Minkälaista on lapseton elämä keski-ikäisenä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaisi edes kuvitella elämää jossa olisi lapsi. Näin on hyvä. Elän ns. ikuista nuoruutta. Tietenkään en ole enää nuori, mutta en huomaa ajan kulumista kuten perheelliset.

Kauhea skenaario. Minä ainakin haluan kokea koko elämän kaikkine vaiheineen.  En olla jotenkin kummallisesti "ikuisesti nuori".

 

Sinä elät tavallasi ja minä tavallani. Olemme molemmat tyytyväisiä. Tai ainakin minä olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä sitten, kun on ikää 60 +. Sekin aika tulee ja ei se harrastaminen ja muu hömppä enää tuo lohtua. 

 

 

Todella outoja tälläiset kommentit? Odotat, että se lapsi käy sua jatkuvasti viihdyttämässä? En nyt sano, että lasten tekeminen on pahasta, mutta ei niitä voi tehdä sen takia että saat niistä viihdyttäjän itsellesi.

Ei varmaan niin. Mutta perheyhteisö on.

Itse valitsin lapsettomuuden. Mut ajattelin jo 30.nä että 50.nä voisi olla kivaa että olisi nuorisoa ympärillä 

Enkä ollut siinä väärässä.

Mutta raskaus, synnytys, vauvat ja alle 4-vuotiaat olivat vastenmielisiä. Ja nyt olen yksin. Mummiksi olisin kyllä halunnut. Toisaalta nykynuorista 90% on niin tyhmiä ja löysiä että kammottaa.

Ihminen tekee valintansa ja elää sen kanssa sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi mukavaa. Ei ole rahahuolia, velat maksettu, hyvä palkka. Kiinnostava työ ja hyvä parisuhde, vapaata aikaa harrastaa aivan mitä haluaa.

 

 

Minullakin oli kaikki tuo, kun olin keski-ikäinen.  Lapset oli jo omillaan.

Nyt olen jo 70 ja eläkkeellä.  

 

Ymmärrä mummo että nyt eletään niin erilaisessa maailmassa kuin sinun por siu dut tuasi.

varmaan samanlaista kun kolmikybäsenäki? Tosiaan en itse ole koskaan ainakaan nauttinut "nuorten jutuista" ja olen aika erakko

Vierailija kirjoitti:

Sellaiset ihmiset jotka tekevät lapsia ollakseen jollekin ykkönen siirtävät vain ongelmiaan tulevaisuuteen. Lapset alkavat erkaantua vanhemmista jo teini iässä ja pian muuttavatkin jo pois ja heillä alkaa oma elämä. Siinä vaiheessa iskee vanhemmalle kova kriisi. Osa tekee iltatähden siirtäen taas ongelmaa ja osa katkeroituu ja alkaa roikkua lapsessa.

 

Lapsia ei siis kannata tehdä yksinäisyyden vuoksi tai huonoa itsetuntoa pönkittämään. He ovat omia ihmisiään, eivätkä vastuussa vanhemman tarpeista.

Olen ymmärtänyt väärin. Jos on sisäsyntyinen tarve saada lapsia, ei siinä ole kyse mistään lapsiin ripustautumisesta, vaan siitä, että haluaa oman jälkeläisen. Silloin se, ettei lapsia tulekaan, aiheuttaa yksinäisyyden tunnetta ja muita ns. mielenterveysongelmia. Jos lapsen sitten kuitenkin vielä saa, nuo ongelmat katoavat, koska niiden syykin katosi. Ei siinä kohtaa ole merkitystä sillä, onko lapsi kanssasi vai ei, koska oleellista on se, että lapsi ylipäätään on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme akateeminen vela-pariskunta erityisasiantuntijatehtävissä ja elämämme on todella helppoa ja mukavaa. Rahaa, energiaa ja innostusta on kaikkeen. Harrastamme korkeakulttuuria, matkailemme, käymme ravintoloissa ja vietämme aikaa akateemisten ystäviemme kanssa. Kaikki tylsät arjen asiat kuten siivous ja ruuanlaitto pääosin on ulkoistettu ja voimme keskittyä vain nauttimaan.

 

Kuulostaa hyvältä! 🤩

Kuulostaa lähinnä epätoivoiselta valehtelulta.

Ehkä oli kieli poskessa tehty. Harrastaa korkeakulttuuria ja viettää aikaa akateemisten ystävien kanssa.

😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lapsetonkin voi olla 

-puoliso

-sisko

-täti

- se ja se ammatiltaan

-kummi

-paras ystävä jollekin

 

ja sitten kuitenkin se tärkein ja läheisin puuttuisi - suhde oman lapseen.

 

Miten niin tärkein ja läheisin?  Mistä sinä tiedät, mikä on kullekin tärkein ja läheisin suhde?

Hänellä on todennäköisesti ollut nuo kaikki ja siksi hän tietää, mikä niistä on tärkein ja läheisin. Toki jos lasta ei ole, silloin jokin toinen suhde on tuolle henkilölle tärkein. Jos hän saisi lapsen, suhteesta lapseen tulisi tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme akateeminen vela-pariskunta erityisasiantuntijatehtävissä ja elämämme on todella helppoa ja mukavaa. Rahaa, energiaa ja innostusta on kaikkeen. Harrastamme korkeakulttuuria, matkailemme, käymme ravintoloissa ja vietämme aikaa akateemisten ystäviemme kanssa. Kaikki tylsät arjen asiat kuten siivous ja ruuanlaitto pääosin on ulkoistettu ja voimme keskittyä vain nauttimaan.

 

Kuulostaa hyvältä! 🤩

Kuulostaa lähinnä epätoivoiselta valehtelulta.

Ehkä oli kieli poskessa tehty. Harrastaa korkeakulttuuria ja viettää aikaa akateemisten ystävien kanssa.

😂😂😂

Niin, ei kaikki ole katkeroituneita äippiä. On katsos myös muuta elämää.

Mukavaa ja hiljaista. Saan keskittyä itseni kehittämiseen ihmisenä ja harrastuksiin. Myös parisuhde voi hyvin, paremmin kuin aiemmin, kun ikää on tullut ja järkeä jäänyt päähän. 

Yksi parhaista asioista on se, että seksiä voi harrastaa ihan missä vain, ihan milloin vain. Ystäviäni kun kuuntelen heidän ruuhka vuosista, seksittömyydestä erityisesti, koska monta erityis lasta, niin käy välillä sääliksi. Kun vielä tietää, että nämä lapset eivät koskaan voi muuttaa omilleen ja mieskin vaihtunut kaikilla jo vähintään kerran, niin alan olla todella onnellinen omasta päätöksestäni olla hankkimatta yhtään lasta. 

Lapsen kanssa en voisi tehdä enää mitään, mistä pidän. Toki monien mielestä on todella helppoa ottaa vauva mukaan vaellukselle, se on vähä niinkuin koira. Että siinähän se menee samalla. Mutta ei varmasti ole erämaassa mikään mukava elämys kuunnella jatkuvaa huutoa, kiljumista ja kitinää. Vaihtaa vaippaa, antaa tissiä, pyyhkiä koko lapsi kosteuspyyhkeillä kun ripuli on nilkkoihin asti, herätä 30min välein johonkin kitinää jostain kun on kävellyt just 30km :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä sitten, kun on ikää 60 +. Sekin aika tulee ja ei se harrastaminen ja muu hömppä enää tuo lohtua. 

 

 

 

 

Lapsettomat eivät ymmärrä sitä läheisyyden tunnetta. Ei sitä koskaan samanlaista ole ystävien kanssa. Puolison kanssa voi varmaan parhaimillaan yltää samalle tasolle.

Mulla on sulle uutinen: lapsettomat kuten lapsellisetkin on olleet lapsia. Eli perhe-elämää ja läheisyyttä on koettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen todella pettynyt elämääni. Työelämäkään ei anna enää sellaista merkityksen tunnetta mitä aikaisemmin. Sisaruksia minulla ei ole, eli en edes tädiksi ole päässyt. Olisi ihanaa olla edes jonkun mummo. Kai tässä kituutan sitten loppuelämäni. Tuntuu, että elämä jäi elämättä, kun lapsia ei tullut. 

Eihän se elämä ole jäänyt elämättä, kun elät sitä koko ajan. Vuosikymmeniä voi olla vielä elämän lahjaa jäljellä, jos kerran vielä töissä käyt. Et voi tietää, millaista elämäsi olisi ollut vanhempana. Voi olla, että olisit nyt täsmälleen samassa jamassa mielesi kanssa. Elämän merkityksettömyys kun ei ole lapsista kiinni.

Kyllä mulle ainakin elämä oli merkityksetöntä ilman lapsia. Tuo tunne katosi hetkessä, kun sain lapsen eikä sitä ole sen jälkeen ollut.

Tuo riippuu täysin siitä, haluaako lapsia vai ei. Jos haluaa, lasten puute aiheuttaa tyhjyyden tunteen. Jos taas lapsia ei halua, normaali olotila on lapsettomuus.

Jos kerta lapsettomien elämä on lapsellisten mielestä niin kamalaa ja yksinäistä niin miks lapselliset aina naljailee lapsettomille. Eikö pitäisi herua empattiaa lapsettoille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lapsetonkin voi olla 

-puoliso

-sisko

-täti

- se ja se ammatiltaan

-kummi

-paras ystävä jollekin

 

ja sitten kuitenkin se tärkein ja läheisin puuttuisi - suhde oman lapseen.

 

Miten niin tärkein ja läheisin?  Mistä sinä tiedät, mikä on kullekin tärkein ja läheisin suhde?

 

Niin, no jos sitä suhdetta ei ole, niin sitten ei ole. Mutta luonnollisesti se tietysti menee niin, että oma lapsi on vanhemmalle elämän tärkein juttu. <3 <3 <3 

Usein se menee noin. Muttei aina.

Niin. Yhdelle miespuoliselle johtajalle työ oli aina ykkönen, pianonsoitto tuli kakkosena ja lapset vasta sen jälkeen. Mitä se siis kertoo henkilöstä isänä? Samanlaisia tilanteita on toki myös joidenkin äitien kanssa. Sellaisten henkilöiden ei olisi pitänyt hankkia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen todella pettynyt elämääni. Työelämäkään ei anna enää sellaista merkityksen tunnetta mitä aikaisemmin. Sisaruksia minulla ei ole, eli en edes tädiksi ole päässyt. Olisi ihanaa olla edes jonkun mummo. Kai tässä kituutan sitten loppuelämäni. Tuntuu, että elämä jäi elämättä, kun lapsia ei tullut. 

Eihän se elämä ole jäänyt elämättä, kun elät sitä koko ajan. Vuosikymmeniä voi olla vielä elämän lahjaa jäljellä, jos kerran vielä töissä käyt. Et voi tietää, millaista elämäsi olisi ollut vanhempana. Voi olla, että olisit nyt täsmälleen samassa jamassa mielesi kanssa. Elämän merkityksettömyys kun ei ole lapsista kiinni.

Kyllä mulle ainakin elämä oli merkityksetöntä ilman lapsia. Tuo tunne katosi hetkessä, kun sain lapsen eikä sitä ole sen jälkeen ollut.

Tuo riippuu

En tiedä tosta tyhjyyden tunteesta. Oon lukenut täällä paljon aloituksia että monilla on tuota, oli sitten lapsia tai ei. Ilmeisesti se kuuluu ihmiselämään.

Mulle olisi ollut täysi katastrofi, jos en olisi saanut lapsia. Kiitos luojan, että sain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme akateeminen vela-pariskunta erityisasiantuntijatehtävissä ja elämämme on todella helppoa ja mukavaa. Rahaa, energiaa ja innostusta on kaikkeen. Harrastamme korkeakulttuuria, matkailemme, käymme ravintoloissa ja vietämme aikaa akateemisten ystäviemme kanssa. Kaikki tylsät arjen asiat kuten siivous ja ruuanlaitto pääosin on ulkoistettu ja voimme keskittyä vain nauttimaan.

 

Kuulostaa hyvältä! 🤩

Kuulostaa lähinnä epätoivoiselta valehtelulta.

Ehkä oli kieli poskessa tehty. Harrastaa korkeakulttuuria ja viettää aikaa akateemisten ystävien kanssa.

😂😂😂

Niin, ei kaikki ole katkeroituneita äippiä. On katsos myös muuta elämää.

Mitä yliopistoihmisenä olen tutustunut  illanvietossa paljonkin akateemisiin keski-ikäisiä, niin lapsia on useimmilla.

Kai me kaikki sitten ollaan ihan helvetin katkeroituneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se elämä enää keski-ikäisenä poikkea lapsia saaneiden elämästä. En ainakaan itse huomaa mitään eroa. Lapset elää omaa elämäänsä ja paljon enemmän huolta aiheuttaa ikääntyvät vanhemmat. 

Miksi ihmeessä niitä lapsia sitten kannattaisi tehdä? Kun aina vanhemmat sanoo, että vain se pikkulapsiaika on rankkaa ja tuskaa, sitten helpottaa. Niin jos sen läpikäymällä pääsee kuitenkin vain ihan samaan tilanteeseen kuin ilmankin lapsia niin miksi vaivautua? 

Eihän siinä olla yhtään samassa tilanteessa. Toisella on lapsia ja toisella ei. Minä halusin lapsia enkä olisi tyytyväinen tilanteeseen, jossa niitä ei olisi. Sen sijaan kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, he ovat edelleen lapsiani, vaikkeivät olekaan koko ajan kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen todella pettynyt elämääni. Työelämäkään ei anna enää sellaista merkityksen tunnetta mitä aikaisemmin. Sisaruksia minulla ei ole, eli en edes tädiksi ole päässyt. Olisi ihanaa olla edes jonkun mummo. Kai tässä kituutan sitten loppuelämäni. Tuntuu, että elämä jäi elämättä, kun lapsia ei tullut. 

Eihän se elämä ole jäänyt elämättä, kun elät sitä koko ajan. Vuosikymmeniä voi olla vielä elämän lahjaa jäljellä, jos kerran vielä töissä käyt. Et voi tietää, millaista elämäsi olisi ollut vanhempana. Voi olla, että olisit nyt täsmälleen samassa jamassa mielesi kanssa. Elämän merkityksettömyys kun ei ole lapsista kiinni.

 

Tämä.

 

Ihmisten pitää oppia löytämään sisäinen rauha. Omaa onnellisuutta ei tule ripustaa toisten varaan.

 

Tahattomassa lapsettomuudessa ei ole kyse mistään toisiin ripustautumisesta eikä merkityksellisyyttä löydy ilman omaa lasta, vaikka kuinka yrittäisi. Tiedän sen omasta kokemuksesta, sillä kun lopulta sain lapsen, paha olo katosi eikä ole tullut takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa

Niin varmaan psyykenlääkkeiden vaikutuksen alaisena. 

Ei näitä teidän hyväelämävakuutteluittanne usko kuin todella tyhmä. 

Vierailija kirjoitti:

Olemme akateeminen vela-pariskunta erityisasiantuntijatehtävissä ja elämämme on todella helppoa ja mukavaa. Rahaa, energiaa ja innostusta on kaikkeen. Harrastamme korkeakulttuuria, matkailemme, käymme ravintoloissa ja vietämme aikaa akateemisten ystäviemme kanssa. Kaikki tylsät arjen asiat kuten siivous ja ruuanlaitto pääosin on ulkoistettu ja voimme keskittyä vain nauttimaan.

Kuulostattw tuttaviltani. He ovat hirmuisia uraohjuksia ja puhuvat vain työstään niinkuin se olisi maailman merkityksellisin asia.