Miksi ihmiset eivät jaksa pitää yhteyttä ystäviin?

Kysyn ap:ltä miksi pitäisi olla yhteyksissä, miksi pitäisi seurustella ihmisten kanssa ,jotka ei kiinnosta tipan tippaa. Vastaa minulle. Elämä on oikein mukavaa näin. Ja jos jollakin on todellinen ystävä, sitä kaipaa esim

 vaikeuksissa. Ja se on ihan ok, jos on oikea ystävä.

Ystäviä eivät ole välttämättä sukulaiset, naamatutut , työkaverit ja naapurit. 
Todellisia ystäviä on kaikilla vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua raivostuttaa se, että perheelliset dumppaavat kaverit yli laidan. Elin pitkään yksin, nyt en enää, mutta sen opin, mitä suunnatonta julmuutta on, että ystävä muuttuu yhdentekeväksi, kun kainalossa on puoliso.  En voi käsittää tätä piirrettä meidän kulttuurissa. Se on täysin oma valinta.

 

Minulla on ystävä, jonka olen tuntenut lapsesta saakka. Olen sinkku ja lapseton, ystäväni naimisissa ja lapseton. Täytin joitakin vuosia sitten 40 ja ystävä lupasi, että lähdemme juhlistamaan tätä pienellä automatkalla naapurikuntaan. Sellainen muutaman tunnin reissu viikonloppuna. Itse olen ajokortiton, joten olin asiasta innoissani.

 

Ystävälläni on erittäin vaativa työ, joka vie paljon aikaa. Someen tulee, erityisesti kesäisin, päivityksiä, miten on käyty siellä ja tuolla puolison kanssa, puolison kavereiden kanssa tai puolison suvun kanssa. Aik

Odotahan kun ne eroaa. Sit alkaa sun puhelin laulaa. (Kunnes löytävät uuden heilan.)

Mieti jo etukäteen, miten aiot reagoida.

Vierailija kirjoitti:

No olen kai vasta kakkosvaihtoehtoystävä. Jos olemme jo sopineet jotain, niin kohta tulee viesti, että Maiju otti yhteyttä menenkin hänen kanssaan. Ei nappaa sopia mitään tuollaisen kanssa. 

 

Pari krt mulle tehtiin näin. Sen jälkeen päätin antaa olla. Meni 10 v, ennen kuin otti yhteyttä. Sanoi et oo soittanut. Vastasin joo, en oo sen jälkeen, kun peruutit treffit viime tipassa ja et oo sen jälkeen pitänyt yhteyttä. Yritti kääntää mun syyksi, olisinhan minä voinut soittaa. Vastasin viileästi jos 2 x peruutat mun kanssa tekemisen siksi, että menet mielummin toisen kanssa, miksi ?

Otti yhteyttä oli eronnut ja tarvi muuttoapua, 600 km päähän

Mä en jaksa pitää yllä yksisuuntaista yhteyttä. 

Ehkä kun ne käyttää aikansa puhelinta selaten ja kirjoitellen vauva.fi palstalle?

Entä jos roikottaa/roikkuu mukana vain siksi, että muuten olisi ihan yksin. 

"Ystävyys" onkin oikeasti yksinäisyyden torjuntaa, vaikka ei sinänsä edes välitä siitä toisesta sen kummemmin.

Mä tunnustan tämän, mutta nyt olen lempannut nämä yksinäisyydenpoistajat elämästäni, koska huomasin, että olen mieluummin yksin kuin heidän seurassaan.

Vierailija kirjoitti:

No olen kai vasta kakkosvaihtoehtoystävä. Jos olemme jo sopineet jotain, niin kohta tulee viesti, että Maiju otti yhteyttä menenkin hänen kanssaan. Ei nappaa sopia mitään tuollaisen kanssa. 

 

Ei se ole sun ystävä

narsistit  kuvittelelean itse avat että "ystävät" kuuntelevat minä minä minun räkäset lapset jne jne. miettikää ihan itse jaksaisitteko kuunnella.  aikani kuuntelin ja kun sain suun vuoron sanoin suksivitt...n. ei todella kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Olin kuvitellut omaavani paljon ystäviä, mutta viime vuosina huomasin, ettei kukaan pidä yhteyttä vaan kannattelen suhteita yksin. Ei jakseta mitään. Ei viitsitä mitään.

Uskokaa jo hyväihmiset, ei ne tuttavat ole teidän ystäviä. Neon vaan tuttavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen koko työpäivän tekemisissä ihmisten kanssa. Kotiin päästyäni ole aivan loppu. Viikonloput menee toipumiseen, että jaksaa seuraavan viikon. Ei tulisi mieleenkään jaksaa siivota kotia ihan tip top että kehtaisi kutsua vieraita. Ja suorittajana en kutsu vieraita pelkkään perussiistiin kotiin. Helpommalla pääsee kuin vaan elpyy ja suorittaa, jättää muut ihmiset vähemmälle. 

Olispa vieläkin piipahtelukulttuuri. On ihan pimeetä, miten työlästä ja virallista kyläily nykyään on. Eipä se ihme ole, ettei jakseta nähdä.

Mutta jos ajattelee mikä ihan tutkimuksissakim nousee ihmisille lopulta tärkeäksi, ne ovat ihmissuhteet. Ja ne me rajataan sitten elämästämme pois, koska ollaan päätetty, että oma koti ja elämä pitää ensin suorittaa täydelliseksi, muuten ei voi ylläpitää ihmissuhteita. Niin eihän siinä ole loogisesti mitään järkeä.

Kukaan ei kuo

Se olisi kyllä ihan hirveää, sius tuo piipahtekulttuuri. Minun mieletäni se olisi kotirauhan rkikkomista. Ei kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastasit itse omaan kysymykseesi. Työelämä on rasittavaa ja jos olisi lapsia tähän päälle, ei riittäisi voimavaroja mihinkään muuhun.

 

Mulla on kuormittava työelämä ja lapsia, joiden yksinhuoltaja olen. Priorisoin ystävyyssuhteet todella korkealle. Aikaa löytyy, jos haluaa.

Mä priorisoin korkeimmalle oman hyvinvointini. Jos mä voin huonosti, niin lapset voi huonosti. Siksi huolehditaan ensin omasta jaksamisesta.

Kannatan piipahtelukulttuuria, mutta vain ystäville ja hyville  tutuille. Ei kukaan vihamiehiä sisään päästä tai myyjiä. Ei ihmisen  tarvitse esittää mitään. On sellainen, kun on. Värikäs koti ja persoonallinen ihminen. Rauha on ihmisellä omassa mielessä ja hyväntahtoisuudessa. Tuhkauurnassa on kotirauha, hijaiset tuhkat.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ystävyydet voivat kestää, jos viestin lähettäminenkin on liian kuormittavaa?

Tämä on musta oleellisin kysymys. Mun mielestä on pakko uskaltaa kyseenalaistaa vähän omaa arkeaan ja toimintatapojaan, jos elämä on kertakaikkiaan niin raskasta, ettei edes muutamaa viestiä pysty lähettämään. Ollaan jo aika heikossa jamassa, jos kaikki kuormittaa niin paljon, että niin tärkeä ja voimia tuova asia kuin ihmissuhteet on rajattava pois.

 Me ihmiset olemme kuule kovin erilaisia. Ehkä kaikille toisten seura ei tuo voimia yhtä paljon kuin toisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kuvitellut omaavani paljon ystäviä, mutta viime vuosina huomasin, ettei kukaan pidä yhteyttä vaan kannattelen suhteita yksin. Ei jakseta mitään. Ei viitsitä mitään.

Uskokaa jo hyväihmiset, ei ne tuttavat ole teidän ystäviä. Neon vaan tuttavia.

Ok, mutta mistä erottaa oikean ystävän tuttavasta, puolitutusta ja kaverista? 

Ei vain jaksa enää nykyään nähdä ketään, jonka kanssa henkilökemioissa on vähänkään puutetta. Kokoajan siinä tapaamisessa sitten vain tuskailee, että olisinpa mieluummin kotona syömässä jäätelöä.

oon sitä mieltä,että ystävyyttä ei voi pakottaa,koska ystävähän on joku kenen seuraa kaipaa,kenen kanssa on kiva viettää aikaa ja tehdä yhdessä asioita,ystävään voi luottaa,ja ystävälle kertoa kaikenlaisia asioita,mutta jos et koe että kaipaat tätä ystävää,niin silloin on turha väkisin ylläpitää jotain,mikä ei tule itsestään. 

ajan saatossa ihmiset muuttuvat,tulee uusia asioita elämään,mielipiteet,kiinnostuksen kohteet,kaikki muuttuu,vain kourallinen ihmisiä yleensä pysyy jossain siellä mukaa kaikkien vuosien varrella,ja todellinen ystävyys ei pääty siihen ettei jompikumpi soittele,pidä yhteyttä tai kyläile jatkuvasti..näin ainakin mun mielestä.tietää että se ihminen on siellä jossain vaikkei jatkuvasti siitä kuulisikaan,ainakin omassa elämässä olen oppinut,että kaikelle on aikansa,jotkut jäävät taakse,jotkut pysyvät mukana,ystävyyksiä voi olla lyhyempiaikaisia tai elinikäisiä..mielestäni ei ole olemassa tiettyä mallia ystävyydelle,ja ne jotka yrittävät hyötyä,ilmaantuvat vain hädän tullen,kääntyvät puoleesi,kun ei muitakaan ole...ne eivät ole todellisia ystäviä,on hyvä tietää ero.

En vaan jaksa 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastasit itse omaan kysymykseesi. Työelämä on rasittavaa ja jos olisi lapsia tähän päälle, ei riittäisi voimavaroja mihinkään muuhun.

 

Mulla on kuormittava työelämä ja lapsia, joiden yksinhuoltaja olen. Priorisoin ystävyyssuhteet todella korkealle. Aikaa löytyy, jos haluaa.

 

Mä priorisoin korkeimmalle oman hyvinvointini. Jos mä voin huonosti, niin lapset voi huonosti. Siksi huolehditaan ensin omasta jaksamisesta.

Mua kiinnostaa se, miksi Suomessa oman perheen jaksaminen on ristiriidassa sen kanssa, että vietettäisiin ystävien kanssa aikaa? Missään muualla maailmassahan näin ei juuri ole, vaan yhdessä oleminen tuo iloa ja jaksamista.

Täällä äiti, jolle arki on todella paljon raskaampaa pienen lapsen kanssa kotona kuin ihmisten ilmoilla ja muiden parissa. Tiedän, että monet tunnistavat kyllä tämän tunteen.

Mulla on työ, jossa ammatin puolesta joudun ottamaan kantaa ihmisten hyvin kuormittaviin tilanteisiin. Jotta en tule imetyksi ihan kuiviin, olen joutunut ottamaan etäisyyttä ystäviin jotka odottaa vastaavaa multa myös mun vapaa-ajalla.   Onneks on vielä pari ystävää, jotka ymmärtää myös tarpeen kepeyteen ja heidän kanssa on silloin helpompi käydä läpi myös meidän kaikkien vaikeampia asioita, kun se on vastavuoroista. En jaksa vapaa-ajalla pelkkiä valittajia ja avautujia ja neuvojen kysyjiä.