Narsistisuus ja itsekeskeisyys lisääntynyt vuosien saatossa?

Otsikkosi ja tekstisi eivät avaa käsittelemääsi asiaa? Onko tämä narsismia?

Leimaava puhe nuorten narsismista tekee yhteiskunnan muutoksesta yksilön ongelman

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011905093.html

Tuskin ovat. Aiemmin niitä ei vaan tunnistettu. Mulla on muutama suorastaan narsistisia piirteitä omaava sukulainen, mut he nyt vaan oli sellaisia. Vanhemmiten aika yksinäisiä. Jännä.

Aiemmin miehiltä siedettiin enemmän narsistista käytöstä enemmän kuin nykyään. Nyt tuollainen mies jää eron jälkeen yksin oman erinomaisuutensa kanssa.

Kyllä täällä pääkaupunkiseudulla on paljon erilaisia ekstroversiotyyppisiä persoonallisuushäiriöisiä. Huomionhakuisuutta, epävakautta, anti-sosiaalisuutta, narsismia, sadismia, passiivis-aggressiivisuutta...

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä pääkaupunkiseudulla on paljon erilaisia ekstroversiotyyppisiä persoonallisuushäiriöisiä. Huomionhakuisuutta, epävakautta, anti-sosiaalisuutta, narsismia, sadismia, passiivis-aggressiivisuutta...

Ja näitä piirteitä nimenomaan yhteiskuntien urbanisaatio, individualistisuus ja kapitalismin vallan kasvu ruokkii.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä pääkaupunkiseudulla on paljon erilaisia ekstroversiotyyppisiä persoonallisuushäiriöisiä. Huomionhakuisuutta, epävakautta, anti-sosiaalisuutta, narsismia, sadismia, passiivis-aggressiivisuutta...

Kutakin n. 1-2% väestöstä, eli aika vähän.

No, ihan ensinnäkin oikea narsistinen persoonallisuushäiriö ja sanotaan nyt keskivertoa itsekeskeisempi persoona ei ole yksi ja sama asia. Ihminen voi olla hyvin itsekeskeinen ja itseriittoinen olemstta kuitenkaan narsisti.

Eikä itsekeskeisyys ole vain nuorten ongelma. Minä jo jonkin verran yli viiskymppinen huomaan ikääntyvissä ystävissäni ja omassa äidissäni ihan tuon tuostakin miten heistä on tullut kauhean itsekeskeisiä, kaikki puhe liittyy tai kääbtyy hetkessä heihin itseensä. Oli aihe mikä tahansa, se kuitataan jotenkin itseensä liittyväksi tai varastavat puheenvuoron jopa kesken lauseen ja juttu päättyy aina heihin itsernsä kääntyneenä. Tuskin edes aina tajuavat tätä kuviota.

Kommenttiin 8 liittyen muutama esimerkki.

Pitkäaikainen tuttavani, olen siis tuntenut hänet kakarasta saakka, on aina ollut jotenkin minäkeskeinen, mutta iän myötä (60v) tuo piirre korostuu vuosi vuodelta. Lähetin hänelle yhden hauskan kuvan nuoruusvuosilta paikasta xxx pie ellä saatetekstillä. Vastaus oli vain jotain mitä hän oli tuolla aikoinaan tehnyt. Ei siis kysynyt ollenkaan mitään miten minä olen ko paikassa tai muistellut sitä mitä me yhdessä tehtiin siellä. Hänen kommenttinsa ei yllättänyt minua. Toinen case oli kun puhuin hänelle nähneeni erään henkilön joka itsessään ei ole meidän kummankaan tuttu vaan tunnemme hänen sukua, hän veti kesken minun lauseen heti jutun siihen että ko henkilö on hänen lapsensa ka eri ja alkoi selittää sitä vaikkei se liittynyt millään tavalla siihen mitä olin kertomassa. 

Eräässä tapaamisessa aloin puhumaan ihanasta matkakohteesta jossa olin juuri ollut, ensimmäisen lauseen jälkeen hän ryntää kertomaan milloin ja kenen kanssa ajst sitten on jokäynyt ko saarella. Yritän jatkaa lyhyesti juttuani, ehkä taas  5 lauseen jälkeen hän allaakin kertoa omasta reissustaan unostamatta kertoa (kuten aina) miten hienossa ja KALLIISSA resortissa olivat olleet ja toistaa aina samat maneerit kuinka tärkeää hänelle on laadukkaat hotellit joita hän valkkaa ja selvityää loputtoman tarkasti koska he panostavat laatuun ym....

 "joooo jooo... tiedätkö että olen kuullut noi jutut jo 25 x". Minulta jää usein osa kertomatta siitä mitä olisin halunnut sanoa koska hän puhuu aina 80% ajasta ja minä kuuntelen ja kun hän on mieledtään puhunut riittäviin hänen pitääkin lähteä tai lopettaa puhelu, aina sama kaava!

Iäkkään äitini voimakas minäkeskeistyminen on havaittu laajasti lähipiirissä. Mietin usein että oliko hän jo nuorempana (siis kun olin teini-nuori ja aduin vielä kotona) noin helvetin itsekeskeinen (sisältäen myös tunnekylmyyttä ja kyvyttömyyttä ottaa muut huomioon) ja osasi silloin piilottaa sitä ja opetellusti huomioida muita vai onko tämä alkaneen aivorappeuman ensimerkki..... muitakin lieviä merkkejä on jo olemassa.

Sotä mitä hän ei koe tarvitsemansa siitä ei edes keskudtella, sitä ei siis miehensäkään tarvitse. Hän tekee tiettyä ruokaa mistä itse pitää usein, vaikka tietää että miehensä ei diabeetikkona kannattaisi sitä syödä eikä iso mies elä sillä laihalla keitolla. Hän ei osta esim kivennäisvettä koska ei itse ditä juo vaikka tietää että miehensä joisi eteenkin kesäkuumalla sitä mielellään. Hän tietää että miehellään on tarkka lääkkeidenottoaika mutta jos hänen mieledtä on tärkeämpää olla silloin jossain muualla ilman lääkkeitä, niin ei hän piittaa siitä että pitäisi lähteä kotiin. Jos sisällä on helteellä tukahduttavan kuuma hän ei anna hankkia ilmalämpöpumppua vaikkei se olisi taloudellisesti mikään ongelma koska hän ei tarvitse sitä, mies tarvitseisi,eikä anna laittaa tiettyyn paikkaan edes tuuletinta kun se hurisee ja häntä häiritsee. Tämä kuulostaa kyllä jo enemmänkin tyrannimaiselta käytökseltä kuin itsekeskeisyydeltä, ne toki kulkee usein käsi kädessä. Äitini kääntää ihan aina puheen itseensä, keskeyttää 9/10 jutusta puhujan, jopa korottaa ääntään että saa suunvuoron. Ei jaksa kuunnella 15 sekuntia pidempään muits. Kaikki liittyy häneen, muiden asiat ei kiinnosta vähääkään. 

Jokainen ihminen on itsekäs ja maksimoi omaa etuansa, hyötyänsä, mielihyväänsä sekä onneansa. Tässä ei ole mitään väärää. Ongelma tulee siinä, kun ihminen häikäilemättömästi maksimoi hyötyänsä. Omaa mielihyvää saa maksimoida, muttei häikäilemättömällä tavalla.

Narkissos katseli liian pitkää omaa peilikuvaansa, nykyihmiset selfieitään kännykästä.