Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset eivät jaksa pitää yhteyttä ystäviin?
Onko muilla samaa kokemusta:
Jossain vaiheessa aikuisuutta todella monen elämä tuntuu olevan pisteessä, jossa ei ole enää voimavaroja ylläpitää kodin ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Kukin tekee mitä tekee, uraa, urheilua, perhehommia, lastenhoitoa, mitä nyt sitten elämässä sattuu olemaankaan, mutta joka tapauksessa se vie kaikki mehut niin, ettei ystäviä nähdä, heidän kanssaan ei jaksa soitella, eikä mielellään kauheasti viestiäkään, kun sosiaalinen akku on päivän päätteeksi ihan tyhjä.
Kommentit (205)
Vierailija kirjoitti:
Monen kanssa on niin hemmetin hankalaa säätämistä, että mä todellakaan en jaksa. Loppumattomiin ensin väännetään sopivaa päivää, aikaa, paikkaa...ja vaihdetaan pariin kertaan.
Parin ystävän kanssa on tapa, että kysytään, että mitä teet huomenna, lähdetkö syömään/näyttelyyn/kävelylle tms. Sopii, niin kiva mennään ja jos ei, ei hätää, jompi kysyy jossain vaiheessa uudelleen.
Kun elämä on tosi aikataulutettua, niin ei jaksa ottaa vapaa-ajalle sitä samaa vääntöä.
Ongelmia aiheuttaa teidän naisten joku pakottava tarve suunnitelmallisuuteen ja etukäteis suunnitteluun.
Parasta on vain lähteä liikkeelle ja katsoa minne päätyy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekkäiden ihmisten kanssa ei pysty pitää yllä minkäänlaisia ihmissuhteita.
"Minäminäminä minun tunteet ja minun halut, minä haluan huomiota muilta mutta minähän en alennu yhteydenpitoon muita kohtaan kun minä olen niin paljon parempi"
Yritä nyt tämmöisten kanssa pitää ystävyyttä yllä. Ikävä kyllä suurin osa nykyajan ihmisistä on juuri tämmöisiä minäminäminä ihmisiä. Ja vielä huinompu asia koko ihmiskunnan kohdalle että tämä korostuu varsinkin meissä nuoremmissa ihmisissä. Vanhemmilla ihmisillä näkee kunnollista ystävyyttä mutta meillä tuommoinen on todella harvinaista
Niin tai toisinpäin, että minämminäminulla on oikeus tuutata omaa asiaani toiselle rajattomasti, viis siitä, riittäisikö sillä toisella jaksaminen. On ihmisiä, joiden monologeja ei kerta toisensa jälkeen jaksa kuunnella. Tällaistenkin kanssa on livenä ihan kiva tavata, mutta luuri korvalla ei kertakaikkiaan jaksaminen riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastasit itse omaan kysymykseesi. Työelämä on rasittavaa ja jos olisi lapsia tähän päälle, ei riittäisi voimavaroja mihinkään muuhun.
Mulla on kuormittava työelämä ja lapsia, joiden yksinhuoltaja olen. Priorisoin ystävyyssuhteet todella korkealle. Aikaa löytyy, jos haluaa.
Mä priorisoin korkeimmalle oman hyvinvointini. Jos mä voin huonosti, niin lapset voi huonosti. Siksi huolehditaan ensin omasta jaksamisesta.
Mua kiinnostaa se, miksi Suomessa oman perheen jaksaminen on ristiriidassa sen kanssa, että vietettäisiin ystävien kanssa aikaa? Missään muualla maailmassahan näin ei juuri ole, vaan yhdessä oleminen tuo iloa ja jaksamista.
Tuo
En tiedä missä olet asunut mutta oma kokemukseni kolmesta muusta maasta on juuri näin. Suomessa jätetään yksin,muualla huolehditaan ystävien hyvinvoinnista vaikka niin ettei sinkut jää yksin jouluna vaan kutsutaan vaikka ystäväperheen luokse viettämään joulua.
Koska ystävät ovat prioriteettilistani häntäpäässä.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa ihmissuhteita, jotka vaativat säännöllistä yhteydenpitoa. Käyn töissä, harrastan ja lapsetkin on aikuisia. Nyt on mun aika.
Tuolla asenteella ei ystäviä olekkaan. Älä sitten itke kun keksit,että nyt .inulla olisi ystävin tapailu aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nelikymppinen ja minulla on aina aikuisiällä ollut laaja ystäväpiiri. Siinä on ollut monenlaisia ystäviä ja kavereita, mutta tuli yllätyksenä, miten monelle naiselle ystävyys aikuisiällä merkitsee harvakseltaan tapahtuvaa yksipuolista omien asioiden vuodattamista. Puuttuu kaikki jatkuvuus, sitoutuminen edes viesteihin vastaamiseen tapaamisten sopimisesta puhumattakaan. Yhteisiä mielenkiinnon kohteita ei enää edes yritetä löytää, ei mitään kiinnostavaaa ja kummankin elämästä hengähdystauko tarjoavaa tekemistä vaan oletetaan että ystävyyden pohjaksi riittää se, että on joskus ollut jokin yhdistävä asia ja sitten voidaan vain pari kertaa vuodessa tulla avautumaan, miten raskasta on kun on vain työ, mies ja lapset.
Vietän mielelläni aikaa niiden ystävien kanssa, jotka pitävät aktiivisesti yhteyttä, joiden kanssa on yhteisiä asioita, joita kiinnostaa vastavuoroisesti ilman tuomitsemista toisten elämät ja jotka ovat uteliaita maailman suhteen. Tällaisia on paljon, on lapsia tai ei, toivottavasti mahdollisimman moni yksinäinen löytäisi hyviä ystäviä eikä jäisi roikkumaan vanhojen tai uusienkaan kavereiden varaventtiiliksi.
Juuri äskettäin eräällä vanhalla kaverilla, jonka kanssa olimme tavanneet pitkästä aikaa tänä vuonn, kesti kuukausi vastata viestiin, jossa olimme sopimassa seuraavaa tapaamista. Hän ei vain ollut saanut aikaiseksi vastata ja kirjoitteli, että kai vielä onnistuu, oli muuta ajateltavaa. Jos on yhtään itsekunnioitusta, ei ystävyyssuhteissakaan lähde nurkkaan unohdetun huonekasvin rooliin. Jos ei jaksa pitää yhteyttä ystäviin, ei ansaitse niitä.
No nää on näitä vähäenergisiä sisäänpäin kääntyneitä ja rajoittuneita yksilöitä. Ei niistä kannata välittää,maailma on täynnä ihmisiä joista saa ystäviä joiden kanssa viettää laatu aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä joihinkin läheisimpiin. Toisten kanssa näkee niin harvoin että se menee väkisinkin siihen että jankutetaan jostain töistä (mitä sä teitkään ja aina saa selittää), asumisesta (ohho kallista on jne), ja sitten lapset juoksee jaloissa eikä mihinkään ehdi keskittyä
Vierailija kirjoitti:
No nää on näitä vähäenergisiä sisäänpäin kääntyneitä ja rajoittuneita yksilöitä. Ei niistä kannata välittää,maailma on täynnä ihmisiä joista saa ystäviä joiden kanssa viettää laatu aikaa.
Niin, ehkä on helpompi etsiä mieleistä seuraa kuin syyllistää niitä, ketkä eivät ole sellaisia kuin haluaisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En halua aikatauluttaa tapaamisia kuukausien päähän. Todellisille ystäville voin aina järjestää aikaa, mutta muilla on muut tärkeysjärjestykset.
En ymmärrä tällaista ajatusta. Ei ystävyys ole sitä, että on toisen käytettävissä jatkuvasti. Ystävyys kestää vaikka ei pidettäisi jatkuvasti yhteyttä. Todellinen ystävyys on sitä, että se kestää pitkätkin tauot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse haluan tavata syömisen merkeissä ja huomaan että kaikilla ei oo varaa lähteä syömään. Kotiin kutsuminen on taas iso työ.
Ihan kohtuu kapea.ajatus ystävyydestä: Haluan tavata vain täsmälleen itse valitsemani yhden ainoan aktiviteetin parissa, muu ei käy.
niin ja eihän tuo ole edes mitään ystävyyttä. Esim jos tuo ystäväksi kutsuttu joutuisi sairaalaan niin ei voisi mennä ystävää katsomaan koska ei ole .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa ihmissuhteita, jotka vaativat säännöllistä yhteydenpitoa. Käyn töissä, harrastan ja lapsetkin on aikuisia. Nyt on mun aika.
Tuolla asenteella ei ystäviä olekkaan. Älä sitten itke kun keksit,että nyt .inulla olisi ystävin tapailu aika.
Hyvinkin voi olla ystäviä, jos ne ystävätkään eivät halua säännöllistä yhteydenpitoa.
Ihannetilannehan on sellainen, että sulla on ystäviä ja kavereita, joiden odotukset ystävyydestä ja kaveruudesta ovat samat kuin sulla itselläsikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua aikatauluttaa tapaamisia kuukausien päähän. Todellisille ystäville voin aina järjestää aikaa, mutta muilla on muut tärkeysjärjestykset.
En ymmärrä tällaista ajatusta. Ei ystävyys ole sitä, että on toisen käytettävissä jatkuvasti. Ystävyys kestää vaikka ei pidettäisi jatkuvasti yhteyttä. Todellinen ystävyys on sitä, että se kestää pitkätkin tauot.
EI ystävyys ole sitä että nähdään kaksi kertaa elämän aikana ja muuna aikana ei nähdä eikä kuulla toisesta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua aikatauluttaa tapaamisia kuukausien päähän. Todellisille ystäville voin aina järjestää aikaa, mutta muilla on muut tärkeysjärjestykset.
En ymmärrä tällaista ajatusta. Ei ystävyys ole sitä, että on toisen käytettävissä jatkuvasti. Ystävyys kestää vaikka ei pidettäisi jatkuvasti yhteyttä. Todellinen ystävyys on sitä, että se kestää pitkätkin tauot.
EI ystävyys ole sitä että nähdään kaksi kertaa elämän aikana ja muuna aikana ei nähdä eikä kuulla toisesta mitään.
Se voi olla sitäkin. Ei ystävyys ole fyysistä läheisyyttä vaan henkistä. Aina tavatessa tuntuu kuin olisi tavannut sielunkumppanin. Siihen ei vaikuta aika.
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Viime viikon torstaina oli ne halvat hinnat Finnkinossa, niin yritin kysellä kaveria leffaan. Oikein TARJOTTIMELLA laitoin kuvankaappaukset tietyn leffan eri paikoista ja ajoista eri teattereissa joissa tätä leffaa näytetään. Hänelle olisi ilmeisesti yksi näytös kelvannut. Laitoin salista kuvan, että aika täynnä näyttää olevan. En sitten saanut mitään enää vastaukseksi. Oli ke-ilta ja 23:59 viimeinen aika hankkia liput. Olisin kuvitellut saavani jotain vastausta että kelpaa tai ei kelpaa ja vaikka uutta näytöstä oli ehdottanut niistä laittamistani mutta ei. Näin laiskaa touhua se nykyään on yrittää toimia ihmisten kanssa! Ei motivaatiota, ei mitään! Jotenka katsoin eri leffateatterin ja otin lipun vain itselleni. Nuorempana asiat eivät olleet näin. Mutta nykyään tykkään tehdä asioita ihan itsekseni, sillä ei kiinnosta alkaa korjaamaan ihmisten mitälie masennusta/motivaatio-pulaa tai ties mitä. Ei se minun asia ole hoitaa toisten
Jätä nämä hankalat ihmiset ja mene vaikka yksin. Niin itsekin tein. Löydät ajanmittaa niitä, joille seura kelpaa. Itselläni tulee korvisya nämä kotiin linnottautuneet omituisuudet. Muistavat kaverit vasta kriisitilanteessa. Vaan enpä ole enää apuna.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät edelleenkään tajua sitä genetiikkaa ja biologiaa, joilla meidät on koodattu toimimaan, ja jota me kaiken somehötön keskellä olemme yhä:
Ihmisten kuuluu hankkia puoliso ja lapsia, ja keskittää kaikki energiansa juuri niiden hyvinvointiin, ruokkimiseen, suojeluun ja kasvattamiseen. Tähän samaan kaiken ajan saavaan laumaan kuuluvat myös muut jäljellä olevat sukulaiset, laumaan syystä tai toisesta eksyneet ja jääneet yksilöt, ehkä ajoittain joku ulkopuolinen kulkija tai naapurilauman jäsen, josta on tavalla tai toisella hyötyä yhteisölle. Muihin ulkopuolisiin tuhlattu aika on aina pois yhteisön hyvinvoinnista ja mahdollisuudesta selviytyä.
Lapsettomat, yksinäiset ja perheettömät kaipaavat seuraa, koska heillä aikaa riittää muille? No ehkä etsitte seuraa sitten toisistanne ja perustatte omat laumanne, ettekä syyllistä niitä, joilla on jo kädet täynnä ja yhteisö ylläpidettävänä.
Tuossa on totuusperä, mutta tulkinta on täysin väärä. Yhteisöt eivät muodostu luonnollisesti niin, että kaiken lähtökohtana on puolison valinta ja lisääntyminen. Ei ole lainkaan normaalia, että muut luontevasti yhteisöön kuuluvat työnnetään siitä ulos. Tämä hairahtunut ajatusmalli on se, joka tuottaa tässä yhteiskunnassa yksinäisyyttä myös perheissä. Kun pariutuneet ja lapsen saaneet tulkitsevat jopa vihamielisen oloisesti, että nyt kuului sitten sulkea muut kuin "normikäsikirjoituksen" mukaan tähän kuvioon kuuluvat ulos, lopputuloksena on myös aivan valtava määrä yksinäisiä ja tukiverkottomia lapsiperheitä.
Biologia ei toimi noin, tuossa on enemmän kyse ihmiskunnan historiassa varsin tuoreista moraali- ja perhekäsityksistä. Ei edes ydinperhe ole ollut ihmiskunnan historiassa millään tavalla normaali tapa elää.
Vierailija kirjoitti:
Ajatukset siitä, mitä kaipaa ihmissuhteelta, eivät välttämättä enää kohtaa. En ainakaan itse näe tarvetta välien poikki laittamiselle; joskus voi taas tilanne olla toinen.
Sellaisen, joka esim. asuu yksin ja/tai tekee työtä omassa rauhassaan, voi olla vaikea ymmärtää, että joku ei vaan jaksa puhelinmaratoneja tms. oltuaan arkipäivät aamusta iltaan ihmisten kanssa tekemisissä, kenties sosiaalisesti vaativassakin työssä. En tiedä, miksi tämä olisi juuri sen omaa rauhaa kaipaavan vika. Vaikea se on oikeasti antaa mitään, jos takki on tyhjä. Ymmärrän myös, jos enemmän vuorovaikutusta kaipaava kokee tämän siten, että "koskaan ei ole aikaa".
Muutama ajatus tästä.
1. Jos takki on työn jälkeen niin tyhjä, ettei normaaliin sosiaalisuuteen ole enää jaksamista, työssä on jotain vikaa.
2. Mikään ystävyys ei toimi niin, että ollaan tekemisissä pitkään vain minimaalisen vähän. Tässä ei ole kyse siitä, miten kukakin asiat kokee, se ei vaan ole ystävyyttä, jos oikeasti juuri mitään kontaktia ei ole juuri koskaan.
Itsekäs aikakausi on myös sitä, että ahnehditaan työn lisäksi opiskeluja ja harrastuksia ja sitten uuvutaan täysin. Kun ystävä kysyy kylään, ollaan niin kiirellistä ja tärkeää. Kun itse on sössitty ajankäyttö ja keskitytty kokoajan olemaan tärkeä. Älkää kiireiset vinkuko ystäviä, kun tulee kriisi, esim ero tai sairaus, jos aikaa ei koskaan teidän kiireisessä elämässä ollut.
Mulla meni kiireinen ystävä roskiin. Kyllästyin, kun aikaa ei koskaan löytynyt.
Sitten tulee se kuuluisa ero liitosta jossa oltu yhdessä 24/7 ja itketään kun ei ole yhtäkään ystävää tukena.