Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi ihmiset eivät jaksa pitää yhteyttä ystäviin?
Onko muilla samaa kokemusta:
Jossain vaiheessa aikuisuutta todella monen elämä tuntuu olevan pisteessä, jossa ei ole enää voimavaroja ylläpitää kodin ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Kukin tekee mitä tekee, uraa, urheilua, perhehommia, lastenhoitoa, mitä nyt sitten elämässä sattuu olemaankaan, mutta joka tapauksessa se vie kaikki mehut niin, ettei ystäviä nähdä, heidän kanssaan ei jaksa soitella, eikä mielellään kauheasti viestiäkään, kun sosiaalinen akku on päivän päätteeksi ihan tyhjä.
Kommentit (585)
Itselläni on tosi sosiaalinen työ,asumisen ohjaajana.Työ siis tapahtuu pääosin juttelemalla ja sanallisesti ohjaamalla.Tuntosarvet oltava tarkkana asiakkaiden kanssa,onko he kenties aggressiivisia,kipeitä tai masentuneita vai onko kenties lääkitys sopiva.Sitten on työkaverit ja heidän kanssaan keskustelut työasioista ja omista henk.koht.jutuista.Arki on niin täynnä puhetta ja kuuntelua etten yksikertaisesti jaksa nähdä yhtäkään ihmistä vapaa-ajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulipa mieleen vielä ystävien tapaamisesta. Monen tilanne kun on aikuisena se, että ystävät eivät enää asu kävelymatkan päässä kuten yeensä asuivat teiniaikoina. Kun työpäivän jälkeen tulee ensin kotiin (työmatkaankin saattaa mennä melkein tunti) ja laittaa ruuan, syö jne, niin ehkä joskus noin klo 19 pääsisi lähtemään tapaamaan ystäväänsä. Jos sinne ystävän luoksekin matkaan menee tunti, niin klo 20 olisi perillä. Hetki ystävän kanssa ja sitten pitääkin jo lähteä takaisin. Tapaamiset on siis järkevämpää jättää viikonloppuihin, mutta viikonlopuillekin saattaa olla muutakin ohjelmaa.
Mä asun pääkaupunkiseudulla ja koska en asu raiteiden varressa (juna, ratikka, metro) eikä asu ystävänikään, niin pääkaupunkiseudun uudet liikennejärjestelyt on sellaisia, että yhden ystäväni (joka siis asuu tässä samassa kapungissa kuin minäkin) luokse pitää mennä kolmella eri kulkuneuvolla. 2 vaihtoa siis ja molemmissa joutuu pysäkillä odottamaan vähintään 10 minuuttia. Eli ei siis ole pelkästään matkaan kuluva aika vaan myös aika odotella seuraavaa kulkuneuvoa. Yksi ystävistäni asuu napaurikaupungissa ja multa menee hänen luokseen matkaan aikaa lähes 1,5 tuntia. Siis yhteen suuntaan.
Onneksi mulla on pari kaveria sekä siskoni, jotka asuvat tässä samassa lähiössä. Heille on helppo laittaa vaan viestiä ja kysyä, lähdetkö varttin päästä kävelylle. Joskus lähtevät, joskus eivät, mutta mä menen jokatapauksessa koiran kanssa.
Koska suurin osa ihmisistä on raskaita. On vaikea sopia heidän kanssaan mitään, kun aina perutaan tai vaihdetaan aikaa milloin milläkin verukkeella. En enää jaksa säätää. Viihdyn mainiosti ihan omissa oloissani.
Meni luottamus vähän isommin ihmisiin joskus, joten en enää oikein kaipaa ystäviä.
Kun on nähnyt, millaisia ystävät voivat olla ja mitä asioita he hyväksyvät silmää räpäyttämättä jonkun toisen kohdalla ja kuinka pienestä loukkauksesta jonkun toisen kohdalla joku toinen voidaan lynkata, eristää muista, tuhota parisuhteet ja vanhat kouluaikaiset ystävyyssuhteet, jakaa toisen lähettämät yksityisviestit somessa, mustamaalata työnantajille ja lopulta kusettaa, hakata, tehdä seksuaalista väkivaltaa, salakuvata sitä ja kiristää sillä ym.
Narsistisen pariskunnan levittämät valheet olivat näiden tekojen taustalla.
Tähän aiheeseen toisessa keskustelussa joku joka skus vastaiskun seuraavaa ja josta itse sain ammennettua paljon ja rauhoruin harmittelemasta ihmisiä, jotka eivät osaa olla ystäviä:
02.02.2025 | 07:41
Olen miettinyt paljon, miksi meillä aikuisilla ihmisillä on niin kova tarve löytää sydänystäviä, joille uskoutua kaikesta.
On ihanaa, kun on ystävä, joka oikeasti välittää. Se on upea tunne. Tosiystävyys on kuitenkin harvinainen lahja, jonka löytyminen on osin sattumasta kiinni. On helppoa ajatella, että on onnellinen sitten, kun saa ystävän tai saavuttaa sen ja tuon tavoitteen. Onnen ei kuitenkaan pitäisi antaa riippua siitä, haluaako joku meidät elämäänsä vai ei.
Uskon, että ihmisen olisi hyvä tulla sinuiksi itsensä kanssa ja oppia nojaamaan itseensä. Jos ihminen ei viihdy omassa seurassaan eikä löydä keinoja käsitellä omia tunteitaan, saa kärsiä loputonta tarvetta löytää edes joku, joka huomaa - ei sen niin väliä, arvostaako hän sinua vai ei. Silloin saattaa päätyä tekemisiin ihan vääränlaisen ihmisten kanssa. Kysyisin itseltäni: Miksi et voisi viihtyä omassa seurassasi? Mikä omassa seurassa olisi niin ikävää? Aluksi voi tuntua todella mälsältä ja masentavalta olla itsekseen, jos on tottunut pitämään itseään ihan nollana ja perustamaan arvonsa toisten läsnäololle. Omasta seurasta nauttiminen vaatii opettelua, mutta on todellakin vaivan arvoista. Se on kaunein lahja, jonka voit itsellesi antaa.
Jos haluaa syvällistä keskustelua, sitä voi löytää muualtakin kuin ystävän sohvalta. Esimerkiksi lukupiirissä tai luovan kirjoittamisen kerhossa voi tyydyttää tarvetta pohtia elämää syvällisesti. Jos taas haluaa tehdä mukavia asioita toisten kanssa, voi valita jonkin kivan ryhmäharrastuksen. Tai jos kaipaa tunnetta siitä, että on arvokas, voi ryhtyä vapaaehtoiseksi ja tehdä jotain merkityksellistä. Joku yksinäinen vanhus tai lapsi todella arvostaisi aikaasi.
Lisäksi harva meistä on lopulta aivan yksin. Tärkeä ihmissuhde voi olla joku muukin kuin syvällinen ystävä. Myös eläin voi olla tärkeä osa ihmisen elämää ja ihan oikea ystävä. Jos sinulla on perhe tai muita sukulaisia, joita rakastat, se on vielä sata kertaa arvokkaampaa kuin ystävät. Jos sinulla on ihana työyhteisö ja työ, josta pidät, sekin on upeaa.
Ihmissuhteet voivat parhaimmillaan olla elämää kannatteleva voima. Kuitenkin loppuviimein meidän aikuisten odotetaan ottavan vastuu itsestämme. Jos et ota itse vastuuta omasta onnellisuudestasi etkä viihdy itsesi kanssa, kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi. Jos ei pidä itsestään, ei tule onnelliseksi vaikka olisi kuinka paljon sydänystäviä ympärillä. Lopulta kotona sinua katsoo peilistä se yksi ja sama ihminen, joka odottaa edelleen malttamattomana, että hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikealle ystävälle ei tarvitse esittää, vaan ystävyys pysyy iloineen ja suruineen.
Vierailija kirjoitti:
Oikealle ystävälle ei tarvitse esittää, vaan ystävyys pysyy iloineen ja suruineen.
Ja oikea ystävä myös ymmärtää, jos toinen elää sellaista elämänvaihetta, että yhteydenpito vähenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kun se äly-pyh-elin tuli ja korvasi ystävät ja ulkona käymisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastasit itse omaan kysymykseesi. Työelämä on rasittavaa ja jos olisi lapsia tähän päälle, ei riittäisi voimavaroja mihinkään muuhun.
Mulla on kuormittava työelämä ja lapsia, joiden yksinhuoltaja olen. Priorisoin ystävyyssuhteet todella korkealle. Aikaa löytyy, jos haluaa.
Minun kokemus yksinhuoltajana on ollut sama. Ne kaverit, joilla on puolisot ei pysty ikinä mitään tekemään. Ja minä pystyisin järjestämään.
Tuo voi johtua siitä, että parisuhde on kuormittava. Pitää huomioida puolisokin ja hänen sukulaisensa.
Entä, jos parisuhde purkautuminen, niin kuin käy noin puolelle, niin sittenhän vasta ihminen onkin yksin, jos on unohtanut ystävänsä. Ei voi olettaa,että kukaan ystävä palaa takaisin .
Ystävyyden vaaliminen on yhtä tärkeää,kuin avioliittokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koirat ovat korvannet ystävät. Monet keski-ikäiset ja vanhat ihmiset puhuvat jatkuvasti muille koirasta ja koirille. Koira korvaa ihmisseuran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastasit itse omaan kysymykseesi. Työelämä on rasittavaa ja jos olisi lapsia tähän päälle, ei riittäisi voimavaroja mihinkään muuhun.
Mulla on kuormittava työelämä ja lapsia, joiden yksinhuoltaja olen. Priorisoin ystävyyssuhteet todella korkealle. Aikaa löytyy, jos haluaa.
Minun kokemus yksinhuoltajana on ollut sama. Ne kaverit, joilla on puolisot ei pysty ikinä mitään tekemään. Ja minä pystyisin järjestämään.
Tuo voi johtua siitä, että parisuhde on kuormittava. Pitää huomioida puolisokin ja hänen sukulaisensa.
Entä, jos parisuhde purkautuminen, niin kuin käy noin puolelle, niin sittenhän vasta ihmine
Ystävyyden vaaliminen on tärkeää, mutta hyvä ystävä ei oleta, että toinen väsyneenä, sairaana tms jaksaisi pitää yhteyttä samalla tavalla kuin jos hänellä olisi kaikki asiat ihan hyvin. Mun ystävä oli just tuossa keväällä ja kesällä yli 3 kuukautta sairaalassa enkä todellakaan olettanut, että hän olisi pitänyt muhun yhteyttä kuten ennen sairastumistaan. Kun mä aikoinaan sairastuin vakavasti, mä en jaksanut pitää yhteyttä oikeastaan muihin kuin siskooni ja omiin aikuisiin lapsiini. Hekin ymmärsivät antaa mulle rauhan toipumiseen ja hyväksyivät sen, että mä sitten soitan heille, kun jaksan. Ja kyllä, mullakin oli "ystävä", joka ei tätä ymmärtänyt. Nyt tämä "ystävä" on jo entinen ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaimo tarvitsee muutakin keskusteluseuraa kuin aviomiehen, vaikka mies olisi kuinka monipuolinen ja syvähenkinen. Liikaa mieheensä ripustautuvat naiset ovat leskinä usein hukassa. Puoliso voi myös sairastua vakavasti esim muistisairauteen tai neurologiseen sairauteen. Kyllä ystäviä tarvitaan pahoina päivinä ja resurssina tavallisessa arjessa. Sukulaiset voivat olla myös ystäviä, mutta nuoria ei saa rasittaa liikaa. Keskustelu on dialogia. Harva nainen puhui koko ajan vain omista asioistaan. Toisia ihmisiä ei saa aliarvioida ja asettua keskustelukumppanin yläpuolelle. Äly on vain osa ihmistä. Moni ns tyhmempi on ihmisenä kypsempi ja tunne-elämältään syvempi.
No voihan ne ystävätkin kuolla. Eivät mitenkään välttämättä ole maisemissa silloin, kun mies kuolee. Tai kuolen itse ennen miestä ja kaikki panostus varmuuden vuoksi pidettyihin ystäviin on mennyt haaskuun.
Ja haluaisitko itse olla se ystävä, jota pidetään vain siksi että täytyy olla muitakin ystäviä kuin oma mies? Olla varalla, jos mies vaikka koipensa oikaisee?
Edelleen, jos ihminen on minusta tylsä nyt, miten se sen kiinnostavammaksi muuttuisi jos mieheni poistuu kuvioista? Oletatko että standardini laskisi, ajattelisin että mikä hyvänsä seura on parempaa kuin ei mitään? Ja siinä tilanteessa olisi kiva olla ystäväni?
Jos mies menehtyy ennen minua tai tulee muistisairaaksi (suurin osa ihmisistä ei tule nytkään, ja kun me olemme siinä iässä, muistisairauksiin on parannuskeinot), voin hommata ystäviä sitten. Tuskin on vaikeaa, päätellen siitä miten paljon niitä kärkkyjiä on nyt.
En muuten myöskään takerru mieheeni. Kuten sanoin, viihdyin mainiosti itseksenikin.
-se, jolle oletettavasti yritit nokitella. Käy pikku sydämen päälle ettei ne tyttöjen väliset runkkuringit ole kaikkien juttu?-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo tarvitsee muutakin keskusteluseuraa kuin aviomiehen, vaikka mies olisi kuinka monipuolinen ja syvähenkinen. Liikaa mieheensä ripustautuvat naiset ovat leskinä usein hukassa. Puoliso voi myös sairastua vakavasti esim muistisairauteen tai neurologiseen sairauteen. Kyllä ystäviä tarvitaan pahoina päivinä ja resurssina tavallisessa arjessa. Sukulaiset voivat olla myös ystäviä, mutta nuoria ei saa rasittaa liikaa. Keskustelu on dialogia. Harva nainen puhui koko ajan vain omista asioistaan. Toisia ihmisiä ei saa aliarvioida ja asettua keskustelukumppanin yläpuolelle. Äly on vain osa ihmistä. Moni ns tyhmempi on ihmisenä kypsempi ja tunne-elämältään syvempi.
No voihan ne ystävätkin kuolla. Eivät mitenkään välttämättä ole maisemissa silloin, kun mies kuolee. Tai kuolen itse ennen miestä ja kaikki panostus varmuuden vuoksi pidettyihin ystäviin on mennyt h
En ole tuo aiempi, mutta vaikea kuvitella, että sinun kaltaisella olisi jonoksi asti ainakaan naisystäviä. Tosi alentava asenne naisia kohtaan. Naisten välinen ystävyys voi olla parhaimmillaan todella hienoa ja kestää mitä vaan, myös ne huonot hetket. En tiedä mikä trauma sinulla on taustalla, kun puhut runkkuringeistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kun se äly-pyh-elin tuli ja korvasi ystävät ja ulkona käymisen.
Kyllä sillä soittaakin voi, jos haluaa saada yhteyden ystävään.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Tulipa mieleen vielä ystävien tapaamisesta. Monen tilanne kun on aikuisena se, että ystävät eivät enää asu kävelymatkan päässä kuten yeensä asuivat teiniaikoina. Kun työpäivän jälkeen tulee ensin kotiin (työmatkaankin saattaa mennä melkein tunti) ja laittaa ruuan, syö jne, niin ehkä joskus noin klo 19 pääsisi lähtemään tapaamaan ystäväänsä. Jos sinne ystävän luoksekin matkaan menee tunti, niin klo 20 olisi perillä. Hetki ystävän kanssa ja sitten pitääkin jo lähteä takaisin. Tapaamiset on siis järkevämpää jättää viikonloppuihin, mutta viikonlopuillekin saattaa olla muutakin ohjelmaa.
Mä asun pääkaupunkiseudulla ja koska en asu raiteiden varressa (juna, ratikka, metro) eikä asu ystävänikään, niin pääkaupunkiseudun uudet liikennejärjestelyt on sellaisia, että yhden ystäväni (joka siis asuu tässä samassa kapungissa kuin minäkin) luokse pitää mennä kolmella eri kulkuneuvolla. 2 vaihtoa siis ja molemmissa joutuu py
No selkein olisi mennä suoraan töistä ystävän luo, tai hänen tulla sun luokse, ja syödä yhdessä. Tai mennä suoraan ja ottaa reissun varrelta noutoruokaa molemmille. Miksi menisit kotikautta, paitsi tietty koiran takia.
Huomasin parista ystävästäni, että eivät olletkaan ystäviäni, valehtelioita,yks alkoo seurustelee ukkoni kanssa, tiesin sen ja näyttelin hölmöä ja kuuntelin tän ystäväni valehtelua päin naamani. Olen tarkka nykyään ketä pidän ystävänäni.
Olen huomannut tämän ja päätin olla sellainen ystävä kenestä kuuluu.
Huomasin sitten, että kannattelin itse lähes kaikkia "ystävyys"suhteitani, olin se joka muisti juhlapäivät ja synttärit. Sitten testasin, että jätän pallon välillä toiselle, että mitä tapahtuu. Yksi suuttui, kaksi hävisi kuin tuhka tuuleen (eli testasin ottaako yhteyttä jos en ensin ota, ei ottanut) ja kaksi vaikuttaa olevan tyytyväisiä siihen, että kysytään kuulumiset pari kertaa vuodessa ja voivotellaan niitä kiireitä.
Minulla on itsellänikin pienet lapset ja työ, olen silti priorisoinut ystävät korkealle. Ei sitä osattu arvostaa. Täytyisi etsiä uusia ystäviä, toivottavasti löytyisi muitakin kuin näitä ketkä eivät jaksa mitään ja on niin kiire.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten välinen ystävyys on aika uusi juttu, ei ennenkään ollut aikaa kuin omiin töihin kodin piirissä. Kakkoseksi tuli sitten mies tai lapset, paitsi lapset pitivät itsestään huolta. Tuttavia kyliltä ja omasta suvusta sitten tavattiin jossakin pelloilla ja kylillä moikattiin sekä rupateltiin muutama sana. Eli ei mikään ihme että nykyaikanakaan ei ole sen enempää aikaa ja jaksamista.
Sinähän puhut ihan puuta heinää :D Ennen vanhaan kaupungeissa ihmiset tekivät valtavan pitkiä työpäiviä ja työn tahti oli niin paljon hitaampaa, että paljon ystävyyssuhteita syntyi töissä ja niitä hoidettiin ihan päivittäin. Maaseudulla taas usein kyläiltiin toisten luona, ainakin yhtään eteläisemmissä ja itäisemmissä osissa maata. Sunnuntaisin erityisesti oltiin oikein kyläluutia. Lapsia hoitovat isolta osin isovanhemmat ja maaseudulla ja kaupungissakaan puolisot eivät juuri nähneet toisiaan kuin ruokapöydässä ja sängyssä. En tiedä missä olet kasvanut, mutta ei tuo kuvaamasi ei vastaa mitenkään suomalaisten sosiaalista todellisuutta sen paremmin maalla kuin kaupungissakaan 1900-luvun alusta 90-luvulle. Tilanne on ollut päinvastainen, ydinperhe ei ole ollut keskiössä vaan osa aikuisten moninaista sosiaalista verkostoa. Tämä nykyinen ydinperhepakkomielteinen malli on peräisin suunnilleen 90-luvun lopulta.
Vierailija kirjoitti:
No olen kai vasta kakkosvaihtoehtoystävä. Jos olemme jo sopineet jotain, niin kohta tulee viesti, että Maiju otti yhteyttä menenkin hänen kanssaan. Ei nappaa sopia mitään tuollaisen kanssa.
Minulla oli tällainen "ystävä", joka järjesti kilpailuja omasta huomiostaan.
Alue: Aihe vapaa
Varmaan näin, jos omaa "vanhan liiton" oikeita ystäviä. Nämä nykyiset pinnalliset sometykkäilijät ja sydänpostailijat eivät ole voimavaroja, vaan aika- ja energiasyöppöjä.