Miksi ihmiset eivät jaksa pitää yhteyttä ystäviin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kysymyse ole "jaksamisesta". Kyse on valinnasta. Ihmiset eivät HALUA pitää yhteyttä. Miksi eivät halua, se on toinen juttu.

 

Valitettavasti on todettava, että tällä asenteella liikenteessä oleva ystävä on juuri se energiavaras, joka heivataan ensimmäisenä, kun on paljon kuormitusta  elämässä. 

Samaa mieltä. 

Itse en ekaksi laita kenellekään viestiä enkä soita. Miksi olisin se tyyppi joka laittaa ?

En laita.

Vierailija kirjoitti:

Miksi vietät palstalla tuntikausia muttet ystäväsi seurassa?

Tämä ei ole haukku eikä kehu. Neutraali kysymys johon toivoisin saavani vastauksen.

Nyt kun kysyit, niin kävin laskemassa, montako viestiä olen viimeisen tunnin aikana laittanut. Ystävälleni A 36 viestiä, ystävälleni B 18 viestiä ja ihan vaan kaverilleni X 87 viestiä (meillä oli paristakin aiheesta mielenkiintoista keskustelua) . 3 viestiä myös siskolleni. En olisi millään ehtinyt tunnissa tavata heitä kaikkia. Itseasiassa sekä A, B että X asuu sen verran kaukana, että tunti olisi mennyt jo pelkästään menomatkaan. Siskoni kyllä asuu tuossa naapurissa eli hänen luokseen menee noi 5 sekuntia. 

Vierailija kirjoitti:

Tavallinen ihminen voi tuntea suurta voimattomuutta ja osaamattomuutta jouduttuaan yhtäkkiä toisen terapeutiksi ja ahdistua siitä. Kyllä sairaan täytyy ymmärtää hakea ammattimaista keskusteluapua, jos oma sairaus täyttää koko elämän, eikä käyttää ystäviään yksipuolisesti kuormiensa kantajana. Pystytkö kohtaamaan ystäväsi mukavissa merkeissä kuten joskus ennen? Se voisi piristää sinuakin ja viedä hetkeksi ajatukset muualle. 

 

Niin tärkeintähän toki on, että se terve ihminen ei vain joudu kokemaan mitään epämukavia tunteita, viis sairaan tunteista. Normaali empatia ei vaadi ammattitaitoa, vaan inhimillisyyttä. Kyse ei ole siitä, että se sairas ihminen haluaisi puhua vain sairaudestaan, vaan siitä, että ystäväpiirissä se sairaus on usein niin täydellinen tabu, jota ei saa mainita sanallakaan, jotta muut eivät ahdistu. Vai onko sinusta normaalia, että syöpään sairastuneelta ystävältä ei edes kysytä voint

Hyvin osuvasti kuvasit ensimmäisessä virkkeessä, miten tärkeää on se, ettei terve ihminen vaan joudu kokemaan mitään epämiellyttäviä tunteita. Jatkan vielä itse, ettei vaan saa muistutustakaan siitä, että joskus itsrkin sairastuu ja kuolee pois. Koko ajan pitää olla vaan hyvät fiilikset ja yhtä epärealistista nautintoa koko elämä. Mitään negatiivista, ei edes toisen asiaa, kykene nykyihminen käsittelemään tai kuuntelemaan ahdistumatta itse. Heikkoa laatua olemme. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastasit itse omaan kysymykseesi. Työelämä on rasittavaa ja jos olisi lapsia tähän päälle, ei riittäisi voimavaroja mihinkään muuhun.

 

Mulla on kuormittava työelämä ja lapsia, joiden yksinhuoltaja olen. Priorisoin ystävyyssuhteet todella korkealle. Aikaa löytyy, jos haluaa.

 

Minun kokemus yksinhuoltajana on ollut sama. Ne kaverit, joilla on puolisot ei pysty ikinä mitään tekemään. Ja minä pystyisin järjestämään.

 

Tuo voi johtua siitä, että parisuhde on kuormittava. Pitää huomioida puolisokin ja hänen sukulaisensa.

 

...ja puolison ystävät. 

Kun pariutuu, niin todella moni asia muuttuu, kun tulee se puolison "koko paketti" mukana.

 

Minun ystäväni muutti yhteen sellaisen henkilön kanssa, että eipä enää pidä yhteyttä vanhoihin ystäviinsä. Uusi kumppani on sairaalloisen omistuksenhaluinen. Harmi, menetin hyvän ystävän ja hän todennäköisesti mielenterveytensä. Pelkkä varjo entisestä itsestään. Kammottavaa, enkä pysty tekemään mitään. Ystäväni ei suostu näkemään tilannetta, miehessä ei ole kuulemma mitään vikaa, kaikki vika on hänessä.

Ihmiset, ystävät ja ystävyyssuhteet muuttuvat. Itse olin nuorempana hyvinkin sosiaalinen, mutta nykyään viihdyn parhaiten omissa oloissani. Ystävät kyllä soittelevat ja pyytelevät, mutta harvoin minnekään haluan lähteä. Voin hyvin ja olen tyytyväinen tilanteeseeni. Ja toki kiitollinen, että ystäviä vielä on, vaikka en minnekään milloinkaan lähde.

Minulla on 3 luotettavaa ystävää jotka ovat läsnä 24 / 7  eli kissoja.

Parempia ystäviä saa etsiä kuin nuo suloiset karvapussit.

Oikeassa elämässä on tyttöni perheen lisäksi noin 4 oikeaa kaveria enkä minä muuta kaipaakkaan.

Kyllästyin siihen, että kun "ystävät" ottivat yhteyttä niin he olivat aina jotakin vailla.

 "Voitko ottaa päivinä xx lapset/ koirat/ molemmat hoitoon, kun sinulla on siellä maalla tilaa ja kaikki tykkäävät sinusta?" "Voitko olla talovahtina ja käyttää kesälomasi siihen että ajat 150km päivä katsomassa postit jne että päästään matkalle/ mökille?" 

Kaikki halusivat kyllä tänne tulla kylään koska tilaa ja kivaa, mutta kyläkutsuja ei sadellut heille kotiin.

Kun pyysin apua, koska olin ollut auto-onnettomuudessa niin apua ei saanut mistään. Tosi kivoja ystäviä. En enää vastannut tekstareihin, whatsappeihin yms. Ei edes ärsyttänyt, lähinnä huvitti. 

 Kyllä ystävyyden pitää olla vastavuoroista ja arvojen olla samat. Pari ystävää on jäljellä. He tietävät missä asun ja osaavat ihan itse ilman kyytipalveluita ajaa pihaan. Toisen olen tuntenut 2 vuotiaasta asti, nyt ollaan 60v. Ei tarvitse tekstailla kymmeniä kertoja päivässä / viikossa, kun parista sanasta silloin tällöin tiedetään miten menee. 

Vierastan tätä nykyaikaa, että toisen elämästä pitää koko ajan olla reaaliaikaista infoa. Sitten jos tähän informaatioähkytulvaan ei halua mukaan, ei ole ystävä? 

Asioille voi olla ihan ymmärrettäviäkin syitä, vaikka ehkä pahin syy lienee riitely. Jos seura aiheuttaa ekstrovertille muuttumista introvertiksi, hän ei hakeudu seuraan vaan tekee mieleistään työtä omissa oloissaan. Lisäksi miessukupuoli on aikamoisia järjestämään naisille koko päivän - ohjelmaa. Nyky-yhteiskunnan meininki on myös suoraa jatkumoa teollisuuden aikakauden ongelmaan: työolosuhteet. Vaikka osa asiasta on korjattu ja on työsuojelulakeja yms. voi olla tosi vaikeaa pysyä työelämässä ja säilyttää samalla hyvät ihmissuhteet. Kilpailuhenkisyys syö tervettä ihmissuhdetta. Lapset ovat päivät pitkät päivähoidossa ja äidit tuntevat siitä syyllisyyttä. Suomen talous on perua jostain auttamisesta kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi. Suomalaiset lähtevät reippaasti yhdessä hoitamaan asioita kuntoon. Sitä on kiva katsella, mutta saavatko kaikki osansa siitä ponnistuksesta. Mieliala tänään vuoden pimeimpänä päivänä sai ajattelemaan tällaisia. Lapsissa on tulevaisuus, se hyväkin, niiden kanssa kannattaa olla läsnä. 

Minä ainakin olen kyllästynyt muka ystäviin. Tavoitellaan kyllä, kun palvelusta halutaan. Muuten ei niin väliä. Ei kuulu mitään noiden aikojen välillä. Tänä vuonna tein päätöksen, etten välitä vit...jakaan. En edes joulutervehdystä lähetä muuta kuin niille, jotka ENSIN muistaa minua. Miksi minä lähettäisin ensin? Näin olen muina vuosina tehnyt. Aina se eka, joka lähettää. Sitten abaut jokunen % lähettää jotain takaisin, jos lähettää. Ei maksa vaivaa, paitsi että maksaa kuitenkin. Ei ole ilmaista!

Ysrävyytemme alkoi ollessamme n. 12 vuotiaita. Olin vuosikymmeniä se, joka aina soitti ystävälle ja kutsui kylään. Oikeastaan koskaan ei tullut vastakutsua eikä ystäväkään koskaan soittanut. Kun hänellä oli syntymäpäivä eläkeiän kynnyksellä, soitin onnitellakseni häntä ja kysyäkseni suunnitelmia eläkepäivikseen. Hän kuunteli hetken ja sanoi sitten, että hänen veljensä (joka asui hänen naapurissaan) tulee juuri kylään ja hän soittaa minulle kohta takaisin. Siitä on nyt 9 vuotta ja edelleen odotan ystävän soittoa. En myöskää  ole ottanut häneen  yhteyttä. Se oli sen ystävyyden loppu.

Yritin lähettää jo yhden vastaavan kommentin, mutta palsta on jotenkin sekaisin. Eli saattaa tulla nyt kahteen kertaan, jos ilmestyy viivellä. Nyt joulun laittoon, mukavaa joulua kaikille!

On se kumma, että osa ihmisistä unohtavat entiset ystävät / läheiset sukulaiset kokonaan, kun parisuhde alkaa. Olen menettänyt kaksi ystävää, tuttavan ja sukulaisen näin. Uusi kumppani on ilmeisesti hallitseva ja nämä ystäväni vähän vässyköitä. Eivät ymmärrä, ettei kaikkia siltoja kannata takanaan polttaa. Olen jo luovuttanut näiden suhteen. Toisen kumppani on niin outo, etten kykene häntä tapaamaan ja ystäväni ei liiku enää minnekään ilman kumppaniaan. Toisen kanssa voisimme tavata puolisoineen, mutta heillä (uudella puolisolla) ei ole ilmeisesti halua. Hänen tuttavapiirinsä riittää heille hyvin. 

On nämä nykyajan laitteet, sosiaalinen media ja viihdetarjonta suoratoistopalveluissa myös ottaneet veronsa siinä ettei ihmisiä enää jakseta/huvita pahemmin nähdä.

Töiden ja muiden pakollisten arjen toimintojen jälkeen halutaan aika kuluttaa web maailmassa.

Kyllä se niin on, että aika mikä jää jäljelle töiden, lasten harrastusten ja kodinhoidon lomassa, pyhitetään mieluummin omalle perheelle ja yhdessäololle. Muutama hyvä ystävä on, jotka ovat kaikki samassa tilanteessa, ja ikään kuin tietävät mikä on homman nimi. Viestitellään ja nähdään ehkä pari kertaa vuodessa, mutta molemmat tietää että siellä ollaan. Ja toisenlainen aika vielä koittaa, sitten käydään taas kahvilla ja teatterissa jne. Sitten sellaiset ystävät on kokonaan jääneet, jotka eivät koskaan perheellistyneet. He loukkaantuivat siitä, että minulla ei ollutkaan heille enää aikaa kuten ennen.

Se alkoi, kun "ystäville" piti ryhtyä näyttelemään täydellistä. Sillioin se vie voimavaroja, eikä anna niitä. 

Ihmisten välinen ystävyys on aika uusi juttu, ei ennenkään ollut aikaa kuin omiin töihin kodin piirissä. Kakkoseksi tuli sitten mies tai lapset, paitsi lapset pitivät itsestään huolta. Tuttavia kyliltä ja omasta suvusta sitten tavattiin jossakin pelloilla ja kylillä moikattiin sekä rupateltiin muutama sana. Eli ei mikään ihme että nykyaikanakaan ei ole sen enempää aikaa ja jaksamista.

Ihmiset antavat aikaa asioille, jotka ovat heille oikeasti tärkeitä. Joskus ystävätkin kasvavat erilleen, mutta kaikki eivät uskalla myöntää sitä.

Joskus ystävä piristää ja ilostuttaa,vaikka ei ole suunnitellut tapaamista. Ystävyys on kaksipuolista. Ystävyyteen ei yksin kykene.

Vierailija kirjoitti:

" Ystävät" tulevat kalliiksi.

Siinä mielessä totta, että sosiaalinen elämä on usein maksullista. Täytyy käydä ravintoloissa, kahviloissa, leffassa, keikoilla, baarissa, matkoilla, osallistua yhteisiin illanviettoihin rahallisesti jne. Kun ei ole häävit tulot niin on halvempaa olla yksin. Ei kerta kaikkiaan olisi varaa aktiivisiin tapaamisiin ja ajanvietteisiin viikoittain. Onneksi olen yksin viihtyvää sorttia. Sääli niitä, jotka eivät ole. 

Vierailija kirjoitti:

No olen kai vasta kakkosvaihtoehtoystävä. Jos olemme jo sopineet jotain, niin kohta tulee viesti, että Maiju otti yhteyttä menenkin hänen kanssaan. Ei nappaa sopia mitään tuollaisen kanssa. 

 

Tuttua on. Itse on hierarkian loppupäässä. Mulle kävi niin, että olimme ystäväni kanssa päättäneet pitää yhteiset pikkujoulut joka vuosi. Viimeisiksi jääneet kaksi hankin tarvikkeita, leivoin, paistoin, järjestelin, koristelin. Perui tulonsa pikkujoulupäivänä. Yksin sitten  syödä pupelsin kaikkea seuraavan viikon. Vieläkin on pikkujoululahja paketissa yläkaapissa, vaikka niistä on jo monta vuotta, emmekä pidä enää edes yhteyttä. Ei jaksa, eikä huvita.