Hankala äitisuhde ja välienkatkaisu
En tiedä mitä ihmettä tekisin äitini kanssa johon haluan katkaista välit. En ole oikeastaan koskaan päässyt itsenäistymään ja irtaantumaan äidistäni koska äiti ei anna sen tapahtua. Pakonomaisesti täytyy pitää häneen yhteyttä. Ei meillä ole edes mitään kunnollista äiti-tytär suhdetta ollut koskaan. Kylmä suhde ollut aina missä ei ole ollut lämpöä ja rakkautta ei yhtään.
Lapsena olin aina äidin tukija ja terapeutti. Kuuntelin jo alle 10 vuotiaana äidin parisuhdeongelmia ja ratkoin hänen asioita. Enää en jaksa ja haluaisin etäisyyttä. Mutta tämä ei sovi äidilleni. Hän on jotenkin saanut välimme sellaiseksi että minun on pakko suunnilleen olla yhteyksissä häneen. Alkanut ihan ahdistaa koko tämä ihmissuhde ja ahdistun kun nään että häneltä tulee viesti, koska tiedän että minun on velvollisuuttani pakko vastata siihen. On siis todella pakko-oireinen myös, pesee käsiä sairaalloisen paljon että ne on ihan vereslihalla, pelkää kaikkea, katastrofiajattelee. Jos en siis pariin tuntiin vastaa puhelimeen niin hän ajattelee minun olevan kuolleena jossain ojassa. Ja aina olen ollut todella vastuullinen että pääsen kotiin yms..
Mutta eihän se riitä kun hänellä on vaan ne katastrofiajatukset. Jos en vastaa hänelle hän tulee ovelleni, muka tuomaan ruokaa, tulee ajelemaan autolla harrastuspaikkani ympärille, soittaa 10 kertaa, soittaa siskolleni olenko hänelle vastannut.
En oikeasti suoraan sanoen jaksa enää häntä ja vastata/olla yhteydessä siksi että minun on pakko. Luulen että mulla ois parempi ilman häntä ja hänen vainoharhaisia ajatuksia. Välillä tuntuu että se ajatuksenjuoksu hänellä on sellaista että ei kellään tuu ees mieleen tommoset kauhuskenaariot. Tässä vanhemmiten on tullu sellanen olo että en pidä hänestä yhtään ja kun hän on tommonen ahdistunut. Ei hänelle voi ikinä kertoa mistään asioista ees kun se niistäkin kehittää kaikenlaista kauhuskenaariota. Edes puhelinta ei sais ladata yöllä.
Eikä hänellä oikeesti tunnu menevän jakeluun se että jollakin voi oikeesti mennä paljon paremmin kun ei oo häneen yhteydessä. Ei hän nää itsessään mitään vikaa ja on niin täydellinen äiti ollut. Niin ja nykypäivänä hän kieltää jyrkästi että olisi pitänyt mua terapeuttinaan kun olin lapsi ja että muistan väärin. Muistan ihan oikein. Nykyäänkin pitää kannatella häntä ja jotenkin huomaan että hän vielä enemmän on alkanut ottaa avuttoman ja heikon roolia.
haluaisin ottaa etäisyyttä/katkaista välit edes joksiki aikaa mutta joku tässä estää. Varmaan hän on niin iskostanut päähäni että ei ole muita vaihtoehtoja ku OLLA YHTEYDESSÄ.
Yleisin tapahtumaketju on; hän laittaa viestiä - en vastaa - hän soittelee kymmenen puhelua - jos en vastaa niihinkään hän tulee ovelle
Kommentit (391)
Se ei ole heitteillejättö jos antaa kakskymppisen elää elämäänsä vaikka se olisi kuinka avutonta jos kuitenkin oikeustoimikelpoinen.
Se on heitteillejättö jos avuttoman vanhuksen asiat jättää kiuluspäissään huolehtimatta ennenkuin joku muu(yhteiskunta) ottaa kopin.
Vierailija kirjoitti:
Kun siis elää tiiviissä symbioosissa äidin kanssa ja naapurissa näyttää siis tulevan ongelmia. Sehän on jo alunperin merkki ettei ole aikuiseksi kasvua tapahtunut jos vielä pitää kasvattaa hampaanpesusta tms.
Jos taas kuuskymppinen ei jaksa huilehtia vanhasta äidistään sitten pimmittamaan vanhushuoltoa, hankkimaan kauppakassipalvelut, siivousavut jne.
On vähän eri asia soittaako 90 v äiti Vaiko 45 v hormonihuuruissaan kakskymppiselle tyttärelle
Jos luit mun viestit niin huomaat että minun äitini on tehnyt paljon muutakin kuin huomauttanut hampaiden pesusta.
Miten alunperin muovautuu suhde jossa jo aikuinen tytär ja äiti nokkivat toisiaan?
Asuin äitini kanssa eri kaupungissa, hän jollain tavoin tahdikkaasti saattoi mielipiteensä sanoa kun miehelläni oli alkoholiongelma ennenko siitä ryhdistäytyi, joi korttinsa, töissä kyllä kävi. Mutta hyvin hyvin tahdikkaasti ja sujautti ehkä rahaa lasten tarpeisiin.
Lapseni taas lähtivät yliopistokaupunkeihin kakskymppisinä. Oli pakko luottaa että pärjäävät vaikken pyöri heidän ovillaan. Emme sotkeennu neuvoin tai holhoten toisiimme. En minäkään vielä tarvitse valvontaa, se aika voi tulla.
Vierailija kirjoitti:
Kun siis elää tiiviissä symbioosissa äidin kanssa ja naapurissa näyttää siis tulevan ongelmia. Sehän on jo alunperin merkki ettei ole aikuiseksi kasvua tapahtunut jos vielä pitää kasvattaa hampaanpesusta tms.
Jos taas kuuskymppinen ei jaksa huilehtia vanhasta äidistään sitten pimmittamaan vanhushuoltoa, hankkimaan kauppakassipalvelut, siivousavut jne.
On vähän eri asia soittaako 90 v äiti Vaiko 45 v hormonihuuruissaan kakskymppiselle tyttärelle
Voi kuuskymppisenkin äiti olla vielä niin hyvässä kunnossa, ettei kauppakassi- ja siivouspalvelut tässä auta. Muori juoksee kyllä kaupat ja siivoaakin itse. Silti on koko ajan jotain vailla. Tikusta tehdään asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun siis elää tiiviissä symbioosissa äidin kanssa ja naapurissa näyttää siis tulevan ongelmia. Sehän on jo alunperin merkki ettei ole aikuiseksi kasvua tapahtunut jos vielä pitää kasvattaa hampaanpesusta tms.
Jos taas kuuskymppinen ei jaksa huilehtia vanhasta äidistään sitten pimmittamaan vanhushuoltoa, hankkimaan kauppakassipalvelut, siivousavut jne.
On vähän eri asia soittaako 90 v äiti Vaiko 45 v hormonihuuruissaan kakskymppiselle tyttärelle
Voi kuuskymppisenkin äiti olla vielä niin hyvässä kunnossa, ettei kauppakassi- ja siivouspalvelut tässä auta. Muori juoksee kyllä kaupat ja siivoaakin itse. Silti on koko ajan jotain vailla. Tikusta tehdään asiaa.
Jos jaksan asiani hoitaa mitä vaatisin lapsiltani? Voi olla että meillä taas on ihan päinvastoin, lapset on kaukana, eivöt he tulisi tekemään yhtään mitään, vanhushuoltoon voisivat soittaa. Ja minulle taas kunnia-asia pärjätä itse.
Siis miten syntyy riippuvaisuussuhde puolin ja toisin?
Mitä äitisi aviomies eli isäsi tähän asiaan sanoo?
Tässäkin ketjussa ja jossain aiemmassa vastaavassa on ainakin yksi, joka marmattaa, että eikö lapsista saisi huolta pitää. Ketjussa, jossa aikuiset, keski-ikäiset tai jo ylikin kertovat tukahduttavasta vainoamisesta ja nurkkaan ajamisesta burnoutin partaalla. Tämä on juuri näiden tällaisten äitien asenne, eikä se muuksi muutu millään määrällä keskustelua ja rajojen vetoa. Heille se on vain huolenpitoa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä äitisi aviomies eli isäsi tähän asiaan sanoo?
Mikä aviomies?
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa ja jossain aiemmassa vastaavassa on ainakin yksi, joka marmattaa, että eikö lapsista saisi huolta pitää. Ketjussa, jossa aikuiset, keski-ikäiset tai jo ylikin kertovat tukahduttavasta vainoamisesta ja nurkkaan ajamisesta burnoutin partaalla. Tämä on juuri näiden tällaisten äitien asenne, eikä se muuksi muutu millään määrällä keskustelua ja rajojen vetoa. Heille se on vain huolenpitoa.
Miten keski-ikäinen vielä on niin riippuvainen vanhemmastaan? Sitä minä ainakin ihmettelen.
Toisissa keskusteluissa keski-ikäiset itkevät kun äiti ei välitä sairauksistani eikä perheemme nuorista aikuisista, ei tue eikä auta. Ettekö vois päättää?
Joku tuolla kysyi, että miten tällainen dynamiikka pääsee alunperin syntymään.
Mulla ainakin jo ihan lapsuudesta asti äiti on nojannut muhun koko painollaan. Koko suhde vääristyy jo hyvin varhain, kun ei ole selvää, kumpi on lapsi ja kumpi on vanhempi.
Se on minusta äärimmäisen ristiriitaista, että jos se aikuinen lapsi on jotenkin niin surkea tapaus, ettei voi käydä edes kuntosalilla kuolematta, niin millä logiikalla nämä äidit kuitenkin tukeutuvat juurikin siihen aikuiseen lapseensa, joka ei äidin huolesta päätellen osaa sitoa edes kengännauhojaan.
Etsi hyvä terapeutti. Hän tukee sinua pulmallisessa elämäsi tilanteessa oman elämäsi mahdollistamiseksi normaalilla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa ja jossain aiemmassa vastaavassa on ainakin yksi, joka marmattaa, että eikö lapsista saisi huolta pitää. Ketjussa, jossa aikuiset, keski-ikäiset tai jo ylikin kertovat tukahduttavasta vainoamisesta ja nurkkaan ajamisesta burnoutin partaalla. Tämä on juuri näiden tällaisten äitien asenne, eikä se muuksi muutu millään määrällä keskustelua ja rajojen vetoa. Heille se on vain huolenpitoa.
Miten keski-ikäinen vielä on niin riippuvainen vanhemmastaan? Sitä minä ainakin ihmettelen.
Toisissa keskusteluissa keski-ikäiset itkevät kun äiti ei välitä sairauksistani eikä perheemme nuorista aikuisista, ei tue eikä auta. Ettekö vois päättää?
Tässähän keskustellaan siis siitä, kun vanhempi on riippuvainen aikuisesta lapsestaan. Ja ne keski-ikäiset siellä toisessa keskustelussa ovat eri keski-ikäisiä, kuin tässä keskustelussa.
Kannattaisko muuttaa aivan toiselle paikkakunnalle?
Hupaisia nämä "aikuiset" lapset, jotka itkevät palstoilla äitinsä vahtimisesta ja puuttumisesta asioihin. Sitten ne samat lapset ottavat itselleen puolison, joka kyttää kaikki tekemiset ja määrää mitä saa tehdä ja minne mennä, kenelle soittaa ja kenen kanssa viettää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa ja jossain aiemmassa vastaavassa on ainakin yksi, joka marmattaa, että eikö lapsista saisi huolta pitää. Ketjussa, jossa aikuiset, keski-ikäiset tai jo ylikin kertovat tukahduttavasta vainoamisesta ja nurkkaan ajamisesta burnoutin partaalla. Tämä on juuri näiden tällaisten äitien asenne, eikä se muuksi muutu millään määrällä keskustelua ja rajojen vetoa. Heille se on vain huolenpitoa.
Miten keski-ikäinen vielä on niin riippuvainen vanhemmastaan? Sitä minä ainakin ihmettelen.
Toisissa keskusteluissa keski-ikäiset itkevät kun äiti ei välitä sairauksistani eikä perheemme nuorista aikuisista, ei tue eikä auta. Ettekö vois päättää?
Ääripäät ovat harvoin hyvä asia. Ei ole hyvä, että äiti soittaa monta kertaa päivässä ja yrittää kontrolloida kaikkea, mutta ei myöskään ole hyvä, ettei äiti ole ollenkaan kiinnostunut. Usko tai älä, myös ääripäiden välillä on vaihtoehtoja ja useimmat ihmiset sijoittuvat sinne. Näillä palstoilla ääripäät korostuvat, koska ne ihmiset, joilla on kaikki kunnossa, eivät luonnollisestikaan tarvitse vertaistukea eivätkä purkautumiskanavaa.
En minä äitini kuolemaa silti toivo.Ainakaan joka päivä.En ole sellainen ihminen että pystyisin moiseen.Siitäkään huolimatta miten on käyttäytynyt ja mitä on tehnyt.Sitten kun hän kuolee en usko olevani siitä kovinkaan pahoillani.Ainakaan jos käytös ei muutu.Mutta en myöskään pistä bileitä pystyyn.Lähinnä varmaan ajattelisin että olen vapaa siitä kontrolloimisesta.Ihmissuhteet on vaikeita.Älkää kyseenalaistako sitä.
" Vierailija kirjoitti:
En minä äitini kuolemaa silti toivo.Ainakaan joka päivä.En ole sellainen ihminen että pystyisin moiseen.Siitäkään huolimatta miten on käyttäytynyt ja mitä on tehnyt.Sitten kun hän kuolee en usko olevani siitä kovinkaan pahoillani.Ainakaan jos käytös ei muutu.Mutta en myöskään pistä bileitä pystyyn.Lähinnä varmaan ajattelisin että olen vapaa siitä kontrolloimisesta.Ihmissuhteet on vaikeita.Älkää kyseenalaistako sitä. "
**************************************
Miten ajattelit, että näet onko käytös muuttunut, jos et edes puhu hänen kanssaan ? Et vastaa hänen viestiinsä tai puheluunsa, vaikka hän soittaisi vasta viikon kuluttua ? Aika vaikea silloin osoittaa, että on muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Ja kun nämä äidit ei tosiaan näe omissa toimissaan mitään väärää vaan naamioivat käytöksensä suojeluksi ja huolenpidoksi.
Minun äiti käyttää mikä sua vaivaa korttia.Kunnon uhriutumis kortti siis.
Hyvin tietää ettei tässä viime kuukausina juuri iloa ole ollut.
Ainoa ilon aihe lähiaikoina on ollut Kreikan matka.
Miksi kysymys "mikä sua vaivaa" on uhriutumiskortti? Eikö niin juuri kysytä, jos ihmetyttää toisen käytös?
Voisiko olla että myös joskus aikuisilta lapsilta puuttuu kyky itsetutkisteluun ja käyttäytymisen kontrollointiin? Kun on liian lähellä asiaa ei näe sitä kokonaan. Miten paljon nk " on tullut äitiinsä?"
Täällä on ihmetelty miten jo monilla kymmenillä oleva lapsi on edelleen äidin ohjauksessa. Onko nuoruudessa ollut riippuvainen taloudellisesti, onko tarvinnut lapsiperhe-aikoina apua, onko elämän hallinta joskus ollut hukassa?
Erotetaan tästä jo ikääntyneet muistisairaat vanhemmat ja pitkästä liitosta leskeytyneet.
Kun siis elää tiiviissä symbioosissa äidin kanssa ja naapurissa näyttää siis tulevan ongelmia. Sehän on jo alunperin merkki ettei ole aikuiseksi kasvua tapahtunut jos vielä pitää kasvattaa hampaanpesusta tms.
Jos taas kuuskymppinen ei jaksa huilehtia vanhasta äidistään sitten pimmittamaan vanhushuoltoa, hankkimaan kauppakassipalvelut, siivousavut jne.
On vähän eri asia soittaako 90 v äiti Vaiko 45 v hormonihuuruissaan kakskymppiselle tyttärelle