Hankala äitisuhde ja välienkatkaisu
En tiedä mitä ihmettä tekisin äitini kanssa johon haluan katkaista välit. En ole oikeastaan koskaan päässyt itsenäistymään ja irtaantumaan äidistäni koska äiti ei anna sen tapahtua. Pakonomaisesti täytyy pitää häneen yhteyttä. Ei meillä ole edes mitään kunnollista äiti-tytär suhdetta ollut koskaan. Kylmä suhde ollut aina missä ei ole ollut lämpöä ja rakkautta ei yhtään.
Lapsena olin aina äidin tukija ja terapeutti. Kuuntelin jo alle 10 vuotiaana äidin parisuhdeongelmia ja ratkoin hänen asioita. Enää en jaksa ja haluaisin etäisyyttä. Mutta tämä ei sovi äidilleni. Hän on jotenkin saanut välimme sellaiseksi että minun on pakko suunnilleen olla yhteyksissä häneen. Alkanut ihan ahdistaa koko tämä ihmissuhde ja ahdistun kun nään että häneltä tulee viesti, koska tiedän että minun on velvollisuuttani pakko vastata siihen. On siis todella pakko-oireinen myös, pesee käsiä sairaalloisen paljon että ne on ihan vereslihalla, pelkää kaikkea, katastrofiajattelee. Jos en siis pariin tuntiin vastaa puhelimeen niin hän ajattelee minun olevan kuolleena jossain ojassa. Ja aina olen ollut todella vastuullinen että pääsen kotiin yms..
Mutta eihän se riitä kun hänellä on vaan ne katastrofiajatukset. Jos en vastaa hänelle hän tulee ovelleni, muka tuomaan ruokaa, tulee ajelemaan autolla harrastuspaikkani ympärille, soittaa 10 kertaa, soittaa siskolleni olenko hänelle vastannut.
En oikeasti suoraan sanoen jaksa enää häntä ja vastata/olla yhteydessä siksi että minun on pakko. Luulen että mulla ois parempi ilman häntä ja hänen vainoharhaisia ajatuksia. Välillä tuntuu että se ajatuksenjuoksu hänellä on sellaista että ei kellään tuu ees mieleen tommoset kauhuskenaariot. Tässä vanhemmiten on tullu sellanen olo että en pidä hänestä yhtään ja kun hän on tommonen ahdistunut. Ei hänelle voi ikinä kertoa mistään asioista ees kun se niistäkin kehittää kaikenlaista kauhuskenaariota. Edes puhelinta ei sais ladata yöllä.
Eikä hänellä oikeesti tunnu menevän jakeluun se että jollakin voi oikeesti mennä paljon paremmin kun ei oo häneen yhteydessä. Ei hän nää itsessään mitään vikaa ja on niin täydellinen äiti ollut. Niin ja nykypäivänä hän kieltää jyrkästi että olisi pitänyt mua terapeuttinaan kun olin lapsi ja että muistan väärin. Muistan ihan oikein. Nykyäänkin pitää kannatella häntä ja jotenkin huomaan että hän vielä enemmän on alkanut ottaa avuttoman ja heikon roolia.
haluaisin ottaa etäisyyttä/katkaista välit edes joksiki aikaa mutta joku tässä estää. Varmaan hän on niin iskostanut päähäni että ei ole muita vaihtoehtoja ku OLLA YHTEYDESSÄ.
Yleisin tapahtumaketju on; hän laittaa viestiä - en vastaa - hän soittelee kymmenen puhelua - jos en vastaa niihinkään hän tulee ovelle
Kommentit (391)
Traumoja tuleekin käsitellä ja purkaa. Tikulla silmään ei oikein toimi, jos on sairastunut esim. PTSD:hen, joka elää pääasiassa kehossa. Yritin mä sitäkin, mutta ahdistus kasvoi sietämättömäksi. PTSD:n lisäksi mulla on traumaperäinen dissosiatiivinen identiteettihäiriö, jota nyt traumaperiassa hoidetaan. Nää on aika pitkällisiä juttuja lähteä ratkomaan, enkä näe, että tännekin purkaminen jotenkin pahasta olisi, vaikka jotkut siitä näyttävätkin tykkäävän kyttyrää.
Ketjuun päätynyt yksi tai muutama kalenteri käteen jankkaava äiti-ihminen, joiden mielestä aikuinen lapsi on tilivelvollinen jokaisesta liikkeestään ja napanuora äitiin tulee vahvistaa vaikka kädenpaksuisella kettingillä. Rivien välistä vielä kaikuu että jatkuva yhteydenpito, tavoitettavissa oleminen ja elämän omistaminen ikääntyville vanhemmille on jonkinlainen velvollisuus ja hyvitys.
Tiivistän teille äiteille nyt yhden faktan:
- Aikuinen lapsi ei ole vanhempiensa seuraneiti. Ei vaikka olisi äiti jäänyt leskeksi. Sen vanhemman passaa mennä eläkeläistapahtumiin, kissanristiäisiin ja hommata omia ystäviä. Vaikka se aikuinen lapsi olisi perheetön, niin sen intresseissä ei silti ole viettää kaikkea vapaa-aikaansa vanhemman kanssa. Voi olla että haluaa ihan ikäistänsä seuraa tai haluaa olla ihan yksin. Itselleni ainakin riitti se 16-vuotta saman katon alla ihmisen kanssa, jota en voinut valita. Nyt saan onneksi valita ihan itse omat kaverini ja miten tai kenen kanssa aikani vietän.
*Traumaterapiassa piti kirjoittaa, kirjoitusvirhe.
Eiköhän se kalenterin ottaminen ollut vaan ihan sitä varten, että ei vahingossakaan yritä soittaa omalle jälkeläiselleen vääränä päivänä tai liian usein.
Mietin samaa, että onko tämä näissä ketjuissa mouhkaava ja todella rumasti aikuisista lapsistaan/lapsestaan puhuva just näitä takertuja-äitejä. Todennäköisesti on, koska tuntuu niin ihon alle menevän, että on jotain henkilökohtaista tarttumapintaa oltava.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se kalenterin ottaminen ollut vaan ihan sitä varten, että ei vahingossakaan yritä soittaa omalle jälkeläiselleen vääränä päivänä tai liian usein.
Jep. OMALLE. Ikiomalle omistamalleen ihmiselle.
Vierailija kirjoitti:
Ketjuun päätynyt yksi tai muutama kalenteri käteen jankkaava äiti-ihminen, joiden mielestä aikuinen lapsi on tilivelvollinen jokaisesta liikkeestään ja napanuora äitiin tulee vahvistaa vaikka kädenpaksuisella kettingillä. Rivien välistä vielä kaikuu että jatkuva yhteydenpito, tavoitettavissa oleminen ja elämän omistaminen ikääntyville vanhemmille on jonkinlainen velvollisuus ja hyvitys.
Tiivistän teille äiteille nyt yhden faktan:
- Aikuinen lapsi ei ole vanhempiensa seuraneiti. Ei vaikka olisi äiti jäänyt leskeksi. Sen vanhemman passaa mennä eläkeläistapahtumiin, kissanristiäisiin ja hommata omia ystäviä. Vaikka se aikuinen lapsi olisi perheetön, niin sen intresseissä ei silti ole viettää kaikkea vapaa-aikaansa vanhemman kanssa. Voi olla että haluaa ihan ikäistänsä seuraa tai haluaa olla ihan yksin. Itselleni ainakin riitti se 16-vuotta saman katon alla ihmisen kanssa, jota en voinut valita. Nyt saan onneksi valita ihan itse o
Äitiviha on ihan eri asia kuin aikuisuus.
Täällä ei kai kukaan ome vaatinut lapsistaan seueaneitiä, enemmänhän tuossa on aikuisten äidit ihmetelleet miten joku lapsi ei vedä niitä rajoja teini-iän jälkeen, viimeistään muuttaessaan kotoa pois. Siinä on kaksin puolin jotain vikaa jo. Saati jos nelikymppinen soittaa äidilleen joka asiasta , on antanut perheensä avaimet ja sitten valittaa kun äiti on häiriöksi
.
Meitä on kolme siskosta ja soitellaan äitille usein. Ei se meiltä ole koskaan ollut mistään pois. Yksi on yh, toisella on ns.ydinperhe ja kolmas on sinkku. Kaikilla meistä on kavereita ja kaikki käydään töissä ja ollan ihan tavallisia. Meille vanhemmat on tärkeät eikä koeta tiivistä yhteydenpitoa mitenkään vaikeena. Kerrotaan myös elämästä ja menoista, niin äitikin tuntee kuuluvansa joukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Mietin samaa, että onko tämä näissä ketjuissa mouhkaava ja todella rumasti aikuisista lapsistaan/lapsestaan puhuva just näitä takertuja-äitejä. Todennäköisesti on, koska tuntuu niin ihon alle menevän, että on jotain henkilökohtaista tarttumapintaa oltava.
En ole huomannut, mutta ovatko kaikki aikuiset lapset täydellisiä? Sinua on taitanut loukata kirjoitukset joissa äidit kertovat pysyvänsä etäällä lapsistaan ja heidän lapsistaan. Mikään ei ole hyvä .
Siis se lapsi vetää ne rajat teini-iän jälkeen, vaan äiti ei kunnioita niitä rajoja vaan ryhtyy vainoamaan, se on tämän ketjun aihe. Eikö äidillä ole mitään vastuuta, vain sillä lapsella? Ikävä kyllä juuri niinhän se on, ollut lapsesta saakka näissä tapauksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se kalenterin ottaminen ollut vaan ihan sitä varten, että ei vahingossakaan yritä soittaa omalle jälkeläiselleen vääränä päivänä tai liian usein.
Jep. OMALLE. Ikiomalle omistamalleen ihmiselle.
No ei naapurinkaan jälkeläiselle ollut tarkoitus soitella.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä täällä nyt on kova tarve syyllistää lasta.
Se aikuiseksi kasvaminen on yllättävän vaikeaa, jos suhde vanhempiin ei ole terve. Tietysti olisi hyvä, jos lapsi tajuaisi sen jo teini-iässä tai viimeistään parikymppisenä ja repäisisi itsensä irti itsenäistyisi normaalisti, mutta sitä voi olla vaikea tajuta, jos on kasvanut epäterveessä ympäristössä. Vanhemmat voivat tehdä siitä myös käytännössä vaikeaa. Ei kunnioiteta rajoja, syyllistetään, niin kuin tässäkin ketjussa, kuinka lapsi on kiittämätön, kun vanhemmat vain haluavat hyvää.
Ei ole mitään aihetta syytellä nelikymppistä siitä, että hän nyt vasta havahtuu - parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Paljon enemmän syytä on siinä vanhemmassa, joka on ollut aikuinen paljon pidempään mutta ei ole hoitanut hommaansa vanhempana ja päästänyt lastaan aikuistumaan.
Kyllä normaali nuori itsenäistyy vaikka vanhemmat vastustaisivatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se kalenterin ottaminen ollut vaan ihan sitä varten, että ei vahingossakaan yritä soittaa omalle jälkeläiselleen vääränä päivänä tai liian usein.
Jep. OMALLE. Ikiomalle omistamalleen ihmiselle.
Sivusta, mutta nyt on vähän lapsellista touhua. Oma jälkeläinen on oma jälkeläinen eikä jonkun toisen jälkeläinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjuun päätynyt yksi tai muutama kalenteri käteen jankkaava äiti-ihminen, joiden mielestä aikuinen lapsi on tilivelvollinen jokaisesta liikkeestään ja napanuora äitiin tulee vahvistaa vaikka kädenpaksuisella kettingillä. Rivien välistä vielä kaikuu että jatkuva yhteydenpito, tavoitettavissa oleminen ja elämän omistaminen ikääntyville vanhemmille on jonkinlainen velvollisuus ja hyvitys.
Tiivistän teille äiteille nyt yhden faktan:
- Aikuinen lapsi ei ole vanhempiensa seuraneiti. Ei vaikka olisi äiti jäänyt leskeksi. Sen vanhemman passaa mennä eläkeläistapahtumiin, kissanristiäisiin ja hommata omia ystäviä. Vaikka se aikuinen lapsi olisi perheetön, niin sen intresseissä ei silti ole viettää kaikkea vapaa-aikaansa vanhemman kanssa. Voi olla että haluaa ihan ikäistänsä seuraa tai haluaa olla ihan yksin. Itselleni ainakin riitti se 16-vuotta saman katon alla ihmisen kanssa, jota e
Perheensä avaimet... Joku on ilmeisesti erehtynyt antamaan kotinsa vara-avaimen ei aikuistuneelle äidilleen... se on tarkoitettu hetkiin, kun jälkikasvu itse sitä tarvitsee omaan kotiinss, ei hetkiin jolloin äiti/anoppi saa itse päähänsä mennä lapsensa/miniänsä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Meitä on kolme siskosta ja soitellaan äitille usein. Ei se meiltä ole koskaan ollut mistään pois. Yksi on yh, toisella on ns.ydinperhe ja kolmas on sinkku. Kaikilla meistä on kavereita ja kaikki käydään töissä ja ollan ihan tavallisia. Meille vanhemmat on tärkeät eikä koeta tiivistä yhteydenpitoa mitenkään vaikeena. Kerrotaan myös elämästä ja menoista, niin äitikin tuntee kuuluvansa joukkoon.
Eikö äidillä ole omaa elämää? Puolisoa?
Kyllä mun lapset osaavat kalenteria käyttää ja itse laitan puhelimen muistioon..meillä vapaata lokakuun viimeinen viikonloppu, tullaan silloin la- yöksi jos sopii. Mikon synttärit 15.11, tervetuloa. Jouluksi menemme kuusamoon.
Oon siellä työtapaamisessa 16.10, jos oot kotona tlen pistäytymään ennen kotiin lähtöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjuun päätynyt yksi tai muutama kalenteri käteen jankkaava äiti-ihminen, joiden mielestä aikuinen lapsi on tilivelvollinen jokaisesta liikkeestään ja napanuora äitiin tulee vahvistaa vaikka kädenpaksuisella kettingillä. Rivien välistä vielä kaikuu että jatkuva yhteydenpito, tavoitettavissa oleminen ja elämän omistaminen ikääntyville vanhemmille on jonkinlainen velvollisuus ja hyvitys.
Tiivistän teille äiteille nyt yhden faktan:
- Aikuinen lapsi ei ole vanhempiensa seuraneiti. Ei vaikka olisi äiti jäänyt leskeksi. Sen vanhemman passaa mennä eläkeläistapahtumiin, kissanristiäisiin ja hommata omia ystäviä. Vaikka se aikuinen lapsi olisi perheetön, niin sen intresseissä ei silti ole viettää kaikkea vapaa-aikaansa vanhemman kanssa. Voi olla että haluaa ihan ikäistänsä seuraa tai haluaa olla ihan yksin. Itselleni ainakin riitti
Niin, tuossakin sitä lapsellisuutta, äitiä tarvitaan. Ja sit taas raivotaan. Aikuistukaa, pitäkää vakkka työpaikalla vara-avainta. Kerrostaloissa on huoltopäivystys.
Tietenkin on oma jälkeläinen, eikä naapurin jälkeläinen, mutta kyllähän noista viesteistä kalskahtaa juuri tuo, että koetaan omistavansa sen jälkeläisensä koko elämä. Ja hoetaan, että normaali ja älykäs lapsi osaa kyllä itsenäistyä vaikka vanhemmat vastustaisivat eivätkä opettaisi mitään itsenäiseen elämään kuuluvia asioita ja tekisivät itsenäistymisestä mahdollisimman hankalaa. Eli vastuu on täysin sillä lapsella, ja jos ei heti osaa ei ole älykäs eikä edes normaali. Vanhemmilla ei ole mitään vastuita liittyen lapseensa ja sen kasvatukseen. Tästä dynamiikasta se koko ongelma lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä täällä nyt on kova tarve syyllistää lasta.
Se aikuiseksi kasvaminen on yllättävän vaikeaa, jos suhde vanhempiin ei ole terve. Tietysti olisi hyvä, jos lapsi tajuaisi sen jo teini-iässä tai viimeistään parikymppisenä ja repäisisi itsensä irti itsenäistyisi normaalisti, mutta sitä voi olla vaikea tajuta, jos on kasvanut epäterveessä ympäristössä. Vanhemmat voivat tehdä siitä myös käytännössä vaikeaa. Ei kunnioiteta rajoja, syyllistetään, niin kuin tässäkin ketjussa, kuinka lapsi on kiittämätön, kun vanhemmat vain haluavat hyvää.
Ei ole mitään aihetta syytellä nelikymppistä siitä, että hän nyt vasta havahtuu - parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Paljon enemmän syytä on siinä vanhemmassa, joka on ollut aikuinen paljon pidempään mutta ei ole hoitanut hommaansa vanhempana ja päästänyt lastaan aikuistumaan.
 
Epäterveessä perheessä kasvanut nuori ei välttämättä ole kaikilta osin normaali. Ja se on kyllä vanhempien, ei lapsen syytä.
Mikähän on näissä nykynuorissa, kun eri palstoilla vellotaan itsesäälissä jostain kauan sitten tapahtuneista asioista. Väitetään, että ollaan aikuisia. "Joka vanhaa muistaa, sitä tikulla silmään" sanoi vanha sananlasku ja oikeassa oli.
Aikuinen joka etsii vain hyvää syytä hylätä omat läheisensä, ei ole mikään aikuinen. Eikä asioita korjata nettipalstoilla vaan ihan muualla.