Hankala äitisuhde ja välienkatkaisu
En tiedä mitä ihmettä tekisin äitini kanssa johon haluan katkaista välit. En ole oikeastaan koskaan päässyt itsenäistymään ja irtaantumaan äidistäni koska äiti ei anna sen tapahtua. Pakonomaisesti täytyy pitää häneen yhteyttä. Ei meillä ole edes mitään kunnollista äiti-tytär suhdetta ollut koskaan. Kylmä suhde ollut aina missä ei ole ollut lämpöä ja rakkautta ei yhtään.
Lapsena olin aina äidin tukija ja terapeutti. Kuuntelin jo alle 10 vuotiaana äidin parisuhdeongelmia ja ratkoin hänen asioita. Enää en jaksa ja haluaisin etäisyyttä. Mutta tämä ei sovi äidilleni. Hän on jotenkin saanut välimme sellaiseksi että minun on pakko suunnilleen olla yhteyksissä häneen. Alkanut ihan ahdistaa koko tämä ihmissuhde ja ahdistun kun nään että häneltä tulee viesti, koska tiedän että minun on velvollisuuttani pakko vastata siihen. On siis todella pakko-oireinen myös, pesee käsiä sairaalloisen paljon että ne on ihan vereslihalla, pelkää kaikkea, katastrofiajattelee. Jos en siis pariin tuntiin vastaa puhelimeen niin hän ajattelee minun olevan kuolleena jossain ojassa. Ja aina olen ollut todella vastuullinen että pääsen kotiin yms..
Mutta eihän se riitä kun hänellä on vaan ne katastrofiajatukset. Jos en vastaa hänelle hän tulee ovelleni, muka tuomaan ruokaa, tulee ajelemaan autolla harrastuspaikkani ympärille, soittaa 10 kertaa, soittaa siskolleni olenko hänelle vastannut.
En oikeasti suoraan sanoen jaksa enää häntä ja vastata/olla yhteydessä siksi että minun on pakko. Luulen että mulla ois parempi ilman häntä ja hänen vainoharhaisia ajatuksia. Välillä tuntuu että se ajatuksenjuoksu hänellä on sellaista että ei kellään tuu ees mieleen tommoset kauhuskenaariot. Tässä vanhemmiten on tullu sellanen olo että en pidä hänestä yhtään ja kun hän on tommonen ahdistunut. Ei hänelle voi ikinä kertoa mistään asioista ees kun se niistäkin kehittää kaikenlaista kauhuskenaariota. Edes puhelinta ei sais ladata yöllä.
Eikä hänellä oikeesti tunnu menevän jakeluun se että jollakin voi oikeesti mennä paljon paremmin kun ei oo häneen yhteydessä. Ei hän nää itsessään mitään vikaa ja on niin täydellinen äiti ollut. Niin ja nykypäivänä hän kieltää jyrkästi että olisi pitänyt mua terapeuttinaan kun olin lapsi ja että muistan väärin. Muistan ihan oikein. Nykyäänkin pitää kannatella häntä ja jotenkin huomaan että hän vielä enemmän on alkanut ottaa avuttoman ja heikon roolia.
haluaisin ottaa etäisyyttä/katkaista välit edes joksiki aikaa mutta joku tässä estää. Varmaan hän on niin iskostanut päähäni että ei ole muita vaihtoehtoja ku OLLA YHTEYDESSÄ.
Yleisin tapahtumaketju on; hän laittaa viestiä - en vastaa - hän soittelee kymmenen puhelua - jos en vastaa niihinkään hän tulee ovelle
Kommentit (391)
No jos sillä saa tilanteen rauhoittumaan ja rauhan maahan, että vastaa kerran, niin aika kireä luonne täytyy ihmisellä olla jos ei sen vertaa pysty.
Varmaan vaimollesi/miehellesikin oot noin ehdoton. Ei ole hänelläkään helppoa.
Äitisi on mieleltään sairas ja sairastuttaa vielä sinutkin. Kannattaa ottaa tosiaan terapeutti avuksi, niin näet miten sairas tuo koko kuvio on. Terapeutti voi auttaa irroittautumisessa, yksin se on llian vaikeaa. Onnea matkaan!
Juu kyllä on välillä todella hankalaa vastata yhteen viestiinkin. Kun niitä tulee pommituksena vähän väliä niin kyllä se alkaa kyllästyttää. Vuosia olen kyllä kiltisti vastaillut. Tarkistelee että on hengissä kun hänellä katastrofiajatukset vallanneet ajatukset.
Ehkäpä sitten olen kireäluonteinen.
Mietinkin että tämän kireyden taustalla on varmasti syynä se, että en haluaisi koko ihmiseen olla missään yhteydessä. Kyllä se on niin raskasta ollut häntä kannatella koko elämä. Piti aina lohduttaa kun hänellä tuli itku(ja itku tuli vähän väliä milloin mistäkin) ja itse nielin itkuni tai itkin jossain salassa yksin.
Alaikäisenä 11v :nä kun hyvä ystäväni kuoli äiti vollotti vieressä kuin hänen kaverinsa olisi kuollut. Silloinkin minä lohdutin äitiä eikä äiti minua.
AP - kireä sellainen
Normaalit ihmiset kertovat kuntosaleistaan, teatterissa käynnistä,taidenäyttelyissä jne keskenään . Äidit ja aikuiseksi kasvaneet lapset. Eivät toistensa seksistä, rahoista eli yksityisasioita. Sairastunut voi kertoa leikkauksestaan ja hoidostaan.
Täällä on lapsillakin nyt jotain ihme käsityksiä ihmisyen välisistä kanssakäymisistä . Jos äiti avaa suunsa sanoakseen joko kävit dowtonin uuden katsomassa, keskenkasvuonen polkaisee jalkaa, mitä se sulle kuuluu, aina sotkeennut
Vierailija kirjoitti:
Normaalit ihmiset kertovat kuntosaleistaan, teatterissa käynnistä,taidenäyttelyissä jne keskenään . Äidit ja aikuiseksi kasvaneet lapset. Eivät toistensa seksistä, rahoista eli yksityisasioita. Sairastunut voi kertoa leikkauksestaan ja hoidostaan.
Täällä on lapsillakin nyt jotain ihme käsityksiä ihmisyen välisistä kanssakäymisistä . Jos äiti avaa suunsa sanoakseen joko kävit dowtonin uuden katsomassa, keskenkasvuonen polkaisee jalkaa, mitä se sulle kuuluu, aina sotkeennut
Ei tässä puhuta tuollaisesta. Jos äiti on hoitanut hommansa hyvin ja perhesuhteet ovat normaalit, aikuiset lapset ovat mielellään tekemisissä vanhempiensa kanssa kohtuullisessa määrin. Kukaan terve, terveessä perheessä kasvanut ei reagoi näin. Mutta sinulla on epäilemättä syysi ymmärtää tahallaan väärin.
Vierailija kirjoitti:
Älä katkaise välejä, äitisi on sentään antanut sinulle elämän ja kaikesta päätellen myös välittää sinusta paljon. Sinustakin tulee joskus vanha ja ehkä myös äiti. Miltä tuntuisi, jos oma lapsesi uhkailisi sinua välien katkaisemiselta ? Eikö tuntuisi ihan kauhealta, todelliselta katastrofilta ? Miten sellaiseen edes pystyy mitään vastaamaan.
Kun ikää tulee, alkaa yksin eläviä pelottamaan, että huomaako kukaan edes jos jotakin sattuu. Se on ihan normaalia. Äitisi pelkää, että hänet jätetään yksin eikä hänellä varmaan ole ketään kenelle jutella ihan tavallisia asioita. Siskosikin tekee itsensä niin kiireiseksi, ettei muka ehdi viittä minuuttia omalle äidilleen soittaa silloin tällöin. Miten ihmiset on nykyisin noin itsekkäitä! Mietitään vaan omaa napaa eikä huolehdita läheisistä. Sitten niitä vanhuksia löytyy asunnoista viikkokausia sitten kuolleina, kun huoltomies hälytetään hajun takia tarkistamaan. Millaisia niidenkin
EI kannata yrittää soveltaa normaalien ihmissuhteiden logiikkaa täysin epäterveeseen suhteeseen. Oman pahan olon toisen niskaan oksentamisessa ei ole mitään välittämistä, vaan äidin toiminta ylläpitää täysin epätervettä traumasuhdetta.
Oma äitini on ihan samanlainen - mainitsin esim. kesälomamatkastani. Normaalit ihmiset reagoi, kivan kuuloinen matka! Ootko käynyt ennen? Kumminkaima kävi samoilla seuduilla ja siellä oli kiva ravintola nimeltä xyz jne jne jne jne. Oman äitini reaktio: kertoo minulle ummet ja lammet viimeaikaisista naismurhatapauksista, jostain alistajaraiskaajasta, eksänsä päälle ajaneesta hullusta, kivivyöryonnetoomuuksista, murhista, hukkumisista jne jne jne jne jne. Keskeytin hänen paasaamisensa ja sanoin ettei ole kiva kuunnella jotain raiskausmurhakuolemajuttua jos itse halusin mainita vain lomasta. Tuollaistako pitäisi siis arvostaa, kun joku dumppaa omat traumansa, pilaa sinun päiväsi, ja vie sinun aikaasi ja energiaasi jauhamalla jotain ihan sairasta tuubaa mistä kaikille osapuolille jää paha mieli?
Jos haluaa terveitä ja kunnioitukseen perustuvia ihmissuhteita, niin kannattaa itsekin kohdella muita terveesti ja kunnioittavasti. Ihan sama kuka lapsi ja kuka vanhempi, jos samanlaista tuubaa ei kuuntelisi keneltä muultakaan.
Käyttäjä19889 kirjoitti:
Juu kyllä on välillä todella hankalaa vastata yhteen viestiinkin. Kun niitä tulee pommituksena vähän väliä niin kyllä se alkaa kyllästyttää. Vuosia olen kyllä kiltisti vastaillut. Tarkistelee että on hengissä kun hänellä katastrofiajatukset vallanneet ajatukset.
Ehkäpä sitten olen kireäluonteinen.
Mietinkin että tämän kireyden taustalla on varmasti syynä se, että en haluaisi koko ihmiseen olla missään yhteydessä. Kyllä se on niin raskasta ollut häntä kannatella koko elämä. Piti aina lohduttaa kun hänellä tuli itku(ja itku tuli vähän väliä milloin mistäkin) ja itse nielin itkuni tai itkin jossain salassa yksin.
Alaikäisenä 11v :nä kun hyvä ystäväni kuoli äiti vollotti vieressä kuin hänen kaverinsa olisi kuollut. Silloinkin minä lohdutin äitiä eikä äiti minua.
AP - kireä sellainen
Kyllä normaali äiti itkee jos lapsen lapsikaveri kuolee. Kyllä se on semmonen tilanne. Taidat tosiaan itse olla outo .
Ihan normaali ihminen voi itkeä vaikka on avecina vaikka mummolleen itselleen tuntemattoman hautajaisissa. Se herkistää .
Ihan varmasti mullakin oli tippa silmässä kun poika 12 v itki kun luokkakaverin äiti oli kuollut syöpään. En tuntenut lasta enkä äitiä mutta jos olet itse äiti tai isä, ymmärrät miten surullista tuommoinen on.
Ihmisillä on tunteita, surua, huolta, huolta vaikka aikuisesta jolla ei ole kuin tasainen raivo ja viha koko ajan.
Jos hänelle kertoisi kuntosali harrastuksesta niin hänelle vaan tulee mieleen mitä kaikkea matkalla sinne, itse kuntosalilla tai matkalla pois voi tapahtua. Joku voi väijyä puskassa, joku voi hyökätä kimppuun, joku voi rais*ata, tulipalo voi syttyä. Ei hän kommentoi mitään ompa kiva että käyt!
Sitten hän miettii kuinka likaisia ne laitteet on ja kannattaako sinne mennä kun voi saada jonku tarttuvan taudin sieltä tai vähintään joku suojahaalari kannattaisi laittaa päälle.
Jos hän ei reagoisi näin niin ehkä kuntosali harrastuksesta voisikin kertoa.
Sitten jos hän tietäisi, pitäisi alkaa kertoa milloin on menossa sinne, laittaa viestiä moneltako lähtee pois sieltä ja sitten vielä kotona että on päässyt takaisin kotiin.
ap
EI kannata yrittää soveltaa normaalien ihmissuhteiden logiikkaa täysin epäterveeseen suhteeseen. Oman pahan olon toisen niskaan oksentamisessa ei ole mitään välittämistä, vaan äidin toiminta ylläpitää täysin epätervettä traumasuhdetta.
Oma äitini on ihan samanlainen - mainitsin esim. kesälomamatkastani. Normaalit ihmiset reagoi, kivan kuuloinen matka! Ootko käynyt ennen? Kumminkaima kävi samoilla seuduilla ja siellä oli kiva ravintola nimeltä xyz jne jne jne jne. Oman äitini reaktio: kertoo minulle ummet ja lammet viimeaikaisista naismurhatapauksista, jostain alistajaraiskaajasta, eksänsä päälle ajaneesta hullusta, kivivyöryonnetoomuuksista, murhista, hukkumisista jne jne jne jne jne. Keskeytin hänen paasaamisensa ja sanoin ettei ole kiva kuunnella jotain raiskausmurhakuolemajuttua jos itse halusin mainita vain lomasta. Tuollaistako pitäisi siis arvostaa, kun joku dumppaa omat traumansa, pilaa sinun päiväsi, ja vie sinun aikaasi ja energiaasi jauhamalla jotain ihan sairasta tuubaa mistä kaikille osapuolille jää paha mieli?
Jos haluaa terveitä ja kunnioitukseen perustuvia ihmissuhteita, niin kannattaa itsekin kohdella muita terveesti ja kunnioittavasti. Ihan sama kuka lapsi ja kuka vanhempi, jos samanlaista tuubaa ei kuuntelisi keneltä muultakaan.
Jotenkin tämä lainaus huonosti toimii mutta juuri näin minunkin äitini vastaa aina.
Ap
Mä en suoraan sanottuna pidä äidistäni. Jos hän ei olisi äitini, en olisi hänen kaltaisensa ihmisen kanssa missään tekemisissä. Siksikin on niin raskasta tämä sairas symbioosi.
Kyllä itseään pitää saada suojella, ei kaikkea tarvi aikuisen lapsen sietää.
Lapsi ei ole äitinsä jatke ja jonkinlainen orja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä katkaise välejä, äitisi on sentään antanut sinulle elämän ja kaikesta päätellen myös välittää sinusta paljon. Sinustakin tulee joskus vanha ja ehkä myös äiti. Miltä tuntuisi, jos oma lapsesi uhkailisi sinua välien katkaisemiselta ? Eikö tuntuisi ihan kauhealta, todelliselta katastrofilta ? Miten sellaiseen edes pystyy mitään vastaamaan.
Kun ikää tulee, alkaa yksin eläviä pelottamaan, että huomaako kukaan edes jos jotakin sattuu. Se on ihan normaalia. Äitisi pelkää, että hänet jätetään yksin eikä hänellä varmaan ole ketään kenelle jutella ihan tavallisia asioita. Siskosikin tekee itsensä niin kiireiseksi, ettei muka ehdi viittä minuuttia omalle äidilleen soittaa silloin tällöin. Miten ihmiset on nykyisin noin itsekkäitä! Mietitään vaan omaa napaa eikä huolehdita läheisistä. Sitten niitä vanhuksia löytyy asunnoista viikkokausia sitten kuolleina, kun huoltomies hälytet
niin,miten sinua häiritsee kuulla elämän varjopuolista joita äidin mieleen tulee ko valtiosta/kaupungista? Sun kanssa on varmaan vaikea krnenkään jutella mitään kun kukaan ei pysty sinun lapsenmieltäsi tarpeeksi mielistelemään.
Vierailija kirjoitti:
Mä en suoraan sanottuna pidä äidistäni. Jos hän ei olisi äitini, en olisi hänen kaltaisensa ihmisen kanssa missään tekemisissä. Siksikin on niin raskasta tämä sairas symbioosi.
Kyllä itseään pitää saada suojella, ei kaikkea tarvi aikuisen lapsen sietää.
Lapsi ei ole äitinsä jatke ja jonkinlainen orja.
Sinä olet äitisi kopio. Tunnistat itsesi.
Kyllä normaali äiti itkee jos lapsen lapsikaveri kuolee. Kyllä se on semmonen tilanne. Taidat tosiaan itse olla outo .
Ihan normaali ihminen voi itkeä vaikka on avecina vaikka mummolleen itselleen tuntemattoman hautajaisissa. Se herkistää .
Ihan varmasti mullakin oli tippa silmässä kun poika 12 v itki kun luokkakaverin äiti oli kuollut syöpään. En tuntenut lasta enkä äitiä mutta jos olet itse äiti tai isä, ymmärrät miten surullista tuommoinen on.
Ihmisillä on tunteita, surua, huolta, huolta vaikka aikuisesta jolla ei ole kuin tasainen raivo ja viha koko ajan.
Saatanhan minä sitten outokin olla mutta äitini romahti lattialle hysteerisenä itkemään ja lapsena se tuntui pelottavalta.
Itkeminen on ihan sallittua.
ap
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä19889 kirjoitti:
Juu kyllä on välillä todella hankalaa vastata yhteen viestiinkin. Kun niitä tulee pommituksena vähän väliä niin kyllä se alkaa kyllästyttää. Vuosia olen kyllä kiltisti vastaillut. Tarkistelee että on hengissä kun hänellä katastrofiajatukset vallanneet ajatukset.
Ehkäpä sitten olen kireäluonteinen.
Mietinkin että tämän kireyden taustalla on varmasti syynä se, että en haluaisi koko ihmiseen olla missään yhteydessä. Kyllä se on niin raskasta ollut häntä kannatella koko elämä. Piti aina lohduttaa kun hänellä tuli itku(ja itku tuli vähän väliä milloin mistäkin) ja itse nielin itkuni tai itkin jossain salassa yksin.
Alaikäisenä 11v :nä kun hyvä ystäväni kuoli äiti vollotti vieressä kuin hänen kaverinsa olisi kuollut. Silloinkin minä lohdutin äitiä eikä äiti minua.
AP - kireä se
Normaali äiti tukee lastaan eikä toisinpäin.
Lainaukset eivät taaskaan toimi, mutta ihanko totta et ymmärrä, miksi joku ei halua kuulla pelkkää negatiivisuutta ja pelottelua, kun on lähdössä mukavalle lomalle? Ja kaikki muu olisi mielistelyä? Minulle opetettiin jo lapsena, että toisten hyvää mieltä ei lähdetä pilaamaan.
No minusta on vähän erikoista jos mieleen ei tule MITÄÄN muuta kuin jotain kauhuskenaarioita ja ei yhtään positiivista asiaa. Realismi on asia erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ehkä sun kannattaisi alkaa miettiä tilannettasi rutiininomaisesti ulkopuolisen silmin. Sinulla on täysi oikeus ottaa etäisyyttä ja jäädyttää tilanteenne. Se ei välttämättä korjaa mitään teidän välillänne, mutta sinulla alkaa olla energiaa keskittyä siihen mihin pitäisi, eli omaan elämääsi. Lähde toiselle puolen maailmaa, jos et muuten onnistu repäisemään itseäsi irti. Tuo vähittäinen etäisyydenotto ja siedättäminen ei välttämättä toimi, jos se lisää äidin pommitusta, ja joudut itse aina enemmän puolustuskannalle. Mitä sisarukset ovat mieltä?
Tässä oli varmaan tarkoitus hyvä, mutta asenne on ihan ongelmallinen. Ei qikuinen ihminen voi noin vaan löhteä toiselle puolelle maailmaa, ja ihan kohtuutonta ehdottaa semmoista rajattoman äidin takia. Kyllä ne rajat pitää pystyä asettamaan pilaamatta oman elämän peruspalikoita, kuten työsuhdetta ja ystävyyssuhteita. Ei se äiti saa silläkään tavalla elämää määrittää, että asuinpaikka pitää vaihtaa vain hänen takiaan.
Sisarusten mielipiteitä ei luultavasti myöskään kannata liikaa kuunnella. Heillehän on hemmetin kätevää, jos äidin kuormittavat piirteet on lastattu ja kiinnitetty aloittajan kuormaksi. Ei siinä ole heidän mielestään välttämättä yhtään mitään vikaa.
Puhelimeen esto, avaimet pois jos on onnistunut ne saamaan, ehkä jopa muutto, jos löytyy muutenkin kivempi tai paremmin sijaitseva asunto. Tuo tilanne ei yhtään parane sillä, että odottaa äidin tulevan niin vanhaksi, että sitä kaikkien mielestä kuuluukin auttaa. Jos kuusikymppisen kanssa voi alkaa ympärillä se hymistely, että ääläää nyyyt, sehän on jo vanha, ei se tarkoita pahaa. Yritä siinä selittää, että eikun tämä yksilö on aina ollut ihan syvältä. Siinä voi mennä oma elämä kokonaan äidin varjossa, jos yyppi sitten elääkin ysikymppisksi.
,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalit ihmiset kertovat kuntosaleistaan, teatterissa käynnistä,taidenäyttelyissä jne keskenään . Äidit ja aikuiseksi kasvaneet lapset. Eivät toistensa seksistä, rahoista eli yksityisasioita. Sairastunut voi kertoa leikkauksestaan ja hoidostaan.
Täällä on lapsillakin nyt jotain ihme käsityksiä ihmisyen välisistä kanssakäymisistä . Jos äiti avaa suunsa sanoakseen joko kävit dowtonin uuden katsomassa, keskenkasvuonen polkaisee jalkaa, mitä se sulle kuuluu, aina sotkeennut
Ei tässä puhuta tuollaisesta. Jos äiti on hoitanut hommansa hyvin ja perhesuhteet ovat normaalit, aikuiset lapset ovat mielellään tekemisissä vanhempiensa kanssa kohtuullisessa määrin. Kukaan terve, terveessä perheessä kasvanut ei reagoi näin. Mutta sinulla on epäilemättä syysi ymmärtää tahallaan väärin. 
Kerroit, miten normaalissa perheessä toimitaan, ja sitten totesit, että muissa tapauksissa on kyse vain siitä, että keskenkasvuinen lapsi kiukuttelee, kun äiti kysyy elokuvareissusta. Siitä tulee kovasti se vaikutelma, ettet ymmärrä tai halua ymmärtää tämän ketjun kirjoittajien ongelmia.
Eikö tuo yksi kommentoija liikutu tai hänen mielestään aikuinen ei saa liikuttua kenen tahansa lapsen kuolemasta? Naapurin, sukulaisen,lapsen kaveripiirin , luokkakaverin kuolemasta? Kyllä se koskettaa jokaisen normaalin äidin sydöntä
Ensimmäisen viestin tai puhelinsoiton jälkeen, vaikka vastaisit, tulee pian perään toinen ja kolmaskin. Jotain joutavan päiväistä. Eikä aikuinen lapsi ole tilivelvollinen menemisistään ja tulemisustaan vanhemmilleen. Se on sairasta. Vanhemmille ei kuulu mitenkään, missä aikuinen lapsi aikaansa viettää. Se on niin sairasta, että olisivat itse vakavasti hoidon tarpeessa.