Auli Viitala kurmuuttaa keskiluokkaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Täyttä puppua! Viitalan ja samoin ylläolevan puheessa toistuu ihmeellinen myytti jostain erityisihmisistä, jotka taidetta tekevät ulkopuolella tylsän itseääntäynnä olevan porvarillisen keskiluokan. Tuo on sitä romantiikan ajan taiteilijaneroutta korostavaa bullshittiä. Taide itsessään ja sen tuottaminen vaatii tietysti ihmiseltä jotain joko synnynnäistä lahjaa tai/ja useimmiten kovalla työllä ansaittua. Taiteilija ei ole sen vähemmän tai enemmän keskiluokkainen kuin joku bussikuski tai insinööri. Hän tekee taidetta työkseen ellei ole harrastelija. Uskon suurimman osan tajuavan, että mikään taide, työ tai ammatti ei ole itsessään jotenkin erinomaisempi kuin muut. Arvostan itse taiteentekijöitä ja maksan mielelläni hyvästä teatteriesityksestä. Itse olen muussa ammatissa kuin näyttelijä, ohjaaja jne. enkä edes yritä noille tonteille, koska minusta ei siihen ole. Ostan myös kirjoja joko printtinä tai ekirjana ja toivon, että suomenkielistä kirjallisuutta jaksetaan tehdä jatkossakin.

Sinustako tämä nykyinen sitten on hyvä ajatusmalli, että taide ja tiede ovat ammatteja siinä kuin muutkin, ja niiden edustajien tehtävä on tehdä tulosta? Miksi haluaisin lukea kenenkään ajatuksia kirjan verran per vuosi? Ennen maailmassa kirjailija kirjoitti kaikenlaista muutakin ja välillä synkisteli tai ryyppäsi. Eikä hän ollut sen takia harrastelija. Nykyisin pitää osoittaa olevansa luotettava ammattilainen ollakseen lukemisen arvoinen. Kohta varmaan jo pitää olla kellokortti? 

Ennen MIEStaiteilijat saattoivat istua Kämpissä tai Kosmoksessa, kun vaimo kävi töissä, hoiti kodin ja lapset. Onneksi tilanne on nyt eri. Taiteilija on ammatti kuin moni muukin enkä ymmärrä jotain ihannointia, koska samalla tavalla he käyvät kaupassa, vievät lapsia hoitoon ja maksavat laskuja kuin me muutkin. Onneksi on päästy eroon kaljan ääressä tupakkaa kiskovasta muka boheemiudesta, jonka mahdollisti aina jotkut muut: mesenaatti, kustantaja, puoliso jne. Nykyään ymmärretään taidepiireissäkin, ettei kännissä eikä krapulassa pysty tuottamaan niin hyvää jälkeä kuin selvin päin parhaimmillaan.

No eiköhän tuokin äärikuvasto ole sieltä sadan vuoden takaa. Jokainen taiteilijoiden ja kirjailijoiden haastatteluja lukenut tietää, että työ itsessään on hyvin arkipäiväistä silloin arkipäivinä. Puurtamista, niin kuin moni muukin työ. Luovuudella itsessään ei tee yhtään mitään, jos sitä ei saa kanavoitua järkevään toimintaan. Se pätee kaikkeen. Tämän keskustelun puitteissa on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että eivät kaikki ihmiset lähde toteuttamaan luovuuttaan, yrittämään jotain uutta, katsomaan, mihin asti rahkeet ja lahjakkuus riittävät. On paljon ihmisiä, jotka eivät - kaiken muun ymmärtämättömyytensä ohella - ymmärrä, miksi se, että edes jotkut pyrkivät johonkin materiaa suurempaan, on tärkeää, tavattoman tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Täyttä puppua! Viitalan ja samoin ylläolevan puheessa toistuu ihmeellinen myytti jostain erityisihmisistä, jotka taidetta tekevät ulkopuolella tylsän itseääntäynnä olevan porvarillisen keskiluokan. Tuo on sitä romantiikan ajan taiteilijaneroutta korostavaa bullshittiä. Taide itsessään ja sen tuottaminen vaatii tietysti ihmiseltä jotain joko synnynnäistä lahjaa tai/ja useimmiten kovalla työllä ansaittua. Taiteilija ei ole sen vähemmän tai enemmän keskiluokkainen kuin joku bussikuski tai insinööri. Hän tekee taidetta työkseen ellei ole harrastelija. Uskon suurimman osan tajuavan, että mikään taide, työ tai ammatti ei ole itsessään jotenkin erinomaisempi kuin muut. Arvostan itse taiteentekijöitä ja maksan mielelläni hyvästä teatteriesityksestä. Itse olen muussa ammatissa kuin näyttelijä, ohjaaja jne. enkä edes yritä noille tonteille, koska minusta ei siihen ole. Ostan myös kirjoja joko printtinä tai ekirjana ja toivon, että suomenkielistä kirjallisuutta jaksetaan tehdä jatkossakin.

No, ei ole bullshittiä eikä edes romantiikan aikaa vaan ihan tukevasti 2020-lukua. Osa ihmisistä tuntee paitsi taiteen ja kulttuurin historian myös tietää olevansa osa tuota jatkumoa. Toki on kaikenmaailman "sometaiteilijoita" ja harrastelijoita, ja kovaa kiistaa käydään tällälkin hetkellä, kuka saa kutsua itseään taiteilijaksi. Oman kokemukseni perusteella taiteilijat (kaikki alat, ehkä poikkeuksena nuoret näyttelijät) ja tutkijat ovat kaikkein kiinnostavimpia keskustelukumppaneita aivan keskustelun aiheesta riippumatta - toki kaikki eivät välitä kiinnostavista keskusteluista, mutta itselleni ne ovat yksi tärkeimmistä arvoista elämässä. 

Kukaan tuntemani taitelija ei miellä itseään kuuluvaksi keskiluokkaan bussikuskin tai insinöörin tavoin. Enkä kyllä minäkään heitä keskiluokkaisina pidä. Tutkijoiden suhteen tilanne on monisyisempi.

Jo jonkun aikaa on ollut mielessäni linkata tänne jotain Anna Kontulan poleemisesta teoksesta Pikkuporvarit. (Todettakoon, että itse en ole äänestänyt enkä äänestä vasemmistoa.) https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/pikkuporvarit/ Kontula ilmeisen laaja-alaisena kansanedustajana ja tutkijana on havainnut tämän ryhmän edelleen jatkuvan olemassaolon ja päättänyt kirjoittaa asiasta. Ilmeisesti jotkut ovat närkästyneet, aivan kuten jotkut tuosta Viitalankin jutusta.

Joopa joo. Kuinkahan monta taiteilijaa sinäkin tunnet ja ennen kaikkea, Kallion viherpiirien, ulkopuolelta muualta Suomessa? Mitä itse olen esim.näyttelijöitä ja muita taiteilijoita tavannut, ovat he ihmisiä iloineen ja suruineen kuin muutkin. En kritisoi apurahoja ja muita järjestelmiä, joilla isoilla summilla taidetta ja tiedettä vuosittain rahoitetaan mutta niissä on se ongelma, että piirit on hyvin pienet ja on kuuluttava ns.hegemoniaan ja tiettyyn portinvartijoiden hyväksymään rinkiin, jotta apurahoja saa.

En tunne ketään ihmistä, taiteilijaa tai muutakaan, joka asuisi Kalliossa. Enkä ehkä usko, että äänestävät vihreitä, vaikka osa onkin kasvissyöjiä. Tunnen useammasta isosta kaupungista, ja toki myös ulkomailta. Ja tietenkin ovat ihmisiä, ja tämän keskustelun joidenkin aspektien nojalla sanon, että joillain mittapuilla mitattuina he ovat enemmän ihmisiä kuin ehkä jotkut toiset. Ilot ja surut ovat samoja, mutta eri syistä saattavat tuntua joko suurempina tai laajempina, tarjota koulutuksen ja ammattitaidon myötä suuremman näkymän ihmisenä olemisen ytimeen kuin ehkä meikäläisellä rivitallaajalla. Tutkijat osaavat puolestaan suhteuttaa joitakin asioita laajoihin, reaalimaailmassa oleviin (aiemmalla tutkimuksella todennettuihin) konteksteihin. Apurahajärjestelmää en minäkään kritisoi vaan sitä, että ainakin tieteen saralla se on tullut paikkaamaan yliopistojen perusrahoituksen puutetta. Samalla tavalla kuin pahimmassa tapauksessa keskiluokan lapset uuvutetaan koulumenestyksen pakolla ja harrastuksilla (sanon: pahimmassa tapauksessa, en sano: näin on kaikilla), samalla tavalla tutkijat uuvutetaan jatkuvalla rahoituksen hakemisella ja faktisella kilpailulla kollegoitaan ja ystäviään vastaan. Siihen, missä määrin piirit ovat pienet ja vain tietyt ihmiset/hankkeet saavat apurahoja, en osaa sanoa, toki olen tästä kuullut, ehkä on enemmän taiteen kuin tieteen ongelma.

Mutta se on selvää, että suht. pysyvässä kk-palkkaisessa työpaikassa olevalle keskiluokkaiselle ihmiselle joutuu joskus vääntämään rautalangasta, millaisissa inhimillisissä olosuhteissa ja miten niukoilla resursseilla taidetta ja tiedettä tässä maassa heille katsottavaksi, kuunneltavaksi ja luettavaksi tuotetaan. Olen näitä keskusteluja joskus seurannut, ja todennut, että keskiluokkainen pää voi joskus olla hyvin kova. Kun se keskiluokkainen Suomessa kokee olevansa koko yhteiskunnan suurin uhri, ja ainoa, joka tekee mitään työtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Tai olivat, Vielä kasarilla oli paljon kirjailijoita ja taiteilijoita, jotka asuivat maakunnissa, elelivät vaatimattomasti taidettaan tehden, apurahoilla. Ja on kai heitä edelleen, mutta veikkaan että kilpailu on koventunut ja moni taiteentekijä toisaalta pk-seudulla elää varsin laumasieluisesti ja kyttää kaltaistensa keskiluokkaisten, korkeakoulutettujen elämäntapaa. Ihan hirveän sisäsiittoiselta ja tunkkaiselta tuntuu moni taiteenala, kilpaillaan yhdessä parikymppisten kanssa siitä kuka on tiedostavin ja vähiten juntti, eli totaalisen pinnallista keekoilua milloin missäkin lehdessä.

Semmoisia vakavasti otettavia taiteilijoita, missä ne ovat? Semmoiset vastarannankiisket ja räksyttäjät, joita ei voi lokeroida jonkin politiikan ajajiksi. En keksi heti ketään. Hyvä taide kuitenkin uskaltaa näyttää jotain sellaista, mitä emme ehkä haluaisi nähdä. Näitä aitoja rahasta riippumattomia individualisteja tuntuu olevan kovin vähän, vaikka heitä tarvitaan jokaisena aikana. Tuntuu että kaikki ehdollistetaan ahnehtimaan vain mammonaa ja julkisuutta.

Ihmisillä ei näemmä ole lukutaitoa. Aulihan nimenomaan puolustaa heitä, jotka eivät saa ääntään kuuluviin eli huono-osaisia ihmisiä. Köyhien puolestapuhuja ja puolustaja on vaikeimpia rooleja tässä yhteiskunnassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Täyttä puppua! Viitalan ja samoin ylläolevan puheessa toistuu ihmeellinen myytti jostain erityisihmisistä, jotka taidetta tekevät ulkopuolella tylsän itseääntäynnä olevan porvarillisen keskiluokan. Tuo on sitä romantiikan ajan taiteilijaneroutta korostavaa bullshittiä. Taide itsessään ja sen tuottaminen vaatii tietysti ihmiseltä jotain joko synnynnäistä lahjaa tai/ja useimmiten kovalla työllä ansaittua. Taiteilija ei ole sen vähemmän tai enemmän keskiluokkainen kuin joku bussikuski tai insinööri. Hän tekee taidetta työkseen ellei ole harrastelija. Uskon suurimman osan tajuavan, että mikään taide, työ tai ammatti ei ole itsessään jotenkin erinomaisempi kuin muut. Arvostan itse taiteentekijöitä ja maksan mielelläni hyvästä teatteriesityksestä. Itse olen muussa ammatissa kuin näyttelijä, ohjaaja jne. enkä edes yritä noille tonteille, koska minusta ei siihen ole. Ostan myös kirjoja joko printtinä tai ekirjana ja toivon, että suomenkielistä kirjallisuutta jaksetaan tehdä jatkossakin.

No, ei ole bullshittiä eikä edes romantiikan aikaa vaan ihan tukevasti 2020-lukua. Osa ihmisistä tuntee paitsi taiteen ja kulttuurin historian myös tietää olevansa osa tuota jatkumoa. Toki on kaikenmaailman "sometaiteilijoita" ja harrastelijoita, ja kovaa kiistaa käydään tällälkin hetkellä, kuka saa kutsua itseään taiteilijaksi. Oman kokemukseni perusteella taiteilijat (kaikki alat, ehkä poikkeuksena nuoret näyttelijät) ja tutkijat ovat kaikkein kiinnostavimpia keskustelukumppaneita aivan keskustelun aiheesta riippumatta - toki kaikki eivät välitä kiinnostavista keskusteluista, mutta itselleni ne ovat yksi tärkeimmistä arvoista elämässä. 

Kukaan tuntemani taitelija ei miellä itseään kuuluvaksi keskiluokkaan bussikuskin tai insinöörin tavoin. Enkä kyllä minäkään heitä keskiluokkaisina pidä. Tutkijoiden suhteen tilanne on monisyisempi.

Jo jonkun aikaa on ollut mielessäni linkata tänne jotain Anna Kontulan poleemisesta teoksesta Pikkuporvarit. (Todettakoon, että itse en ole äänestänyt enkä äänestä vasemmistoa.) https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/pikkuporvarit/ Kontula ilmeisen laaja-alaisena kansanedustajana ja tutkijana on havainnut tämän ryhmän edelleen jatkuvan olemassaolon ja päättänyt kirjoittaa asiasta. Ilmeisesti jotkut ovat närkästyneet, aivan kuten jotkut tuosta Viitalankin jutusta.

Joopa joo. Kuinkahan monta taiteilijaa sinäkin tunnet ja ennen kaikkea, Kallion viherpiirien, ulkopuolelta muualta Suomessa? Mitä itse olen esim.näyttelijöitä ja muita taiteilijoita tavannut, ovat he ihmisiä iloineen ja suruineen kuin muutkin. En kritisoi apurahoja ja muita järjestelmiä, joilla isoilla summilla taidetta ja tiedettä vuosittain rahoitetaan mutta niissä on se ongelma, että piirit on hyvin pienet ja on kuuluttava ns.hegemoniaan ja tiettyyn portinvartijoiden hyväksymään rinkiin, jotta apurahoja saa.

En tunne ketään ihmistä, taiteilijaa tai muutakaan, joka asuisi Kalliossa. Enkä ehkä usko, että äänestävät vihreitä, vaikka osa onkin kasvissyöjiä. Tunnen useammasta isosta kaupungista, ja toki myös ulkomailta. Ja tietenkin ovat ihmisiä, ja tämän keskustelun joidenkin aspektien nojalla sanon, että joillain mittapuilla mitattuina he ovat enemmän ihmisiä kuin ehkä jotkut toiset. Ilot ja surut ovat samoja, mutta eri syistä saattavat tuntua joko suurempina tai laajempina, tarjota koulutuksen ja ammattitaidon myötä suuremman näkymän ihmisenä olemisen ytimeen kuin ehkä meikäläisellä rivitallaajalla. Tutkijat osaavat puolestaan suhteuttaa joitakin asioita laajoihin, reaalimaailmassa oleviin (aiemmalla tutkimuksella todennettuihin) konteksteihin. Apurahajärjestelmää en minäkään kritisoi vaan sitä, että ainakin tieteen saralla se on tullut paikkaamaan yliopistojen perusrahoituksen puutetta. Samalla tavalla kuin pahimmassa tapauksessa keskiluokan lapset uuvutetaan koulumenestyksen pakolla ja harrastuksilla (sanon: pahimmassa tapauksessa, en sano: näin on kaikilla), samalla tavalla tutkijat uuvutetaan jatkuvalla rahoituksen hakemisella ja faktisella kilpailulla kollegoitaan ja ystäviään vastaan. Siihen, missä määrin piirit ovat pienet ja vain tietyt ihmiset/hankkeet saavat apurahoja, en osaa sanoa, toki olen tästä kuullut, ehkä on enemmän taiteen kuin tieteen ongelma.

Mutta se on selvää, että suht. pysyvässä kk-palkkaisessa työpaikassa olevalle keskiluokkaiselle ihmiselle joutuu joskus vääntämään rautalangasta, millaisissa inhimillisissä olosuhteissa ja miten niukoilla resursseilla taidetta ja tiedettä tässä maassa heille katsottavaksi, kuunneltavaksi ja luettavaksi tuotetaan. Olen näitä keskusteluja joskus seurannut, ja todennut, että keskiluokkainen pää voi joskus olla hyvin kova. Kun se keskiluokkainen Suomessa kokee olevansa koko yhteiskunnan suurin uhri, ja ainoa, joka tekee mitään työtä.

Se ero meihin keskiluokkaisiin ja niihin taiteilijoihin ja apurahatutkijoihin on se, että toinen saa tehdä sitä, mitä intohimoisesti haluaa ja me keskiluokassa sitten teemme sen mitä täytyy, jotta työt tulevat tehtyä ja asuntolainamme ja lastemme harrastukset maksettua. Suurin osa ei suhtaudu intohimoisesti työhönsä. Itse ole sosiaalityöntekijä. Siitä saa kohtuullisen korvauksen ja työ sijoittuu virka-aikaan. Sillä palkalla maksan sitten perheeni elämisen. Puolisoni saa sitten tehdä tiedettä. Hän tuo silloin tällöin jonkun pienen apurahat, ehkä pääsee projektiin, kääntää tai luennoi. Käytännössä minä elätän ja taloudelliset paineet eivät ole hänen harteillaan.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä ei näemmä ole lukutaitoa. Aulihan nimenomaan puolustaa heitä, jotka eivät saa ääntään kuuluviin eli huono-osaisia ihmisiä. Köyhien puolestapuhuja ja puolustaja on vaikeimpia rooleja tässä yhteiskunnassa.

Ööh tuota puolustaa toki. Haukkumalla muita. Eiköhän jokainen ole itse oman elämänsä asiantuntija ja vastuussa valinnoistaan. Minäkin puolustan köyhiä ja teen hyväntekeväisyyttä hyvätuloisena.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, keskiluokkaisena perheenäitinä pidän yhteiskuntaa omalta osaltani pystyssä sote-alan työtä tekemällä. Kuljen töihin aina sään salliessa pyörällä. Vapaa-ajallani pyrin kasvattamaan lapsistani kunnon kansalaisia puuhaamassa heidän kanssaan erilaisia asioita luisteleminen opettelusta (ihan lähikoulun kentällä) ravintolaetikettiin. Materiaan emme tuhlaa mutta laadukkaita vaatteita, urheiluvälineitä, kirjoja, hyvää ruokaa ja joskus elämyksiä ostetaan, pyrkien valitsemaan kotimaista. Kun keskiluokka toimii niin niin eikös siinä synny jokunen työpaikka? Jaksamisen tueksi harrastan itse musiikin soittamista ja kuntosalia. Mutta tämäkö ei nyt sitten riitäkään, vaan minun pitäisi etuoikeutettuna kermaperseenä tämän kaiken päälle ehtiä vielä pelastaa maailma?

Juuri tämä minuakin Viitalan ulinassa ärsyttää. Osasit kiteyttää sen minua paremmin, kiitos siitä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Tai olivat, Vielä kasarilla oli paljon kirjailijoita ja taiteilijoita, jotka asuivat maakunnissa, elelivät vaatimattomasti taidettaan tehden, apurahoilla. Ja on kai heitä edelleen, mutta veikkaan että kilpailu on koventunut ja moni taiteentekijä toisaalta pk-seudulla elää varsin laumasieluisesti ja kyttää kaltaistensa keskiluokkaisten, korkeakoulutettujen elämäntapaa. Ihan hirveän sisäsiittoiselta ja tunkkaiselta tuntuu moni taiteenala, kilpaillaan yhdessä parikymppisten kanssa siitä kuka on tiedostavin ja vähiten juntti, eli totaalisen pinnallista keekoilua milloin missäkin lehdessä.

Semmoisia vakavasti otettavia taiteilijoita, missä ne ovat? Semmoiset vastarannankiisket ja räksyttäjät, joita ei voi lokeroida jonkin politiikan ajajiksi. En keksi heti ketään. Hyvä taide kuitenkin uskaltaa näyttää jotain sellaista, mitä emme ehkä haluaisi nähdä. Näitä aitoja rahasta riippumattomia individualisteja tuntuu olevan kovin vähän, vaikka heitä tarvitaan jokaisena aikana. Tuntuu että kaikki ehdollistetaan ahnehtimaan vain mammonaa ja julkisuutta.

Kiitos. Kommenttisi kertoo, että vielä on toivoa. :-)

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joutuu nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle, niin on köyhyysloukussa, olipa mistä luokasta tahansa.

Ja kyllä, työkyky on jotain, josta kannattaa olla kiitollinen, eikä pitää sitä itsestään selvänä. Minusta tämä ei ole luokka-asia.

Se on luokka-asia, koska ihmiset voi yhteiskuntatieteellisesti jakaa nelikenttään: koulutettu/ei-koulutettu - pysyvässä palkkatyössä/prekaariasemassa-työtön.

Vain koulutus (loppuun asti vähintään keskinkertaisilla arvosanoilla viety koulutus) voi taata ihmiselle paikan muualla kuin syrjäytyneenä työttömänä. Poikkeuksia on, mutta vain muutama erikoistapaus tuhansia perustapauksia vasten (esim. lahjakas itseoppinut kirjoittaja, peruskoulupohjalta yrityksen perustanut jne.).

Ja kuten sanoit, jos työkyky menee nuorena, on köyhyysloukussa. Ei voi kouluttautua, ei voi tehdä töitä.

Luokka-ajattelua on teoreettisessa mielessä yritetty tutkimuksen keinoin muokata ja muuttaa, mutta vielä toistaiseksi ei ole löytynyt parempaa tieteellistä ja laajalti yhteiskunnissa hyväksyttyä tapaa ilmaista erilaisia eroavaisuuksia ihmisryhmien välillä. Viitalan kolumnit ovat siksikin ansiokkaita, että hän on - kuten moneen kertaan täälläkin todettu - jossain "luokkien perusmallin" välisessä rajatilassa. Sieltä hän pystyy näkemään kahteen eri luokkaan sekä myös havainnoimaan näissä luokissa olevia todenmukaisia tai kuvitteellisia käsityksiä, mm. niistä muista luokista ja niiden edustajista.

Muuten juu, mutta tästähän on kyse, ettei koulutuskaan takaa enää mitään. Eli poikkeuksia alkaa olla myös toiseen suuntaan. Ennen oli selvää, että kaikki valopäät eivät elä leveästi. Sitten tuli paremmat vuosikymmenet, ja älymystön oletettiin tienaavankin jotain. Nyt moni on joutunut pakenemaan kuka minnekin, koska työvoimatoimistosta ei järjesty älykön paikkoja. Taiteilijoitakin siellä vihataan. 

Ja monelle on edelleen epäselvää, että ihminen ei välttämättä edes syrjäydy oman sairastumisensa takia. Itse syrjäydyin, koska vanhempani sairastuivat, ja heidät sairastutti lama. Itse en selviytynyt ruuhkavuosista vaan voimat loppuivat kesken.  Ehkä nousen tästä, mutta ihan mahdollisesti en. 

Tämä on yksi keskiluokkaisuuden ongelmista, että kieltäydytään katsomasta tilannetta riittävän avarasti. Jankutetaan periaatteita tai todennäköisyyksiä, ja samaan aikaan tuntuu, ettei kahden viime laman väliin jäävän jakson lyhyyttä oteta edes teoriassa huomioon. Todellisuudessa ne ovat rampauttaneet yhteisvaikutuksena monia, jotka ensimmäisestä vielä selvisivät. Ja nyt minun laillani, heille lankeaa perintöasunnot, joista saattaa edelleen olla velkaa, joista on kustannuksia koko ajan velattominakin, ja joiden ylläpitämiseen heidän tulonsa eivät riitä eikä ostajia ole. Tästä ongelmasta ei vaikuta kukaan kiinnostuvan. Mitä heille tehdään? Minun onneni on, että kumpikaan perintöasunto ei ole osake, joten väistämättömiä kiinteitä kuluja on vähemmän. 

Voi olla ettei klassisen musiikin ihaileminen auta heitä, mutta vielä vähemmän iloa tilanteessa on niistä, joiden pinna on kireällä juostessa taitoluistelu- ja jääkiekkotreenikierteessä, jotta omat lapset eivät putoa (saattavat kyllä pudota liiallisten paineiden myötä). 

Voi tietysti olla, että Viitalaan ärsyyntyvät nimenomaan ne, jotka haistavat, että ostovoiman heikkouden myötä aina isompi osa on putoamisvaarassa, ja pelkäävät ettei omakaan nahka ole kuivilla. Lasten kalliit harrastukset ovat epäjumalanpalvontaa, jonka on tarkoitus pelastaa edes heidät. 

Kiitos. Mielestäni puhut täyttä asiaa. Sekä aiempien vuosien tapahtumista seurauksineen, että tuosta keskiluokan pakenemisesta ja epäjumalanpalvonnasta, joka pahimmassa tapauksessa tosiaan saattaa saada ne lapset putoamaan. Siinäkin mielessä elämä Aulin (ja samoin minun) lapsuudessa ja nuoruudessa oli helpompaa, kun aikuisten päätä ei kiristänyt se vanne, pelko putoamisesta. Kutakuinkin kaikilla aikuisilla oli silloin hyvin lähiaikainen muisto siitä, millaista elämä oli ollut vielä vähän aikaa aiemmin: ei välttämättä juoksevaa vettä, ei viemäröintiä, työttömyyttä oli 70-luvullakin (Ruotsiin lähti osa porukasta), epävarmuus oli alati läsnäolevaa. Mutta kuvitelmani mukaan ihmiset osasivat silloin iloita hetkestä ja olla tietoisia siitä, että jos yhtäkkiä tapahtuisikin jotakin ikävää - työttömyys, sairastuminen, köyhyys - niin se putoaminen ei tapahtuisi liian korkealta. Kun muistossa oli vielä oma nuoruusaika, osalla vielä absoluuttisen köyhyyden riivaama. Ihmiset siis, jos heidän elintasonsa olisi laskenut, eivät olisi tipahtaneet mihinkään heille ennestään tuntemattomaan pimeään kuiluun, vaan vain palanneet ikään kuin takaisinpäin omaan lähimenneisyyteensä.

Mikä herättää seuraavan kysymyksen, onko suomalaisella keskiluokalla kuukausipalkkaisine pysyvine töineen, omakotitaloineen, kaksine autoineen ja lasten kalliine harrastuksineen asiat faktisesti liian hyvin, jotta valtaosa keskiluokasta kestäisi sen? Koska jos se pelko koko ajan jäytää, että kaiken menettää, niin ehkä kannattaisi vähentää sitä pelon määrää ihan itse, ilman että odottaa sen kuuluisan kaitselmuksen sen tekevän. Ehkä kannattaisi löytää jo hyvissä ajoin elämänsä todelliset arvot jostakin muusta kuin materiasta ja pankkitilin saldosta. Ehkä tämä myös oli jotakin sellaista, mitä Viitalakin yritti sanoa. En tiedä. Minulle vain tuli tuollainenkin ajatus tämän keskustelun myötä.

Esitit mielenkiintoisia ajatuksia. Suomalaisten elintaso nousi muutamassa vuosikymmenessä. Vanhemmat halusivat, että lapsillaan olisi parempi - myös taloudellisesti - elämä  kuin mitä heillä itsellään oli. On ihan normaalia, että vanhemmat toivovat niin. Nyt sopiva elintaso on keskiluokalla  saavutettu ja yhä useammin nuoria kehotetaankin hakeutumaan alalle, josta pitävät. Vaikka se tarkoittaisikin matalampaa elintasoa kuin mitä vanhemmilla on. Lisäksi vanhempien elintasoa tärkeämpänä pidetään, että ylipäätään on töitä. Ei ole huono vaihtoehto opiskella lähihoitajaksi. Lapset ovat myös erilaisia eivätkä sisaruksistakaan kaikki ole yhtä kunnianhimoisia. 

Mitä tulee tuohon keskiluokkaisen elintason menettämisen pelkoon, niin Suomessa keskiluokkaisten elintaso ei  ole kaksinen. Suomessa ylimpään tulodesiiliin pääsi aiemmin 100 000€ vuosituloilla, viime vuonna tuohon joukkoon pääsi jo 60 696 € vuosituloilla. Eli jos tienaat enemmän kuin 5058€/kk, kuulut rikkaimpaan kymmenykseen. Nykypäivän keskiluokkaisuutta (jos ajatellaan vain taloudellisessa mielessä) kuvaa minusta parhaiten se, saako pankista asuntolainaa vai ei. Ja Suomessa nyt mieluusti asutaan omistusasunnossa. 

Suomalainen keskiluokkainen on tosiaan käsittämättömän köyhä verrattuna moneen muuhun maahan, Sitä kerrostalokaksiota lyhennetään vielä viisikymppisenä ja autot ovt vanhoja. Silti sille omalle lapselle halutaan jättää aikanaan jotain pohjalle. Että hänellä olisi helpompi elämä. Eikä siinä ole mitään pahaa. Keskiluokka on rahansa ja omaisuutensa eteen tehnyt töitä ja ansainnut ne täysin rehellisesti. On täysin ok äänestää kokoomusta, että oman omaisuuden oikeutus säilyisi jatkossakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Täyttä puppua! Viitalan ja samoin ylläolevan puheessa toistuu ihmeellinen myytti jostain erityisihmisistä, jotka taidetta tekevät ulkopuolella tylsän itseääntäynnä olevan porvarillisen keskiluokan. Tuo on sitä romantiikan ajan taiteilijaneroutta korostavaa bullshittiä. Taide itsessään ja sen tuottaminen vaatii tietysti ihmiseltä jotain joko synnynnäistä lahjaa tai/ja useimmiten kovalla työllä ansaittua. Taiteilija ei ole sen vähemmän tai enemmän keskiluokkainen kuin joku bussikuski tai insinööri. Hän tekee taidetta työkseen ellei ole harrastelija. Uskon suurimman osan tajuavan, että mikään taide, työ tai ammatti ei ole itsessään jotenkin erinomaisempi kuin muut. Arvostan itse taiteentekijöitä ja maksan mielelläni hyvästä teatteriesityksestä. Itse olen muussa ammatissa kuin näyttelijä, ohjaaja jne. enkä edes yritä noille tonteille, koska minusta ei siihen ole. Ostan myös kirjoja joko printtinä tai ekirjana ja toivon, että suomenkielistä kirjallisuutta jaksetaan tehdä jatkossakin.

No, ei ole bullshittiä eikä edes romantiikan aikaa vaan ihan tukevasti 2020-lukua. Osa ihmisistä tuntee paitsi taiteen ja kulttuurin historian myös tietää olevansa osa tuota jatkumoa. Toki on kaikenmaailman "sometaiteilijoita" ja harrastelijoita, ja kovaa kiistaa käydään tällälkin hetkellä, kuka saa kutsua itseään taiteilijaksi. Oman kokemukseni perusteella taiteilijat (kaikki alat, ehkä poikkeuksena nuoret näyttelijät) ja tutkijat ovat kaikkein kiinnostavimpia keskustelukumppaneita aivan keskustelun aiheesta riippumatta - toki kaikki eivät välitä kiinnostavista keskusteluista, mutta itselleni ne ovat yksi tärkeimmistä arvoista elämässä. 

Kukaan tuntemani taitelija ei miellä itseään kuuluvaksi keskiluokkaan bussikuskin tai insinöörin tavoin. Enkä kyllä minäkään heitä keskiluokkaisina pidä. Tutkijoiden suhteen tilanne on monisyisempi.

Jo jonkun aikaa on ollut mielessäni linkata tänne jotain Anna Kontulan poleemisesta teoksesta Pikkuporvarit. (Todettakoon, että itse en ole äänestänyt enkä äänestä vasemmistoa.) https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/pikkuporvarit/ Kontula ilmeisen laaja-alaisena kansanedustajana ja tutkijana on havainnut tämän ryhmän edelleen jatkuvan olemassaolon ja päättänyt kirjoittaa asiasta. Ilmeisesti jotkut ovat närkästyneet, aivan kuten jotkut tuosta Viitalankin jutusta.

Joopa joo. Kuinkahan monta taiteilijaa sinäkin tunnet ja ennen kaikkea, Kallion viherpiirien, ulkopuolelta muualta Suomessa? Mitä itse olen esim.näyttelijöitä ja muita taiteilijoita tavannut, ovat he ihmisiä iloineen ja suruineen kuin muutkin. En kritisoi apurahoja ja muita järjestelmiä, joilla isoilla summilla taidetta ja tiedettä vuosittain rahoitetaan mutta niissä on se ongelma, että piirit on hyvin pienet ja on kuuluttava ns.hegemoniaan ja tiettyyn portinvartijoiden hyväksymään rinkiin, jotta apurahoja saa.

En tunne ketään ihmistä, taiteilijaa tai muutakaan, joka asuisi Kalliossa. Enkä ehkä usko, että äänestävät vihreitä, vaikka osa onkin kasvissyöjiä. Tunnen useammasta isosta kaupungista, ja toki myös ulkomailta. Ja tietenkin ovat ihmisiä, ja tämän keskustelun joidenkin aspektien nojalla sanon, että joillain mittapuilla mitattuina he ovat enemmän ihmisiä kuin ehkä jotkut toiset. Ilot ja surut ovat samoja, mutta eri syistä saattavat tuntua joko suurempina tai laajempina, tarjota koulutuksen ja ammattitaidon myötä suuremman näkymän ihmisenä olemisen ytimeen kuin ehkä meikäläisellä rivitallaajalla. Tutkijat osaavat puolestaan suhteuttaa joitakin asioita laajoihin, reaalimaailmassa oleviin (aiemmalla tutkimuksella todennettuihin) konteksteihin. Apurahajärjestelmää en minäkään kritisoi vaan sitä, että ainakin tieteen saralla se on tullut paikkaamaan yliopistojen perusrahoituksen puutetta. Samalla tavalla kuin pahimmassa tapauksessa keskiluokan lapset uuvutetaan koulumenestyksen pakolla ja harrastuksilla (sanon: pahimmassa tapauksessa, en sano: näin on kaikilla), samalla tavalla tutkijat uuvutetaan jatkuvalla rahoituksen hakemisella ja faktisella kilpailulla kollegoitaan ja ystäviään vastaan. Siihen, missä määrin piirit ovat pienet ja vain tietyt ihmiset/hankkeet saavat apurahoja, en osaa sanoa, toki olen tästä kuullut, ehkä on enemmän taiteen kuin tieteen ongelma.

Mutta se on selvää, että suht. pysyvässä kk-palkkaisessa työpaikassa olevalle keskiluokkaiselle ihmiselle joutuu joskus vääntämään rautalangasta, millaisissa inhimillisissä olosuhteissa ja miten niukoilla resursseilla taidetta ja tiedettä tässä maassa heille katsottavaksi, kuunneltavaksi ja luettavaksi tuotetaan. Olen näitä keskusteluja joskus seurannut, ja todennut, että keskiluokkainen pää voi joskus olla hyvin kova. Kun se keskiluokkainen Suomessa kokee olevansa koko yhteiskunnan suurin uhri, ja ainoa, joka tekee mitään työtä.

Se ero meihin keskiluokkaisiin ja niihin taiteilijoihin ja apurahatutkijoihin on se, että toinen saa tehdä sitä, mitä intohimoisesti haluaa ja me keskiluokassa sitten teemme sen mitä täytyy, jotta työt tulevat tehtyä ja asuntolainamme ja lastemme harrastukset maksettua. Suurin osa ei suhtaudu intohimoisesti työhönsä. Itse ole sosiaalityöntekijä. Siitä saa kohtuullisen korvauksen ja työ sijoittuu virka-aikaan. Sillä palkalla maksan sitten perheeni elämisen. Puolisoni saa sitten tehdä tiedettä. Hän tuo silloin tällöin jonkun pienen apurahat, ehkä pääsee projektiin, kääntää tai luennoi. Käytännössä minä elätän ja taloudelliset paineet eivät ole hänen harteillaan.

Näin se menee. Ihan sukupuolesta riippumatta. Vähän samaan tyyliin kuin jonkun äsken mainitsema 1900-luvun alun tilanne, kun miestaiteilijat juopottelivat ja taiteilivat ja vaimot hoitivat kaiken muun. Nyt vain sukupuolineutraalisti.

Kuvaamasi tilanne on todellisuutta monelle, ja hyvin surullista onkin, miten mahdollisuus taiteen tai tieteen tekemiseen riippuu 2020-luvun Suomessa joko peritystä varallisuudesta, puolison tuloista (pysyvästä palkkatyösuhteesta) tai joistain muista, lähinnä sattumanvaraisista tekijöistä. Kun tuolla taannoin johonkin toiseen kommenttiin vastasin kipakasti, että kyllä keskiluokka voisi parantaa taiteilijoiden ja tieteilijöiden asemaa, niin tässä sinun kommentissasi näkyy yksi konkreettinen tapa, jolla keskiluokka hyvin konkreettisesti tukee suomalaisen tieteen ja taiteen asiaa: elättämällä pätkätöitä tekevää puolisoaan. Kiitos siis sinulle, ja kiitos muillekin, jotka kannatte vastuuta maamme tieteen ja taiteen tulevaisuudesta. (Kuulostaa ylevältä ja ironiselta; tämä on aidosti ylevä aihe, ironiaa ei kommentissani ole yhtään. Pikemminkin surua.)

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Niin. Tämän kommentin ilmaantuminen kuvastaa sitä, mistä edellä on puhuttu: että on ylempää ja alempaa keskiluokkaa, ja on henkistä pääomaa ja sivistystä, ja että koko keskiluokalla ei sitä ole.

Tässä on malliesimerkki keskiluokkaisesta, konsumeristisesta ja materialistisesta tavasta tarkastella taidetta: what's it for me?

Ja jos ei anna mulle mitään ,niin sitten sitä ei tarvitakkaan.

Miten hän luokittelee duunariperheen, jossa luetaan ja sivistytään. On sellaisiakin, joilla on vain palo suorittaviin töihin, vaikka älypääomaa olisi vaikka mihin. Kumma ajatus, että jonkun, siis niiden vähän tyhmempien, pitää tehdä ne tavallisetkin työt. Meidän perheessä on paiskittu kovasti tavallista työtä, on autot, talot, mökit, matkustetaan ja harrastetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Niin. Tämän kommentin ilmaantuminen kuvastaa sitä, mistä edellä on puhuttu: että on ylempää ja alempaa keskiluokkaa, ja on henkistä pääomaa ja sivistystä, ja että koko keskiluokalla ei sitä ole.

Tässä on malliesimerkki keskiluokkaisesta, konsumeristisesta ja materialistisesta tavasta tarkastella taidetta: what's it for me?

Ja jos ei anna mulle mitään ,niin sitten sitä ei tarvitakkaan.

Tätä minä en kertakaikkiaan ymmärrä. Jos ajatellaan, että haluaisin ehdottomasti täyttää elämäni vaikka sillä, että kudon villasukkia. Ei siinä mitään, niin saa tehdä, mutta jos ajattelisin, että saisin niillä ihan elannon, niin sitten asiaa pitäisi miettiä uudelleen. Voisin ajatella vaikka, että myisin niitä ja jotta myisin niitä, niille pitäisi olla markkina. Minusta tulisi yrittäjä. Mutta miten on, että jos se minun intohimoni on vaikka maalata tauluja, niin miksi minulla pitäisi olla oikeus ilmoitusluonteisesti odottaa vaikkapa verorahoista mieleistäni rahoitusta ilman, että kukaan esim. haluaisi ostaa taulujani? Nythän meillä on olemassa erilaisia kunnantaiteilijoita ja taiteen rahoitusohjelmia, apurahoja jne. Eli tavallaan itse itsensä toimeen ottaneita ihmisiä tuetaan rahallisesti siinä, että he tekevät jotain joka on lähinnä tärkeintä heille itselleen. Mutta tämäkään ei ilmeisesti riitä. Pitäisi saada sama elintaso kuin keskiluokalla.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, jotka on syntyneet turvattuun taloudelliseen tilanteeseen eivät kyllä oikeasti ymmärrä, millaista se on, kun on syntynyt ja kasvanut jossain ihan muissa piireissä. Sanon tämän ihmisenä, joka on ponnistanut sieltä muista piireistä keskiluokkaan. Mä olen kokemuksineni ihan eri planeetalta kuin ne, joiden vanhemmat on jotain komboa opettaja/insinööri tai lääkäri/kirjanpitäjä. Mun lapsuus- ja nuoruusmuistot, opiskeluaika ja kaikki on olleet ihan erilaisia kuin mun keskiluokkaisilla tuttavilla ja mä edelleen näen maailman paljon epävarmempana ja turvattomampana paikkana kuin he.

Sinulla on täysin väärä kuva keskiluokkaisesta elämästä ja mielenmaisemasta. Se ei ole millään tavalla taloudellisesti turvattua. Koko korttitalo voi sortua milloin tahansa työttömyyteen, sairauteen, työkyvyttömyyteen tai avioeroon.

Vanhempani ovat juurikin komboa opettaja ja insinööri. 90-luvun lamassa isältäni meni firma nurin. Seurauksena meni asunto ja auto myyntiin sekä minulla koulu ja sitä myöten kaveripiiri vaihtoon. Koko elämä mullistui yhden konkurssin takia.

Keskiluokan suurin pelko on nimenomaan kaiken menettäminen sattuman oikusta. Siksi kaikki toiminta ja ponnistelut tähtäävät aseman säilyttämiseen eli keskiluokassa pysymiseen (hankitaan tutkinto, jolle on käyttöä työrlämässä, painetaan duunia hulluna, luetaan lapsille, pyritään saamaan lapset hyvään kouluun, tuetaan lapsia opinnoissa, järjestetään harrastuksia, hankitaan vakuutuksia, säästetään pahan päivän varalle jne.)

Ne, joiden elämä on aidosti turvattua taloudellisesti, kuuluvat eliittiin, yläluokkaan tai omistavaan luokkaan, ihan millä termillä sitä haluatkin kutsua. Keskiluokkaa he eivät ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, jotka on syntyneet turvattuun taloudelliseen tilanteeseen eivät kyllä oikeasti ymmärrä, millaista se on, kun on syntynyt ja kasvanut jossain ihan muissa piireissä. Sanon tämän ihmisenä, joka on ponnistanut sieltä muista piireistä keskiluokkaan. Mä olen kokemuksineni ihan eri planeetalta kuin ne, joiden vanhemmat on jotain komboa opettaja/insinööri tai lääkäri/kirjanpitäjä. Mun lapsuus- ja nuoruusmuistot, opiskeluaika ja kaikki on olleet ihan erilaisia kuin mun keskiluokkaisilla tuttavilla ja mä edelleen näen maailman paljon epävarmempana ja turvattomampana paikkana kuin he.

Sinulla on täysin väärä kuva keskiluokkaisesta elämästä ja mielenmaisemasta. Se ei ole millään tavalla taloudellisesti turvattua. Koko korttitalo voi sortua milloin tahansa työttömyyteen, sairauteen, työkyvyttömyyteen tai avioeroon.

Vanhempani ovat juurikin komboa opettaja ja insinööri. 90-luvun lamassa isältäni meni firma nurin. Seurauksena meni asunto ja auto myyntiin sekä minulla koulu ja sitä myöten kaveripiiri vaihtoon. Koko elämä mullistui yhden konkurssin takia.

Keskiluokan suurin pelko on nimenomaan kaiken menettäminen sattuman oikusta. Siksi kaikki toiminta ja ponnistelut tähtäävät aseman säilyttämiseen eli keskiluokassa pysymiseen (hankitaan tutkinto, jolle on käyttöä työrlämässä, painetaan duunia hulluna, luetaan lapsille, pyritään saamaan lapset hyvään kouluun, tuetaan lapsia opinnoissa, järjestetään harrastuksia, hankitaan vakuutuksia, säästetään pahan päivän varalle jne.)

Ne, joiden elämä on aidosti turvattua taloudellisesti, kuuluvat eliittiin, yläluokkaan tai omistavaan luokkaan, ihan millä termillä sitä haluatkin kutsua. Keskiluokkaa he eivät ole.

Auli Viitalankin mielestä on vain kaksi luokkaa: keskiluokka ja köyhät. Joten hänen mielestään keskiluokkaan kuuluvat myös Kodisoja, Paananen, Herlin ym, jotka ovat tienanneet kymmeniä miljoonia. Jos laskee miljonääritkin keskiluokkaan, silloin voikin ymmärtää ajattelutavan. 

Vierailija kirjoitti:

Onpa outoja kommentteja. Luin jutun läpi enkä löytänyt valitusta enkä muiden haukkumista. Olettekos te muut edes lukeneet juttua läpi vai syyättekö tänne vain omia ennakkoluulojanne, ihmettelen.

Luin jutun läpi ja ihmettelen tätä kun hakemalla haetaan jotain vastakkainasettelua. Aina tulee myös esille se ajatus, että keskiluokka on jotain lukeneisuutta edustavaa ja köyhät ovat tyhmiä. Ikään kuin keskiluokasta pudonnutkin hakee tätä tasoitusta "muihin köyhiin" nähden eli ollen heitä parempi. Kun heidän kotonaan senkään luettiin ja diipa daapa...

Ihan tuon lähiökirjastoni ohi kun aina menen niin se on aina täynnä ihmisiä lukemassa ties mitä kirjoja ja lehtiä. Moni käy kirkossa ja on mukana hengellisessä työssä sekä itsekin auttaa muita vähäosaisia. Hyvin harva köyhä on jotenkin tosi typerä urpo joka ei osaa suunnilleen edes lukea ja katsoo pelkkää Putousta.

Enkä usko että noita keskiluokkaisiakaan on niin paljon joille elämä on tuollainen jatkuva suoritus. Nämä ovat yleensä jotain statusta hakevia ihmisiä. Normaaleilla ihmisillä ei ole yleensä aikaa ja kiinnostusta sellaiseen vaikka rahaa olisikin. Kuulostaa niin tylsältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Miten putkimies voi olla työväenluokkaa, kun Viitala on juuri meitä kouluttanut, että on vain keskiluokka ja erinäinen joukko syrjäytyneitä ihmisiä? Eli onko putkimies siis syrjäytynyt?

Vierailija kirjoitti:

"Ihmiset, joilla olisi kaikki resurssit tehdä tiedettä ja taidetta ja muuttaa maailmaa".

Hänen mielestään me keskiluokkaiset voitaisiin tehdä yllä olevaa, mutta sen sijaan keskitytään kuluttamaan. Ja puhumaan siitä.

Hän ottaa esimerkiksi omat ja lasten harrastukset. Niin, niiden sijastako me kaikki alettaisiin tekemään taidetta, tiedettä ja maailman muutosta? Miten? Millä taidoilla?

Olen itse kirjanpitäjä/somevastaava/yleishöylä pienessä yrityksessä. Osaan soittaa soittimia, mutta minulla ei ole taitoa luoda musiikkia. En myöskään osaa, enkä tarkemmin ajateltuna edes halua, soittaa muiden kanssa. Osaan kirjoittaa ihan hyvin, mutta ajatus kirjan kirjoittamisesta vain itselle tuntuu ajan hukalta (vain itselle siksi, että läpi lyöminen on lottovoitto). Tiedettä en tee kun en osaa.

Omalla alallani tieteen tekeminen vaatii mm. miljoonia maksavat laboratoriotilat. Miten minulla on "kaikki resurssit" tehdä tiedettä jos en ole yliopistolla töissä? Se mitä pystyn tekemään ja teenkin on tehdä luonnossa havaintoja jotka tulevat hyvässä lykyssä ammattitutkijoidenkin käyttöön eli kansalaistiede on minulle HARRASTUS. Tämä ei kuitenkaan vaadi mitään erityisiä keskiluokan resursseja mitä ei näiltä vinku-Viitaloilta tarvittaessa löytyisi vaan riittää oma kiinnostus ja perehtyminen, kumisaappaat, kännykkäkamera ja opaskirjat vaikka kirjastosta. Olisi kuitenkin vähän utopistista kuvitella että maailma äkkiä mullistuisi tällaisella puuhastelulla vaan kyllä muutoksen pitää tulla pääasiassa sen halveksitun keskiluokan päivätyön ja poliittisen aktiivisuuden kautta, vaikka he sitten kävisivät tylsästi laskettelemassa vapaa-ajalla.