Auli Viitala kurmuuttaa keskiluokkaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Fyysinen työ on työväenluokkaista. Ammattikoulusta tulee duunareita.

Vierailija kirjoitti:

Juu. Tuolla on se ketju lasten lukemisen tärkeydestä. Tämä ketju osoittaa, miksi se on tärkeää. Ei aikuisena sitten ymmärrä edes yksinkertaista kolumnia, kun ei ole lukenut tarpeeksi.

Jos nyt viittaat tuohon ap:n linkkaamaan juttuun, niin tarkistapa oma lukutaitosi. Se ei ole kolumni, vaan henkilöjuttu tai -haastattelu. Kirjoittaja on Laura Kosonen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa outoja kommentteja. Luin jutun läpi enkä löytänyt valitusta enkä muiden haukkumista. Olettekos te muut edes lukeneet juttua läpi vai syyättekö tänne vain omia ennakkoluulojanne, ihmettelen.

Tuskin lukeminenkaan auttaa, koska tämä Auli Viitala puhuu asioista, joita keskiluokka ei halua kuulla. Ja koska hän on jotain muuta kuin yleinen stereotypia yksinkertaisesta, sivistymättömästä, oppimattomasta köyhästä, osaa puhua koulutetun keskiluokan kielellä ja pystyy tekemään analyyttisia havaintoja yhteiskunnasta, niin hän ärsyttää myös siksi, että hänen puheitaan ei voi nonsaleerata sillä, että tuo nyt on vain tuollainen, ymmärtämätön, semmoisia ne köyhät ovat.

Eikä häntä myöskään pysty tunkemaan kätevään pieneen lokeroon, sellaiseen, joka rauhoittaa hyvinvointiin tottuneen ihmisen mieltä, siihen lokeroon, johon kuuluvat ihan erilaiset ihmiset kuin se hyvinvointiin tottunut, joka uskoo, ettei köyhyys ja osattomuus voi ikinä koskea Minua, koska Minä olen hoitanut asiani hyvin, toisin kuin nuo tuollaiset. Se, että joku, joka on samanlainen taustaltaan ja valinnoiltaan kuin se hyvinvointiin tottunut, kaikkea onneaan vain omana ansionaan ja toisten epäonnea niiden toisten vikana pitävä ihminen, mutta on SILTI pudonnut hyvinvoinnista köyhyyteen, SE on pelottavaa, koska silloinhan se putoaminen voisi käydä itsellekin. Ja siksi Auli Viitalan kaltaisen ihmisen halutaan olevan hiljaa.

Juuri näin. Kiitos. Reaktiot tälläkin palstalla (samoin kuin Ylen jutun kommenttikentissä) kertovat siitä, että Viitala on osunut ytimeen. Suoraan hermoon.

Höps. Kukaan ei halua vaientaa Viitalaa. Tottakai hän saa olla sitä mieltä mitä hän haluaa.

Ainoa asia mitä esim. itse teen, on se, että I call bullshit. Hänellä ei oikeasti ole mitään järkevää sanottavaa tai ainakaan sellaista, jota ei oltaisi jo niin monen suusta kuultu.

No, toinen on se, että omille lapsilleni opetan sen minkä itse tiedän todeksi - elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Tässä nyt rähistään iloisesti ristiin. Nimenomaan äskettäin keskiluokkaan nousseet ovat tuskallisen tietoisia putoamisvaarasta, ja he myös hierovat lastensa naamaan kovapintaisen pärjäämisen eetosta. Eli eivät ymmärrä sitä, mistä taustasta Viitalan näkökulma on peräisin. Meillä on myös ne, joiden mielestä liiallinen paneutuminen ammattiasioihin on epähienoa, koska elämä kantaa joka tapauksessa. Siitä keskiluokasta Viitala puhuu. 

Paitsi että kyllähän hän kurottaa uuskeskiluokkaa kohden, ja se nyt ilmeisesti tökkii niin pahasti. Viitala kun ihmettelee sitä, että keskiluokka tuntuu täysin kadottaneen arvostuksen kulttuurin, tieteen ja taiteen ylläpitämiseen. Se kun vaatisi myönteistä asennetta niitä kohtaan niiltäkin, joiden lahjat eivät niihin riitä muuten kuin ihalijoina. Ja sinun edustamasi porukka nimenomaan haluaa, ettei sellaista vaadita, koska teitä ei kiinnosta. Onko tämä sitten ylemmän ja alemman keskiluokan henkinen raja tätä nykyä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus tuo on. Viitala näkee hyvin sen oman etuoikeutetun asemansa, kun on saanut keskiluokkaisen kasvatuksen ja koulutuksen, ja sen, että niiden ansiosta hän ei ole täysin syrjäytynyt, vaikka vaikeuksia on tullut. Koska keskiluokkainen ihminen pärjää kelan virkamiestenkin kanssa paremmin, kuin se oikeasti syrjäytynyt. Jokaisen meistä olisi hyvä nähdä oma etuoikeutettu asemamme. Keskiluokassa meillä kaikilla se on, vaikka eläisimme ihan tavallista elämää.

Olen itse tehnyt luokkanousun: suvussani olen ensimmäisiä korkeakoulutettuja ja sisarukseni sekä serkkuni ovat pääsääntöisesti ammattiopistotason käyneitä tai kouluttamattomia duunareita (rekkakuski, ahtaaja, kodinkonemyyjä, talkkari, siivooja, jne). En siis sano tätä mitenkään ylemmyydellä, vaan tiedostan mistä olen lähtenyt ja voisin ihan hyvin olla itse alempaa luokkaa myös.

Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni duunarimaailmassa. Nyt työyhteisöni, puolisoni ja ystäväpiiristäni osa ovat keskiluokkaisista taustoista. On niin paljon asioita joita keskiluokkakuplassa elävät eivät ymmärrä. Heidän maailmankuvassaan menestyminen elämässä on "vain" itsestä kiinni. Jos lapsi sairastuu, varaat ajan yksityiseltä ja sairaskuluvakuutus korvaa kulut. Itsekään ei tarvi jonotella päivystyksessä vaan pikkuvaivat hoituvat työterveyslääkärillä. Muuten vakavan sairastumisen kohdalla keskiluokkaisella on energiaa ja osaamista selvitellä millä ehdoin saa sairauspäivärahaa / osasairauspäivärahaa / kuntoutustukea jne. (Esim. osaa pyytää lääkäriltä että työuupumuksen viralliseksi diagnoosikoodiksi kirjataan b-lausuntoon masennus tai ahdistus, koska uupumus ei kelpaa Kelalle eikä vakuutusyhtiölle syynä sairaslomaan tai tuettuun terapiaan). Kun ostaa ensimmäistä asuntoaan, lainaa saa helpommin kun saa vanhemmat takaajiksi. Akateemisten sukulaisten neuvoilla on helpompi sujahtaa yliopistomaailmaan ja osaa käyttäytyä luontevasti, tietää mihin osakuntaan kannattaa liittyä, mitä tarkoittavat fuksiaiset ja miksi kannattaa olla aktiivinen opiskelijaelämässä....

Tietenkään kaikilla ei ole näin, mutta keskiluokkaisesta taustasta saa paljon aineetonta pääomaa jonka turvin osaa luovia elämässä paremmin eteenpäin.

Nykyisen keskiluokkakuplani enemmistö ei näe luokkayhteiskuntaa, koska he pyörivät ympyröissä joissa on vain muita keskiluokkaisia. Eivätkä tähän kuplaan tulleet kehtaa paljastaa omia poikkeavuuksiaan keskiluokkaisille. Itse esimerkiksi asuin vuokralla käytännön pakosta yli kolmikymppiseksi, mikä kl-kuplalaisille on kummallista, "kaikkihan asuvat omassa asunnossa koska se tulee taloudellisesti edullisemmaksi". En myöskään osaa lasketella koska lapsena perheelläni ei ollut varaa rinnelippuihin ja varusteisiin. Meillä ei ole, eikä vanhemmillanikaan ole, kesämökkiä (olen ihan kummajainen tässä suhteessa esim. työkavereihini nähden). En ole koskaan käynyt Lapissa hiihto- tai ruskalomalla. Jne. Suurin osa verrokkiryhmästäni on perheellisiä kahden auton talouksia jotka asuvat omakotitalossa kehyskunnassa ja käyvät lomamatkalla ulkomailla vähintään kerran vuodessa. Useilla on myös mökki tai lomaosake käytettävissä. Lapset harrastavat jääkiekkoa tai jotain muuta ryhmä/seuraurheilua, tai sitten ratsastusta, kuvataidekoulua jne.

Kun seuraan omien lapsuuden sukulaisteni elämää läheltä niin siellä se arkitodellisuus on aika erilainen.

Kiitos tästä kommentistasi. Kiitos todella. Se kuvastaa monen tuntemani ihmisen maailmaa ja maailmankuvaa. Tänä päivänä (13.2.23) tänne palstalle on kuitenkin eksynyt otsikon provosoimia keskiluokan ihmisiä, jotka kuuluvat tuohon ryhmään, jonka edustajia sinäkin tunnet ja jotka eivät joko arjessaan pysty (ehdi) tai hoksaa tajuta omaa tilannettaan suhteessa muiden tilanteeseen tai jotka, jos heidät ns. pistetään selkä seinää vasten, eivät millään suostu sitä tekemään. Täällä on joitakuita fiksuja kommentteja siitä, miten osa keskiluokkaisista ihmisistä tiedostaa putoamisen mahdollisuuden, vaaran ja pelon, ja siksi tekevät kaikkensa, etteivät he tai heidän lapsensa putoaisi siitä keskiluokkaisesta elämästä. Tuo jatkuva taistelu - jota Juha Siltala on ammattitaidollaan kuvannut - ilmiselvästi väsyttää ja katkeroittaa keskiluokkaisen ihmisen elämän, ja hän oikeasti alkaa ajatella, että HÄN tekee enemmän töitä kuin saman tuntimäärän pienemmällä palkalla tekevä duunari ja että HÄN on palkkansa siksi ansainnut ja HÄN on asemansa siksi ansainnut. Se pelko jäytää keskiluokkaisen ihmisen sielua, se, että hänestä tulisi siihen asti salaa tai julkisesti halveksimansa duunari tai - mikä kaikkein pahinta - työtön. Ja siksi hän puskee vielä enemmän hampaat irvessä eteenpäin, ja siinä samalla katkeroituu verisesti kaikille muille kuin oman luokkansa edustajille - ei toki rikkaille, vaan nimenomaan häntä sosiaalisessa hierarkiassa alempana oleville. (Tästäkin on tehty tutkimuksia mm. Britanniassa. Aina alempana olevaa potkitaan, ei koskaan ylempänä olevaa. Tietenkään.)

Samalla häneltä kuitenkin jää kysymättä se keskeinen asia, joka myös erottaa hänet sieltä "syrjäytyneestä": mikä siinä olisi niin kamalaa, jos hän jäisi työttömäksi, jos menisi talo ja perheellä ei olisi enää autoa eikä lapsilla kalliita harrastuksia? Mikä.siinä.olisi.niin.kamalaa?

Koska kun keskiluokkainen, materiaalisesti menestynyt ihminen ajattelee, että pahin mitä voisi tapahtua, olisi se, että hän tipahtaisi pois sieltä keskiluokasta syrjäytyneeksi, hän samalla - ehkä tahtomattaan, todennäköisesti tajuamattaan - tulee sen ajatuksen piiriin, että muun kuin keskiluokkaisen ihmisen elämä on kamalaa, sietämätöntä, kestämätöntä, se ei edes ole ihmisarvoista elämää.

Näinkö todellakin moni suomalainen ajattelee toisista suomalaisista? Koska se pahin asia, mitä voi tapahtua, on se, että muuttuu nykyisestä itsestään toisenlaiseksi?

Ja miten onkaan? Mediaan astuu tällainen Auli Viitala, jolle on tapahtunut tuo pahin mahdollinen, mitä keskiluokkaiselle voi tapahtua. Ja hän elää, ja hän työskentelee, ja hän osaa nähdä sekä omassa elämässään että suomalaisesssa yhteiskunnassa ja vieläpä lapsuudenperheessään ja omassa menneisyydessään hienoja, myönteisiä asioita. Hänelle on tapahtunut pahin kuviteltavissa oleva painajainen, ja hän on siltikin onnellinen.

Se on niin suuri märkä rätti koko perustyypin keskiluokkaiselle (keskiluokkaisesti ajattelevalle) ihmiselle, että siinä mielessä koko Auli Viitalan edustama ajattelu on hänelle punainen vaate. Suoranainen uhka.

Todella monelle keskiluokkaiselle ihmiselle tekisi inhimillisyyden nimissä aidosti hyvää se, että heille kävisi kuten Viitalalle: tulisi se pudotus. Sitten he näkisivät, että haitoista ja ongelmista huolimatta elämä kuitenkin jatkuu, eikä muutos edes ollut niin kamala. Vanne pään ympäriltä lähtisi kiristämästä, ja ehkä keskiluokkainen ihminen näkisi muutkin kuin kaltaisensa ihmisinä ja heidän elämänsä oikein hyvinä eläminä.

Onko joku oikeasti niin lapsellinen, että ihmettelee sitä, että ihmiset pitävät kamalana, jos menee työ, omistusasunto, säästöt ja elintaso?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa outoja kommentteja. Luin jutun läpi enkä löytänyt valitusta enkä muiden haukkumista. Olettekos te muut edes lukeneet juttua läpi vai syyättekö tänne vain omia ennakkoluulojanne, ihmettelen.

Tuskin lukeminenkaan auttaa, koska tämä Auli Viitala puhuu asioista, joita keskiluokka ei halua kuulla. Ja koska hän on jotain muuta kuin yleinen stereotypia yksinkertaisesta, sivistymättömästä, oppimattomasta köyhästä, osaa puhua koulutetun keskiluokan kielellä ja pystyy tekemään analyyttisia havaintoja yhteiskunnasta, niin hän ärsyttää myös siksi, että hänen puheitaan ei voi nonsaleerata sillä, että tuo nyt on vain tuollainen, ymmärtämätön, semmoisia ne köyhät ovat.

Eikä häntä myöskään pysty tunkemaan kätevään pieneen lokeroon, sellaiseen, joka rauhoittaa hyvinvointiin tottuneen ihmisen mieltä, siihen lokeroon, johon kuuluvat ihan erilaiset ihmiset kuin se hyvinvointiin tottunut, joka uskoo, ettei köyhyys ja osattomuus voi ikinä koskea Minua, koska Minä olen hoitanut asiani hyvin, toisin kuin nuo tuollaiset. Se, että joku, joka on samanlainen taustaltaan ja valinnoiltaan kuin se hyvinvointiin tottunut, kaikkea onneaan vain omana ansionaan ja toisten epäonnea niiden toisten vikana pitävä ihminen, mutta on SILTI pudonnut hyvinvoinnista köyhyyteen, SE on pelottavaa, koska silloinhan se putoaminen voisi käydä itsellekin. Ja siksi Auli Viitalan kaltaisen ihmisen halutaan olevan hiljaa.

Juuri näin. Kiitos. Reaktiot tälläkin palstalla (samoin kuin Ylen jutun kommenttikentissä) kertovat siitä, että Viitala on osunut ytimeen. Suoraan hermoon.

Höps. Kukaan ei halua vaientaa Viitalaa. Tottakai hän saa olla sitä mieltä mitä hän haluaa.

Ainoa asia mitä esim. itse teen, on se, että I call bullshit. Hänellä ei oikeasti ole mitään järkevää sanottavaa tai ainakaan sellaista, jota ei oltaisi jo niin monen suusta kuultu.

No, toinen on se, että omille lapsilleni opetan sen minkä itse tiedän todeksi - elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Hei, kiitos tästä kommentista! Ilahduin ihan! Aihe kiinnostaa sattuneesta syystä, ja kun kirjoitit tämän, tiesin, että voit auttaa: "ainakaan sellaista, jota ei oltaisi jo niin monen suusta kuultu."

Kerrothan kaikki ne tahot, jotka ovat tästä kirjoittaneet tai puhuneet? Annatko linkit esim. keskusteluohjelmiin, ja myös haastatteluihin.

Lisäksi arvostaisin AIVAN ÄLYTTÖMÄSTI!  jos vielä pystyisit kertomaan snadisti tarkemmin, mitä nimenomaan on kuultu ja kenen suusta!

Tosi hienoa! Ihanaa että löytyi ihminen, joka tietää, missä näistä aiheista on puhuttu ja kuka on puhunut! Ei ole kenenkään kannalta hyvä asia tyytyä vain jonkun auliviitalan näkemyksiin!

Kiitos sinulle tosi, tosi paljon jo etukäteen!

Ole hyvä vaan! :)

Aloitetaan vaikka elokuvan maailmasta. Katsopa ensin vaikka huviksesi vaikka kaikki Aki Kaurismäen leffat. Niissä tätä "pienen ihmisen asialla" -sontaa on ihan jokaisessa leffassa. En usko että voit olla huomaamatta.

Kun oot katsonut ne (hetken varmasti vie) niin voin antaa sulle sitten lisää matskua. Sopiiko?

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, jotka on syntyneet turvattuun taloudelliseen tilanteeseen eivät kyllä oikeasti ymmärrä, millaista se on, kun on syntynyt ja kasvanut jossain ihan muissa piireissä. Sanon tämän ihmisenä, joka on ponnistanut sieltä muista piireistä keskiluokkaan. Mä olen kokemuksineni ihan eri planeetalta kuin ne, joiden vanhemmat on jotain komboa opettaja/insinööri tai lääkäri/kirjanpitäjä. Mun lapsuus- ja nuoruusmuistot, opiskeluaika ja kaikki on olleet ihan erilaisia kuin mun keskiluokkaisilla tuttavilla ja mä edelleen näen maailman paljon epävarmempana ja turvattomampana paikkana kuin he.

Tietenkin sun kokemuksesi ovat erilaisia. Ymmärrätkö sinä oikeasti, millaista on olla esimerkiksi sydänvikaisen down-lapsen äiti? En minäkään ymmärrä, vaikka hyvällä ystävälläni sellainen lapsi onkin. Ymmärrän, että hänen vanhemmuutensa on ollut rankempaa ja erilaista kuin omani, mutta se ymmärrys riittää ihan hyvin. Kun hän kaipasi täyttä ymmärtämistä, hän tapasi muita sydänvikaisten down-lasten vanhempia. Sitä kutsutaan vertaistueksi. Ystäviltään hän kaipasi ainoastaan ymmärrystä siitä, ettei hänellä ollut lapsensa kanssa mahdollisuutta tehdä samoja asioita kuin terveiden lasten kanssa voi tehdä. 

Keskiluokkaisten kanssa on vaan se, että he ei yleensä kyllä ymmärrä mun erilaista kokemusta. Nuorempana mä suorastaan nautin siitä shokista, jonka omasta lapsuudesta kertominen ihmisissä aiheutti, mutta näin vanhemmiten mä en enää jaksa sitä säälinsekaista ihmettelyä.

Mun kokemuksen mukaan siis ihmisillä on kyllä tieto siitä, että on olemassa perheitä, jotka eivät ole keskiluokkaa, mutta he eivät silti tajua asiaa oikeasti. He eivät ymmärrä miten paljon erilaisempaa elämä alemmissa tuloluokissa on. Näin kohta keski-ikäisenä on jännä kuunnella kun työkaverit muistelee lapsuuttaan ja sitä, miten ei omassa perheessäkään raha puussa kasvanut ja sitten seuraavassa hetkessä muistellaan lapsuuden etelänmatkoja.

Voi toki olla semmosia keskiluokkaisesta taustasta tulevia, joilla on aitoa ymmärrystä. Mä en vaan oo oikein sellasiin törmännyt.

Tajuatko sinä millaista on elää keskiluokkaisessa perheessä? Näetkö sen automaattisena auvona ja onnelana? Nimittäin tosi usein näissä kommenteissa annetaan ymmärtää ettei keskiluokkaisessa perheessä kasvanut voi ymmärtää elämästä mitään, vaikka oikeasti keskiluokkaiset perheet eivät ole mitenkään immuuneja esim mielenterveysongelmille, alkoholismille, tunnekylmyydelle, väkivallalle, koulukiusaamiselle. Ei näistä vaan välttämättä hirveästi puhuta, kun se kulissi on lapsesta asti opetettu pitämään pystyssä.

Ja kyllä monet keskiluokkaisista todellakin tajuaa miten pienestä se oma elämäntyyli on kiinni. Ja toisaalta kyllä he haluaa tarjota lapsilleen parasta nimenomaan juuri siksi, että he tietävät mikä sen kodin tuen merkitys on. Ei keskiluokkainen ihminen keskimäärin ole tyhmä. No, tunnen minäkin joitain jotka tuntuvat leijuvan semmoisessa omassa keskiluokkaisuuden kuplassaan, mutta toisaalta en tunne heitä niin hyvin että tietäisin onko se vain pintaa vai ihan todellisuutta. Suurin osa omasta tuttavapiiristä kuitenkin on sellaisia jotka tulevat varsin moninaisista taustoista vaikka nykyasema näyttääkin varsin keskiluokkaiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Miten tuo on muka Viitalan pointti, kun hän määrittelee luokat seuraavasti (ap:n linkkaamassa jutusta):

"Annetaan Viitalan selittää, miten hän näkee suomalaisen yhteiskunnan: Luokkia on oikeastaan vain kaksi. On suuri keskiluokka, joka määrittää elämisen normit ja kunnon kansalaisen kriteerit.

Keskiluokan ulkopuolelle jää sekalainen sakki pienituloisia, pätkätyöläisiä, työttömiä ja muita osattomia, joista osa on menettänyt sekä toivonsa että terveytensä."

Onko putkimies muka väistämättä pienituloinen, pätkätyöläinen, työtön tai muuten osaton? Vai millä perusteella hän jää Viitalan määrittelemän keskiluokan ulkopuolelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokka on maassamme kovin veronmaksajaryhmä joten en ihan ymmärrä aina A. Viitalan narinoita.

Keskiluokka ja sitä varakkaammat ovat myös suurimmat yhteiskunnan palvelujen kuluttajat. Sen minkä veroissaan maksaa saa yhteiskunnalta 1,2-kertaisena takaisin. Vähintään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, jotka on syntyneet turvattuun taloudelliseen tilanteeseen eivät kyllä oikeasti ymmärrä, millaista se on, kun on syntynyt ja kasvanut jossain ihan muissa piireissä. Sanon tämän ihmisenä, joka on ponnistanut sieltä muista piireistä keskiluokkaan. Mä olen kokemuksineni ihan eri planeetalta kuin ne, joiden vanhemmat on jotain komboa opettaja/insinööri tai lääkäri/kirjanpitäjä. Mun lapsuus- ja nuoruusmuistot, opiskeluaika ja kaikki on olleet ihan erilaisia kuin mun keskiluokkaisilla tuttavilla ja mä edelleen näen maailman paljon epävarmempana ja turvattomampana paikkana kuin he.

Tietenkin sun kokemuksesi ovat erilaisia. Ymmärrätkö sinä oikeasti, millaista on olla esimerkiksi sydänvikaisen down-lapsen äiti? En minäkään ymmärrä, vaikka hyvällä ystävälläni sellainen lapsi onkin. Ymmärrän, että hänen vanhemmuutensa on ollut rankempaa ja erilaista kuin omani, mutta se ymmärrys riittää ihan hyvin. Kun hän kaipasi täyttä ymmärtämistä, hän tapasi muita sydänvikaisten down-lasten vanhempia. Sitä kutsutaan vertaistueksi. Ystäviltään hän kaipasi ainoastaan ymmärrystä siitä, ettei hänellä ollut lapsensa kanssa mahdollisuutta tehdä samoja asioita kuin terveiden lasten kanssa voi tehdä. 

Keskiluokkaisten kanssa on vaan se, että he ei yleensä kyllä ymmärrä mun erilaista kokemusta. Nuorempana mä suorastaan nautin siitä shokista, jonka omasta lapsuudesta kertominen ihmisissä aiheutti, mutta näin vanhemmiten mä en enää jaksa sitä säälinsekaista ihmettelyä.

Mun kokemuksen mukaan siis ihmisillä on kyllä tieto siitä, että on olemassa perheitä, jotka eivät ole keskiluokkaa, mutta he eivät silti tajua asiaa oikeasti. He eivät ymmärrä miten paljon erilaisempaa elämä alemmissa tuloluokissa on. Näin kohta keski-ikäisenä on jännä kuunnella kun työkaverit muistelee lapsuuttaan ja sitä, miten ei omassa perheessäkään raha puussa kasvanut ja sitten seuraavassa hetkessä muistellaan lapsuuden etelänmatkoja.

Voi toki olla semmosia keskiluokkaisesta taustasta tulevia, joilla on aitoa ymmärrystä. Mä en vaan oo oikein sellasiin törmännyt.

Tajuatko sinä millaista on elää keskiluokkaisessa perheessä? Näetkö sen automaattisena auvona ja onnelana? Nimittäin tosi usein näissä kommenteissa annetaan ymmärtää ettei keskiluokkaisessa perheessä kasvanut voi ymmärtää elämästä mitään, vaikka oikeasti keskiluokkaiset perheet eivät ole mitenkään immuuneja esim mielenterveysongelmille, alkoholismille, tunnekylmyydelle, väkivallalle, koulukiusaamiselle. Ei näistä vaan välttämättä hirveästi puhuta, kun se kulissi on lapsesta asti opetettu pitämään pystyssä.

Ja kyllä monet keskiluokkaisista todellakin tajuaa miten pienestä se oma elämäntyyli on kiinni. Ja toisaalta kyllä he haluaa tarjota lapsilleen parasta nimenomaan juuri siksi, että he tietävät mikä sen kodin tuen merkitys on. Ei keskiluokkainen ihminen keskimäärin ole tyhmä. No, tunnen minäkin joitain jotka tuntuvat leijuvan semmoisessa omassa keskiluokkaisuuden kuplassaan, mutta toisaalta en tunne heitä niin hyvin että tietäisin onko se vain pintaa vai ihan todellisuutta. Suurin osa omasta tuttavapiiristä kuitenkin on sellaisia jotka tulevat varsin moninaisista taustoista vaikka nykyasema näyttääkin varsin keskiluokkaiselta.

Kasvoin työväenluokkaisessa perheessä. Rahaa oli niukasti, mutta vanhemmat olivat aina tukena ja työnsivät elämässä eteenpäin. Yliopistolla paras kaveri oli ylempää keskiluokkaa. Vanhemmat ylempää virkamiestä ja rahaa oli. Hänen isänsä joi. Hän saattoi päissään rassata asetta illallispöydässä ja haukkui omia lapsiaan, petti vaimoaan. Ei keskiluokka ole onnela. Keskiluokkakin tietää jotain elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokka on maassamme kovin veronmaksajaryhmä joten en ihan ymmärrä aina A. Viitalan narinoita.

Keskiluokka ja sitä varakkaammat ovat myös suurimmat yhteiskunnan palvelujen kuluttajat. Sen minkä veroissaan maksaa saa yhteiskunnalta 1,2-kertaisena takaisin. Vähintään.

Kuulostaa hevonp*skalta tuo laskelma. Kerropas miten tuohon lukuun on päädytty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa outoja kommentteja. Luin jutun läpi enkä löytänyt valitusta enkä muiden haukkumista. Olettekos te muut edes lukeneet juttua läpi vai syyättekö tänne vain omia ennakkoluulojanne, ihmettelen.

Tuskin lukeminenkaan auttaa, koska tämä Auli Viitala puhuu asioista, joita keskiluokka ei halua kuulla. Ja koska hän on jotain muuta kuin yleinen stereotypia yksinkertaisesta, sivistymättömästä, oppimattomasta köyhästä, osaa puhua koulutetun keskiluokan kielellä ja pystyy tekemään analyyttisia havaintoja yhteiskunnasta, niin hän ärsyttää myös siksi, että hänen puheitaan ei voi nonsaleerata sillä, että tuo nyt on vain tuollainen, ymmärtämätön, semmoisia ne köyhät ovat.

Eikä häntä myöskään pysty tunkemaan kätevään pieneen lokeroon, sellaiseen, joka rauhoittaa hyvinvointiin tottuneen ihmisen mieltä, siihen lokeroon, johon kuuluvat ihan erilaiset ihmiset kuin se hyvinvointiin tottunut, joka uskoo, ettei köyhyys ja osattomuus voi ikinä koskea Minua, koska Minä olen hoitanut asiani hyvin, toisin kuin nuo tuollaiset. Se, että joku, joka on samanlainen taustaltaan ja valinnoiltaan kuin se hyvinvointiin tottunut, kaikkea onneaan vain omana ansionaan ja toisten epäonnea niiden toisten vikana pitävä ihminen, mutta on SILTI pudonnut hyvinvoinnista köyhyyteen, SE on pelottavaa, koska silloinhan se putoaminen voisi käydä itsellekin. Ja siksi Auli Viitalan kaltaisen ihmisen halutaan olevan hiljaa.

Juuri näin. Kiitos. Reaktiot tälläkin palstalla (samoin kuin Ylen jutun kommenttikentissä) kertovat siitä, että Viitala on osunut ytimeen. Suoraan hermoon.

Höps. Kukaan ei halua vaientaa Viitalaa. Tottakai hän saa olla sitä mieltä mitä hän haluaa.

Ainoa asia mitä esim. itse teen, on se, että I call bullshit. Hänellä ei oikeasti ole mitään järkevää sanottavaa tai ainakaan sellaista, jota ei oltaisi jo niin monen suusta kuultu.

No, toinen on se, että omille lapsilleni opetan sen minkä itse tiedän todeksi - elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Tässä nyt rähistään iloisesti ristiin. Nimenomaan äskettäin keskiluokkaan nousseet ovat tuskallisen tietoisia putoamisvaarasta, ja he myös hierovat lastensa naamaan kovapintaisen pärjäämisen eetosta. Eli eivät ymmärrä sitä, mistä taustasta Viitalan näkökulma on peräisin. Meillä on myös ne, joiden mielestä liiallinen paneutuminen ammattiasioihin on epähienoa, koska elämä kantaa joka tapauksessa. Siitä keskiluokasta Viitala puhuu. 

Paitsi että kyllähän hän kurottaa uuskeskiluokkaa kohden, ja se nyt ilmeisesti tökkii niin pahasti. Viitala kun ihmettelee sitä, että keskiluokka tuntuu täysin kadottaneen arvostuksen kulttuurin, tieteen ja taiteen ylläpitämiseen. Se kun vaatisi myönteistä asennetta niitä kohtaan niiltäkin, joiden lahjat eivät niihin riitä muuten kuin ihalijoina. Ja sinun edustamasi porukka nimenomaan haluaa, ettei sellaista vaadita, koska teitä ei kiinnosta. Onko tämä sitten ylemmän ja alemman keskiluokan henkinen raja tätä nykyä? 

Juuri näin! Tuosta keskiluokan sisäisestä jaosta olisikin syytä keskustella laajasti seuraavaksi. Kun siellä keskiluokassa on niitä täysmaterialistisia - excuse my French - juntteja, jotka lasketaan kuuluvaksi keskiluokkaan vain heidän materiaalisten statustensa perusteella. Sitten siellä voi olla niitä pienituloisia korkeakoulutettuja, jotka näkevät elämässä ja maailmassa muutakin kuin materiaa.

Keskiluokan henkinen raja - kyllä. Jakaako se keskiluokan alemmaksi ja ylemmäksi keskiluokaksi lainkaan materiaalisen (rahallisen) tilanteen nojalla, vai pelkästään sivistyneisyyden ja sen puutteen?

En usko luokkaeroihin, vaan kokemukseni mukaan korkeasti koulutettu ja vaikkapa toisen asteen koulutuksen saanut voivat keskustella ja olla kiinnostuneita ihan samoista asioista.

Meillä on suvussa ja tuttavissa laajan kirjon kattaus eri ammattialojen ja koulutusasteiden ihmisiä, ja ei heistä kyllä ulospäin saati käytöksestä tietäisi taustoja ellei tuntisi.

Nykyään on tieto kaikkien ulottuvilla, eikä myöskään kukaan näytä kuluttavan enemmän kuin toiset. Lieneekö säästäväistä porukkaa sitten. Ainoa ero joka tulee mieleen, on tuo autojen vuosimalli. Ihan samalla tavalla luetaan paljon, keskustellaan kiinnostavista ilmiöistä ja asioista, harrastetaan musiikkia, liikuntaa ja luonnonläheisiä juttuja.

Ihan samalla tavalla pidämme turhana mitään ulkokultaiseen viittaavaa oman "luokan" esittelyä. Eiköhän sen tyypin ihmiset ole vain luonteeltaan tuhlaavaisia ja turhamaisia.

Ja ihan samalla tavalla on eroperheitä kaikissa "luokissa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus tuo on. Viitala näkee hyvin sen oman etuoikeutetun asemansa, kun on saanut keskiluokkaisen kasvatuksen ja koulutuksen, ja sen, että niiden ansiosta hän ei ole täysin syrjäytynyt, vaikka vaikeuksia on tullut. Koska keskiluokkainen ihminen pärjää kelan virkamiestenkin kanssa paremmin, kuin se oikeasti syrjäytynyt. Jokaisen meistä olisi hyvä nähdä oma etuoikeutettu asemamme. Keskiluokassa meillä kaikilla se on, vaikka eläisimme ihan tavallista elämää.

Olen itse tehnyt luokkanousun: suvussani olen ensimmäisiä korkeakoulutettuja ja sisarukseni sekä serkkuni ovat pääsääntöisesti ammattiopistotason käyneitä tai kouluttamattomia duunareita (rekkakuski, ahtaaja, kodinkonemyyjä, talkkari, siivooja, jne). En siis sano tätä mitenkään ylemmyydellä, vaan tiedostan mistä olen lähtenyt ja voisin ihan hyvin olla itse alempaa luokkaa myös.

Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni duunarimaailmassa. Nyt työyhteisöni, puolisoni ja ystäväpiiristäni osa ovat keskiluokkaisista taustoista. On niin paljon asioita joita keskiluokkakuplassa elävät eivät ymmärrä. Heidän maailmankuvassaan menestyminen elämässä on "vain" itsestä kiinni. Jos lapsi sairastuu, varaat ajan yksityiseltä ja sairaskuluvakuutus korvaa kulut. Itsekään ei tarvi jonotella päivystyksessä vaan pikkuvaivat hoituvat työterveyslääkärillä. Muuten vakavan sairastumisen kohdalla keskiluokkaisella on energiaa ja osaamista selvitellä millä ehdoin saa sairauspäivärahaa / osasairauspäivärahaa / kuntoutustukea jne. (Esim. osaa pyytää lääkäriltä että työuupumuksen viralliseksi diagnoosikoodiksi kirjataan b-lausuntoon masennus tai ahdistus, koska uupumus ei kelpaa Kelalle eikä vakuutusyhtiölle syynä sairaslomaan tai tuettuun terapiaan). Kun ostaa ensimmäistä asuntoaan, lainaa saa helpommin kun saa vanhemmat takaajiksi. Akateemisten sukulaisten neuvoilla on helpompi sujahtaa yliopistomaailmaan ja osaa käyttäytyä luontevasti, tietää mihin osakuntaan kannattaa liittyä, mitä tarkoittavat fuksiaiset ja miksi kannattaa olla aktiivinen opiskelijaelämässä....

Tietenkään kaikilla ei ole näin, mutta keskiluokkaisesta taustasta saa paljon aineetonta pääomaa jonka turvin osaa luovia elämässä paremmin eteenpäin.

Nykyisen keskiluokkakuplani enemmistö ei näe luokkayhteiskuntaa, koska he pyörivät ympyröissä joissa on vain muita keskiluokkaisia. Eivätkä tähän kuplaan tulleet kehtaa paljastaa omia poikkeavuuksiaan keskiluokkaisille. Itse esimerkiksi asuin vuokralla käytännön pakosta yli kolmikymppiseksi, mikä kl-kuplalaisille on kummallista, "kaikkihan asuvat omassa asunnossa koska se tulee taloudellisesti edullisemmaksi". En myöskään osaa lasketella koska lapsena perheelläni ei ollut varaa rinnelippuihin ja varusteisiin. Meillä ei ole, eikä vanhemmillanikaan ole, kesämökkiä (olen ihan kummajainen tässä suhteessa esim. työkavereihini nähden). En ole koskaan käynyt Lapissa hiihto- tai ruskalomalla. Jne. Suurin osa verrokkiryhmästäni on perheellisiä kahden auton talouksia jotka asuvat omakotitalossa kehyskunnassa ja käyvät lomamatkalla ulkomailla vähintään kerran vuodessa. Useilla on myös mökki tai lomaosake käytettävissä. Lapset harrastavat jääkiekkoa tai jotain muuta ryhmä/seuraurheilua, tai sitten ratsastusta, kuvataidekoulua jne.

Kun seuraan omien lapsuuden sukulaisteni elämää läheltä niin siellä se arkitodellisuus on aika erilainen.

Kiitos tästä kommentistasi. Kiitos todella. Se kuvastaa monen tuntemani ihmisen maailmaa ja maailmankuvaa. Tänä päivänä (13.2.23) tänne palstalle on kuitenkin eksynyt otsikon provosoimia keskiluokan ihmisiä, jotka kuuluvat tuohon ryhmään, jonka edustajia sinäkin tunnet ja jotka eivät joko arjessaan pysty (ehdi) tai hoksaa tajuta omaa tilannettaan suhteessa muiden tilanteeseen tai jotka, jos heidät ns. pistetään selkä seinää vasten, eivät millään suostu sitä tekemään. Täällä on joitakuita fiksuja kommentteja siitä, miten osa keskiluokkaisista ihmisistä tiedostaa putoamisen mahdollisuuden, vaaran ja pelon, ja siksi tekevät kaikkensa, etteivät he tai heidän lapsensa putoaisi siitä keskiluokkaisesta elämästä. Tuo jatkuva taistelu - jota Juha Siltala on ammattitaidollaan kuvannut - ilmiselvästi väsyttää ja katkeroittaa keskiluokkaisen ihmisen elämän, ja hän oikeasti alkaa ajatella, että HÄN tekee enemmän töitä kuin saman tuntimäärän pienemmällä palkalla tekevä duunari ja että HÄN on palkkansa siksi ansainnut ja HÄN on asemansa siksi ansainnut. Se pelko jäytää keskiluokkaisen ihmisen sielua, se, että hänestä tulisi siihen asti salaa tai julkisesti halveksimansa duunari tai - mikä kaikkein pahinta - työtön. Ja siksi hän puskee vielä enemmän hampaat irvessä eteenpäin, ja siinä samalla katkeroituu verisesti kaikille muille kuin oman luokkansa edustajille - ei toki rikkaille, vaan nimenomaan häntä sosiaalisessa hierarkiassa alempana oleville. (Tästäkin on tehty tutkimuksia mm. Britanniassa. Aina alempana olevaa potkitaan, ei koskaan ylempänä olevaa. Tietenkään.)

Samalla häneltä kuitenkin jää kysymättä se keskeinen asia, joka myös erottaa hänet sieltä "syrjäytyneestä": mikä siinä olisi niin kamalaa, jos hän jäisi työttömäksi, jos menisi talo ja perheellä ei olisi enää autoa eikä lapsilla kalliita harrastuksia? Mikä.siinä.olisi.niin.kamalaa?

Koska kun keskiluokkainen, materiaalisesti menestynyt ihminen ajattelee, että pahin mitä voisi tapahtua, olisi se, että hän tipahtaisi pois sieltä keskiluokasta syrjäytyneeksi, hän samalla - ehkä tahtomattaan, todennäköisesti tajuamattaan - tulee sen ajatuksen piiriin, että muun kuin keskiluokkaisen ihmisen elämä on kamalaa, sietämätöntä, kestämätöntä, se ei edes ole ihmisarvoista elämää.

Näinkö todellakin moni suomalainen ajattelee toisista suomalaisista? Koska se pahin asia, mitä voi tapahtua, on se, että muuttuu nykyisestä itsestään toisenlaiseksi?

Ja miten onkaan? Mediaan astuu tällainen Auli Viitala, jolle on tapahtunut tuo pahin mahdollinen, mitä keskiluokkaiselle voi tapahtua. Ja hän elää, ja hän työskentelee, ja hän osaa nähdä sekä omassa elämässään että suomalaisesssa yhteiskunnassa ja vieläpä lapsuudenperheessään ja omassa menneisyydessään hienoja, myönteisiä asioita. Hänelle on tapahtunut pahin kuviteltavissa oleva painajainen, ja hän on siltikin onnellinen.

Se on niin suuri märkä rätti koko perustyypin keskiluokkaiselle (keskiluokkaisesti ajattelevalle) ihmiselle, että siinä mielessä koko Auli Viitalan edustama ajattelu on hänelle punainen vaate. Suoranainen uhka.

Todella monelle keskiluokkaiselle ihmiselle tekisi inhimillisyyden nimissä aidosti hyvää se, että heille kävisi kuten Viitalalle: tulisi se pudotus. Sitten he näkisivät, että haitoista ja ongelmista huolimatta elämä kuitenkin jatkuu, eikä muutos edes ollut niin kamala. Vanne pään ympäriltä lähtisi kiristämästä, ja ehkä keskiluokkainen ihminen näkisi muutkin kuin kaltaisensa ihmisinä ja heidän elämänsä oikein hyvinä eläminä.

Onko joku oikeasti niin lapsellinen, että ihmettelee sitä, että ihmiset pitävät kamalana, jos menee työ, omistusasunto, säästöt ja elintaso?

Ei, mutta provosoinnin nimissä halusin nostaa asian esiin. Että onko sillä suurella keskiluokalla materian perässä juoksemisessa ja oman (ja jälkikasvun) statuksen pönkityksessä mennyt täysin inhimillisyys pesuveden mukana?

Elintason romahtaminen on ilmiselvästi suurin tabuluontoinen pelko, joka meidän yhteiskunnassamme vallitsee mutta josta ei puhuta. Vai olenko väärässä?

Oliko kommenttini muissa osioissa mitään järkevää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa outoja kommentteja. Luin jutun läpi enkä löytänyt valitusta enkä muiden haukkumista. Olettekos te muut edes lukeneet juttua läpi vai syyättekö tänne vain omia ennakkoluulojanne, ihmettelen.

Tuskin lukeminenkaan auttaa, koska tämä Auli Viitala puhuu asioista, joita keskiluokka ei halua kuulla. Ja koska hän on jotain muuta kuin yleinen stereotypia yksinkertaisesta, sivistymättömästä, oppimattomasta köyhästä, osaa puhua koulutetun keskiluokan kielellä ja pystyy tekemään analyyttisia havaintoja yhteiskunnasta, niin hän ärsyttää myös siksi, että hänen puheitaan ei voi nonsaleerata sillä, että tuo nyt on vain tuollainen, ymmärtämätön, semmoisia ne köyhät ovat.

Eikä häntä myöskään pysty tunkemaan kätevään pieneen lokeroon, sellaiseen, joka rauhoittaa hyvinvointiin tottuneen ihmisen mieltä, siihen lokeroon, johon kuuluvat ihan erilaiset ihmiset kuin se hyvinvointiin tottunut, joka uskoo, ettei köyhyys ja osattomuus voi ikinä koskea Minua, koska Minä olen hoitanut asiani hyvin, toisin kuin nuo tuollaiset. Se, että joku, joka on samanlainen taustaltaan ja valinnoiltaan kuin se hyvinvointiin tottunut, kaikkea onneaan vain omana ansionaan ja toisten epäonnea niiden toisten vikana pitävä ihminen, mutta on SILTI pudonnut hyvinvoinnista köyhyyteen, SE on pelottavaa, koska silloinhan se putoaminen voisi käydä itsellekin. Ja siksi Auli Viitalan kaltaisen ihmisen halutaan olevan hiljaa.

Juuri näin. Kiitos. Reaktiot tälläkin palstalla (samoin kuin Ylen jutun kommenttikentissä) kertovat siitä, että Viitala on osunut ytimeen. Suoraan hermoon.

Höps. Kukaan ei halua vaientaa Viitalaa. Tottakai hän saa olla sitä mieltä mitä hän haluaa.

Ainoa asia mitä esim. itse teen, on se, että I call bullshit. Hänellä ei oikeasti ole mitään järkevää sanottavaa tai ainakaan sellaista, jota ei oltaisi jo niin monen suusta kuultu.

No, toinen on se, että omille lapsilleni opetan sen minkä itse tiedän todeksi - elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Hei, kiitos tästä kommentista! Ilahduin ihan! Aihe kiinnostaa sattuneesta syystä, ja kun kirjoitit tämän, tiesin, että voit auttaa: "ainakaan sellaista, jota ei oltaisi jo niin monen suusta kuultu."

Kerrothan kaikki ne tahot, jotka ovat tästä kirjoittaneet tai puhuneet? Annatko linkit esim. keskusteluohjelmiin, ja myös haastatteluihin.

Lisäksi arvostaisin AIVAN ÄLYTTÖMÄSTI!  jos vielä pystyisit kertomaan snadisti tarkemmin, mitä nimenomaan on kuultu ja kenen suusta!

Tosi hienoa! Ihanaa että löytyi ihminen, joka tietää, missä näistä aiheista on puhuttu ja kuka on puhunut! Ei ole kenenkään kannalta hyvä asia tyytyä vain jonkun auliviitalan näkemyksiin!

Kiitos sinulle tosi, tosi paljon jo etukäteen!

Ole hyvä vaan! :)

Aloitetaan vaikka elokuvan maailmasta. Katsopa ensin vaikka huviksesi vaikka kaikki Aki Kaurismäen leffat. Niissä tätä "pienen ihmisen asialla" -sontaa on ihan jokaisessa leffassa. En usko että voit olla huomaamatta.

Kun oot katsonut ne (hetken varmasti vie) niin voin antaa sulle sitten lisää matskua. Sopiiko?

Kiitos, tunnen Aki Kaurismäen tuotannon. Sitä en ollut osannut ajatella, että kansainvälisesti palkituimman suomalaisen ohjaajan teosten sisältö onkin ollut "'pienen ihmisen asialla'-sontaa". Sinulla vaikuttaa olevan vähintäinkin kiinnostava näkökulma siihen aiheeseen, josta täällä puhutaan. En ole varma, onko keskustelua kanssasi enää perusteltua jatkaa, kun elokuvatutkimuksen kentällä samoin kuin katsojien keskuudessa ympäri maailmaa Kaurismäkeä on kehuttu nimenomaan inhimillisestä otteesta ja ihmisyyden esittämisestä universaalisesti tunnistettavalla tasolla.

Mutta, uteliaisuuden vuoksi kuitenkin pyydän sinulta lisää lupaamaasi materiaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus tuo on. Viitala näkee hyvin sen oman etuoikeutetun asemansa, kun on saanut keskiluokkaisen kasvatuksen ja koulutuksen, ja sen, että niiden ansiosta hän ei ole täysin syrjäytynyt, vaikka vaikeuksia on tullut. Koska keskiluokkainen ihminen pärjää kelan virkamiestenkin kanssa paremmin, kuin se oikeasti syrjäytynyt. Jokaisen meistä olisi hyvä nähdä oma etuoikeutettu asemamme. Keskiluokassa meillä kaikilla se on, vaikka eläisimme ihan tavallista elämää.

Olen itse tehnyt luokkanousun: suvussani olen ensimmäisiä korkeakoulutettuja ja sisarukseni sekä serkkuni ovat pääsääntöisesti ammattiopistotason käyneitä tai kouluttamattomia duunareita (rekkakuski, ahtaaja, kodinkonemyyjä, talkkari, siivooja, jne). En siis sano tätä mitenkään ylemmyydellä, vaan tiedostan mistä olen lähtenyt ja voisin ihan hyvin olla itse alempaa luokkaa myös.

Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni duunarimaailmassa. Nyt työyhteisöni, puolisoni ja ystäväpiiristäni osa ovat keskiluokkaisista taustoista. On niin paljon asioita joita keskiluokkakuplassa elävät eivät ymmärrä. Heidän maailmankuvassaan menestyminen elämässä on "vain" itsestä kiinni. Jos lapsi sairastuu, varaat ajan yksityiseltä ja sairaskuluvakuutus korvaa kulut. Itsekään ei tarvi jonotella päivystyksessä vaan pikkuvaivat hoituvat työterveyslääkärillä. Muuten vakavan sairastumisen kohdalla keskiluokkaisella on energiaa ja osaamista selvitellä millä ehdoin saa sairauspäivärahaa / osasairauspäivärahaa / kuntoutustukea jne. (Esim. osaa pyytää lääkäriltä että työuupumuksen viralliseksi diagnoosikoodiksi kirjataan b-lausuntoon masennus tai ahdistus, koska uupumus ei kelpaa Kelalle eikä vakuutusyhtiölle syynä sairaslomaan tai tuettuun terapiaan). Kun ostaa ensimmäistä asuntoaan, lainaa saa helpommin kun saa vanhemmat takaajiksi. Akateemisten sukulaisten neuvoilla on helpompi sujahtaa yliopistomaailmaan ja osaa käyttäytyä luontevasti, tietää mihin osakuntaan kannattaa liittyä, mitä tarkoittavat fuksiaiset ja miksi kannattaa olla aktiivinen opiskelijaelämässä....

Tietenkään kaikilla ei ole näin, mutta keskiluokkaisesta taustasta saa paljon aineetonta pääomaa jonka turvin osaa luovia elämässä paremmin eteenpäin.

Nykyisen keskiluokkakuplani enemmistö ei näe luokkayhteiskuntaa, koska he pyörivät ympyröissä joissa on vain muita keskiluokkaisia. Eivätkä tähän kuplaan tulleet kehtaa paljastaa omia poikkeavuuksiaan keskiluokkaisille. Itse esimerkiksi asuin vuokralla käytännön pakosta yli kolmikymppiseksi, mikä kl-kuplalaisille on kummallista, "kaikkihan asuvat omassa asunnossa koska se tulee taloudellisesti edullisemmaksi". En myöskään osaa lasketella koska lapsena perheelläni ei ollut varaa rinnelippuihin ja varusteisiin. Meillä ei ole, eikä vanhemmillanikaan ole, kesämökkiä (olen ihan kummajainen tässä suhteessa esim. työkavereihini nähden). En ole koskaan käynyt Lapissa hiihto- tai ruskalomalla. Jne. Suurin osa verrokkiryhmästäni on perheellisiä kahden auton talouksia jotka asuvat omakotitalossa kehyskunnassa ja käyvät lomamatkalla ulkomailla vähintään kerran vuodessa. Useilla on myös mökki tai lomaosake käytettävissä. Lapset harrastavat jääkiekkoa tai jotain muuta ryhmä/seuraurheilua, tai sitten ratsastusta, kuvataidekoulua jne.

Kun seuraan omien lapsuuden sukulaisteni elämää läheltä niin siellä se arkitodellisuus on aika erilainen.

Kiitos tästä kommentistasi. Kiitos todella. Se kuvastaa monen tuntemani ihmisen maailmaa ja maailmankuvaa. Tänä päivänä (13.2.23) tänne palstalle on kuitenkin eksynyt otsikon provosoimia keskiluokan ihmisiä, jotka kuuluvat tuohon ryhmään, jonka edustajia sinäkin tunnet ja jotka eivät joko arjessaan pysty (ehdi) tai hoksaa tajuta omaa tilannettaan suhteessa muiden tilanteeseen tai jotka, jos heidät ns. pistetään selkä seinää vasten, eivät millään suostu sitä tekemään. Täällä on joitakuita fiksuja kommentteja siitä, miten osa keskiluokkaisista ihmisistä tiedostaa putoamisen mahdollisuuden, vaaran ja pelon, ja siksi tekevät kaikkensa, etteivät he tai heidän lapsensa putoaisi siitä keskiluokkaisesta elämästä. Tuo jatkuva taistelu - jota Juha Siltala on ammattitaidollaan kuvannut - ilmiselvästi väsyttää ja katkeroittaa keskiluokkaisen ihmisen elämän, ja hän oikeasti alkaa ajatella, että HÄN tekee enemmän töitä kuin saman tuntimäärän pienemmällä palkalla tekevä duunari ja että HÄN on palkkansa siksi ansainnut ja HÄN on asemansa siksi ansainnut. Se pelko jäytää keskiluokkaisen ihmisen sielua, se, että hänestä tulisi siihen asti salaa tai julkisesti halveksimansa duunari tai - mikä kaikkein pahinta - työtön. Ja siksi hän puskee vielä enemmän hampaat irvessä eteenpäin, ja siinä samalla katkeroituu verisesti kaikille muille kuin oman luokkansa edustajille - ei toki rikkaille, vaan nimenomaan häntä sosiaalisessa hierarkiassa alempana oleville. (Tästäkin on tehty tutkimuksia mm. Britanniassa. Aina alempana olevaa potkitaan, ei koskaan ylempänä olevaa. Tietenkään.)

Samalla häneltä kuitenkin jää kysymättä se keskeinen asia, joka myös erottaa hänet sieltä "syrjäytyneestä": mikä siinä olisi niin kamalaa, jos hän jäisi työttömäksi, jos menisi talo ja perheellä ei olisi enää autoa eikä lapsilla kalliita harrastuksia? Mikä.siinä.olisi.niin.kamalaa?

Koska kun keskiluokkainen, materiaalisesti menestynyt ihminen ajattelee, että pahin mitä voisi tapahtua, olisi se, että hän tipahtaisi pois sieltä keskiluokasta syrjäytyneeksi, hän samalla - ehkä tahtomattaan, todennäköisesti tajuamattaan - tulee sen ajatuksen piiriin, että muun kuin keskiluokkaisen ihmisen elämä on kamalaa, sietämätöntä, kestämätöntä, se ei edes ole ihmisarvoista elämää.

Näinkö todellakin moni suomalainen ajattelee toisista suomalaisista? Koska se pahin asia, mitä voi tapahtua, on se, että muuttuu nykyisestä itsestään toisenlaiseksi?

Ja miten onkaan? Mediaan astuu tällainen Auli Viitala, jolle on tapahtunut tuo pahin mahdollinen, mitä keskiluokkaiselle voi tapahtua. Ja hän elää, ja hän työskentelee, ja hän osaa nähdä sekä omassa elämässään että suomalaisesssa yhteiskunnassa ja vieläpä lapsuudenperheessään ja omassa menneisyydessään hienoja, myönteisiä asioita. Hänelle on tapahtunut pahin kuviteltavissa oleva painajainen, ja hän on siltikin onnellinen.

Se on niin suuri märkä rätti koko perustyypin keskiluokkaiselle (keskiluokkaisesti ajattelevalle) ihmiselle, että siinä mielessä koko Auli Viitalan edustama ajattelu on hänelle punainen vaate. Suoranainen uhka.

Todella monelle keskiluokkaiselle ihmiselle tekisi inhimillisyyden nimissä aidosti hyvää se, että heille kävisi kuten Viitalalle: tulisi se pudotus. Sitten he näkisivät, että haitoista ja ongelmista huolimatta elämä kuitenkin jatkuu, eikä muutos edes ollut niin kamala. Vanne pään ympäriltä lähtisi kiristämästä, ja ehkä keskiluokkainen ihminen näkisi muutkin kuin kaltaisensa ihmisinä ja heidän elämänsä oikein hyvinä eläminä.

Onko joku oikeasti niin lapsellinen, että ihmettelee sitä, että ihmiset pitävät kamalana, jos menee työ, omistusasunto, säästöt ja elintaso?

Ei, mutta provosoinnin nimissä halusin nostaa asian esiin. Että onko sillä suurella keskiluokalla materian perässä juoksemisessa ja oman (ja jälkikasvun) statuksen pönkityksessä mennyt täysin inhimillisyys pesuveden mukana?

Elintason romahtaminen on ilmiselvästi suurin tabuluontoinen pelko, joka meidän yhteiskunnassamme vallitsee mutta josta ei puhuta. Vai olenko väärässä?

Oliko kommenttini muissa osioissa mitään järkevää?

Ei. Auli ei ole onnellinen. Hän on keski-ikäinen mt potilas, joka on katkera kun elämä ei mennyt niin kuin toivoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joutuu nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle, niin on köyhyysloukussa, olipa mistä luokasta tahansa.

Ja kyllä, työkyky on jotain, josta kannattaa olla kiitollinen, eikä pitää sitä itsestään selvänä. Minusta tämä ei ole luokka-asia.

Se on luokka-asia, koska ihmiset voi yhteiskuntatieteellisesti jakaa nelikenttään: koulutettu/ei-koulutettu - pysyvässä palkkatyössä/prekaariasemassa-työtön.

Vain koulutus (loppuun asti vähintään keskinkertaisilla arvosanoilla viety koulutus) voi taata ihmiselle paikan muualla kuin syrjäytyneenä työttömänä. Poikkeuksia on, mutta vain muutama erikoistapaus tuhansia perustapauksia vasten (esim. lahjakas itseoppinut kirjoittaja, peruskoulupohjalta yrityksen perustanut jne.).

Ja kuten sanoit, jos työkyky menee nuorena, on köyhyysloukussa. Ei voi kouluttautua, ei voi tehdä töitä.

Luokka-ajattelua on teoreettisessa mielessä yritetty tutkimuksen keinoin muokata ja muuttaa, mutta vielä toistaiseksi ei ole löytynyt parempaa tieteellistä ja laajalti yhteiskunnissa hyväksyttyä tapaa ilmaista erilaisia eroavaisuuksia ihmisryhmien välillä. Viitalan kolumnit ovat siksikin ansiokkaita, että hän on - kuten moneen kertaan täälläkin todettu - jossain "luokkien perusmallin" välisessä rajatilassa. Sieltä hän pystyy näkemään kahteen eri luokkaan sekä myös havainnoimaan näissä luokissa olevia todenmukaisia tai kuvitteellisia käsityksiä, mm. niistä muista luokista ja niiden edustajista.

Muuten juu, mutta tästähän on kyse, ettei koulutuskaan takaa enää mitään. Eli poikkeuksia alkaa olla myös toiseen suuntaan. Ennen oli selvää, että kaikki valopäät eivät elä leveästi. Sitten tuli paremmat vuosikymmenet, ja älymystön oletettiin tienaavankin jotain. Nyt moni on joutunut pakenemaan kuka minnekin, koska työvoimatoimistosta ei järjesty älykön paikkoja. Taiteilijoitakin siellä vihataan. 

Ja monelle on edelleen epäselvää, että ihminen ei välttämättä edes syrjäydy oman sairastumisensa takia. Itse syrjäydyin, koska vanhempani sairastuivat, ja heidät sairastutti lama. Itse en selviytynyt ruuhkavuosista vaan voimat loppuivat kesken.  Ehkä nousen tästä, mutta ihan mahdollisesti en. 

Tämä on yksi keskiluokkaisuuden ongelmista, että kieltäydytään katsomasta tilannetta riittävän avarasti. Jankutetaan periaatteita tai todennäköisyyksiä, ja samaan aikaan tuntuu, ettei kahden viime laman väliin jäävän jakson lyhyyttä oteta edes teoriassa huomioon. Todellisuudessa ne ovat rampauttaneet yhteisvaikutuksena monia, jotka ensimmäisestä vielä selvisivät. Ja nyt minun laillani, heille lankeaa perintöasunnot, joista saattaa edelleen olla velkaa, joista on kustannuksia koko ajan velattominakin, ja joiden ylläpitämiseen heidän tulonsa eivät riitä eikä ostajia ole. Tästä ongelmasta ei vaikuta kukaan kiinnostuvan. Mitä heille tehdään? Minun onneni on, että kumpikaan perintöasunto ei ole osake, joten väistämättömiä kiinteitä kuluja on vähemmän. 

Voi olla ettei klassisen musiikin ihaileminen auta heitä, mutta vielä vähemmän iloa tilanteessa on niistä, joiden pinna on kireällä juostessa taitoluistelu- ja jääkiekkotreenikierteessä, jotta omat lapset eivät putoa (saattavat kyllä pudota liiallisten paineiden myötä). 

Voi tietysti olla, että Viitalaan ärsyyntyvät nimenomaan ne, jotka haistavat, että ostovoiman heikkouden myötä aina isompi osa on putoamisvaarassa, ja pelkäävät ettei omakaan nahka ole kuivilla. Lasten kalliit harrastukset ovat epäjumalanpalvontaa, jonka on tarkoitus pelastaa edes heidät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus tuo on. Viitala näkee hyvin sen oman etuoikeutetun asemansa, kun on saanut keskiluokkaisen kasvatuksen ja koulutuksen, ja sen, että niiden ansiosta hän ei ole täysin syrjäytynyt, vaikka vaikeuksia on tullut. Koska keskiluokkainen ihminen pärjää kelan virkamiestenkin kanssa paremmin, kuin se oikeasti syrjäytynyt. Jokaisen meistä olisi hyvä nähdä oma etuoikeutettu asemamme. Keskiluokassa meillä kaikilla se on, vaikka eläisimme ihan tavallista elämää.

Olen itse tehnyt luokkanousun: suvussani olen ensimmäisiä korkeakoulutettuja ja sisarukseni sekä serkkuni ovat pääsääntöisesti ammattiopistotason käyneitä tai kouluttamattomia duunareita (rekkakuski, ahtaaja, kodinkonemyyjä, talkkari, siivooja, jne). En siis sano tätä mitenkään ylemmyydellä, vaan tiedostan mistä olen lähtenyt ja voisin ihan hyvin olla itse alempaa luokkaa myös.

Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni duunarimaailmassa. Nyt työyhteisöni, puolisoni ja ystäväpiiristäni osa ovat keskiluokkaisista taustoista. On niin paljon asioita joita keskiluokkakuplassa elävät eivät ymmärrä. Heidän maailmankuvassaan menestyminen elämässä on "vain" itsestä kiinni. Jos lapsi sairastuu, varaat ajan yksityiseltä ja sairaskuluvakuutus korvaa kulut. Itsekään ei tarvi jonotella päivystyksessä vaan pikkuvaivat hoituvat työterveyslääkärillä. Muuten vakavan sairastumisen kohdalla keskiluokkaisella on energiaa ja osaamista selvitellä millä ehdoin saa sairauspäivärahaa / osasairauspäivärahaa / kuntoutustukea jne. (Esim. osaa pyytää lääkäriltä että työuupumuksen viralliseksi diagnoosikoodiksi kirjataan b-lausuntoon masennus tai ahdistus, koska uupumus ei kelpaa Kelalle eikä vakuutusyhtiölle syynä sairaslomaan tai tuettuun terapiaan). Kun ostaa ensimmäistä asuntoaan, lainaa saa helpommin kun saa vanhemmat takaajiksi. Akateemisten sukulaisten neuvoilla on helpompi sujahtaa yliopistomaailmaan ja osaa käyttäytyä luontevasti, tietää mihin osakuntaan kannattaa liittyä, mitä tarkoittavat fuksiaiset ja miksi kannattaa olla aktiivinen opiskelijaelämässä....

Tietenkään kaikilla ei ole näin, mutta keskiluokkaisesta taustasta saa paljon aineetonta pääomaa jonka turvin osaa luovia elämässä paremmin eteenpäin.

Nykyisen keskiluokkakuplani enemmistö ei näe luokkayhteiskuntaa, koska he pyörivät ympyröissä joissa on vain muita keskiluokkaisia. Eivätkä tähän kuplaan tulleet kehtaa paljastaa omia poikkeavuuksiaan keskiluokkaisille. Itse esimerkiksi asuin vuokralla käytännön pakosta yli kolmikymppiseksi, mikä kl-kuplalaisille on kummallista, "kaikkihan asuvat omassa asunnossa koska se tulee taloudellisesti edullisemmaksi". En myöskään osaa lasketella koska lapsena perheelläni ei ollut varaa rinnelippuihin ja varusteisiin. Meillä ei ole, eikä vanhemmillanikaan ole, kesämökkiä (olen ihan kummajainen tässä suhteessa esim. työkavereihini nähden). En ole koskaan käynyt Lapissa hiihto- tai ruskalomalla. Jne. Suurin osa verrokkiryhmästäni on perheellisiä kahden auton talouksia jotka asuvat omakotitalossa kehyskunnassa ja käyvät lomamatkalla ulkomailla vähintään kerran vuodessa. Useilla on myös mökki tai lomaosake käytettävissä. Lapset harrastavat jääkiekkoa tai jotain muuta ryhmä/seuraurheilua, tai sitten ratsastusta, kuvataidekoulua jne.

Kun seuraan omien lapsuuden sukulaisteni elämää läheltä niin siellä se arkitodellisuus on aika erilainen.

Kiitos tästä kommentistasi. Kiitos todella. Se kuvastaa monen tuntemani ihmisen maailmaa ja maailmankuvaa. Tänä päivänä (13.2.23) tänne palstalle on kuitenkin eksynyt otsikon provosoimia keskiluokan ihmisiä, jotka kuuluvat tuohon ryhmään, jonka edustajia sinäkin tunnet ja jotka eivät joko arjessaan pysty (ehdi) tai hoksaa tajuta omaa tilannettaan suhteessa muiden tilanteeseen tai jotka, jos heidät ns. pistetään selkä seinää vasten, eivät millään suostu sitä tekemään. Täällä on joitakuita fiksuja kommentteja siitä, miten osa keskiluokkaisista ihmisistä tiedostaa putoamisen mahdollisuuden, vaaran ja pelon, ja siksi tekevät kaikkensa, etteivät he tai heidän lapsensa putoaisi siitä keskiluokkaisesta elämästä. Tuo jatkuva taistelu - jota Juha Siltala on ammattitaidollaan kuvannut - ilmiselvästi väsyttää ja katkeroittaa keskiluokkaisen ihmisen elämän, ja hän oikeasti alkaa ajatella, että HÄN tekee enemmän töitä kuin saman tuntimäärän pienemmällä palkalla tekevä duunari ja että HÄN on palkkansa siksi ansainnut ja HÄN on asemansa siksi ansainnut. Se pelko jäytää keskiluokkaisen ihmisen sielua, se, että hänestä tulisi siihen asti salaa tai julkisesti halveksimansa duunari tai - mikä kaikkein pahinta - työtön. Ja siksi hän puskee vielä enemmän hampaat irvessä eteenpäin, ja siinä samalla katkeroituu verisesti kaikille muille kuin oman luokkansa edustajille - ei toki rikkaille, vaan nimenomaan häntä sosiaalisessa hierarkiassa alempana oleville. (Tästäkin on tehty tutkimuksia mm. Britanniassa. Aina alempana olevaa potkitaan, ei koskaan ylempänä olevaa. Tietenkään.)

Samalla häneltä kuitenkin jää kysymättä se keskeinen asia, joka myös erottaa hänet sieltä "syrjäytyneestä": mikä siinä olisi niin kamalaa, jos hän jäisi työttömäksi, jos menisi talo ja perheellä ei olisi enää autoa eikä lapsilla kalliita harrastuksia? Mikä.siinä.olisi.niin.kamalaa?

Koska kun keskiluokkainen, materiaalisesti menestynyt ihminen ajattelee, että pahin mitä voisi tapahtua, olisi se, että hän tipahtaisi pois sieltä keskiluokasta syrjäytyneeksi, hän samalla - ehkä tahtomattaan, todennäköisesti tajuamattaan - tulee sen ajatuksen piiriin, että muun kuin keskiluokkaisen ihmisen elämä on kamalaa, sietämätöntä, kestämätöntä, se ei edes ole ihmisarvoista elämää.

Näinkö todellakin moni suomalainen ajattelee toisista suomalaisista? Koska se pahin asia, mitä voi tapahtua, on se, että muuttuu nykyisestä itsestään toisenlaiseksi?

Ja miten onkaan? Mediaan astuu tällainen Auli Viitala, jolle on tapahtunut tuo pahin mahdollinen, mitä keskiluokkaiselle voi tapahtua. Ja hän elää, ja hän työskentelee, ja hän osaa nähdä sekä omassa elämässään että suomalaisesssa yhteiskunnassa ja vieläpä lapsuudenperheessään ja omassa menneisyydessään hienoja, myönteisiä asioita. Hänelle on tapahtunut pahin kuviteltavissa oleva painajainen, ja hän on siltikin onnellinen.

Se on niin suuri märkä rätti koko perustyypin keskiluokkaiselle (keskiluokkaisesti ajattelevalle) ihmiselle, että siinä mielessä koko Auli Viitalan edustama ajattelu on hänelle punainen vaate. Suoranainen uhka.

Todella monelle keskiluokkaiselle ihmiselle tekisi inhimillisyyden nimissä aidosti hyvää se, että heille kävisi kuten Viitalalle: tulisi se pudotus. Sitten he näkisivät, että haitoista ja ongelmista huolimatta elämä kuitenkin jatkuu, eikä muutos edes ollut niin kamala. Vanne pään ympäriltä lähtisi kiristämästä, ja ehkä keskiluokkainen ihminen näkisi muutkin kuin kaltaisensa ihmisinä ja heidän elämänsä oikein hyvinä eläminä.

Mitä pahaa siinä on, ettei halua elämänsä muuttuvan "huonompaan"? Ja miksi se tuntuu olevan hirveä loukkaus, niille "huonommissa oloissa" eläville, ettei muut halua joutua samaan tilanteeseen? Tai mä en ole miljonääri tai edes varakas, mutta kyllä mä tajua, miksei joku Wahlroos halua menettää omaisuuttaan ja päätyä mun tilanteeseen. Vai haluaisiko suomalainen köyhä pudota tilanteeseen, jossa hän olisi samalla tavalla köyhä kuin joku maaseudulla asuva afrikkalainen, joka ei saa minkäänlaista tukea elämiseensä eikä kaikki lapset pääse kouluun, kun se maksaa ja lasten täytyy auttaa tuomaan leipää pöytään? Mikä.siinä.olisi.niin.kamalaa? Ihan onnellisia ne siellä Afrikassakin voivat olla.

Mä haluaisin uskoa, että suurin osa ihmisistä tajuaa, ettei vaikka köyhillä ole kaikki asiat huonosti, vaan he voivat myös olla tyytyväisiä elämässään. Silti ihmiset ihan luonnostaan haluaa pitää kiinni saavutetuista eduista ja siitä "paremmasta elämästä".