Auli Viitala kurmuuttaa keskiluokkaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku lukisi jonkun päänsisäistä lietettä. Ei kai pakko ole. Lukeminen on vapaaehtoista toisin kun kuunteleminen joskus.

Lopetinkin heti viitalan kolimnirn lukemisen, kun tajusin sen terapialietteeksi.

Vai onko kyse sittenkin siitä, että et pysty hyväksymään omaa hyväosaisuuttasi?

Minä en nähnyt hänen tekstissään terapialietettä, en valittamista enkä keskiluokan kurmoottamista.

Ehkä siksi, että en lapsena kuulunut keskiluokkaan ja siksi osaan nähdä myös keskiluokkaisen kuplan ulkopuolisen maailman.

Nykyään kuulun keskiluokkaan ja koen olevani hyväosainen, vaikka omalla työllä olen hyväosaisuuteni saavuttanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

Viitalan mielestä hän on saanut jonkinlaisen voiton, koska lapsuutensa oli "keskiluokkainen". Viitala selkeästi pitää itseään "alempia" jotenkin typeryksinä ja perustaa käsityksensä esim. perheiden ammatteihin tai harrastuksiin. Viitalan mielestä muut kuin taustaltaan keskiluokkaiset ei nähtävästi voi esim. ymmärtää "virastokieltä".

Miksi ihmeessä ei muka voisi? Millä oikeudella Viitala leimaa suuren osan ihmisistä ihan typeryksiksi. Suurin osa normaaleista terveistä ihmisistä pystyy kyllä ymmärtämään paljonkin, jos vain asenne ja sitkeys on kunnossa.

Lisäksi, oman kokemukseni perusteella opettajat olivat pienissä maalaispitäjissä ns. paikkakunnan kermaa. Ei suinkaan alempaa keskiluokkaa, vaan niitä suht harvoja silmäätekeviä ja kunnioitettuja.

Vaikuttaa siltä, että Viitalalla on mennyt vanhempiensa saavutukset hattuun ja hän on katkera kun ei itse pystynyt ylläpitämään vastaavaa statusta. Jos hän ei pysty tekemään toimittajan työtä, niin miksei hän hakeudu esim. lähihoitajaksi tai kaupan alalle? Minkäänlaista fyysistä terveysongelmaa ei mainittu. Mieluummin antaa muiden elättää itsensä, kuin miettii mitä työtä pystyisi tekemään ja miten voisi kunniallisesti työtä tehden hankkia itselleen toimeentulon. Asenne on ihan pielessä ja sen mukana kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Ei toi Viitala kyllä ihan perillä asioista ole. Että olisi vain kaksi luokkaa; suuri keskiluokka joka määrittää normit ja sit sen ulkopuolelle jäävä köyhälistö.

Ilmeisesti Viitalalta on jäänyt kokematta oikeasti rikkaiden elämäntapa, heitä erittäin rikkaitakin on Suomessa, eivätkä he ole keskiluokkaa. Lisäksi on se vanha ruotsinkielinen yläluokka, joka on edelleen voimissaan. Kun on keskiluokkaisena ottanut osaa heidän rientoihinsa, ymmärtää kyllä eron.

Keskiluokan sisälläkin on useita ryhmiä tai pikemminkin on niin, että ne kaksi isoa ryhmää ovat sivistyneistö ja muut. Sivistyneistö arvostaa koulutusta ja on korkeakoulutettua (ei AMK vaan yliopisto), ymmärtää asioita laajemmin ja kykenee olemaan kriittinen. He hallitsevat hyvät tavat ja harrastavat usein kulttuuria, käyvät syömässä ulkona muuallakin kuin hampurilaisella. Taloudellinen tilanne taas voi tällä ryhmällä olla mitä rahansa tuilla elävästä superrikkaisiin.

Kun sivistyneistöön kuuluva on taloudellisesti keskiluokkainen, hän ei suinkaan käytä rahojaan esim. Mahdollisimman isoon plasmatelevisioon tai asuntoautoon, tai tatuointeihin ja rintaimplantteihin. Hän priorisoi lasten koulutusta, turvallista asuinaluetta, laadukkaita harrastuksia. Hänelle ei ole niin tärkeää näyttää, että kyllä sitä pätäkkää löytyy.

Keskiluokkaan kuuluu paljon hyvin toimeentulevia duunareita, jotka sitten tuhlaavat viihde-elektroniikkaan ja muuhun vastaavaan, ostavat lapsilleen merkkivaatteita koska vaatteiden on oltava oikeaa merkkiä jne.

Vierailija kirjoitti:

En usko luokkaeroihin, vaan kokemukseni mukaan korkeasti koulutettu ja vaikkapa toisen asteen koulutuksen saanut voivat keskustella ja olla kiinnostuneita ihan samoista asioista.

Meillä on suvussa ja tuttavissa laajan kirjon kattaus eri ammattialojen ja koulutusasteiden ihmisiä, ja ei heistä kyllä ulospäin saati käytöksestä tietäisi taustoja ellei tuntisi.

Nykyään on tieto kaikkien ulottuvilla, eikä myöskään kukaan näytä kuluttavan enemmän kuin toiset. Lieneekö säästäväistä porukkaa sitten. Ainoa ero joka tulee mieleen, on tuo autojen vuosimalli. Ihan samalla tavalla luetaan paljon, keskustellaan kiinnostavista ilmiöistä ja asioista, harrastetaan musiikkia, liikuntaa ja luonnonläheisiä juttuja.

Ihan samalla tavalla pidämme turhana mitään ulkokultaiseen viittaavaa oman "luokan" esittelyä. Eiköhän sen tyypin ihmiset ole vain luonteeltaan tuhlaavaisia ja turhamaisia.

Ja ihan samalla tavalla on eroperheitä kaikissa "luokissa".

Puhut täyttä asiaa. Mutta sitä suuremmalla syyllä täytyy kommentoida, että luokka ei ole "uskon asia", vaan se on tullut yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen nojalla. Yhteiskuntatutkimuksessa tarvitaan joitakin kategorioita, joiden perusteella voidaan puhua asioita (ja tutkijat kyllä keskenään jankkaavat siitä, mitä luokat ovat tai eivät ole ja ovatko ne muuttuneet ja onko niitä olemassakaan - he tekevät sen tutkimusalojensa sisällä sen tieteelliset standardit täyttäen kulloinkin vallitsevan tai vallitsevaa haastavan uuden paradigman puitteissa, näin asian jargonilla ilmaistakseni). Tutkimusmaailmasta tuo termi on valunut yleiskäyttöön, ja toki esim. eri yhteiskuntajärjestelmien vallassaolon aikaan puhuttiin luokista myös faktisena olemassaolevana asiana myös propagandassa ("Neuvostoliiton työväenluokka" jne).

Voi sanoa, että itse ei pidä luokkajaottelua mitenkään relevanttina, mutta luokkajaottelua tieteellisenä kategoriana tai yhteiskunnallisena selitysmallina ei kannata kiistää toteamalla, ettei "usko" niihin. Yhteiskuntaluokat eivät ole joulupukki. Varmaan sitten kun tutkijat keksivät paremmat termit, myös media kertoo niistä (ja onhan niistä juttua ollutkin). Kategorioita tarvitaan, jotta yhteiskuntaa ylipäätään voidaan tutkia. Ja ollaan sitä mieltä, että yhteiskuntaa pitää tutkia, jotta voidaan tietää, miten asiat ovat, jotta voidaan tehdä arvioita siitä, ovatko asiat hyvin näin vai pitäisikö jotain korjata ja jos, niin miten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Täyttä puppua! Viitalan ja samoin ylläolevan puheessa toistuu ihmeellinen myytti jostain erityisihmisistä, jotka taidetta tekevät ulkopuolella tylsän itseääntäynnä olevan porvarillisen keskiluokan. Tuo on sitä romantiikan ajan taiteilijaneroutta korostavaa bullshittiä. Taide itsessään ja sen tuottaminen vaatii tietysti ihmiseltä jotain joko synnynnäistä lahjaa tai/ja useimmiten kovalla työllä ansaittua. Taiteilija ei ole sen vähemmän tai enemmän keskiluokkainen kuin joku bussikuski tai insinööri. Hän tekee taidetta työkseen ellei ole harrastelija. Uskon suurimman osan tajuavan, että mikään taide, työ tai ammatti ei ole itsessään jotenkin erinomaisempi kuin muut. Arvostan itse taiteentekijöitä ja maksan mielelläni hyvästä teatteriesityksestä. Itse olen muussa ammatissa kuin näyttelijä, ohjaaja jne. enkä edes yritä noille tonteille, koska minusta ei siihen ole. Ostan myös kirjoja joko printtinä tai ekirjana ja toivon, että suomenkielistä kirjallisuutta jaksetaan tehdä jatkossakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus tuo on. Viitala näkee hyvin sen oman etuoikeutetun asemansa, kun on saanut keskiluokkaisen kasvatuksen ja koulutuksen, ja sen, että niiden ansiosta hän ei ole täysin syrjäytynyt, vaikka vaikeuksia on tullut. Koska keskiluokkainen ihminen pärjää kelan virkamiestenkin kanssa paremmin, kuin se oikeasti syrjäytynyt. Jokaisen meistä olisi hyvä nähdä oma etuoikeutettu asemamme. Keskiluokassa meillä kaikilla se on, vaikka eläisimme ihan tavallista elämää.

Olen itse tehnyt luokkanousun: suvussani olen ensimmäisiä korkeakoulutettuja ja sisarukseni sekä serkkuni ovat pääsääntöisesti ammattiopistotason käyneitä tai kouluttamattomia duunareita (rekkakuski, ahtaaja, kodinkonemyyjä, talkkari, siivooja, jne). En siis sano tätä mitenkään ylemmyydellä, vaan tiedostan mistä olen lähtenyt ja voisin ihan hyvin olla itse alempaa luokkaa myös.

Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni duunarimaailmassa. Nyt työyhteisöni, puolisoni ja ystäväpiiristäni osa ovat keskiluokkaisista taustoista. On niin paljon asioita joita keskiluokkakuplassa elävät eivät ymmärrä. Heidän maailmankuvassaan menestyminen elämässä on "vain" itsestä kiinni. Jos lapsi sairastuu, varaat ajan yksityiseltä ja sairaskuluvakuutus korvaa kulut. Itsekään ei tarvi jonotella päivystyksessä vaan pikkuvaivat hoituvat työterveyslääkärillä. Muuten vakavan sairastumisen kohdalla keskiluokkaisella on energiaa ja osaamista selvitellä millä ehdoin saa sairauspäivärahaa / osasairauspäivärahaa / kuntoutustukea jne. (Esim. osaa pyytää lääkäriltä että työuupumuksen viralliseksi diagnoosikoodiksi kirjataan b-lausuntoon masennus tai ahdistus, koska uupumus ei kelpaa Kelalle eikä vakuutusyhtiölle syynä sairaslomaan tai tuettuun terapiaan). Kun ostaa ensimmäistä asuntoaan, lainaa saa helpommin kun saa vanhemmat takaajiksi. Akateemisten sukulaisten neuvoilla on helpompi sujahtaa yliopistomaailmaan ja osaa käyttäytyä luontevasti, tietää mihin osakuntaan kannattaa liittyä, mitä tarkoittavat fuksiaiset ja miksi kannattaa olla aktiivinen opiskelijaelämässä....

Tietenkään kaikilla ei ole näin, mutta keskiluokkaisesta taustasta saa paljon aineetonta pääomaa jonka turvin osaa luovia elämässä paremmin eteenpäin.

Nykyisen keskiluokkakuplani enemmistö ei näe luokkayhteiskuntaa, koska he pyörivät ympyröissä joissa on vain muita keskiluokkaisia. Eivätkä tähän kuplaan tulleet kehtaa paljastaa omia poikkeavuuksiaan keskiluokkaisille. Itse esimerkiksi asuin vuokralla käytännön pakosta yli kolmikymppiseksi, mikä kl-kuplalaisille on kummallista, "kaikkihan asuvat omassa asunnossa koska se tulee taloudellisesti edullisemmaksi". En myöskään osaa lasketella koska lapsena perheelläni ei ollut varaa rinnelippuihin ja varusteisiin. Meillä ei ole, eikä vanhemmillanikaan ole, kesämökkiä (olen ihan kummajainen tässä suhteessa esim. työkavereihini nähden). En ole koskaan käynyt Lapissa hiihto- tai ruskalomalla. Jne. Suurin osa verrokkiryhmästäni on perheellisiä kahden auton talouksia jotka asuvat omakotitalossa kehyskunnassa ja käyvät lomamatkalla ulkomailla vähintään kerran vuodessa. Useilla on myös mökki tai lomaosake käytettävissä. Lapset harrastavat jääkiekkoa tai jotain muuta ryhmä/seuraurheilua, tai sitten ratsastusta, kuvataidekoulua jne.

Kun seuraan omien lapsuuden sukulaisteni elämää läheltä niin siellä se arkitodellisuus on aika erilainen.

Kiitos tästä kommentistasi. Kiitos todella. Se kuvastaa monen tuntemani ihmisen maailmaa ja maailmankuvaa. Tänä päivänä (13.2.23) tänne palstalle on kuitenkin eksynyt otsikon provosoimia keskiluokan ihmisiä, jotka kuuluvat tuohon ryhmään, jonka edustajia sinäkin tunnet ja jotka eivät joko arjessaan pysty (ehdi) tai hoksaa tajuta omaa tilannettaan suhteessa muiden tilanteeseen tai jotka, jos heidät ns. pistetään selkä seinää vasten, eivät millään suostu sitä tekemään. Täällä on joitakuita fiksuja kommentteja siitä, miten osa keskiluokkaisista ihmisistä tiedostaa putoamisen mahdollisuuden, vaaran ja pelon, ja siksi tekevät kaikkensa, etteivät he tai heidän lapsensa putoaisi siitä keskiluokkaisesta elämästä. Tuo jatkuva taistelu - jota Juha Siltala on ammattitaidollaan kuvannut - ilmiselvästi väsyttää ja katkeroittaa keskiluokkaisen ihmisen elämän, ja hän oikeasti alkaa ajatella, että HÄN tekee enemmän töitä kuin saman tuntimäärän pienemmällä palkalla tekevä duunari ja että HÄN on palkkansa siksi ansainnut ja HÄN on asemansa siksi ansainnut. Se pelko jäytää keskiluokkaisen ihmisen sielua, se, että hänestä tulisi siihen asti salaa tai julkisesti halveksimansa duunari tai - mikä kaikkein pahinta - työtön. Ja siksi hän puskee vielä enemmän hampaat irvessä eteenpäin, ja siinä samalla katkeroituu verisesti kaikille muille kuin oman luokkansa edustajille - ei toki rikkaille, vaan nimenomaan häntä sosiaalisessa hierarkiassa alempana oleville. (Tästäkin on tehty tutkimuksia mm. Britanniassa. Aina alempana olevaa potkitaan, ei koskaan ylempänä olevaa. Tietenkään.)

Samalla häneltä kuitenkin jää kysymättä se keskeinen asia, joka myös erottaa hänet sieltä "syrjäytyneestä": mikä siinä olisi niin kamalaa, jos hän jäisi työttömäksi, jos menisi talo ja perheellä ei olisi enää autoa eikä lapsilla kalliita harrastuksia? Mikä.siinä.olisi.niin.kamalaa?

Koska kun keskiluokkainen, materiaalisesti menestynyt ihminen ajattelee, että pahin mitä voisi tapahtua, olisi se, että hän tipahtaisi pois sieltä keskiluokasta syrjäytyneeksi, hän samalla - ehkä tahtomattaan, todennäköisesti tajuamattaan - tulee sen ajatuksen piiriin, että muun kuin keskiluokkaisen ihmisen elämä on kamalaa, sietämätöntä, kestämätöntä, se ei edes ole ihmisarvoista elämää.

Näinkö todellakin moni suomalainen ajattelee toisista suomalaisista? Koska se pahin asia, mitä voi tapahtua, on se, että muuttuu nykyisestä itsestään toisenlaiseksi?

Ja miten onkaan? Mediaan astuu tällainen Auli Viitala, jolle on tapahtunut tuo pahin mahdollinen, mitä keskiluokkaiselle voi tapahtua. Ja hän elää, ja hän työskentelee, ja hän osaa nähdä sekä omassa elämässään että suomalaisesssa yhteiskunnassa ja vieläpä lapsuudenperheessään ja omassa menneisyydessään hienoja, myönteisiä asioita. Hänelle on tapahtunut pahin kuviteltavissa oleva painajainen, ja hän on siltikin onnellinen.

Se on niin suuri märkä rätti koko perustyypin keskiluokkaiselle (keskiluokkaisesti ajattelevalle) ihmiselle, että siinä mielessä koko Auli Viitalan edustama ajattelu on hänelle punainen vaate. Suoranainen uhka.

Todella monelle keskiluokkaiselle ihmiselle tekisi inhimillisyyden nimissä aidosti hyvää se, että heille kävisi kuten Viitalalle: tulisi se pudotus. Sitten he näkisivät, että haitoista ja ongelmista huolimatta elämä kuitenkin jatkuu, eikä muutos edes ollut niin kamala. Vanne pään ympäriltä lähtisi kiristämästä, ja ehkä keskiluokkainen ihminen näkisi muutkin kuin kaltaisensa ihmisinä ja heidän elämänsä oikein hyvinä eläminä.

Onko joku oikeasti niin lapsellinen, että ihmettelee sitä, että ihmiset pitävät kamalana, jos menee työ, omistusasunto, säästöt ja elintaso?

Ei, mutta provosoinnin nimissä halusin nostaa asian esiin. Että onko sillä suurella keskiluokalla materian perässä juoksemisessa ja oman (ja jälkikasvun) statuksen pönkityksessä mennyt täysin inhimillisyys pesuveden mukana?

Elintason romahtaminen on ilmiselvästi suurin tabuluontoinen pelko, joka meidän yhteiskunnassamme vallitsee mutta josta ei puhuta. Vai olenko väärässä?

Oliko kommenttini muissa osioissa mitään järkevää?

Ei. Auli ei ole onnellinen. Hän on keski-ikäinen mt potilas, joka on katkera kun elämä ei mennyt niin kuin toivoi.

Hm. Jos näin, niin montakohan aulia Suomessa tällä hetkellä on? Eli monenkohan ihmisen suulla hän loppujen lopuksi puhuukaan?

Tämä Viitalan mt-ongelma? Mistä tiedämme, että se on nimenomaan masennus? Voihan se olla bipolaari tai vaikka skitsoaffektiivinen häiriö.

Ja miksi niin moni tärkeä ketjussa ajattelee, että masennus ei ole sairaus? Aika monta kommenttia, että kouluttautuisi vaikka lähihoitajaksi sen sijaan että masentuu. Aivan kuin se olisi vain omasta valinnasta kiinni. Emme tiedä tämän ihmisen terveydentilasta mitään.

Olen jo monessa viestissä kritisoinut Viitalan näkemyksiä, ja niitä saa kritisoida. Sen sijaan toisen sairauksien vähätteleminen on aika sivistymätöntä ja osoittaa sen, että henkilöllä ole kovin suurta ymmärrystä mielen sairauksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joutuu nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle, niin on köyhyysloukussa, olipa mistä luokasta tahansa.

Ja kyllä, työkyky on jotain, josta kannattaa olla kiitollinen, eikä pitää sitä itsestään selvänä. Minusta tämä ei ole luokka-asia.

Se on luokka-asia, koska ihmiset voi yhteiskuntatieteellisesti jakaa nelikenttään: koulutettu/ei-koulutettu - pysyvässä palkkatyössä/prekaariasemassa-työtön.

Vain koulutus (loppuun asti vähintään keskinkertaisilla arvosanoilla viety koulutus) voi taata ihmiselle paikan muualla kuin syrjäytyneenä työttömänä. Poikkeuksia on, mutta vain muutama erikoistapaus tuhansia perustapauksia vasten (esim. lahjakas itseoppinut kirjoittaja, peruskoulupohjalta yrityksen perustanut jne.).

Ja kuten sanoit, jos työkyky menee nuorena, on köyhyysloukussa. Ei voi kouluttautua, ei voi tehdä töitä.

Luokka-ajattelua on teoreettisessa mielessä yritetty tutkimuksen keinoin muokata ja muuttaa, mutta vielä toistaiseksi ei ole löytynyt parempaa tieteellistä ja laajalti yhteiskunnissa hyväksyttyä tapaa ilmaista erilaisia eroavaisuuksia ihmisryhmien välillä. Viitalan kolumnit ovat siksikin ansiokkaita, että hän on - kuten moneen kertaan täälläkin todettu - jossain "luokkien perusmallin" välisessä rajatilassa. Sieltä hän pystyy näkemään kahteen eri luokkaan sekä myös havainnoimaan näissä luokissa olevia todenmukaisia tai kuvitteellisia käsityksiä, mm. niistä muista luokista ja niiden edustajista.

Muuten juu, mutta tästähän on kyse, ettei koulutuskaan takaa enää mitään. Eli poikkeuksia alkaa olla myös toiseen suuntaan. Ennen oli selvää, että kaikki valopäät eivät elä leveästi. Sitten tuli paremmat vuosikymmenet, ja älymystön oletettiin tienaavankin jotain. Nyt moni on joutunut pakenemaan kuka minnekin, koska työvoimatoimistosta ei järjesty älykön paikkoja. Taiteilijoitakin siellä vihataan. 

Ja monelle on edelleen epäselvää, että ihminen ei välttämättä edes syrjäydy oman sairastumisensa takia. Itse syrjäydyin, koska vanhempani sairastuivat, ja heidät sairastutti lama. Itse en selviytynyt ruuhkavuosista vaan voimat loppuivat kesken.  Ehkä nousen tästä, mutta ihan mahdollisesti en. 

Tämä on yksi keskiluokkaisuuden ongelmista, että kieltäydytään katsomasta tilannetta riittävän avarasti. Jankutetaan periaatteita tai todennäköisyyksiä, ja samaan aikaan tuntuu, ettei kahden viime laman väliin jäävän jakson lyhyyttä oteta edes teoriassa huomioon. Todellisuudessa ne ovat rampauttaneet yhteisvaikutuksena monia, jotka ensimmäisestä vielä selvisivät. Ja nyt minun laillani, heille lankeaa perintöasunnot, joista saattaa edelleen olla velkaa, joista on kustannuksia koko ajan velattominakin, ja joiden ylläpitämiseen heidän tulonsa eivät riitä eikä ostajia ole. Tästä ongelmasta ei vaikuta kukaan kiinnostuvan. Mitä heille tehdään? Minun onneni on, että kumpikaan perintöasunto ei ole osake, joten väistämättömiä kiinteitä kuluja on vähemmän. 

Voi olla ettei klassisen musiikin ihaileminen auta heitä, mutta vielä vähemmän iloa tilanteessa on niistä, joiden pinna on kireällä juostessa taitoluistelu- ja jääkiekkotreenikierteessä, jotta omat lapset eivät putoa (saattavat kyllä pudota liiallisten paineiden myötä). 

Voi tietysti olla, että Viitalaan ärsyyntyvät nimenomaan ne, jotka haistavat, että ostovoiman heikkouden myötä aina isompi osa on putoamisvaarassa, ja pelkäävät ettei omakaan nahka ole kuivilla. Lasten kalliit harrastukset ovat epäjumalanpalvontaa, jonka on tarkoitus pelastaa edes heidät. 

Kiitos. Mielestäni puhut täyttä asiaa. Sekä aiempien vuosien tapahtumista seurauksineen, että tuosta keskiluokan pakenemisesta ja epäjumalanpalvonnasta, joka pahimmassa tapauksessa tosiaan saattaa saada ne lapset putoamaan. Siinäkin mielessä elämä Aulin (ja samoin minun) lapsuudessa ja nuoruudessa oli helpompaa, kun aikuisten päätä ei kiristänyt se vanne, pelko putoamisesta. Kutakuinkin kaikilla aikuisilla oli silloin hyvin lähiaikainen muisto siitä, millaista elämä oli ollut vielä vähän aikaa aiemmin: ei välttämättä juoksevaa vettä, ei viemäröintiä, työttömyyttä oli 70-luvullakin (Ruotsiin lähti osa porukasta), epävarmuus oli alati läsnäolevaa. Mutta kuvitelmani mukaan ihmiset osasivat silloin iloita hetkestä ja olla tietoisia siitä, että jos yhtäkkiä tapahtuisikin jotakin ikävää - työttömyys, sairastuminen, köyhyys - niin se putoaminen ei tapahtuisi liian korkealta. Kun muistossa oli vielä oma nuoruusaika, osalla vielä absoluuttisen köyhyyden riivaama. Ihmiset siis, jos heidän elintasonsa olisi laskenut, eivät olisi tipahtaneet mihinkään heille ennestään tuntemattomaan pimeään kuiluun, vaan vain palanneet ikään kuin takaisinpäin omaan lähimenneisyyteensä.

Mikä herättää seuraavan kysymyksen, onko suomalaisella keskiluokalla kuukausipalkkaisine pysyvine töineen, omakotitaloineen, kaksine autoineen ja lasten kalliine harrastuksineen asiat faktisesti liian hyvin, jotta valtaosa keskiluokasta kestäisi sen? Koska jos se pelko koko ajan jäytää, että kaiken menettää, niin ehkä kannattaisi vähentää sitä pelon määrää ihan itse, ilman että odottaa sen kuuluisan kaitselmuksen sen tekevän. Ehkä kannattaisi löytää jo hyvissä ajoin elämänsä todelliset arvot jostakin muusta kuin materiasta ja pankkitilin saldosta. Ehkä tämä myös oli jotakin sellaista, mitä Viitalakin yritti sanoa. En tiedä. Minulle vain tuli tuollainenkin ajatus tämän keskustelun myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus tuo on. Viitala näkee hyvin sen oman etuoikeutetun asemansa, kun on saanut keskiluokkaisen kasvatuksen ja koulutuksen, ja sen, että niiden ansiosta hän ei ole täysin syrjäytynyt, vaikka vaikeuksia on tullut. Koska keskiluokkainen ihminen pärjää kelan virkamiestenkin kanssa paremmin, kuin se oikeasti syrjäytynyt. Jokaisen meistä olisi hyvä nähdä oma etuoikeutettu asemamme. Keskiluokassa meillä kaikilla se on, vaikka eläisimme ihan tavallista elämää.

Olen itse tehnyt luokkanousun: suvussani olen ensimmäisiä korkeakoulutettuja ja sisarukseni sekä serkkuni ovat pääsääntöisesti ammattiopistotason käyneitä tai kouluttamattomia duunareita (rekkakuski, ahtaaja, kodinkonemyyjä, talkkari, siivooja, jne). En siis sano tätä mitenkään ylemmyydellä, vaan tiedostan mistä olen lähtenyt ja voisin ihan hyvin olla itse alempaa luokkaa myös.

Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni duunarimaailmassa. Nyt työyhteisöni, puolisoni ja ystäväpiiristäni osa ovat keskiluokkaisista taustoista. On niin paljon asioita joita keskiluokkakuplassa elävät eivät ymmärrä. Heidän maailmankuvassaan menestyminen elämässä on "vain" itsestä kiinni. Jos lapsi sairastuu, varaat ajan yksityiseltä ja sairaskuluvakuutus korvaa kulut. Itsekään ei tarvi jonotella päivystyksessä vaan pikkuvaivat hoituvat työterveyslääkärillä. Muuten vakavan sairastumisen kohdalla keskiluokkaisella on energiaa ja osaamista selvitellä millä ehdoin saa sairauspäivärahaa / osasairauspäivärahaa / kuntoutustukea jne. (Esim. osaa pyytää lääkäriltä että työuupumuksen viralliseksi diagnoosikoodiksi kirjataan b-lausuntoon masennus tai ahdistus, koska uupumus ei kelpaa Kelalle eikä vakuutusyhtiölle syynä sairaslomaan tai tuettuun terapiaan). Kun ostaa ensimmäistä asuntoaan, lainaa saa helpommin kun saa vanhemmat takaajiksi. Akateemisten sukulaisten neuvoilla on helpompi sujahtaa yliopistomaailmaan ja osaa käyttäytyä luontevasti, tietää mihin osakuntaan kannattaa liittyä, mitä tarkoittavat fuksiaiset ja miksi kannattaa olla aktiivinen opiskelijaelämässä....

Tietenkään kaikilla ei ole näin, mutta keskiluokkaisesta taustasta saa paljon aineetonta pääomaa jonka turvin osaa luovia elämässä paremmin eteenpäin.

Nykyisen keskiluokkakuplani enemmistö ei näe luokkayhteiskuntaa, koska he pyörivät ympyröissä joissa on vain muita keskiluokkaisia. Eivätkä tähän kuplaan tulleet kehtaa paljastaa omia poikkeavuuksiaan keskiluokkaisille. Itse esimerkiksi asuin vuokralla käytännön pakosta yli kolmikymppiseksi, mikä kl-kuplalaisille on kummallista, "kaikkihan asuvat omassa asunnossa koska se tulee taloudellisesti edullisemmaksi". En myöskään osaa lasketella koska lapsena perheelläni ei ollut varaa rinnelippuihin ja varusteisiin. Meillä ei ole, eikä vanhemmillanikaan ole, kesämökkiä (olen ihan kummajainen tässä suhteessa esim. työkavereihini nähden). En ole koskaan käynyt Lapissa hiihto- tai ruskalomalla. Jne. Suurin osa verrokkiryhmästäni on perheellisiä kahden auton talouksia jotka asuvat omakotitalossa kehyskunnassa ja käyvät lomamatkalla ulkomailla vähintään kerran vuodessa. Useilla on myös mökki tai lomaosake käytettävissä. Lapset harrastavat jääkiekkoa tai jotain muuta ryhmä/seuraurheilua, tai sitten ratsastusta, kuvataidekoulua jne.

Kun seuraan omien lapsuuden sukulaisteni elämää läheltä niin siellä se arkitodellisuus on aika erilainen.

Kiitos tästä kommentistasi. Kiitos todella. Se kuvastaa monen tuntemani ihmisen maailmaa ja maailmankuvaa. Tänä päivänä (13.2.23) tänne palstalle on kuitenkin eksynyt otsikon provosoimia keskiluokan ihmisiä, jotka kuuluvat tuohon ryhmään, jonka edustajia sinäkin tunnet ja jotka eivät joko arjessaan pysty (ehdi) tai hoksaa tajuta omaa tilannettaan suhteessa muiden tilanteeseen tai jotka, jos heidät ns. pistetään selkä seinää vasten, eivät millään suostu sitä tekemään. Täällä on joitakuita fiksuja kommentteja siitä, miten osa keskiluokkaisista ihmisistä tiedostaa putoamisen mahdollisuuden, vaaran ja pelon, ja siksi tekevät kaikkensa, etteivät he tai heidän lapsensa putoaisi siitä keskiluokkaisesta elämästä. Tuo jatkuva taistelu - jota Juha Siltala on ammattitaidollaan kuvannut - ilmiselvästi väsyttää ja katkeroittaa keskiluokkaisen ihmisen elämän, ja hän oikeasti alkaa ajatella, että HÄN tekee enemmän töitä kuin saman tuntimäärän pienemmällä palkalla tekevä duunari ja että HÄN on palkkansa siksi ansainnut ja HÄN on asemansa siksi ansainnut. Se pelko jäytää keskiluokkaisen ihmisen sielua, se, että hänestä tulisi siihen asti salaa tai julkisesti halveksimansa duunari tai - mikä kaikkein pahinta - työtön. Ja siksi hän puskee vielä enemmän hampaat irvessä eteenpäin, ja siinä samalla katkeroituu verisesti kaikille muille kuin oman luokkansa edustajille - ei toki rikkaille, vaan nimenomaan häntä sosiaalisessa hierarkiassa alempana oleville. (Tästäkin on tehty tutkimuksia mm. Britanniassa. Aina alempana olevaa potkitaan, ei koskaan ylempänä olevaa. Tietenkään.)

Samalla häneltä kuitenkin jää kysymättä se keskeinen asia, joka myös erottaa hänet sieltä "syrjäytyneestä": mikä siinä olisi niin kamalaa, jos hän jäisi työttömäksi, jos menisi talo ja perheellä ei olisi enää autoa eikä lapsilla kalliita harrastuksia? Mikä.siinä.olisi.niin.kamalaa?

Koska kun keskiluokkainen, materiaalisesti menestynyt ihminen ajattelee, että pahin mitä voisi tapahtua, olisi se, että hän tipahtaisi pois sieltä keskiluokasta syrjäytyneeksi, hän samalla - ehkä tahtomattaan, todennäköisesti tajuamattaan - tulee sen ajatuksen piiriin, että muun kuin keskiluokkaisen ihmisen elämä on kamalaa, sietämätöntä, kestämätöntä, se ei edes ole ihmisarvoista elämää.

Näinkö todellakin moni suomalainen ajattelee toisista suomalaisista? Koska se pahin asia, mitä voi tapahtua, on se, että muuttuu nykyisestä itsestään toisenlaiseksi?

Ja miten onkaan? Mediaan astuu tällainen Auli Viitala, jolle on tapahtunut tuo pahin mahdollinen, mitä keskiluokkaiselle voi tapahtua. Ja hän elää, ja hän työskentelee, ja hän osaa nähdä sekä omassa elämässään että suomalaisesssa yhteiskunnassa ja vieläpä lapsuudenperheessään ja omassa menneisyydessään hienoja, myönteisiä asioita. Hänelle on tapahtunut pahin kuviteltavissa oleva painajainen, ja hän on siltikin onnellinen.

Se on niin suuri märkä rätti koko perustyypin keskiluokkaiselle (keskiluokkaisesti ajattelevalle) ihmiselle, että siinä mielessä koko Auli Viitalan edustama ajattelu on hänelle punainen vaate. Suoranainen uhka.

Todella monelle keskiluokkaiselle ihmiselle tekisi inhimillisyyden nimissä aidosti hyvää se, että heille kävisi kuten Viitalalle: tulisi se pudotus. Sitten he näkisivät, että haitoista ja ongelmista huolimatta elämä kuitenkin jatkuu, eikä muutos edes ollut niin kamala. Vanne pään ympäriltä lähtisi kiristämästä, ja ehkä keskiluokkainen ihminen näkisi muutkin kuin kaltaisensa ihmisinä ja heidän elämänsä oikein hyvinä eläminä.

Mitä pahaa siinä on, ettei halua elämänsä muuttuvan "huonompaan"? Ja miksi se tuntuu olevan hirveä loukkaus, niille "huonommissa oloissa" eläville, ettei muut halua joutua samaan tilanteeseen? Tai mä en ole miljonääri tai edes varakas, mutta kyllä mä tajua, miksei joku Wahlroos halua menettää omaisuuttaan ja päätyä mun tilanteeseen. Vai haluaisiko suomalainen köyhä pudota tilanteeseen, jossa hän olisi samalla tavalla köyhä kuin joku maaseudulla asuva afrikkalainen, joka ei saa minkäänlaista tukea elämiseensä eikä kaikki lapset pääse kouluun, kun se maksaa ja lasten täytyy auttaa tuomaan leipää pöytään? Mikä.siinä.olisi.niin.kamalaa? Ihan onnellisia ne siellä Afrikassakin voivat olla.

Mä haluaisin uskoa, että suurin osa ihmisistä tajuaa, ettei vaikka köyhillä ole kaikki asiat huonosti, vaan he voivat myös olla tyytyväisiä elämässään. Silti ihmiset ihan luonnostaan haluaa pitää kiinni saavutetuista eduista ja siitä "paremmasta elämästä".

Niin. Ne "saavutetut edut"... Sinäpä sen sanoit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Täyttä puppua! Viitalan ja samoin ylläolevan puheessa toistuu ihmeellinen myytti jostain erityisihmisistä, jotka taidetta tekevät ulkopuolella tylsän itseääntäynnä olevan porvarillisen keskiluokan. Tuo on sitä romantiikan ajan taiteilijaneroutta korostavaa bullshittiä. Taide itsessään ja sen tuottaminen vaatii tietysti ihmiseltä jotain joko synnynnäistä lahjaa tai/ja useimmiten kovalla työllä ansaittua. Taiteilija ei ole sen vähemmän tai enemmän keskiluokkainen kuin joku bussikuski tai insinööri. Hän tekee taidetta työkseen ellei ole harrastelija. Uskon suurimman osan tajuavan, että mikään taide, työ tai ammatti ei ole itsessään jotenkin erinomaisempi kuin muut. Arvostan itse taiteentekijöitä ja maksan mielelläni hyvästä teatteriesityksestä. Itse olen muussa ammatissa kuin näyttelijä, ohjaaja jne. enkä edes yritä noille tonteille, koska minusta ei siihen ole. Ostan myös kirjoja joko printtinä tai ekirjana ja toivon, että suomenkielistä kirjallisuutta jaksetaan tehdä jatkossakin.

Sinustako tämä nykyinen sitten on hyvä ajatusmalli, että taide ja tiede ovat ammatteja siinä kuin muutkin, ja niiden edustajien tehtävä on tehdä tulosta? Miksi haluaisin lukea kenenkään ajatuksia kirjan verran per vuosi? Ennen maailmassa kirjailija kirjoitti kaikenlaista muutakin ja välillä synkisteli tai ryyppäsi. Eikä hän ollut sen takia harrastelija. Nykyisin pitää osoittaa olevansa luotettava ammattilainen ollakseen lukemisen arvoinen. Kohta varmaan jo pitää olla kellokortti? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä Auli haluaa? Että keskiluokkaiset lakkaavat kuluttamasta?

Sitä perinteistä tasa-arvoa: että keskiluokkakin alkaa voida pahoin.

Käsitin asian toisin päin: että köyhät ja syrjäytyneet pärjäisivät nykyistä paremmin.

Ymmärryksen lisääminen heidän tilanteestaan (päättävälle, äänestävälle) keskiluokalle on askel siihen suuntaan, ja siksi hän puhuu aiheesta.

Mikä ihmeen ymmärrys? Viitala toistelee itsestään selvyyksiä. Jos ei ole rahaa, niin ei lapsi taitoluistele eikä äiti syö kavereittensa kanssa ravintolassa. Ihanko tätä erikseen pitää tiedottaa meille keskiluokkaisille?

En usko, että teidän koulutettujen, hyvissä töissä olevien ihmisten ymmärrys olisi oikeasti noin yksioikoista. Viitala puhuu ihan niistä asioista, jotka ihmisen köyhyyteen ja syrjäytymiseen johtavat, ja ymmärrys niistä on se mitä hän peräänkuuluttaa.

Eri

Viitala on köyhä, koska hän ei kykene tekemään töitä. Hän ei ole työkykyinen, koska on sairastunut mieleltään. Meillä on hyvinvointiyhteiskunta, joka takaa Viitalalle asunnon ja ruuan, terveydenhuollon ja terapiat vaikka hän itse ei niitä itselleen pysty kustantamaan. Sama hyvinvointiyhteiskunta elättää ilmeisen pitkälti Viitalan lapsia. Viitala ei saa valtiolta samaa elintasoa kuin työssäkäyvä keskiluokka. Viitalan lapselle ei Kela kustanna sitä taitoluistelua eikä äidille ravintolailtoja, mutta perustarpeista huolehditaan. Uskon, että useimmat ovat sitä mieltä, että Viitalalle ei kuulukaan sama elintaso kuin vaikkapa pitkää päivää painavalle lääkärille tai burn outissa kipuilevalle opettajalle vaikka mieleltään Viitala olisi mielellään keskiluokan elintasossa.

Moni samoista mt- ongelmista kärsivä tekee töitä. Joten aika huono peruste jäädä köyhyysloukkuun. Itse olen kärsinyt vakavasta ahdistuneisuushäiriöstä ja on ollut vaikeuksia runsaasti mm. masennusta, mutta en ole ollut kuin satunnaisia sairaslomajaksoja. Ja nykyään tienaan aika hyvin, vaikka ei olekaan yhtä korkeaa koulutusta kuin esim. Viitalalla.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Vierailija kirjoitti:

Ei toi Viitala kyllä ihan perillä asioista ole. Että olisi vain kaksi luokkaa; suuri keskiluokka joka määrittää normit ja sit sen ulkopuolelle jäävä köyhälistö.

Ilmeisesti Viitalalta on jäänyt kokematta oikeasti rikkaiden elämäntapa, heitä erittäin rikkaitakin on Suomessa, eivätkä he ole keskiluokkaa. Lisäksi on se vanha ruotsinkielinen yläluokka, joka on edelleen voimissaan. Kun on keskiluokkaisena ottanut osaa heidän rientoihinsa, ymmärtää kyllä eron.

Keskiluokan sisälläkin on useita ryhmiä tai pikemminkin on niin, että ne kaksi isoa ryhmää ovat sivistyneistö ja muut. Sivistyneistö arvostaa koulutusta ja on korkeakoulutettua (ei AMK vaan yliopisto), ymmärtää asioita laajemmin ja kykenee olemaan kriittinen. He hallitsevat hyvät tavat ja harrastavat usein kulttuuria, käyvät syömässä ulkona muuallakin kuin hampurilaisella. Taloudellinen tilanne taas voi tällä ryhmällä olla mitä rahansa tuilla elävästä superrikkaisiin.

Kun sivistyneistöön kuuluva on taloudellisesti keskiluokkainen, hän ei suinkaan käytä rahojaan esim. Mahdollisimman isoon plasmatelevisioon tai asuntoautoon, tai tatuointeihin ja rintaimplantteihin. Hän priorisoi lasten koulutusta, turvallista asuinaluetta, laadukkaita harrastuksia. Hänelle ei ole niin tärkeää näyttää, että kyllä sitä pätäkkää löytyy.

Keskiluokkaan kuuluu paljon hyvin toimeentulevia duunareita, jotka sitten tuhlaavat viihde-elektroniikkaan ja muuhun vastaavaan, ostavat lapsilleen merkkivaatteita koska vaatteiden on oltava oikeaa merkkiä jne.

Hyvin kiteytit. Itse kuulun keskiluokkaan tulojen puolesta mutta koulutukseltani työväenluokkaan vaikka itselläni on akateemiset vanhemmat. En ole perinyt rahaa tai asuntoja. Asun kaupungin vuokratalossa ja olen elänyt köyhän yh: n elämää mutta ahkeruudella saanut tulotasoa nostettua hyvin. Kaiken helvetin vaikean keskellä työ on pitänyt mielenterveyteni kasassa. Terapiassa olen käynyt aika ajoin jotta selviän.

Ärsyttää se luokittelu mitä Viitala harjoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Täyttä puppua! Viitalan ja samoin ylläolevan puheessa toistuu ihmeellinen myytti jostain erityisihmisistä, jotka taidetta tekevät ulkopuolella tylsän itseääntäynnä olevan porvarillisen keskiluokan. Tuo on sitä romantiikan ajan taiteilijaneroutta korostavaa bullshittiä. Taide itsessään ja sen tuottaminen vaatii tietysti ihmiseltä jotain joko synnynnäistä lahjaa tai/ja useimmiten kovalla työllä ansaittua. Taiteilija ei ole sen vähemmän tai enemmän keskiluokkainen kuin joku bussikuski tai insinööri. Hän tekee taidetta työkseen ellei ole harrastelija. Uskon suurimman osan tajuavan, että mikään taide, työ tai ammatti ei ole itsessään jotenkin erinomaisempi kuin muut. Arvostan itse taiteentekijöitä ja maksan mielelläni hyvästä teatteriesityksestä. Itse olen muussa ammatissa kuin näyttelijä, ohjaaja jne. enkä edes yritä noille tonteille, koska minusta ei siihen ole. Ostan myös kirjoja joko printtinä tai ekirjana ja toivon, että suomenkielistä kirjallisuutta jaksetaan tehdä jatkossakin.

No, ei ole bullshittiä eikä edes romantiikan aikaa vaan ihan tukevasti 2020-lukua. Osa ihmisistä tuntee paitsi taiteen ja kulttuurin historian myös tietää olevansa osa tuota jatkumoa. Toki on kaikenmaailman "sometaiteilijoita" ja harrastelijoita, ja kovaa kiistaa käydään tällälkin hetkellä, kuka saa kutsua itseään taiteilijaksi. Oman kokemukseni perusteella taiteilijat (kaikki alat, ehkä poikkeuksena nuoret näyttelijät) ja tutkijat ovat kaikkein kiinnostavimpia keskustelukumppaneita aivan keskustelun aiheesta riippumatta - toki kaikki eivät välitä kiinnostavista keskusteluista, mutta itselleni ne ovat yksi tärkeimmistä arvoista elämässä. 

Kukaan tuntemani taitelija ei miellä itseään kuuluvaksi keskiluokkaan bussikuskin tai insinöörin tavoin. Enkä kyllä minäkään heitä keskiluokkaisina pidä. Tutkijoiden suhteen tilanne on monisyisempi.

Jo jonkun aikaa on ollut mielessäni linkata tänne jotain Anna Kontulan poleemisesta teoksesta Pikkuporvarit. (Todettakoon, että itse en ole äänestänyt enkä äänestä vasemmistoa.) https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/pikkuporvarit/ Kontula ilmeisen laaja-alaisena kansanedustajana ja tutkijana on havainnut tämän ryhmän edelleen jatkuvan olemassaolon ja päättänyt kirjoittaa asiasta. Ilmeisesti jotkut ovat närkästyneet, aivan kuten jotkut tuosta Viitalankin jutusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Täyttä puppua! Viitalan ja samoin ylläolevan puheessa toistuu ihmeellinen myytti jostain erityisihmisistä, jotka taidetta tekevät ulkopuolella tylsän itseääntäynnä olevan porvarillisen keskiluokan. Tuo on sitä romantiikan ajan taiteilijaneroutta korostavaa bullshittiä. Taide itsessään ja sen tuottaminen vaatii tietysti ihmiseltä jotain joko synnynnäistä lahjaa tai/ja useimmiten kovalla työllä ansaittua. Taiteilija ei ole sen vähemmän tai enemmän keskiluokkainen kuin joku bussikuski tai insinööri. Hän tekee taidetta työkseen ellei ole harrastelija. Uskon suurimman osan tajuavan, että mikään taide, työ tai ammatti ei ole itsessään jotenkin erinomaisempi kuin muut. Arvostan itse taiteentekijöitä ja maksan mielelläni hyvästä teatteriesityksestä. Itse olen muussa ammatissa kuin näyttelijä, ohjaaja jne. enkä edes yritä noille tonteille, koska minusta ei siihen ole. Ostan myös kirjoja joko printtinä tai ekirjana ja toivon, että suomenkielistä kirjallisuutta jaksetaan tehdä jatkossakin.

Sinustako tämä nykyinen sitten on hyvä ajatusmalli, että taide ja tiede ovat ammatteja siinä kuin muutkin, ja niiden edustajien tehtävä on tehdä tulosta? Miksi haluaisin lukea kenenkään ajatuksia kirjan verran per vuosi? Ennen maailmassa kirjailija kirjoitti kaikenlaista muutakin ja välillä synkisteli tai ryyppäsi. Eikä hän ollut sen takia harrastelija. Nykyisin pitää osoittaa olevansa luotettava ammattilainen ollakseen lukemisen arvoinen. Kohta varmaan jo pitää olla kellokortti? 

Juuri näin! KIITOS!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Täyttä puppua! Viitalan ja samoin ylläolevan puheessa toistuu ihmeellinen myytti jostain erityisihmisistä, jotka taidetta tekevät ulkopuolella tylsän itseääntäynnä olevan porvarillisen keskiluokan. Tuo on sitä romantiikan ajan taiteilijaneroutta korostavaa bullshittiä. Taide itsessään ja sen tuottaminen vaatii tietysti ihmiseltä jotain joko synnynnäistä lahjaa tai/ja useimmiten kovalla työllä ansaittua. Taiteilija ei ole sen vähemmän tai enemmän keskiluokkainen kuin joku bussikuski tai insinööri. Hän tekee taidetta työkseen ellei ole harrastelija. Uskon suurimman osan tajuavan, että mikään taide, työ tai ammatti ei ole itsessään jotenkin erinomaisempi kuin muut. Arvostan itse taiteentekijöitä ja maksan mielelläni hyvästä teatteriesityksestä. Itse olen muussa ammatissa kuin näyttelijä, ohjaaja jne. enkä edes yritä noille tonteille, koska minusta ei siihen ole. Ostan myös kirjoja joko printtinä tai ekirjana ja toivon, että suomenkielistä kirjallisuutta jaksetaan tehdä jatkossakin.

Sinustako tämä nykyinen sitten on hyvä ajatusmalli, että taide ja tiede ovat ammatteja siinä kuin muutkin, ja niiden edustajien tehtävä on tehdä tulosta? Miksi haluaisin lukea kenenkään ajatuksia kirjan verran per vuosi? Ennen maailmassa kirjailija kirjoitti kaikenlaista muutakin ja välillä synkisteli tai ryyppäsi. Eikä hän ollut sen takia harrastelija. Nykyisin pitää osoittaa olevansa luotettava ammattilainen ollakseen lukemisen arvoinen. Kohta varmaan jo pitää olla kellokortti? 

Ennen MIEStaiteilijat saattoivat istua Kämpissä tai Kosmoksessa, kun vaimo kävi töissä, hoiti kodin ja lapset. Onneksi tilanne on nyt eri. Taiteilija on ammatti kuin moni muukin enkä ymmärrä jotain ihannointia, koska samalla tavalla he käyvät kaupassa, vievät lapsia hoitoon ja maksavat laskuja kuin me muutkin. Onneksi on päästy eroon kaljan ääressä tupakkaa kiskovasta muka boheemiudesta, jonka mahdollisti aina jotkut muut: mesenaatti, kustantaja, puoliso jne. Nykyään ymmärretään taidepiireissäkin, ettei kännissä eikä krapulassa pysty tuottamaan niin hyvää jälkeä kuin selvin päin parhaimmillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joutuu nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle, niin on köyhyysloukussa, olipa mistä luokasta tahansa.

Ja kyllä, työkyky on jotain, josta kannattaa olla kiitollinen, eikä pitää sitä itsestään selvänä. Minusta tämä ei ole luokka-asia.

Se on luokka-asia, koska ihmiset voi yhteiskuntatieteellisesti jakaa nelikenttään: koulutettu/ei-koulutettu - pysyvässä palkkatyössä/prekaariasemassa-työtön.

Vain koulutus (loppuun asti vähintään keskinkertaisilla arvosanoilla viety koulutus) voi taata ihmiselle paikan muualla kuin syrjäytyneenä työttömänä. Poikkeuksia on, mutta vain muutama erikoistapaus tuhansia perustapauksia vasten (esim. lahjakas itseoppinut kirjoittaja, peruskoulupohjalta yrityksen perustanut jne.).

Ja kuten sanoit, jos työkyky menee nuorena, on köyhyysloukussa. Ei voi kouluttautua, ei voi tehdä töitä.

Luokka-ajattelua on teoreettisessa mielessä yritetty tutkimuksen keinoin muokata ja muuttaa, mutta vielä toistaiseksi ei ole löytynyt parempaa tieteellistä ja laajalti yhteiskunnissa hyväksyttyä tapaa ilmaista erilaisia eroavaisuuksia ihmisryhmien välillä. Viitalan kolumnit ovat siksikin ansiokkaita, että hän on - kuten moneen kertaan täälläkin todettu - jossain "luokkien perusmallin" välisessä rajatilassa. Sieltä hän pystyy näkemään kahteen eri luokkaan sekä myös havainnoimaan näissä luokissa olevia todenmukaisia tai kuvitteellisia käsityksiä, mm. niistä muista luokista ja niiden edustajista.

Muuten juu, mutta tästähän on kyse, ettei koulutuskaan takaa enää mitään. Eli poikkeuksia alkaa olla myös toiseen suuntaan. Ennen oli selvää, että kaikki valopäät eivät elä leveästi. Sitten tuli paremmat vuosikymmenet, ja älymystön oletettiin tienaavankin jotain. Nyt moni on joutunut pakenemaan kuka minnekin, koska työvoimatoimistosta ei järjesty älykön paikkoja. Taiteilijoitakin siellä vihataan. 

Ja monelle on edelleen epäselvää, että ihminen ei välttämättä edes syrjäydy oman sairastumisensa takia. Itse syrjäydyin, koska vanhempani sairastuivat, ja heidät sairastutti lama. Itse en selviytynyt ruuhkavuosista vaan voimat loppuivat kesken.  Ehkä nousen tästä, mutta ihan mahdollisesti en. 

Tämä on yksi keskiluokkaisuuden ongelmista, että kieltäydytään katsomasta tilannetta riittävän avarasti. Jankutetaan periaatteita tai todennäköisyyksiä, ja samaan aikaan tuntuu, ettei kahden viime laman väliin jäävän jakson lyhyyttä oteta edes teoriassa huomioon. Todellisuudessa ne ovat rampauttaneet yhteisvaikutuksena monia, jotka ensimmäisestä vielä selvisivät. Ja nyt minun laillani, heille lankeaa perintöasunnot, joista saattaa edelleen olla velkaa, joista on kustannuksia koko ajan velattominakin, ja joiden ylläpitämiseen heidän tulonsa eivät riitä eikä ostajia ole. Tästä ongelmasta ei vaikuta kukaan kiinnostuvan. Mitä heille tehdään? Minun onneni on, että kumpikaan perintöasunto ei ole osake, joten väistämättömiä kiinteitä kuluja on vähemmän. 

Voi olla ettei klassisen musiikin ihaileminen auta heitä, mutta vielä vähemmän iloa tilanteessa on niistä, joiden pinna on kireällä juostessa taitoluistelu- ja jääkiekkotreenikierteessä, jotta omat lapset eivät putoa (saattavat kyllä pudota liiallisten paineiden myötä). 

Voi tietysti olla, että Viitalaan ärsyyntyvät nimenomaan ne, jotka haistavat, että ostovoiman heikkouden myötä aina isompi osa on putoamisvaarassa, ja pelkäävät ettei omakaan nahka ole kuivilla. Lasten kalliit harrastukset ovat epäjumalanpalvontaa, jonka on tarkoitus pelastaa edes heidät. 

Kiitos. Mielestäni puhut täyttä asiaa. Sekä aiempien vuosien tapahtumista seurauksineen, että tuosta keskiluokan pakenemisesta ja epäjumalanpalvonnasta, joka pahimmassa tapauksessa tosiaan saattaa saada ne lapset putoamaan. Siinäkin mielessä elämä Aulin (ja samoin minun) lapsuudessa ja nuoruudessa oli helpompaa, kun aikuisten päätä ei kiristänyt se vanne, pelko putoamisesta. Kutakuinkin kaikilla aikuisilla oli silloin hyvin lähiaikainen muisto siitä, millaista elämä oli ollut vielä vähän aikaa aiemmin: ei välttämättä juoksevaa vettä, ei viemäröintiä, työttömyyttä oli 70-luvullakin (Ruotsiin lähti osa porukasta), epävarmuus oli alati läsnäolevaa. Mutta kuvitelmani mukaan ihmiset osasivat silloin iloita hetkestä ja olla tietoisia siitä, että jos yhtäkkiä tapahtuisikin jotakin ikävää - työttömyys, sairastuminen, köyhyys - niin se putoaminen ei tapahtuisi liian korkealta. Kun muistossa oli vielä oma nuoruusaika, osalla vielä absoluuttisen köyhyyden riivaama. Ihmiset siis, jos heidän elintasonsa olisi laskenut, eivät olisi tipahtaneet mihinkään heille ennestään tuntemattomaan pimeään kuiluun, vaan vain palanneet ikään kuin takaisinpäin omaan lähimenneisyyteensä.

Mikä herättää seuraavan kysymyksen, onko suomalaisella keskiluokalla kuukausipalkkaisine pysyvine töineen, omakotitaloineen, kaksine autoineen ja lasten kalliine harrastuksineen asiat faktisesti liian hyvin, jotta valtaosa keskiluokasta kestäisi sen? Koska jos se pelko koko ajan jäytää, että kaiken menettää, niin ehkä kannattaisi vähentää sitä pelon määrää ihan itse, ilman että odottaa sen kuuluisan kaitselmuksen sen tekevän. Ehkä kannattaisi löytää jo hyvissä ajoin elämänsä todelliset arvot jostakin muusta kuin materiasta ja pankkitilin saldosta. Ehkä tämä myös oli jotakin sellaista, mitä Viitalakin yritti sanoa. En tiedä. Minulle vain tuli tuollainenkin ajatus tämän keskustelun myötä.

Esitit mielenkiintoisia ajatuksia. Suomalaisten elintaso nousi muutamassa vuosikymmenessä. Vanhemmat halusivat, että lapsillaan olisi parempi - myös taloudellisesti - elämä  kuin mitä heillä itsellään oli. On ihan normaalia, että vanhemmat toivovat niin. Nyt sopiva elintaso on keskiluokalla  saavutettu ja yhä useammin nuoria kehotetaankin hakeutumaan alalle, josta pitävät. Vaikka se tarkoittaisikin matalampaa elintasoa kuin mitä vanhemmilla on. Lisäksi vanhempien elintasoa tärkeämpänä pidetään, että ylipäätään on töitä. Ei ole huono vaihtoehto opiskella lähihoitajaksi. Lapset ovat myös erilaisia eivätkä sisaruksistakaan kaikki ole yhtä kunnianhimoisia. 

Mitä tulee tuohon keskiluokkaisen elintason menettämisen pelkoon, niin Suomessa keskiluokkaisten elintaso ei  ole kaksinen. Suomessa ylimpään tulodesiiliin pääsi aiemmin 100 000€ vuosituloilla, viime vuonna tuohon joukkoon pääsi jo 60 696 € vuosituloilla. Eli jos tienaat enemmän kuin 5058€/kk, kuulut rikkaimpaan kymmenykseen. Nykypäivän keskiluokkaisuutta (jos ajatellaan vain taloudellisessa mielessä) kuvaa minusta parhaiten se, saako pankista asuntolainaa vai ei. Ja Suomessa nyt mieluusti asutaan omistusasunnossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Täyttä puppua! Viitalan ja samoin ylläolevan puheessa toistuu ihmeellinen myytti jostain erityisihmisistä, jotka taidetta tekevät ulkopuolella tylsän itseääntäynnä olevan porvarillisen keskiluokan. Tuo on sitä romantiikan ajan taiteilijaneroutta korostavaa bullshittiä. Taide itsessään ja sen tuottaminen vaatii tietysti ihmiseltä jotain joko synnynnäistä lahjaa tai/ja useimmiten kovalla työllä ansaittua. Taiteilija ei ole sen vähemmän tai enemmän keskiluokkainen kuin joku bussikuski tai insinööri. Hän tekee taidetta työkseen ellei ole harrastelija. Uskon suurimman osan tajuavan, että mikään taide, työ tai ammatti ei ole itsessään jotenkin erinomaisempi kuin muut. Arvostan itse taiteentekijöitä ja maksan mielelläni hyvästä teatteriesityksestä. Itse olen muussa ammatissa kuin näyttelijä, ohjaaja jne. enkä edes yritä noille tonteille, koska minusta ei siihen ole. Ostan myös kirjoja joko printtinä tai ekirjana ja toivon, että suomenkielistä kirjallisuutta jaksetaan tehdä jatkossakin.

No, ei ole bullshittiä eikä edes romantiikan aikaa vaan ihan tukevasti 2020-lukua. Osa ihmisistä tuntee paitsi taiteen ja kulttuurin historian myös tietää olevansa osa tuota jatkumoa. Toki on kaikenmaailman "sometaiteilijoita" ja harrastelijoita, ja kovaa kiistaa käydään tällälkin hetkellä, kuka saa kutsua itseään taiteilijaksi. Oman kokemukseni perusteella taiteilijat (kaikki alat, ehkä poikkeuksena nuoret näyttelijät) ja tutkijat ovat kaikkein kiinnostavimpia keskustelukumppaneita aivan keskustelun aiheesta riippumatta - toki kaikki eivät välitä kiinnostavista keskusteluista, mutta itselleni ne ovat yksi tärkeimmistä arvoista elämässä. 

Kukaan tuntemani taitelija ei miellä itseään kuuluvaksi keskiluokkaan bussikuskin tai insinöörin tavoin. Enkä kyllä minäkään heitä keskiluokkaisina pidä. Tutkijoiden suhteen tilanne on monisyisempi.

Jo jonkun aikaa on ollut mielessäni linkata tänne jotain Anna Kontulan poleemisesta teoksesta Pikkuporvarit. (Todettakoon, että itse en ole äänestänyt enkä äänestä vasemmistoa.) https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/pikkuporvarit/ Kontula ilmeisen laaja-alaisena kansanedustajana ja tutkijana on havainnut tämän ryhmän edelleen jatkuvan olemassaolon ja päättänyt kirjoittaa asiasta. Ilmeisesti jotkut ovat närkästyneet, aivan kuten jotkut tuosta Viitalankin jutusta.

Joopa joo. Kuinkahan monta taiteilijaa sinäkin tunnet ja ennen kaikkea, Kallion viherpiirien, ulkopuolelta muualta Suomessa? Mitä itse olen esim.näyttelijöitä ja muita taiteilijoita tavannut, ovat he ihmisiä iloineen ja suruineen kuin muutkin. En kritisoi apurahoja ja muita järjestelmiä, joilla isoilla summilla taidetta ja tiedettä vuosittain rahoitetaan mutta niissä on se ongelma, että piirit on hyvin pienet ja on kuuluttava ns.hegemoniaan ja tiettyyn portinvartijoiden hyväksymään rinkiin, jotta apurahoja saa.