Espanjalainen mieheni vaatii, että reilun kuukauden vanhalle tytöllemme laitetaan korvakorut
En osaa oikein suhtautua tähän: kuulemma Espanjassa ja ylipäätään välimeren maissa on tapana reiittää pienten lasten korvat ja muun muassa miehen vanhemmat haluaisivat korvakorut koska kuulemma muuten ei voida olla varmoja lapsen sukupuolesta. Minun mielestäni taas kaikki ylimääräinen kärsimyksen aiheuttaminen noin pienelle on aivan turhaa ja haluaisin kunnioittaa tyttömme kehollista koskemattomuutta. Mitä mieltä olette, kumpi meistä on oikeassa?
Kommentit (216)
Jaa. Sano sille että täällä se on v@lko r o skan tapa tehdä reikiä lapsiin.
Korvareikä asettuu väärään paikkaan korvanlehteä silloin kun se laitetaan vauvana. Suomessa edellytetään yleensä 7 vuoden ikää. Minusta henk.koht. sopiva ikä on silloin kun lapsi niitä itse pyytää (kun käsityskyky riittää ymmärtämään mikä on lävistys).
Sinä. Tuttuni on kotoisin maasta jossa tyttölasten korvat rei'itetään ihan pieninä, hän vihaa tuota tapaa niin paljon että inhoaa kaikkia korvakoruja vielä aikuisenakin.
Eikö miehelläsi vieläkään ole pankkitunnuksia?
Minun mielestäni uskomattoman turhamaista ja ilkeää aiheuttaa kipua lapselle siksi, että korvakorut näennäisesti "kaunistaisivat" lasta.
Kulttuurierohan tuo on, mutta voit kertoa, että Suomessa ei ole tapana ja harva lävistäjä täällä suostuu edes laittamaan koruja noin pienelle vaikka kuinka vanhemmat pyytäisi. Ampumalla nyt ei pitäisi korviksia laittaa minkään ikäiselle, toivottavasti se alkaa olla jo selvää kaikille.
Sukupuolen kanssa korviksilla taas ei ole mitään tekemistä, eli tuo on ihan vaan hölmö peruste. Ehdottaisin, että keskustelette nyt jonkinlaista kompromissia, vilkkaalla tarhaikäisellä nuo ovat nyt siitä vaarallisetkin, että jäävät herkästi leikkiessä kiinni vaatteisiin tai hiuksiin ja pahimmassa tapauksessa repäisevät korvalehteäkin.
Istuta se miehesi lävistäjän tuoliin!
Miehelle nännikorut ja Prince Albert. Eiköhän se siitä asetu.
Vierailija kirjoitti:
joo ei todellakaan noin pienelle
Voi allergisoitua loppuiäkseen. Ei missään nimessä.
Oma tyttäreni oli 7 vanha, kun hän itse halusi pienet korvikset, kun parhaalla ystävälläkin oli. Kyllä espanlainenkin tunnistaa vastasyntyneen lapsensa sukupuolen ilman korviksia:))) Vanhemmat laitattavat korvikset lapselleen tai ovat laitattamatta. Hassu aloitus!!!
Sanot että Suomessa ihan oikeasti ei katsota hyvällä jos vauvalla on korvakorut. Saatte kyllä kuulla asiasta jatkuvasti.
Tapa on normaali espanjassa, mutta jos asutte täällä, sano hänelle se on laitonta lähes.
Asia loppuunkäsitelty. Espanjalaiset osaavat thedä kärpäsestä härkäsen, älä mene lankaan.
Espanjalainen miehesi on päästään sekaisin, jos se kuvittelee, että suomalaisia naisia ja äitejä käskytetään millään tapaa. Ei varsinkaan rei'ittämään vauvojaan.
Tarjoile miehellesi jouluinen annos suomalaista SISUa!
Nyrkkiä nekkuun, niin ymmärtää että nyt ei olla välimerellisissä maissa. Täällä määrää nainen ja joka uhkaa satuttaa naisen lasta, niin sitä sattuu.
Minusta on aika pikkujuttu, jos se toiselle on tärkeää.
Miksi kipu on aiheutettava tytölle, miksei pojalle? Minkä pässin olet nainut ap.
joo ei todellakaan noin pienelle