Auli Viitala kurmuuttaa keskiluokkaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Niin. Tämän kommentin ilmaantuminen kuvastaa sitä, mistä edellä on puhuttu: että on ylempää ja alempaa keskiluokkaa, ja on henkistä pääomaa ja sivistystä, ja että koko keskiluokalla ei sitä ole.

Tässä on malliesimerkki keskiluokkaisesta, konsumeristisesta ja materialistisesta tavasta tarkastella taidetta: what's it for me?

Ja jos ei anna mulle mitään ,niin sitten sitä ei tarvitakkaan.

Tätä minä en kertakaikkiaan ymmärrä. Jos ajatellaan, että haluaisin ehdottomasti täyttää elämäni vaikka sillä, että kudon villasukkia. Ei siinä mitään, niin saa tehdä, mutta jos ajattelisin, että saisin niillä ihan elannon, niin sitten asiaa pitäisi miettiä uudelleen. Voisin ajatella vaikka, että myisin niitä ja jotta myisin niitä, niille pitäisi olla markkina. Minusta tulisi yrittäjä. Mutta miten on, että jos se minun intohimoni on vaikka maalata tauluja, niin miksi minulla pitäisi olla oikeus ilmoitusluonteisesti odottaa vaikkapa verorahoista mieleistäni rahoitusta ilman, että kukaan esim. haluaisi ostaa taulujani? Nythän meillä on olemassa erilaisia kunnantaiteilijoita ja taiteen rahoitusohjelmia, apurahoja jne. Eli tavallaan itse itsensä toimeen ottaneita ihmisiä tuetaan rahallisesti siinä, että he tekevät jotain joka on lähinnä tärkeintä heille itselleen. Mutta tämäkään ei ilmeisesti riitä. Pitäisi saada sama elintaso kuin keskiluokalla.

Olet ymmärtänyt apurahajärjestelmän väärin.

Suurin osa apurahoja myöntämistä tahoista on yksityisiä säätiöitä, jotka tavallaan palkkaavat sillä apurahalla taiteilijan tai tutkijan vuodeksi töihin.

Itse olin juuri viime vuoden kokovuotisella apurahalla, 2700€ nettona. Ei huono.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Miten putkimies voi olla työväenluokkaa, kun Viitala on juuri meitä kouluttanut, että on vain keskiluokka ja erinäinen joukko syrjäytyneitä ihmisiä? Eli onko putkimies siis syrjäytynyt?

Putkimies voi lunastaa paikkansa keskiluokassa jos lukee ahkerasti vapaa-ajallaan ja harrastaa tiedettä ja taidetta. Eli yhteiskunnallinen elämä nyt on vain kaikille joku suoritus jossa pitää joka päivä todistaa muille ettei ole laiska mukavuudenhaluinen pösilö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Huomaa, ettet sä katso maailmaa keskiluokan kuplasta. Keskiluokassa ei näytä olevan mitään hyvää, vaan työ in innotonta puurtamista rahan vuoksi, puoliso valittu väärin perustein ja keskustelut latteita ja mielikuvitus pysähtynyttä. Alistuneitakin ovat raukkaparat. Mitään hyvää ei keskiluokka yhteiskuntaan tuo, vaan huonolla tuurilla 30-luvun Saksaa tuppaa tulemaan.

Mä en tiedä missä kuplassa sä elät, mutta et kyllä anna siitä kovin hyvää kuvaa, kun asetat itsesi muiden yläpuolelle. Turha väittää, ettet tee niin, koska jos olisit noin kirjoittanut köyhistä, olisi sulle alanuolta pukannut.

Ja on aika pienikatseista sanoa, ettei keskiluokka "tee taidetta", jos keskiluokan määrittelyyn kuuluu isona osana sivistys. Opiskellessani latinaa yliopistossa eivät opettajat, dosentit ja professorit mitenkään köyhiltä vaikuttaneet. Proffan kuukausipalkka on muistaakseni jossain 6000 euron kieppeillä.

Lisäksi aika moni taiteilija nääntyisi nälkään, jos keskiluokka lakkaisi kuluttamasta taidetta ja maksamasta veroja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus tuo on. Viitala näkee hyvin sen oman etuoikeutetun asemansa, kun on saanut keskiluokkaisen kasvatuksen ja koulutuksen, ja sen, että niiden ansiosta hän ei ole täysin syrjäytynyt, vaikka vaikeuksia on tullut. Koska keskiluokkainen ihminen pärjää kelan virkamiestenkin kanssa paremmin, kuin se oikeasti syrjäytynyt. Jokaisen meistä olisi hyvä nähdä oma etuoikeutettu asemamme. Keskiluokassa meillä kaikilla se on, vaikka eläisimme ihan tavallista elämää.

Olen itse tehnyt luokkanousun: suvussani olen ensimmäisiä korkeakoulutettuja ja sisarukseni sekä serkkuni ovat pääsääntöisesti ammattiopistotason käyneitä tai kouluttamattomia duunareita (rekkakuski, ahtaaja, kodinkonemyyjä, talkkari, siivooja, jne). En siis sano tätä mitenkään ylemmyydellä, vaan tiedostan mistä olen lähtenyt ja voisin ihan hyvin olla itse alempaa luokkaa myös.

Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni duunarimaailmassa. Nyt työyhteisöni, puolisoni ja ystäväpiiristäni osa ovat keskiluokkaisista taustoista. On niin paljon asioita joita keskiluokkakuplassa elävät eivät ymmärrä. Heidän maailmankuvassaan menestyminen elämässä on "vain" itsestä kiinni. Jos lapsi sairastuu, varaat ajan yksityiseltä ja sairaskuluvakuutus korvaa kulut. Itsekään ei tarvi jonotella päivystyksessä vaan pikkuvaivat hoituvat työterveyslääkärillä. Muuten vakavan sairastumisen kohdalla keskiluokkaisella on energiaa ja osaamista selvitellä millä ehdoin saa sairauspäivärahaa / osasairauspäivärahaa / kuntoutustukea jne. (Esim. osaa pyytää lääkäriltä että työuupumuksen viralliseksi diagnoosikoodiksi kirjataan b-lausuntoon masennus tai ahdistus, koska uupumus ei kelpaa Kelalle eikä vakuutusyhtiölle syynä sairaslomaan tai tuettuun terapiaan). Kun ostaa ensimmäistä asuntoaan, lainaa saa helpommin kun saa vanhemmat takaajiksi. Akateemisten sukulaisten neuvoilla on helpompi sujahtaa yliopistomaailmaan ja osaa käyttäytyä luontevasti, tietää mihin osakuntaan kannattaa liittyä, mitä tarkoittavat fuksiaiset ja miksi kannattaa olla aktiivinen opiskelijaelämässä....

Tietenkään kaikilla ei ole näin, mutta keskiluokkaisesta taustasta saa paljon aineetonta pääomaa jonka turvin osaa luovia elämässä paremmin eteenpäin.

Nykyisen keskiluokkakuplani enemmistö ei näe luokkayhteiskuntaa, koska he pyörivät ympyröissä joissa on vain muita keskiluokkaisia. Eivätkä tähän kuplaan tulleet kehtaa paljastaa omia poikkeavuuksiaan keskiluokkaisille. Itse esimerkiksi asuin vuokralla käytännön pakosta yli kolmikymppiseksi, mikä kl-kuplalaisille on kummallista, "kaikkihan asuvat omassa asunnossa koska se tulee taloudellisesti edullisemmaksi". En myöskään osaa lasketella koska lapsena perheelläni ei ollut varaa rinnelippuihin ja varusteisiin. Meillä ei ole, eikä vanhemmillanikaan ole, kesämökkiä (olen ihan kummajainen tässä suhteessa esim. työkavereihini nähden). En ole koskaan käynyt Lapissa hiihto- tai ruskalomalla. Jne. Suurin osa verrokkiryhmästäni on perheellisiä kahden auton talouksia jotka asuvat omakotitalossa kehyskunnassa ja käyvät lomamatkalla ulkomailla vähintään kerran vuodessa. Useilla on myös mökki tai lomaosake käytettävissä. Lapset harrastavat jääkiekkoa tai jotain muuta ryhmä/seuraurheilua, tai sitten ratsastusta, kuvataidekoulua jne.

Kun seuraan omien lapsuuden sukulaisteni elämää läheltä niin siellä se arkitodellisuus on aika erilainen.

Kiitos tästä kommentistasi. Kiitos todella. Se kuvastaa monen tuntemani ihmisen maailmaa ja maailmankuvaa. Tänä päivänä (13.2.23) tänne palstalle on kuitenkin eksynyt otsikon provosoimia keskiluokan ihmisiä, jotka kuuluvat tuohon ryhmään, jonka edustajia sinäkin tunnet ja jotka eivät joko arjessaan pysty (ehdi) tai hoksaa tajuta omaa tilannettaan suhteessa muiden tilanteeseen tai jotka, jos heidät ns. pistetään selkä seinää vasten, eivät millään suostu sitä tekemään. Täällä on joitakuita fiksuja kommentteja siitä, miten osa keskiluokkaisista ihmisistä tiedostaa putoamisen mahdollisuuden, vaaran ja pelon, ja siksi tekevät kaikkensa, etteivät he tai heidän lapsensa putoaisi siitä keskiluokkaisesta elämästä. Tuo jatkuva taistelu - jota Juha Siltala on ammattitaidollaan kuvannut - ilmiselvästi väsyttää ja katkeroittaa keskiluokkaisen ihmisen elämän, ja hän oikeasti alkaa ajatella, että HÄN tekee enemmän töitä kuin saman tuntimäärän pienemmällä palkalla tekevä duunari ja että HÄN on palkkansa siksi ansainnut ja HÄN on asemansa siksi ansainnut. Se pelko jäytää keskiluokkaisen ihmisen sielua, se, että hänestä tulisi siihen asti salaa tai julkisesti halveksimansa duunari tai - mikä kaikkein pahinta - työtön. Ja siksi hän puskee vielä enemmän hampaat irvessä eteenpäin, ja siinä samalla katkeroituu verisesti kaikille muille kuin oman luokkansa edustajille - ei toki rikkaille, vaan nimenomaan häntä sosiaalisessa hierarkiassa alempana oleville. (Tästäkin on tehty tutkimuksia mm. Britanniassa. Aina alempana olevaa potkitaan, ei koskaan ylempänä olevaa. Tietenkään.)

Samalla häneltä kuitenkin jää kysymättä se keskeinen asia, joka myös erottaa hänet sieltä "syrjäytyneestä": mikä siinä olisi niin kamalaa, jos hän jäisi työttömäksi, jos menisi talo ja perheellä ei olisi enää autoa eikä lapsilla kalliita harrastuksia? Mikä.siinä.olisi.niin.kamalaa?

Koska kun keskiluokkainen, materiaalisesti menestynyt ihminen ajattelee, että pahin mitä voisi tapahtua, olisi se, että hän tipahtaisi pois sieltä keskiluokasta syrjäytyneeksi, hän samalla - ehkä tahtomattaan, todennäköisesti tajuamattaan - tulee sen ajatuksen piiriin, että muun kuin keskiluokkaisen ihmisen elämä on kamalaa, sietämätöntä, kestämätöntä, se ei edes ole ihmisarvoista elämää.

Näinkö todellakin moni suomalainen ajattelee toisista suomalaisista? Koska se pahin asia, mitä voi tapahtua, on se, että muuttuu nykyisestä itsestään toisenlaiseksi?

Ja miten onkaan? Mediaan astuu tällainen Auli Viitala, jolle on tapahtunut tuo pahin mahdollinen, mitä keskiluokkaiselle voi tapahtua. Ja hän elää, ja hän työskentelee, ja hän osaa nähdä sekä omassa elämässään että suomalaisesssa yhteiskunnassa ja vieläpä lapsuudenperheessään ja omassa menneisyydessään hienoja, myönteisiä asioita. Hänelle on tapahtunut pahin kuviteltavissa oleva painajainen, ja hän on siltikin onnellinen.

Se on niin suuri märkä rätti koko perustyypin keskiluokkaiselle (keskiluokkaisesti ajattelevalle) ihmiselle, että siinä mielessä koko Auli Viitalan edustama ajattelu on hänelle punainen vaate. Suoranainen uhka.

Todella monelle keskiluokkaiselle ihmiselle tekisi inhimillisyyden nimissä aidosti hyvää se, että heille kävisi kuten Viitalalle: tulisi se pudotus. Sitten he näkisivät, että haitoista ja ongelmista huolimatta elämä kuitenkin jatkuu, eikä muutos edes ollut niin kamala. Vanne pään ympäriltä lähtisi kiristämästä, ja ehkä keskiluokkainen ihminen näkisi muutkin kuin kaltaisensa ihmisinä ja heidän elämänsä oikein hyvinä eläminä.

Mitä pahaa siinä on, ettei halua elämänsä muuttuvan "huonompaan"? Ja miksi se tuntuu olevan hirveä loukkaus, niille "huonommissa oloissa" eläville, ettei muut halua joutua samaan tilanteeseen? Tai mä en ole miljonääri tai edes varakas, mutta kyllä mä tajua, miksei joku Wahlroos halua menettää omaisuuttaan ja päätyä mun tilanteeseen. Vai haluaisiko suomalainen köyhä pudota tilanteeseen, jossa hän olisi samalla tavalla köyhä kuin joku maaseudulla asuva afrikkalainen, joka ei saa minkäänlaista tukea elämiseensä eikä kaikki lapset pääse kouluun, kun se maksaa ja lasten täytyy auttaa tuomaan leipää pöytään? Mikä.siinä.olisi.niin.kamalaa? Ihan onnellisia ne siellä Afrikassakin voivat olla.

Mä haluaisin uskoa, että suurin osa ihmisistä tajuaa, ettei vaikka köyhillä ole kaikki asiat huonosti, vaan he voivat myös olla tyytyväisiä elämässään. Silti ihmiset ihan luonnostaan haluaa pitää kiinni saavutetuista eduista ja siitä "paremmasta elämästä".

Niin. Ne "saavutetut edut"... Sinäpä sen sanoit.

Niin. Saavutetut edut saavutetaan tekemällä jotain. Etuoikeus on jotain, jonka eteen ei tarvitse tehdä mitään.

Suomessa on vähän etuoikeutettuja ihmisiä. Ehkä jonkun hyvin rikkaan ruotsalaissuvun jälkeläiset? Kaikki muut joutuvat tekemään jotain saavuttaakseen ne edut, jotka haluaa. Tämä ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että joillakuilla on parempi lähtötilanne kuin toisilla. Mutta yhä edelleen korkeakoulutus on avain aika moneen asiaan. Se on kaikille ilmainen kuten peruskoulukin. Näin ollen meillä on huomattavasti parempi mahdollisuuksien tasa-arvo kuin useimmissa muissa maissa. Siksi kitinä luokasta ja etuoikeuksista on vähän hassua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Miten putkimies voi olla työväenluokkaa, kun Viitala on juuri meitä kouluttanut, että on vain keskiluokka ja erinäinen joukko syrjäytyneitä ihmisiä? Eli onko putkimies siis syrjäytynyt?

Putkimies voi lunastaa paikkansa keskiluokassa jos lukee ahkerasti vapaa-ajallaan ja harrastaa tiedettä ja taidetta. Eli yhteiskunnallinen elämä nyt on vain kaikille joku suoritus jossa pitää joka päivä todistaa muille ettei ole laiska mukavuudenhaluinen pösilö.

Tän ketjun perusteella keskiluokka on typerää ja materialistista eikä ymmärrä tieteitä ja taiteita, mutta keskiluokkaan päästäkseen pitäisi kuitenkin harrastaa tieteitä ja taiteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Mä olen niin kyllästynyt sen iänikuisiin märinöihin. Ja tää ei ole naisvihaa vaan mielipide. Olen itsekin nainen.

Auli jaksaa masentuneena nuorena eläkeläisenä kumman hyvin moittia ja haukkua muita.

Menisi hänkin töihin, ja hankkisi itselleen muuta ajateltavaa.

Moni rahapulassa kärvistelevä taiteilija on pelkästään iloinen kun joku kuluttaa hänen taiteeseensa - voihan sitä sitten baarissa naureskella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Täyttä puppua! Viitalan ja samoin ylläolevan puheessa toistuu ihmeellinen myytti jostain erityisihmisistä, jotka taidetta tekevät ulkopuolella tylsän itseääntäynnä olevan porvarillisen keskiluokan. Tuo on sitä romantiikan ajan taiteilijaneroutta korostavaa bullshittiä. Taide itsessään ja sen tuottaminen vaatii tietysti ihmiseltä jotain joko synnynnäistä lahjaa tai/ja useimmiten kovalla työllä ansaittua. Taiteilija ei ole sen vähemmän tai enemmän keskiluokkainen kuin joku bussikuski tai insinööri. Hän tekee taidetta työkseen ellei ole harrastelija. Uskon suurimman osan tajuavan, että mikään taide, työ tai ammatti ei ole itsessään jotenkin erinomaisempi kuin muut. Arvostan itse taiteentekijöitä ja maksan mielelläni hyvästä teatteriesityksestä. Itse olen muussa ammatissa kuin näyttelijä, ohjaaja jne. enkä edes yritä noille tonteille, koska minusta ei siihen ole. Ostan myös kirjoja joko printtinä tai ekirjana ja toivon, että suomenkielistä kirjallisuutta jaksetaan tehdä jatkossakin.

Sinustako tämä nykyinen sitten on hyvä ajatusmalli, että taide ja tiede ovat ammatteja siinä kuin muutkin, ja niiden edustajien tehtävä on tehdä tulosta? Miksi haluaisin lukea kenenkään ajatuksia kirjan verran per vuosi? Ennen maailmassa kirjailija kirjoitti kaikenlaista muutakin ja välillä synkisteli tai ryyppäsi. Eikä hän ollut sen takia harrastelija. Nykyisin pitää osoittaa olevansa luotettava ammattilainen ollakseen lukemisen arvoinen. Kohta varmaan jo pitää olla kellokortti? 

Joo-o, kyllä ennen oli paremmin, kun taiteilijat paransivat maailmaa ryyppäämällä ja synkistelemällä. Enkä ymmärrä, mistä revit tuon ajatuksen, että vaatimus tuloksen tekemisestä olisi hyvä asia. Kyllä asioita voi tehdä systemaattisesti ja kurinalaisesti myös ilman ulkoa ohjattua tulosvaatimusta.

Totta kai taiteilijoiden joukossa on kaikenlaista kulkijaa, ja hyvä niin. Mutta on siellä myös ihan päteviä taiteilijoita, jotka tekevät töitä suht säntillisesti, eikä heidän taiteensa ole välttämättä yhtään sen huonompaa, vaikka ryyppäämistä ja synkistelyä on vähemmän. Varsinkin musiikin ja maalaustaiteen puolella on aika uusi ajatus, että taiteilija voisi olla joku puolipäätoiminen sekoilija. Esim. maalaustaiteen historiassa aika pitkään oli niin, että taitelijat tekivät pääosin ohjeistettuja tilaustöitä. Raja taiteilijan ja käsityöläisen välillä voi olla joskus hyvinkin häilyvä. Kirjailijoista taas esim. Victor Hugo käsittääkseni työskenteli jokseenkin järjestelmällisesti ja jäi historiaan enemmän mittavasta tuotannostaan ja poliittisesta aktiivisuudestaan kuin ryypiskelystään, mutta tekeekö se hänestä jotenkin vähemmän kiinnostavan kirjailijan?

Vierailija kirjoitti:

Auli jaksaa masentuneena nuorena eläkeläisenä kumman hyvin moittia ja haukkua muita.

Menisi hänkin töihin, ja hankkisi itselleen muuta ajateltavaa.

Tämähän on hänen työtään, tuottaa artikkeleita Ylelle. Ajatteleehan hän kyllä aika paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Vierailija kirjoitti:

Auli jaksaa masentuneena nuorena eläkeläisenä kumman hyvin moittia ja haukkua muita.

Menisi hänkin töihin, ja hankkisi itselleen muuta ajateltavaa.

Artikkelin mukaan hän on pysyvästi sairas (psyykkisesti). Eri asia on, miksi sellaisille ihmisille annetaan palstatilaa tuossa määrin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Taiteen arvo on siis vain ja ainoastaan siinä, että joku maksaa siitä? Taisit nyt tiivistää jotain suurempaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Taiteen arvo on siis vain ja ainoastaan siinä, että joku maksaa siitä? Taisit nyt tiivistää jotain suurempaa. 

Taiteesta on aina joku maksanut tavalla tai toisella, siksi se on olemassa. Miksi et kustanna itse omaa taiteentekoasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Totta kai on vikaa, jos se sisäänpäinkäpertyminen on ylevöitettyä samaan aikaan kun ajan ja resurssien käyttäminen muiden hyväksi tai tieteisiin tai taiteisiin on jotenkin ylenkatsottua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Mutta he ovat liian tavanomaisia tehdäkseen harrastuksestaan ammatin, koska siinä saattaa joutua yrittäjäksi. Tai, kauhistus sentään, joutua opiskelemaan korkeakoulututkinnon ollakseen ammattilainen ja pätevä ammattikuntansa silmissä. Keskiluokkainen on liian mukavuudenhaluinen.

Luin nyt vielä kerran tuon Viitalan kolumnin. Yhteiskuntaluokista on varmasti ihan hyvä puhua, mutta niitä luokkia on enemmän kuin kaksi. Joskus aikoinaan korkea koulutus takasi hyvän elintason ja kun oli hyvä elintaso, oli varaa käydä teattereissa, konserteissa, taidenäyttelyissä jne. Oli myös varaa ostaa kotiinsa tauluja, design-tuotteita yms. Samaan aikaan, kun korkeasti koulutettujen määrä Suomessa alkoi kasvaa, hyväpalkkaisten töiden määrä alkoi vähentyä. Kilpailu työpaikoista alkoi kiristyä. 

Peruskoulun tarkoitus oli hyvä eli tarjota kaikille lapsille samantasoinen maksuton koulutus. Luokkaretken ylöspäin piti tulla kaikille perhetaustasta riippumatta mahdolliseksi. Ja alkuunhan tuo toimikin. PISA-tulokset olivat maailman huippua ja suutarin lapsestakin tuli lääkäri. Lapset ja nuoret pääsivät helposti tutustumaan toistensa maailmoihin ihan vain olemalla kavereita toistensa kanssa. Nähtiin toisten koteja, vanhempia, juteltiin kiinnostavista asioista jne. Kaverin soittoharrastus saattoi innostaa lasta itseäänkin soittamaan. Tai kuvataideharrastus piirtämään ja maalaamaan. Lastenhuoneissa näki, millaisia kirjoja kaveri luki. 

Mä en osaa sanoa, milloin kaikki muuttui. Milloin harrastamisesta tuli kodin ulkopuolista, tavoitteellista ja ennenkaikkea maksullista. Kirjastoissa käyminen, vesiväreillä kotona maalaaminen, jonkun instrumentin soiton opetteleminen ihan vaan kirjoista ja nuoteista itse opettelemalla jne olikin ihan plääh. Ilmainen tai edullinen harrastus ei ollutkaan enää harrastus ollenkaan. Ja koska harrastusten piti olla kodin ulkopuolisia ja tavoitteellisia, lasten ja nuorten vapaa-ajasta meni yhä suurempi osa harrastuksiin. Tästä seurasi, että kavereille jäi vähemmän aikaa ja siksi oli pelkästään hyvä, jos kaveri oli samassa harrastusporukassa. 

Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten integroiminen tavallisten lasten ryhmiin on ajatuksena hieno ja kaunis, mutta edellyttää, että erityisen tuen tarpeessa olevalla lapsella on avustaja. Opettajan tehtäviin pitäisi kuulua opettaminen ja avustajan tehtäviin erityisen tuen antaminen. Nyt erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia on usein luokassa liikaa ja avustajia liian vähän. Tai ei pahimmassa tapauksessa ole lainkaan avustajaa ja opettajan aika menee kaikkeen muuhun paitsi opettamiseen. PISA-tulokset laskivat ja jos vanhemmat edelleen haluavat lastensa oppivan ja menestyvän koulussa, vanhempien on opetettava kotona itse. Tai muutettava sellaiselle alueelle, jossa kouluissa on vain vähän erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia.