Auli Viitala kurmuuttaa keskiluokkaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Mutta he ovat liian tavanomaisia tehdäkseen harrastuksestaan ammatin, koska siinä saattaa joutua yrittäjäksi. Tai, kauhistus sentään, joutua opiskelemaan korkeakoulututkinnon ollakseen ammattilainen ja pätevä ammattikuntansa silmissä. Keskiluokkainen on liian mukavuudenhaluinen.

Mitä ihmettä sinä puhut? Itse teen juuri islantilaisneuleita, makrameita, sängynpäätykin voisi olla kiva, mutta en ole kokeillut. Nämä ovat harrastuksia. Olen töissä kunnan virassa ja se on minun urani. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ihan samalla lailla kuin joku käy työpäivän päälle lenkillä tai viikonloppuisin uimahallissa. Onko joku oikeasti niin kujalla, että ei ymmärrä eroa ammatin ja harrastuksen välillä?

Miksi asiallinen keskustelu on niin harvinaista? Olisi kivempi lukea sellaista ja osallistuakin.

Kovin tunnepitoisia ja vihamielisiä kommentteja on paljon.

Kertovat ehkä enemmän kommentoijista itsestään kuin kommentoinnin kohteesta.

Tappaa kyllä myös asiallisen keskustelun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Mutta he ovat liian tavanomaisia tehdäkseen harrastuksestaan ammatin, koska siinä saattaa joutua yrittäjäksi. Tai, kauhistus sentään, joutua opiskelemaan korkeakoulututkinnon ollakseen ammattilainen ja pätevä ammattikuntansa silmissä. Keskiluokkainen on liian mukavuudenhaluinen.

Mitä ihmettä sinä puhut? Itse teen juuri islantilaisneuleita, makrameita, sängynpäätykin voisi olla kiva, mutta en ole kokeillut. Nämä ovat harrastuksia. Olen töissä kunnan virassa ja se on minun urani. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ihan samalla lailla kuin joku käy työpäivän päälle lenkillä tai viikonloppuisin uimahallissa. Onko joku oikeasti niin kujalla, että ei ymmärrä eroa ammatin ja harrastuksen välillä?

Koska et luo maailmaan uutta, kuten tieteessä tai taiteessa. Käsityötkin tekenet ohjeiden mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Mutta he ovat liian tavanomaisia tehdäkseen harrastuksestaan ammatin, koska siinä saattaa joutua yrittäjäksi. Tai, kauhistus sentään, joutua opiskelemaan korkeakoulututkinnon ollakseen ammattilainen ja pätevä ammattikuntansa silmissä. Keskiluokkainen on liian mukavuudenhaluinen.

Ai nytkö keskiluokalle on kauhistus joutua opiskelemaan ammattinsa eteen tai alkaa yrittäjäksi? Lol lmao. Eihän näissä keskiluokan demonisointiyrityksissä ole enää päätä eikä häntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Mutta he ovat liian tavanomaisia tehdäkseen harrastuksestaan ammatin, koska siinä saattaa joutua yrittäjäksi. Tai, kauhistus sentään, joutua opiskelemaan korkeakoulututkinnon ollakseen ammattilainen ja pätevä ammattikuntansa silmissä. Keskiluokkainen on liian mukavuudenhaluinen.

Tämä on kyllä totta. Keskiluokkainen ei edes halua mainetta eikä ylenmäärin mammonaakaan. Keskiluokkaiselle hyvin usein riittää mukava koti, perhe ja työ, jolla saa laskunsa ja elämisensä maksettua. Lisäksi jokin itseä kiinnostava harrastus ja vaikka lomareissu kerran vuodessa Lappiin tai ulkomaille.  1980-luvulla kukaan ei pitänyt kummallisena, jos suomalainen halusi vakituisen työpaikan, parisuhteen, kaksi lasta, omakotitalon, farmariauton ja kultaisennoutajan. Sitä pidettiin täysin normaalina. Elämäänsä tyytyväisiä veronmaksajia ei siihen aikaan paheksuttu. 

En jaksa lukea kirjoitusta, mutta keskiluokan aina kapenevilla olkapäillä ja verojen varassa on kuitenkin kaikki. Oliko taas tämä joku kouluttamattomia ja alisuorittajia ihannoiva parempi ihminen, joka halveksii omakotitaloja ja prismassa asiointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Taiteen arvo on siis vain ja ainoastaan siinä, että joku maksaa siitä? Taisit nyt tiivistää jotain suurempaa. 

Taiteesta on aina joku maksanut tavalla tai toisella, siksi se on olemassa. Miksi et kustanna itse omaa taiteentekoasi?

Mielenkiintoinen kysymys, vaikkei se suoraan minua ehkä koske. Saattaisin itse asiassa kirjoittaa, mutta en ennen kuin olen velaton, eli tehnyt riittävän monta vuosikymmentä ihan muita töitä. Minulta on päästä kärähtänyt stressinsietokyky murto-osaan entisestä, ja se joko palautuu tai ei. Tuskin kuitenkaan sitten enää heittäydyn, joten käsitellään asiaa teoriassa. Moni jättää kustantamatta oman taiteentekonsa siksi, että puolison tulotaso ei riitä, ja perherauhan takia viimeistään alkaa "ihmisten" töihin hakeutuminen.  

Sinulta vain jää silloin ymmärtämättä, että tämän teoreettisen kirjailijan kirjoittamansa kirja olisi saattanut sysätä koko kansakunnan ajattelun eteenpäin ja rajoittaa kaikenlaisia harharetkiä, joiden hinta on järkyttävä. Nykyinen keskusteluilmasto kaipaa aika montakin Täällä pohjantähden alla -sarjaa, jotka jäävät saamatta, koska niiden mahdolliset tekijät eivät jaksa eivätkä ehdi. Tai usko on mennyt ennen kuin omia lahjoja on edes lähdetty testaamaan. 

Suomalainen keskiluokka ei taida ymmärtää, miten säikähtänyttä se on kansainvälisesti ajatellen. Roikkumassa kynsineen seinästä, oli se sitten todellinen tai kuviteltu. Ehkä täältä voi tulla erinomaista kirjallisuutta 40 vuoden kuluttua, mutta senkin todennäköisyys heikkenee siitä, jos esikuvat jäävät puuttumaan. Emme ymmärrä, miten suuren trauman keskellä täällä eletään paraikaa, ja miten repivää keskiluokkaisuuden riemukulku tässä tilanteessa on kaikessa pakkovallassaan. Se saattaa jopa viedä meidät uudentyyppiseksi valvontayhteiskunnaksi, josta säikähtäneenä muissa maissa otetaan askel kansalaisvapauksien suuntaan, koska siellä on siihen varaa. Toivoisin kuitenkin meille parempaa tulevaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä sinä puhut? Itse teen juuri islantilaisneuleita, makrameita, sängynpäätykin voisi olla kiva, mutta en ole kokeillut. Nämä ovat harrastuksia. Olen töissä kunnan virassa ja se on minun urani. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ihan samalla lailla kuin joku käy työpäivän päälle lenkillä tai viikonloppuisin uimahallissa. Onko joku oikeasti niin kujalla, että ei ymmärrä eroa ammatin ja harrastuksen välillä?

Koska et luo maailmaan uutta, kuten tieteessä tai taiteessa. Käsityötkin tekenet ohjeiden mukaan.

Viitalan kolumnit taas ovat kuin tiedostavan ihmisen henkisiä makramee-amppeleita. Kaikki menee kaavojen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Mutta he ovat liian tavanomaisia tehdäkseen harrastuksestaan ammatin, koska siinä saattaa joutua yrittäjäksi. Tai, kauhistus sentään, joutua opiskelemaan korkeakoulututkinnon ollakseen ammattilainen ja pätevä ammattikuntansa silmissä. Keskiluokkainen on liian mukavuudenhaluinen.

Mitä ihmettä sinä puhut? Itse teen juuri islantilaisneuleita, makrameita, sängynpäätykin voisi olla kiva, mutta en ole kokeillut. Nämä ovat harrastuksia. Olen töissä kunnan virassa ja se on minun urani. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ihan samalla lailla kuin joku käy työpäivän päälle lenkillä tai viikonloppuisin uimahallissa. Onko joku oikeasti niin kujalla, että ei ymmärrä eroa ammatin ja harrastuksen välillä?

Koska et luo maailmaan uutta, kuten tieteessä tai taiteessa. Käsityötkin tekenet ohjeiden mukaan.

Moderni taide on kyllä usein aikamoista kakkaa. Banaani teipataan jesarilla seinään, se on sitten taidetta. Mielestäni on jopa rehellisempää olla keskinkertainen keskiluokkainen työmehiläinen. Ohis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Niin. Tämän kommentin ilmaantuminen kuvastaa sitä, mistä edellä on puhuttu: että on ylempää ja alempaa keskiluokkaa, ja on henkistä pääomaa ja sivistystä, ja että koko keskiluokalla ei sitä ole.

Tässä on malliesimerkki keskiluokkaisesta, konsumeristisesta ja materialistisesta tavasta tarkastella taidetta: what's it for me?

Ja jos ei anna mulle mitään ,niin sitten sitä ei tarvitakkaan.

Tätä minä en kertakaikkiaan ymmärrä. Jos ajatellaan, että haluaisin ehdottomasti täyttää elämäni vaikka sillä, että kudon villasukkia. Ei siinä mitään, niin saa tehdä, mutta jos ajattelisin, että saisin niillä ihan elannon, niin sitten asiaa pitäisi miettiä uudelleen. Voisin ajatella vaikka, että myisin niitä ja jotta myisin niitä, niille pitäisi olla markkina. Minusta tulisi yrittäjä. Mutta miten on, että jos se minun intohimoni on vaikka maalata tauluja, niin miksi minulla pitäisi olla oikeus ilmoitusluonteisesti odottaa vaikkapa verorahoista mieleistäni rahoitusta ilman, että kukaan esim. haluaisi ostaa taulujani? Nythän meillä on olemassa erilaisia kunnantaiteilijoita ja taiteen rahoitusohjelmia, apurahoja jne. Eli tavallaan itse itsensä toimeen ottaneita ihmisiä tuetaan rahallisesti siinä, että he tekevät jotain joka on lähinnä tärkeintä heille itselleen. Mutta tämäkään ei ilmeisesti riitä. Pitäisi saada sama elintaso kuin keskiluokalla.

Olet ymmärtänyt apurahajärjestelmän väärin.

Suurin osa apurahoja myöntämistä tahoista on yksityisiä säätiöitä, jotka tavallaan palkkaavat sillä apurahalla taiteilijan tai tutkijan vuodeksi töihin.

Itse olin juuri viime vuoden kokovuotisella apurahalla, 2700€ nettona. Ei huono.

Millaista intohimoa taidetta kohtaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Niin. Tämän kommentin ilmaantuminen kuvastaa sitä, mistä edellä on puhuttu: että on ylempää ja alempaa keskiluokkaa, ja on henkistä pääomaa ja sivistystä, ja että koko keskiluokalla ei sitä ole.

Tässä on malliesimerkki keskiluokkaisesta, konsumeristisesta ja materialistisesta tavasta tarkastella taidetta: what's it for me?

Ja jos ei anna mulle mitään ,niin sitten sitä ei tarvitakkaan.

Tätä minä en kertakaikkiaan ymmärrä. Jos ajatellaan, että haluaisin ehdottomasti täyttää elämäni vaikka sillä, että kudon villasukkia. Ei siinä mitään, niin saa tehdä, mutta jos ajattelisin, että saisin niillä ihan elannon, niin sitten asiaa pitäisi miettiä uudelleen. Voisin ajatella vaikka, että myisin niitä ja jotta myisin niitä, niille pitäisi olla markkina. Minusta tulisi yrittäjä. Mutta miten on, että jos se minun intohimoni on vaikka maalata tauluja, niin miksi minulla pitäisi olla oikeus ilmoitusluonteisesti odottaa vaikkapa verorahoista mieleistäni rahoitusta ilman, että kukaan esim. haluaisi ostaa taulujani? Nythän meillä on olemassa erilaisia kunnantaiteilijoita ja taiteen rahoitusohjelmia, apurahoja jne. Eli tavallaan itse itsensä toimeen ottaneita ihmisiä tuetaan rahallisesti siinä, että he tekevät jotain joka on lähinnä tärkeintä heille itselleen. Mutta tämäkään ei ilmeisesti riitä. Pitäisi saada sama elintaso kuin keskiluokalla.

Olet ymmärtänyt apurahajärjestelmän väärin.

Suurin osa apurahoja myöntämistä tahoista on yksityisiä säätiöitä, jotka tavallaan palkkaavat sillä apurahalla taiteilijan tai tutkijan vuodeksi töihin.

Itse olin juuri viime vuoden kokovuotisella apurahalla, 2700€ nettona. Ei huono.

Tämä kommenttisi muuten  kuulostaa erittäin keskiluokkaiselta.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on merkillistä keskustelua keskiluokan käsitteestä, kun pyöritellään koko ajan vain jotain euromääriä. Keskiluokkaisuus ja keskituloisuus ovat eri asioita, toki jonkin verran liittyvät toisiinsa, mutta silti eri asioita.

Viitala taisi paljastua jossain kokouksessa kielenkäyttönsä takia. Koulutetut puhuvat tahtoen tai tahtomattaan eri sanoilla kuin kouluja käymätön.  Eivät kynene ymmärtämään muuta vaikka samoista asioista olisi puhe. Ja joskus haluavat pudottaa muut kärryiltä ettei tarvitse keskustella. Näistä pikku seikoista tulee myös luokkajakoa, ei siitä että keskituloista aina  kadehdittaisiin tulojen vuoksi, etenkin jos ne on ammattilaisen tahkoamia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Mutta he ovat liian tavanomaisia tehdäkseen harrastuksestaan ammatin, koska siinä saattaa joutua yrittäjäksi. Tai, kauhistus sentään, joutua opiskelemaan korkeakoulututkinnon ollakseen ammattilainen ja pätevä ammattikuntansa silmissä. Keskiluokkainen on liian mukavuudenhaluinen.

Mitä ihmettä sinä puhut? Itse teen juuri islantilaisneuleita, makrameita, sängynpäätykin voisi olla kiva, mutta en ole kokeillut. Nämä ovat harrastuksia. Olen töissä kunnan virassa ja se on minun urani. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ihan samalla lailla kuin joku käy työpäivän päälle lenkillä tai viikonloppuisin uimahallissa. Onko joku oikeasti niin kujalla, että ei ymmärrä eroa ammatin ja harrastuksen välillä?

Koska et luo maailmaan uutta, kuten tieteessä tai taiteessa. Käsityötkin tekenet ohjeiden mukaan.

Moderni taide on kyllä usein aikamoista kakkaa. Banaani teipataan jesarilla seinään, se on sitten taidetta. Mielestäni on jopa rehellisempää olla keskinkertainen keskiluokkainen työmehiläinen. Ohis.

https://www.gq.com/story/suddenly-the-koons-is-this-100k-banana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Olet väärässä. Kuten muutkin, keskiluokka haluaa taiteen tarjoavan elämyksiä. Nämä kapeat käsitykset keskiluokasta ovat sitä paitsi täysin ennakkoluulon kyllästämiä. Itse pidän oopperasta, mutta jotkut kaverini pelaavat tietokonepelejä, käyvät keilaamassa tai metallikonserteissa. Luulen, että tällaiset inhonilmaukset keskiluokkaa kohtaan lähtevät ulkopuolisuuden tunteesta, mutta syytön keskiluokka siihen on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Viitala on itse ollut naiivi ja siksi kuvittelee, että kaikki muutkin ovat.

Mitä keskiluokan tulisi tehdä näille vanhemmille, jotka ei edes perusasioita lapsilleen? Raha ei auta, se ei mene lapsille vaan vanhemmalle, joka näissä perheissä käyttää rahan tasan itseensä.

Taiteilla? Miten se niitä lapsia auttaa?

Keskiluokka edustaa useimmiten aika normaalia ihmistä jolla on tarpeeksi mutta ei liikaa, ja joka on nähnyt ja ollut kykenevä näkemään vaivaa asemansa eteen. Opiskelu ja/tai  ammattityö. Ei mitään hirviöitä.  Onko saanut liikaakin,  on taas  tämän uuden ilmastokriisin kysymys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Mutta he ovat liian tavanomaisia tehdäkseen harrastuksestaan ammatin, koska siinä saattaa joutua yrittäjäksi. Tai, kauhistus sentään, joutua opiskelemaan korkeakoulututkinnon ollakseen ammattilainen ja pätevä ammattikuntansa silmissä. Keskiluokkainen on liian mukavuudenhaluinen.

Mitä ihmettä sinä puhut? Itse teen juuri islantilaisneuleita, makrameita, sängynpäätykin voisi olla kiva, mutta en ole kokeillut. Nämä ovat harrastuksia. Olen töissä kunnan virassa ja se on minun urani. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ihan samalla lailla kuin joku käy työpäivän päälle lenkillä tai viikonloppuisin uimahallissa. Onko joku oikeasti niin kujalla, että ei ymmärrä eroa ammatin ja harrastuksen välillä?

Koska et luo maailmaan uutta, kuten tieteessä tai taiteessa. Käsityötkin tekenet ohjeiden mukaan.

Moderni taide on kyllä usein aikamoista kakkaa. Banaani teipataan jesarilla seinään, se on sitten taidetta. Mielestäni on jopa rehellisempää olla keskinkertainen keskiluokkainen työmehiläinen. Ohis.

https://www.gq.com/story/suddenly-the-koons-is-this-100k-banana

Jos on varaa maksaa tsoukista.  Mitään sellaista tuo taide ei ilmaise jota ei kuka tahansa voisi sanoa parilla sanalla.  Säästyisi hedelmä ja teippiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua huvittaa ketju, jossa puhutaan köyhäilyruuasta ja siellä on jauhelihakeittoa jne. En tiennytkään tekeväni köyhäilyruokaa, kun teen kotiruokaa! Ihme termejä. Ei kotiruoka ole köyhäilyä vaan normaalia elämää. Luen itseni tähän Viitalan pahamaineiseen keskiluokkaan, koska työlläni elätän perhettäni enkä saa ylimääräisiä tukia.

Mihin kuuluu sitten sellainen, joka syö välillä halpaa kotiruokaa, välillä kalliimpaa kotiruokaa ja joskus syö ulkona.

Keskiluokkaan tietenkin.

Jauhelihakeittoa syötiin meilläkin tänään, eilen tehty valmiiksi ja tänään lämmitetty, kätevää kun muuten olisi tullut kiire ennen teinien treenejä ja itsekin halusin hyvissä ajoin uimaan tänään.

Viikonloppuna toisinaan syödään ulkona tai laitetaan kotona juhlavammin ruokaa.

Ihan tavallistahan tämäkin on.

Kolumnia kommentoidakseni, keskiluokkaista on sekin, että elämän takaiskujen tullessa, on keinoja selviytyä, ehkä on säästöjä, mahdollisuus uudelleenkouluttautua, osaa ja pystyy oppimaan miten luovia byrokratiaviidakossa, jos sellaiseen tilanteeseen joutuu.

Rahaa ei välttämättä ole keskiluokkaisellakaan paljon, mutta on ns työkalut selviytymiseen ja mahdollisesti myös joustavampi ajattelutapa, näkee mahdollisuuksia ja keinoja selvitä heikomassakin tilanteessa.

Olen itse työväenluokkaisesta taustasta ja tehnyt luokkaretken.

Rahaa vanhemmillani kyllä oli, tehdastyö on tietyillä teollisuuden aloilla ollut kovapalkkaista näihin päiviin saakka. Se mitä ei ollut, eikä ole, on joustavuus, mielikuvitus, ajatus siitä, että maailmaan mahtuu, maailmaa on tehdaskaupungin ulkopuolellakin.

Olen kokenut pätkätyötä, ollut virassa ja toimessa, opiskellut kaksi korkeakoulututkintoa, asunut kolmessa maassa ja rahaa nyt ei mahdottomasti ole, mutta tiedän, että muutokset kuuluvat elämään, joskus on näin ja toisella hetkellä toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Olet väärässä. Kuten muutkin, keskiluokka haluaa taiteen tarjoavan elämyksiä. Nämä kapeat käsitykset keskiluokasta ovat sitä paitsi täysin ennakkoluulon kyllästämiä. Itse pidän oopperasta, mutta jotkut kaverini pelaavat tietokonepelejä, käyvät keilaamassa tai metallikonserteissa. Luulen, että tällaiset inhonilmaukset keskiluokkaa kohtaan lähtevät ulkopuolisuuden tunteesta, mutta syytön keskiluokka siihen on.

Moni taide syntyy ulkopuolisuuden tunteesta, vaikka ne tukkahevikappaleet metallikonsettissa tai ooppera. Keskiluokka ei itse jaksa taiteilla tunteillansa, on kiva katsoa ja kuunnella kun joku ammatikseen niin tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Mutta he ovat liian tavanomaisia tehdäkseen harrastuksestaan ammatin, koska siinä saattaa joutua yrittäjäksi. Tai, kauhistus sentään, joutua opiskelemaan korkeakoulututkinnon ollakseen ammattilainen ja pätevä ammattikuntansa silmissä. Keskiluokkainen on liian mukavuudenhaluinen.

Mitä ihmettä sinä puhut? Itse teen juuri islantilaisneuleita, makrameita, sängynpäätykin voisi olla kiva, mutta en ole kokeillut. Nämä ovat harrastuksia. Olen töissä kunnan virassa ja se on minun urani. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ihan samalla lailla kuin joku käy työpäivän päälle lenkillä tai viikonloppuisin uimahallissa. Onko joku oikeasti niin kujalla, että ei ymmärrä eroa ammatin ja harrastuksen välillä?

Koska et luo maailmaan uutta, kuten tieteessä tai taiteessa. Käsityötkin tekenet ohjeiden mukaan.

Minä teen käsitöitä, koska se rentouttaa minua ja auttaa pitämään minua onnellisena. Miksi minun islantilaisneuleeni edes pitäisi muuttaa maailmaa? Ani harva on sellainen poikkeusyksilö, joka muuttaa maailmaa. Eikä kukaan muuta maailmaa yksin. Sen sijaan itsestään, perheestään, omasta mielenterveydestään huolehtiminen kuuluu kaikille. Viitala ei selvästikään pitänyt siitä huolta.