Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Olet oikeassa. Vertaus Ukrainaan oli mauton ja pahoittelen sitä. Tarkoitus oli kuitenkin vain saada ihmiset ajattelemaan, mihin yliymmärtäminen voi johtaa.

Lienee sanomattakin selvää, että itse olisin pistänyt suhteen poikki jo siinä vaiheessa kun mies olisi ehdottanut sen avaamista. Kahdesta syystä. Ensinnäkin, tiedän etten pystyisi elämään avoimessa suhteessa, sillä se tuottaisi liikaa kärsimystä minulle. Toiseksi, tulkitsisin tilanteen niin, että sellainen romanttinen rakkaus, jota mieheltä odotan, olisi välillämme historiaa. 

Tuosta jälkimmäisestä syystä minusta kuulostaa todella pahalta erityisesti se, miten Hukassa nimimerkin mies vakuuttelee, miten vahva ja hyvä heidän suhteensa on ja miten se kestää kaiken. Kuulostaa minusta todella julmalta ja tarkoitushakuiselta. Siltä, että miehellä on voita molemmin puolin leipää ja hän haluaa tilanteen jatkuvan. Hän haluaa sekä avioliiton että sinkkuelämän. Rusinat pullast

Minullakin hieman tuo Ukraina särähti silmään, samoin kuin toteamus "Minusta sellainen maailmankuva, jossa hyväksytään toisen ihmisen oikeus tuottaa jatkuvaa kärsimystä toiselle, on aika pelottava. Lisäksi kuviossa on vielä mukana lapsia, jotka oppivat vanhemmiltaan elämää varten.".

Tosiasiahan on se, että miehellä _on_ oikeus toimia niin kuin toimii (jos kohta edelleen hänen aiheuttamansa kärsimys on toiminnan sivutuote, ei tavoite). Samoin yhteiskunnassamme on luvallista pettää, sattaa suhteen ulkopuolisia raskaaksi tai hankkiutua raskaaksi toiselle. Meillä on _oikeus_ hyvin laajaan sananvapauteen muiden mielen pahoittamisen kustannuksella. Ja aika moneen muuhunkin asiaan, jotka eivät tunnu hyvältä.

Se, että johonkin on oikeus, ei tarkoita että se olisi moraalisesti oikein tai hyväksyttävää. Minun tarkoitukseni ei siis ole mitenkään puolustella Hukassan miehen käytöstä, joka on itsekästä ja satuttavaa. Mutta ei kuitenkaan nähdäkseni yhtä satuttavaa kuin jos hän menisi ja tekisi samat asiat Hukassan selän takana.

Mutta, kuten sanottu, emme voi kontrolloida muiden käytöstä. Ainoastaan sitä, miten siihen itse reagoimme.

-Liekki

Ajattelin aina ennen, exän mykkyyteen tottuneena, että teot merkitsevät paljon enemmän kuin sanat. Tarkoitan niitä ihan tavallisia arjen tekoja ja asioita + sitä kun suhteessa oli kosketusta ja s#eksielämää. Luotin siihen, että se riittää. En osannut laisinkaan aavistaa minkään olleen huonosti, kun teot ei muuttuneet.

Silti, sivusta seuranneena on joillakin miehillä sellaiset puhelahjat, että hirvittää ja voi vaan arvailla millaista palturia kotona mahdollisesti puhutaan.

Nykyään kaipaan tekojen lisäksi myös sanoja ja mielettömän hyvää puheyhteyttä. Tarvitsen molemmat. Onneksi toimii mökkimiehen kanssa molemmat.

28 v yhdessä 

Ja näin jälkikäteen voin todeta, että eihän se exän puhehousujen puute ihan "normaalia" ollut, mutta siihen tottui ja sitä alkoi pitämään normaalina.

Erinomaisia kysymyksiä Liekiltä Hukassa nimimerkille. Erityisesti tuo kunnioitus resonoi minussa voimakkaasti. Kunnioitatko miestäsi, joka kohtelee sinua näin? Kunnioitatko itseäsi, kun annat miehen kohdella sinua näin? Hyväksyisitkö lapsillesi samanlaisen puolison kuin miehesi? Hyväksyisitkö, että lapsesi käyttäytyisi kuten miehesi?

Olen alkanut iän myötä yhä enemmän oivaltamaan, miten olennainen osa rakkautta kunnioitus on minulle. En voisi rakastaa ihmistä, jota en kunnioita. Parisuhteen onnistumiselle molemminpuolinen kunnioitus ja suhteellisen samankaltainen arvomaailma ainakin tärkeissä asioissa ovat minusta aivan olennaisia asioita.

Siksi en voisi olla sellaisen miehen kanssa, joka tuottaa toiselle kärsimystä tahallaan. Minulle tai kenellekään muullekaan.

Kuurankukka

Liekki, sanon vielä sen, mikä tökki minua kirjoituksessasi. Tarkoituksena oli varmaankin herätellä Hukassa nimimerkkiä huomaamaan, että hän on itse vastuussa omasta elämästään ja tekee omat valintansa ja hän on valinnut jäädä. Silti se, että miehen vastuu teoistaan ikään kuin häivytetään taka-alalle selityksellä, että hänhän kertoi rehellisesti omat ehtonsa liitolle - se tökkii minua.

Mies aiheuttaa tuskaa Hukassa nimimerkille. Jatkuvasti ja tahallaan. Omilla aktiivisilla teoillaan. 

Jos katsomme kaikkea suhteellisuuden silmälasien takaa, pahoin pelkään, että olemme luomassa maailmaa, jossa minä en ainakaan haluaisi elää tai jollaista en haluaisi seuraavalle sukupolvelle.

On olemassa tekoja, jotka aiheuttavat kärsimystä toiselle. Minulta ei riitä ymmärrystä, hyväksyntää eikä sympatiaa sellaisille. Missään olosuhteissa.

Kuurankukka

"En itsekään anna suurta painoarvoa hänen jutuilleen. Etenkään tuollaisiin aikamääreisiin en luota tippaakaan. Hän on kehottanut naista panostamaan ja keskittymään toiseen mieheen, josta nainen vaikuttaa olevan kiinnostunut ja kertonut tälle, ettei itse ole eroamassa eikä aio enää perustaa uutta perhettä. Naisella ilmeisesti tällainen on haaveissa."

Kuulostaa niin rajattomilta wt-jutuilta nää, ettei tosikaan. Ja toiset täällä, ett miksei mies päästä nimimerkki H:sta irti, jotta H löytäisi tosi rakkauden. Jösses mitä juttuja.

Se lähtee, joka on lähdössä. Anna ukon hoitaa koko homma. 

Vierailija kirjoitti:

Liekki, sanon vielä sen, mikä tökki minua kirjoituksessasi. Tarkoituksena oli varmaankin herätellä Hukassa nimimerkkiä huomaamaan, että hän on itse vastuussa omasta elämästään ja tekee omat valintansa ja hän on valinnut jäädä. Silti se, että miehen vastuu teoistaan ikään kuin häivytetään taka-alalle selityksellä, että hänhän kertoi rehellisesti omat ehtonsa liitolle - se tökkii minua.

Mies aiheuttaa tuskaa Hukassa nimimerkille. Jatkuvasti ja tahallaan. Omilla aktiivisilla teoillaan. 

Jos katsomme kaikkea suhteellisuuden silmälasien takaa, pahoin pelkään, että olemme luomassa maailmaa, jossa minä en ainakaan haluaisi elää tai jollaista en haluaisi seuraavalle sukupolvelle.

On olemassa tekoja, jotka aiheuttavat kärsimystä toiselle. Minulta ei riitä ymmärrystä, hyväksyntää eikä sympatiaa sellaisille. Missään olosuhteissa.

Kuurankukka

Niin? Ja mikä sitten neuvoksi? Jos mies haluaa näin toimia,  mies toimii näin vaikka kuinka keskittäisimme kaiken kollektiivisen paheksuntamme.

Ehkä olen jonkun mielestä liian ratkaisukeskeinen, mutta tässä on nyt naisella kaksi vaihtoehtoa: jään ja luovun osin omanarvon tunnostani sekä haluamani kaltaisesta suhteesta, tai lähden ja luovun veneestä, tästä miehestä ja ideaalista jossa lasten vanhemmat elää yhdessä. Nyt pois uhriutuminen, jonka ainoa tarkoitus on keksiä tekosyitä miksi " minä en pysty mitään, mies valitsee" ja tietoisuus sille, että lähteminen on päätös, sinun päätös, ja jääminen on myös päätös, sinun päätös. Molempiin on sinun henkilökohtaiset syysi 

En ole kyllä havainnutkaan Hukassalta mitään uhriutumista, vaan melko tyyntä asennetta.

Vierailija kirjoitti:

En ole kyllä havainnutkaan Hukassalta mitään uhriutumista, vaan melko tyyntä asennetta.

En tiedä mitä sinä ymmärrät uhriutumiseksi, mutta minä ymmärrän sen virallisen määritelmän: asettuu objektiksi,  joka on voimaton oman kohtalonsa suhteen ja jonka elämää ohjaa ulkopuoliset voimat.

Jos kyseessä olisi vaikka sota, tai kuolema,  ei me mietittäisi tässä yhtään, että miten se sota tai kuolema voi toimia noin ja mitähän se aikoi ja mitkä sen motiivit on. Vaan hukassa vetäisi omat johtopäätöksensä ja tekisi itsensä kannalta parhaat valinnat mupettamatta yhtään

En ymmärrä sitä, miksi uhriutuminen liitetään mielipiteisiini.

Olen kyllä tarjonnut kaksikin ratkaisumallia, joista toinen on ero ja toinen rajojen asettaminen parisuhteessa.

En kuulu niihin, joiden mielestä tilanteen sietäminen kannattaa. On muistettava, että Hukassa on sietänyt kaikenlaista jo ainakin viisi vuotta ja hyvää se ei ole hänelle tehnyt omien sanojensa mukaan.

Koko uhri-keskustelu on mielestäni kummallinen. Kyllä Hukassa on miehensä tekojen uhri. Ei se silti poista häneltä omaa vapautta toimia parhaaksi katsomallaan tavalla. Jos kokonaan sivuutetaan miehen teot, jotka satuttavat Hukassa nimimerkkiä jatkuvasti, se on minusta vaarallisempaa kuin tunnustaa, että Hukassa on miehensä itsekkään käytöksen uhri.

Mikä siinä on niin pelottavaa tunnustaa, että myös miehellä on vastuu omasta käytöksestään eikä vain Hukassa nimimerkillä?

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä sitä, miksi uhriutuminen liitetään mielipiteisiini.

Olen kyllä tarjonnut kaksikin ratkaisumallia, joista toinen on ero ja toinen rajojen asettaminen parisuhteessa.

En kuulu niihin, joiden mielestä tilanteen sietäminen kannattaa. On muistettava, että Hukassa on sietänyt kaikenlaista jo ainakin viisi vuotta ja hyvää se ei ole hänelle tehnyt omien sanojensa mukaan.

Koko uhri-keskustelu on mielestäni kummallinen. Kyllä Hukassa on miehensä tekojen uhri. Ei se silti poista häneltä omaa vapautta toimia parhaaksi katsomallaan tavalla. Jos kokonaan sivuutetaan miehen teot, jotka satuttavat Hukassa nimimerkkiä jatkuvasti, se on minusta vaarallisempaa kuin tunnustaa, että Hukassa on miehensä itsekkään käytöksen uhri.

Mikä siinä on niin pelottavaa tunnustaa, että myös miehellä on vastuu omasta käytöksestään eikä vain Hukassa nimimerkillä?

Kuurankukka

Se että miehen vastuisiin ja motiiveihin ja tekoihin keskittyminen antaa vain tälle naiselle sen pienen pienen takaportin lykätä omia ratkaisujaan. Ei tuolla tavalla toimivaa miestä tarvitse eikä kannata yrittää ymmärtää. Ei kannata jemmata ja hemmotella sitä mahdollisuutta jonkinlaiseen järkipuheeseen ja miehen käytöksen muuttumiseen. Mies ei vaimoaan enää rakasta. Se on aivan se ja sama miten se rakkaudettomuus esiintyy ja voisiko koittaa sietää sitä ja tätä käytöstä siinä toivossa ettei kyse olisikaan rakkauden puutteesta. Onhan aina mahdollista että jonkinlainen valaistuminen iskee ja mies haluaa epätoivoisesti takaisin liittonsa. Mutta jäädä odottelemaan sitä ja katselemaan tuota täysin empatiaköyhää toimintaa on vaan itsetuhoista. Sitten kun se vääjäämätön lopputulos on edessä, ei ehkä tämän tyttöystävän kanssa, mutta seuraavan, niin sitten itkettää miettiä kaikkia niitä vuosia mitkä meni hukkaan itseään nöyryyttäen ja omaa elämää pitäen jäissä. Eikö kahdessa vuodessa ole näistä tarinoista jo opittu se että joka ikisen kerran kun ajatus harhautuu miettimään että miten se voi ja miten se kehtaa ja mitä se aikoo ja eikö se todellakaan välitä yhtään ja ehkä kuitenkin välittää koska tuleehan se kerran viikossa minunkin sänkyyyn..niin ei, heti stop tuolle ajatusmyllylle ja fokus takaisin itseen ja omiin tarpeisiin. Jos yksikään näistä naisista rakastaisi itseään yhtä paljon kuin joko sitä ukkoaan tai itseään sen ukon vaimona, ei tällaisia pitkittyneitä tilanteita syntyisi. Ja nyt on ihan turha vedota lasten parhaaseen, koska kun tilanne painaa riittävästi että sitä jaksaa kuukausia purkaa vieraille ihmisille keskustelupalstalla, niin ei silloin jaksa olla myöskään paras mahdollinen versio itsestään vanhempana. Ja tämän sanon kokemuksesta; ainoa asia mitä kadun omassa vuosien takaisessa kolmiodraamassa on se että kaikki se energia oli poissa lapseltani. Muistan elävästi sen hetken kun se tosiasia iski tajuntaani: istuin aamulla vessassa ja lapseni hyppelehti paikalle vanhassa yöpuvussaan ja huomasin että millon se on kasvanut noin paljon että yökkärin housunlahkeet on puolessa sääressä. Ei kiva tunne huomata, että nyt on äitillä ollut ajatukset muualla vähän liikaa. Sitä aikaa kun ei saa takaisin koskaan.

Jos taas todella kyse on kyynisesti siitä veneestä ja mukavasta elämästä eikä kumpikaan osapuoli kaipaa toisiltaan rakkautta niin sittenhän asia on kunnossa ja vaimon tarvitsee vaan puristaa kättä miehen kanssa, että ulkopuoliset suhteet ok kunhan on sovittu ettei liittoa mennä päättämään niiden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Liekki, sanon vielä sen, mikä tökki minua kirjoituksessasi. Tarkoituksena oli varmaankin herätellä Hukassa nimimerkkiä huomaamaan, että hän on itse vastuussa omasta elämästään ja tekee omat valintansa ja hän on valinnut jäädä. Silti se, että miehen vastuu teoistaan ikään kuin häivytetään taka-alalle selityksellä, että hänhän kertoi rehellisesti omat ehtonsa liitolle - se tökkii minua.

Mies aiheuttaa tuskaa Hukassa nimimerkille. Jatkuvasti ja tahallaan. Omilla aktiivisilla teoillaan. 

Jos katsomme kaikkea suhteellisuuden silmälasien takaa, pahoin pelkään, että olemme luomassa maailmaa, jossa minä en ainakaan haluaisi elää tai jollaista en haluaisi seuraavalle sukupolvelle.

On olemassa tekoja, jotka aiheuttavat kärsimystä toiselle. Minulta ei riitä ymmärrystä, hyväksyntää eikä sympatiaa sellaisille. Missään olosuhteissa.

Kuurankukka

Työnnänpä minäkin nyt vielä kerran lusikkani soppaan. Tunnun olevan hyvin samoilla linjoilla kirjoittajan kanssa, joka nyt on kommentoinut tätä asiaa: miehen tekemisten miettiminen ei auta mitään.

Kuurankukan kommenteissa nousee toistuvasti nousee tämä, että mies tahallaan aiheuttaa tuskaa. En hetkeäkään usko, että Hukassan miehen toiminnan tarkoituksena olisi satuttaa puolisoaan. Muotoilisin asian siis niin, että mies jatkaa toimintaa, jonka tietää aiheuttavan tuskaa Hukassalle. Samanaikaisesti Hukassa on aikuinen nainen, jolla on täysi oikeus ja vapaus poistua tilanteesta.

Ehdotus siitä, että miehen tulisi päättää vastoin omia halujaan avioliitto suojellakseen Hukassan tunteita (tässä vaiheessa) vastoin Hukassan tahtoa, on minusta absurdi. Ei Hukassa ole mikään holhottava pikkulapsi, eikä puoliso hänen vanhempansa. Ei mies voi päättää, mikä on Hukassalle paras ratkaisu. Mies on esittänyt omat ehtonsa, ja Hukassa on toistaiseksi valinnut näin. Ei aikuisten välisissä suhteissa ole toisen tehtävä suojella toista tämän omilta tunteilta. Jos Hukassa ei ole itse kykenevä tekemään näin isoa elämäänsä liittyvää päätöstä, voiko hän muuten toimia täysvaltaisena aikuisena yhteiskunnassa, vai pitäisikö hänelle asettaa edunvalvoja? Itse en näkisi näin.

Jos minun jostain pitäisi nostaa Hukassan mies haaruksista roikkumaan, niin se olisi nimenomaan se, että hän haluaa rikkoa avioliittoon ja perheen perustamiseen liittyvät sopimukset ja sitoumukset vuosien jälkeen nyt, kun se vetää maton paitsi Hukassan myös lapsien elämän alta. Mutta koska ah ihana yhteiskuntajärjestys, tämä hänelle on pakko sallia. Jos minulta kysyttäisiin, perheellisten avioero olisi edelleen kielletty silloin, kun sen perusteena on elämätön nuoruus tai hullaantuminen uuteen kumppaniin. Noh, onneksi ei kysytä. 

Summa summarum: En minä Venäjääkään Ukrainaan hyökkäämisestä siksi tuomitse, että he aiheuttavat pahaa mieltä ukrainalaisille ja loukkaavat heidän tunteitaan. Tuomitsen väkivallan ja tappamisen. Ukraina ei voi poistua tilanteesta yksipuolisella päätöksellä, Hukassa voi.

-Liekki

Heippa vaan kaikki kanssakulkijat, onpa keskustelu taas vilkastunut!

Oma viissenttiseni asiaan: oikeasti kyllä vaihtoehtoja on enemmän kuin kaksi, eli ero tai sopeutua avoimeen liittoon. Voi hyvin tehdä, kuten Hukassa on tehnyt, eli olla eroamatta, mutta toisaalta olla hyväksymättä avointa suhdettakaan. Se on sitten kestoriidan paikka, kuten muutkin vaikeat puolisoita erottavat näkemyserot.

Kukaan ei oikeasti tiedä sitä, että vain eroamalla Hukassa saa uuden, onnellisen elämän. Ei semmoista takuuta ole kenelläkään antaa. Voi hyvin olla, että hän ei löydäkään sitä kaikilta vaadittua itsenäistä naista itsestään, joka on täysin onnellinen ja tyytyväinen harrastuksineen. Joka suorastaan kukoistaa eron jälkeen!

Kyllä minä ymmärrän, että jos on kokenut liittonsa hyväksi ja on parisuhdeihminen, ei siitä todennäköisesti muututa yön yli onnelliseksi sinkuksi. Vähän kaihertaa myös itsetuntopuhe: tarkoittaako se, että ellei jämäytä rajapyykkejä pystyyn ja pidä niistä järkähtämättä kiinni, menettää itsetuntonsa? Jospa se olekaan niin täydellisesti sidottu mieheen ja miehen tekoihin kuin me herkästi kuvittelemme?

Siitä pitäisin varmaan itse kiinni, että valheita ja kaunisteluja asiasta en jaksaisi kuunnella, enkä lässytystä suhteemme vahvuudesta. Vaan toteaisin, että suhteemme on mikä on ja todennäköisesti kuitenkin ehtoopuolellaan, kun nimenomaan sen vahvuutta on lähdetty murentamaan. Jos tässä nyt niin rehellisen aidosti eletään, niin tiedä sinäkin se, mitä asiasta ajattelen ja miten se vaikuttaa. 

Mutta jos yhdessäoloa puoltavat seikat ovat vahvoja (kuten lasten iät jne.) niin varmaan itsekin ottaisin aikalisiä itsekin. Ei sekään ole Hukassa vastuulla, että hän elää ikään kuin moraalisemmin kuin mies = reippaasti ottaa molempien parhaaksi eron.

T: MaratonParkuja

Kyllä huomaa, että ihminen, joka on kokenut kovia, on joutunut pohtimaan syntyjä syviä ja pystyy näkemään uhriutumismentaliteetin sijaan kasvumentaliteetin. Kiitos jakamisestasi, Liekki.

"Todellisuuden näkeminen mahdollisimman selkeästi on olennainen askel kestävän muutoksen tekemiseksi, ja uskon, että yksi tärkeä askel tällä polulla on hylätä jatkuva uhriutumisajattelutapa ja siirtyä johonkin tuottavampaan, rakentavampaan, toiveikkaampaan ja myönteisempään ihmissuhteiden rakentamiseen soveltuvampaan."

https://www.scientificamerican.com/article/unraveling-the-mindset-of-victimhood/

Vierailija kirjoitti:

Heippa vaan kaikki kanssakulkijat, onpa keskustelu taas vilkastunut!

Oma viissenttiseni asiaan: oikeasti kyllä vaihtoehtoja on enemmän kuin kaksi, eli ero tai sopeutua avoimeen liittoon. Voi hyvin tehdä, kuten Hukassa on tehnyt, eli olla eroamatta, mutta toisaalta olla hyväksymättä avointa suhdettakaan. Se on sitten kestoriidan paikka, kuten muutkin vaikeat puolisoita erottavat näkemyserot.

Kukaan ei oikeasti tiedä sitä, että vain eroamalla Hukassa saa uuden, onnellisen elämän. Ei semmoista takuuta ole kenelläkään antaa. Voi hyvin olla, että hän ei löydäkään sitä kaikilta vaadittua itsenäistä naista itsestään, joka on täysin onnellinen ja tyytyväinen harrastuksineen. Joka suorastaan kukoistaa eron jälkeen!

Kyllä minä ymmärrän, että jos on kokenut liittonsa hyväksi ja on parisuhdeihminen, ei siitä todennäköisesti muututa yön yli onnelliseksi sinkuksi. Vähän kaihertaa myös itsetuntopuhe: tarkoittaako se, että ell

Yön yli vai kahden vuoden yli? Vai viisikö se peräti oli?

Reippaasti molempien parhaaksi eron, vai itsensä?

Pitäisitkö mun itsetuntoa ihan terveenä, tai valintojani omanarvontuntoa kasvattavina, jos kirjoittaisin tänne, että olen käynyt kerran viikossa viimeisen kahden vuoden ajan kaverin luona siivoamassa hänen kämppänsä vaikka kaveri sanoo joka kerran, että voin hänen puolesta tulla tai olla tulematta, on hänellä muitakin siivoajia eikä minun seuraani varsinaisesti tarvitse? Ehkä minunkin itsetuntoni nojaisi sitten yksin johonkin kaveriin jos tuo kertoisi siitä jotain huolestuttavaa.

Tervetuloa takaisin MaratonParkuja :) Mielenkiinnolla kannanottoa odotin, ja kyllä se aika lailla sellainen oli kuin ounastelinkin. Jotenkin tuntuisi, että Kuurankukka ja 28v ovat ennen kaikkea tunneihmisiä, jotka kuuntelevat hyvin herkällä korvalla itseään. En tiedä onko syynä persoonallisuus vai elämänkokemukset, mutta itselläni helposti painottuvat asiat ja "järki" - välillä omien tunteiden kustannnuksella. Siksi tämä keskustelu onkin niin antoisaa, saa uusia näkökulmia ja joutuu haastamaan omat ajattelumallinsa.

Jättäydyn itse muutaman tunnin päästä viikonlopuksi pois keskustelusta, kun Toyboy tulee luokseni. Ne, jotka varoittelivat kevytsuhteiden vaaroista ja tunteiden heräämisestä voivat nyt paukutella henkseleitään. Ei tämä ihan niin kevyeksi jäänyt kuin mitä ounastelin. Ja kyllä, sydänsurujakin on luvassa, kun mies parin viikon päästä muuttaa toiselle puolelle Suomea työn perässä. Mahdollisuus tähän oli olemassa heti tuttavuuden alkumetreiltä lähtien, kun mies kertoi siirtoa hakeneensa. Siksikin olin enemmän kuin yllättynyt, kun hän oli työnantajaltaan pelkästään minua ajatellen pyytänyt päivän miettimisaikaa. Molemmat olimme kuitenkin sitä mieltä, että alle 2 kk:n tuttavuus ei nyt ihan ole peruste täydelliseen suunnanmuutokseen, joten tällä kertaa näin.

Vaikka menetys sattuu, niin hetkeäkään en kadu. Kukaan ei ole koskaan ollut näin hyvä minulle. Ja kaunis bonus tuli myös siitä, että Pena ei ole viime aikoina ajatuksissani juuri vieraillut. Asiat ovat asettuneet enemmän mittasuhteisiinsa, ja tunteen palo Penaa kohtaan hävinnyt. Varsinkin kunnioitus häntä kohtaan. Toyboy on näyttänyt, miltä tuntuu, kun toinen oikeasti haluaa ja pystyy ottamaan myös minun tunteeni ja tarpeeni huomioon. Vastaa viesteihin, ei pura omia vaikeita olojaan minuun, ei vetäydy kertomatta syytä. Ja kas kummaa, eipä ole ollut tarvetta teinidraamaan minullakaan.

Sille en edelleenkään mahda mitään, että Pena herätti enemmän tunteita. Mutta Toyboy asetti käytökselle uudet standardit, joista en aio jatkossa tinkiä. Nyt kun hyvän makuun olen päässyt.

-Liekki

Tietenkin Toyboy-suhteessä on helpompaa olla kertomatta omia vaikeita olojaan tai yleenä syvempiä juttuja. Silloin jaksaa vastata viesteihin, ottaa toisen tarpeet ainakin fyysisesti huomioon ja olla toisilleen mukavia. Koska sen tarkoitus on olla k7va ja kepeä  kevytsuhde ja eräs kirjoittamaton sääntö on: ei draamaa. Siksi vakavammissa suhteissa syntyy draamaa ja puhutaan vakavistakin aiheista koskaan tarkoitus olla vakava suhde ja siinä on syvempiä tunteita. Ne ovat kaksi eri asiaa. 

Näillä kevytsuhteilla on oma aikansa ja tarpeensa. Mutta kuten nyt tuli huomattua, ei se ole helppoa olla kiintymättä. Joku ihmetteli jossain, mitä sääntöjä, no eräs sääntö on, että älä ihastu tai kiinny, koska suhde ei ole tarkoitettu sellaiseksi. Kyllä tosiaan kevytsuhteissa ovat olemassa ainakin omat kirjoittamattomat sääntönsä vaikka ei ehkä ääneen niistä puhuta. 

Liekille, tämä oli jälleen eräs kokemus ja tiedät nyt taas enemmän jatkossa miten tämäntyyppiseen juttuun reagoit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että miehen vastuisiin ja motiiveihin ja tekoihin keskittyminen antaa vain tälle naiselle sen pienen pienen takaportin lykätä omia ratkaisujaan. Ei tuolla tavalla toimivaa miestä tarvitse eikä kannata yrittää ymmärtää. Ei kannata jemmata ja hemmotella sitä mahdollisuutta jonkinlaiseen järkipuheeseen ja miehen käytöksen muuttumiseen. Mies ei vaimoaan enää rakasta. Se on aivan se ja sama miten se rakkaudettomuus esiintyy ja voisiko koittaa sietää sitä ja tätä käytöstä siinä toivossa ettei kyse olisikaan rakkauden puutteesta. Onhan aina mahdollista että jonkinlainen valaistuminen iskee ja mies haluaa epätoivoisesti takaisin liittonsa. Mutta jäädä odottelemaan sitä ja katselemaan tuota täysin empatiaköyhää toimintaa on vaan itsetuhoista. Sitten kun se vääjäämätön lopputulos on edessä, ei ehkä tämän tyttöystävän kanssa, mutta seuraavan, niin sitten itkettää miettiä kaikkia niitä vuosia mitkä meni hukkaan itseään nöyryyttäen ja omaa elämää pitäen jäissä. Eikö kahdessa vuodessa ole näistä tarinoista jo opittu se että joka ikisen kerran kun ajatus harhautuu miettimään että miten se voi ja miten se kehtaa ja mitä se aikoo ja eikö se todellakaan välitä yhtään ja ehkä kuitenkin välittää koska tuleehan se kerran viikossa minunkin sänkyyyn..niin ei, heti stop tuolle ajatusmyllylle ja fokus takaisin itseen ja omiin tarpeisiin. Jos yksikään näistä naisista rakastaisi itseään yhtä paljon kuin joko sitä ukkoaan tai itseään sen ukon vaimona, ei tällaisia pitkittyneitä tilanteita syntyisi. Ja nyt on ihan turha vedota lasten parhaaseen, koska kun tilanne painaa riittävästi että sitä jaksaa kuukausia purkaa vieraille ihmisille keskustelupalstalla, niin ei silloin jaksa olla myöskään paras mahdollinen versio itsestään vanhempana. Ja tämän sanon kokemuksesta; ainoa asia mitä kadun omassa vuosien takaisessa kolmiodraamassa on se että kaikki se energia oli poissa lapseltani. Muistan elävästi sen hetken kun se tosiasia iski tajuntaani: istuin aamulla vessassa ja lapseni hyppelehti paikalle vanhassa yöpuvussaan ja huomasin että millon se on kasvanut noin paljon että yökkärin housunlahkeet on puolessa sääressä. Ei kiva tunne huomata, että nyt on äitillä ollut ajatukset muualla vähän liikaa. Sitä aikaa kun ei saa takaisin koskaan.

Jos taas todella kyse on kyynisesti siitä veneestä ja mukavasta elämästä eikä kumpikaan osapuoli kaipaa toisiltaan rakkautta niin sittenhän asia on kunnossa ja vaimon tarvitsee vaan puristaa kättä miehen kanssa, että ulkopuoliset suhteet ok kunhan on sovittu ettei liittoa mennä päättämään niiden vuoksi.

Minusta tuntuu, että Hukassa on jo sisimmässään tehnyt päätöksen irrottautua liitosta. Hän tekee surutyötä jo ennakkoon ja järjestelee samalla mieltään sekä itsensä ja lasten asioita, ja kun aika tuntuu kypsältä ja oikealta, hän ilmoittaa päätöksensä miehelle ja laittaa pyörät pyörimään. Tähän toivotan hänelle runsain mitoin onnea ja voimia.

Liian paljon on jo tapahtunut, jotta suhde olisi enää pelastettavissa. Anteeksi voi antaa, mutta unohtaminen on tällaisen jälkeen mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin Toyboy-suhteessä on helpompaa olla kertomatta omia vaikeita olojaan tai yleenä syvempiä juttuja. Silloin jaksaa vastata viesteihin, ottaa toisen tarpeet ainakin fyysisesti huomioon ja olla toisilleen mukavia. Koska sen tarkoitus on olla k7va ja kepeä  kevytsuhde ja eräs kirjoittamaton sääntö on: ei draamaa. Siksi vakavammissa suhteissa syntyy draamaa ja puhutaan vakavistakin aiheista koskaan tarkoitus olla vakava suhde ja siinä on syvempiä tunteita. Ne ovat kaksi eri asiaa. 

Näillä kevytsuhteilla on oma aikansa ja tarpeensa. Mutta kuten nyt tuli huomattua, ei se ole helppoa olla kiintymättä. Joku ihmetteli jossain, mitä sääntöjä, no eräs sääntö on, että älä ihastu tai kiinny, koska suhde ei ole tarkoitettu sellaiseksi. Kyllä tosiaan kevytsuhteissa ovat olemassa ainakin omat kirjoittamattomat sääntönsä vaikka ei ehkä ääneen niistä puhuta. 

Liekille, tämä oli jälleen eräs kokemus ja tiedät nyt taas en

Nyt mentiin kyllä aika pahasti pieleen oletuksissa. Toyboyn kanssa on jaettu nimenomaan ne vaikeimmat olot ja syvimmät jutut, kun molempien elämäntilanne on ollut jo pitkään äärimmäisen haastava. Paljon avoimemmin kuin Penan kanssa. Ja nimenomaan niissä tilanteissa Toyboy on peitonnut Penan 17-0. 

Tässä matkan varrella olen alkanut vakavasti vierastamaan sitä, että oletetaan kaikkien jakavan oma maailmankuva ja arvot. Näinhän ei ole. Me ihmiset eroamme siinä, mitä pidämme tuskallisena, arvokkaana ja rakastettavana. Omat ääneenlausumattomat säännöt, ghostaaminen ja mitä näitä nyt on, tuntuvat olevan ensisijaisesti tapa välttää vaikeita keskusteluja ja omia tunteita. Kun "annetaan ymmärtää", ei tarvitse kohdata toisen reaktiota. Tai antaa  aitoa mahdollisuutta päättää, haluaako olla mukana näissä mielikuvitusleikeissä. Toyboyn kanssa olemme puhuneet kaikki asiat auki ja avoimesti pitkin matkaa, mikä on mahdollistanut ennen kaikkea molemminpuolisen kunnioituksen säilymisen. Olen pitänyt tästä. Muut voivat minun puolestani laatia omat sääntönsä, niin kauan kuin eivät ulota niitä minuun.

Kuurankukkaa triggeröi se, että Hukassan mies on valmis jatkamaan suhdetta, vaikka se tuottaa Hukassalle tuskaa. Minua triggeröi se, että 28v:n mies "säästi" naistensa tunteita juoksemalla kahdessa sängyssä ja valehtelemalla suut ja silmät täyteen. Varmasti hänen tavoitteenaan oli olla aiheuttamatta kenellekään mielipahaa (ts. olla kohtaamatta toisen tuskaa) - ja myös varmistaa, että hän itse voi päättää, kenen kanssa jatkaa. Jos pitää kahdesta pahasta valita, niin kyllä minä ihan päivänä minä hyvänsä valitsen Hukassan miehen menettelyn, vaikka hänenkin sisäinen satusetänsä tuntuu olevan melko hyvissä voimissa, kun aletaan mennä yksityiskohtiin, ja mitä tarkalleen ottaen onkaan tapahtunut. Ajatustenlukuyrityksiin ja konfliktinvälttelyyn olen loputtoman kyllästynyt.

-Liekki