Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12664)
Pitäisitkö mun itsetuntoa ihan terveenä, tai valintojani omanarvontuntoa kasvattavina, jos kirjoittaisin tänne, että olen käynyt kerran viikossa viimeisen kahden vuoden ajan kaverin luona siivoamassa hänen kämppänsä vaikka kaveri sanoo joka kerran, että voin hänen puolesta tulla tai olla tulematta, on hänellä muitakin siivoajia eikä minun seuraani varsinaisesti tarvitse? Ehkä minunkin itsetuntoni nojaisi sitten yksin johonkin kaveriin jos tuo kertoisi siitä jotain huolestuttavaa.
Kyllä pitäisin, jos olisit päätöksen mennä siivoamaan ihan itse tehnyt ja itsellesi selvittänyt omat motiivisi, tahtotilasi ja toimintasi tavoitteet. Kaverisi todennäköisesti käyttäytyy epäasiallisesti (syitä en voi tietää), mutta ei se sinun itsetuntoasi välttämättä varasta.
Jokainen meistä karsastaa jotakin ja minulla se (yksi niistä:-) on, että naisen toiminta mieluusti nähdään pelkkänä kynnysmattoiluna ja huolehditaan katoavasta itsetunnosta. Miksi näin, kyllä nainenkin kykenee tekemään järkipäätöksiä, kuten nyt vaikka liitossa pysyminen eron sijaan ilman, että siitä automaattisesti seuraa loppuelämäksi itsekunnioituksen menetys. Joskus käy päinvastoinkin, eli liitosta lähtee ajan ollessa siihen kypsä vanhempi ihminen. Verrattuna siihen tilanteeseen, jossa sydän ja polvet verillä tehdään satuttavaa eroa.
Koetan tässä sanoa, että päätöksien tekeminen siitä syystä, että ne nyt ovat "oikeita" päätöksiä on ihan yhtä riskialtista kuin muutkin valinnat. Aina pitää pohtia tilanne omasta ja vain omasta näkökulmastaan, riippumatta siitä, mitä muut ovat päätöksestä mieltä.
Kusetusta, halveksuntaa, jne. ei tietenkään kenenkään kannata sietää, mutta harvapa niin tekeekään. Kyllä ne syyt yleensä ovat monimutkaisia.
Liekki, onhan etäsuhde pirullinen juttu, mutta ainahan jää ystävyys. Ei sekään pikkuasia.
T: MaratonParkuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein käsitä miksi Liekki tai ehkä jotkut muutkin haluavat jotenkin väkisin kuvailla suhdettaan Toyboyksi tms. kun sitten jos siitä kommentoi kaikin tavoin antaa ymmärtää, että metsään menee, olemme paljon syvemmässä suhteessaja jaoimme keskenämme paljon syvempiä tunteita tässä suhteessa kuin esimerkiksi "Penan" kanssa olimme tehneet.
Minun ajatusmaailmassani, sorry siitä, suhde on joko kevytsuhde, eli sanoilla kuin esim. Toyboy tai sitten "oikea" ihmissuhde, jossa on muutakin. Mutta miksi sitten ei voi puhua siitä normaalilla nimellä. Minusta Toyboy, fwb yms. ovat suhdetta ja ko. Ihmistä aliarvioivia jos kyseessä kuitenkin onkin ollut toista huomiova ja läheinen suhde.
Ainakin minua tämä hämää. En itse haluaisi olla jollekin nimellä "Toygirl", säätö, fwb tms jos en sellainen olisi. Joko olen sellainen suhde tai sitten olen suhde nimellä "Maija", naisystävä, en kuitenkaan joku ja jotenkin suhdetta aliarviovalla tai vähättelevälä nimikkeellä.
Onko sitten itsellä tarve hämätä tai suojella itseään, että eihän tämä nyt mitään vakavampaa ole, vaikka kuitenkin onkin. Jos omat tunteet ovat vahvemmat kuin haluaa tai luulee toisella olevan. Kun ja ja jos suhde sitten loppuukin tai tulee jotain häikkiä, niin on helpompaa itselleen kun voi verhoutua ja suojella sisintään antamalla jo etukäteen kuvan, ettei mitään ole koskaan luvattukaan kuin kevyttä yläpilveä. Tätähän tämän olikin tarkoitus olla...no hard feelings.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisitkö mun itsetuntoa ihan terveenä, tai valintojani omanarvontuntoa kasvattavina, jos kirjoittaisin tänne, että olen käynyt kerran viikossa viimeisen kahden vuoden ajan kaverin luona siivoamassa hänen kämppänsä vaikka kaveri sanoo joka kerran, että voin hänen puolesta tulla tai olla tulematta, on hänellä muitakin siivoajia eikä minun seuraani varsinaisesti tarvitse? Ehkä minunkin itsetuntoni nojaisi sitten yksin johonkin kaveriin jos tuo kertoisi siitä jotain huolestuttavaa.
Kyllä pitäisin, jos olisit päätöksen mennä siivoamaan ihan itse tehnyt ja itsellesi selvittänyt omat motiivisi, tahtotilasi ja toimintasi tavoitteet. Kaverisi todennäköisesti käyttäytyy epäasiallisesti (syitä en voi tietää), mutta ei se sinun itsetuntoasi välttämättä varasta.
Jokainen meistä karsastaa jotakin ja minulla se (yksi niistä:-) on, että naisen toiminta mieluusti nähdään pelkkänä kynnysmattoiluna ja huolehditaan katoavasta it
No, kokemusta on hyvinkin läheltä. Äitini jäi senkin jälkeen kun isä sai AU-lapsen. Isä jäi koska pelkäsi menettävänsä ne liitossa syntyneet lapsensa ja eron tulevan hänelle kalliiksi. Äiti ei antanut vuosikymmeneen-kahteen, mennä yhtäkään viikkoa ilman jonkinlaista muistutusta kokemastaan loukkauksesta. Oli hyviäkin hetkiä ja kyllä minä uskon että välillään on ollut myös jonkinlaista rakkautta, ainakin kiintymystä. Mutta todella raskasta oli myöskin sen uhriutumisen kuunteleminen nuorena ihmisenä. Ihan itse halusi jäädä, omien puheiden mukaan ensisijaisesti taloudellisista syistä. Ei sitten voinut ottaa vastuuta omasta päätöksestään vaan piti pitkään kiinni katkeruudesta ja toi sen myös esille, myöskin meille lapsilleen.
Nyt vanhuksina vaikuttavat kyllä enimmäkseen tyytyväisiltä, että ehkä se sitten kannatti. Itselle jäi käteen hommasta aikalailla realistinen ja pragmaattinen näkemys ihmisen motiiveista ja käyttäytymisestä.
Jatkan edellistä, että ottihan se itsetunnon päälle äitillä. Hän joutui jäämään koska ei ilmeisesti osannut nähdä että miten se elämä yksinkään lasten kanssa voisi rakentua. Sitten se näkyi isän sättimisenä isälle itselleen ja hänen tekemistensä selittelynä muille. Isä sai helposti haukut, etenkin silloin kun yritti puhua omasta huonosta olostaan esim krapulaisessa morkkiksessa. Sitten perheen ulkopuolisille äiti kuitenkin esiintyi myötätuntoisena kertoen isän vaikeasta lapsuudesta ja mielenterveydellisestä ongelmasta. En minä näe tuota oikein minään muuna kuin oman haavoittuneen itsetunnon hoivaamisena.
Ja käviväthän he terapiassakin. En tiedä mitä oppimassa, riitelystä päätellen, mutta molempien syyn mennä terapiaan voin näin läheisenä kuvitella.
Vierailija kirjoitti:
En oikein käsitä miksi Liekki tai ehkä jotkut muutkin haluavat jotenkin väkisin kuvailla suhdettaan Toyboyksi tms. kun sitten jos siitä kommentoi kaikin tavoin antaa ymmärtää, että metsään menee, olemme paljon syvemmässä suhteessaja jaoimme keskenämme paljon syvempiä tunteita tässä suhteessa kuin esimerkiksi "Penan" kanssa olimme tehneet.
Minun ajatusmaailmassani, sorry siitä, suhde on joko kevytsuhde, eli sanoilla kuin esim. Toyboy tai sitten "oikea" ihmissuhde, jossa on muutakin. Mutta miksi sitten ei voi puhua siitä normaalilla nimellä. Minusta Toyboy, fwb yms. ovat suhdetta ja ko. Ihmistä aliarvioivia jos kyseessä kuitenkin onkin ollut toista huomiova ja läheinen suhde.
Ainakin minua tämä hämää. En itse haluaisi olla jollekin nimellä "Toygirl", säätö, fwb tms jos en sellainen olisi. Joko olen sellainen suhde tai sitten olen suhde nimellä "Maija", naisystävä, en kuitenkaan joku ja jotenkin suhdetta aliarviov
Nimitän miestä Toyboyksi, koska hän on viisi vuotta minua nuorempi, ja se oli meidän molempien mielestä hyvä läppä. En siksi, etten arvostaisi häntä ihmisenä. Olen myös aikaisemmin sanonut, etten harrasta mitään fwb- tai muita kirjainlyhennejuttuja. Nyt oli vain etukäteen tiedossa, että tiet tulevat suurella todennäköisyydellä erkaantumaan viimeistään jokusen kuukauden kuluessa, niin pilvilinnojen rakentelu jätettiin vähemmälle.
Jos oikein tarkkaan luet, sanoin myös, että tunteeni Penaa kohtaan olivat voimakkaampia. Kunnioitus sen sijaan vähäisempää. Se, mikä Toyboyn kanssa oli ja on syvempää, on ajatusten ja tunteiden jakaminen. Syvä ystävyys on jo tosiasia, ja kuten MaratonParkuja huomautti, on se itsessään äärimmäisen arvokas asia.
Itsekin huomaan, että joskus tunteita herättäviä kommentteja lukiessa omat taustaoletukset ja kokemukset saavat sykkeen nousemaan ja ajatukset laukalle. Ja jos malttaa hetken istua ja hengähtää ja lukea uudestaan, huomaa usein, ettei kirjoittaja ollut ihan niin sanonutkaan kuin mitä itse ensilukemalta ajatteli. Suosittelen hetken puhallusta kaikille, jotka tunnistavat ilmiön itsessään.
-Liekki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ikäluokkaa kirjoittajat ovat ?
Vierailija kirjoitti:
Mitä ikäluokkaa kirjoittajat ovat ?
64v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy myöntää, että tämä keskustelu on hyvin antoisaa ja herättää minussa paljon ajatuksia. Kuurankukka sanoineen kuvastaa lähes täysin aikaisempia ajatuksiani. En koskaan olisi kuvitellut katsovani parisuhteessa tällaista toimintaa hetkeäkään. Olen aina ollut hyvin tomera ja määrätietoinen tyyppi, joskin kiltti, mutta kuitenkin vahva. Omat mielipiteeni ovat olleet selkeät ja olen aina ollut se muiden tukipilari, jolta saa hyviä neuvoja ja näkemyksiä. Tässä nyt kuitenkin olen itse tilanteessa, jota en kellekään muulle olisi koskaan suositellut. Liekin hyviin kysymyksiin tuskin yhteenkään tulisi vastausta, joka puoltaisi tähän suhteeseen jäämistä. Etenkään lapsilleni en tällaista toivoisi ja olen myös mieheni haastanut ajattelemaan, että entä jos joskus jonkun lapsemme puoliso toimisi näin ja miettimään millaisen neuvon hän lapselleen antaisi. Kuitenkin olen yhä tässä. Ehkä jo toinen jalka, tai ainakin osa varpaista lähtemässä, mutta toinen jalka edelleen vankasti tässä liitossa seisten. Se on laittanut pohtimaan omaa identiteettiäni uudelleen. Enkö olekaan niin vahva oman tieni kulkija jollaisena itseäni olen aina pitänyt, vaan heikko toisen tahtoon taipuva ihminen?
Tuota itsetuntoasiaa olen pohtinut myös. Kuuluisko sen olla nyt romuttunut? En koe niin ollenkaan, mutta mureneeko se kuitenkin huomaamattani tässä pikkuhiljaa ja murentumisen huomaan vasta jälkikäteen? Toinen nainen on täysin eri tyylinen kuin minä sekä reilusti nuorempi, joten kai sen myötä olisi normaalia tuntea itsensä huonommaksi. Kuitenkaan en koe minkäänlaista alemmuuskompleksia hänestä. En henkilöi tätä tilannetta itseeni millään lailla. Koen, että kyseessä on miehen oman elämän kriisi, jonka syntyyn minä en liity millään lailla. Olen kuka olen ja olen täysin tyytyväinen itseeni. Toki tilanne vaikuttaa omaan elämääni radikaalisti, mutta ei se minusta johdu. Tuo MaratonParkujan ajatus siitä, että itsetunto ei rakennu miehen ympärille, kolahti minuun. Näin itsekin ajattelen sen menevän, enkä laisinkaan usko, että mies on sitä kykenevä romuttamaan. Lähden tästä varmasti jatkamaan elämääni jonkinlaisia säröjä saaneena, mutta kuitenkin myös entistä enemmän harmaansävyjä mustan ja valkean väliin saaneena.
Kirjoituksistani on näemmä saanut kuvan, että mies on taitava puhumaan, mutta todellisuudessa niin ei ole. Hän kyllä rupattelee arkipäiväisiä juttuja paljon ja tykkää pitää hauskaa, mutta hänen on hyvin vaikea puhua syvällisistä asioista ja jopa omien tunteidensa tunnistaminen on hänelle haastavaa. Se vaatii oikean paikan ja mielentilan sekä häneltä että minulta. Itse olen meistä se puhuja. Puhun liikaa ja osaan sanoittaa tunteitani ja sen myös teen. Kyllästymiseen asti. Silloin kun osaan malttaa mieleni ja olla hiljaa kuuntelijan roolissa, mies pystyy avaamaan omia tuntojaan. Häntä rasittaa puhua asiasta paljon ja hänelle on raskasta kuunnella minun puhetulvaani, koska hänen mielestään kahdenkeskinen aikamme menee pilalle, jos se käytetään vain tämän asian läpikäymiseen. Siinä minulla varmasti olisi parantamisen varaa, mutta olen sanonut hänelle, että avaan hänelle omia tuntemuksiani ja asian suhteen edistymistäni, koska koen sen reiluksi häntä kohtaan. Näin hän tietää missä ajatusteni kanssa menen ja eron hetkellä se ei tule hänelle puun takaa.
- Hukassa
Itseäni en tässä koe tahdottomaksi virran mukana kulkijaksi, vaan tietoisestihan olen päättänyt tässä vielä pysyä. Miestä en koe hyväksi rajoittaa tuosta Liekinkin mainitsemasta ajatuksesta, että kyllähän hänellä on oikeus tehdä elämällään mitä tahtoo. Hän myöntää itsekin olevansa itsekäs, mutta ei tahtoisi loukata. No itsekäs hän on ja tokikin myös loukkaa minua. Mutta jos hän niin valitsee tehdä, niin tehkööt. Se johtaa sitten jonkinlaiseen lopputulokseen ja muuttaa väkisinkin minun suhtautumistani häneen. Hän toimii omien valintojensa mukaan, ja niiden perusteella minun on tehtävä omat valintani. Ja niitä valintoja tässä pikkuhiljaa omaan tahtiini työstän, vaikka ulkopuolisen silmiin tahti vaikuttaa varmasti puuduttavankin hitaalta.
En välttämättä koe itse enää tarvetta vuodattaa asioita tänne, joten en elä sellaista kriisivaihetta kuin syksyllä elin. Minua ei kuitenkaan haittaa päivittää absurdeja kuulumisiani tänne ja todella saan paljon irti kommenteistanne. Saan niistä myös usein hyviä keskusteluaiheita mieheni kanssa työstettäväksi, vaikkakaan hän ei asiasta ole laisinkaan mielissään :D Ap:n ja 28:n kommentit ovat erittäin hyödyllisiä minulle, koska he ovat eläneet samantyyppisen elämäntilanteen läpi. Niistä saan paljon näkemyksiä tulevaan. Ja kysyjälle tiedoksi, että ikäni ei vielä ole ylittänyt neljääkymmentä, mutta ei siihen montaa vuotta enää matkaa ole. Joku taisi joskus kysyä horoskooppiakin ja se lukeutuu vesimerkkeihin kysyjän arvauksen mukaisesti. Saattaa olla, että olen siihen kysymykseen aiemmin jo vastannutkin.
- Hukassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä päätösten hitaus myös kuuluu luonteeseeni. Olen aina ollut äärimmäisen huono päättämään asioita. Lisäksi en ole laisinkaan mikään muutoshakuinen, vaan rakastan pysyvyyttä ja perinteitä. Kiinnyn kaikkeen vahvasti. Siksi näin suuren elämänmuutoksen tekeminen vaatii minulta äärimmäisen paljon ja joudun tekemään ajatusteni kanssa suurta työtä ja pohdin asiaa joka kantilta. Kaikesta huolimatta mies on minulle rakas ja olemme perhe. Välillä tunnen suurta inhoa hänen toimintaansa kohtaan, mutta häntä henkilönä en inhoa. Ja haluaisin asian pitääkin niin, jotta voisimme lastemme takia jatkossakin olla sopuisissa väleissä.
- Hukassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäni en tässä koe tahdottomaksi virran mukana kulkijaksi, vaan tietoisestihan olen päättänyt tässä..
En välttämättä koe itse enää tarvetta vuodattaa asioita tänne,
Ai jaa.
joten en elä sellaista kriisivaihetta kuin syksyllä elin. Minua ei kuitenkaan haittaa päivittää absurdeja kuulumisi..
No niin.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää, että tämä
keskustelu
Yksinhöpötys
on hyvin antoisaa ja herättää minussa paljon ..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kännääkö hukassa tänään?
Vois tehdä hyvää hänelle lähteä vähän nollaamaan! Voisin jopa itse liittyä seuraan ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää, että tämä
keskustelu
Yksinhöpötys
on hyvin antoisaa ja herättää minussa paljon ..
Whaaaaaaaat
Viisaita ajatuksia Hukassa olevalta. Mielestäni näitä elämän suuria asioita kannattaakin pohtia pitkän kaavan mukaan, etenkin jos pelissä on lapsia. Ja todellakaan, näiden asioiden pohtiminen ei ole mitään itsetunnon hukkaamista, vaan tuntuu että Hukassa on tunne-elämältään paljon kypsempi kuin miehensä. Itse yllätyin kyllä H:ssa iästä, ajattelusi kypsyys viittaa kyllä vanhempaan ikään, Toki itsekin erosin 40++ ja olin kypsytellyt eroa miehestäni siinä kohtaa jo monta vuotta. Olimme vain molemmat niin eri maailmoista, nuorena olimme menneet yhteen, ja kun tuntui että miehen ajattelu/elämästä puhuminen ei muuttunut miksikään, vaan pysyi jonkinlaisena pikkupoikana ajatusmaailmaltaan, lopulta kypsyn ja lähdin.
Kiitos Hukassa kun päivitit tilannetta ja omia tuntojasi varsin oivaltavasti. Olet selvästi pohtinut asioita paljon. Kirjoituksistasi kuultaa läpi se, miten haluaisit turvallisuutta, jatkuvuutta ja vaalit perinteitä. Se on varmasti vahva side pitämään liitossa. Kuitenkin tiedät jo jollain tasolla, että sellaista liittoa kun haluaisit, ei enää ole. Se on muuttanut käsitystäsi miehestä. On hyvä asia, että et ole kuitenkaan kokonaan menettänyt itseäsi, itsetuntoasi ja arvomaailmaasi. Tiedät kuitenkin sen, että tilanteen jatkuminen ei tee hyvää sinulle ja osaat pohtia tilannetta myös pidemmällä tähtäimellä lasten näkökulmasta.
Korvaan särähti tuo, että mies ei anna sinun puhua tilanteesta. Se kuulostaa minusta vallankäytöltä. Ihan niin kuin sekin, että mies haluaa sinun jäävän liittoon, koska se on niin vahva. Ikään kuin sinun pitäisi hyväksyä, että mies satuttaa sinua, tekee sen koska rakkautenne on vahva ja vielä kestää se vaiti. Täysin absurdeja vaatimuksia mielestäni.
Sen verran korjaan, että ei minua triggeröi ajatus siitä, että Hukassa nimimerkin mies haluaa jäädä liittoon vaikka tuottaa Hukassa nimimerkille jatkuvasti tuskaa. Minua triggeröi itse teko eli sivusuhteen yllä pitäminen. Vaikka se tuottaa Hukassa nimimerkille jatkuvaa tuskaa. Jos asia olisi Hukassalle täysin yhdentekevä, silloin sillä ei olisi merkitystä. Näin ei kuitenkaan ole ja mies tietää sen.
En myöskään lähtisi glorifioimaan miestä sen takia, että hän on kertonut sivusuhteesta vaimolleen. Kysyisin mieluummin eikö ole hälyttävämpää se, että hän haluaa toimia näin, tuottaa jatkuvaa tuskaa vaimolleen, ja vielä vaimonsa hyväksynnällä?
Se, mitä 28 eksä teki valehtelemalla ja asiat salaamalla oli todella julmaa. Se riisti 28 mahdollisuuden valita, haluaako olla miehen kanssa, jolla on sivusuhde. Hukassa nimimerkillä tällainen mahdollisuus on. Itse teko eli sivusuhteen pitäminen on silti mielestäni väärin molemmissa tilanteissa.
Enkä lähde tuohon järki-tunne-keskusteluun lainkaan, sillä pidän sellaisia määritelmiä ihan liian yksinkertaistavina. Pikemminkin toteaisin niin, että minusta tuskan tunteminen tilanteissa, joihin 28 ja Hukassa on vastoin tahtoaan asetettu, on varsin normaali, terve ja inhimillinen reaktio. Pikemminkin kysyisin hyväksyisitkö itse tilanteen, johon kannustat Hukassa nimimerkkiä jäämään? En ole ollut vastaavassa tilanteessa, joten kokemusta minulla ei ole. Voin vain kuvitella tuskan. Sitä kutsutaan empatiaksi.
En myöskään kuulu niihin, joiden mielestä avioero on kaikissa olosuhteissa pahin vaihtoehto. Päinvastoin, joissakin olosuhteissa avioliittoa ei kannata hampaat irvessä jatkaa. Sen punninnan joutuu jokainen tekemään itse.
Avioeron kieltäminen vain siksi että on perhe tai lapsia tuntuu minusta hyvin oudolta, jopa vaaralliselta ajatukselta. Ja erittäin yksinkertaistavalta. Sellaisiakin yhteiskuntia on, joissa avioeron hakeminen on tehty melkein mahdottomaksi. Kannatan enemmän valinnanvapauteen perustuvaa yhteiskuntamallia.
Kuurankukka
"Se että miehen vastuisiin ja motiiveihin ja tekoihin keskittyminen antaa vain tälle naiselle sen pienen pienen takaportin lykätä omia ratkaisujaan. Ei tuolla tavalla toimivaa miestä tarvitse eikä kannata yrittää ymmärtää."
Sama koskee näitä keskusteluja eli nekin näyttävät pitkittävän "kriisiä", joka kestänyt viitisen vuotta. Nämä ketjun kommentit kertoo nimimerkki H nyt siirtyneen heidän parisuhteeseenkin. Kriisi kun yleisesti tarkoittaa kreikkalaisen sanan krisis (suom. päätös) mukaisesti käännekohtaa, jossa yksilön tai organisaation tulevaisuuden suunta määräytyy paremmaksi tai huonommaksi toimiemme mukaan.
Pikemminkin kysyisin hyväksyisitkö itse tilanteen, johon kannustat Hukassa nimimerkkiä jäämään?
Itse en ainakaan ole kannustanut jäämään. Se on nimenomaan yksinkertaistus. Olen kannustanut kuuntelemaan itseään ja tekemään päätöksiä omaan tahtiinsa, riippumatta siitä, miltä se ulkopuolisilta vaikuttaa.
Kuten sanoin, en pidä siitä, että naisilla tuntuu olevan edelleen aika ahdas raami, missä toimia, jotta ei vaan olisi sitten sitä ja tätä toisten määrittelemää.
Ei kai sitäkään kukaan ole väittänyt, että se, mitä mies tekee, olisi reilua tai mukavaa. Tosiasiat kuitenkin ovat juuri niitä ja jokainen elää sitä elämää, jota elää. Siinä ne päätökset on tehtävä ja jos toinen toistuvasti sanoo asiaa harkinneensa ja päättäneensä toimia näin, en oikein osaa ottaa roolia, jossa jyrkästi kyseenalaistan ja kerron toiselle, miksi päätös on väärä.
Mielipiteeni olen jo asiasta kertonut, joten toinen ottaa sen harkintaansa halunsa mukaan.
T: MaratonParkuja
"Kuurankukkaa triggeröi se, että Hukassan mies on valmis jatkamaan suhdetta, vaikka se tuottaa Hukassalle tuskaa." Tilanteessa jossa tunnetta ei miehellä ilmiselvästi ole riittävästi jotta tyytyisi suhteeseen exklusiivisesti Hukassa henkilön kanssa, ei oikein niitä tuskattomia vaihtoehtoja taida olla. Tiedän että moni esittää varmasti etteikö mies voisi vain tehdä ne työt päässään että tulisi onnelliseksi kahden Hukassa henkilön kanssa, mutta me emme sitä voi tietää voisiko. Entä jos ei voikaan, onko hänen menetys ja mielipaha vähemmän arvoinen kuin Hukassa henkilön?
En heidän suhteessaan elä mukana joten minun on mahdotonta sanoa onko näin, mutta olen kuullut jonkun joskus panttaavan eroa liian kauan nimenomaan koska ei halua tuottaa toiselle tuskaa. Sivusuhteet ym säätäminen on sitten sitä yritystä saada se toinen ymmärtämään itse ettei tässä suhteessa ole enää mitään arvokasta säilytettäväksi. En ole koskaan oikein ymmärtänyt tuota "strategiaa". Itselläni loppuu tunteiden mukana halu läheisyyteen, en siis kertakaikkiaan pysty siihen, joten minun nähdäkseni sen mukana loppuu sellainen suhdekin, josta toinenkaan voisi haluta pitää kiinni. Olen sitten eronnut ihan hyvällä omallatunnolla kun näin on käynyt.