Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Hukassa olevan mies on varmaan oikeasti mukava kun sille päälle sattuu. Näinhän se usein on. Hän myös on tyytyväinen Hukkaan kun tämä antaa hänelle tuon vapauden ja silloin on helppoa jopa hiukan hemmotella ja viettää yhteistä aikaa kotonakin. Tämä on tietynlainen kuvio, jossa kaikki pelaavat omalla tavallaan ja pelinappuloillaan saadakseen mahdollisimman suuren hyödyn. Kun eroakaan ei tässä vaiheessa haluta. 

Ymmärrän tavallaan Hukan ajatuksen ehkä. Olemalla joustava hän saa kotona miehestään ikäänkuin rusinat pullasta ja ottaa ne tietysti vastaan. Jos hän olisi "hankala"  niin ei saisi sitäkään. Tunnelma olisi ikävä ja tilanne silti ilmeisesti sama. 

Hyvin kirjoitettu.

Kriittinen minä näen myös ko. kuviossa jonkinlaisen "pelin", pelin tavoite / määränpää on pitää avioliitto kasassa (eikä sekään väärin ole). Pelimerkeissä on kovasti eroa (ts. toisen pelimerkeissä aitoa rakkautta). Itse en tästä pelistä tykkäisi, mutta jos pelin säännöt on selvät molemmille niin peli jatkukoon.

Hukassa, kuten 28 totesi, useimmat meistä eivät pystyisi tuollaiseen kuvioon. Eikä varsinkaan niin pitkään kuin se kohdallasi on jatkunut.

Näen kirjoituksissasi jotain hyvin riipaisevaa. Ikään kuin puolustaisit ehkä jopa itsellesi sitä, miksi olet valinnut toistaiseksi jäädä. Teillä on hauskaa yhdessä, yhteinen elämä, vene jne. Mieleeni tulee ajatus sammakosta kiehuvassa vedessä. Asiat, jotka suurimmalle osalle meistä ihmisistä tuntuisivat sietämättömiltä, ovat ikään kuin normalisoituneet teidän perheessä pikku hiljaa. Ja mies vielä silottelee tietä niille puhumalla taitavasti ja antamalla myös sinulle aikaansa ja mukavaa yhdessä oloa.

En edelleenkään voi valitettavasti liittyä siihen kuoroon, joka uskoo, että tilanne on pidemmän päälle hyvä sinulle tai edes lapsille tai että sitä tulisi vain sietää. Pahaa pelkään, että lapset saavat aika vääristyneen kuvan parisuhteesta ja jopa sukupuolirooleista, mikä saattaa vaikuttaa heidän elämäänsä myöhemmin karullakin tavalla.

Uskon myös, että ajatusmaailmasi on jo muuttunut. Se, että kirjoitit tähän ketjuun alunperinkin on kuin hätähuuto sinulta itseltäsi sinulle itsellesi. Kaikkien selitysten ja perusteluiden alla, joita itsellesi kerrot, tiedät kuitenkin miten kärsit ja miten kovasti haluat, että asiat muuttuvat.

Jos mikään ei muutu, mikään ei muutu.

Toivon sinulle edelleen voimaa ja valoa ja rohkeutta katsoa sisimpääsi. Täällä ketjussa kirjoittaa ihmisiä, jotka ovat kokeneet samankaltaisia tilanteita kuin sinä. Minä en kuulu siihen joukkoon. Liekki tunnisti sen, että minut on kasvatettu kunnioittamaan omia rajojani. Siksi reagoin tilanteeseesi näin. Pidän täysin kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena sitä, että lähin ihmisesi eli puolisosi tuottaa sinulle tahallaan jatkuvasti näin paljon tuskaa. 

Mielellään minäkin kuulisin MaratonParkujan mietteitä.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Hukassa olevan mies on varmaan oikeasti mukava kun sille päälle sattuu. Näinhän se usein on. Hän myös on tyytyväinen Hukkaan kun tämä antaa hänelle tuon vapauden ja silloin on helppoa jopa hiukan hemmotella ja viettää yhteistä aikaa kotonakin. Tämä on tietynlainen kuvio, jossa kaikki pelaavat omalla tavallaan ja pelinappuloillaan saadakseen mahdollisimman suuren hyödyn. Kun eroakaan ei tässä vaiheessa haluta. 

Ymmärrän tavallaan Hukan ajatuksen ehkä. Olemalla joustava hän saa kotona miehestään ikäänkuin rusinat pullasta ja ottaa ne tietysti vastaan. Jos hän olisi "hankala"  niin ei saisi sitäkään. Tunnelma olisi ikävä ja tilanne silti ilmeisesti sama. 

Tämä on salakavalaa elämää. Jotenkin näen, että samalla tapaa olisi ap:llakin mennyt vuosia, vuosia sitten. Tunnistan myös oman nuoruuteni avioliiton elementit, sillä erolla tosin, että mieheni uskottomuuteen olivat syynä tunnistamani lapsuuden kokemukset. Ja minä taas olin se, joka oli valona ja ilona ja itkin vain öisin. Siinä hukkaa todella itsensä pikku hiljaa. Minä valitsin terapian ja avioeron ja aloitin aivan toisenlaisen elämän ja vaihdoin alaakin. Sain huomaamatta menettämäni itsetunnon takaisin. Voin sanoa, että elämäni muuttui täysin. Eroon kykenin ilmeisesti vasta, kun olin jo melkein itsetuhon partaalla, mutta avauduin siitä onneksi oikeille ihmisille, jotka kannustivat minua elämään ja tekemään tarvittavat muutokset.

Lainaus Kuurankukalta "Pidän täysin kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena sitä, että lähin ihmisesi eli puolisosi tuottaa sinulle tahallaan jatkuvasti näin paljon tuskaa."

Tästä tuli (yllätys) mieleen oma päättynyt pitkä suhteeni, jossa vahva pohja nuoruusvuosilta niinkuin Hukassa - nimimerkillä.

Elimme yhdessä monia suruja exän kanssa, hautasimme mm. äitini, koiramme, iso-mummoa jne., oli läheisillä aivoinfarktia, syöpää jne. Tuli YT:t ja irtisanomisia yms. Kaikki kuuluu elämään. Se toisen tuki ja surun yhdessä eläminen lähensi meitä (sama tunne Hukassa nimimerkillä). Pahimpienkin surujen keskellä oli valtava kiitollisuus toisen tuesta. Sitten kun kaikki se shokki "erosta" iski päälle, aina uusine yllätyksineen, vaiheineen ja valheineen niin teki todella kipeätä yrittää selvitä siitä yksin, ilman sitä ihmistä joka oli aina ennen ollut tukena. Yksi elämän surullisimmista elämänvaiheista ilman sitä tukea. Sen lisäksi, että se tuki puuttui niin tajuat, että se "entinen" tuki oli se joka satuttaa Sinua, uudestaan ja uudestaan valheillaan. 

Jotenkin Sydämestäni toivon, että Hukassa nimimerkki on varuillaan, ettei sydän murtuisi.

28v yhdessä 

Miksi tätä miestä niin kovasti dissataan? Hän on suoraan sanonut nyt haluavansa avointa suhdetta ja on ihan oma valinta Hukassalta tuossa pysyä. Jollei hän pysty sopeutumaan avoimeen suhteeseen, on yksinkertaisesti vain aika erota. Miksi mies olisi velvollinen joustamaan? Yhtäläillä sen voi tehdä vaimo tai sitten jatkavat omiin suuntiinsa, jollei kumpikaan halua joustaa.

Avoin suhde harvemmin toimii, pitemmän päälle. Pahoin pelkään, että nämä kolmen vanhemman sopimuksetkin kaatuvat johonkin hankaluuksiin.

Ja lapsi kärsii

Ehkä olen vanhanaikainen, mutta uskon avioliittoon. Amen.

Vierailija kirjoitti:

Heippa kaikille! Onpa ollut vilkasta keskustelua. Kiitos lukuisista kommenteista ja näkemyksistä. Kyllähän tämä taas herätti ajattelemaan asiaa syvemmin ja tiedostan kyllä tilanteen olevan totaalisen vääristynyt. Ero on varmasti edessä jossain vaiheessa.

 

Perheellämme on ollut yllättävää muuta surua tässä hiljattain, joten sekin todennäköisesti on tuonut sen tämänhetkisen vakaan olotilan tämän parisuhdesotkun suhteen. En ole jaksanut uhrata ajatuksia sellaiseen, kun on ollut muuta surtavaa. Tämä on tuntunut täysin toissijaiselta asialta. Tietyllä tapaa ehkä myös se yhteinen suru on lähentänyt meitä ja sitä on ollut helpompi käsitellä ja purkaa yhdessä. Lisäksi olen ehkä tietynlaisessa selviytymismoodissa asian suhteen. Tavallaan lakaissut sen maton alle ja annan asian edetä omalla painollaan ja palaan siihen taas kun ajankohtaista on. 

 

Totta on myös tuo, että näen liikaa sitä positiivista

Osanottoni sinulle, ja voimia myös tuon yllättäen ja kutsumatta tulleen surun käsittelyyn!

Vierailija kirjoitti:

Miksi tätä miestä niin kovasti dissataan? Hän on suoraan sanonut nyt haluavansa avointa suhdetta ja on ihan oma valinta Hukassalta tuossa pysyä. Jollei hän pysty sopeutumaan avoimeen suhteeseen, on yksinkertaisesti vain aika erota. Miksi mies olisi velvollinen joustamaan? Yhtäläillä sen voi tehdä vaimo tai sitten jatkavat omiin suuntiinsa, jollei kumpikaan halua joustaa.

En ole ihan selvillä tuon Hukassa-nimimerkin tilanteesta, mutta tuollainen mies on täysi nilkki mielestäni siksi, että ENSIN hän sitouttaa toisen (muuttavat yhteen, menevät naimisiin, tekevät lapset, on yhteinen elämä, harrastukset, ystävät yms.) ja sitten kun toinen on kaikin tavoin sitoutettu ja nalkissa, niin SITTEN hän ehdottaa avointa suhdetta, koska tällainen ihmistyyppi tasan tarkkaan TIETÄÄ, että toinen ei siitä mihinkään lähde. On jo liikaa pelissä, liikaa menetettävää toisella. Ja tuollainen ukko käyttää tilanteen hyväkseen. 

Jos ukko olisi heti tutustumisvaiheessa kertonut haluavansa avoimen suhteen, silloin olisi reilumpi peli. 

Toivon Hukassa-ihmiselle, että saisi voimia lähteä ja rakentaa omannäköisen elämän. Paljosta joutuu luopumaan, mutta säilyttäisi ainakin itsekunnioituksensa ja minuutensa. Ja olisi mahdollisuus ehkä joskus aitoon rakkauteen. 

Hukassa. Tunnistan monessa asiassa sinun tilanteessasi itseäni. Halu pitää perhe kasassa, lasten paras, se varmaan se suurin voima minkä vuoksi sitä oli valmis sulkemaan silmät ja jatkamaan. Puolison puolustelu, asioiden selittely parhainpäin. Ja tietty tottuminen asioihin joita ei hyväksynyt ja joiden kanssa ei halunnut elää. Mutta lopulta niin oli helpompaa, sulkea silmät ja jatkaa eteenpäin. Samalla kadottaa itsensä, itsetuntonsa siinä kaikessa, kuihtua hiljalleen johonkin hukkaan. Muuttua joksikin muuksi mitä oikeasti on. Se jatkuva valehtelu minkä kulissien ylläpito vaati itselle ja muille vaati veronsa. Syövyttävä pahaolo jonka ymmärsi vasta päästyään siitä pois.

Joten, ymmärrän hyvin miksi jatkat suhdetta. Ja muutama vuosi taaksepäin olisin neuvonut sinua jatkamaan perheenä lasten vuoksi. Mutta nyt neuvoisin tarkastelemaan tilannetta todella kriittisesti ja miettimään todella teidän kaikkien hyvinvointia. Voivatko lapsetkaan lopulta hyvin? 

Kyllä meidän ydinperheemme oli lapsille kaikkea muuta kun hyvä. Toki se, mitä meidän lapsille seurasi eron jälkeen ei ollut parempaa. 

Se, mitä teini-iän kynnyksellä oleva lapsi valitsee on aina hieman arvoitus. Hyvin hoidetussa erossa, missä kumpikin vanhempi ajattelee lasten parasta, ei niin räikeitä valintoja kun meillä kuitenkaan synny. Vaan vanhemmat pitävät kiinni siitä, että lapsilla säilyy kaksi tasavertaista vanhempaa. Toisin on sitten jos toinen vanhemmista vieraannuttaa. Silloin mukana on kontrollointia ja manipulointia, kaikkea sairasta millä toinen vanhemmista pyritään saamaan pois lapsen elämästä. Toki, teiniä varmasti houkuttaa vapaampi oleminen ja löyhemmät säännöt. Ja kapinoi asioita vastaan. Mutta, niin ne teinit kapinoi muutenkin. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. 

Yhteinen suru, yhteiset hetket jne. Nehän ne sitoo aina hetkeksi uudelleen yhteen. Ja silloin kun arki ja elämä on kieroutuneen hankalaa on ne pienet hyvät hetket merkitykseltään isoja. Asiat jotka perus parisuhteessa olisi tavallista arkea on toksisessa suhteessa juhlahetkiä. Niihin sitä tarttuu ja niiden avulla taas jaksaa uskoa hetken parempaan.

Minäkään en usko miehesi puheisiin. Jos olisi halunnut eroon toisesta naisesta olisi asian jo hoitanut. On päässyt makoisan elämän makuun missä saa sekä rusinat että pullan, tuskin aivan heti on etuisuuksistaan luopumassa. On Hukassa sinun päätöksesi katsotko touhua, siedät ja kestät sen ja jatkat elämää miehesi kanssa, perheenä. Vai hajottaako se sinut hiljaa huomaamatta pala palalta sisältä nakertaen ja ainoa keino selvitä on erota? 

Vain sinä tiedät mitä haluat. Mutta muistathan, silmät on niin kovin helppo ummistaa totuudelta. Kuten joku sanoi, on kuin sammakko vedessä, ei edes tajua kuolevansa. Monet myös elävät elämänsä kulissiliitossa aivan tyytyväisinä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Hukassa. Tunnistan monessa asiassa sinun tilanteessasi itseäni. Halu pitää perhe kasassa, lasten paras, se varmaan se suurin voima minkä vuoksi sitä oli valmis sulkemaan silmät ja jatkamaan. Puolison puolustelu, asioiden selittely parhainpäin. Ja tietty tottuminen asioihin joita ei hyväksynyt ja joiden kanssa ei halunnut elää. Mutta lopulta niin oli helpompaa, sulkea silmät ja jatkaa eteenpäin. Samalla kadottaa itsensä, itsetuntonsa siinä kaikessa, kuihtua hiljalleen johonkin hukkaan. Muuttua joksikin muuksi mitä oikeasti on. Se jatkuva valehtelu minkä kulissien ylläpito vaati itselle ja muille vaati veronsa. Syövyttävä pahaolo jonka ymmärsi vasta päästyään siitä pois.

Joten, ymmärrän hyvin miksi jatkat suhdetta. Ja muutama vuosi taaksepäin olisin neuvonut sinua jatkamaan perheenä lasten vuoksi. Mutta nyt neuvoisin tarkastelemaan tilannetta todella kriittisesti ja miettimään todella teidän kaikkien hyvinvointia. Voivatko lapsetkaan lopulta

Hyvä yhteenveto :)

Ihminen sopeutuu mitä kummallisimpiin oloihin, kun muutokset tulee pikkuhiljaa... vasta myöhemmin, kauempaa huomaa outoudet

Hukassa, tsemppiä Sinulle

Tuumis

Kuurankukka kirjoitti "Pidän täysin kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena sitä, että lähin ihmisesi eli puolisosi tuottaa sinulle tahallaan jatkuvasti näin paljon tuskaa."

Epäilen, että tästä mielipiteestä ei tule kovin suosittu, mutta sanon kuitenkin. Olisiko mies kohtuuton ja epäoikeudenmukainen silloinkin, jos hän olisi vain ilmoittanut haluavansa eron? Ei Hukassan mies pyri aiheuttamaan tuskaa, hän vain seuraa omia tarpeitaan. Mies on ilmaissut omat ehtonsa liiton jatkamiselle, ja antanut Hukassalle mahdollisuuden valita, haluaako jatkaa liittoa.  Mies ei siis ole pakottanut Hukassaa tuskalliseen tilanteeseen, vaan Hukassa on itse tehnyt päätöksen jäädä.

Onko valinnanmahdollisuuden antaminen toiselle niin kauhea synti? Pitääkö aikuisen ihmisen ottaa vastuu toisen tunteista ja olemisesta, ja sanoa, että minun mielestäni tämä tuottaa liikaa kipua sinulle, meidän on otettava ero? Eikö Hukassalla ole aikuisena ihmisenä oikeutta valita, haluaako hyväksyä kivuliaankin tilanteen? Tai pitääkö toisen luopua omista tarpeistaan, että ei aiheuttaisi toiselle kipua?

Voidaan toki olla yhtä mieltä siitä, että Hukassan vaihtoehdot eivät ole olleet häävit: ero tai avoin suhde. Mutta toisin kuin esim. kengänkärkiään tuijotellut ja mykkää leikkinyt 28v:n exä Hukassan mies on kuitenkin antanut puolisolleen selkeän mahdollisuuden tehdä omat valintansa ja sanoutua irti suhteesta, joka ei vastaa omia tarpeita.

Elämä heittää meille kaikille eteen välillä tilanteita, joissa kaikki vaihtoehdot ovat huonoja ja epäreiluja. Hukassan tilanne on seurausta siitä, että nyky-yhteiskunta korostaa yksilön oikeutta muuttaa mieltään sen jälkeenkin, kun avioliittovalat on vannottu. Kuten ehkä olette huomanneet, omat kokemukseni saavat minut suhtautumaan tähän hyvin kriittisesti sen jälkeen, kun on hankittu lapsia. Mutta näin asia nyt on: olipa syy hyvä tai huono, vanhemmallakin on oikeus erota tai asettaa uudet ehdot suhteen jatkumiselle kesken matkan.

Noin yleensä ottaen Hukassa ei ole uhri, ellei hän itse sellaiseksi asetu. Eikä hänen miehensä ole vastuussa Hukassan elämästä tai valinnoista. Mies toki on umpi-itsekäs ja tietyllä tavalla empatiakyvytön mulkero, mutta aika moni meistä on. Hukassan valinta on, haluaako hän jatkaa omien rajojensa häivyttämistä vai asettaa kovan kovaa vasten ja hyväksyä seuraukset, mitkä ikinä ne olivatkaan.

Oma kokemukseni on, että mitä enemmän tekee myönnytyksiä yrittäessään vältellä väistämätöntä, sitä varmemmin saa palkinnokseen sekä myönnytysten aiheuttaman katkeruuden että ei-toivotun lopputuloksen. Eli väistellessään kattilasta pois hyppäämisen vaikeutta pääsee sekä vammautumaan kiehuvassa vedessä että kuolemaan siihen.

Summa summarum: Minun ikävä herättelevä kysymykseni kuuluu, kuka sitä tuskaa itse asiassa Hukassalle aiheuttaa? Mies vai hän itse?

-Liekki, joka kovista sanoistaan huolimatta tuntee syvää myötätuntoa Hukassaa kohtaan

Millaiset välit ap:lla oli lapsiinsa ennen eroa, olitteko läheisiä? Mielestäni jos välit ovat olleet hyvät ja lapset kunnioittaneet/rakastaneet äitiä, niin ei niitä välejä vain manipuloinnilla kukaan poikki saa.

Ihan lyhyesti kommentoin.

Kiitos Ap: lle ko. kirjoituksesta, kokemuksen ääni "kuuluu" siinä, mutta myös iso kasvu asioiden kanssa. Arvostan.

Liekin kirjoituksessa on paljon asiaa. Vaikka Hukassa nimimerkin mies on omaa silmääni mulkero niin kuitenkin Hukassa nimimerkillä on se valta päättää. Tilanne voisi olla myös se, että mies pettää selän takana, tässä kuitenkin on otettu "avoin suhde" puheeksi. Mies on kertonut Hukassa nimimerkille paljon naisesta ja tilanteesta (varmasti osa valheita), mutta luulen, että Hukassa on asioista kysynyt. Kaikki sympatiani ovat Hukassa nimimerkin puolella, ei tilanne reilu ole. On täysin julmaa olla tilanteessa, jossa tuntuu että on vain huonoja valintoja. Tässä on tavallaan pari tarpeineen kasvanut erilleen, kuitenkin niin että rakkautta on (ainakin toisella osapuolella). 

28 v yhdessä 

"Mieleeni tulee ajatus sammakosta kiehuvassa vedessä."

Syndrooman nimitys perustuu ajatukselle siitä, että kattilaan laitettu sammakko ei ymmärrä uhkaavaa vaaraa, jos vettä lämmitetään tarpeeksi hitaasti. Sammakko käyttää energiansa tilanteeseen sopeutumisen pelastautumisen sijaan. Lopulta veden kiehuessa sammakko on voimaton pelastamaan itsensä ja kuolee.

https://www.aamupartners.com/ethan-ole-sammakko-odottamassa-kattilan-kiehumista/

Sammakon kannattaa hakeutua kermasaaviin ja toimia viisaasti siellä:

"B-P kertoi vanhan tarinan kahdesta sammakosta, jotka eräänä päivänä hypellessään sattuivat löytämään kerma-astian. Sammakot kurkistivat uteliaina astiaan ja putosivat siihen. Toinen sammakoista arveli kerman olevan jotakin kummallista nestettä, jossa sammakon oli mahdotonta uida. Niinpä se ei yrittänytkään, ja kun pelastajaa ei tullut, se vajosi pohjaan ja hukkui.

Toinen sammakko ei antanut periksi. Se yritti uida ja potkia kaikin voimin. Välillä sekin vajosi, mutta ponnistautui taas pinnalle. Näin se jatkoi tunnista tuntiin. Ja kuinka kävikään? Äkkiä se tunsi jalkojensa alla kiinteää ainetta ja pääsi hyppäämään pois astiasta. Kerma oli sen ponnistellessa kirnuuntunut voiksi. Sisukas sammakko pelastui."

https://fi.scoutwiki.org/Sammakko_kermasaavissa

Kommentoin minäkin: Minusta edellinen kirjoitus Aplta oli loistava. Ja siinä kuuluu kokemuksen ääni. Toivon, että Hukassa saa siitä näkemyksiä omaan pohdintaansa.

Liekin kirjoitukseen viitaten: On totta, että mies toteuttaa omia tarpeitaan ja on antanut Hukassa nimimerkille mahdollisuuden valita jääkö tällaiseen liittoon vai ei. Hukassa on valinnut jäädä ainakin toistaiseksi ja samalla siis hyväksynyt avoimen suhteen. 

Pidän silti Hukassa miehen käytöstä täysin kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena. Sillä hän tietää, millaista kärsimystä aiheuttaa puolisolleen jatkuvasti. Hän siis toteuttaa omia tarpeitaan piittaamatta toisen kärsimyksestä. 

Minusta sellainen maailmankuva, jossa hyväksytään toisen ihmisen oikeus tuottaa jatkuvaa kärsimystä toiselle, on aika pelottava. Lisäksi kuviossa on vielä mukana lapsia, jotka oppivat vanhemmiltaan elämää varten. 

Kun oikein kärjistämme, niin pitäisikö meidän ymmärtää samalla logiikalla myös itänaapurin toimintaa Ukrainassa? Se yksi hullu ukkohan on kuitenkin rehellisesti todennut omat ehtonsa rinnakkaiselolle, joten Ukrainallahan on mahdollisuus valita sietääkö sotaa vai ei. Ukkohan vain toteuttaa omia tarpeitaan. Ihmisten kärsimyksistä viis.

Ei kiitos. Voitte pitää minua mustavalkoisena tai ihan minä vaan, mutta en suostu pönkittämään sellaista maailmankuvaa, jossa hyväksytään oikeus tuottaa toiselle kärsimystä. Missään olosuhteissa.

Ja kyllä, pidän paljon oikeudenmukaisempana   ratkaisua, jossa mies ottaisi tuossa tilanteessa avioeron. Silloin myös Hukassa nimimerkillä olisi mahdollisuus olla onnellinen. Nykyisissä olosuhteissa en näe siihen mitään mahdollisuutta. 

Hukassa ei ole tahdoton uhri, vaan aikuinen ihminen, jolla on mahdollisuus valita. On kuitenkin mahdollista, että vuosikausien elämä kiehuvassa kattilassa on tehnyt tehtävänsä hänen itsetunnolleen ja maailmankuvalleen kuten Ap loistavasti sanoitti. 

Kiinnitin huomiota siihen, että Hukassa toistuvasti on todennut, että ei aio vaatia miestä lopettamaan sivusuhdetta. Kysyisinkin miksi. Mitä Hukassa pelkäät? Mikä riski siinä on, että toisit esille myös omat tarpeesi? Sinullakin on tarpeet, tunteet ja oikeus määritellä mitä haluat parisuhteessa. Se ei ole vain miehen yksinoikeus.

Kovia sanoja taas. Mutta Hukassa, olen sinun puolellasi. 

Aina tinkimätön mustavalkoinen

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin minäkin: Minusta edellinen kirjoitus Aplta oli loistava. Ja siinä kuuluu kokemuksen ääni. Toivon, että Hukassa saa siitä näkemyksiä omaan pohdintaansa.

Liekin kirjoitukseen viitaten: On totta, että mies toteuttaa omia tarpeitaan ja on antanut Hukassa nimimerkille mahdollisuuden valita jääkö tällaiseen liittoon vai ei. Hukassa on valinnut jäädä ainakin toistaiseksi ja samalla siis hyväksynyt avoimen suhteen. 

Pidän silti Hukassa miehen käytöstä täysin kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena. Sillä hän tietää, millaista kärsimystä aiheuttaa puolisolleen jatkuvasti. Hän siis toteuttaa omia tarpeitaan piittaamatta toisen kärsimyksestä. 

Minusta sellainen maailmankuva, jossa hyväksytään toisen ihmisen oikeus tuottaa jatkuvaa kärsimystä toiselle, on aika pelottava. Lisäksi kuviossa on vielä mukana lapsia, jotka oppivat vanhemmiltaan elämää varten. 

Kun oikein kärjistämme, niin pitä

En oikein pidä tuosta vertauksesta. Ukrainan vaihtoehdot on lakata olemasta suosiolla tai lakata olemasta taistelun jälkeen. Vähän vierastan tätä tässä keskustelussa yleistä ääneen sanomatonta pohjavirettä, jonka mukaan nainen lakkaa olemasta jos mies hänet jättää.

Suhteissa tulee yleensä jonkinlaisia ristiriitaisia tarpeita eteen ennemmin tai myöhemmin. Esim tämä klassinen toinen haluaa lapsen ja toinen ei. Yleisesti ajattelisin niin, että vastuu tehdä päätöksiä on sillä, joka tuntee jäävänsä jostain itselle niin tärkeästä paitsi toisen eriävän omaa elämäänsä koskevan valinnan vuoksi. 

Jäädä kärsimään kipua uskottoman puolison kanssa on 100% näköalattomuutta. Todella surullista kuinka kauan moni kärsii koska ei vai näe sitä mitä elämällä voisi olla vielä tarjota kun vaan uskaltaisi pistää huonon suhteen pois. Onni ei elä seinissä, eikä onni katoa jos lapset kulkevat kahden kodin väliä.

Onni ei ehkä katoa itseltä, mutta voi kyllä kadota lapsilta. Miksi luulette, että lapset tietävät isänsä säädöistä? Ei minulla ainakaan ole lapsena ollut pienintäkään aavistusta vanhempieni seksielämästä

Olet oikeassa. Vertaus Ukrainaan oli mauton ja pahoittelen sitä. Tarkoitus oli kuitenkin vain saada ihmiset ajattelemaan, mihin yliymmärtäminen voi johtaa.

Lienee sanomattakin selvää, että itse olisin pistänyt suhteen poikki jo siinä vaiheessa kun mies olisi ehdottanut sen avaamista. Kahdesta syystä. Ensinnäkin, tiedän etten pystyisi elämään avoimessa suhteessa, sillä se tuottaisi liikaa kärsimystä minulle. Toiseksi, tulkitsisin tilanteen niin, että sellainen romanttinen rakkaus, jota mieheltä odotan, olisi välillämme historiaa. 

Tuosta jälkimmäisestä syystä minusta kuulostaa todella pahalta erityisesti se, miten Hukassa nimimerkin mies vakuuttelee, miten vahva ja hyvä heidän suhteensa on ja miten se kestää kaiken. Kuulostaa minusta todella julmalta ja tarkoitushakuiselta. Siltä, että miehellä on voita molemmin puolin leipää ja hän haluaa tilanteen jatkuvan. Hän haluaa sekä avioliiton että sinkkuelämän. Rusinat pullasta molemmista elämäntavoista.

Tulee mieleen, että siinä missä mykkyys oli 28 eksän ase, Hukassa miehen ase näyttää olevan taitava sanan säilä.

Hukassa, en muuta toivo sinulle kuin että kärsimyksesi päättyisi. Tavalla tai toisella.

Kuurankukka

Hauskaa että Kuurankukka kutsut itseäsi mustavalkoiseksi. Yleensä se titteli annetaan allekirjoittaneelle :)

Itse painotan Hukassan vastuuta elämästään, koska oman kokemukseni perusteella uhrin asema ei ole järin voimaannuttava. AA:ssakin käytetty Tyyneysrukous sisältää toiveen hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa, muuttaa niitä jotka voi ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

Toisia ihmisiä ei voi muuttaa, eikä heidän käytöstään voi kontrolloida. Minä voin kertoa rajani, mutta tunteista kertominen ei ole raja. Se, että sanon, että tilanne tuntuu minusta ikävältä, ei ole raja. Se, että totean tilanteen tuntuvan ikävältä ja poistuvani siitä, jos meno ei muutu, on raja. Toinen voi sitten tehdä valintansa tämän tiedon pohjalta. Ketään ei voi vaatia toimimaan tietyllä tavalla vain sen takia, miltä minusta tuntuu.

Tunteiden lisäksi käytöstä voivat ohjata myös arvot: perheen koossapysyminen ja lasten hyvinvointi voivat mennä omien vaikeiden tunteiden edelle. Vaikka haluaisimme uskoa niin, emme voi tietää, mitkä seuraukset eri valinnoilla on.

Joskus sivusta seuraten voi näyttää hyvinkin selvältä, miten toisen tulisi toimia. Olen itse seurannut kauhuissani, kun ystäväni ovat tehneet minusta järjenköyhiä valintoja. Ja sitten lohduttanut, kun ne toden totta sellaisiksi ovat osoittautuneet. Mutta siinähän se elämän kauheus ja kauneus on: muille ei voi kertoa, miten heidän tulisi toimia. Emme voi elää tai tehdä valintoja toisen puolesta. Jos sellaiseen pyrimme, se nimenomaan on läheisriippuvuutta. Kaikilla on oikeus tehdä myös omat virheensä. Ja kyllä, joskus niiden hinta on hirmuinen.

Itse olen alkanut päätöksenteossa miettiä, toimisinko edelleen samalla tavalla, jos lopputulos ei ole minulle mieluinen. Tähän minut innoitti työnantaja, jonka palveluksessa painoin töitä pää limassa kolme vuotta ja uupumustani valittaessani sain palkinnoksi sen, ettei määräaikaisuuttani jatkettu. Nykyisin teen tasan sen, minkä tekisin, vaikka työnantajani päättäisi päättää työsuhteeni huomenna. Universumi kun ei kokemukseni mukaan palkitse itsensä uhraamisesta.

Esittäisin siis miehen syyttelyn sijaan seuraavia kysymyksiä Hukassalle: miten toimisit tässä tilanteessa, jos miehesi päätyisikin valitsemaan tuon sivusuhdenaisen sinun ja perheesi sijaan? Jatkaisitko edelleen niin kuin nyt? Ja haluatko SINÄ sellaisen kumppanin, joka on valmis jatkamaan tyhjänaikaista paneskelua tietäen, miten kovasti se satuttaa sinua ja samalla vaarantaa perheenne tulevaisuuden? Voisitko itse koskaan kuvitella toimivasi samalla tavalla omaa kumppaniasi kohtaan? Kunnioitatko miestäsi? Haluaisitko lastesi valitsevan samanlaisen puolison, ja jos näin tekisivät, miten toivoisit heidän toimivan vastaavassa tilanteessa? Miten tämä kaikki ja valitsemasi toimintalinja vaikuttavat käsitykseesi siitä, millainen sinä itse olet? Millainen puoliso ja äiti haluat olla? Mitä sinä tarvitset elämältä?

Uskon että tilanteen ratkaisu piilee nimenomaan Hukassan käsissä, ei siinä, miten hänen itsekeskeinen mieslapsensa tilanteen hahmottaa.  You got it girl.

-Liekki