Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12664)
"Häntä rasittaa puhua asiasta paljon ja hänelle on raskasta kuunnella minun puhetulvaani, koska hänen mielestään kahdenkeskinen aikamme menee pilalle, jos se käytetään vain tämän asian läpikäymiseen."
No oikeasti olisi minustakin puuduttavaa vatvoa ja velloa asiaa, josta kuitenkin lienee sovittu jo viisi vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, jopa alkaa oikeat karvat paljastua näiltä "lempeiltä" ja aina viisaasti ja toisia kannustavasti tukevilta kirjoittajiltakin. Aika rumasti oli sanottu. Suoraan viitattu, että vain määrätyt kommentit hyväksytään. Turha nyt yrittää venkuroida ja selitellä.
T. Eräs törppö kirjoittaja hölmöne kommentteineen
"Tuumis" kirjoitti tuon kommentin, johon viittaat. Mielestäni outoa niputtaa kokoa ajan eri kirjoittaja yhteen jotenkin samaksi, ja vastata kommenttiin ikäänkuin kirjoittaja "edustaisi" muitakin kirjoittajia kuin itseään. Jokainen vastaa omista kirjoituksistaan. Sisältöön en muuten nyt ota kantaa, sillä halusin tuoda tämän mielestäni keskusteluissa tärkeän pointin esiin, oli sitten mitä mieltä tahansa muuten asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, jopa alkaa oikeat karvat paljastua näiltä "lempeiltä" ja aina viisaasti ja toisia kannustavasti tukevilta kirjoittajiltakin. Aika rumasti oli sanottu. Suoraan viitattu, että vain määrätyt kommentit hyväksytään. Turha nyt yrittää venkuroida ja selitellä.
T. Eräs törppö kirjoittaja hölmöne kommentteineen
"Tuumis" kirjoitti tuon kommentin, johon viittaat. Mielestäni outoa niputtaa kokoa ajan eri kirjoittaja yhteen jotenkin samaksi, ja vastata kommenttiin ikäänkuin kirjoittaja "edustaisi" muitakin kirjoittajia kuin itseään. Jokainen vastaa omista kirjoituksistaan. Sisältöön en muuten nyt ota kantaa, sillä halusin tuoda tämän mielestäni keskusteluissa tärkeän pointin esiin, oli sitten mitä mieltä tahansa muuten asioista.
Samaa mieltä. Itse olen vakkari ihan yhtä lailla kuin nimimerkilliset, kun olen aika alusta seurannut ketjua ja muutaman kommentinkin kirjoittanut. Koen siis kummalliseksi tämän venkuroinnista syyttelyn, sillä esim. minun mielipiteistäni ei kukaan nimimerkillinen voi vastata. Vaikka olisinkin heistä jonkun kanssa samaa mieltäkin!
Psykoterapeutti kertoo, mitä avoin suhde vaatii toimiakseen.
Vaaranen kertoo, että kiinnostus ja uteliaisuus suhteen avaamista kohtaan on lisääntynyt. Avoin suhde ei kuitenkaan välttämättä ole kaikille toimiva.
Täytyy olla todella kyvykäs joustamaan, hän sanoo.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kiinnostaako-avoin-suhde-psykoterap…
Kannattaa kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ja järkevä sekä monikulmainen kirjoitus Liekiltä!
Liekkihän on aikaisemmin pahoitellut äitinsä päihdeongelmaa hänen tragedianaan. On siis monipuolinen ja todella ikävän kuuloinen lapsuus ollut. Olen pahoillani. Tässä ketjussa on läheisriippuvuuspitoisuus todella korkea. Se kannattaa ottaa huomioon arvioidessaan kommenttien sisältöä.
Mikä on "läheisriipuvuutta" , ja mitkä on elämän ja ihmisyyden muita tunteita, asioita, vaikeuksia ja ihmissuhdeasioita ja -ongelmia. Tietenkin rakkaus ja isommat tunteet, sekä käytönnön asiat ja voimavarat, vaikuttaa kaikissa suhteissa ja eroissa tai eropohdinnoissa valtavan paljon, ilman mitään erillistä "läheisriippuvuutta". Sitä kutsutaan elämäksi ja ihmisyydeksi. Pitää muistaa, että ihmiset ovat monilla tavoin riippuvaisia elämässään toisistaan ihan normaalistikin. Myös empaattisuutta, hyväntahtoisuutta tai sinisilmäisyyttä kutsutaan joskus virheellisesti läheisriippuvuudeksi.
Haluaisitko siis mainita pääkohdat, missä tämä mainitsemasi läheisriippuvuus erityisesti näkemyksesi mukaan ilmenee tässä ketjussa? Liekki on myös muistaakseni kyllä itse kirjoittanut läheisriippuvuudesta, mikä ei tokikaan myöskään ole mikään syy väheksyä hänen kirjoituksiaan sillä perustein.
Omasta mielestäni tämä läheisriippuvuus-sanan käyttö on jossain määrin ongelmallista, sillä suhteissa, joissa on esim. (henkistä) väkivaltaa / kaltoinkohtelua tms, niin suhteen toisen osapuolen käytös alkaa usein muistuttaa "läheisriippuvaisen" ihmisen käytöstä, mutta on vain hyvinkin normaali ja inhimillinen reagointitapa ja seuraus tällaisessa suhteessa jatkuvaan kaltoinkohteluun, mikä on ihan ihmisen normaalia peruspsykologiaa.
On sitten hyvinkin eri asia, jos ihmisellä on todellista läheisriippuvaista käytöstä myös suht. tasapuolisissa ja normaaleissa, kohtuu tasapainoisissa ihmissuhteissa, eli käytös on hänestä itsestään lähtöisin. Silloin on mielestäni aiheellista puhua oikeasta todellisesta läheisriippuvuudesta ihmisen persoonassa tai luonteessa. Nämä asiat siis olisi hyvä osata erottaa toisistaan, kun puhutaan läheisriippuvuudesta, vaikka näitä kyllä sekoitetaan mielestäni hyvinkin paljon iloisesti keskenään, vaikka ovat isoksi osaksi eri asoita.
Jos läheisriippuvuudesta puhutaan suhteessa kaltoinkohdellun käytöksen yhteydessä, niin mielestäni sillon mennään hyvinkin usein metsään, ja päädytään puhumaan siten usein vaan seurauksesta, ei oikeista syistä ja asian ytimestä. Vähän eri asia toki siis on silloin, jos selvää läheisriippuvaista käytöstä ja ominaisuutta on henkilöllä itsellään ollut jo ennen tällaista kaltoinkohtelevaa ihmissuhdetta, jolloin sekin asia on sitten syytä ottaa lukuun mukaan.
"Läheisriippuvuus tarkoittaa pakonomaista tarvetta olla riippuvainen toisesta ihmisestä, usein puolisosta, perheenjäsenestä tai ystävästä."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mihin ajattelette isän huonon miehenmallin katoavan eron myötä? Hukassa pääsisi miehestä eroon, mutta lapset ei
Saavat mallin siitä, että laitetaan terveet rajat sille, kuinka läheisiään saa kohdella. Että teoilla on seuraukset, eikä voi itsekkäästi perseillä ihan kuinka vaan läheisiään kohtaan koko ajan.
Ehkä eivät omissa suhteissaan sitten niin helposti toteuta loputtomasti joustavan ja yliymmärtävän puolison tai ystävän roolia, ja oppivat itsekin ottamaan toiset huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Hukassa, kuten 28 totesi, useimmat meistä eivät pystyisi tuollaiseen kuvioon. Eikä varsinkaan niin pitkään kuin se kohdallasi on jatkunut.
Näen kirjoituksissasi jotain hyvin riipaisevaa. Ikään kuin puolustaisit ehkä jopa itsellesi sitä, miksi olet valinnut toistaiseksi jäädä. Teillä on hauskaa yhdessä, yhteinen elämä, vene jne. Mieleeni tulee ajatus sammakosta kiehuvassa vedessä. Asiat, jotka suurimmalle osalle meistä ihmisistä tuntuisivat sietämättömiltä, ovat ikään kuin normalisoituneet teidän perheessä pikku hiljaa. Ja mies vielä silottelee tietä niille puhumalla taitavasti ja antamalla myös sinulle aikaansa ja mukavaa yhdessä oloa.
En edelleenkään voi valitettavasti liittyä siihen kuoroon, joka uskoo, että tilanne on pidemmän päälle hyvä sinulle tai edes lapsille tai että sitä tulisi vain sietää. Pahaa pelkään, että lapset saavat aika vääristyneen kuvan parisuhteesta ja jopa sukupuolirooleista, mikä saattaa va
"En edelleenkään voi valitettavasti liittyä siihen kuoroon, joka uskoo, että tilanne on pidemmän päälle hyvä sinulle tai edes lapsille tai että sitä tulisi vain sietää."
Ei kai täällä kukaan ole kirjoittanut, että mielestään Hukassan tilanne olisi hyvä, tai että sitä pitäisi vain sietää. Vaikeaan tilanteeseen ei ole kuitenkaan yhtä ainoaa toimintatapaa ja lähestymismallia. Mielestäni on hyvä, että erilaiset ihmiset tarkastelevat asiaa vähän eri tavalla ja eri näkökulmista. Jokainen kulkee myös elämässään sen ihan oman polkunsa, käsittelee asioita omaan tahtiinsa ja omalla tavallaan, omine puutteineen, ja ehkäpä ennemminkin tälle asialle löytyy erillä tavalla suhtautumista ja ymmärrystä.
Eiköhän kaikki ole kuitenkin aika yhtä mieltä siitä, että mies toimii hyvin itsekeskeisesti ja väärin, ja myös manipuloi Hukassaa omat intressit mielessä, ei Hukassan hyvinvointi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan yleisesti nyt kommentoin ja totean, että Hukassa ja miehensä tyyppisiä parisuhteita on melko paljon. Eletään noin eroamatta koskaan. On myös niitä, että kumppani on lähtenyt ja jopa virallisesti eronnut, ollut aikansa toisessa suhteessa, jopa asunut yhdessä ja palannut takaisin vanhan kumppanin ja perheensä luo taas asumaan. On se sitten läheisriippuvuutta vai miksi kutsutaankin.
Sinällään Hukassa ja miehensä ei ole harvinaisuus. Eikä sekään, että erotaan ja palataan. Eikä muutkaan erilaiset versiot.
Mun hyvä ystävätär on ollut miehensä kanssa jo nuoresta. Nyt ovat lähemmä 60 vee.
Hänen miehensä on pettänyt kahdesti. Tai ne on ne kerrat mistä on jäänyt kiinni. Saattaa olla jäävuoren huippu.
Viimisestä kerrasta on joku vuosi.
Oli kirjotellut kaikenlaista negatiivista vaimostaan tolle viimiselle kiinnostuksensa kohteelle.
Ystävätteri oli kattonut puhelimen viestit, koska miehensä käyttäytyminen muuttu.
Kuitenkin ystävättäreni jäi siihen suhteeseen. On yhteistä omaisuutta, lapset ja lapsenlapset.
Ehkäpä kolmas kerta toden sanoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hukassa. Tunnistan monessa asiassa sinun tilanteessasi itseäni. Halu pitää perhe kasassa, lasten paras, se varmaan se suurin voima minkä vuoksi sitä oli valmis sulkemaan silmät ja jatkamaan. Puolison puolustelu, asioiden selittely parhainpäin. Ja tietty tottuminen asioihin joita ei hyväksynyt ja joiden kanssa ei halunnut elää. Mutta lopulta niin oli helpompaa, sulkea silmät ja jatkaa eteenpäin. Samalla kadottaa itsensä, itsetuntonsa siinä kaikessa, kuihtua hiljalleen johonkin hukkaan. Muuttua joksikin muuksi mitä oikeasti on. Se jatkuva valehtelu minkä kulissien ylläpito vaati itselle ja muille vaati veronsa. Syövyttävä pahaolo jonka ymmärsi vasta päästyään siitä pois.
Joten, ymmärrän hyvin miksi jatkat suhdetta. Ja muutama vuosi taaksepäin olisin neuvonut sinua jatkamaan perheenä lasten vuoksi. Mutta nyt neuvoisin tarkastelemaan tilannetta todella kriittisesti ja miettimään todella teidän kaikkien hyvinvointia. Voivatko lapsetkaan lopulta
Muistatko nyt itse kun moni koitti 2v sitten vähän samoin argumentein neuvoa sinua, jollakin oli jopa vastaavasta tilanteesta omakohtaista kokemusta.
Muistatko miten yhdessä parkujan ja 28 vuotiaan kanssa suhtauduitte hyvää tarkoittaviin neuvojiin?
Toivoisitko nyt että hukassa kuuntelisi ja välttyisi paljolta tuskalta?
Niinpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap olisi samassa tilanteessa kuin Hukassa, ellei mies olisi käskenyt lähtemään. Ap ei olisi itse tätä päätöstä tehnyt, lähteä avioliitosta.
Ap kertoo miehensä vieraannuttaneen lapset hänestä manipuloiden, niin etteivät he pidä häneen yhteyttä.
Mutta mikä on oikeasti totuus, tiedämme vain ap:n kertomuksen, jota te uskotte. Ei teinejä voi vieraannuttaa täysin. Jos heillä olisi syvälliset, kunnioittavat tunteet ap:ta kohtaan, kyllä he yhteyttä pitäisivät. Rakkautta ei voi pakottaa, ei edes omiin lapsiinsa.
Muistatko miten yhdessä parkujan ja 28 vuotiaan kanssa suhtauduitte hyvää tarkoittaviin neuvojiin?
Muistan ja suhtaudun edelleen samalla tavalla. En ole lähtenyt "kannattamaan" mitään toimintatapaa, vaan edelleen olen samaa mieltä itseni kanssa: ihminen itse tietää parhaiten tilanteensa. Siihen on meidän neuvojien tyydyttävä.
Mutta jos keskustelupalstalla ollaan niin useat meistä toisten mielipiteitä haluavat kuulla. Sinunkin mielipide jostain muusta kuin toisista kirjoittajista olisi mielenkiintoinen, jos olisi vaikka ihan asiaan liittyvää sanottavaa.
T: MaratonParkuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hukassa. Tunnistan monessa asiassa sinun tilanteessasi itseäni. Halu pitää perhe kasassa, lasten paras, se varmaan se suurin voima minkä vuoksi sitä oli valmis sulkemaan silmät ja jatkamaan. Puolison puolustelu, asioiden selittely parhainpäin. Ja tietty tottuminen asioihin joita ei hyväksynyt ja joiden kanssa ei halunnut elää. Mutta lopulta niin oli helpompaa, sulkea silmät ja jatkaa eteenpäin. Samalla kadottaa itsensä, itsetuntonsa siinä kaikessa, kuihtua hiljalleen johonkin hukkaan. Muuttua joksikin muuksi mitä oikeasti on. Se jatkuva valehtelu minkä kulissien ylläpito vaati itselle ja muille vaati veronsa. Syövyttävä pahaolo jonka ymmärsi vasta päästyään siitä pois.
Joten, ymmärrän hyvin miksi jatkat suhdetta. Ja muutama vuosi taaksepäin olisin neuvonut sinua jatkamaan perheenä lasten vuoksi. Mutta nyt neuvoisin tarkastelemaan tilannetta todella kriittisesti ja miettimään todella teidän
Muistatko nyt itse kun moni koitti 2v sitten vähän samoin argumentein neuvoa sinua, jollakin oli jopa vastaavasta tilanteesta omakohtaista kokemusta.
Muistatko miten yhdessä parkujan ja 28 vuotiaan kanssa suhtauduitte hyvää tarkoittaviin neuvojiin?
Toivoisitko nyt että hukassa kuuntelisi ja välttyisi paljolta tuskalta?
Niinpä.
Tällaisten "Mitäs minä sanoin!" -neuvojien asenne ja itse asian keskellä painineen / painivan syyllistäminen ei ole kyllä mitenkään kaikkein "hyvää tarkoittavinta".
On jo lähtökohtaisesti ihan eri asia huudella ulkoapäin toimintaohjeita kuin elää itse asian keskellä. Jos normaali kunnioitus puuttuu tätä "autettavaa" ja hänen elämäänsä kohtaan, vaikka joskus neuvot ja näkemykset olisivatkin sinällään hyviä, niin tällainen ylimielinen ylikävelevä asenne on vastenmielistä ja vesittää homman. Onko tarkoitus enemmänkin itse päteä kuin auttaa toista? Niinpä.
Toisten neuvoja, varsinkaan tuntemattomien antamia neuvoja netissä, ei myöskään voi tietenkään sokeasti noudattaa ensin niitä itse arvioimatta, sisäistämättä ja prosessoimatta. Kyllä asiat pitää itse ensin harkita ja punnita, ja sovittaa omaan tilanteeseen, mikä ei tietenkään aina ole helppoa siinä asian keskellä.
Kyllä tällainen asia pitäsi osata ymmärtää, jos toista haluaa oikeasti auttaa. On typerää ja ylimielistä tulla esim. jälkeenpäin ilkkumaan, että toisen olisi pitänyt osata käsitellä asiat vaikean tilanteen keskellä paremmin ja nopeammin, ja tehdä "niinkuin minä sanoin" tms. Sellainen ei ole realistista eikä toisia arvostavaa.
Tottakai toivoisin Hukassa kuuntelevan ja säästyvän tuskalta.
Mutta, jokaisen meistä on kuljettava oma polkunsa mitä ikinä se sitten tielle tuokaan.
Toisten kokemukset, kertomukset auttavat siinä matkalla. Ne on osa omaa prosessia joka meillä jokaisella on omanlaisensa.
Muistan kuinka minua neuvottiin. Muistan miten tuskaisen pahalle se tuntui kun totuutta ei halunnut uskoa. Ei todellakaan ollut valmis päästämään irti.
Tarvitsin sen pohjakosketuksen ollakseni tänä päivänä se kuka olen.
Ja mitä tulee vieraannuttamiseen, noin yleisellä tasolla. Tuo yllä oleva kommentti on niin kovin yleinen tapa ajatella. Tapa joka satuttaa jokaista vieraannutetuksi tulluttu vanhempaa. Kertoo paljon sanojasta. Hän ei ole ilmiöön törmännyt omakohtaisesti. Kenties joskus aiemmin olisin itsekkin ollut taipuvainen ajattelemaan samoin. Totuus on kuitenkin toinen, valitettavasti.
Vieraannuttamisesta puhutaan silloin kun vanhemman ja lapsen välit on olleet normaalit, lämpimät ja rakastavat ennen eroa. Ja tässä tapahtuu muutos toisen vanhemman toimesta eron jälkeen.
Jos taas suhteessa on ollut jo ennestään hankaluuksia, ei kyse ole vieraannuttamisesta.
Tämä on ilmiö mitä ei voi ymmärtää ilman omakohtaista kokemusta. Tämä on ilmiö mitä on vaikea ymmärtää vaikka olisi omakohtaista kokemusta.
Vallalla olevat ajatukset, juuri nuo jotka syyllistävät vieraannutetuksi tullutta vanhempaa lisäävät tuskaa. Saavat vaikenemaan tilanteesta. Koska uskokaa kun sanon, jokainen vieraannutettu vanhempi käy läpi valtavat itsesyytökset. Miettii ja ruotii oman osuutensa asioihin perinpohjin. Tuska asiassa on valtavan iso. Ja kanssaihmisten asenne vain vaikeuttaa sitä.
Tämä yleisellä tasolla ilmiöstä.
Ehkä tämäkin on asia mikä minun piti kantapään kautta oppia, että elämä ei ole niin mustavalkoista. On paljon asioita mitä tapahtuu vaikka tekisi itse mitä, kaikkeen ei vaan pysty vaikuttamaan.
Mutta, nykyään minulla on kaikki hyvin.
Ap
Ap, tuntuu kojeet turhilta. Tuleekohan virtsa mistä, onkohan minulla vielä virtsaputki ja penis.
Minulla on eturauhasen syöpä. Leikkaus tehdään parin viikon kuluttua.
M55
Minä kuljin oman matkani omalla tavallani.
Neuvojia ja mielipiteen kertojia oli monenlaisia, jotkut neuvot oli heti hyviä, joitakin piti sulatella jonkin aikaa ja jotkut meni korvasta sisään ja korvasta ulos. Se kirjoittamisen sävy merkitsi paljon. Olen aina ihmetellyt ilkeilyä, riidan kylvämistä ja "minä olen aina oikeassa" asennetta.
Esim. Ap:n, minun ja Hukassa nimimerkin tilanne / "elämäntarina" ovat kaikki hyvinkin erilaisia, vaikka yhdistäviä tekijöitä on kuten mies ja lapset. Kahden ensimmäisenä mainitun elämä on jo muuttunut aikaa sitten.
Minä en kadu mitenkään polkua ja sitä miten sen kuljin. Jos olisin totuuden tiennyt, polku olisi ollut lyhyempi ja hieman vähemmän tuskaisa. 10 kk oli loppujen lopuksi lyhyt aika kun puhutaan yhteisestä 28 vuodesta.
Täällä me nyt mökkeillään ja lomaillaan pari viikkoa yhdessä mökkimiehen kanssa. Olinkin hyvin hämmästynyt kuinka vilkasta täällä ketjussa on ollut. Mökkimiehen äiti oli vieraana pari yötä täällä, joten olen tainnut viimeksi torstaina täällä käydä.
28 v yhdessä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hukassa. Tunnistan monessa asiassa sinun tilanteessasi itseäni. Halu pitää perhe kasassa, lasten paras, se varmaan se suurin voima minkä vuoksi sitä oli valmis sulkemaan silmät ja jatkamaan. Puolison puolustelu, asioiden selittely parhainpäin. Ja tietty tottuminen asioihin joita ei hyväksynyt ja joiden kanssa ei halunnut elää. Mutta lopulta niin oli helpompaa, sulkea silmät ja jatkaa eteenpäin. Samalla kadottaa itsensä, itsetuntonsa siinä kaikessa, kuihtua hiljalleen johonkin hukkaan. Muuttua joksikin muuksi mitä oikeasti on. Se jatkuva valehtelu minkä kulissien ylläpito vaati itselle ja muille vaati veronsa. Syövyttävä pahaolo jonka ymmärsi vasta päästyään siitä pois.
Joten, ymmärrän hyvin miksi jatkat suhdetta. Ja muutama vuosi taaksepäin olisin neuvonut sinua jatkamaan perheenä lasten vuoksi. Mutta nyt neuvoisin tarkastelemaan tilannetta
8935: oletko lukenut ensimmäiset 6kk ketjusta? Täysin myötätuntoisesti ja asiallisesti esitetyt, realismiin pohjaavat kommentit saivat osakseen toivotuksia poistua ketjusta..
28 taas ei voinut olla pitkään yksin eron jälkeen. Piti etsiä mies. Yksinolo voisi tehdä hyvää, oppisi ettei elämää tarvitse elää miehen kautta.
" En ole ollut vastaavassa tilanteessa, joten kokemusta minulla ei ole. Voin vain kuvitella tuskan. Sitä kutsutaan empatiaksi."
Ei muuten ole omien kuvitelmiensa siirtäminen toisen elämään ilman edes kokemusta asiasta lainkaan empatiaaa. On vain omien tunteiden ja kuvitelman siitä miten asian kokisi projisointia toiseen.
Mutta moni tekee tämän erehdyksen, ajattelee olevansa empaattinen kun kokee toisen tuskaa ja kertoo miten toisen pitäisi toimia.