Lue keskustelun säännöt.
Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia. Olen itse siinä tilanteessa, että harkitsen eroa hyvästä ja rakastamastani miehestä hänen lapsensa vuoksi. En vain jaksa enää arkea lapsen ehdoilla. Lapsi on sinänsä hyväntahtoinen ja kiva, mutta ADHD, mikä tekee arjesta raskasta. Hän on todella ylivilkas ja levoton eikä osaa huolehtia omista asioistaan, esim. Tavaroistaan, vielä juuri yhtään, vaikka täyttää pian 11v. Lapsiviikot vievät minusta kaikki voimat ja olen silloin jatkuvasti ärtynyt, mitä yritän kyllä olla näyttämättä varsinkaan lapselle. Tuntuu kokoajan enemmän, että uhraan omaa hyvinvointiani ja mielenrauhaani muiden ihmisten lapsen eteen, huomaan olevani jo lievästi katkerakin. Huomaan ajatuksia, että kumpa miehelläni ei olisi lasta. Kohtelen lasta aina hyvin, sen haluan sanoa. Se varmaan viekin niin paljon voimia, olla ulkoisesti lämmin ja rauhallinen kun sisäisesti on ihan uupunut touhuun. Lapsi tykkää minusta ja haluaa kokoajan hyöriä ympärilläni.
Onko se uusperhe aina tällaista vai onko tämä eron aihe? Minua surettaa, koska rakastan miestä. Jos hänellä ei olisi lasta, en epäilisi hetkeäkään yhdessäoloa. Mutta tuleeko tämä ikinä helpottamaan. Haluaisin kovasti kuulla muiden kokemuksia suhtautumisestaan lapsipuoliin.
Kommentit (775)
Vierailija kirjoitti:
Tämä viestiketju vahvistaa ajatusta siitä, että ihminen kasvaa henkisesti aikuiseksi vasta kun hänellä on omia lapsia. Myöskään uusperhekuvioon ei tulisi heittäytyä ilman syvempää harkintaa kuten moni tuntuu tehneen, että kokeilee toimiiko vai ei ja sitten vasta poistuu kuviosta, vähät välittäen miten tällainen ihmissuhteiden pinnallisuus voi vaikuttaa taaksensa jäämiin ihmisiin.
Eräs henkilö kirjoitti täällä ADHD-lapsesta jonka huolimattomuus olikin hänestä tahallista, ei missään nimessä pitäisi astua erityislapsen elämään näin pinnallisilla tiedoilla mistä ADHD:ssa on edes kyse.
Älkää hyvät ihmiset menkö yksiin perheellistyneiden kanssa jos teillä ei ole hajuakaan siitä mihin olette osallistumassa. Lisäksi parisuhteessa ne lapset kuuluu koko pakettiin ja sen pitäisi olla selvää vaikka lapset kävisikin vain muutamina viikonloppuina.
Elän itse uusioperheessä ja on ollut selvää alusta saakka, että haasteita tulee. Silti ihmiset ovat kaikkein tärkeimpiä, vaikka eivät olisikaan omia lapsia. Ihminen joka ei millään tasolla kiinny lapsiin tai koe edes pientä suojeluvaistoa myös tuntemattomien lasten kohdalla, osa jopa on puhunut vihasta, ei ole yhteiskunnallisesti ajateltuna terve.
Olen samaa mieltä, uusperhekuvioihin ei saa lähteä liian heppoisin perustein ja tulee tiedostaa se, että mukana tulee koko paketti. Kumppanin lapset ovat osa pakettia ja on väärin ajatella, että niistä voisi päästä jotenkin eroon. Mutta kaikenlaiset - myös vaikeat tunteet ja ei niin kivat tunteet - kuuluvat osaksi uusperhe-elämää ja tuskin kenenkään kohdalla on niin, että kykenee tuntemaan pelkästään lämpöä lapsia kohtaan. Mutta niitä vaikeita tunteita ei saa koskaan purkaa lapsiin, vaan ne pitää uskaltaa kohdata ja pohtia, mikä siellä taustalla aiheuttaa tämän tunteen. Uusperheen arki ja elämä on yhtä yhteensovittamista ensimmäiset 4 vuotta, joskus pidempäänkin. Ulkopuolisuudentunteet, mustasukkaisuus, väsymys ja vihankin tunteet kuuluvat palettiin, koska on haastavaa sovittaa kahden perheen tai perheen ja lapsettoman yksineläjän arjet yhteen. Kaikki joutuvat joustamaan ja negatiivisia tunteita tulee sitä enemmän, mitä enemmän joutuu joustamaan itsensä kustannuksella epäreilulla tavalla. Usein asetelma meinaa mennä niin, että se lapseton joustaa ja mukautuu siihen kaikkeen eikä tajuta, että myös sen lapsellisen puoliskon tulee joustaa ja ymmärtää. Samoin lasten. Kun kaikkien hyvinvointi otetaan tasapuolisesti huomioon, päästään parempaan lopputulokseen. Tämä vaatii siltä lapselliselta myös joustoa, ymmärrystä ja parisuhteeseen panostamista. Parisuhde ei toimi hyvin, jos sen aina laittaa sivuun ja on huomioimatta vedoten lapsiin.
Eli yhtälailla harkintaa se vaatii myös lapselliselta osapuolelta: kykenenkö minä parisuhteeseen? Onko minulla parisuhteelle mitään annettavaa? Jaksanko ottaa toista aikuista huomioon vai oletanko ja odotanko, että toinen aikuinen joustaa omista tarpeistaan ikuisesti oman jaksamisensa kustannuksella? Pystynkö olemaan kumppani sen lisäksi että olen vanhempi, vai riittääkö minulla paukut ainoastaan vanhemmuuteen? Parisuhdetta kun ei voi laiminlyödä lapsiin vedoten, sillä ennemmin tai myöhemmin se loppuu siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin se menee. Meillä
On biologiassa se, ettemme kiinny muiden lapsiin. Inhoan ystävienikin lapsia. Kuvittaa katsella kuvia heistä. Olen opettaja ja mulla on lapsia, mutta muiden lapset inhotaa. Miehellä on lapsia ja lapsenlapsikin jo. Mies ei tykkää mun lapsista ja mä en miehen. Nauretaan jopa sille. Sen siitö saa kun eroaa. Näin jälkikäteen ajatellen ei ois kannattanut erita eksästä, ei tämä nykyinenkään mikään unelmaliitto ole. Olen kahden vaiheilla alkaa elämään omaa itseellistä elämää ilman avokin hemmoteltuja teinejä.
Hyvin kirjoitettu. Varsinkin tuo osuus hemmotelluista teineistä. Omalla kohdallani aiheuttaa myös juuri teinien hemmottelu tunteita. Mutta koska emme asu yhdessä eikä puoliso pyydä osallistumaan niin en myöskään kommentoi asiaa. Silloin olen sanonut asiasta kun hän on valittanut uupumustaan, ja silloinkin vain nätisti vihjannut että ei hänen tarvi olla lähes täysi-ikäisten pyllyjä enää pyyhkimässä vaan siirtää vastuuta heille itselleen ja myös ex-puolisolle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ryhdytte parisuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia? Miten jollekulle voi tulla yllätyksenä, että vanhempi aina laittaa lapset etusijalle? Uusi puoliso jää aina kakkoseksi, jos lasten etu sitä vaatii. Älkää kilpailko lasten kanssa puolison huomiosta, vaan mieluummin lähdette koko suhteesta pois.
Ihme kuvitelmia monella uusperhe-elämästä.
No ei se tämäkään ihan näin äärimmilleen vedettynä ole tervettä. Miksi lapsellinen aloittaa parisuhteen, jos parisuhteelle ei ole mitään annettavaa ja sen voi dumpata milloin vain vedoten lapsiin? Ihan yhtälailla se vaatii sitoutumista ja panostamista siltä lapselliselta osapuolelta ja hänen tulee osata pitää myös kumppanin tarpeita tärkeänä. Ei ydinperhekkään toimi niin, että yksi aikuinen elää ainoastaan lapsilleen ja panostaa ainoastaan lapsiin jättäen kumppanin huomioimatta. Ja juuri sen takia eroja tulee, kun ihmiset elävät pelkästään lasten kautta ja unohtavat parisuhteen ja sen toisen aikuisen. Lapset voivat paremmin hyvinvoivassa parisuhteessa, sillä aikuisten hyvinvointi heijastuu lapsiin. Toki tämä ei tarkoita sitä, että ainoastaan aikuisten tarpeilla on merkitystä ja lapset pitää unohtaa. Ei, vaan järkevä tasapaino pitää löytää, missä kaikilla perheenjäsenillä on oma tärkeä roolinsa ja paikkansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aloittaisi parisuhdetta jos toisella lapsia.
Tämä se paras ratkaisu olisikin. Kovin vähiin käy tarjonta vain +35v ikäryhmässä.
Lapsettomia löytyy kyllä paljo ainakin miehistä, jos yli 40 vuotiaissakin 30% lapsettomia.
"Vuonna 2019 40–44-vuotiaista miehistä jopa 30 prosenttia ja naisista 20 prosenttia oli lapsettomia."
https://www.stat.fi/til/vaerak/2019/01/vaerak_2019_01_2020-10-23_tie_00…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aloittaisi parisuhdetta jos toisella lapsia.
Tämä se paras ratkaisu olisikin. Kovin vähiin käy tarjonta vain +35v ikäryhmässä.
Lapsettomia löytyy kyllä paljo ainakin miehistä, jos yli 40 vuotiaissakin 30% lapsettomia.
"Vuonna 2019 40–44-vuotiaista miehistä jopa 30 prosenttia ja naisista 20 prosenttia oli lapsettomia."
https://www.stat.fi/til/vaerak/2019/01/vaerak_2019_01_2020-10-23_tie_00…
Eli incel miesten kannattaisi siirtyä perustaa vela-sateenkaariperheitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju on erittäin surullinen ja siitä paistaa läpi lapsettomien naisten lapsellinen tarve olla miehensä silmissä numero ykkösiä ennen lapsia. Te ette vaan tajua, piste.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on erittäin surullinen ja siitä paistaa läpi lapsettomien naisten lapsellinen tarve olla miehensä silmissä numero ykkösiä ennen lapsia. Te ette vaan tajua, piste.
Nytkö vasta ymmärsit tämän?
Olemme akateeminen vela-perhe. Kun rakastuimme mieheni kanssa, oli hänen vaimonsa raskaana ja heillä oli taapero. Onneksi mies ymmärsi minun näkökantani myös eikä suostunut vuoroviikko jakoon lasten suhteen. Nyt elämme vielä muutaman vuoden niin että lapset käyvät kylässä. Onneksi mieheni on aina ymmärtänyt laittaa minut ja uransa etusijalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on erittäin surullinen ja siitä paistaa läpi lapsettomien naisten lapsellinen tarve olla miehensä silmissä numero ykkösiä ennen lapsia. Te ette vaan tajua, piste.
Nytkö vasta ymmärsit tämän?
Olemme akateeminen vela-perhe. Kun rakastuimme mieheni kanssa, oli hänen vaimonsa raskaana ja heillä oli taapero. Onneksi mies ymmärsi minun näkökantani myös eikä suostunut vuoroviikko jakoon lasten suhteen. Nyt elämme vielä muutaman vuoden niin että lapset käyvät kylässä. Onneksi mieheni on aina ymmärtänyt laittaa minut ja uransa etusijalle.
Ja sinä taivaspaikkaa odotat? J ä R k y t t ä v ä i H m i n e n
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on erittäin surullinen ja siitä paistaa läpi lapsettomien naisten lapsellinen tarve olla miehensä silmissä numero ykkösiä ennen lapsia. Te ette vaan tajua, piste.
Nytkö vasta ymmärsit tämän?
Olemme akateeminen vela-perhe. Kun rakastuimme mieheni kanssa, oli hänen vaimonsa raskaana ja heillä oli taapero. Onneksi mies ymmärsi minun näkökantani myös eikä suostunut vuoroviikko jakoon lasten suhteen. Nyt elämme vielä muutaman vuoden niin että lapset käyvät kylässä. Onneksi mieheni on aina ymmärtänyt laittaa minut ja uransa etusijalle.
Jos tämä oli ihan vakavissaan kirjoitettu niin veti hiljaiseksi. Eiköhän elämä korjaa sinuakin jotenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ryhdytte parisuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia? Miten jollekulle voi tulla yllätyksenä, että vanhempi aina laittaa lapset etusijalle? Uusi puoliso jää aina kakkoseksi, jos lasten etu sitä vaatii. Älkää kilpailko lasten kanssa puolison huomiosta, vaan mieluummin lähdette koko suhteesta pois.
Ihme kuvitelmia monella uusperhe-elämästä.
En jaksa uskoa, että kovinkaan moni luulee kumppanin menevän lasten edelle. Toki on niitäkin tapauksia, jotka unohtavat lapsensa uuden suhteen huumassa.
Kovinkaan lapseton ei ehkä hahmota miten paljon elämä oikeasti pyörii lapsen ympärillä.
En itsekään tajunnut ennen kuin kaverini sai lapsen ja käytännössä koko jänne elämänsä muuttui. Kaikki pyörii lapsen ympärillä. Kaikki pitää suunnitella tarkkaan ja ajoissa lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on erittäin surullinen ja siitä paistaa läpi lapsettomien naisten lapsellinen tarve olla miehensä silmissä numero ykkösiä ennen lapsia. Te ette vaan tajua, piste.
Kyllä ne samat tunteet ja tarpeet ovat myös lapsettomilla miehillä. Lapsettomille naisille vaan asetetaan paljon enemmän vaatimuksia ihan jo pelkästään sukupuolen perusteella. Paha äitipuoli -myytti elää sitkeässä on varsin vahingollinen. Toki on niitäkin tapauksia - sekä naisissa että miehissä - jossa kyse on tosiaan kilpailusta ja aikuisella on luonnottoman kylmä suhtautuminen toisen lapsiin, mutta yleensä kyse on paljon monimutkaisemmasta dynamiikkojen ja tarpeiden yhteensovittamisesta, jossa aina automaattisesti oletetaan, että lapseton joustaa ja uhrautuu. Etenkin jos sattuu olemaan nainen. Ja tämähän ei toimi. Siksi vastuu parisuhteesta on ihan yhtälailla lapsellisella kuin lapsettomallakin.
Kommunikaatio on äärimmäisen tärkeää sekä itsetuntemus, ihan parisuhteen molemmille osapuolille. Ilman niitä asiat kriisiytyvät ja tulee helposti vastakkainasettelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ryhdytte parisuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia? Miten jollekulle voi tulla yllätyksenä, että vanhempi aina laittaa lapset etusijalle? Uusi puoliso jää aina kakkoseksi, jos lasten etu sitä vaatii. Älkää kilpailko lasten kanssa puolison huomiosta, vaan mieluummin lähdette koko suhteesta pois.
Ihme kuvitelmia monella uusperhe-elämästä.
En jaksa uskoa, että kovinkaan moni luulee kumppanin menevän lasten edelle. Toki on niitäkin tapauksia, jotka unohtavat lapsensa uuden suhteen huumassa.
Kovinkaan lapseton ei ehkä hahmota miten paljon elämä oikeasti pyörii lapsen ympärillä.
En itsekään tajunnut ennen kuin kaverini sai lapsen ja käytännössä koko jänne elämänsä muuttui. Kaikki pyörii lapsen ympärillä. Kaikki pitää suunnitella tarkkaan ja ajoissa lapsen kanssa.
Kyllä ja alkuun näin se onkin, että lapsen ollessa lapsi ja taapero elämä tosiaan pyörii enemmän sen lapsen tarpeiden ehdolla, koska lapselta puuttuu vielä oma toimijuus ja kyvyt huolehtia itsestään ja omista tarpeistaan. Ongelmia tulee siinä vaiheessa, jos tämä asetelma jatkuu läpi lapsuuden eikä symbioosista osata niin sanotusti päästää irti, vaan kaikki pyritään vielä kouluikäisellekin tekemään puolesta ja elämään täysin lapsen ehdoilla. Lapset on tärkeää vanhemmiten kasvattaa myös osaksi yhteisöä ja yhteiskuntaa, missä on myös muita ihmisiä ja lapsi ei ole ainut yhteisön napa, jonka ympärillä kaikki niin sanotusti pyörii. Ja tämä on haasteena monen lapsen kanssa nykypäivänä, sen näkee kouluissa, harrastustoiminnoissa ja muissa vastaavissa.
Vierailija kirjoitti:
Näin se menee. Meillä
On biologiassa se, ettemme kiinny muiden lapsiin. Inhoan ystävienikin lapsia. Kuvittaa katsella kuvia heistä. Olen opettaja ja mulla on lapsia, mutta muiden lapset inhotaa. Miehellä on lapsia ja lapsenlapsikin jo. Mies ei tykkää mun lapsista ja mä en miehen. Nauretaan jopa sille. Sen siitö saa kun eroaa. Näin jälkikäteen ajatellen ei ois kannattanut erita eksästä, ei tämä nykyinenkään mikään unelmaliitto ole. Olen kahden vaiheilla alkaa elämään omaa itseellistä elämää ilman avokin hemmoteltuja teinejä.
Varmaan olit provo, mut tokikaan tuo ei pidä paikkaansa.
Itse olen kiintynyt moniinkin hoitolapsiin vuosien varrella - myös niihin hieman hankalempiin tapauksiin joskus.
T. Lastenhoitaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos näin lapsellisena ikinä eroaisin, niin olisi kyllä todella suuri kynnys alkaa suhteeseen lapsettoman ihmisen kanssa. Kyllä se lapsien saaminen vaan muuttaa ihmistä ja arvomaailmaa ihan täysin. Myös tulisi nopeasti tunne, että ”pilaa” toisen elämän kun saisi kokea lapsiperheen uuvuttavuuden ilman sitä suurinta palkintoa, eli kaiken ylittävää rakkautta, minkä omasta lapsesta saa.
Ihan varauksettomasti en kyllä haluaisi omia lapsia laittaa tilanteeseen, missä uudessa kodissa asuisi myös uusi kumppani ja tämän lapset. Pitäisi aika tarkkaan miettiä, että tuntuuko se kaikille kodilta ja miten kemiat menee yksiin. Sitä ysärimallia omasta lapsuudesta en halua, että aikuiset vaan päättää kysymättä lapsilta kaikki deittailu- ja asumiskuviot, eikä lapsen tunteilla ole mitään väliä. En siis sano, että lapsikaan saisi päättää, että seurusteleeko vanhempi uudelleen vai ei, mutta kyllä näissä kotiasioissa pitäisi kaikkien tunteet ottaa huomioon.
Yksi vaihtoehto on tietysti, että pitää omat kodit ja tapailu tapahtuu lapsettomilla viikoilla, mutta jotenkin tuntuu, että tämäkin malli sopisi enemmän toisen lapsellisen kanssa, joka voisi vuoroviikot olla omien lasten kanssa.
Oletteko palstalaiset miettineet miltä niistä lapsista teidän mahdollinen käyttäytymisenne tuntuu? Kuvitteletteko että vanhempien ero ja muut vastaavat kuviot ovat lapsille helppoja? On hyvä muistaa, että nämä eivät ole aikuisia eivätkä samalla tasolla henkisesti aikuisten kanssa. Itse olen traumatisoitunut häijyn äitipuolen takia. Tällä palstalla vaikuttaa olevan hyvin narsistisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ryhdytte parisuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia? Miten jollekulle voi tulla yllätyksenä, että vanhempi aina laittaa lapset etusijalle? Uusi puoliso jää aina kakkoseksi, jos lasten etu sitä vaatii. Älkää kilpailko lasten kanssa puolison huomiosta, vaan mieluummin lähdette koko suhteesta pois.
Ihme kuvitelmia monella uusperhe-elämästä.
En jaksa uskoa, että kovinkaan moni luulee kumppanin menevän lasten edelle. Toki on niitäkin tapauksia, jotka unohtavat lapsensa uuden suhteen huumassa.
Kovinkaan lapseton ei ehkä hahmota miten paljon elämä oikeasti pyörii lapsen ympärillä.
En itsekään tajunnut ennen kuin kaverini sai lapsen ja käytännössä koko jänne elämänsä muuttui. Kaikki pyörii lapsen ympärillä. Kaikki pitää suunnitella tarkkaan ja ajoissa lapsen kanssa.
Aika moni lapseton kyllä hahmottaa varsin hyvin sen, millaista elämä on pienten lasten kanssa :). Moni lapseton työskentelee lasten ja nuorten kanssa, monilla lapsettomilla on läheisiä ja kavereita joilla on lapsia eikä minulle ainakaan tullut yllätyksenä se, miten paljon lapsi sitoo sisarusteni elämää ja aikaa vauvavuosinaan. Eikä tämä myöskään tullut yllätyksenä oman lapsen kohdalla. En ainakaan itse lapsettomana ollut mikään uuno :D.
Vierailija kirjoitti:
Jos näin lapsellisena ikinä eroaisin, niin olisi kyllä todella suuri kynnys alkaa suhteeseen lapsettoman ihmisen kanssa. Kyllä se lapsien saaminen vaan muuttaa ihmistä ja arvomaailmaa ihan täysin. Myös tulisi nopeasti tunne, että ”pilaa” toisen elämän kun saisi kokea lapsiperheen uuvuttavuuden ilman sitä suurinta palkintoa, eli kaiken ylittävää rakkautta, minkä omasta lapsesta saa.
Ihan varauksettomasti en kyllä haluaisi omia lapsia laittaa tilanteeseen, missä uudessa kodissa asuisi myös uusi kumppani ja tämän lapset. Pitäisi aika tarkkaan miettiä, että tuntuuko se kaikille kodilta ja miten kemiat menee yksiin. Sitä ysärimallia omasta lapsuudesta en halua, että aikuiset vaan päättää kysymättä lapsilta kaikki deittailu- ja asumiskuviot, eikä lapsen tunteilla ole mitään väliä. En siis sano, että lapsikaan saisi päättää, että seurusteleeko vanhempi uudelleen vai ei, mutta kyllä näissä kotiasioissa pitäisi kaikkien tunteet ottaa huomioon.
Yksi vaihtoehto on tietysti, että pitää omat kodit ja tapailu tapahtuu lapsettomilla viikoilla, mutta jotenkin tuntuu, että tämäkin malli sopisi enemmän toisen lapsellisen kanssa, joka voisi vuoroviikot olla omien lasten kanssa.
Kaikilla vaan ei ole sitä lapsetonta viikkoa. Silloin täytyy keksiä muita tapoja viettää aikaa yhdessä. Omalla kohdalla lapseton aika on todella vähissä, joten siksi päädyimme esittelemään lapsille aika varhaisessa vaiheessa. Silti asumme erillään eikä yhteenmuutto ole oikein vaihtoehto tällä hetkellä vaikka molemmat sitä haluaisi. Lasten vuoksi se ei nyt onnistu. Ja heiltä ei ole edes kysytty mielipidettä asiaan.
Lapsiltahan ei kysytä välittävätkö heistä edes omat vanhemmat, ja lapset ovat monta vuotta riippuvaisia aikuisista. Ja joo, minullakin on ollut kaksi miesystävää joiden lapsista en pitänyt ja joista toinen yritti vietellä alaikäisen tyttäreni.
Järkyttää ajatella kuinka monen lapsen elämän pilaa järkyttävä ”bonusvanhenpi”
Olen kasvanut itse isäpuolen kanssa joka kohteli meitä kun saastaa, lupaan että kannan niitä traumoja mukanani. Älkää herranenaika otatko puolisoa jolla lapsia jos ette pysty heitä edes ystävyydellä kohtelemaan.
Miksi te ryhdytte parisuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia? Miten jollekulle voi tulla yllätyksenä, että vanhempi aina laittaa lapset etusijalle? Uusi puoliso jää aina kakkoseksi, jos lasten etu sitä vaatii. Älkää kilpailko lasten kanssa puolison huomiosta, vaan mieluummin lähdette koko suhteesta pois.
Ihme kuvitelmia monella uusperhe-elämästä.