Lue keskustelun säännöt.
Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia. Olen itse siinä tilanteessa, että harkitsen eroa hyvästä ja rakastamastani miehestä hänen lapsensa vuoksi. En vain jaksa enää arkea lapsen ehdoilla. Lapsi on sinänsä hyväntahtoinen ja kiva, mutta ADHD, mikä tekee arjesta raskasta. Hän on todella ylivilkas ja levoton eikä osaa huolehtia omista asioistaan, esim. Tavaroistaan, vielä juuri yhtään, vaikka täyttää pian 11v. Lapsiviikot vievät minusta kaikki voimat ja olen silloin jatkuvasti ärtynyt, mitä yritän kyllä olla näyttämättä varsinkaan lapselle. Tuntuu kokoajan enemmän, että uhraan omaa hyvinvointiani ja mielenrauhaani muiden ihmisten lapsen eteen, huomaan olevani jo lievästi katkerakin. Huomaan ajatuksia, että kumpa miehelläni ei olisi lasta. Kohtelen lasta aina hyvin, sen haluan sanoa. Se varmaan viekin niin paljon voimia, olla ulkoisesti lämmin ja rauhallinen kun sisäisesti on ihan uupunut touhuun. Lapsi tykkää minusta ja haluaa kokoajan hyöriä ympärilläni.
Onko se uusperhe aina tällaista vai onko tämä eron aihe? Minua surettaa, koska rakastan miestä. Jos hänellä ei olisi lasta, en epäilisi hetkeäkään yhdessäoloa. Mutta tuleeko tämä ikinä helpottamaan. Haluaisin kovasti kuulla muiden kokemuksia suhtautumisestaan lapsipuoliin.
Kommentit (775)
Ei tuosta varmaan kukaan nauti. Jotkut kestää, jos suhde puolisoon on muuten hyvä. Kyllähän ne lapset lopulta kasvaa aikauisiksi ja lähtevät kotoa. Riippuu kuinka rasittavaa se arki on. Jos todella rasittavaa, niin ei ehkä kannata hukata 15 vuotta elämästään sitä odotellessa, että saa sitten vanhoilla päivillään olla kaksin puolison kanssa. Huonolla tuurilla puoliso tai itse vielä kupsahtaa johonkin sairauteen juuri kun tuo auvo alkaisi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut ihan kaikkia kommentteja, mutta:
Ymmärrän aloittajaa hyvin. Tilanne sinänsä on jo kuormittava, mutta tuplakuormittavan siitä tekee se, että aloittajan on lapsen takia (juuri tämä eihän lapsi adhd:lleen mitään voi -asia) tai ainakin lapsen aikana piilotettava se, että kokee tilanteen kuormittavana. Hankalaa, ja pitkittyessään sitäkin hankalampaa.
Yritä keskittyä enemmän omiin harrastuksiisi yms. kavereiden kanssa ulkona käymiseen noilla viikoilla, kun mies on lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Yritä keskittyä enemmän omiin harrastuksiisi yms. kavereiden kanssa ulkona käymiseen noilla viikoilla, kun mies on lapsen kanssa.
Tämä vinkki ei auta, kun on introvertti ja haluaa vapaa-ajalla nimenomaan latautua kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä ap joudut uhraamaan lapsen eteen? Joudutko kuskaamaan tai muuten passaamaan sitä, vai mikä on kuin raskasta? Mikset vain vetäydy sivuun ja anna isän hoitaa asioita. Tietenkin jo teillä on todella pieni asunto niin vaikea saada omaa rauhaa, mutta ainakin voit ottaa sitä jättämällä turhan tekemisen pois ja keskittymällä omiin asioihisi.
Koen uhraukseksi ihan esim. sen, että kotona ei ole rauhaa. Minusta olisi ihanaa työpäivän jälkeen voida vaikka istua sohvalla ja lukea kirjaa tai katsoa tv:tä. Ei se lapsiviikoilla onnistu, kun lapsi hyppii ja pomppii ja häärii ja kälättää ympärillä. Illat ovat aikamoista härdelliä. Läksyjä pitää tehdä, lasta ei huvittaisi, ei jaksa keskittyä, kirjat hukassa, ohjeet hukassa, ruokapöydässä meno levotonta jne. Vaikka jättäisin lapsen hoidon ja valvomisen täysin miehelle (kuten usein teenkin), niin en voi välttyä siltä levottomalta tunnelmalta ja mekastukselta kun täällä samassa kämpässä ollaan. Sanomattakin selvää, että parisuhteelle meillä ei ole juuri mitään yhteisiä hetkiä lapsiviikoilla.
Lisäksi lapsi tuo mukanaan kaikenlaista joustamisen tarvetta. Esimerkki tältä illalta. Lapsi oli lähtenyt harrastukseensa ja jättänyt (taas kerran) avaimet ja puhelimen kotiin. Hänelle ei vaan kertakaikkiaan mene jakeluun tavaroistaan huolehtiminen, kai tuo on sitä ADHD:ta. Mies on tänään iltaa töissä, joten minä jouduin perumaan omaan harrastukseen menoni, jotta olen kotona, jotta lapsi ei ole sitten ilman puhelinta lukkojen takana kun tulee harrastuksestaan. Uskon, että jos kyseessä olisi oma lapsi, niin tämä tuntuisi varmasti vähän harmittavalta, mutta kuitenkin enemmän vaan normaalilta elämältä. Koska oman lapsen eteen sitä on valmis tekemään kaikkea. Minua tässäkin tilanteessa kuitenkin vain ärsyttää, että jouduin taas uhraamaan oman juttuni ja mukavan iltani lapsen huolimattomuuden takia. Tämä esimerkki kuulostaa varmasti pikkujutulta, mutta tällaiset asiat kertaantuvat jokapäiväisessä elämässä. Ja siis se rauhattomuus ja levottomuus on se kaikkein eniten minua rasittava asia.
Ap
Tässä tilanteessa oikea toimintatapa olisi ollut että mies lähtee töistä käymään kotona tai järjestää jonkun avaamaan lapselle oven. Sinulla ei ole velvollisuutta hoitaa noita asioita jos kerran omaakin menoa olisi. Jaksamisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää muistaa huolehtia rajoista, ettei käy niinkuin olet kuvaillut jo sinulle käyneen. Turha kuormittaa itseään toisten ihmisten murheilla liikaa. Välillä toki voi auttaa, mutta ei aina tarvi olla saatavilla.
Ääni tälle. Jos et halua erota miehestä, sinun on vedettävä rajat sen mukaan että jaksat myös lapsiviikot. Niitä kuitenkin on vielä monta vuotta edessä.
En aloittaisi parisuhdetta jos toisella lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovat aina
Aina yrittäneet sysätä vastuun mukulastaan minulle. Tavalla tai toisella. Vaikka lapsi olisi kuinka kiva niin se ei ole oma. Ex naisen varjo on mahtava myös. Oli ex itse enkeli tai demoni niin saa kuulla. Olen kokenut rasittavaksi. Enkä halua enää koskaan siihen tilanteeseen.
Muuta omaan asuntoon? Täten sinun ei tarvitse huolehtia lapsen tarpeista vuoroviikoilla, vaan saat olla rauhassa. Kenenkään ei kannata katkeroitua toisen jälkikasvun vuoksi.
Ymmärrän kyllä, että lapsen läsnäolo ärsyttää, mutta etkö tullut miettineeksi asiaa siinä vaiheessa, kun muutitte yhteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En aloittaisi parisuhdetta jos toisella lapsia.
Tämä se paras ratkaisu olisikin. Kovin vähiin käy tarjonta vain +35v ikäryhmässä.
Ja unohtui vielä sanoa, että älkää nyt ainakaan tehkö miehen kanssa kuvioon vielä uutta parempaa lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja unohtui vielä sanoa, että älkää nyt ainakaan tehkö miehen kanssa kuvioon vielä uutta parempaa lasta.
Valitettavan usein jos nainen on se lapseton osapuoli, rakkausvauva saatetaan alkuun ja se miehen aiempi jää bonuslapseksi sinne jonnekin takavasemmalle.
Nykyään ihmiset eivät kestä vaikeuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, nähty, koettu, ei enää ikinä....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aloittaisi parisuhdetta jos toisella lapsia.
Tämä se paras ratkaisu olisikin. Kovin vähiin käy tarjonta vain +35v ikäryhmässä.
Sepä se. Suurimmalla osalla +35 on lapsia, kuitenkin.
Näin se menee. Meillä
On biologiassa se, ettemme kiinny muiden lapsiin. Inhoan ystävienikin lapsia. Kuvittaa katsella kuvia heistä. Olen opettaja ja mulla on lapsia, mutta muiden lapset inhotaa. Miehellä on lapsia ja lapsenlapsikin jo. Mies ei tykkää mun lapsista ja mä en miehen. Nauretaan jopa sille. Sen siitö saa kun eroaa. Näin jälkikäteen ajatellen ei ois kannattanut erita eksästä, ei tämä nykyinenkään mikään unelmaliitto ole. Olen kahden vaiheilla alkaa elämään omaa itseellistä elämää ilman avokin hemmoteltuja teinejä.
Olen varmaan poikkeus, koska mulle miehen lapset on tosi rakkaita, ja en todellakaan toivo, ettei heitä olisi. Ei mieskään olisi sama ihminen ilman lapsia, joita on vielä kaiken lisäksi useampi kappale! Mutta en sano, etteikö uusperhe olisi vaatinut itseltä kasvamista ja aikuistumista.
Ymmärrän ap:ta, meillä on ollut nyt myös vaikeampaa, kun miehen yksi lapsista on alkanut oireilemaan poikkeusoloista ja muista viime vuotisista psyykkisesti. Lapsiviikot menevät täysin tämän oireilevan lapsen mukaan ja olen nykyään lapsiviikkojen jälkeen todella väsynyt. Toisaalta, eihän lapsi horjuvalle mielenterveydelleen mitään voi ja kärsii siitä valtavasti itsekin. Olen paljon mukana arjessa, mutta mies ei olettaisi, että vastaavassa tilanteessa kuin sinä että jättäisin harrastukseen menemättä lapsen takia. Minusta sinun kannattaa vetää tiukemmat rajat ja käydä miehesi kanssa vakava keskustelu siitä, että sinä et voi aina joustaa itsesi kustannuksella, koska alat olemaan äärirajoilla. Tarvitset omaa aikaa ja sinulla on oikeus omiin harrastuksiin, lapsi ei ole sinun vastuullasi eikä miehesi voi sitä odottaa. Hänen on pakko ottaa huomioon sinunkin jaksamisesi, koska lapsi on hänen, ei sinun.
Kodin rauhattomuudelle et voi mitään, tiesit varmasti sen muuttaessasi yhteen. Yritä saada muutosta niihin asioihin mihin voit esim. juuri pitämällä kiinni omista harrastuksistasi ja selität sen niin, että ne ovat tärkeitä sinun jaksamisesi kannalta. Muuten et jaksa ja sitäkö mies haluaa?
Minä kyllä omalla tavallani myös rakastan miehen lapsia, olen kiintynyt heihin, vaikka arki on raskasta oireilujen kanssa. Mutta se johtuu varmasti siitä, että olen halunnut lapsiperhe-elämää jo jonkin aikaa ja myös nautin tästä arjesta lasten kanssa. Pidän lapsista ja erityisesti mieheni lapset ovat ihania - mt oireiluista huolimatta. Yhden asian olen huomioinut vuoroviikko- ja eroperheissä: liian usein aikuisilla lapsiviikot pyörii täysin lasten ympärillä eikä lapsille opeteta normaalia muiden huomioon ottamista. Tähän olen puuttunut lempeästi ja varovasti omassa yksikössäni ja opettanut mieheni lapsia, että kaikkia perheenjäseniä tulee ottaa huomioon, elämä ei toimi jos se pyörii 100 % ja ylikin lasten ympärillä. Eikä se ole normaalia, ei ydinperheissäkään kaikki arkipäivät ja hetket pyöri lasten ehdoilla, vaan lapset joutuvat ottamaan esim. vanhempien aikataulut ja sairastumiset yms. huomioon. Eroperheissä kompensoidaan menetettyä aikaa sillä, että arjesta tuppaa helposti tulemaan vähän luonnotonta, missä lapsi ja lapset ovat kaiken keskipiste - aikuisten jaksamisen ja muun arjen sujuvuuden kustannuksella. Eikä siinä ole mitään järkeä. Meillä esim. jo kouluikäiset lapset ovat edelleen yrittäneet tulla viikonloppuisin herättämään 7-8 aikoihin, vaikka pärjäävät hyvin aamut ilman aikuisen vahtimista. Osaavat ottaa aamupalaa ja leikkiä keskenään, katsoa telkkaria ja viihtyä aivan hyvin sen ajan yksin, kun aikuiset nukkuvat. Tähän olen puuttunut ja selittänyt lapsille, että riittävä lepo on aikuisillekin tärkeää, viikonloppuisin pitää antaa muiden nukkua vaikka itse herää, jotta jaksetaan arkea taas seuraavalla viikolla. Olen selittänyt, että aikuiset jaksavat paremmin levänneenä ja jos lasten isä on ollut ärtynyt, olen sanoittanut lapsille, että se johtuu väsymyksestä ja liian vähistä yöunista. Eli lapset itsekin kärsivät ärtyneemmistä ja väsyneemmistä vanhemmista, jos eivät anna nukkua. Ovat ymmärtäneet tämän hyvin ja nykyään antavat jo nukkua ilman turhia herätyksiä. Ja jos joku kerta asia unohtuu ja esim. leikit ovat liian riehakkaita aikaisin aamulla, muistutus ja pyyntö olla hiljempaa riittää.
Tämä viestiketju vahvistaa ajatusta siitä, että ihminen kasvaa henkisesti aikuiseksi vasta kun hänellä on omia lapsia. Myöskään uusperhekuvioon ei tulisi heittäytyä ilman syvempää harkintaa kuten moni tuntuu tehneen, että kokeilee toimiiko vai ei ja sitten vasta poistuu kuviosta, vähät välittäen miten tällainen ihmissuhteiden pinnallisuus voi vaikuttaa taaksensa jäämiin ihmisiin.
Eräs henkilö kirjoitti täällä ADHD-lapsesta jonka huolimattomuus olikin hänestä tahallista, ei missään nimessä pitäisi astua erityislapsen elämään näin pinnallisilla tiedoilla mistä ADHD:ssa on edes kyse.
Älkää hyvät ihmiset menkö yksiin perheellistyneiden kanssa jos teillä ei ole hajuakaan siitä mihin olette osallistumassa. Lisäksi parisuhteessa ne lapset kuuluu koko pakettiin ja sen pitäisi olla selvää vaikka lapset kävisikin vain muutamina viikonloppuina.
Elän itse uusioperheessä ja on ollut selvää alusta saakka, että haasteita tulee. Silti ihmiset ovat kaikkein tärkeimpiä, vaikka eivät olisikaan omia lapsia. Ihminen joka ei millään tasolla kiinny lapsiin tai koe edes pientä suojeluvaistoa myös tuntemattomien lasten kohdalla, osa jopa on puhunut vihasta, ei ole yhteiskunnallisesti ajateltuna terve.
Kiitos vastauksestasi, mutta tähän ketjuun pyydettiin lapsettomien kommentteja puolison lapsiin liittyen.