Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?

Ei lapsellinen mies vaan lapsinen mies.

Lapseton - lapsinen (yksilapsinen, monilapsinen jne.)

Lapsellinen/lapsekas on eri asia.

Vierailija kirjoitti:

"No, mun mies erosi, koska vaimo halusi erota. Vaimo petti, mutta mies antoi anteeksi. Vaimo halusi silti erota. Eron jälkeen olivat hyvissä väleissä ja mies auttoi exäänsä remonttihommissa ja otti usein lapset exänkin viikonloppuina, jotta ex pääsee ”tuulettumaan”. Joulutkin viettivät yhdessä. Sitten kuvioihin tulin minä. Mies alkoikin laittaa parisuhdettaan exän edelle eikä suostunut perumaan sovittuja menojamme exän tarpeiden mukaan. Ex joutui olla omat viikkonsa lastensa kanssa ja alkamaan satuttaa lapsettomat menot omille vapaaviikoilleen. Ex-mies ei enää hypännytkään joka käskystä. Ex joutui opetella pärjäämään itse perusasioissa, esimerkiksi katsastuttamaan itse autonsa.

Ex-vaimon näkökulmasta minä tulin ja pilasin toimivan systeemin. Siinäpä syytä katkeruuteen"

Tää kuulostaa sellaiselta mitä oman eksän nykyinen voisi kirjoittaa ja tuleekin mieleen että toivottavasti näissä katkera ex - jutuissa ei aina ihan sokeasti luoteta vaan siihen yhden hengen kertomukseen.

Tää voi hyvinkin olla totuus tai sitten ei.

Me myös erottiin eksäni kanssa koska mä halusin. Eksä selitti että olisin pettänyt, en ollut koskaan pettänyt. Eron suurimmat syyt oli miehen alkoholiongelma, valehtelu ja aggressiivisuus humalassa.

Vietettiin eron jälkeen aikaa yhdessä ja just esim jouluna oltiin yhdessä. Tää oli lapsille iso juttu ja olin alkuun mieluummin koko porukalla kuin olisin päästänyt lapset yksin miehen luokse, hänelle kun se alko maistui turhankin hyvin ja joulunakin oli saatava.

Koska ihminen myös oli itselleni tärkeä toivoin että voisimme olla hyvissä väleissä myös jatkossa.

Jossain kohti mies alkoi varmistella että enhän julkaise kuvia näistä yhteisistä ajanvietoista. Vetosi koronaan :D vähän ihmettelin mutta en muutenkaan suuremmin someen päivittele niin ihan sama.

Mies välillä haaveili yhteen paluusta ja oli mustasukkainen musta.

Lastenistuimia ei mukamas saanut miehen autoon (myöhemmin onnistuikin hyvin) niin käytti mun autoa kun oli lasten kanssa. Tämän vuoksi sovittiin että käyttää auton myös huollossa ja katsastuksessa.

Lasten suhteen oltiin joustavia, lapset oli mun luona kun miehellä oli menoja ja toisin päin.

Mies asui yhteisessä omistusasunnossamme yksin eikä korvannut siitä mulle mitään, mä asuin lasten kanssa vuokralla. Tästä väännettiin säännöllisesti, lopulta päättyi aina miehen uhkailuihin ja tilanne jatkui samana. Näin jatkui 2 vuotta. Mies myös hidasteli osituksen kanssa, kertoi olevansa niin masentunut erostamme että ei kyennyt hoitamaan asioita. Puhui välillä miten haluaisi tappaa itsensä.

Erään talousasioihin liittyvän riidan päätteeksi mies sitten paljasti olleensa 1,5v jo suhteessa vanhan kaverini kanssa :D itse olin tuolloin uudessa suhteessa myös ja se että miehellä oli uusi oli ihan positiivistakin.

Se mikä otti päähän rankasti oli että mies oli syyllistämällä mua käyttänyt taloudellisesti hyväkseen kaksi vuotta ja samaan aikaan kuitenkin ollut suhteessa, tuskin naisystävälleen oli kertonut olevansa niin rikki erostaan ettei pysty hoitamaan eroa kunnolla loppuun :D ja että kumpikaan ei ollut katsonut tarpeelliseksi kertoa mulle suhteesta yhtään aiemmin, tässä kohti "uusi" naisystävä oli jo lasten elämässä mukana vaikka oltiin etukäteen sovittu että toiselle kerrotaan ennen kuin muita esitellään lapsille.

Oksetti myös että mies oli puhunut yhteenpaluusta ja flirttaillut ihan estoitta kun samaan aikaan oli jo melko pitkässäkin suhteessa ja melko varmasti salannut meidän viettäneen yhdessä aikaa (tästä syystä varmasti halusi ettei mitään kuvia julkaista).

Tämähän kuvaus voisi melkein olla nykyisestä miehestäni :D Parin yksityiskohdan takia ei kuitenkaan ole. Meilläkin mies puhui pashkaa exästään ja syytti häntä kaikesta. Miehen ex onkin melko hankala ja itsekäs, ihan itse olen todennut, mutta olen ajan myötä olen myös nähnyt mitä vikaa miehessäni on. En todellakaan pidä miestäni syyttömänä. Jostain syystä se ex-vaimo on halunnut ottaa eron. Ja ei varmaankaan yllätys, että näiden kahden sankarin lapset ovat hieman kärsineet.

Olisihan se helpompaa ilman niitä toisen miehen lapsia. Nainen on kuitenkin 8/10, joten hänet haluan pitää.

Onko uusia juttuja?

!

Onko uusia juttuja?

?

Kertokaa lisää.

Öööööö......  tuota. Kyllä ne ärsyttää, mutta yritän olla näyttämättä. Varsinkin  30 kymppinen vanhapiikatyttö, joka muuttu kakaraksi heti isänsä seurassa ja vaatii huomiota nirppailullaan koko ajan. AAAAArrrrrrgggg. Häipyis vaan nopeesti.

Up

Isojen lasten kanssa voi olla kaveri. Ei kannata edes pyrkiä vanhemmuutta lähentelevään kasvatuksellliseen suhteeseen. Antaa vanhempien olla vanhempia. Itse voi olla se kiva täti/setä.

Pienten lasten kanssa se ei onnistu, koska hoivan tarve on niin suuri. Mutta murkkujen kanssa onnistuu.

Ei ole helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuollaisen takia tarvitsee erota? Eihän se lapsi ikuisesti tuon ikäinen ole.

Olisiko erilleen muutto sellainen, mikä voisi helpottaa? Esim niinä viikkoina, kun lapsi on isällään niin sinä olet enemmän omassa kodissasi. Sitten kun lapsi alkaa olla vähän vanhempi ja kykenee hallitsemaan ADHD:ta, niin voitte taas muuttaa yhteen.

Tätä aina ehdotetaan. Monelle kuitenkin se arjen jakaminen nimenomaan on tärkeää, ei haluta olla parisuhteessa jos ei voi seuraavaan 10 vuoteen asua yhdessä. Lisäksi voi olla tilanne, että lapsettomalla kumppanilla on omia lapsihaaveita. Niitä on hankalampaa toteuttaa erillään asuen.

Näin kahdeksan vuotta sinkkuna olleena herää kysymys, että onko niin helppo löytää "joku toinen". Itse en näkisi näin. Toki vaikuttaa minkä ikäinen aloittaja on. Ainakaan kolmenkympin jälkeen ei ole. Joten miettisin todella tarkkaan, jos suhteessa ei ole muuta "vikaa". Toki, jos kuka tahansa joka haluaa asua yhdessä käy, niin sittenhän ei ole ongelmaa. 

En ole niin lapsirakas että missään olosuhteissa olisin ajautunut tuollaiseen tilanteeseen. Omat lapset on tietysti eriasia.

Vihaan :D

Niinkuin useammat muutkin.

Ajatelkaa te joilla ollut bonusäiti, kyllä niin he ovat tunteneet.

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan ole onnellinen lapsipuolistaan ja iloinen että on saanut heidöt elämäänsä?

Aika järkyttäviä kommentteja. Ex-miehelläni oli kaksi lasta aiemmasta suhteesta ja he olivat meillä alkuun joka toinen viikonloppu ja sittemmin muuttivat meille. Saimme myös yhteisen lapsen. Exän lapset ovat minulle erittäin rakkaita, olkoonkin, että arki oli tietenkin rankkaa sittemmin kun muuttivat meille eivätkä enää käyneet äidillään. Ihan rakkauden alkuhuumassa toivoin ettei lapsia olisi, mutta hiljalleen se tunne meni ohi.

Lapsi herättää minussa turhautumisen tunteita ja välillä mietin miksi elämä on niin epäreilua, että minulle täydellisellä kumppanilla pitää olla tuollainen riesa..

Vierailija kirjoitti:

Hurjan kuuloisia mielipiteitä täällä, ”toivon ettei miehelläni olisi lapsia”. Olen lapseton enkä halua omia, mutta minulle on itsestäänselvää, että aikuiselle ihmiselle omat lapset tulevat aina ensin, lasten toinen vanhempi seuraavana ja muut aikuiset ja kaikki muu vasta sen jälkeen. Seurustelen miehen kanssa, jolla on 9 ja 12 v lapset, jotka asuvat miehen luona joka toinen viikko. Kun lapset ovat isällään, minä olen omassa kodissani ja tarjoan heille tilaa ja aikaa olla vain yhdessä. Tapaan toki lapsia säännöllisesti ja he viettävät esim aikaa minun sukuni kesämökillä (asiasta sopien lasten äidin kanssa tietysti). En aio luopua omasta asunnostani ennen kuin lapset ovat aikuisia, koska lapsilla on hyvä äiti enkä halua tunkea kuvioon mukaan sen enempää. Jos mieheni joskus esittäisi, että minun asiani ovat tärkeämpiä kuin hänen lastensa asiat, halveksuisin miestä. Erosta huolimatta vaadin myös, että hän kohtelee lasten äitiä kunnioituksella, koska he ovat kuitenkin samaa perhettä kuolemaansa saakka.

Lapset toki tulee ensimmäisenä, mutta kun on erottu lasten vanhemmasta (on se sitten äiti tai isä) niin ei se todellakaan tule toisena. Taisikin olla provo tämä viesti

Vierailija kirjoitti:

Tosi monilla erolapsilla on valitettavasti nepsydiagnoosi. Niin on minunkin bonuslapsilla. Vanhemmiltahan se tulee ja vanhempien omat (mahdollisesti diagnosoimattomat) nepsyhäiriöt ovat osaltaan olleet monesti vaikuttamassa perheen hajoamiseen. Bonuslasteni äidillä on melko todennäköisesti autismia. Hän on jättänyt koulut kesken, ei onnistu ihmissuhteissa, on ahdistunut ja yliherkkä. Lasten isällä eli miehelläni on ADD. Hän suuttuu herkästi, ei meinaa saada asioita aikaiseksi ja on aika kovapäinen. Toisella lapsista on asperger ja toisella ADD. Keskenään tulevat jotenkuten toimeen, mutta aikuisten kanssa on välillä hankalaa.

Sellainen tapaus. Itse juoksisin karkuun ja lujaa. Asettaisin oman elämän etusijalle. Miksi tuhlata elämäänsä vieraiden ihmisten nepsyihin, ADD, nyksän exsän autismiin, lapsen aspergeriin...

Tulee niin surku lasten puolesta, kun tätä keskustelua lukee. Kyllä lapset aistivat sen, jos äiti/isäpuoli ei tykkää hänestä. Ihan turha vedota siihen, että ei lapsi sitä tiedä.

Mä olen ollut kyllä onnellisessa asemassa, kun molempien vanhempieni uudet puolisot ottivat mut teininä tosi hyvin vastaan. Äitipuolen kanssa en teininä ollut niin läheinen, mutta nykyään olemme viikottain tekemisissä. Isäpuoli taas on aina ollut mulle ns. varaiskä. Nyt kun olen kolmekymppinen ja saamassa vauvan, niin myös äiti- ja isäpuolesta tulee vauvalle mummi ja pappa siinä missä omista biologisista vanhemmistanikin.