Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?

Siihen tottuu aikanaan. Tunsin noita samoja tunteita,vaikka en joutunut asumaan kanssaan. Kestää aikansa sopeutua, sillä jo Raamatussa nähdään Saarain tunteet Ismaelia kohtaan kun oma poika oli syntynyt. Tilanne on luonnoton ,sillä on tarkoittettu,että pariskunnalla on yhteiset lapset. Muutenhan isät ja äidit haalisivat kaikki orvot helmoihinsa ja omat jäisivät huoltoa vaille. Erota ei kannata,vaan odottaa aikaa,että jaksaa hyväksyä,ehkä kiintyäkin toisen lapsiin . Mistä nykyaikana löydät enää ihmisen,jos et ihan rippikoulusta kaappaa, jolla ei olisi lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Olin suhteessa viitisen vuotta lapsellisen miehen kanssa. Lapsi oli 6-v. suhteen alkaessa ja asui joka toisen viikon miehen luona.

Alku oli tosi hankalaa. Lapsi ei puhunut minulle juuri mitään tai päästi suustaan mitä sattui. Ruoka oli pahaa. Haisin pahalle. Tms.

Jossain vaiheessa lapsi sai asperger-diagnoosin. Se helpotti vähän ymmärtämään tätä.

Vuosien varrella opittiin tulemaan toimeen. Se oli sellaista rauhallista rinnakkaiseloa.

Kun sitten miehen kanssa erottiin, lapsen äiti otti yhteyttä. Toki olimme aiemminkin olleet äidin kanssa asiallisissa väleissä. Lapsi oli ottanut eron raskaasti ja ikävöi minua.

Nykyään nähdään lapsen kanssa säännöllisesti. On hän ollut loma-aikaan välillä viikonkin kylässä. Vietetään yhdessä rauhallista arkea. Ymmärrämme toisiamme ja huumorintajummekin kohtaa välillä.

Nyt hän on jo 14-v. ja yhteydenpitomme jatkuu. Olemme kiintyneet toisiimme, ja tunnen syvää myötätuntoa häntä kohtaan, kun kaverisuhteet eivät tunnu

onnistuvan ja koulussa on vaikeaa.

Ihana stoori! Tuo rauhallinen rinnakkaiselo oli juuri sitä mitä lapsi näemmä tarvitsi. Et tyrkyttänyt itseäsi, et asettunut mihinkään teennäiseen äitipuolen rooliin. Olit vain läsnäoleva aikuinen, johon lapsi sai rauhassa tutustua ja pikkuhiljaa alkaa luottamaan. Kertoo kyllä jotain, jos lapsen äitikin oli sinuun yhteydessä. Uskon, että tulette olemaan toistenne elämissä aina. <3

Tosi monilla erolapsilla on valitettavasti nepsydiagnoosi. Niin on minunkin bonuslapsilla. Vanhemmiltahan se tulee ja vanhempien omat (mahdollisesti diagnosoimattomat) nepsyhäiriöt ovat osaltaan olleet monesti vaikuttamassa perheen hajoamiseen. Bonuslasteni äidillä on melko todennäköisesti autismia. Hän on jättänyt koulut kesken, ei onnistu ihmissuhteissa, on ahdistunut ja yliherkkä. Lasten isällä eli miehelläni on ADD. Hän suuttuu herkästi, ei meinaa saada asioita aikaiseksi ja on aika kovapäinen. Toisella lapsista on asperger ja toisella ADD. Keskenään tulevat jotenkuten toimeen, mutta aikuisten kanssa on välillä hankalaa.

Sain lapsen miehen kanssa jolla ennestään kaksi lasta, täysi-ikäinen ja 17 vuotias. Alkuun kaikki oikein hyvin ja välit näihin lapsiin edellisestä liitosta todella hyvät, kun raskauduin ja muutin miehen kanssa yhteen virallisesti asiat muuttuivat. Nykyään välit katkenneet lähes täysin tämän aikuisen lapsen kanssa. Hän on sanoin ja teoin osoittanut, ettei hyväksy minua ja muuttunutta tilannetta. Olen todella väsynyt tähän ja aidosti jopa pohtinut, että lähtisin tilanteesta menemään, vaikka rakastan miestä ja olen hänen kanssaan onnellinen. En olisi IKINÄ uskonut, että näin voi käydä. Kaipaisin neuvoja ja ohjeita ja toivon vaan, että asiat vielä joskus voivat olla edes hieman paremmin.

Kristiina xx kirjoitti:

Kerran matchasinTinderissä miehen kanssa, jolla oli kaksi alakouluikäistä lasta, kun en tiennyt hänellä olevan lapsia, kun hän ei ollut asiasta mitään maininnut profiilissaan. Kun totesin hänelle, että etsin lapsetonta miestä ja että hän varmasti löytää jonkun yksinhuoltajaäidin itselleen seurustelukumppaniksi, kirjoitti hän loukkaantuneena, että kyllä hän varmasti löytää lapsettoman naisen.

Olitpa pinnallinen ja ilkeä.

Vierailija kirjoitti:

Lapselliset miehet eivät välttämättä halua enää lisää lapsia. Tämä voi tulla lapsettomalle kumppanille yllätyksenä ja katkeroittaakin.

Seurasin tällaista kuviota vierestä. Lopulta nainen joka oli tehnyt kaikkensa miehen lasten eteen tuli vahingossa raskaaksi. Mies jätti hänet eikä ole missään yhteydessä edes lapseen.

"Vahingossa"...

Vierailija kirjoitti:

Sain lapsen miehen kanssa jolla ennestään kaksi lasta, täysi-ikäinen ja 17 vuotias. Alkuun kaikki oikein hyvin ja välit näihin lapsiin edellisestä liitosta todella hyvät, kun raskauduin ja muutin miehen kanssa yhteen virallisesti asiat muuttuivat. Nykyään välit katkenneet lähes täysin tämän aikuisen lapsen kanssa. Hän on sanoin ja teoin osoittanut, ettei hyväksy minua ja muuttunutta tilannetta. Olen todella väsynyt tähän ja aidosti jopa pohtinut, että lähtisin tilanteesta menemään, vaikka rakastan miestä ja olen hänen kanssaan onnellinen. En olisi IKINÄ uskonut, että näin voi käydä. Kaipaisin neuvoja ja ohjeita ja toivon vaan, että asiat vielä joskus voivat olla edes hieman paremmin.

Mitä väliä sillä on mitä mieltä aikuinen lapsi on? Ei kai se enään siellä nurkissa pyöri vaan rakentaa omaa elämää itsenäisesti omassa kodissaan? Jos ei, niin nyt kipin kapin hankkimaan muuttolaatikoita ja lapsi maailmalle.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan rehellisesti ymmärrä, miksi sen etävamhemman luona on vierailtava. Eikö etävanhempi voisi vain viettää aikaa lastensa kanssa? Oma isäni teki niin. Meillä on siis siskopuoli, mutta hän ei koskaan käynyt meillä, vaan käytiin välillä porukalla jossain. Minusta se toimi ihan hyvin. Ja siskopuolella on hyvät välit Isäämme, ehkä jopa paremmat kuin meillä.

Aivan kamala ajatus. Tietenkin etävanhemman kuuluu ottaa oma lapsensa luokseen edes joskus. Etkö ajattele sitä, että jos sinulla olisi omia lapsia, joiden isästä eroaisit, niin kai sinäkin haluaisit, että lapset edelleen yöpyisivät isänsä luona?

Mikä siinä oli syynä, ettei siskopuolesi koskaan käynyt teidän kotona eli isänsä luona?

Olen lukenut tätä ketjua ja huomannut, että hirveän monella uusperheen lapsella asperger-ADHD ominaisuuksia. Onko nyt niin, että kun lasta siirretään paikasta toiseen, vieraidenkin ihmisten luo, niin

käyttäytymishäiriöt lisääntyy? Tilanne on lapselle tukala, ja heijastuu vanhempiinkin. Jos minua olisi lapsena viety huushollista toiseen, niin olisin kyllä näyttänyt kiukkuni kaikille.

Aloimme seurustella puolisoni kanssa, kun hänen lapsensa oli neljävuotias. Hän on ollut minulle aina rakas, ja olemme myös pystyneet sopimaan hänen äitinsä kanssa kaikki tarvittavat asiat hyvässä hengessä. Nyt lapsi on yli kolmekymppinen ja hyvässä parisuhteessa - ja toivomme kovasti lastenlasta, sillä tiedämme nuoren parinkin toivovan jälkikasvua kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan rehellisesti ymmärrä, miksi sen etävamhemman luona on vierailtava. Eikö etävanhempi voisi vain viettää aikaa lastensa kanssa? Oma isäni teki niin. Meillä on siis siskopuoli, mutta hän ei koskaan käynyt meillä, vaan käytiin välillä porukalla jossain. Minusta se toimi ihan hyvin. Ja siskopuolella on hyvät välit Isäämme, ehkä jopa paremmat kuin meillä.

Kommentoikaa tätä! Mitä mieltä olette tällaisesta mielipiteestä/järjestelystä?

Olen ollut tässä mukana nyt viisi vuotta, mihellä kaksi lasta. Ensin olivat vain joka toinen viikonloppu. Pikku hiljaa totuin ja alkoi olla kivakin puuhailla. Sitten alkoi tulla oireilua ja kävi ilmi, ettei äidin luona tod mene kovin vahvasti. Alkoivat olla meillä sitten joka toinen viikko. Ekat päivät jaksan hyvin, mut sit alkaa pinna kiristyä ja vikat päivät on pelkkää selviytymistä. Olen introverttiryyppinen ja haluan olla kotona. Hiljaisesuus on mulle tärkeää ja jatkuva kakofonia repii mun aivojani. Koen joutuvani koko ajan ottamaan liikaa vastuuta lapsista ja huolehdin heidän asioistaan, jotka muuten näkisin jäävän hoitamatta. Kun kuitenkin välitän. Eksä on ihan pihalla foliohattusekoiluineen ja mies uppoaa tietokoneen maailmaan. Meille syntyi vauva, niin tässä sitä tönötetään maailman tappiin asti.

En lähde uusperhehommiin enää. Tää kokemus riittää.

Mitäsläksit kirjoitti:

Olen ollut tässä mukana nyt viisi vuotta, mihellä kaksi lasta. Ensin olivat vain joka toinen viikonloppu. Pikku hiljaa totuin ja alkoi olla kivakin puuhailla. Sitten alkoi tulla oireilua ja kävi ilmi, ettei äidin luona tod mene kovin vahvasti. Alkoivat olla meillä sitten joka toinen viikko. Ekat päivät jaksan hyvin, mut sit alkaa pinna kiristyä ja vikat päivät on pelkkää selviytymistä. Olen introverttiryyppinen ja haluan olla kotona. Hiljaisesuus on mulle tärkeää ja jatkuva kakofonia repii mun aivojani. Koen joutuvani koko ajan ottamaan liikaa vastuuta lapsista ja huolehdin heidän asioistaan, jotka muuten näkisin jäävän hoitamatta. Kun kuitenkin välitän. Eksä on ihan pihalla foliohattusekoiluineen ja mies uppoaa tietokoneen maailmaan. Meille syntyi vauva, niin tässä sitä tönötetään maailman tappiin asti.

En lähde uusperhehommiin enää. Tää kokemus riittää.

Pitäisikö pyytää miestä palaamaan sieltä tietokoneen maailmasta aika ajoin?

Suosittelen eroa, elämä on kevyempää kahdestaan vauvan kanssa.

Hurjan kuuloisia mielipiteitä täällä, ”toivon ettei miehelläni olisi lapsia”. Olen lapseton enkä halua omia, mutta minulle on itsestäänselvää, että aikuiselle ihmiselle omat lapset tulevat aina ensin, lasten toinen vanhempi seuraavana ja muut aikuiset ja kaikki muu vasta sen jälkeen. Seurustelen miehen kanssa, jolla on 9 ja 12 v lapset, jotka asuvat miehen luona joka toinen viikko. Kun lapset ovat isällään, minä olen omassa kodissani ja tarjoan heille tilaa ja aikaa olla vain yhdessä. Tapaan toki lapsia säännöllisesti ja he viettävät esim aikaa minun sukuni kesämökillä (asiasta sopien lasten äidin kanssa tietysti). En aio luopua omasta asunnostani ennen kuin lapset ovat aikuisia, koska lapsilla on hyvä äiti enkä halua tunkea kuvioon mukaan sen enempää. Jos mieheni joskus esittäisi, että minun asiani ovat tärkeämpiä kuin hänen lastensa asiat, halveksuisin miestä. Erosta huolimatta vaadin myös, että hän kohtelee lasten äitiä kunnioituksella, koska he ovat kuitenkin samaa perhettä kuolemaansa saakka.

Vierailija kirjoitti:

Viestiketjua lukiessa ei voi muuta kuin todeta, että nykyihminen on todella itsekäs. Hänellä on oikeus onneensa ja hänellä on oikeus näköjään valita lapsellinen puolisonsa ilman lapsia omassa mielikuvitusmaailmassaan, ja kaiken kukkuraksi hän vieläpä rakentaa oman uuden ydinperheensä siihen mielikuvitusmaailmaan entisistä lapsista viis.

Miksi ette vain yksinkertaisesti seurustele lapsettoman kanssa? Puolisoanne ei voi kuvitella ilman hänen lapsiaan. Suomen syntyvyys ei ole moniin vuosiin ollut korkea, lapsettomia ihmisiä kyllä löytyy. Jos siis tiedät,että et tunne lapsia kohtaan mitään niin älä ole lapsellisten ihmisten kanssa parisuhteessa. Lapset eivät voi valita vanhempiaan eivätkä asuinpaikkaansa. Sinä aikuinen voit valita kotisi ja puolisosi.

Ei voi tietää, millaista on asua kun perheessä on lapsia, jotka ei ole omia. Turhaa syyllistämistä. Ihmisillä on oikeus lähteä omaan elämään rakentamaan omaa perhettä.

Itselläni on sen verran kokemusta sivusta seuranneena nepsy-lapsista, että uskon hyvinkin, että on todella raskasta. Lisäksi saattaa olla ongelmia exien kanssa, joten itse en tuollaiseen kuvioon lähtisi, vaikka lapsista pidänkin. Erillään asuminen tulee ensin ratkaisuna mieleen, sillä kärsiihän ärtyisyydestä lapsikin.

Vierailija kirjoitti:

Hurjan kuuloisia mielipiteitä täällä, ”toivon ettei miehelläni olisi lapsia”. Olen lapseton enkä halua omia, mutta minulle on itsestäänselvää, että aikuiselle ihmiselle omat lapset tulevat aina ensin, lasten toinen vanhempi seuraavana ja muut aikuiset ja kaikki muu vasta sen jälkeen. Seurustelen miehen kanssa, jolla on 9 ja 12 v lapset, jotka asuvat miehen luona joka toinen viikko. Kun lapset ovat isällään, minä olen omassa kodissani ja tarjoan heille tilaa ja aikaa olla vain yhdessä. Tapaan toki lapsia säännöllisesti ja he viettävät esim aikaa minun sukuni kesämökillä (asiasta sopien lasten äidin kanssa tietysti). En aio luopua omasta asunnostani ennen kuin lapset ovat aikuisia, koska lapsilla on hyvä äiti enkä halua tunkea kuvioon mukaan sen enempää. Jos mieheni joskus esittäisi, että minun asiani ovat tärkeämpiä kuin hänen lastensa asiat, halveksuisin miestä. Erosta huolimatta vaadin myös, että hän kohtelee lasten äitiä kunnioituksella, koska he ovat kuitenkin samaa perhettä kuolemaansa saakka.

Ja tätä kommenttiahan ei varmasti ole käynyt kirjoittamassa lastensa isästä eronnut mamma, joka toivoisi että eksä ja eksän uusi ajattelisivat ja käyttäytyisivät näin…

En tiedä yhtäkään parisuhdetta, jossa lasten toinen vanhempi (eksä) menisi oman kumppanin edelle enkä nää mitään syytä miksi näin pitäisi mennäkään. Ei kuulosta kovin hyviltä lähtökohdilta toimivaan parisuhteeseen. Lisäksi minkään määritelmän mukaan perheeseen ei kuulu entinen kumppani vaikka hänen kanssa yhteisiä lapsia olisikin. Toki kunnioituksella eksiä kannattaa kohdella ja ystäväkin voi olla, mutta perheeseen kuuluu ainoastaan lapset ja kumppani, ei ketään muita.

Kristiina xx kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan rehellisesti ymmärrä, miksi sen etävamhemman luona on vierailtava. Eikö etävanhempi voisi vain viettää aikaa lastensa kanssa? Oma isäni teki niin. Meillä on siis siskopuoli, mutta hän ei koskaan käynyt meillä, vaan käytiin välillä porukalla jossain. Minusta se toimi ihan hyvin. Ja siskopuolella on hyvät välit Isäämme, ehkä jopa paremmat kuin meillä.

Aivan kamala ajatus. Tietenkin etävanhemman kuuluu ottaa oma lapsensa luokseen edes joskus. Etkö ajattele sitä, että jos sinulla olisi omia lapsia, joiden isästä eroaisit, niin kai sinäkin haluaisit, että lapset edelleen yöpyisivät isänsä luona?

Mikä siinä oli syynä, ettei siskopuolesi koskaan käynyt teidän kotona eli isänsä luona?

En tiedä. Kai se oli näitä "ennen vanhaan"-juttuja. Ihan hyvin se näytti kuitenkin toimivan, kun siskopuoleni on ihan normaali ihminen ja hyvissä väleissä isämme kanssa. Jos minulla olisi lapsia ja eroaisin, en luultavasti alkaisi säännölliseen vänksläämiseen kotien välillä. Se varmasti raastaa lapsiakin. Kun tulee ikävä aina sitä vanhempaa, jonka luona on ollut jonkun aikaa, ja sitten pitää taas vaihtaa kotia. Laittaisin lapset todennäköisesti silloin tällöin isälleen ja useampia öitä voisivat viettää vaikka lomilla.

"No, mun mies erosi, koska vaimo halusi erota. Vaimo petti, mutta mies antoi anteeksi. Vaimo halusi silti erota. Eron jälkeen olivat hyvissä väleissä ja mies auttoi exäänsä remonttihommissa ja otti usein lapset exänkin viikonloppuina, jotta ex pääsee ”tuulettumaan”. Joulutkin viettivät yhdessä. Sitten kuvioihin tulin minä. Mies alkoikin laittaa parisuhdettaan exän edelle eikä suostunut perumaan sovittuja menojamme exän tarpeiden mukaan. Ex joutui olla omat viikkonsa lastensa kanssa ja alkamaan satuttaa lapsettomat menot omille vapaaviikoilleen. Ex-mies ei enää hypännytkään joka käskystä. Ex joutui opetella pärjäämään itse perusasioissa, esimerkiksi katsastuttamaan itse autonsa.

Ex-vaimon näkökulmasta minä tulin ja pilasin toimivan systeemin. Siinäpä syytä katkeruuteen"

Tää kuulostaa sellaiselta mitä oman eksän nykyinen voisi kirjoittaa ja tuleekin mieleen että toivottavasti näissä katkera ex - jutuissa ei aina ihan sokeasti luoteta vaan siihen yhden hengen kertomukseen.

Tää voi hyvinkin olla totuus tai sitten ei.

Me myös erottiin eksäni kanssa koska mä halusin. Eksä selitti että olisin pettänyt, en ollut koskaan pettänyt. Eron suurimmat syyt oli miehen alkoholiongelma, valehtelu ja aggressiivisuus humalassa.

Vietettiin eron jälkeen aikaa yhdessä ja just esim jouluna oltiin yhdessä. Tää oli lapsille iso juttu ja olin alkuun mieluummin koko porukalla kuin olisin päästänyt lapset yksin miehen luokse, hänelle kun se alko maistui turhankin hyvin ja joulunakin oli saatava.

Koska ihminen myös oli itselleni tärkeä toivoin että voisimme olla hyvissä väleissä myös jatkossa.

Jossain kohti mies alkoi varmistella että enhän julkaise kuvia näistä yhteisistä ajanvietoista. Vetosi koronaan :D vähän ihmettelin mutta en muutenkaan suuremmin someen päivittele niin ihan sama.

Mies välillä haaveili yhteen paluusta ja oli mustasukkainen musta.

Lastenistuimia ei mukamas saanut miehen autoon (myöhemmin onnistuikin hyvin) niin käytti mun autoa kun oli lasten kanssa. Tämän vuoksi sovittiin että käyttää auton myös huollossa ja katsastuksessa.

Lasten suhteen oltiin joustavia, lapset oli mun luona kun miehellä oli menoja ja toisin päin.

Mies asui yhteisessä omistusasunnossamme yksin eikä korvannut siitä mulle mitään, mä asuin lasten kanssa vuokralla. Tästä väännettiin säännöllisesti, lopulta päättyi aina miehen uhkailuihin ja tilanne jatkui samana. Näin jatkui 2 vuotta. Mies myös hidasteli osituksen kanssa, kertoi olevansa niin masentunut erostamme että ei kyennyt hoitamaan asioita. Puhui välillä miten haluaisi tappaa itsensä.

Erään talousasioihin liittyvän riidan päätteeksi mies sitten paljasti olleensa 1,5v jo suhteessa vanhan kaverini kanssa :D itse olin tuolloin uudessa suhteessa myös ja se että miehellä oli uusi oli ihan positiivistakin.

Se mikä otti päähän rankasti oli että mies oli syyllistämällä mua käyttänyt taloudellisesti hyväkseen kaksi vuotta ja samaan aikaan kuitenkin ollut suhteessa, tuskin naisystävälleen oli kertonut olevansa niin rikki erostaan ettei pysty hoitamaan eroa kunnolla loppuun :D ja että kumpikaan ei ollut katsonut tarpeelliseksi kertoa mulle suhteesta yhtään aiemmin, tässä kohti "uusi" naisystävä oli jo lasten elämässä mukana vaikka oltiin etukäteen sovittu että toiselle kerrotaan ennen kuin muita esitellään lapsille.

Oksetti myös että mies oli puhunut yhteenpaluusta ja flirttaillut ihan estoitta kun samaan aikaan oli jo melko pitkässäkin suhteessa ja melko varmasti salannut meidän viettäneen yhdessä aikaa (tästä syystä varmasti halusi ettei mitään kuvia julkaista).

Jatkuu edellinen..

Tiedän että mies on kertonut naiselleen ja muille ihan muuta tarinaa näistä tapahtumista ja musta. Eräänkin riidan päätteeksi avautui musta facessa, valheita valheiden perään.

Myös mies saattaa lähettää jonkin puhelimessa tai livenä käydyn keskustelun päätteeksi hyvin kummallisia viestejä joissa käytyä keskustelua on väännetty ihan oudosti, tulee tunne että kirjoittaa ne sillä ajatuksella että voi näyttää nykyiselleen mitä kirjoittanut mulle.

Mä olen siis nykyisen naisen silmissä katkera, paha eksä. Syytä katkeruuteen olisikin paljon mutta oikeastaan olen tyytyväinen koska uudesta suhteestaan kuulemisen jälkeen sain itse vihdoin vapauden siitä syyllisyydestä että mies olisi masentunut ja itsetuhoinen mun takiani, se olikin vaan valehtelija ja hyväksikäyttäjä muiden ongelmiensa lisäksi :)