Lue keskustelun säännöt.
Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia. Olen itse siinä tilanteessa, että harkitsen eroa hyvästä ja rakastamastani miehestä hänen lapsensa vuoksi. En vain jaksa enää arkea lapsen ehdoilla. Lapsi on sinänsä hyväntahtoinen ja kiva, mutta ADHD, mikä tekee arjesta raskasta. Hän on todella ylivilkas ja levoton eikä osaa huolehtia omista asioistaan, esim. Tavaroistaan, vielä juuri yhtään, vaikka täyttää pian 11v. Lapsiviikot vievät minusta kaikki voimat ja olen silloin jatkuvasti ärtynyt, mitä yritän kyllä olla näyttämättä varsinkaan lapselle. Tuntuu kokoajan enemmän, että uhraan omaa hyvinvointiani ja mielenrauhaani muiden ihmisten lapsen eteen, huomaan olevani jo lievästi katkerakin. Huomaan ajatuksia, että kumpa miehelläni ei olisi lasta. Kohtelen lasta aina hyvin, sen haluan sanoa. Se varmaan viekin niin paljon voimia, olla ulkoisesti lämmin ja rauhallinen kun sisäisesti on ihan uupunut touhuun. Lapsi tykkää minusta ja haluaa kokoajan hyöriä ympärilläni.
Onko se uusperhe aina tällaista vai onko tämä eron aihe? Minua surettaa, koska rakastan miestä. Jos hänellä ei olisi lasta, en epäilisi hetkeäkään yhdessäoloa. Mutta tuleeko tämä ikinä helpottamaan. Haluaisin kovasti kuulla muiden kokemuksia suhtautumisestaan lapsipuoliin.
Kommentit (775)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.
No jos rakastat naista niin autat. Siten naisen oma taakka kevenee ja jaksaa paremmin, myös parisuhteessa. Mutta jos ei kiinnosta ja et halua, niin vapaasti voit poistua kuvioista kokonaan.
Auttaako se nainen myös sitten miestä ottamalla vastuuta arjen asioista enemmän? Kaksi lastahan miehelläkin on.
Tämä on hankala tilanne. Nainen ei ole pyytänyt mitään, mutta jatkuvasti murehtii miten joutuu vaivaamaan tukiverkkoaan järjestääkseen lapsille kyytejä ja muita arkisia menoja. Jonkin verran voisin auttaa näissä, mutta kun tiedän että lasten isä voisi myös hoitaa näitä kyytejä ja muita asioita niin tuntuu typerältä edes tarjoutua. Ja tosiaan omia lapsia kuljetan omalla viikollani sekä hoidan heidän asioita, lääkärikäyntejä ym. Olen miettinyt kumpaa sitten auttaisin jos haluaisin ”tuhlata” lapsivapaani lasten asioihin. Exääni jonka tiedän tarvitsevan kipeämmin apua kuin nyxäni, jonka lapsilla kuitenkin on tukiverkkoa ja isä, joka vaan on tottunut luistamaan velvollisuuksista aina. Ja tosiaan auttaminen ei olisi olosuhteista johtuen kovin vastavuoroista.
Mahdollisen uusperheen muodostuessa yhteenmuuttaessa näitä joutuisi vielä enemmän miettimään. Sen vuoksi se ei oikein tunnu vaihtoehdolta vaikka yhdessä haluaisimme viettää enemmän aikaa.Meillä se hoitaa kuskaukset kenellä lapset on. Eli jos lapset on äidillään, äiti tai hänen miehensä, tai hommaamansa kuski vie lapsia, ja meillä lasten isä, eli mieheni, tai minä. Tähän mentiin kun lasten äiti oli koko ajan vailla jotain silloinkin kun lapset olivat hänellä, mutta jos häneltä pyydettiin lasten meillä ollessa jotain, niin "teidän pitää ITSE hoitaa lasten asiat kun lapset ovat teillä eikä mankua minulta apua, minulla oin nyt lapsivapaata enkä halua lapsia nähdä". Lopetimme itsekin sitten auttamasta, ja sillä on menty jo monta vuotta. Hätätapaukset on sitten erikseen.
Onko kyse viikko-viikko lapsista vai 2krt kuukaudessa lapsista? Jälkimmäisessä tapauksessa mielestäni on oikeutettua pyytää toiset vanhempaa osallistumaan lastens a elämään.
Ei ole kummastakaan, vaan lapset saavat tulla meille aina. Lasten elämään osallistutaan ihan päivittäin eri tavoin, viestein soittamalla, katsomalla wilma, noin nyt esimerkiksi. Elatusmaksut on määritelty tietyn suuruisiksi, ja ne kattavat kyllä lasten kuskaamisiakin. Lasten äitihän ei oikeasti edes tarvinnut apua, vaan hän oli vailla sitä että saisi kontrollida mieheni elämää. Kun lopetimme kaiken joustamisen, niin tilanne rauhoittui. Mitä enemmän antoi siimaa, sitä enemmän veti. Hätätapaukset edelleen erikseen.
Teidän tapaus on siis erilainen täysin kuin mistä omalla kohdallani puhun. Tuossa tapauksessa ei kannatakaan toisin toimia.
Eli teillä sinä näet lapsiasi vain 2krt kuukaudessa? Miksi ihmeessä näin, jos lastesi lähivanhemmalla on vaikeuksia hoitaa lasten asioita vaikka sinä etänä maksat riittävät elatustuet?
Minä olen vuoroviikko vanhempi. Lasten lähivanhemmalla ei ole lähtökohtaisesti vaikeuksia hoitaa asioita, mutta (supervanhempia lukuunottamatta) monet meistä tarvitsevat apua arjen asioissa välillä.
Naisystäväni lapset käyvät joka toinen viikonloppu isällään, aina ei silloinkaan. Ja heillä haasteita jonkin verran normaalia enemmän mutta isä ei osallistu silti mihinkään.
Eli olet passiivisaggressiivisesti rankaisemassa nykyisen tyttökaverisi ex-miestä sitä kautta että et auta nyksääsi, koska lasten isän pitää auttaa? Miten tämä on mielestäsi toiminut? Onko tämä telepatiasi tavoitanut tämän nyksäsi lasten isän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. On tullut paljon kommentteja sen jälkeen kun eilen viimeksi katsoin tätä ketjua. On ollut mielenkiintoista lukea erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia.
Haluaisin vastata tuohon mitä useampi on kommentoinut, että "tiesit yhteen muuttaessa että miehellä on lapsi" ja "eikai se tullut yhteen muuttaessa uutena tietona, mitä se arki on".
No kyllä se tavallaan tuli. Vaikka olin viettänyt paljon aikaa miehen ja lapsen kanssa ennen yhteen muuttoa ja vieraillut heidän luonaan, niin kyllä se silti yllätyksenä tuli, mitä se arki on sitten pidemmän päälle. Tähän on varmaan monta syytä. En osannut aavistaa, miten suureksi se lapsiarjen kuormitus kumuloituu ajan mittaan. Erillään asuessa oli aina se oma koti missä palautua välissä, ja jo tietoisuus siitä että se oma paikka on olemassa varmaan alitajuisesti rentoutti. Nykyään huomaan välillä tuntevani lapsiviikolla ahdistusta, että en pääse mihinkään pakoon sitä levottomuutta kotonani. Minulla on vastuullinen ja henkisesti vaativa työ, josta tarvitsisin palautumista. Välillä lapsiviikoilla tuntuu, että yöuni on ainoa aika jolloin voimiani ei imetä minusta ulos.
Lisäksi ennen yhteenmuuttoa lapsellakin oli vielä tietynlaista vieraskoreutta. Vaikka hän on ylivilkas ja impulsiivinen, niin pystyy tietyssä määrin skarppaamaan halutessaan. Myöskään kun emme vielä tunteneet niin läheisesti, hän ei jatkuvasti pyörinyt ympärilläni vaan antoi kohteliaammin tilaa. Nykyään on ikäänkuin estot karisseet.
Ja kyllä minulle tuli myös yhteenmuuton jälkeen yllätyksenä se, miten perustavanlaatuisesti elämä ja arki tosiaan pyörii lapsen ympärillä. Ei sitä ymmärrä, kunnes pitkäaikaisesti elää sitä arkea nukkumisrutiineineen ja ruokailuineen ja koulutehtävineen ja kuljetuksineen jne jne. On tämä vaikeita tunteita herättänyt. Uskon meidän kohdalla vielä sen, että lapsipuoleni on ainoa lapsi, lisäävän sitä että hän on saanut aina paljon huomiota eikä oikein esim. touhuile itsenäisesti, vaan on koko ajan vaatimassa aikuisten seuraa.
Joku tuolla jollakin sivulla kirjoitti minusta hyvin, että lapsettomana äiti-/isäpuolena joutuu kokemaan lapsiarjen uuvuttavuuden, mutta ei saa sitä palkintoa, eli ääretöntä rakkautta lapseen. Tämä kuvastaa minunkin kokemustani ja tavallaan on jo nyt hieman katkeroittanut minua, mikä ei ole hyvä merkki jatkoa ajatellen.
Kiitos myös vinkeistä rajojen asettamiseen. Jotainhan tässä on muututtava, joko rajoja tai ero...
Ap
No, ensimmäinen aste on tunnistaa ja tiedostaa omat rajansa. Oppia erottamaan eri osa-alueet että mitkä on aivan todellisia, inhimillisiä ja sallittava tunteita ja mitkä enemmän omaa yliajattelua. Sen jälkeen alkaa vasta toiminta, eli ratkaisun hakeminen tilanteeseen. Minä sanoisin että keskustele miehen kanssa ja hanki oma asunto (jos mies ymmärtää eikä halua tämän vuoksi erota, niin koeta löytää vaikka samalta asuinalueelta tai ns. kävelymatkan päästä, jolloin on kuitenkin helppo nähdä ja olla tekemisissä). Parhaassa tapauksessa tilanne ratkeaa enemmän ja vähemmän itsekseen, pahimmassa tulee se ero joka kuitenkin tulee lopulta vääjäämättä jos tuolla tiellä jatkat ja pysyt itsellesi sietämättömässä tilanteessa. Näkisin että et sinä nyt voi tuossa hävitä mitään; jos mies ei kykene (alkujärkytyksen jälkeen) hyväksymään asiaa, niin ainakin tiedät että et pitkittänyt tilanteen jatkumista omalla kustannuksellasi ja toisaalta taas jos ymmärtää ja haluaa yrittää tuota tapaa, niin sulla on mies joka haluaa nähdä vaivaa parisuhteen eteen eikä luopua susta, ja se taas voi johdattaa suhteen ihan erilaiseen aikuisten parisuhteeseen kuin missä nyt olet joutunut olemaan.
Olen siis tuo, joka jo alunperin päätti että yhteen muutetaan vasta kun lapset vähintään lähes täysi-ikäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.
No jos rakastat naista niin autat. Siten naisen oma taakka kevenee ja jaksaa paremmin, myös parisuhteessa. Mutta jos ei kiinnosta ja et halua, niin vapaasti voit poistua kuvioista kokonaan.
Auttaako se nainen myös sitten miestä ottamalla vastuuta arjen asioista enemmän? Kaksi lastahan miehelläkin on.
Tämä on hankala tilanne. Nainen ei ole pyytänyt mitään, mutta jatkuvasti murehtii miten joutuu vaivaamaan tukiverkkoaan järjestääkseen lapsille kyytejä ja muita arkisia menoja. Jonkin verran voisin auttaa näissä, mutta kun tiedän että lasten isä voisi myös hoitaa näitä kyytejä ja muita asioita niin tuntuu typerältä edes tarjoutua. Ja tosiaan omia lapsia kuljetan omalla viikollani sekä hoidan heidän asioita, lääkärikäyntejä ym. Olen miettinyt kumpaa sitten auttaisin jos haluaisin ”tuhlata” lapsivapaani lasten asioihin. Exääni jonka tiedän tarvitsevan kipeämmin apua kuin nyxäni, jonka lapsilla kuitenkin on tukiverkkoa ja isä, joka vaan on tottunut luistamaan velvollisuuksista aina. Ja tosiaan auttaminen ei olisi olosuhteista johtuen kovin vastavuoroista.
Mahdollisen uusperheen muodostuessa yhteenmuuttaessa näitä joutuisi vielä enemmän miettimään. Sen vuoksi se ei oikein tunnu vaihtoehdolta vaikka yhdessä haluaisimme viettää enemmän aikaa.Meillä se hoitaa kuskaukset kenellä lapset on. Eli jos lapset on äidillään, äiti tai hänen miehensä, tai hommaamansa kuski vie lapsia, ja meillä lasten isä, eli mieheni, tai minä. Tähän mentiin kun lasten äiti oli koko ajan vailla jotain silloinkin kun lapset olivat hänellä, mutta jos häneltä pyydettiin lasten meillä ollessa jotain, niin "teidän pitää ITSE hoitaa lasten asiat kun lapset ovat teillä eikä mankua minulta apua, minulla oin nyt lapsivapaata enkä halua lapsia nähdä". Lopetimme itsekin sitten auttamasta, ja sillä on menty jo monta vuotta. Hätätapaukset on sitten erikseen.
Onko kyse viikko-viikko lapsista vai 2krt kuukaudessa lapsista? Jälkimmäisessä tapauksessa mielestäni on oikeutettua pyytää toiset vanhempaa osallistumaan lastens a elämään.
Ei ole kummastakaan, vaan lapset saavat tulla meille aina. Lasten elämään osallistutaan ihan päivittäin eri tavoin, viestein soittamalla, katsomalla wilma, noin nyt esimerkiksi. Elatusmaksut on määritelty tietyn suuruisiksi, ja ne kattavat kyllä lasten kuskaamisiakin. Lasten äitihän ei oikeasti edes tarvinnut apua, vaan hän oli vailla sitä että saisi kontrollida mieheni elämää. Kun lopetimme kaiken joustamisen, niin tilanne rauhoittui. Mitä enemmän antoi siimaa, sitä enemmän veti. Hätätapaukset edelleen erikseen.
Teidän tapaus on siis erilainen täysin kuin mistä omalla kohdallani puhun. Tuossa tapauksessa ei kannatakaan toisin toimia.
Eli teillä sinä näet lapsiasi vain 2krt kuukaudessa? Miksi ihmeessä näin, jos lastesi lähivanhemmalla on vaikeuksia hoitaa lasten asioita vaikka sinä etänä maksat riittävät elatustuet?
Minä olen vuoroviikko vanhempi. Lasten lähivanhemmalla ei ole lähtökohtaisesti vaikeuksia hoitaa asioita, mutta (supervanhempia lukuunottamatta) monet meistä tarvitsevat apua arjen asioissa välillä.
Naisystäväni lapset käyvät joka toinen viikonloppu isällään, aina ei silloinkaan. Ja heillä haasteita jonkin verran normaalia enemmän mutta isä ei osallistu silti mihinkään.Eli olet passiivisaggressiivisesti rankaisemassa nykyisen tyttökaverisi ex-miestä sitä kautta että et auta nyksääsi, koska lasten isän pitää auttaa? Miten tämä on mielestäsi toiminut? Onko tämä telepatiasi tavoitanut tämän nyksäsi lasten isän?
En ajattele rankaisevani ketään. Jokainen järjestää asiat haluamallaan tavalla. Mietin asiaa omalta osaltani, eli kuinka paljon kannattaa sekaantua asioihin edes auttamalla näissä arjen asioissa. Koska mielestäni hänen pitäisi ensisijassa velvoittaa isää osallistumaan. Jos ryhdyn ottamaan isompaa roolia nimisen on pois myös omasta lapsivapaastani.
Aina ei kannata muuttaa yhteen. Itse tiedostin tämän ja elämme omissa talouksissamme miehen kanssa, kunnes kummankin lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Itselläni on add-nuori ja siinä on hermot jatkuvalla koetuksella. En halua riskeerata hyvää parisuhdetta ja pilata kaikkien elämää yhteenmuutolla. Tiedän, että yhteiselosta tulisi sietämätöntä kaikille osapuolille. Nyt kärsimme pääasiassa vain minä ja nentti-lapseni. Mies on ollut suurena tukena lapseni aiheuttamissa ongelmissa ja hän varmasti jaksaa tehdä sen, koska ei itse joudu jatkuvasti elämään tilanteen keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.
No jos rakastat naista niin autat. Siten naisen oma taakka kevenee ja jaksaa paremmin, myös parisuhteessa. Mutta jos ei kiinnosta ja et halua, niin vapaasti voit poistua kuvioista kokonaan.
Auttaako se nainen myös sitten miestä ottamalla vastuuta arjen asioista enemmän? Kaksi lastahan miehelläkin on.
Tämä on hankala tilanne. Nainen ei ole pyytänyt mitään, mutta jatkuvasti murehtii miten joutuu vaivaamaan tukiverkkoaan järjestääkseen lapsille kyytejä ja muita arkisia menoja. Jonkin verran voisin auttaa näissä, mutta kun tiedän että lasten isä voisi myös hoitaa näitä kyytejä ja muita asioita niin tuntuu typerältä edes tarjoutua. Ja tosiaan omia lapsia kuljetan omalla viikollani sekä hoidan heidän asioita, lääkärikäyntejä ym. Olen miettinyt kumpaa sitten auttaisin jos haluaisin ”tuhlata” lapsivapaani lasten asioihin. Exääni jonka tiedän tarvitsevan kipeämmin apua kuin nyxäni, jonka lapsilla kuitenkin on tukiverkkoa ja isä, joka vaan on tottunut luistamaan velvollisuuksista aina. Ja tosiaan auttaminen ei olisi olosuhteista johtuen kovin vastavuoroista.
Mahdollisen uusperheen muodostuessa yhteenmuuttaessa näitä joutuisi vielä enemmän miettimään. Sen vuoksi se ei oikein tunnu vaihtoehdolta vaikka yhdessä haluaisimme viettää enemmän aikaa.Meillä se hoitaa kuskaukset kenellä lapset on. Eli jos lapset on äidillään, äiti tai hänen miehensä, tai hommaamansa kuski vie lapsia, ja meillä lasten isä, eli mieheni, tai minä. Tähän mentiin kun lasten äiti oli koko ajan vailla jotain silloinkin kun lapset olivat hänellä, mutta jos häneltä pyydettiin lasten meillä ollessa jotain, niin "teidän pitää ITSE hoitaa lasten asiat kun lapset ovat teillä eikä mankua minulta apua, minulla oin nyt lapsivapaata enkä halua lapsia nähdä". Lopetimme itsekin sitten auttamasta, ja sillä on menty jo monta vuotta. Hätätapaukset on sitten erikseen.
Onko kyse viikko-viikko lapsista vai 2krt kuukaudessa lapsista? Jälkimmäisessä tapauksessa mielestäni on oikeutettua pyytää toiset vanhempaa osallistumaan lastens a elämään.
Ei ole kummastakaan, vaan lapset saavat tulla meille aina. Lasten elämään osallistutaan ihan päivittäin eri tavoin, viestein soittamalla, katsomalla wilma, noin nyt esimerkiksi. Elatusmaksut on määritelty tietyn suuruisiksi, ja ne kattavat kyllä lasten kuskaamisiakin. Lasten äitihän ei oikeasti edes tarvinnut apua, vaan hän oli vailla sitä että saisi kontrollida mieheni elämää. Kun lopetimme kaiken joustamisen, niin tilanne rauhoittui. Mitä enemmän antoi siimaa, sitä enemmän veti. Hätätapaukset edelleen erikseen.
Teidän tapaus on siis erilainen täysin kuin mistä omalla kohdallani puhun. Tuossa tapauksessa ei kannatakaan toisin toimia.
Eli teillä sinä näet lapsiasi vain 2krt kuukaudessa? Miksi ihmeessä näin, jos lastesi lähivanhemmalla on vaikeuksia hoitaa lasten asioita vaikka sinä etänä maksat riittävät elatustuet?
Minä olen vuoroviikko vanhempi. Lasten lähivanhemmalla ei ole lähtökohtaisesti vaikeuksia hoitaa asioita, mutta (supervanhempia lukuunottamatta) monet meistä tarvitsevat apua arjen asioissa välillä.
Naisystäväni lapset käyvät joka toinen viikonloppu isällään, aina ei silloinkaan. Ja heillä haasteita jonkin verran normaalia enemmän mutta isä ei osallistu silti mihinkään.Eli olet passiivisaggressiivisesti rankaisemassa nykyisen tyttökaverisi ex-miestä sitä kautta että et auta nyksääsi, koska lasten isän pitää auttaa? Miten tämä on mielestäsi toiminut? Onko tämä telepatiasi tavoitanut tämän nyksäsi lasten isän?
En ajattele rankaisevani ketään. Jokainen järjestää asiat haluamallaan tavalla. Mietin asiaa omalta osaltani, eli kuinka paljon kannattaa sekaantua asioihin edes auttamalla näissä arjen asioissa. Koska mielestäni hänen pitäisi ensisijassa velvoittaa isää osallistumaan. Jos ryhdyn ottamaan isompaa roolia nimisen on pois myös omasta lapsivapaastani.
*niin se
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.
No jos rakastat naista niin autat. Siten naisen oma taakka kevenee ja jaksaa paremmin, myös parisuhteessa. Mutta jos ei kiinnosta ja et halua, niin vapaasti voit poistua kuvioista kokonaan.
Auttaako se nainen myös sitten miestä ottamalla vastuuta arjen asioista enemmän? Kaksi lastahan miehelläkin on.
Tämä on hankala tilanne. Nainen ei ole pyytänyt mitään, mutta jatkuvasti murehtii miten joutuu vaivaamaan tukiverkkoaan järjestääkseen lapsille kyytejä ja muita arkisia menoja. Jonkin verran voisin auttaa näissä, mutta kun tiedän että lasten isä voisi myös hoitaa näitä kyytejä ja muita asioita niin tuntuu typerältä edes tarjoutua. Ja tosiaan omia lapsia kuljetan omalla viikollani sekä hoidan heidän asioita, lääkärikäyntejä ym. Olen miettinyt kumpaa sitten auttaisin jos haluaisin ”tuhlata” lapsivapaani lasten asioihin. Exääni jonka tiedän tarvitsevan kipeämmin apua kuin nyxäni, jonka lapsilla kuitenkin on tukiverkkoa ja isä, joka vaan on tottunut luistamaan velvollisuuksista aina. Ja tosiaan auttaminen ei olisi olosuhteista johtuen kovin vastavuoroista.
Mahdollisen uusperheen muodostuessa yhteenmuuttaessa näitä joutuisi vielä enemmän miettimään. Sen vuoksi se ei oikein tunnu vaihtoehdolta vaikka yhdessä haluaisimme viettää enemmän aikaa.Meillä se hoitaa kuskaukset kenellä lapset on. Eli jos lapset on äidillään, äiti tai hänen miehensä, tai hommaamansa kuski vie lapsia, ja meillä lasten isä, eli mieheni, tai minä. Tähän mentiin kun lasten äiti oli koko ajan vailla jotain silloinkin kun lapset olivat hänellä, mutta jos häneltä pyydettiin lasten meillä ollessa jotain, niin "teidän pitää ITSE hoitaa lasten asiat kun lapset ovat teillä eikä mankua minulta apua, minulla oin nyt lapsivapaata enkä halua lapsia nähdä". Lopetimme itsekin sitten auttamasta, ja sillä on menty jo monta vuotta. Hätätapaukset on sitten erikseen.
Onko kyse viikko-viikko lapsista vai 2krt kuukaudessa lapsista? Jälkimmäisessä tapauksessa mielestäni on oikeutettua pyytää toiset vanhempaa osallistumaan lastens a elämään.
Ei ole kummastakaan, vaan lapset saavat tulla meille aina. Lasten elämään osallistutaan ihan päivittäin eri tavoin, viestein soittamalla, katsomalla wilma, noin nyt esimerkiksi. Elatusmaksut on määritelty tietyn suuruisiksi, ja ne kattavat kyllä lasten kuskaamisiakin. Lasten äitihän ei oikeasti edes tarvinnut apua, vaan hän oli vailla sitä että saisi kontrollida mieheni elämää. Kun lopetimme kaiken joustamisen, niin tilanne rauhoittui. Mitä enemmän antoi siimaa, sitä enemmän veti. Hätätapaukset edelleen erikseen.
Teidän tapaus on siis erilainen täysin kuin mistä omalla kohdallani puhun. Tuossa tapauksessa ei kannatakaan toisin toimia.
Eli teillä sinä näet lapsiasi vain 2krt kuukaudessa? Miksi ihmeessä näin, jos lastesi lähivanhemmalla on vaikeuksia hoitaa lasten asioita vaikka sinä etänä maksat riittävät elatustuet?
Minä olen vuoroviikko vanhempi. Lasten lähivanhemmalla ei ole lähtökohtaisesti vaikeuksia hoitaa asioita, mutta (supervanhempia lukuunottamatta) monet meistä tarvitsevat apua arjen asioissa välillä.
Naisystäväni lapset käyvät joka toinen viikonloppu isällään, aina ei silloinkaan. Ja heillä haasteita jonkin verran normaalia enemmän mutta isä ei osallistu silti mihinkään.Eli olet passiivisaggressiivisesti rankaisemassa nykyisen tyttökaverisi ex-miestä sitä kautta että et auta nyksääsi, koska lasten isän pitää auttaa? Miten tämä on mielestäsi toiminut? Onko tämä telepatiasi tavoitanut tämän nyksäsi lasten isän?
En ajattele rankaisevani ketään. Jokainen järjestää asiat haluamallaan tavalla. Mietin asiaa omalta osaltani, eli kuinka paljon kannattaa sekaantua asioihin edes auttamalla näissä arjen asioissa. Koska mielestäni hänen pitäisi ensisijassa velvoittaa isää osallistumaan. Jos ryhdyn ottamaan isompaa roolia nimisen on pois myös omasta lapsivapaastani.
Jaa, taisin sekoittaa kirjoittajat. Luulin että sinä olet se joka asuu uuden naisen kanssa yhdessä. Ei tietenkään ole mitään järkeä siinä että asut yksin joka toisen viikon ja joka toisen lapsesi kanssa kahden, ja väliajat hyppäät auttamassa uutta naista tämän ja hänen lastensa kotona.
My bad
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kateellinen lapselle. Toivon vain rauhallista elämää, vapautta mitä oli ilman lasta, hyvää kohtelua. En haukkumista, kiukuttelua, sinä et ole minun äiti, miksi sinä olet täällä, tämä ei ole sinun koti jne. Se on tosi uuvuttavaa. En ole mikään lapsivihaaja, on sisarusten lapsia ja kummilapsia. Osaan elää sovussa mutta en jaksa tappelua. Jos lapsen tarkoitus on ajaa minut pois, niin hän siinä kohta onnistuu. Vai ohjaileeko äitinsä taustalla ja manipuloi lasta....??
Oikeasti, mulle ei tarttis sanoa noin kuin kerran ja jos ei lapsen vanhempi puuttuisi tuohon niin ovi kävisi. Olen miettinyt että mitä vastaisin jos tuollainen tulisi lapsipuolen suusta... sanoisin varmaan, että "tiedän että en ole enkä yritä ollakaan" ja "olen täällä siksi, koska maksan puolet asunnosta ja tiettävästi koska äitisi niin haluaa".
Mä sanoisin että et sinäkään ole mun lapsi, ja silti joudun sua kasvattamaan ja komentamaan, joten mitäs jos laitettaisiin homma toimimaan.
Olen pitkän ajan kuluessa seurustellut ja tapaillut miehiä joilla on lapsia, yksikään lapsista ei ole pitänyt minusta, vaikka olen ihan mukava ja toimeentuleva ihminen. Normaalisti lapset lisäksi pitävät minusta, joten olen miettinyt asian niin, että a) lapset tuntevat epävarmuutta asemastaan suhteessa vanhempaansa, siksi takertuminen ja uuden puolison ulos savustaminen, b) lapsen toisen vanhemman asenne, mikäli negatiivinen uutta kumppania kohtaan, lapset toteututtavat tätä asennetta itsekin.
Nykyisella aviomiehelläni on kolme aikuista lasta, yhden kanssa juttu jotenkuten luistaa, kaksi muuta mulkoilee edelleen kulmiensa alta kymmenen vuoden jälkeenkin. Exänsä elättelee haaveissään YDINperheensä paluuta edelleen...heidän erossaan exä eristi lapset myös isältään...
Minulla on itsellänikin yksi aikuinen lapsi, hän tulee loistavasti mieheni kanssa toimeen. Ilo on katsella, kuinka muistaa juhlapäivinä myös miestäni ja juttelee avoimesti asioista, meillä on aina mukavat tapaamiset kolmestaan. Miehen lapset eivät muista minua millään tavoin, olenkin heidän vierailuaikoina keskittynyt laittamaan pöperöä pöytään sillä tunnelma on aina niin väkinäinen.
Olen ajatellut, että oli onni kun tapasimme vasta silloin, kun lapset olivat jo aikuisia. En olisi kestänyt heidän kanssa asumista.
Väärin sultakin. Ihan sama, miten negatiivinen miehen exän asenne on, hän ei ole teidän kotona vaan miehesi on.
Jos lapset ovat jo niin isoja, että kommunikoivat itse sanallisesti tai mulkaisuilla, he ovat niin isoja, että heidän kanssaan voi keskustella. Kertoa, että tämä kaikkien koti, myös nyxän ja täältä kaikilta odotetaan kivaa käytöstä. Mies voi tavata aikuisia lapsiaan muualla kuin teidän kotona, jossa sinä passaat, ellei keskustelemalla asia taivu paremmaksi.
En tajua tätä, että ex-vaimoa syytellään koko ajan, vaikka mieshän se on, jonka pitäisi tehdä uuden asema perheessä selväksi muillekin!
Minä tuossa tilanteessa sanoisin kyllä, että älkääs nyt sentään mua hengiltä naurattako pöperöä pöytään-odotuksillanne, menkää kuulkaa ravintolaan siitä koko sakki!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kateellinen lapselle. Toivon vain rauhallista elämää, vapautta mitä oli ilman lasta, hyvää kohtelua. En haukkumista, kiukuttelua, sinä et ole minun äiti, miksi sinä olet täällä, tämä ei ole sinun koti jne. Se on tosi uuvuttavaa. En ole mikään lapsivihaaja, on sisarusten lapsia ja kummilapsia. Osaan elää sovussa mutta en jaksa tappelua. Jos lapsen tarkoitus on ajaa minut pois, niin hän siinä kohta onnistuu. Vai ohjaileeko äitinsä taustalla ja manipuloi lasta....??
Oikeasti, mulle ei tarttis sanoa noin kuin kerran ja jos ei lapsen vanhempi puuttuisi tuohon niin ovi kävisi. Olen miettinyt että mitä vastaisin jos tuollainen tulisi lapsipuolen suusta... sanoisin varmaan, että "tiedän että en ole enkä yritä ollakaan" ja "olen täällä siksi, koska maksan puolet asunnosta ja tiettävästi koska äitisi niin haluaa".
Mä sanoisin että et sinäkään ole mun lapsi, ja silti joudun sua kasvattamaan ja komentamaan, joten mitäs jos laitettaisiin homma toimimaan.
Olen pitkän ajan kuluessa seurustellut ja tapaillut miehiä joilla on lapsia, yksikään lapsista ei ole pitänyt minusta, vaikka olen ihan mukava ja toimeentuleva ihminen. Normaalisti lapset lisäksi pitävät minusta, joten olen miettinyt asian niin, että a) lapset tuntevat epävarmuutta asemastaan suhteessa vanhempaansa, siksi takertuminen ja uuden puolison ulos savustaminen, b) lapsen toisen vanhemman asenne, mikäli negatiivinen uutta kumppania kohtaan, lapset toteututtavat tätä asennetta itsekin.
Nykyisella aviomiehelläni on kolme aikuista lasta, yhden kanssa juttu jotenkuten luistaa, kaksi muuta mulkoilee edelleen kulmiensa alta kymmenen vuoden jälkeenkin. Exänsä elättelee haaveissään YDINperheensä paluuta edelleen...heidän erossaan exä eristi lapset myös isältään...
Minulla on itsellänikin yksi aikuinen lapsi, hän tulee loistavasti mieheni kanssa toimeen. Ilo on katsella, kuinka muistaa juhlapäivinä myös miestäni ja juttelee avoimesti asioista, meillä on aina mukavat tapaamiset kolmestaan. Miehen lapset eivät muista minua millään tavoin, olenkin heidän vierailuaikoina keskittynyt laittamaan pöperöä pöytään sillä tunnelma on aina niin väkinäinen.
Olen ajatellut, että oli onni kun tapasimme vasta silloin, kun lapset olivat jo aikuisia. En olisi kestänyt heidän kanssa asumista.
Väärin sultakin. Ihan sama, miten negatiivinen miehen exän asenne on, hän ei ole teidän kotona vaan miehesi on.
Jos lapset ovat jo niin isoja, että kommunikoivat itse sanallisesti tai mulkaisuilla, he ovat niin isoja, että heidän kanssaan voi keskustella. Kertoa, että tämä kaikkien koti, myös nyxän ja täältä kaikilta odotetaan kivaa käytöstä. Mies voi tavata aikuisia lapsiaan muualla kuin teidän kotona, jossa sinä passaat, ellei keskustelemalla asia taivu paremmaksi.
En tajua tätä, että ex-vaimoa syytellään koko ajan, vaikka mieshän se on, jonka pitäisi tehdä uuden asema perheessä selväksi muillekin!
Minä tuossa tilanteessa sanoisin kyllä, että älkääs nyt sentään mua hengiltä naurattako pöperöä pöytään-odotuksillanne, menkää kuulkaa ravintolaan siitä koko sakki!
Ex-vaimon vika on se että hän kiusaa katkeruuksissaan omia lapsiaan, ei se että mies ei puolusta omaa vaimoaan tai osaa hoitaa lapsiaan.
Keski-ikäisenä ei enää haittaa jos lapsi on aikaisin hankittu. Omalla vaimolla on reilu 20v tytär. Ainut ongelma on se että on aika hottis ja vaikea pitää silmiään erossa siitä. Äitiinsä tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen avovaimoni kanssa siksi, etten jaksaisi joka toista viikkoa yksin omien lasteni kanssa. Pääsen helpommalla kun hän jakaa arjen. Jos minulla ei olisi lapsiani, saisin varmasti tasokkaamman naisen kuin avovaimoni.
Hän tuntuu haaveilevan elämästä kanssani mutta ilman lapsiani. Jos exvaimo muuttaisi ulkomaille ja veisi lapset mukanaan, jättäisin heti avokkini.
Mulla sama mut olen äiti ja jumissa lapsiani takia. Mulla on avomies jakamassa kuluja ja arkea, mutta jättäisin hänet heti jos lapset 'puuh' katoaisivat. Mies ei tunnu tajuavan tätä vaan haaveilee ajasta sitten, kun asumme kahdestaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen avovaimoni kanssa siksi, etten jaksaisi joka toista viikkoa yksin omien lasteni kanssa. Pääsen helpommalla kun hän jakaa arjen. Jos minulla ei olisi lapsiani, saisin varmasti tasokkaamman naisen kuin avovaimoni.
Hän tuntuu haaveilevan elämästä kanssani mutta ilman lapsiani. Jos exvaimo muuttaisi ulkomaille ja veisi lapset mukanaan, jättäisin heti avokkini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen! Oma lapsettomuuteni tuntuisi vielä surullisemmalta, jos ei olisi lapsipuoltakaan. Toki tilanteeseen liittyy vaikeitakin tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen! Oma lapsettomuuteni tuntuisi vielä surullisemmalta, jos ei olisi lapsipuoltakaan. Toki tilanteeseen liittyy vaikeitakin tunteita.
Tämä oli siis tarkoitettu vastaukseksi kysymykseen, eikö kukaan ole onnellinen lapsipuolistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotas vaan kun tytär saa vauvan. Voi hellanduudelis kuinka lapsonen on todella mummin kulta ja mieluiten joka viikonloppu mummin (ja vaarin) ilona. Mökillä, lomamatkalla...aina!
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisenä ei enää haittaa jos lapsi on aikaisin hankittu. Omalla vaimolla on reilu 20v tytär. Ainut ongelma on se että on aika hottis ja vaikea pitää silmiään erossa siitä. Äitiinsä tullut.
Mun miehellä 11 vuotias tytär ja me tulemme hyvin juttuun. Tämä tytär asuu miehellä vakituisesti sillä tyttären äiti kuoli kun hän oli 5. Teemme paljon asioita yhdessä, Esim. Pelaamme lautapelejä, käymme shoppailemassa ja letitän hänen hiuksiaan. Mies on paljon töissä ja olemme kahdestaan usein. En voi saada omia biologisia lapsia joten minusta on ollut hauskaa päästä mieheni tyttären elämään.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä 11 vuotias tytär ja me tulemme hyvin juttuun. Tämä tytär asuu miehellä vakituisesti sillä tyttären äiti kuoli kun hän oli 5. Teemme paljon asioita yhdessä, Esim. Pelaamme lautapelejä, käymme shoppailemassa ja letitän hänen hiuksiaan. Mies on paljon töissä ja olemme kahdestaan usein. En voi saada omia biologisia lapsia joten minusta on ollut hauskaa päästä mieheni tyttären elämään.
Yllättävää, mies on paljon töissä🤣.
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. On tullut paljon kommentteja sen jälkeen kun eilen viimeksi katsoin tätä ketjua. On ollut mielenkiintoista lukea erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia.
Haluaisin vastata tuohon mitä useampi on kommentoinut, että "tiesit yhteen muuttaessa että miehellä on lapsi" ja "eikai se tullut yhteen muuttaessa uutena tietona, mitä se arki on".
No kyllä se tavallaan tuli. Vaikka olin viettänyt paljon aikaa miehen ja lapsen kanssa ennen yhteen muuttoa ja vieraillut heidän luonaan, niin kyllä se silti yllätyksenä tuli, mitä se arki on sitten pidemmän päälle. Tähän on varmaan monta syytä. En osannut aavistaa, miten suureksi se lapsiarjen kuormitus kumuloituu ajan mittaan. Erillään asuessa oli aina se oma koti missä palautua välissä, ja jo tietoisuus siitä että se oma paikka on olemassa varmaan alitajuisesti rentoutti. Nykyään huomaan välillä tuntevani lapsiviikolla ahdistusta, että en pääse mihinkään pakoon sitä levottomuutta kotonani. Minulla on vastuullinen ja henkisesti vaativa työ, josta tarvitsisin palautumista. Välillä lapsiviikoilla tuntuu, että yöuni on ainoa aika jolloin voimiani ei imetä minusta ulos.
.....
Kiitos myös vinkeistä rajojen asettamiseen. Jotainhan tässä on muututtava, joko rajoja tai ero...
Ap
Kirjoitit, että elämä oli ok kun olitte suhteessa, mutta asuitte erillään. Miksei siis palata siihen? Kuulostaa tuo nykyinen tilanne sellaiselta, etten kyllä itse jäisi siihen. Ja niitä samanlaisia vuosia on monta edessä.
Miten tästä ei rehellisesti puhuta. Nepsyjen ja aikuisten vanhemmuuden "rajattomuuden" yhdistäviä tekijöitä?
Miten nepsyjä voi olla NÄIN paljon. Samaan aikaan näkee perheitä joissa lapsi päättää aivan kaikesta Ja vanhemmat täysin epäjohdonmukaisia. Uhkaavat älyttömillä asioilla ja eivät tietenkään voi pitää kiinni niistä uhkauksista.
Sitten lääkitään lapsia vaikka pitäisi ohjastaa vanhempia.
Hullua touhua.
Hei Ap. Ota tilaa itsellesi. Se lapsi ei ole äitinsäkään kimpussa noin. Pitää sinun seurasta kun annat huomiota. Voit hyvin sulkeutua johonkin huoneeseen, makkari? ja olla siellä rauhassa. Sano vaikka että päätä särkee tai mikä tahansa tekosyy. Lapsi ei mene rikki. Ja alat ottaa omaa tilaa ja teet itsestäsi tylsän aikuisen.
Lapsettomilla on harha että vanhemmat höösäisivät lapsiaan Ylen määrin kiinnostuneena 24/7, ei ei vaan keksimme heille tekemistä ja aina välillä laatuaikaa ;)
Ei kannata hyvää parisuhdetta laittaa katkolle. Puolisolle sanot että "lapset on niin vähän aikaa pieniä" ja annat heidän viettää keskenään aikaa. Vetäydy heti kun rassaa.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miten tapailunne ylipäänsä onnistuu, jos nainen on yh, eli lapset aina hänellä?