Lue keskustelun säännöt.
Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia. Olen itse siinä tilanteessa, että harkitsen eroa hyvästä ja rakastamastani miehestä hänen lapsensa vuoksi. En vain jaksa enää arkea lapsen ehdoilla. Lapsi on sinänsä hyväntahtoinen ja kiva, mutta ADHD, mikä tekee arjesta raskasta. Hän on todella ylivilkas ja levoton eikä osaa huolehtia omista asioistaan, esim. Tavaroistaan, vielä juuri yhtään, vaikka täyttää pian 11v. Lapsiviikot vievät minusta kaikki voimat ja olen silloin jatkuvasti ärtynyt, mitä yritän kyllä olla näyttämättä varsinkaan lapselle. Tuntuu kokoajan enemmän, että uhraan omaa hyvinvointiani ja mielenrauhaani muiden ihmisten lapsen eteen, huomaan olevani jo lievästi katkerakin. Huomaan ajatuksia, että kumpa miehelläni ei olisi lasta. Kohtelen lasta aina hyvin, sen haluan sanoa. Se varmaan viekin niin paljon voimia, olla ulkoisesti lämmin ja rauhallinen kun sisäisesti on ihan uupunut touhuun. Lapsi tykkää minusta ja haluaa kokoajan hyöriä ympärilläni.
Onko se uusperhe aina tällaista vai onko tämä eron aihe? Minua surettaa, koska rakastan miestä. Jos hänellä ei olisi lasta, en epäilisi hetkeäkään yhdessäoloa. Mutta tuleeko tämä ikinä helpottamaan. Haluaisin kovasti kuulla muiden kokemuksia suhtautumisestaan lapsipuoliin.
Kommentit (775)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.
No jos rakastat naista niin autat. Siten naisen oma taakka kevenee ja jaksaa paremmin, myös parisuhteessa. Mutta jos ei kiinnosta ja et halua, niin vapaasti voit poistua kuvioista kokonaan.
Auttaako se nainen myös sitten miestä ottamalla vastuuta arjen asioista enemmän? Kaksi lastahan miehelläkin on.
Tämä on hankala tilanne. Nainen ei ole pyytänyt mitään, mutta jatkuvasti murehtii miten joutuu vaivaamaan tukiverkkoaan järjestääkseen lapsille kyytejä ja muita arkisia menoja. Jonkin verran voisin auttaa näissä, mutta kun tiedän että lasten isä voisi myös hoitaa näitä kyytejä ja muita asioita niin tuntuu typerältä edes tarjoutua. Ja tosiaan omia lapsia kuljetan omalla viikollani sekä hoidan heidän asioita, lääkärikäyntejä ym. Olen miettinyt kumpaa sitten auttaisin jos haluaisin ”tuhlata” lapsivapaani lasten asioihin. Exääni jonka tiedän tarvitsevan kipeämmin apua kuin nyxäni, jonka lapsilla kuitenkin on tukiverkkoa ja isä, joka vaan on tottunut luistamaan velvollisuuksista aina. Ja tosiaan auttaminen ei olisi olosuhteista johtuen kovin vastavuoroista.
Mahdollisen uusperheen muodostuessa yhteenmuuttaessa näitä joutuisi vielä enemmän miettimään. Sen vuoksi se ei oikein tunnu vaihtoehdolta vaikka yhdessä haluaisimme viettää enemmän aikaa.Millainen järjestely nyxälläsi siis on lastensa isän kanssa? Ovatko lapset kuitenkin vuoroviikoin isänsä luona, kuten sinun ja exäsi tapauksessa, vai onko nyxäsi totaaliyksinhuoltaja? Kuinka usein hänellä on omaa lapsivapaata? Kirjoituksistasi saa sellaisen käsityksen, ettei hänellä olisi sellaista juuri ollenkaan, mutta kuitenkin koet exäsi tarvitsevan apua lasten hoidossa enemmän kuin hän tarvitsisi?
Nyxällä joka toinen viikonloppu lapsivapaa, lasten isä asuu lähellä ja olisi kykenevä kyllä auttamaan asioiden hoidossa. Nyxällä myös hyvä turvaverkko.
Exäni taas on aika yksin ja olen oikeastaan hänen ainoa turvaverkkonsa täälläpäin, sukulaisensa asuvat sen verran kaukana.
Ja exän lapset kuitenkin ovat myös minun lapsia…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsellisena uusperheellisenä luen tätä ketjua. Avatkaa silmät. Kaikilla ei elämä ole sairasta paskaa, mutta ei myöskään rakkaudentäyteistä ihanuutta. Se on yleensä tavallista, tylsää tarpomista, ongelmia, joskus valonpilkahduksia, usein vaan helvetin hankalaa ja uuvuttavaa. Tekisi mieli lyödä rukkaset tiskiin, mutta kun ei viitsi alkaa etsimään asuntoa ja lapsikin häiriintyisi muutosta.
En odota että puolisoni rakastaa lastani, tiedän ettei pahemmin välitä. Minä en rakasta hänen lastaan. Hän on joskus ok, useimmiten aika hankala tyyppi. Ei tunteita voi pakottaa. En todellakaan ole mikään varhaiskasvatustäti, joka elää lapsille. En vihaa kaikkia lapsia, mutta jotkut ovat helvetin rasittavia.
Elämä on. Jokainen lumihiutale kun ei saa täydellistä lapsuutta. Saattaa vanhemmat typeryyksissään erota ja lyöttäytyä yhteen ei-täydellisten ihmisten kanssa. Tässä myös oletetaan, että ne exät on täyspäisiä, mutta eihän ne aina ole. Ihan akateemisetkin ihmiset osaavat kieroilla ja puhua lapsille äidin tai isän nyksästä pskaa. Sitten käyt töissä ja yrität elättää koko köörin, eikä kellään ole hyvä eikä riittävästi mitään.
Sitten joku mairea kukkahattu sanoo, että keskustelkaa ja sopikaa säännöt. Rakkaudellista ihanaa höttöaikaa ja suloista supinaa ja kaikki maailman lapset ja niin edelleen. Entä jos ketään ei kiinnosta säännöt, vaan on ihan sama. Eikö meille sitä taivaspaikkaa sitten oo, saatana.
Suosittelen eroa. Ei elämän kuulu olla noin hankalaa ja ikävää. Voisit varmasti paremmin itseksesi.
Miesystävälläni on kaksi lasta, 5 ja 6v. Emme asu yhdessä emmekä miehen lapsiviikoilla edes tapaa toisiamme kuin hyvin satunnaisesti. Hänen lapsensa ovat ihan ok, mutta en tunne heitä.
Toistaiseksi ainakin tämä tuntuu toimivan hyvin näin. Itse olen aika introvertti ja kaipaan paljon omaa tilaa, joten viihdyn miehen lapsiviikoilla erinomaisesti yksikseni. Mies kaipaisi enemmän seuraani, mutta tuntuu se lasten kanssa oleminen olevan sen verran hektistä hänellekin, että ei paljon ilmeisesti nukahtamisvaikeuksia ole sen jälkeen kun lapset on saanut nukkumaan. Oikein kivaa meillä silloin hänen lapsivapailla viikoillaan on sitten kyllä.
Minulle tällainen järjestely sopii erinomaisesti eikä ainakaan vielä tunnu siltä, että yhteen muuttamista kaipaisin välttämättä ollenkaan. Ennemmin vähän "pelottaa", että alkaako mies kaipaamaan yhdessäasumista jossain vaiheessa niin paljon, että minun pitäisi joko suostua siihen tai luopua miehestä. Huomaan kuitenkin jo nyt, kun pari vuotta ollaan yhdessä oltu, että mies haluaisi ainakin seksin merkeissä tavata minua myös lapsiviikoillaan. Joskus jaksan lähteä, mutta en läheskään aina. Matkaa on kuitenkin n.30km enkä halua silloin jäädä yöksi. Omat yöunet sitten jäävät kyllä hyvin vähäiseksi, jos kello on yli puolenyön kun pääsen vasta kotiin ja aamulla on aikainen herätys töihin.
Olen lapseton nainen. Haluaisin lapsia, mutta en halua olla raskaana enkä synnyttää. Vauva-aikakaan ei niin paljoa innosta.
Etsin aktiivisesti kumppania, jolla on jo lapsia. Mielellään aika pieniä. Olen bi, käy kumppaniksi mies tai nainen. Ehkä mieluummin kuitenkin nainen. Yleensö ihastun naisiin, joskus joku mieskin sytyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Lapsellinen mies on ehdottomasti minulle no-go aluetta. Ei nyt eikä koskaan eikä vaikka olisi kuinka ihana.
Siis ei saa olla edes 6-kymppisenä aikuisia lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.
No jos rakastat naista niin autat. Siten naisen oma taakka kevenee ja jaksaa paremmin, myös parisuhteessa. Mutta jos ei kiinnosta ja et halua, niin vapaasti voit poistua kuvioista kokonaan.
Auttaako se nainen myös sitten miestä ottamalla vastuuta arjen asioista enemmän? Kaksi lastahan miehelläkin on.
Tämä on hankala tilanne. Nainen ei ole pyytänyt mitään, mutta jatkuvasti murehtii miten joutuu vaivaamaan tukiverkkoaan järjestääkseen lapsille kyytejä ja muita arkisia menoja. Jonkin verran voisin auttaa näissä, mutta kun tiedän että lasten isä voisi myös hoitaa näitä kyytejä ja muita asioita niin tuntuu typerältä edes tarjoutua. Ja tosiaan omia lapsia kuljetan omalla viikollani sekä hoidan heidän asioita, lääkärikäyntejä ym. Olen miettinyt kumpaa sitten auttaisin jos haluaisin ”tuhlata” lapsivapaani lasten asioihin. Exääni jonka tiedän tarvitsevan kipeämmin apua kuin nyxäni, jonka lapsilla kuitenkin on tukiverkkoa ja isä, joka vaan on tottunut luistamaan velvollisuuksista aina. Ja tosiaan auttaminen ei olisi olosuhteista johtuen kovin vastavuoroista.
Mahdollisen uusperheen muodostuessa yhteenmuuttaessa näitä joutuisi vielä enemmän miettimään. Sen vuoksi se ei oikein tunnu vaihtoehdolta vaikka yhdessä haluaisimme viettää enemmän aikaa.Meillä se hoitaa kuskaukset kenellä lapset on. Eli jos lapset on äidillään, äiti tai hänen miehensä, tai hommaamansa kuski vie lapsia, ja meillä lasten isä, eli mieheni, tai minä. Tähän mentiin kun lasten äiti oli koko ajan vailla jotain silloinkin kun lapset olivat hänellä, mutta jos häneltä pyydettiin lasten meillä ollessa jotain, niin "teidän pitää ITSE hoitaa lasten asiat kun lapset ovat teillä eikä mankua minulta apua, minulla oin nyt lapsivapaata enkä halua lapsia nähdä". Lopetimme itsekin sitten auttamasta, ja sillä on menty jo monta vuotta. Hätätapaukset on sitten erikseen.
Onko kyse viikko-viikko lapsista vai 2krt kuukaudessa lapsista? Jälkimmäisessä tapauksessa mielestäni on oikeutettua pyytää toiset vanhempaa osallistumaan lastens a elämään.
Ei ole kummastakaan, vaan lapset saavat tulla meille aina. Lasten elämään osallistutaan ihan päivittäin eri tavoin, viestein soittamalla, katsomalla wilma, noin nyt esimerkiksi. Elatusmaksut on määritelty tietyn suuruisiksi, ja ne kattavat kyllä lasten kuskaamisiakin. Lasten äitihän ei oikeasti edes tarvinnut apua, vaan hän oli vailla sitä että saisi kontrollida mieheni elämää. Kun lopetimme kaiken joustamisen, niin tilanne rauhoittui. Mitä enemmän antoi siimaa, sitä enemmän veti. Hätätapaukset edelleen erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.
No jos rakastat naista niin autat. Siten naisen oma taakka kevenee ja jaksaa paremmin, myös parisuhteessa. Mutta jos ei kiinnosta ja et halua, niin vapaasti voit poistua kuvioista kokonaan.
Auttaako se nainen myös sitten miestä ottamalla vastuuta arjen asioista enemmän? Kaksi lastahan miehelläkin on.
Tämä on hankala tilanne. Nainen ei ole pyytänyt mitään, mutta jatkuvasti murehtii miten joutuu vaivaamaan tukiverkkoaan järjestääkseen lapsille kyytejä ja muita arkisia menoja. Jonkin verran voisin auttaa näissä, mutta kun tiedän että lasten isä voisi myös hoitaa näitä kyytejä ja muita asioita niin tuntuu typerältä edes tarjoutua. Ja tosiaan omia lapsia kuljetan omalla viikollani sekä hoidan heidän asioita, lääkärikäyntejä ym. Olen miettinyt kumpaa sitten auttaisin jos haluaisin ”tuhlata” lapsivapaani lasten asioihin. Exääni jonka tiedän tarvitsevan kipeämmin apua kuin nyxäni, jonka lapsilla kuitenkin on tukiverkkoa ja isä, joka vaan on tottunut luistamaan velvollisuuksista aina. Ja tosiaan auttaminen ei olisi olosuhteista johtuen kovin vastavuoroista.
Mahdollisen uusperheen muodostuessa yhteenmuuttaessa näitä joutuisi vielä enemmän miettimään. Sen vuoksi se ei oikein tunnu vaihtoehdolta vaikka yhdessä haluaisimme viettää enemmän aikaa.Meillä se hoitaa kuskaukset kenellä lapset on. Eli jos lapset on äidillään, äiti tai hänen miehensä, tai hommaamansa kuski vie lapsia, ja meillä lasten isä, eli mieheni, tai minä. Tähän mentiin kun lasten äiti oli koko ajan vailla jotain silloinkin kun lapset olivat hänellä, mutta jos häneltä pyydettiin lasten meillä ollessa jotain, niin "teidän pitää ITSE hoitaa lasten asiat kun lapset ovat teillä eikä mankua minulta apua, minulla oin nyt lapsivapaata enkä halua lapsia nähdä". Lopetimme itsekin sitten auttamasta, ja sillä on menty jo monta vuotta. Hätätapaukset on sitten erikseen.
Onko kyse viikko-viikko lapsista vai 2krt kuukaudessa lapsista? Jälkimmäisessä tapauksessa mielestäni on oikeutettua pyytää toiset vanhempaa osallistumaan lastens a elämään.
Ei ole kummastakaan, vaan lapset saavat tulla meille aina. Lasten elämään osallistutaan ihan päivittäin eri tavoin, viestein soittamalla, katsomalla wilma, noin nyt esimerkiksi. Elatusmaksut on määritelty tietyn suuruisiksi, ja ne kattavat kyllä lasten kuskaamisiakin. Lasten äitihän ei oikeasti edes tarvinnut apua, vaan hän oli vailla sitä että saisi kontrollida mieheni elämää. Kun lopetimme kaiken joustamisen, niin tilanne rauhoittui. Mitä enemmän antoi siimaa, sitä enemmän veti. Hätätapaukset edelleen erikseen.
Teidän tapaus on siis erilainen täysin kuin mistä omalla kohdallani puhun. Tuossa tapauksessa ei kannatakaan toisin toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä vaikeampaa, välillä helpompaa. Ulkopuolisuuden olo on itsellä monesti, kun olemme paljon enemmän tekemisissä puolison ja hänen perheensä kanssa ja minä olen siinä kuviossa tosiaan luonnostaankin hieman ulkopuolinen, eli minulla ei ole biologisia siteitä kehenkään heistä. Lapsi on lisäksi tyttö ja täysin eri luonteinen kuin itse, niin sekin vaikeuttaa. Minä vanhempana myös vaatisin paljon enemmän kuin äitinsä tekee, joten välillä sitä lepsuilua on vähän hankala seurata sivusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.
No jos rakastat naista niin autat. Siten naisen oma taakka kevenee ja jaksaa paremmin, myös parisuhteessa. Mutta jos ei kiinnosta ja et halua, niin vapaasti voit poistua kuvioista kokonaan.
Auttaako se nainen myös sitten miestä ottamalla vastuuta arjen asioista enemmän? Kaksi lastahan miehelläkin on.
Tämä on hankala tilanne. Nainen ei ole pyytänyt mitään, mutta jatkuvasti murehtii miten joutuu vaivaamaan tukiverkkoaan järjestääkseen lapsille kyytejä ja muita arkisia menoja. Jonkin verran voisin auttaa näissä, mutta kun tiedän että lasten isä voisi myös hoitaa näitä kyytejä ja muita asioita niin tuntuu typerältä edes tarjoutua. Ja tosiaan omia lapsia kuljetan omalla viikollani sekä hoidan heidän asioita, lääkärikäyntejä ym. Olen miettinyt kumpaa sitten auttaisin jos haluaisin ”tuhlata” lapsivapaani lasten asioihin. Exääni jonka tiedän tarvitsevan kipeämmin apua kuin nyxäni, jonka lapsilla kuitenkin on tukiverkkoa ja isä, joka vaan on tottunut luistamaan velvollisuuksista aina. Ja tosiaan auttaminen ei olisi olosuhteista johtuen kovin vastavuoroista.
Mahdollisen uusperheen muodostuessa yhteenmuuttaessa näitä joutuisi vielä enemmän miettimään. Sen vuoksi se ei oikein tunnu vaihtoehdolta vaikka yhdessä haluaisimme viettää enemmän aikaa.Meillä se hoitaa kuskaukset kenellä lapset on. Eli jos lapset on äidillään, äiti tai hänen miehensä, tai hommaamansa kuski vie lapsia, ja meillä lasten isä, eli mieheni, tai minä. Tähän mentiin kun lasten äiti oli koko ajan vailla jotain silloinkin kun lapset olivat hänellä, mutta jos häneltä pyydettiin lasten meillä ollessa jotain, niin "teidän pitää ITSE hoitaa lasten asiat kun lapset ovat teillä eikä mankua minulta apua, minulla oin nyt lapsivapaata enkä halua lapsia nähdä". Lopetimme itsekin sitten auttamasta, ja sillä on menty jo monta vuotta. Hätätapaukset on sitten erikseen.
Onko kyse viikko-viikko lapsista vai 2krt kuukaudessa lapsista? Jälkimmäisessä tapauksessa mielestäni on oikeutettua pyytää toiset vanhempaa osallistumaan lastens a elämään.
Ei ole kummastakaan, vaan lapset saavat tulla meille aina. Lasten elämään osallistutaan ihan päivittäin eri tavoin, viestein soittamalla, katsomalla wilma, noin nyt esimerkiksi. Elatusmaksut on määritelty tietyn suuruisiksi, ja ne kattavat kyllä lasten kuskaamisiakin. Lasten äitihän ei oikeasti edes tarvinnut apua, vaan hän oli vailla sitä että saisi kontrollida mieheni elämää. Kun lopetimme kaiken joustamisen, niin tilanne rauhoittui. Mitä enemmän antoi siimaa, sitä enemmän veti. Hätätapaukset edelleen erikseen.
Teidän tapaus on siis erilainen täysin kuin mistä omalla kohdallani puhun. Tuossa tapauksessa ei kannatakaan toisin toimia.
Eli teillä sinä näet lapsiasi vain 2krt kuukaudessa? Miksi ihmeessä näin, jos lastesi lähivanhemmalla on vaikeuksia hoitaa lasten asioita vaikka sinä etänä maksat riittävät elatustuet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole kateellinen lapselle. Toivon vain rauhallista elämää, vapautta mitä oli ilman lasta, hyvää kohtelua. En haukkumista, kiukuttelua, sinä et ole minun äiti, miksi sinä olet täällä, tämä ei ole sinun koti jne. Se on tosi uuvuttavaa. En ole mikään lapsivihaaja, on sisarusten lapsia ja kummilapsia. Osaan elää sovussa mutta en jaksa tappelua. Jos lapsen tarkoitus on ajaa minut pois, niin hän siinä kohta onnistuu. Vai ohjaileeko äitinsä taustalla ja manipuloi lasta....??
Oikeasti, mulle ei tarttis sanoa noin kuin kerran ja jos ei lapsen vanhempi puuttuisi tuohon niin ovi kävisi. Olen miettinyt että mitä vastaisin jos tuollainen tulisi lapsipuolen suusta... sanoisin varmaan, että "tiedän että en ole enkä yritä ollakaan" ja "olen täällä siksi, koska maksan puolet asunnosta ja tiettävästi koska äitisi niin haluaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kateellinen lapselle. Toivon vain rauhallista elämää, vapautta mitä oli ilman lasta, hyvää kohtelua. En haukkumista, kiukuttelua, sinä et ole minun äiti, miksi sinä olet täällä, tämä ei ole sinun koti jne. Se on tosi uuvuttavaa. En ole mikään lapsivihaaja, on sisarusten lapsia ja kummilapsia. Osaan elää sovussa mutta en jaksa tappelua. Jos lapsen tarkoitus on ajaa minut pois, niin hän siinä kohta onnistuu. Vai ohjaileeko äitinsä taustalla ja manipuloi lasta....??
Oikeasti, mulle ei tarttis sanoa noin kuin kerran ja jos ei lapsen vanhempi puuttuisi tuohon niin ovi kävisi. Olen miettinyt että mitä vastaisin jos tuollainen tulisi lapsipuolen suusta... sanoisin varmaan, että "tiedän että en ole enkä yritä ollakaan" ja "olen täällä siksi, koska maksan puolet asunnosta ja tiettävästi koska äitisi niin haluaa".
Mä sanoisin että et sinäkään ole mun lapsi, ja silti joudun sua kasvattamaan ja komentamaan, joten mitäs jos laitettaisiin homma toimimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kateellinen lapselle. Toivon vain rauhallista elämää, vapautta mitä oli ilman lasta, hyvää kohtelua. En haukkumista, kiukuttelua, sinä et ole minun äiti, miksi sinä olet täällä, tämä ei ole sinun koti jne. Se on tosi uuvuttavaa. En ole mikään lapsivihaaja, on sisarusten lapsia ja kummilapsia. Osaan elää sovussa mutta en jaksa tappelua. Jos lapsen tarkoitus on ajaa minut pois, niin hän siinä kohta onnistuu. Vai ohjaileeko äitinsä taustalla ja manipuloi lasta....??
Oikeasti, mulle ei tarttis sanoa noin kuin kerran ja jos ei lapsen vanhempi puuttuisi tuohon niin ovi kävisi. Olen miettinyt että mitä vastaisin jos tuollainen tulisi lapsipuolen suusta... sanoisin varmaan, että "tiedän että en ole enkä yritä ollakaan" ja "olen täällä siksi, koska maksan puolet asunnosta ja tiettävästi koska äitisi niin haluaa".
Mä sanoisin että et sinäkään ole mun lapsi, ja silti joudun sua kasvattamaan ja komentamaan, joten mitäs jos laitettaisiin homma toimimaan.
Olen pitkän ajan kuluessa seurustellut ja tapaillut miehiä joilla on lapsia, yksikään lapsista ei ole pitänyt minusta, vaikka olen ihan mukava ja toimeentuleva ihminen. Normaalisti lapset lisäksi pitävät minusta, joten olen miettinyt asian niin, että a) lapset tuntevat epävarmuutta asemastaan suhteessa vanhempaansa, siksi takertuminen ja uuden puolison ulos savustaminen, b) lapsen toisen vanhemman asenne, mikäli negatiivinen uutta kumppania kohtaan, lapset toteututtavat tätä asennetta itsekin.
Nykyisella aviomiehelläni on kolme aikuista lasta, yhden kanssa juttu jotenkuten luistaa, kaksi muuta mulkoilee edelleen kulmiensa alta kymmenen vuoden jälkeenkin. Exänsä elättelee haaveissään YDINperheensä paluuta edelleen...heidän erossaan exä eristi lapset myös isältään...
Minulla on itsellänikin yksi aikuinen lapsi, hän tulee loistavasti mieheni kanssa toimeen. Ilo on katsella, kuinka muistaa juhlapäivinä myös miestäni ja juttelee avoimesti asioista, meillä on aina mukavat tapaamiset kolmestaan. Miehen lapset eivät muista minua millään tavoin, olenkin heidän vierailuaikoina keskittynyt laittamaan pöperöä pöytään sillä tunnelma on aina niin väkinäinen.
Olen ajatellut, että oli onni kun tapasimme vasta silloin, kun lapset olivat jo aikuisia. En olisi kestänyt heidän kanssa asumista.
Vihaan sitä. Muistuttaa minua siitä, että mieheni taso on joskus ollut niin alhainen, että on sellaista mätäv×××tua himokkaasti kairannut, mistä lapsi on ulostautunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurustelen yh-äidin kanssa ja olen tehnyt heti alusta selväksi että pakettiin ei kuulu hänen lapset. Eli tapaamme vain kun lapset eivät ole mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vihaan sitä. Muistuttaa minua siitä, että mieheni taso on joskus ollut niin alhainen, että on sellaista mätäv×××tua himokkaasti kairannut, mistä lapsi on ulostautunut.
Hyvin todettu. Niin totta. Kaikkeen ne miehet kännipäissään sortuvat.
Vierailija kirjoitti:
"Ei ole minun ongelmani."
Olen valitettavasti huomannut itsellä tämän saman ajattelutavan puolison lasta kohtaan. Eihän se reilua ole, mutta jos puoliso on itse päättänyt että minä en ole kasvatusvastuullinen millään tavalla, niin en kyllä sitten ota mitään velvollisuuksiakaan lasta kohtaan. Pyrin tietenkin kohtelemaan reilusti jne., mutta en mä ala stressaamaan sen enempää lapsen asioista.
Vierailija kirjoitti:
Miesystävälläni on kaksi lasta, 5 ja 6v. Emme asu yhdessä emmekä miehen lapsiviikoilla edes tapaa toisiamme kuin hyvin satunnaisesti. Hänen lapsensa ovat ihan ok, mutta en tunne heitä.
Toistaiseksi ainakin tämä tuntuu toimivan hyvin näin. Itse olen aika introvertti ja kaipaan paljon omaa tilaa, joten viihdyn miehen lapsiviikoilla erinomaisesti yksikseni. Mies kaipaisi enemmän seuraani, mutta tuntuu se lasten kanssa oleminen olevan sen verran hektistä hänellekin, että ei paljon ilmeisesti nukahtamisvaikeuksia ole sen jälkeen kun lapset on saanut nukkumaan. Oikein kivaa meillä silloin hänen lapsivapailla viikoillaan on sitten kyllä.
Minulle tällainen järjestely sopii erinomaisesti eikä ainakaan vielä tunnu siltä, että yhteen muuttamista kaipaisin välttämättä ollenkaan. Ennemmin vähän "pelottaa", että alkaako mies kaipaamaan yhdessäasumista jossain vaiheessa niin paljon, että minun pitäisi joko suostua siihen tai luopua miehestä. Huomaan kuitenkin jo nyt, kun pari vuotta ollaan yhdessä oltu, että mies haluaisi ainakin seksin merkeissä tavata minua myös lapsiviikoillaan. Joskus jaksan lähteä, mutta en läheskään aina. Matkaa on kuitenkin n.30km enkä halua silloin jäädä yöksi. Omat yöunet sitten jäävät kyllä hyvin vähäiseksi, jos kello on yli puolenyön kun pääsen vasta kotiin ja aamulla on aikainen herätys töihin.
Omien yöunien ja jaksamisen kustannnuksella ajelet yömyöhissä 60 km, jotta mies saa seksiä myös lapsiviikolla. Kaikkeen sitä ihmiset suostuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.
No jos rakastat naista niin autat. Siten naisen oma taakka kevenee ja jaksaa paremmin, myös parisuhteessa. Mutta jos ei kiinnosta ja et halua, niin vapaasti voit poistua kuvioista kokonaan.
Auttaako se nainen myös sitten miestä ottamalla vastuuta arjen asioista enemmän? Kaksi lastahan miehelläkin on.
Tämä on hankala tilanne. Nainen ei ole pyytänyt mitään, mutta jatkuvasti murehtii miten joutuu vaivaamaan tukiverkkoaan järjestääkseen lapsille kyytejä ja muita arkisia menoja. Jonkin verran voisin auttaa näissä, mutta kun tiedän että lasten isä voisi myös hoitaa näitä kyytejä ja muita asioita niin tuntuu typerältä edes tarjoutua. Ja tosiaan omia lapsia kuljetan omalla viikollani sekä hoidan heidän asioita, lääkärikäyntejä ym. Olen miettinyt kumpaa sitten auttaisin jos haluaisin ”tuhlata” lapsivapaani lasten asioihin. Exääni jonka tiedän tarvitsevan kipeämmin apua kuin nyxäni, jonka lapsilla kuitenkin on tukiverkkoa ja isä, joka vaan on tottunut luistamaan velvollisuuksista aina. Ja tosiaan auttaminen ei olisi olosuhteista johtuen kovin vastavuoroista.
Mahdollisen uusperheen muodostuessa yhteenmuuttaessa näitä joutuisi vielä enemmän miettimään. Sen vuoksi se ei oikein tunnu vaihtoehdolta vaikka yhdessä haluaisimme viettää enemmän aikaa.Meillä se hoitaa kuskaukset kenellä lapset on. Eli jos lapset on äidillään, äiti tai hänen miehensä, tai hommaamansa kuski vie lapsia, ja meillä lasten isä, eli mieheni, tai minä. Tähän mentiin kun lasten äiti oli koko ajan vailla jotain silloinkin kun lapset olivat hänellä, mutta jos häneltä pyydettiin lasten meillä ollessa jotain, niin "teidän pitää ITSE hoitaa lasten asiat kun lapset ovat teillä eikä mankua minulta apua, minulla oin nyt lapsivapaata enkä halua lapsia nähdä". Lopetimme itsekin sitten auttamasta, ja sillä on menty jo monta vuotta. Hätätapaukset on sitten erikseen.
Onko kyse viikko-viikko lapsista vai 2krt kuukaudessa lapsista? Jälkimmäisessä tapauksessa mielestäni on oikeutettua pyytää toiset vanhempaa osallistumaan lastens a elämään.
Ei ole kummastakaan, vaan lapset saavat tulla meille aina. Lasten elämään osallistutaan ihan päivittäin eri tavoin, viestein soittamalla, katsomalla wilma, noin nyt esimerkiksi. Elatusmaksut on määritelty tietyn suuruisiksi, ja ne kattavat kyllä lasten kuskaamisiakin. Lasten äitihän ei oikeasti edes tarvinnut apua, vaan hän oli vailla sitä että saisi kontrollida mieheni elämää. Kun lopetimme kaiken joustamisen, niin tilanne rauhoittui. Mitä enemmän antoi siimaa, sitä enemmän veti. Hätätapaukset edelleen erikseen.
Teidän tapaus on siis erilainen täysin kuin mistä omalla kohdallani puhun. Tuossa tapauksessa ei kannatakaan toisin toimia.
Eli teillä sinä näet lapsiasi vain 2krt kuukaudessa? Miksi ihmeessä näin, jos lastesi lähivanhemmalla on vaikeuksia hoitaa lasten asioita vaikka sinä etänä maksat riittävät elatustuet?
Minä olen vuoroviikko vanhempi. Lasten lähivanhemmalla ei ole lähtökohtaisesti vaikeuksia hoitaa asioita, mutta (supervanhempia lukuunottamatta) monet meistä tarvitsevat apua arjen asioissa välillä.
Naisystäväni lapset käyvät joka toinen viikonloppu isällään, aina ei silloinkaan. Ja heillä haasteita jonkin verran normaalia enemmän mutta isä ei osallistu silti mihinkään.
Lapsen tasolla sinä kyllä totisesti olet. Taitaa ottaa lapsiperhe-elämä todella koville kun olet noin kiukkuinen. No, sitä saa mitä tilaa.