Lue keskustelun säännöt.
Tahattomasti lapseton ei halua kuulla mitään lapsestani - onko tämä normaalia?
Ystäväni on tahattomasti lapseton. Pyrin olemaan ystävää kohtaan empaattinen eli en siis hiero hänen naamaansa tällaisia "voi kun lapseni on niin rakas <3" puheita, enkä myöskään valita lapsiarjesta. En koskaan lähetä lapsestani ystävälle kuvia tms. En tietenkään koskaan kysele häneltä, onko raskaana (ei kuulu tapoihini muutenkaan). Pyrin olemaan mahdollisimman sensitiivinen, en halua loukata. Ystävälle raskauteni oli jo kova paikka. Lapseni on pieni taapero ja olen hänen kanssaan vielä jonkin aikaa kotona hoitovapaalla ennen töihin palaamista. Minulla ei ole lapsen syntymän jälkeen oikein ollut "muuta elämää", kun olen ollut kotona lapsen kanssa ja vapaa-aikaa on ollut vähän. Koska olen lapsen kanssa lähes 24/7, ymmärrettävästi tekemäni asiat liittyvät lapseen.
Emme ole nähneet lapsen syntymän jälkeen ystävän kanssa. Pidämme kuitenkin säännöllisesti yhteyttä välimatkasta huolimatta. Ystäväni ei halua kuulla lapsestani mitään. Hän ei koskaan kysy mitään lapseeni liittyvää tai jos kerron jotain, niin on vain hiljaa, ei kommentoi tai vaihtaa aihetta. Jos vaikka sanon jotain ihan neutraalia "Käytiin tänään Emman kanssa neuvolassa/vaunulenkillä/leikkipuistossa", niin ei sano mitään. Kuulumisista keskustelu on mennyt lapsen syntymän jälkeen tosi vaikeaksi. Minä en oikeastaan voi kertoa mistään lapseen (ja samalla itseeni) liittyvästä tai jos kerron, niin ystävä ei kommentoi mitään. Minä kysyn ystävän kuulumisia, kuuntelen ja kommentoin niitä. Aika pitkälti puhumme hänen kuulumisistaan tai sitten jostain tosi pintapuolisesta. Keskustelusta on tullut omalta osaltani tosi yksinkertaista: en voi kertoa arjestani oikeastaan muuta, kuin että olenko lukenut jonkun uutisen/kirjan, mitä söin tänään ruoaksi tms, jos en voi mainita mitään lapseen liittyvää. Se nyt vaan on elämääni tällä hetkellä, että olen kotona pienen lapsen kanssa eikä minulla ole tällä hetkellä säännöllisiä harrastuksia/en ole töissä/elämässäni ei tapahdu mitään ihmeellisempää, koska pikkulapsiarki ja korona.
Onko tämä normaalia, että tahattomasti lapseton ei halua kuulla mitään lapsestani? Olenko kohtuuton, kun toivon, että saisin kertoa arkisia asioita elämästäni, johon nykyisin kuuluu lapsi? Yritin kerran jutella tästä tilanteesta ystäväni kanssa, mutta hän ei koe käyttäytyvänsä mitenkään poikkeuksellisesti eikä asia muuttunut mihinkään. Hän ei edelleenkään halua kuulla mitään lapsestani.
Ja kun joku kysyy, ymmärrän täysin, ettei kaikkia kiinnosta toisten lapset. En minä odota, että lapsestani keskusteltaisiin jatkuvasti. Toivon, että ystäväni voisi keskustella ihan normaalisti kanssani ja kommentoida minunkin kuulumisia. Jos sanon käyneeni Emman kanssa siellä neuvolassa, niin miksi ei voi vaikka kommentoida "Miten meni neuvolassa?/Toivottavasti kaikki meni hyvin." Tuollaisia kommentteja muut ystävät kysyisivät.
Kommentit (374)
Olen lapseton ja tykkään leikkiä ja viettää aikaa kavereiden lasten kanssa, mutta en mä niistä niiden vanhempien kanssa puhua jaksa jotain tyhjänpäiväistä. Ei mua kiinnosta udella mitä tarkoittaa että oli neuvola. Yleensä siellä käsittääkseni vaan katsotaan että asiat on kunnossa. Vanhempi osaa varmaan itse kertoa jos siellä todettiin että asiat on huonosti.
Yksi äiti puhui kerran koko tapaamisen ajan siitä että millä keinoin oli yrittänyt saada lapsen tiettyyn päiväkotiin ja että häntä jännittää pääseekö se (pääsi). Mun on tosi vaikea keksiä mitä järkevää voisin keskustella tuollaisesta aiheesta. Heillä oli siis monta päiväkotia vieressä.
En mäkään koita saada sellasia kavereita joilla ei ole hevosia tai jotka ei itse ratsasta puhumaan sopivasta kengitysvälistä tai puolipidettäeistä. Ei ketään kiinnosta asia tolla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa muuten äidit että se lapsikupla on siis lapsen etu ja hänelle paras. Silloin hän saa rauhassa harjoitella elämän alkua turvallisesti ! Eli jos olette siellä niin nauttikaa, teette jotain todella tärkeää. Tässä keskustelussa tuota pilkataan turhaan !
Ai lapsen etu on se että vanhemmalla ei ole enää kavereita kun hän ei halua enää puhua muusta kun lapsen rään väristä viime viikolla? Tuskinpa vaan.
Vierailija kirjoitti:
tajuaisin tuon, jos lapsesi olisi vasta vauva ja asia olisi uusi. mutta tuo tilanne on ilmeisesti kestänyt jo yli vuoden?
Täällä kestänyt jo 11 vuotta. Raskauteni oli aikoinaan kova pala ystävälleni, ei koskaan hyväksynyt sitä että minä tulin yhden yön suhteesta raskaaksi, mutta hän ei vaikka on naimisissa jne. Hän on serkkuni vaimo, siksi pitää välillä olla tekemisissä. Serkultani olen kuullut että vaimonsa on edelleen katkera koska minulla on lapsi.
Onhan tuo normaalia. Valitettsvasti ette kumpikaan voi muuttaa elämäänne juuri nyt. Jättäisin yhteydenpitoa siksi vähemmälle. Eihän tuo kuulosta siltä, että tuosta hyötyy kumpikaan osapuoli. Se ei ole kenenkään vika, elämä vain on vienyt teidät tähän tilanteeseen.
Ystävän tuskastahab tuo johtuu. Ymmärrän tuskan, mutta en sitä miten kohtelee muita ja itseään. Jos tuska on niin kova, että pitää sulkea ihmisiä ulos, niin pitää hakea terapia apua siihen tuskaan. Ja ulossulkemistahan tuo on. Saatko sä suhteesta mitään?
Toinen asia tässä on myös se, että mitä sitten jos ystäväsi tulee raskaaksi ja saa lapsen. Pitäisikö sun sitten automaattisesti palata ns vanhaan suhteeseen, olla tosi kiinnostunut hänestä/raskaudesta/lapsesta ja olla aina kuuntelemassa iloja ja suruja? Odottaako hän, että olisit sitten tukena vaikkei hän ole nyt ollut tukena? Nythän ystävä yrittää elää niin kuin sinulla ei olisi lasta. Vaikka ystävyyssuhteita ei voi elää pitämällä kirjanpitoa siitä kuka tekee mitä ja milloin, on ystävyyden edellytys vastavuoroisuus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette juttelisi sellaisesta, joka kiinnostaa teitä molempia? Puhu lapsesta sellaisille kavereille, jotka haluavat keskustella lapsista.
On vaikea jutella joistakin ajankohtaisista asioista, joille omassa elämässä ei ole juuri nyt aikaa. En ehdi lukemaan juurikaan kirjoja, katsomaan uusia tv-sarjoja tms.
Ap
Oliskohan se ongelma tässä? Jos sulla ei ole oikein mitään muuta keskusteltavaa kuin lapsi, ja ymmärrettävästi hänellä ei ole siihen paljon sanottavaa.
Tämä on ongelma myös meille, joilla on lapsia. Monet pikkulapsen äidit eivät halua puhua muusta kuin lapsensa asioista, kun minä taas haluaisin aikuisten kanssa puhua muustakin.
Mun ystävän mies on jääkiekkoilija. Arvaa mistä me emme puhu ?
En tajua lajista mitään. En ole kiinnostunut vapaalipuista. Yhden kerran menin, kun ystäväni ei saanut seuraa. Pyysi leikin kiinnostunutta.
Meillä oli kivaa, mutta en ole mennyt toiste.
Jos et keksi mitään muuta puhuttavaa, kuin lapsesi, kannattaa laajentaa reviiriään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole normaalia, hakeutuisi terapiaan työstämään tuskaansa. Te teette tuosta hyväksyttyä että toisia pitää kohdella silkkihansikkain (tässä tapauksessa lapsetonta) ja toisia saa kohdella kuin kuraa koska on paha olla.
Ei se niin mene, ystävät voivat puhua asioista, tuossa ei ole ystävyyttä jäljellä jos sanat pitää punnita tarkkaan ja elämän tärkein asia piilottaa.
Ap ei edes puhu lapsestaan tälle myrkynkeittäjälle ja silti te syytätte kipeän asian hieromisesta päin naamaa.
Ei tämän ystävän ongelma ole vain fyysinen, psyyke kannattaisi hoitaa ennen lapsettomuushoitoja.
Oletko aina samanlainen jaarittelija kuin avauksesi antaa olettaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole kohtuuton, mutta ystäväsi taitaa nyt voida psyykkisesti tosi huonosti. Anna hänelle aikaa. Ehkä pidät taukoa yhteydenpidosta hetkeksi. Jos ystäväsi tulee takaisin ja käyttäytyy eri tavalla, on hän todellinen ystävä. Jos hänestä ei enää kuulu mitään... no tiedät kyllä. Itsekin olen tahattomasti lapseton, mutta olen ottanut elämänasenteen, että iloitsen muiden lapsista. Hei, saan viettää lasten kanssa aikaa ilman varhaisia aamuheräilyjä ja huutokiukuttelujen kuuntelemista! 😀
Jos olet oikeasti hyvä ystävä, niin mietit, mitä tälle lapsettomalle ja siitä kärsivälle ihmiselle puhut. Lapseton ihminen kun ei ole mikään friikki ja kummajainen, jolla on velvollisuus kuunnella mitä tahansa, vaikka se sattuisi kuinka. Eikä hän ole alempiarvoinen kummajainen, jos ja kun tuntee tuskaa siitä, ettei ole saanut lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kärsin puolisoni kanssa lapsettomuudesta kuusi vuotta, yritimme ja yritimme, mutta en vaan tullut raskaaksi. Tällä aikavälillä useampi sukulainen/ystävä tuli raskaaksi ja olihan se aina kova paikka. Se tuska oli välillä ihan sietämätöntä ja koko elämä pyöri tän asian ympärillä. Otin näihin ihmisiin aina etäisyyttä.
Sitten taas yksi kaveri kertoi raskaudestaan, hänellä oli jo yksi lapsi ja muistan ajatelleeni vihaisena, että helv*tti hänellekin tulee toinen ja raivosin yksikseni tätä epäoikeudenmukaisuutta. Loppuraskaudessa vauva kuoli kohtuun ja mä lopulta tajusin, että kuinka itsekäs paska mä olin. Kuinka muiden lapset olis multa pois..?? Se että saisinko koskaan lasta, ei riipu kenenkään muiden lapsista. Ehkä ei ole tarkoitettu, että koskaan saisinkaan lapsia. Hyväksyin tämän ja sain rauhan asian kanssa.
Tästä meni muutama kuukausi ja tulin raskaaksi.
Pääsit siis äitikerhoon ja unohdit saman tein, kuinka kipeä asia lapsettomuus voi olla. Ihan ymmärrettävää, sillä pääsit tekemään pesäeron siihen lapsettomaan ihmiseen, joka aiemmin tahtomattasi olit.
Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei kaikille käy näin.
Kuulostaa että sinun elämässäsi ei tällä hetkellä mahdu muita juttuja kuin lapsesi. Ymmärrätkö kuinka vaikeaa toiselle voi olla kun ei ikinä pääse kokemaan sitä???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen tahattomasti lapseton (edelleen ja nyt jo yli 40v joten se toivo lienee menetetty ikiajoiksi), ja ymmärrän hyvin ystävääsi. Jossain vaiheessa minullakin oli sellainen aika, jolloin ystävien raskaudet ja vauvat tuntuivat kidutukselta. Sitten se meni ohi, ja aloin iloita toisten vauvoista sitäkin enemmän, koska omia ei ollut.
Siitä huolimatta, kun tapaan perheellisiä ystäviä, minua kiinnostaa edelleen ensisijaisesti se oma ystäväni, ei hänen miehensä tai lapsensa. Silloin kun kyläilen perheessä, huomioin ja leikitän myös lapsia, tai jos he tulevat perheellä luokseni kylään. Asia erikseen on silloin, kun tapaamme vaikka kahvittelun merkeissä tai menemme ulos syömään, teatteriin tms ystäväni kanssa kahdestaan. Kyllä minä silloin haluan nimenomaan antaa hänellekin muuta kuin vain iänikuista perheaikaa, eli sitä paljon puhuttua omaa aikaa, jolloin saa olla vain oma itsensä ja jutella tai tehdä muutakin kiinnostavaa. Minua kiinnostaa myös se, mitä kuuluu juuri hänelle, mitä hän on ajatellut tai tehnyt tai toivoisi edes tekevänsä. Juttelen mielelläni lapsistakin, mutta muun sivussa.
Jossakin vaiheessa myös niille vauvakuplassa eläville äideille tulee se tunne, että kaipaa edes hetken muutakin kuin kakkavaippoja ja unikouluja. AP, älä hylkää ystävääsi, jos teillä on muuten hyvät välit. Minusta se kertoo paljon, että hän yhä on elämässäsi ja tahtoo kuulua siihen, vaikka se onkin hänelle kertomasi perusteella tällä hetkellä tosi vaikeaa. Vauva- ja taaperoaika on intensiivistä, mutta usko pois, vielä sinullekin se hetki koittaa, että toivot voivasi jutella muustakin kuin vauvajutuista.
Jos teillä on muuten läheiset ja luontevat välit, voithan puhua ystävällesi. Lähesty asiaa siltä kantilta, että sinua harmittaa, kun elämä pyörii vielä niin paljon lapsen ympärillä, että ei oikein keksi muita puheenaiheita, mutta että sinulle on silti tärkeää säilyttää ystävyys ja toivot, että hän jaksaa ymmärtää.
"Ja kun joku kysyy, ymmärrän täysin, ettei kaikkia kiinnosta toisten lapset. "
Kyllä ystävän asiat ja elämä kiinnostaa. Jos ei kiinnosta, ei ole ystävä. Näin se vain on.
Miksi sitä lapsetonta pitäisi maailman tappiin asti ymmärtää? Ei tietenkään tarvitse hehkuttaa sitä lapsiperhe-elämää, mutta eihän siinäkään ole mitään järkeä, jos toinen ei saa kertoa mitään lapseen liittyvää, ettei toiselle tule paha mieli. Se paha mieli on sen lapsettoman päässä, ei kenenkään tunteet ole toisen vastuulla.
Olipa tahattomasti lapseton tai ei, minusta on kohtuullista, että toinen joskus sanoo lapsestaan/lapsistaan jotain ja siitä aiheesta voi jutellakin hetken. Minä en esimerkiksi itse ole ollenkaan kiinnostunut joistakin aiheista, mutta juttelen niistä ystävieni kanssa, jos nuo aiheet ovat heille tärkeitä. Minusta sekään ei ole peruste, että joku asia toisen elämässä olisi itselle liian kipeä - ei se toisen elämässä oleva asia ole itseltä pois. Minua on työpaikkakiusattu jo useamman vuoden, enkä olen vieläkään löytänyt uutta työpaikkaa. Tilanne on minulle todella raskas, mutta ei se estä minua keskustelemasta ystävien kanssa heidän työstään eikä ole minulta pois, jos heillä on mukava työ.
Vierailija kirjoitti:
Voi kuulkaa kun mulla oli kohdun ulkopuolinen raskaus eli munatorviraskaus, josta jouduin leikkaukseen ja pitkälle sairauslomalle (6 vko), tuli sitten luokkakaveri kylään kaksivuotiaansa kanssa kysyen "eikö sitä olisi voitu pelastaa?" Voiko olla enempää idiootti? Jos olisin ollut täysissä voimissa olisin voinut osoittaa ovea, mutta häkellyin täysin ja katselin kun hän nukutti kaksivuotiaansa päiväunille meidän olkkarin sohvalle. Jäi mieleen ikuisesti. Häkeltyneenä en löytänyt mitään sanottavaa, olisinko pystynyt sanomaan " en ollut mitään aborttia tekemässä". Vieläkin joskus tavataan, mutta en voi unohtaa. Tästä on yli 30 vuotta. En ole edes keskustellut asiasta, mutta voi olla, että nyt voimaantuneena sanon, että painu .......
Oletko ehkä ymmärtänyt kaverisi kysymyksen väärin? Minä en tiedä mitään kohdun ulkopuolisesta raskaudesta ja viestisi alkua lukiessa mietin voikohan alkion/sikiön siirtää leikkauksella väärästä paikasta kohtuun. Ehkä kaverisi kysyi samaa asiaa rehellisen tietämättään, mutta sinä tulkitsit kysymyksen syyllistämisenä tai arvosteluna. Vai oletko vihainen kaverillesi, koska hän ei mielestäsi tiennyt asiasta tarpeeksi etukäteen?
Vierailija kirjoitti:
On normaalia. Olen pahoillani enkä tarkoita loukata, mutta et voi millään tasolla sisäistää hänen tuskaansa. Voit lukea, pohtia, ymmärtää, mutta et voi sisäistää. Minäkään en olisi voinut, ennen kuin koin tahattoman lapsettomuuden. Terv. entinen lapseton
Sitten tämän lapsettoman pitäisi ottaa ohjat käsiinsä ja viheltää peli poikki ja ottaa etäisyyttä tähän ystäväänsä. Edes tahattomasti lapseton ei voi vuosia poimia ystävyydestä vaan rusinat pullasta ja sanella ehdot yksipuolisesti.
Ja tiedän mistä puhun. Kärsin viisi vuotta lapsettomuudesta ennen esikoista. Sain myös kaksi keskenmenoa ivf-hoidoista. Jälkimmäisen keskenmenon kohdalla hyvällä ystävällä alkoi raskaus samaan aikaan ja lasketut aikamme olisivat olleet samalla viikolla. Kun minun raskaus meni taas kesken, en kestänyt ystäväni raskautta. Pyysin anteeksi ja selitin tilanteen hänelle ja sanoin että tarvitsen nyt vähän etäisyyttä. Hän ymmärsi ja kunnioitti toivettani. Meni noin 4-5 kuukautta, kunnes olin prosessoinut asioita päässäni tarpeeksi ja otin uudelleen yhteyttä ystävääni. Jatkoimme ystävyyttä siitä mihin jäimme, enkä minä asettanut mitään ehtoja tai rajoja mistä hän saa puhua seurassani.
Muistakaa muuten äidit että se lapsikupla on siis lapsen etu ja hänelle paras. Silloin hän saa rauhassa harjoitella elämän alkua turvallisesti ! Eli jos olette siellä niin nauttikaa, teette jotain todella tärkeää. Tässä keskustelussa tuota pilkataan turhaan !