Lue keskustelun säännöt.
Tahattomasti lapseton ei halua kuulla mitään lapsestani - onko tämä normaalia?
Ystäväni on tahattomasti lapseton. Pyrin olemaan ystävää kohtaan empaattinen eli en siis hiero hänen naamaansa tällaisia "voi kun lapseni on niin rakas <3" puheita, enkä myöskään valita lapsiarjesta. En koskaan lähetä lapsestani ystävälle kuvia tms. En tietenkään koskaan kysele häneltä, onko raskaana (ei kuulu tapoihini muutenkaan). Pyrin olemaan mahdollisimman sensitiivinen, en halua loukata. Ystävälle raskauteni oli jo kova paikka. Lapseni on pieni taapero ja olen hänen kanssaan vielä jonkin aikaa kotona hoitovapaalla ennen töihin palaamista. Minulla ei ole lapsen syntymän jälkeen oikein ollut "muuta elämää", kun olen ollut kotona lapsen kanssa ja vapaa-aikaa on ollut vähän. Koska olen lapsen kanssa lähes 24/7, ymmärrettävästi tekemäni asiat liittyvät lapseen.
Emme ole nähneet lapsen syntymän jälkeen ystävän kanssa. Pidämme kuitenkin säännöllisesti yhteyttä välimatkasta huolimatta. Ystäväni ei halua kuulla lapsestani mitään. Hän ei koskaan kysy mitään lapseeni liittyvää tai jos kerron jotain, niin on vain hiljaa, ei kommentoi tai vaihtaa aihetta. Jos vaikka sanon jotain ihan neutraalia "Käytiin tänään Emman kanssa neuvolassa/vaunulenkillä/leikkipuistossa", niin ei sano mitään. Kuulumisista keskustelu on mennyt lapsen syntymän jälkeen tosi vaikeaksi. Minä en oikeastaan voi kertoa mistään lapseen (ja samalla itseeni) liittyvästä tai jos kerron, niin ystävä ei kommentoi mitään. Minä kysyn ystävän kuulumisia, kuuntelen ja kommentoin niitä. Aika pitkälti puhumme hänen kuulumisistaan tai sitten jostain tosi pintapuolisesta. Keskustelusta on tullut omalta osaltani tosi yksinkertaista: en voi kertoa arjestani oikeastaan muuta, kuin että olenko lukenut jonkun uutisen/kirjan, mitä söin tänään ruoaksi tms, jos en voi mainita mitään lapseen liittyvää. Se nyt vaan on elämääni tällä hetkellä, että olen kotona pienen lapsen kanssa eikä minulla ole tällä hetkellä säännöllisiä harrastuksia/en ole töissä/elämässäni ei tapahdu mitään ihmeellisempää, koska pikkulapsiarki ja korona.
Onko tämä normaalia, että tahattomasti lapseton ei halua kuulla mitään lapsestani? Olenko kohtuuton, kun toivon, että saisin kertoa arkisia asioita elämästäni, johon nykyisin kuuluu lapsi? Yritin kerran jutella tästä tilanteesta ystäväni kanssa, mutta hän ei koe käyttäytyvänsä mitenkään poikkeuksellisesti eikä asia muuttunut mihinkään. Hän ei edelleenkään halua kuulla mitään lapsestani.
Ja kun joku kysyy, ymmärrän täysin, ettei kaikkia kiinnosta toisten lapset. En minä odota, että lapsestani keskusteltaisiin jatkuvasti. Toivon, että ystäväni voisi keskustella ihan normaalisti kanssani ja kommentoida minunkin kuulumisia. Jos sanon käyneeni Emman kanssa siellä neuvolassa, niin miksi ei voi vaikka kommentoida "Miten meni neuvolassa?/Toivottavasti kaikki meni hyvin." Tuollaisia kommentteja muut ystävät kysyisivät.
Kommentit (374)
Vierailija kirjoitti:
Voi jeesus miten pitkä aloitus.
En ole tahattomasti lapseton, mutta miksi ihmeessä puhuisimme vauvoista tai lapsesta kaverini kanssa, jolla on lapsi? Miksi minä kysyisin lapsesta mitään??? Ei hänkään kysele akvaariokalojeni kuulumisia.
Ohitaako hän akvaarikala-aiheesi ja vaihtaa puheenaihetta kommentoimatta mitään kaloistasi?
Ap:n elämään ei tuossa vaiheessa kuulu mitäön muuta kuin lapsen kuulumiset, ihan ymmärrettävää. Siksi ne ihmissuhteet tuossa elämänvaiheessa muuttuvat, osa ystävistä jää kun heitä ei enä kiinnosta lapsellisen kaverin kuulumiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi jeesus miten pitkä aloitus.
En ole tahattomasti lapseton, mutta miksi ihmeessä puhuisimme vauvoista tai lapsesta kaverini kanssa, jolla on lapsi? Miksi minä kysyisin lapsesta mitään??? Ei hänkään kysele akvaariokalojeni kuulumisia.
Toisaalta, jos olisit jostain syystä pakotettu roudaamaan akvaariota mukanasi 25/7 vuoden verran, voisi kaverisi vaikka nyt Valtterin yllättäessä kysyä, kuin selvisit kinoksista ja pysyikö vesi lämpimänä.
Ihan vaan, kun pystyisi kuvittelemaan itse asiaa kokematta, että aika iso osa päivästäsi menee varmasti tällaisten asioiden ratkomiseen. Vaikkei ne itselle kiinnostavia olekaan.
(Suruaspektin ymmärrän paremmin, mutta tässä kommentissa ei lähdetty siitä)
Vierailija kirjoitti:
Voi kuulkaa kun mulla oli kohdun ulkopuolinen raskaus eli munatorviraskaus, josta jouduin leikkaukseen ja pitkälle sairauslomalle (6 vko), tuli sitten luokkakaveri kylään kaksivuotiaansa kanssa kysyen "eikö sitä olisi voitu pelastaa?" Voiko olla enempää idiootti? Jos olisin ollut täysissä voimissa olisin voinut osoittaa ovea, mutta häkellyin täysin ja katselin kun hän nukutti kaksivuotiaansa päiväunille meidän olkkarin sohvalle. Jäi mieleen ikuisesti. Häkeltyneenä en löytänyt mitään sanottavaa, olisinko pystynyt sanomaan " en ollut mitään aborttia tekemässä". Vieläkin joskus tavataan, mutta en voi unohtaa. Tästä on yli 30 vuotta. En ole edes keskustellut asiasta, mutta voi olla, että nyt voimaantuneena sanon, että painu .......
Oletpa pitkävihainen! Voimaantuminen merkitsee siis sinulle katkeroitumista ja vittuilukykyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö teillä ennen lastasikaan ollut mitään juttelunaiheita/yhteisiä kiinnostuksen kohteita vai miksi jutunaihetta on nyt yhtäkkiä niin vaikeaa keksiä?
Olemme puhuneet esimerkiksi töistä, harrastuksista ja ihmissuhteista. Olen hoitovapaalla töistä, aikaa säännöllisille harrastuksille ei nykyisin ole ja ihmisiä näen harvoin, kun ei ole aikaa/koronan takia ollut mahdollista. Siksi nuo jutunaiheet eivät ole tällä hetkellä minun puoleltani ajankohtaisia.
Ap
Yritä vain puhua noista muista aiheista vaikka ne eivät olisi ajankohtaisia itsellesi. Ystävyytenne kaipaa vastavuoroisuutta ja tukea myös sinun puoleltasi. Mielestäni vaadit ystävältä tässä asiassa enemmän kuin hän kestää. Hänellä voi kuitenkin olla taustalla paljon traumoja tai ties mitä aiheesta.
Ihmiset eivät ole kiinnostuneita muiden ihmisten sinappikoneista. Lähes jokainen toki nostaa oman lapsensa jalustalle ja jaksaa työpaikan ruokapöydässä kertoa päivittäin "meijän Ville sitä ja tätä". Kun saat lapsen, uudet kaverit löytyvät sieltä hiekkalaatikolta ja vanhojen ystävien kanssa palataan viikonloppujen viettoihin siideriä lipittelemään ja saunomaan vasta, kun tulee joka toiselle avioerot ja joka toinen viikonloppu on se villi sinkkumammaviikonloppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia. Olen pahoillani enkä tarkoita loukata, mutta et voi millään tasolla sisäistää hänen tuskaansa. Voit lukea, pohtia, ymmärtää, mutta et voi sisäistää. Minäkään en olisi voinut, ennen kuin koin tahattoman lapsettomuuden. Terv. entinen lapseton
Siitä huolimatta ihmisellä voi olla käytöstavat.
Niin. Käytöstavat ovat kiittämistä, anteeksi pyytämistä jne. Käytöstapoihin ei kuulu lapsesta kysyminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jeesus miten pitkä aloitus.
En ole tahattomasti lapseton, mutta miksi ihmeessä puhuisimme vauvoista tai lapsesta kaverini kanssa, jolla on lapsi? Miksi minä kysyisin lapsesta mitään??? Ei hänkään kysele akvaariokalojeni kuulumisia.
Ohitaako hän akvaarikala-aiheesi ja vaihtaa puheenaihetta kommentoimatta mitään kaloistasi?
Ap:n elämään ei tuossa vaiheessa kuulu mitäön muuta kuin lapsen kuulumiset, ihan ymmärrettävää. Siksi ne ihmissuhteet tuossa elämänvaiheessa muuttuvat, osa ystävistä jää kun heitä ei enä kiinnosta lapsellisen kaverin kuulumiset.
Kukaan omasta ystäväpiiristäni ei puhunut vain vauvastaan tai vain lapsen kuulumisista näiden ollessa pieniä, kuten en itsekään. Kyllä ap:llekin varmasti kuuluisi myös muuta, mutta hän ei vain halua puhua mistään muusta. Mikä on täysin ok jos sen vain itse ymmärtää. (Siis oikeasti aina on monenlaista puhuttavaa jos on ystävästä kyse)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuulkaa kun mulla oli kohdun ulkopuolinen raskaus eli munatorviraskaus, josta jouduin leikkaukseen ja pitkälle sairauslomalle (6 vko), tuli sitten luokkakaveri kylään kaksivuotiaansa kanssa kysyen "eikö sitä olisi voitu pelastaa?" Voiko olla enempää idiootti? Jos olisin ollut täysissä voimissa olisin voinut osoittaa ovea, mutta häkellyin täysin ja katselin kun hän nukutti kaksivuotiaansa päiväunille meidän olkkarin sohvalle. Jäi mieleen ikuisesti. Häkeltyneenä en löytänyt mitään sanottavaa, olisinko pystynyt sanomaan " en ollut mitään aborttia tekemässä". Vieläkin joskus tavataan, mutta en voi unohtaa. Tästä on yli 30 vuotta. En ole edes keskustellut asiasta, mutta voi olla, että nyt voimaantuneena sanon, että painu .......
Oletpa pitkävihainen! Voimaantuminen merkitsee siis sinulle katkeroitumista ja vittuilukykyä?
Anna hänen olla. Lyöty ei kaipaa lisää lyömistä. Jos toisella on paha olo, niin ei kannata lähteä haukkumaan. Se vain lisää pahaa oloa.
Olet kyllä niin stereotyyppinen lapset tuosta noin vaan saanut nainen. Ei mitään ymmärrystä siitä, miten raskas ja kokonaisvaltainen tilanne tahaton lapsettomuus on. Kaikkien onnistuminen muistuttaa omasta epäonnistumisesta. Muut etenevät elämässään ja itse polkee samassa suossa, jonottaa vuodesta toiseen samassa jonossa kun muut ohittelevat ja pääsevät toista kaistaa nopeammin ohi. Pettymys itseensä seuraa koko ajan. Ja sitten sinä ihmettelet, että miksi tätä kaveria ei kiinnosta sun vauvan kuulumiset ja vertaat siihen, että kyllähän sinäkin kyselet hänen lemmikistään...??!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tulisi mieleenkään puhua esim. vähän pinnallisempien kavereideni kanssa astronomiasta, kuten en puhu älykkökavereideni kanssa meikeistä. Onhan sun elämässä oltava jotain muutakin kuin vauva? Et seuraa uutisia, et harrasta mitään, sulla ei ole parisuhdetta eikä mielenkiinnon kohteita? Puhu siitä lapsesta lapsellisten kanssa ja muusta muiden kanssa. Tarviit ap vähän tilannetajua. Olet hieman itsekäs jos sun on vaan pakko päästä puhumaan lapsesta just yhdelle tietylle ihmiselle.
Sanoisin, että kaverin reaktio on toisaalta täysin ymmärrettävä, mutta yliampuva. Jos oma, pitkään kestänyt katkeruus lapsettomuudesta aiheuttaa sen, että ei halua nähdä eikä kuulla mitään, mikä liittyy lapsiin, ja kaverisuhteet alkavat rakoilla, olisi korkea aika hakea ammattiapua asian käsittelyyn. Ei tilanne ainakaan parane sillä, että koko aihepiiri on kielletty, ja kaverit saavat koko ajan olla varpaillaan, ettei nyt vaan tule sanottua mitään, jonka toinen voisi jotenkin käsittää väärin, koska niin käy kuitenkin. Liiallinen herkkänahkaisuus on myös ihmisen omallakin vastuulla, eikä tässä asiassa pidä aina ajatella niin, että varmasti nyt tuore äiti hieroo onneaan kaverin naamaan. Mitä tahansa se äiti sanoo tai tekee, lapseton kaveri käsittää asian eri tavalla, kuin sanoja tarkoitti, ja kokee oikeudekseen katkeroitua lisää. Olen törmännyt tällaisiin ihmisiin, ja on aika uskomatonta, miten ihan selvistä sanoista saa väännettyä omaan käyttäytymiseen sopivat sytykkeet. Parempi olisi rehellisesti kertoa kavereille, että lapsettomuus on niin kova asia, että ei nyt pysty osallistumaan ihan kaikkeen. Parempi niin, kuin kieltää oman katkeruuden olemassaolo.
Olen ollut itsekin tuossa tilanteessa. Omaa tahdonvastaista lapsettomuutta oli kestänyt kahdeksan vuotta, kun eräs kaveri tuli raskaaksi. Kyllä se nipisteli, mutta kun tiesin, että hän oli roikkunut samassa tilanteessa minua kauemmin, niin en todellakaan halunnut näyttää sitä. Kaikille ei kuitenkaan lapsia tule, eikä siitä saisi tehdä elämässään kaiken muun yli menevää pakkomiellettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tahattomasti lapsettomien ei ole mielestäni hyvä viettää tällä palstalla liikaa aikaa. Suomalaiset ovat ovat tutkitusti erittäin epäempaattisia.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ystäväsi olisi työtön ja et saisi sanoa ikinä mitään työhön liittyvää? Ei olisi ok sanoa, että väsyttää töiden jälkeen, kun se loukkaisi toista? Et saisi edes sanoa, että olet matkalla töihin jos toinen kysyy, missä olet?
Herätys!! Ei lapsettomuus ole mikään oikeus käyttäytyä noin vaativasti muita kohtaan!
Tämä on niin hyvä pointti. Samoin esim avioero, varsinkin jos ystävääsi on petetty. Sinulla ja lapsillasi on ehjä koti, mutta et voi puhua enää, miten nautit elämästäsi miehesi kanssa, ja miten lapsesi ovat iloisia ym. Näissä tilanteissa todellinen molemminpuolinen ystävyys punnitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei petä, jos nainen vain antaa lähes joka ilta. Jos ei piparia tipu, kyllä sitä löytyy vaikka työpaikalta tai harrastuksista. Turha sitten mamman valittaa. Jo Matti Nykänen sen tiesi: "Jos vaimo pihtaa nisua, mä lähden baariin tsiikaan tisua."
En seurustele kuin samassa tilanteessa olevien kanssa. Saa sitä vertaistukea.
Vierailija kirjoitti:
Sinä ja ystäväsi olette ystäviä. Teidän välinen juttu. Lapsi on ulkopuolinen.
Minusta ystävyyteen kuuluu molempien kuulumiset.Oma suru ei ole ystävän vika.Sen ystävän ,jolla on lapsi,kannattaa kuitenkin olla hienotunteinen eikä tuputtaa pelkkiä lapsijuttuja.Mutta kyllä molemminpuoliseen ystävyyteen kuuluisi myös toisen onnesta iloitseminen huolimatta omasta surusta.Ystävien kuuluu jakaa sekä ilot että surut.Kyllähän perhe-elämään kuuluu paljon muutakin kuin pelkkää iloa,niitäkin asioita on kiva voida puhua ystävän kanssa.Se helpottaa ja toiselta voi saada uusia näkemyksiä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette juttelisi sellaisesta, joka kiinnostaa teitä molempia? Puhu lapsesta sellaisille kavereille, jotka haluavat keskustella lapsista.
On vaikea jutella joistakin ajankohtaisista asioista, joille omassa elämässä ei ole juuri nyt aikaa. En ehdi lukemaan juurikaan kirjoja, katsomaan uusia tv-sarjoja tms.
Ap
Tällainen aloitus on tyhmän ihmisen laatima. Ihmettelet kun se lapsettomuuden tuskastaan kärsivä ystäväsi välttelee luonnollisesti vauva/lapsikeskusteluja mutta itse et pysty keskustelemaan mistään ajankohtaisista tai muistakaan asioista…? En itse muista, että oma vauva- ja pienten lasten kanssa arkielämä olisi ollut niin työlästä ettei uutisiakaan tai lehtiä olisi ehtinyt vilkaista.
Mikä on syy että täällä käyt tällaista keskustelua? Oletko kuitenkin piiloagressiivinen ystävääsi kohtaan ja nautit lapsettomuutensa aiheuttamasta tuskasta?
Varsinainen ystävä 😧
Vierailija kirjoitti:
Tahattomasti lapsettomien ei ole mielestäni hyvä viettää tällä palstalla liikaa aikaa. Suomalaiset ovat ovat tutkitusti erittäin epäempaattisia.
Tämä palsta on täydellinen kohtaamispaikka aivan kaikille ihmisille. Täällä sitä empaattisuutta voi juuri syntyä. Kun lukee toisten ihmisten viestejä, niin voi saada itse uutta näkökulmaa asioihin, joita ei ole voinut ajatella "sisältä päin". On hyvää harjoitusta ihan jokaiselle seksuaalille kurkistaa aseksuaalin näkökulmaan, lapsellisten lapsettomien näkökulmaan jne. ja sama toisinpäin. Tämähän on uskomattoman hieno palsta juuri tämän takia! Kun muistaa vaan olla loukkaamatta ketään tai olla loukkaantumatta mistään. Tahallinen provoilu sotkee hedelmällistä ajatuksenvaihtoa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on ihan sekin pointti, että eipä lapsettomalla ole mitään sanottavaa noihin juttuihin. Minunkin sukulaiset ja kaverit paasaa lapsistaan, mutta ei ole mitään tarttumapintaa omaan elämään, joten totean vain että "okei". Usein lähettelevät kuviaan ipanoistaan ja niihin vastaan välillä aidosti ja välillä kohteliaisuudesta että "onpas hän söpö" tai jotain vastaavaa. Ei valitettavasti ketään kiinnosta niin paljon toisten lapset, etenkään kun on lapseton eikä voi vastavuoroisesti keskustella aiheesta.
Todellisuudessa et varmaan edes kuuntele ystävääsi, kun hän sanoo sanan lapseni. Vaikka en puhu lapsistani, joudun kertomaan, että MINÄ tein tai koin jotain jossa oli lapseni mukana. Mutta siinä vaiheessa lapsia vihaava ystäväni on jo sulkenut korvansa ja sanoo välinpitänättömästi että ai jaa. Mutta hän olettaa, että kuuntelen yksityiskohtaisesti hänen avantounnistaan (en menisi, olen tosi kylmä herkkä), ruokakurssistaan (vege-kurssi, jonka olin käynyt ja jonka tiimoilta olin jo aloittanut keskustelun ja vahingossa maininnut sanan lapsi ja hän oli lopettanut kuuntelemisen, vaan nyt minun piti kuunnella kurssi alusta alkaen uudestaan). Aina ei todellakaan ole sitä tarttumapintaa toisen kokemuksiin, mutta eikö voi ihan vastavuoroisuuden ja ystävyyden nimissä kuunnella kohteliaasti ja olla kiinnostunut toisen elämästä? Vai onko se niin, että vain lapsettomat saa määrätä keskustelun sisällöstä?
Siitä huolimatta ihmisellä voi olla käytöstavat.