Lue keskustelun säännöt.
Tahattomasti lapseton ei halua kuulla mitään lapsestani - onko tämä normaalia?
Ystäväni on tahattomasti lapseton. Pyrin olemaan ystävää kohtaan empaattinen eli en siis hiero hänen naamaansa tällaisia "voi kun lapseni on niin rakas <3" puheita, enkä myöskään valita lapsiarjesta. En koskaan lähetä lapsestani ystävälle kuvia tms. En tietenkään koskaan kysele häneltä, onko raskaana (ei kuulu tapoihini muutenkaan). Pyrin olemaan mahdollisimman sensitiivinen, en halua loukata. Ystävälle raskauteni oli jo kova paikka. Lapseni on pieni taapero ja olen hänen kanssaan vielä jonkin aikaa kotona hoitovapaalla ennen töihin palaamista. Minulla ei ole lapsen syntymän jälkeen oikein ollut "muuta elämää", kun olen ollut kotona lapsen kanssa ja vapaa-aikaa on ollut vähän. Koska olen lapsen kanssa lähes 24/7, ymmärrettävästi tekemäni asiat liittyvät lapseen.
Emme ole nähneet lapsen syntymän jälkeen ystävän kanssa. Pidämme kuitenkin säännöllisesti yhteyttä välimatkasta huolimatta. Ystäväni ei halua kuulla lapsestani mitään. Hän ei koskaan kysy mitään lapseeni liittyvää tai jos kerron jotain, niin on vain hiljaa, ei kommentoi tai vaihtaa aihetta. Jos vaikka sanon jotain ihan neutraalia "Käytiin tänään Emman kanssa neuvolassa/vaunulenkillä/leikkipuistossa", niin ei sano mitään. Kuulumisista keskustelu on mennyt lapsen syntymän jälkeen tosi vaikeaksi. Minä en oikeastaan voi kertoa mistään lapseen (ja samalla itseeni) liittyvästä tai jos kerron, niin ystävä ei kommentoi mitään. Minä kysyn ystävän kuulumisia, kuuntelen ja kommentoin niitä. Aika pitkälti puhumme hänen kuulumisistaan tai sitten jostain tosi pintapuolisesta. Keskustelusta on tullut omalta osaltani tosi yksinkertaista: en voi kertoa arjestani oikeastaan muuta, kuin että olenko lukenut jonkun uutisen/kirjan, mitä söin tänään ruoaksi tms, jos en voi mainita mitään lapseen liittyvää. Se nyt vaan on elämääni tällä hetkellä, että olen kotona pienen lapsen kanssa eikä minulla ole tällä hetkellä säännöllisiä harrastuksia/en ole töissä/elämässäni ei tapahdu mitään ihmeellisempää, koska pikkulapsiarki ja korona.
Onko tämä normaalia, että tahattomasti lapseton ei halua kuulla mitään lapsestani? Olenko kohtuuton, kun toivon, että saisin kertoa arkisia asioita elämästäni, johon nykyisin kuuluu lapsi? Yritin kerran jutella tästä tilanteesta ystäväni kanssa, mutta hän ei koe käyttäytyvänsä mitenkään poikkeuksellisesti eikä asia muuttunut mihinkään. Hän ei edelleenkään halua kuulla mitään lapsestani.
Ja kun joku kysyy, ymmärrän täysin, ettei kaikkia kiinnosta toisten lapset. En minä odota, että lapsestani keskusteltaisiin jatkuvasti. Toivon, että ystäväni voisi keskustella ihan normaalisti kanssani ja kommentoida minunkin kuulumisia. Jos sanon käyneeni Emman kanssa siellä neuvolassa, niin miksi ei voi vaikka kommentoida "Miten meni neuvolassa?/Toivottavasti kaikki meni hyvin." Tuollaisia kommentteja muut ystävät kysyisivät.
Kommentit (374)
Jos joku kärsii lapsettomuudesta, kaikki puhe omasta lapsesta on asian "hieromista hänen naamaansa". Uskomatonta ettet tätä tajua..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö teillä ennen lastasikaan ollut mitään juttelunaiheita/yhteisiä kiinnostuksen kohteita vai miksi jutunaihetta on nyt yhtäkkiä niin vaikeaa keksiä?
Olemme puhuneet esimerkiksi töistä, harrastuksista ja ihmissuhteista. Olen hoitovapaalla töistä, aikaa säännöllisille harrastuksille ei nykyisin ole ja ihmisiä näen harvoin, kun ei ole aikaa/koronan takia ollut mahdollista. Siksi nuo jutunaiheet eivät ole tällä hetkellä minun puoleltani ajankohtaisia.
Ap
Miten niin ei ole aikaa harrastuksille? Onhan sillä lapsella toinenkin vanhempi ja on jo yli vuoden eli hyvin voit jo harrastaa. Mutta kaikelle kyllä keksii tekosyyn jos haluaa.
Mulla on useampiakin tahattomasti lapsettomia ystäviä. Suurin osa on ajan kanssa päässyt voimakkaimmista tunnekuohuista yli ja ystävyys on jatkunut. Ainoastaan yksi oli sellainen, että ei kyennyt sulattamaan sitä kun sain lapsen. Edes aika ei auttanut. Välimme menivät tosi vaikeiksi. Lopulta totesin, että hänen katkeruutensa söi minuakin. En jaksanut ja lakkasin pitämästä yhteyttä. Hänestä olen varmaan hylännyt hänet, mutta minusta tuo ratkaisu oli oikea meidän molempien kannalta. Ei tuo tilanne ollut hänellekään mukava.
Tuota noin...et taida olla kovin empaattinen ihminen..
Vierailija kirjoitti:
Voisitko kutsua ystäväsi vieraaksi teille? Tai ehkä menisitte yhdessä johonkin tapahtumaan, minne lapsesi tulisi kanssa? Ystävällesi on voinut syntyä todella ruusuinen kuva lapsiperhearjesta, mikä lisää hänen haluaan välttää kaikkea lapsiin liittyvää, koska hän haluaa välttää mm. kateuden ja katkeruuden tunteita.
Että asiaa oikein hierottaisiin ystävän naamaan? Katso, tässä se on, mulla on mitä sä et koskaan voi saada?
Eipä taida ap:n ystävää auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne mutta ei se ystävä varmasti haluaisi käyttäytyä noin mutta hänen surunsa asian suhteen vaan on niin voimakas ettei nyt pysty muuhun. Ja vähän ehkä minulle pisti aloituksessa korvaan, että ap haluaa olla ymmärtäväinen ja toimia empaattisesti mutta tuntuu ettei ap kuitenkaan yhtään siedä sitä ettei joku ihaile hänen lastaan ja halua tietää kaikkea hänen lapsestaan. Ja on kyllä outoa, etti äitinä muka tiedä sen vertaa maailman menosta että voisi keskustella muustakin kuin lapsesta. Uutisethan voi pyöriä telkkarista/radiosta/kännykästä pitkin päivää kun on kotona lapsen kanssa. Tuntuu keksityltä tekosyyltä sille ettei vaan kehtaa sanoa että ei halua puhua muusta kuin lapsesta ja että ap:sta on tullut yksi niistä äideistä joka menetti koko muun minuutensa kun sai vauvan eikä elämässä ole enää tilaa millekään muulle. Sitten muutaman vuoden päästä on itkemässä kun ylipäänsä ystävät kaikkosivat pikkulapsi aikana kun ei nekään kaverit joilla on lapsia jaksa kuunnella kun toinen puhuu vaan lapsesta.
Ei tämä ystäväni tiedä "kaikkea" lapsestani, eikä tarvitsekaan tietää. Hän tietää lapseni nimen ja iän. Ei hän tiedä esimerkiksi lapseni luonteesta/tavoista tai muusta vastaavasta mitään, koska ei ole halunnut kuunnella, niin en ole edes yrittänyt kertoa mitään tällaista. Neutraalitkin asiat ovat olleet jo liikaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko vähän tyhmä? Tietenkään hän ei halua puhua lapsestasi, kun se sattuu liikaa. Oletko sadisti vai tunnetko itsesi jotenkin paremmaksi ihmiseksi kun olet onnistunut lasten hankinnassa ja toinen ei, vaikka haluaisi?
Ei lapsen saamisessa ole kyse onnistumisesta. Kuka tahansa voi olla tahattomasti lapseton, minäkin voisin. Ei lapsi ole mikään "ylpistelyn" aihe. Elämässäni ei vain tällä hetkellä ole oikein muuta kuin lapsi, koska olen hoitovapaalla kotona.
Ap
Ehei, kuule. Et ymmärrä yhtään mitään lapsettomuudesta, joten lakkaa kuvittelemasta, mitä mikäkin voi olla lapsettoman silmin. Lakkaa yrittämästä tuomasta lapsiasioita hänen eteensä. Lapsettomuus voi olla henkisesti yhtä tuskaista kuin synnytys on fyysisesti. Erona on vain se, että lapsettomuuden kipu voi toistua joka ikinen päivä. Synnytyskipu taas lakkaa syntymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinullekin saattaa tehdä hyvää tavata vain kaksin ystävän kanssa ja olla pois lapsikuplastasi. Menkää vaikka elokuviin, kuuntelemaan musiikkia, teatteriin pariksi tunniksi ja jutelkaa sen jälkeen kokemuksestanne.
Mutta älä puhu lapsestasi mitään. Lapsettoman kipua et unnu ymmärtävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne mutta ei se ystävä varmasti haluaisi käyttäytyä noin mutta hänen surunsa asian suhteen vaan on niin voimakas ettei nyt pysty muuhun. Ja vähän ehkä minulle pisti aloituksessa korvaan, että ap haluaa olla ymmärtäväinen ja toimia empaattisesti mutta tuntuu ettei ap kuitenkaan yhtään siedä sitä ettei joku ihaile hänen lastaan ja halua tietää kaikkea hänen lapsestaan. Ja on kyllä outoa, etti äitinä muka tiedä sen vertaa maailman menosta että voisi keskustella muustakin kuin lapsesta. Uutisethan voi pyöriä telkkarista/radiosta/kännykästä pitkin päivää kun on kotona lapsen kanssa. Tuntuu keksityltä tekosyyltä sille ettei vaan kehtaa sanoa että ei halua puhua muusta kuin lapsesta ja että ap:sta on tullut yksi niistä äideistä joka menetti koko muun minuutensa kun sai vauvan eikä elämässä ole enää tilaa millekään muulle. Sitten muutaman vuoden päästä on itkemässä kun ylipäänsä ystävät kaikkosivat pikkulapsi aikana kun ei nekään kaverit joilla on lapsia jaksa kuunnella kun toinen puhuu vaan lapsesta.
Ei tämä ystäväni tiedä "kaikkea" lapsestani, eikä tarvitsekaan tietää. Hän tietää lapseni nimen ja iän. Ei hän tiedä esimerkiksi lapseni luonteesta/tavoista tai muusta vastaavasta mitään, koska ei ole halunnut kuunnella, niin en ole edes yrittänyt kertoa mitään tällaista. Neutraalitkin asiat ovat olleet jo liikaa.
Ap
Jokainen pikkulapsen äiti kuvittelee, että ei puhu lapsestaan liikaa mutta oikeasti tilanne voi ystävän näkökulmasta olla aivan toinen. Ja kyllähän tuosta aloituksesta saa hyvin vahvasti käsityksen että voit olla ystävä vain jos se tapahtuu sinun ehdoillasi ja saat puhua lapsesta. Nyt kun näin ei ole ja pitäisi ottaa ystävän suru huomioon niin yhtäkkiä et osaa keskustella enää mistään muusta kuin lapsestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kolme lasta ja pystyn kavereiden kanssa puhumaan muustakin kuin lapsista ja itsestäni. En kerro, että ajoin Rasmuksen harrastukseensa ja kävin odotellessa rannalla kävelyllä; kerron, että kävin kävelyllä ja katselin ihanaa valotaidenäyttelyä. Eikä ole edes vaikeaa!
Lapsikuplassa kuvittelee, että kaikki tekeminen liittyy lapseen. Mietipä ap kahdesti, miksi et ole enää sinä, miksi olet nykyisin symbioosissa lapseen.
Entä jos ystäväsi olisi työtön ja et saisi sanoa ikinä mitään työhön liittyvää? Ei olisi ok sanoa, että väsyttää töiden jälkeen, kun se loukkaisi toista? Et saisi edes sanoa, että olet matkalla töihin jos toinen kysyy, missä olet?
Herätys!! Ei lapsettomuus ole mikään oikeus käyttäytyä noin vaativasti muita kohtaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ystäväsi olisi työtön ja et saisi sanoa ikinä mitään työhön liittyvää? Ei olisi ok sanoa, että väsyttää töiden jälkeen, kun se loukkaisi toista? Et saisi edes sanoa, että olet matkalla töihin jos toinen kysyy, missä olet?
Herätys!! Ei lapsettomuus ole mikään oikeus käyttäytyä noin vaativasti muita kohtaan!
Lapsettomuus ja työttömyys eivät ole mitenkään verrattavissa toisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ystäväsi olisi työtön ja et saisi sanoa ikinä mitään työhön liittyvää? Ei olisi ok sanoa, että väsyttää töiden jälkeen, kun se loukkaisi toista? Et saisi edes sanoa, että olet matkalla töihin jos toinen kysyy, missä olet?
Herätys!! Ei lapsettomuus ole mikään oikeus käyttäytyä noin vaativasti muita kohtaan!
Mikä oikeus sinulla on sanella, miten ihmisten tulee käyttäytyä tai mitä he saavat tuntea? Ei mikään. Ap on vaativa, ei ap:n ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ystäväsi olisi työtön ja et saisi sanoa ikinä mitään työhön liittyvää? Ei olisi ok sanoa, että väsyttää töiden jälkeen, kun se loukkaisi toista? Et saisi edes sanoa, että olet matkalla töihin jos toinen kysyy, missä olet?
Herätys!! Ei lapsettomuus ole mikään oikeus käyttäytyä noin vaativasti muita kohtaan!
Lapsettomuus ja työttömyys eivät ole mitenkään verrattavissa toisiinsa.
Mulla on kaveri, joka ei kestä kuulla mitään toisten parisuhteista, koska itse on sinkku ja ei haluaisi olla. Onkos se sitten ok? Ikinä ei saa sanoa mitään parisuhteeseen liittyvää. Ei voi edes kertoa, mitä puolison kanssa on yhdessä tehnyt.
Onkohan ap:n ystävä viimeisen parin vuoden aikana kertonut mahdollisista keskenmenoista, hoidoista, parisuhdeongelmista (jos on parisuhde) jne. Hoitoihinhan voi hakeutua sinkkukin. Tämä koko aihealue taitaa nyt olla aika, eli nyt on aika sinunkin tulla mammakuplasta ja alkaa kiinnostua muistakin asioista. Tulee vielä aika, jolloin ehkä voitte näistäkin asioista puhua. Se vaan ei ole nyt tai lähiaikoina.
Jos joku kertoo minulle, miten hän kävi tänään Emman kanssa puistossa niin miten ihmeessä tuosta lähtee mikään lennokas keskustelu käyntiin? Miten tuosta edes kehittää jonkun ihmeen jatkokysymyksen? Ehkä joku toinen pikkulapsen äiti joka asuu lähellä voisi kysyä kävittekö puistossa A vai B, mutta silti melko tylsä tieto, sama kun joku kertoisi että kävin tänään töissä lounaalla ja siellä oli maksalaatikkoa.
Voihan äiti-ihminenkin jutella mitä vaan maan ja taivaan välillä ja lapsesta, puistosta ja maksalaatikostakin voi keskustella niin että nivoutuvat johonkin helpommin kommentoitavaan asiaan kuten että eipä ollut juuri ketään työmaaruokalassa tai olipa puisto siivottomassa kunnossa.
Vaikutatte kumpikin hieman tylsiltä. Miten olisivat jotkut yleismaailmalliset aiheet, uutiset, sää, kahvin hinta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jeesus miten pitkä aloitus.
En ole tahattomasti lapseton, mutta miksi ihmeessä puhuisimme vauvoista tai lapsesta kaverini kanssa, jolla on lapsi? Miksi minä kysyisin lapsesta mitään??? Ei hänkään kysele akvaariokalojeni kuulumisia.
Minä kyllä kysyn ystäviltäni heidän lemmikkiensä kuulumisista, ehkä olen sitten outo tässä asiassa?
Ap
Joku koira, kissa tai pupu on vähän eri asia kuin akvaariokala. Jos jaksat kysellä 50 kalan kuulumisia erikseen, niin se on erikoista :)
Olen lapseton ja vaikka lapsen saanti ei ole minulle niin tärkeää niin en muuten vaan jaksa tavata lapsen saaneita ystäviä. Ei ole enää mitään yhteistä kun toinen elää äitikuplassaan eikä puhu mistään muusta. Ei tarvitse edes olla tahattomasti lapseton ja katkera, että tuollainen rasittaa ystävyyssuhdetta. Ehkä voit jatkaa tiheämpää tuttavuutta sitten kun pääset itse yli kuplastasi. Ei ketään lapsetonta yleensä kiinnosta toisten lasten neuvolakäynnit. Ei hän ole lapsesi ystävä, vaan sinun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko vähän tyhmä? Tietenkään hän ei halua puhua lapsestasi, kun se sattuu liikaa. Oletko sadisti vai tunnetko itsesi jotenkin paremmaksi ihmiseksi kun olet onnistunut lasten hankinnassa ja toinen ei, vaikka haluaisi?
Ei lapsen saamisessa ole kyse onnistumisesta. Kuka tahansa voi olla tahattomasti lapseton, minäkin voisin. Ei lapsi ole mikään "ylpistelyn" aihe. Elämässäni ei vain tällä hetkellä ole oikein muuta kuin lapsi, koska olen hoitovapaalla kotona.
Ap
Joo, niin sinä vissiin voisit olla, muttet ole. Siinä se iso ero...
Ikävä tilanne mutta ei se ystävä varmasti haluaisi käyttäytyä noin mutta hänen surunsa asian suhteen vaan on niin voimakas ettei nyt pysty muuhun. Ja vähän ehkä minulle pisti aloituksessa korvaan, että ap haluaa olla ymmärtäväinen ja toimia empaattisesti mutta tuntuu ettei ap kuitenkaan yhtään siedä sitä ettei joku ihaile hänen lastaan ja halua tietää kaikkea hänen lapsestaan. Ja on kyllä outoa, etti äitinä muka tiedä sen vertaa maailman menosta että voisi keskustella muustakin kuin lapsesta. Uutisethan voi pyöriä telkkarista/radiosta/kännykästä pitkin päivää kun on kotona lapsen kanssa. Tuntuu keksityltä tekosyyltä sille ettei vaan kehtaa sanoa että ei halua puhua muusta kuin lapsesta ja että ap:sta on tullut yksi niistä äideistä joka menetti koko muun minuutensa kun sai vauvan eikä elämässä ole enää tilaa millekään muulle. Sitten muutaman vuoden päästä on itkemässä kun ylipäänsä ystävät kaikkosivat pikkulapsi aikana kun ei nekään kaverit joilla on lapsia jaksa kuunnella kun toinen puhuu vaan lapsesta.