Rehelliset kommentit siitä, että miltä oikeasti tuntui, kun sai lapsena remmiä? Kun kurittamista niin kovasti paheksutaan, niin

Monesti hakattu kirjoitti:

Traumaattista.

Pahimmalta tuntui kun aikuisena tuli puhetta isäni kanssa

asiasta niin hän tosissaan selitti tarkoittaneensa pelkkää

hyvää lyömisellään "että sinulle tulisi siitä sisua".

Minullekin isä perusteli sitä enimmäkseen henkistä väkivaltaansa, että hän vaan halusi tehdä minusta vahvan. No minusta tuli kaikkea muuta kuin vahva. Syrjäytynyt, masentunut, yksinäinen ja köyhä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kuritusta ainoastaan hyvästä syystä ja koen, että sen ansiosta opin paremmin oikean ja väärän eron. Olin melkoinen hulivili ja mm. rikoin tiiliskivellä erään auton ikkunan, siitä minua pyöriteltiin aika lailla ja ei varmasti olisi samalla tavalla mennyt perille jos olisi pelkästään sanottu jotain "hyi hyi ei noin saa tehdä".

Miten tyhmä on lapsi, joka ei lähtökohtaisesti tajua, että tiiliskiven ikkunaan heittäminen on väärin? Kun kuitenkin siinä vaiheessa, kun lapsi jaksaa tiiliskiven heittää, ikää on sen verran, että pitäisi järkeäkin jo olla päässä.

Olipa varsin erikoinen kommentti. Lapset on siis tyhmiä, hoh. Vai oliko tarkoitus minut haukkua tyhmäksi?

Tarkoitin sitä, kun sanoit, että kurittamisen ansiosta opit oikean ja väärän eron. Niin eikö muka lapsi (sen ikäinen, joka pystyy heittämään tiilen) oikeasti muuten ymmärrä, että ikkunan rikkominen tiilellä heittämällä ei ole ehkä ihan ok?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kuritusta ainoastaan hyvästä syystä ja koen, että sen ansiosta opin paremmin oikean ja väärän eron. Olin melkoinen hulivili ja mm. rikoin tiiliskivellä erään auton ikkunan, siitä minua pyöriteltiin aika lailla ja ei varmasti olisi samalla tavalla mennyt perille jos olisi pelkästään sanottu jotain "hyi hyi ei noin saa tehdä".

Miten tyhmä on lapsi, joka ei lähtökohtaisesti tajua, että tiiliskiven ikkunaan heittäminen on väärin? Kun kuitenkin siinä vaiheessa, kun lapsi jaksaa tiiliskiven heittää, ikää on sen verran, että pitäisi järkeäkin jo olla päässä.

Moni aikuinenkin on ihan täysi idiootti, joten ei lapsetkaan kaikki mitään raketti-insinöörejä voi olla. Kaikkiin ei toimi samat metodit, jos toimisi niin eihän ketään olisi vankiloissakaan ja kaikki olisivat mallikansalaisia.

Minoon ihan kiltti kirjoitti:

Minua lyötiin lapsena pesismailalla sekä kidutettiin sähköshokeilla, ja se tuntui tosi ihanalta joten toivottavasti nykylapsiakin kuritetaan samalla tavalla ;-D :-D :-D :-D

Todella loukkavaa että tulet ilkkumaan ja muka-hauskoilla viesteillä ”hassuttelemaan” ketjuin jossa on pahasti traumatisoituneita rikosten uhreja. Lällätätkö samalla lailla raiskauksen uhreille? Ryöstön uhreille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kuritusta ainoastaan hyvästä syystä ja koen, että sen ansiosta opin paremmin oikean ja väärän eron. Olin melkoinen hulivili ja mm. rikoin tiiliskivellä erään auton ikkunan, siitä minua pyöriteltiin aika lailla ja ei varmasti olisi samalla tavalla mennyt perille jos olisi pelkästään sanottu jotain "hyi hyi ei noin saa tehdä".

Miten tyhmä on lapsi, joka ei lähtökohtaisesti tajua, että tiiliskiven ikkunaan heittäminen on väärin? Kun kuitenkin siinä vaiheessa, kun lapsi jaksaa tiiliskiven heittää, ikää on sen verran, että pitäisi järkeäkin jo olla päässä.

Olipa varsin erikoinen kommentti. Lapset on siis tyhmiä, hoh. Vai oliko tarkoitus minut haukkua tyhmäksi?

Tarkoitin sitä, kun sanoit, että kurittamisen ansiosta opit oikean ja väärän eron. Niin eikö muka lapsi (sen ikäinen, joka pystyy heittämään tiilen) oikeasti muuten ymmärrä, että ikkunan rikkominen tiilellä heittämällä ei ole ehkä ihan ok?

Onko sinulla edes lapsia, kun kyselet näni tyhmiä?

Minuun ei ole käytetty kuritusväkivaltaa. Vanhempani eivät olleet kasvattajina keinottomia.

T: nainen, 50-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kuritusta ainoastaan hyvästä syystä ja koen, että sen ansiosta opin paremmin oikean ja väärän eron. Olin melkoinen hulivili ja mm. rikoin tiiliskivellä erään auton ikkunan, siitä minua pyöriteltiin aika lailla ja ei varmasti olisi samalla tavalla mennyt perille jos olisi pelkästään sanottu jotain "hyi hyi ei noin saa tehdä".

Miten tyhmä on lapsi, joka ei lähtökohtaisesti tajua, että tiiliskiven ikkunaan heittäminen on väärin? Kun kuitenkin siinä vaiheessa, kun lapsi jaksaa tiiliskiven heittää, ikää on sen verran, että pitäisi järkeäkin jo olla päässä.

Olipa varsin erikoinen kommentti. Lapset on siis tyhmiä, hoh. Vai oliko tarkoitus minut haukkua tyhmäksi?

Tarkoitin sitä, kun sanoit, että kurittamisen ansiosta opit oikean ja väärän eron. Niin eikö muka lapsi (sen ikäinen, joka pystyy heittämään tiilen) oikeasti muuten ymmärrä, että ikkunan rikkominen tiilellä heittämällä ei ole ehkä ihan ok?

ADHD-lapsella pitää vähän takoa järkeä kalloon, ei ne pahemmin pysähdy miettimään asioita.

Edelleen toistan aiemman sanomani

-syystä ja aiheesta kuritetut ei välttämättä traumatisoidu

- ilman mitään syytä mielivaltaisesti kuritetut hyvin todennäköisesti traumatisoituu

Jälkimmäinen tapa on niin epäreilu, lapsen ihmisyyden rikkova ja kaiken perusturvan tuhoava.

Meillä oli juuri tätä ilman syytä pieksämistä, ja en pysty olemaan yhtään tekemisissä vanhempieni kanssa. Olisi ehkä vanhempien kannattanut miettiä aina hetki, mutta ei, kun impulssi tuli ja aivoissa naksahti, niin sitten tehtiin törkeitä rikoksia puolustuskyvyttömään lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kuritusta ainoastaan hyvästä syystä ja koen, että sen ansiosta opin paremmin oikean ja väärän eron. Olin melkoinen hulivili ja mm. rikoin tiiliskivellä erään auton ikkunan, siitä minua pyöriteltiin aika lailla ja ei varmasti olisi samalla tavalla mennyt perille jos olisi pelkästään sanottu jotain "hyi hyi ei noin saa tehdä".

Miten tyhmä on lapsi, joka ei lähtökohtaisesti tajua, että tiiliskiven ikkunaan heittäminen on väärin? Kun kuitenkin siinä vaiheessa, kun lapsi jaksaa tiiliskiven heittää, ikää on sen verran, että pitäisi järkeäkin jo olla päässä.

Olipa varsin erikoinen kommentti. Lapset on siis tyhmiä, hoh. Vai oliko tarkoitus minut haukkua tyhmäksi?

Tarkoitin sitä, kun sanoit, että kurittamisen ansiosta opit oikean ja väärän eron. Niin eikö muka lapsi (sen ikäinen, joka pystyy heittämään tiilen) oikeasti muuten ymmärrä, että ikkunan rikkominen tiilellä heittämällä ei ole ehkä ihan ok?

Onko sinulla edes lapsia, kun kyselet näni tyhmiä?

Väitän että kyllä sinä oikeasti tiesit, että sitä ikkunaa ei saisi rikkoa. Eli remmin avulla ehkä opit sen, että et tee sitä toiste, mutta tiesit varmasti jo aiemmin, että niin ei SAISI tehdä.

Sitä kaipaa näin vanhempanakin vähän dominan nahka ruoskaa

Vierailija kirjoitti:

Edelleen toistan aiemman sanomani
-syystä ja aiheesta kuritetut ei välttämättä traumatisoidu

- ilman mitään syytä mielivaltaisesti kuritetut hyvin todennäköisesti traumatisoituu

Jälkimmäinen tapa on niin epäreilu, lapsen ihmisyyden rikkova ja kaiken perusturvan tuhoava.

Meillä oli juuri tätä ilman syytä pieksämistä, ja en pysty olemaan yhtään tekemisissä vanhempieni kanssa. Olisi ehkä vanhempien kannattanut miettiä aina hetki, mutta ei, kun impulssi tuli ja aivoissa naksahti, niin sitten tehtiin törkeitä rikoksia puolustuskyvyttömään lapseen.

Juu, tässä keskustelussa tämä väline saanut liiankin suuren painoarvon. Kyllä oleellisempaa on ollut se, että miksi rangaistiin. Jos rangaistusperusteet on samat, tuskin suurta eroa lopputuloksen kannalta on sillä, onko ranngasitus ollut aresti, kännykkätakavarikko vai remmikuritus (olettaen, että kuritus oli kohtuullista, eikä mitään verille hakkaamista).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On suuri vaikutus sillä saiko piiskaa ja selkäsaunaa todellisesta tehdystä ”tuhmuudesta” (silloin edes ymmärsi syyn) vai saiko mielivaltaista ilman syytä tapahtuvaa kuritusta (lapsi ei ymmärrä syytä ja oppii vaan pelkäämään).

Meillä se oli sitä mielivaltaista, ilman syytä, siksi kun vanhemman piti vaan purkaa kiukku ja stressi pois. Ja sitten pieksettiin lasta.

Saatettiin joskus sanoa joku tekosyy (tyyliin katsoit väärällä lailla, äänenpaino oli väärä) ja sitten tuli rangaistusta.

Tämä johti siihen että kaikkea piti varoa ja pelätä koko ajan, ilmeitä, eleitä, äänenpainoa, kävelytyyliä. Mikä vaan saattoi sitten laukaista sen että vanhempi purki kiukkunsa lapsiin.

En ole väleissä näihin kaltoinkohtelijoihin enkä anna heidän tavata lapsiani. Vanhempani väittää että mitään tällaista ei ole ikinä tapahtunut (vaikka on ollut useita todistajia asioilla) ja että tahallani kiusaan heitä keksimällä valheita. Tämän lausuman jälkeen sitten laitoin välit poikki, en enää ikinä yritä puhua asiasta. Enpä ”kiusaa” enää, todellakaan.

Minunkin vanhempani kielsivät koko asian. Sanoivat silmät suurina ihmetyksestä ettei meillä ole lapsia piesty, kun kerroin luomea leikanneen lääkärin ihmetelleen, ettei normaali leikkausveitsi mene paksusta ihosta läpi. Kysyi olenko lapsena saanut paljon remmiä ja vastasin myöntävästi. Kun kerroin tämän vanhemmilleni, he sanoivat minun valehdelleen.

Olen syntynyt 90-luvun loppupuolella ja ruumiillista kuritusta saanut kerran isältäni, kun olin viisi. Se ei kuitenkaan ole jättänyt jälkiä minuun. Tekemäni asia oli kumminkin niin paha, että ymmärsin jo silloin, mistä rangaistus tuli.

Äitini käytös, joka käytännössä käyttää aseenaan ääntään ja vallankäyttöään on taas jättänyt omat jälkensä. Hänen tapojaan on nämä kolme kovaa eli uhkailu, lahjonta ja kiristys, mitkä näyttävät olevan suosiossa kasvatuksessa ("Jos nyt et lopeta, otetaan kännykkä pois"). Tämä kun yhdistetään vielä sellaiseen persoonaan, että toiminnasta puuttuu välillä oikeasti perustelut, soppa on valmis. Paras hetki lapsena oli se, kun äiti ei ollut kotona. 

Isän toimilla, käskyillä tai ennemminkin pyynnöillä oli aina järkisyyt. Hänen toimintansa oli aina avointa ja johdonmukaista. Tuon yhden ruumiillisen kurituskerran lisäksi hän on kerran huutanut elämänsä aikana ja uhkaillut tai kiristänyt ei ole kertaakaan. Kaikesta pystyi neuvottelemaan, mutta jos jotain hän pyysi, niin se tapahtui. Isään voi luottaa ja hänen sanansa pitävät aina paikkansa. Hän on se ihminen, joka toimii turvasatamana ja hänelle voi kertoa kaiken. Ei tarvitse miettiä sekuntiakaan voiko pyytää apua.

Äitiin ei voi luottaa ja häntä pitää varoa. Aikuisiällä olen pitänyt yhteyttä niin vähän kuin mahdollista. Samoin toimivat sisarukset. Äiti on mielivaltaisen henkisen väkivallan käyttäjä.

Jotenkin samaistun tuohon ajatukseen, että mielivaltaisuus on todella vahingollista. Jos äitiltäni kysyy, niin arvatakin saattaa, että mitään kuvailemaani ei ole tapahtunut.

No. 

Meillä tuli remmiä vaikka siitä, että vahingossa rikkoi maljakon. Taipäästi suustaan jotain tyhmää, yleensä lapsen ymmärtämättömyyttä. Isä se oli, joka sitä remmiä jakeli. Ja aiheet oli mitättömiä! Äiti antoi tukkapöllyä, mutta lopetti sen kun olin 3 v ja pyysi anteeksi. Sen koommin äiti ei fyysisiä rangaistuksia antanut.  Isä oli kaikenkunniaksi juoppo, jonka käytös humalassa oli arvaamatonta. 

Siinä oppi valehtelemaan, peittelemään ja pelkäämään. Kun sain aikoinaan pikkusiskon, olin jo 11 v. ja puutuin siihen kurittamiseen. Menin teininä väliin silläkin uhalla, että saan itse remmiä. 

Mulla ja isällä oli etäiset välit, eikä ne koskaan tulleet läheisiksi. Itsestäni tuli miesten suhteen arka ja varovainen. Olin myös koulukiusattu arkuuteni vuoksi. Luotin ainoastaan naisiin. 

Uskalsin ekaan parisuhteeseeni vasta 24-vuotiaana. Omalla miehellä samanlaiset kokemukset lapsena, ja on niitä puitu. Mies sai mm. nyrkistä. 

Omia lapsia en ole ikinä lyönyt. Ja ihan ihmisiä niistä on tullut kaikista neljästä, yksi on ADD, vaan on töissä ja hoitaa hommansa, vaikka se keskittymiskyvyttömyys näkyy tietyissä asioissa. Mutta EI sitä remmiä tarvita. Ei sillä tehdä kuin huonoa. Kyllä kasvatus on terveen järjen käyttöä ja seurausten selittämistä ja rakkautta ja haleja. Vihalla ei saada aikaiseksi mitään hyvää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On suuri vaikutus sillä saiko piiskaa ja selkäsaunaa todellisesta tehdystä ”tuhmuudesta” (silloin edes ymmärsi syyn) vai saiko mielivaltaista ilman syytä tapahtuvaa kuritusta (lapsi ei ymmärrä syytä ja oppii vaan pelkäämään).

Meillä se oli sitä mielivaltaista, ilman syytä, siksi kun vanhemman piti vaan purkaa kiukku ja stressi pois. Ja sitten pieksettiin lasta.

Saatettiin joskus sanoa joku tekosyy (tyyliin katsoit väärällä lailla, äänenpaino oli väärä) ja sitten tuli rangaistusta.

Tämä johti siihen että kaikkea piti varoa ja pelätä koko ajan, ilmeitä, eleitä, äänenpainoa, kävelytyyliä. Mikä vaan saattoi sitten laukaista sen että vanhempi purki kiukkunsa lapsiin.

En ole väleissä näihin kaltoinkohtelijoihin enkä anna heidän tavata lapsiani. Vanhempani väittää että mitään tällaista ei ole ikinä tapahtunut (vaikka on ollut useita todistajia asioilla) ja että tahallani kiusaan heitä keksimällä valheita. Tämän lausuman jälkeen sitten laitoin välit poikki, en enää ikinä yritä puhua asiasta. Enpä ”kiusaa” enää, todellakaan.

Minunkin vanhempani kielsivät koko asian. Sanoivat silmät suurina ihmetyksestä ettei meillä ole lapsia piesty, kun kerroin luomea leikanneen lääkärin ihmetelleen, ettei normaali leikkausveitsi mene paksusta ihosta läpi. Kysyi olenko lapsena saanut paljon remmiä ja vastasin myöntävästi. Kun kerroin tämän vanhemmilleni, he sanoivat minun valehdelleen.

Olen syntynyt 90-luvun loppupuolella ja ruumiillista kuritusta saanut kerran isältäni, kun olin viisi. Se ei kuitenkaan ole jättänyt jälkiä minuun. Tekemäni asia oli kumminkin niin paha, että ymmärsin jo silloin, mistä rangaistus tuli.

Äitini käytös, joka käytännössä käyttää aseenaan ääntään ja vallankäyttöään on taas jättänyt omat jälkensä. Hänen tapojaan on nämä kolme kovaa eli uhkailu, lahjonta ja kiristys, mitkä näyttävät olevan suosiossa kasvatuksessa ("Jos nyt et lopeta, otetaan kännykkä pois"). Tämä kun yhdistetään vielä sellaiseen persoonaan, että toiminnasta puuttuu välillä oikeasti perustelut, soppa on valmis. Paras hetki lapsena oli se, kun äiti ei ollut kotona. 

Isän toimilla, käskyillä tai ennemminkin pyynnöillä oli aina järkisyyt. Hänen toimintansa oli aina avointa ja johdonmukaista. Tuon yhden ruumiillisen kurituskerran lisäksi hän on kerran huutanut elämänsä aikana ja uhkaillut tai kiristänyt ei ole kertaakaan. Kaikesta pystyi neuvottelemaan, mutta jos jotain hän pyysi, niin se tapahtui. Isään voi luottaa ja hänen sanansa pitävät aina paikkansa. Hän on se ihminen, joka toimii turvasatamana ja hänelle voi kertoa kaiken. Ei tarvitse miettiä sekuntiakaan voiko pyytää apua.

Äitiin ei voi luottaa ja häntä pitää varoa. Aikuisiällä olen pitänyt yhteyttä niin vähän kuin mahdollista. Samoin toimivat sisarukset. Äiti on mielivaltaisen henkisen väkivallan käyttäjä.

Jotenkin samaistun tuohon ajatukseen, että mielivaltaisuus on todella vahingollista. Jos äitiltäni kysyy, niin arvatakin saattaa, että mitään kuvailemaani ei ole tapahtunut.

Onko sinulla lapsia? Jos on, annatko äitisi tavata?

Samanlaista täälläkin, ja yritin kyllä alkuun sitä että antaisin äitini käydä. Mutta pin huomasin että henkinen väkivalta alkoi kohdistua pieniin lapsiini. Jouduin sulkemaan äitini ulos elämästämme.

Tämä on valtava taakka ja ristiriita mulle, sillä olisin niin halunnut että lapsilla olisi edes yksi isovanhempi. Nyt sitä yhtäkään ei ole. Mutta mun tehtävä on suojella lapsiani ja itseäni, ja myös koen että velvollisuuteni on estää ylisukupolvinen kaltoinkohtelu ja sen leviäminen äitini kautta.

Omat lapset kasvatan täysin toisin kuin äitini teki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajan kuluminen on niin kumma juttu. Isäni on jo vanhus, eikä sitä aiempaa raivopäätä ole enää olemassakaan. Hän on muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi, ja niin varmasti minäkin olen. En minä jaksa enää mitään vuosikymmenien takaisia asioita kaivella. En tiedä mitä hyötyä siitä enää olisi kenellekään. Pääasia, että väkivallan perintö ja kulttuuri on katkennut.

Tajuatko ollenkaan että meillä kaikilla se ei loppunut koskaan? Olen yli 40 ja vieläkin on väkivaltaa tarjolla jos menen käymään vanhemmillani. En käy kuin äärimmäisessä pakossa pienen hetken kerrallaan, pakoreitti mietittynä, autonavain kädessä, kengät jalassa ja auto pysäköity nokka pakosuuntaan.

Aikuisiällä on ollut lukemattomia kertoja kun muhun on edelleen yritetty kohdistaa väkivaltaa. Ukko pitkästi yli 70 ja edelleen väkivahva, aggressiivinen ja vaarallinen.

Vähän loukkaavaa julistaa että mitäpä sitä menneitä muistelemaan.

Sinuna en menisi vanhemmillesi enää. Oman mielenterveytesi ja onnesi takia.

Pääasia tietenkin, että väkivallan ketju katkeaa, mutta vanhempasi eivät ansaitse sinun läheisyyttäsi sinun olosi kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin opin käytöstapoja ja muiden kunnioitusta eikä aiheuttanut traumoja ja terapian tarvetta

Mitähän jos kävisit terapiassa juttelemassa tuosta defenssistä?

Vierailija kirjoitti:

Musta se ei ole oikein järkevää mutta kyllä mä lapsena ymmärsin että se johtui siitä että olin töllöillyt.

Jos oikeasti piiska olis niin tuhoisa kasvatuksessa kuin nykyään huudellaan, meidän kaikki edelliset sukupolvet olis rikkinäisiä ja traumatisoituneita. Ehkäpä sota ym ollut kuitenkin aika lailla kuormittavampaa kuin kasvatukseen kuuluva rankaiseminen piiskaamalla.

Hulluinta on se että tällä palstalla on rinnastettu piiskaaminen hakkaamiseen ja kovaan väkivaltaan. Itse lapsena piiskaa saaneena näitä asioita ei mielestäni voi sekottaa. Sain lapsena piiskaa mutta en ole kasvanut väkivaltaisessa perheessä. Vanhemmat toimi niinkuin heitä oli kasvatettu toimimaan.

Itselle olisi todella vieras ajatus antaa piiskaa lapsille, ei se tätä päivää enää ole.

Ei traumoja mutta mitään tarvetta piiskan antamiselle onnistuneessa kasvatuksessa ei kyllä ole.

Hyvin suuri osa edellisistä sukupolvista ON traumatisoituneita, kuten niin moni tässäkin ketjussa.

Onneksi lasten kuritus ei enää ole yleisesti hyväksyttyä, ja se helpottaa väkivallan (ja traumatisoitumisen) ketjun katkaisemista.

Te, jotka kuritatte lastanne: teille tulee yksinäinen vanhuus, ja voi olla, että ette näe lapsenlapsianne koskaan. Nykyiset lapset ja nuoret eivät enää kasvatusmenetelmiänne hyväksy, vaan saattavat katkaista välit teihin heti, kun ovat täysikäisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka väittävät, etteivät ole saaneet traumoja, luultavasti kieltävät itseltäänkin sen tosiseikan, että ovat traumatisoituneita. Kieltäminen on erittäin tehokas ja suosittu defenssi. Varsinkin, jos on jatkanut samanlaista kasvatustapaa.

Musta tää on erikoista että aina löytyy joku joka uskoo tuntevansa minun elämäni ja tunteeni minua paremmin. Tiedätkö mitä, olet väärässä.

Mä en ole saanut traumoja muutamasta selkäsaunasta. Itsetuntemukseni on hyvää ja tiedän kyllä mikä defenssi on. Osaan tehdä rehellistä itsetutkiskelua.

Toki lapsuudenkodista on muutamista muista asioista jonkinasteisia traumoja mutta toki näin keski-iässä tiedän että vanhemmat ovat tehneet parhaansa omien taitojensa, kykyjensä ja uskomustensa mukaan.

Tässä selkäsauna-asiassa on varmasti isoja eroja, minua ei ole piiskattu silmittömästi, silleen että tuntuu (remmi, tukistaminen) mutta ei mitään todella kovaa kipua ole haluttu aiheuttaa.

Minusta sellainen ihminen on yksinkertainen joka julistaa tietävänsä mitä toisen ihmisen kokemukset tälle aiheuttaa. Kovin välkky ei tarvitse olla ymmärtääkseen että ihmiset on erilaisia. Kokemukset ja niistä tulleet muistijäljet ja muistot on erilaisia.

Puolustat lopputulosta hyvällä tarkoituksella. Tietenkin monet vanhemmat uskoivat tekevänsä oikein, ei se kurituksesta sen parempaa tee.

Jo se, että uskot näin, osoittaa, että et sinäkään ilman vammoja selvinnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta se ei ole oikein järkevää mutta kyllä mä lapsena ymmärsin että se johtui siitä että olin töllöillyt.

Jos oikeasti piiska olis niin tuhoisa kasvatuksessa kuin nykyään huudellaan, meidän kaikki edelliset sukupolvet olis rikkinäisiä ja traumatisoituneita. Ehkäpä sota ym ollut kuitenkin aika lailla kuormittavampaa kuin kasvatukseen kuuluva rankaiseminen piiskaamalla.

Hulluinta on se että tällä palstalla on rinnastettu piiskaaminen hakkaamiseen ja kovaan väkivaltaan. Itse lapsena piiskaa saaneena näitä asioita ei mielestäni voi sekottaa. Sain lapsena piiskaa mutta en ole kasvanut väkivaltaisessa perheessä. Vanhemmat toimi niinkuin heitä oli kasvatettu toimimaan.

Itselle olisi todella vieras ajatus antaa piiskaa lapsille, ei se tätä päivää enää ole.

Ei traumoja mutta mitään tarvetta piiskan antamiselle onnistuneessa kasvatuksessa ei kyllä ole.

Hyvin suuri osa edellisistä sukupolvista ON traumatisoituneita, kuten niin moni tässäkin ketjussa.

Onneksi lasten kuritus ei enää ole yleisesti hyväksyttyä, ja se helpottaa väkivallan (ja traumatisoitumisen) ketjun katkaisemista.

Te, jotka kuritatte lastanne: teille tulee yksinäinen vanhuus, ja voi olla, että ette näe lapsenlapsianne koskaan. Nykyiset lapset ja nuoret eivät enää kasvatusmenetelmiänne hyväksy, vaan saattavat katkaista välit teihin heti, kun ovat täysikäisiä.

En ole tuo jolle vastasit, mutta kommentoin silti. Minä en kurita lapsia ja noudatan tietenkin lakeja, mutta en myöskään usko, että se pieni nipistys takapuolessa voi olla ollut niin traumaattista, kuin annetaan ymmärtää. Kyllä niissä tämänkin ketjun kauhitarinoissa ne traumat on tulleet siitä, että perheessä on muutenkin ollut asiat ihan sekaisin, on pitänyt pelätä mielivaltaista väkivaltaa, on hakattu hullunraivolla, ei ole huolehdittu lapsista jne. Jos olisi kuvitteellinen hyvä perhe, jossa kaikki olisi muuten täydellistä, mutta rangaistuksena käytettäisiin remmiä, en usko, että siitä kovasti lapsi traumatisoituisi.

Vierailija kirjoitti:

Monesti hakattu kirjoitti:

Traumaattista.

Pahimmalta tuntui kun aikuisena tuli puhetta isäni kanssa

asiasta niin hän tosissaan selitti tarkoittaneensa pelkkää

hyvää lyömisellään "että sinulle tulisi siitä sisua".

Minullekin isä perusteli sitä enimmäkseen henkistä väkivaltaansa, että hän vaan halusi tehdä minusta vahvan. No minusta tuli kaikkea muuta kuin vahva. Syrjäytynyt, masentunut, yksinäinen ja köyhä.

Minä olen tuo sinua ennen kommentoinut, lukemattomia kertoja selkääni saanut.

Sinun kommentissasi välittyy se, miten juuri moni meistä "vammautuu" lapsille haitallisessa kasvatusilmapiirissä.

Näin ventovieraan silmin katsottuna tulee mieleen, että olet ajautunut syrjäytymään. Syystä että "vahingoittava lapsuus", "osaamattomat vanhemmat".

Et ole löytänyt vielä itseäsi etkä omaa ääntäsi. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta ota koppi omasta elämästäsi ja yritä tehdä siitä niin hyvää kuin pystyt. Sä et elä vanhemmillesi, etkä heitä varten, vaan itseäsi varten! Jos elämä ei nyt tunnu omalta, ala elää sitä. Ei sinua kukaan ole tuominnut huonoon elämään, mutta et ole vain osannut vielä ponnistaa sinne!

Minä ajattelin nelikymppiseksi asti että "v..tu ukko, sanoit aina ettei minusta ole mihinkään, eikä ikinä tule mitään. Minä näytän sinulle että olit ihan oikeassa. Ei tule, etkä ikinä pääse sillä kehuskelemaan!". Sitten iski lapsuudenperheeseen liittyvä kriisi, jonka käsittelemiseen minulla ei ollut työkaluja. Ei ollut edes ketään, kuka olisi halunnut keskustella tai edes lohduttaa (kaikilla omat traumansa). Kävin kirjastosta etsimässä aiheeseen liittyvän kirjan, toisen ja kolmannenkin ja siitä se sitten lähti. Koin suuren valaistumisen kun hoksasin, etten pysty kaikkea kontrolloimaan, enkä toisten puolesta elämään. Sen sijaan minulla on avaimet oman elämäni parantamiseen ja olen, elän ja tienaan ihan vain itseäni varten. Lähdin opiskelemaan uutta ammattia, vaikka siihen asti olin antanut isäni negatiivisen suhtautumisen vaikuttaa valintoihini. Niin kauan kun napanuora oli lapsuuden perheessä kiinni, se määritti miten elin. Eli jarrutti eteenpäin menoani.

En tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan, mutta suosittelen sinullekin kirjastokeikkaa. Mieti mikä on onnesi tiellä ja lainaa sitä käsittelevä kirja. Tule omaksi itseksesi! Et ole yhtään huonompi kuin muutkaan ihmiset. Paremmaksi et itseäsi tunnekaan, mutta olet ansainnut kunnollisen elämän, niinkuin toisetkin. Me olemme samalla viivalla ihmisinä, vaikka meidän toisten pitää ponnistaa huterammalta pohjalta!

Onnea elämääsi. Se on sinun!