Rehelliset kommentit siitä, että miltä oikeasti tuntui, kun sai lapsena remmiä? Kun kurittamista niin kovasti paheksutaan, niin

Näitä osin karmeita kommentteja kun lukee, niin luulen, että täällä korostuu ääripäiden kokemukset. Eiköhän suurimmalla osalla ole menty sitä kultaista keskitietä, että remmiä on käytetty tarpeen mukaan yhtenä kasvatuskeinona muiden joukossa, eikä se koko lapsuus ole tämän asian ympärillä pyörinyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumaattinen. Ei opettanut minulle muuta, kuin pelkäämään isääni ja pelkäämään epäonnistumista. Niinpä minusta tuli elämää pelkäävä hissukka ja välit isäni kanssa ovat täysin olemattomat.

Ei aikuista ihmistäkään opasteta työpaikan tavoille millään tukkapöllyllä tai luunapilla. Joka sellaiseen lapsen kanssa sortuu tarvitsee itse hoitoa.

Oliko pahempaa se yleisen pelkääminen eikä niinkään se vyön sattuminen?

Kyllä meillä lyötiin ihan kunnolla. Minulla on esimerkiksi murtunut solisluu perheväkivallan seurauksena sekä olen ollut kolme kertaa lapsena tikattavana, kun on tullut isompi haava. Molemmat ovat yhtä kamalia. Ensin se pelko ja sitten se kauhea kipu. Eikä siitä kierteestä pääse pois.

Tuo nyt kuulostaa ihan muulta kuin normi kurittaminen. Ihan silkkaa väkivaltaahan tuo on ollut.

Normikurittaminen (remmillä lyöminen, hiuksista repiminen) on väkivaltaa!

Vierailija kirjoitti:

Näitä osin karmeita kommentteja kun lukee, niin luulen, että täällä korostuu ääripäiden kokemukset. Eiköhän suurimmalla osalla ole menty sitä kultaista keskitietä, että remmiä on käytetty tarpeen mukaan yhtenä kasvatuskeinona muiden joukossa, eikä se koko lapsuus ole tämän asian ympärillä pyörinyt.

Ei pyörinyt ja meilläkin remmiä käytettiin vain harvoin, mutta silti vihaan isääni remmin antamisen takia enkä voi antaa hänelle ikinä anteeksi tekemäänsä väkivaltaa. Sitä paitsi ruumiillinen kurittaminen ei ole vain yksi kasvatuskeino muiden joukossa, vaan lailla kielletty lapseen kohdistuvan väkivallan muoto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumaattinen. Ei opettanut minulle muuta, kuin pelkäämään isääni ja pelkäämään epäonnistumista. Niinpä minusta tuli elämää pelkäävä hissukka ja välit isäni kanssa ovat täysin olemattomat.

Ei aikuista ihmistäkään opasteta työpaikan tavoille millään tukkapöllyllä tai luunapilla. Joka sellaiseen lapsen kanssa sortuu tarvitsee itse hoitoa.

Oliko pahempaa se yleisen pelkääminen eikä niinkään se vyön sattuminen?

Kyllä meillä lyötiin ihan kunnolla. Minulla on esimerkiksi murtunut solisluu perheväkivallan seurauksena sekä olen ollut kolme kertaa lapsena tikattavana, kun on tullut isompi haava. Molemmat ovat yhtä kamalia. Ensin se pelko ja sitten se kauhea kipu. Eikä siitä kierteestä pääse pois.

Tuo nyt kuulostaa ihan muulta kuin normi kurittaminen. Ihan silkkaa väkivaltaahan tuo on ollut.

Normikurittaminen (remmillä lyöminen, hiuksista repiminen) on väkivaltaa!

Niin on nykyisen käsityksen mukaan, mutta ei siitä ole kovin pitkä aika, kun remmillä kurittaminen oli ns. normaalia, eikä sitä käyttäneet vanhemmat olleet raivohulluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä osin karmeita kommentteja kun lukee, niin luulen, että täällä korostuu ääripäiden kokemukset. Eiköhän suurimmalla osalla ole menty sitä kultaista keskitietä, että remmiä on käytetty tarpeen mukaan yhtenä kasvatuskeinona muiden joukossa, eikä se koko lapsuus ole tämän asian ympärillä pyörinyt.

Ei pyörinyt ja meilläkin remmiä käytettiin vain harvoin, mutta silti vihaan isääni remmin antamisen takia enkä voi antaa hänelle ikinä anteeksi tekemäänsä väkivaltaa. Sitä paitsi ruumiillinen kurittaminen ei ole vain yksi kasvatuskeino muiden joukossa, vaan lailla kielletty lapseen kohdistuvan väkivallan muoto.

Mikä siinä oli pahinta? Oliko se remmi itsessään vai että sinua rangaistuun epäoikeudenmukaisesti eli jostain mitä ei ollut tehnyt tai jostain ihan pienestä asiasta liian ankarasti?

Muistan, että mietin jo lapsena, että miten vanhempi voi lyödä remmillä, kamalaa. Itse sain varmaan kerran vähän risusta pyllylle, ja sekin loppui siihen, kun kiemurtelin ja pidin kauheaa möykkää.

Itse muistan kurituksen, mutta en muista minkä takia olen saanut piiskaa.  Vanhemmilla, erityisesti isälläni oli kasvatuskeinona alistaminen, syyllistäminen ja häpäisy. Voitte arvata kuinka tasapainoinen ihminen siitä syntyy.  

Olen sitä mieltä, että heikot ja surkeat ihmiset kurittaa lasta väkivallalla, sekä henkisellä että fyysisellä.  Kerrankin pääsevät elämässään tilanteeseen, jossa heillä on valtaa ja käyttävät sitä mielipuolisesti. Nauttivat kun saavat alistaa.

Ikävä lukea monien huonoista kokemuksista. Toivottavasti saatte apua traumojen käsittelyyn.

Minua ei rangaistu fyysisesti koskaan, eikä oikeastaan muutenkaan. Vanhemmat olivat aika kilttejä ja kai heillä sen verran auktoriteettiä oli, että meillä asiat saatiin toimimaan vain keskustelemalla. Ehkä vähän tiukempiakin olisivat joskus voineet olla… Hyvät välit on joka tapauksessa vanhempien kanssa, me lapset olemme keski-ikäisiä ja vanhemmat päälle seitsemänkymppisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä lukea monien huonoista kokemuksista. Toivottavasti saatte apua traumojen käsittelyyn.

Minua ei rangaistu fyysisesti koskaan, eikä oikeastaan muutenkaan. Vanhemmat olivat aika kilttejä ja kai heillä sen verran auktoriteettiä oli, että meillä asiat saatiin toimimaan vain keskustelemalla. Ehkä vähän tiukempiakin olisivat joskus voineet olla… Hyvät välit on joka tapauksessa vanhempien kanssa, me lapset olemme keski-ikäisiä ja vanhemmat päälle seitsemänkymppisiä.

No mitään apua ei saa. Ei saa, ellei ole selkeä mt-diagnoosi. Mä en saa hakattuna narsistin lapsena terapiaa (kela-tukea) koska olen työkykyinen enkä ole varsinaisesti masentunut. Ainoa keino olisi itse maksaen 100e kerta. Siihen ei ole ainakaan nyt varaa vaikka työssä käynkin. Ehkä yritän säästää 10 000-20 000 jollain aikajäntellä, tämä saattaisi riittää.

Mutta tavattoman väärin se sinällään on että itse pitää sästää ja ottaa lainaa, sellaisiin tuhoihin mitkä on julman vanhemman tekoja. Se lasku pitäisi mennä vanhemmalle moraalisesti ajatellen.

Vierailija kirjoitti:

Näitä osin karmeita kommentteja kun lukee, niin luulen, että täällä korostuu ääripäiden kokemukset. Eiköhän suurimmalla osalla ole menty sitä kultaista keskitietä, että remmiä on käytetty tarpeen mukaan yhtenä kasvatuskeinona muiden joukossa, eikä se koko lapsuus ole tämän asian ympärillä pyörinyt.

No mitä mieltä olette tästä millaista minulla oli? Meillä se oli tavallaan merkki siitä, että nyt ollaan tosissaan. Eli sanottiin, että nyt tottelet vai haetaanko vyö. Ja yleensä tuossa vaiheessa tajusin itsekin, että nyt vanhemmat on tosissaan tässä asiassa. Koko lapsuuden ja nuoruuden aikana vyötä käytettiin ehkä 5 kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Musta se ei ole oikein järkevää mutta kyllä mä lapsena ymmärsin että se johtui siitä että olin töllöillyt.

Jos oikeasti piiska olis niin tuhoisa kasvatuksessa kuin nykyään huudellaan, meidän kaikki edelliset sukupolvet olis rikkinäisiä ja traumatisoituneita. Ehkäpä sota ym ollut kuitenkin aika lailla kuormittavampaa kuin kasvatukseen kuuluva rankaiseminen piiskaamalla.

Hulluinta on se että tällä palstalla on rinnastettu piiskaaminen hakkaamiseen ja kovaan väkivaltaan. Itse lapsena piiskaa saaneena näitä asioita ei mielestäni voi sekottaa. Sain lapsena piiskaa mutta en ole kasvanut väkivaltaisessa perheessä. Vanhemmat toimi niinkuin heitä oli kasvatettu toimimaan.

Itselle olisi todella vieras ajatus antaa piiskaa lapsille, ei se tätä päivää enää ole.

Ei traumoja mutta mitään tarvetta piiskan antamiselle onnistuneessa kasvatuksessa ei kyllä ole.

Kirjoitan kommenttina tuohon toiseen kappaleeseen. (En kuitenkaan halunnut irroittaa sitä kokonaisuudesta, se voisi vääristää tekstisi merkitystä.)

”Jos oikeasti piiska olis niin tuhoisa kasvatuksessa kuin nykyään huudellaan, meidän kaikki edelliset sukupolvet olis rikkinäisiä ja traumatisoituneita.”

Mutta niinhän he ovat olleetkin! Kun suurten ikäluokkien suomalainen kokee epäonnistuneensa jossain, 95% todennäköisyydellä yritys käsitellä se, ei ole terve eikä rakentava. Harva osaa jakaa murheitaan läheiselle, pyytää apua, hakea tukea. Sitä vanhemmalla sukupolvella sama homma, mutta heitä olen tuntenut etäämmältä, isovanhempina.

Mitä muuta kuin traumatisoituneen ihmisen toimintaa on kaikki se taantuminen marttyyriasenteeseen, passiivis-aggressiivinen läheisten kohtelu, heikko itsetunto ja masennustaipumus?

Ei kurituksesta traumatisoitunut useinkaan mieti, että olipa kamalaa kun piiskattiin, hänellä vaan on paha olla, eikä hän löydä siitä ulos ja tuntee, ettei saa pyytää apua, vaan kaikki on peitettävä.

Niitä traumatisoitumisen ilmentymiä voisin kuvailla vaikka kuinka pitkästi, mutta nämä esimerkit riittäköön.

Juuri tämän takia ”ei mullekaan jäänyt mitään traumoja” on virhe ajattelussa. Traumoja jää, kuinka pahoja ja miten vaivaavia, se vaihtelee.

Kukaan meistä ei näe mielensä pimeimpiin kulmiin, koska olemme yksinkertaisesti liian lähellä.

Vierailija kirjoitti:

On suuri vaikutus sillä saiko piiskaa ja selkäsaunaa todellisesta tehdystä ”tuhmuudesta” (silloin edes ymmärsi syyn) vai saiko mielivaltaista ilman syytä tapahtuvaa kuritusta (lapsi ei ymmärrä syytä ja oppii vaan pelkäämään).

Meillä se oli sitä mielivaltaista, ilman syytä, siksi kun vanhemman piti vaan purkaa kiukku ja stressi pois. Ja sitten pieksettiin lasta.

Saatettiin joskus sanoa joku tekosyy (tyyliin katsoit väärällä lailla, äänenpaino oli väärä) ja sitten tuli rangaistusta.

Tämä johti siihen että kaikkea piti varoa ja pelätä koko ajan, ilmeitä, eleitä, äänenpainoa, kävelytyyliä. Mikä vaan saattoi sitten laukaista sen että vanhempi purki kiukkunsa lapsiin.

En ole väleissä näihin kaltoinkohtelijoihin enkä anna heidän tavata lapsiani. Vanhempani väittää että mitään tällaista ei ole ikinä tapahtunut (vaikka on ollut useita todistajia asioilla) ja että tahallani kiusaan heitä keksimällä valheita. Tämän lausuman jälkeen sitten laitoin välit poikki, en enää ikinä yritä puhua asiasta. Enpä ”kiusaa” enää, todellakaan.

Minunkin vanhempani kielsivät koko asian. Sanoivat silmät suurina ihmetyksestä ettei meillä ole lapsia piesty, kun kerroin luomea leikanneen lääkärin ihmetelleen, ettei normaali leikkausveitsi mene paksusta ihosta läpi. Kysyi olenko lapsena saanut paljon remmiä ja vastasin myöntävästi. Kun kerroin tämän vanhemmilleni, he sanoivat minun valehdelleen.

Hirveältä. Sain siitä traumat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä osin karmeita kommentteja kun lukee, niin luulen, että täällä korostuu ääripäiden kokemukset. Eiköhän suurimmalla osalla ole menty sitä kultaista keskitietä, että remmiä on käytetty tarpeen mukaan yhtenä kasvatuskeinona muiden joukossa, eikä se koko lapsuus ole tämän asian ympärillä pyörinyt.

No mitä mieltä olette tästä millaista minulla oli? Meillä se oli tavallaan merkki siitä, että nyt ollaan tosissaan. Eli sanottiin, että nyt tottelet vai haetaanko vyö. Ja yleensä tuossa vaiheessa tajusin itsekin, että nyt vanhemmat on tosissaan tässä asiassa. Koko lapsuuden ja nuoruuden aikana vyötä käytettiin ehkä 5 kertaa.

Uhkaillaanhan lapsia nykyäänkin, tottele tai otetaan kännykkä pois. Joten ei tuo nyt niin kamalalta kuulosta.

Minä sain kuritusta ainoastaan hyvästä syystä ja koen, että sen ansiosta opin paremmin oikean ja väärän eron. Olin melkoinen hulivili ja mm. rikoin tiiliskivellä erään auton ikkunan, siitä minua pyöriteltiin aika lailla ja ei varmasti olisi samalla tavalla mennyt perille jos olisi pelkästään sanottu jotain "hyi hyi ei noin saa tehdä".

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kuritusta ainoastaan hyvästä syystä ja koen, että sen ansiosta opin paremmin oikean ja väärän eron. Olin melkoinen hulivili ja mm. rikoin tiiliskivellä erään auton ikkunan, siitä minua pyöriteltiin aika lailla ja ei varmasti olisi samalla tavalla mennyt perille jos olisi pelkästään sanottu jotain "hyi hyi ei noin saa tehdä".

Miten tyhmä on lapsi, joka ei lähtökohtaisesti tajua, että tiiliskiven ikkunaan heittäminen on väärin? Kun kuitenkin siinä vaiheessa, kun lapsi jaksaa tiiliskiven heittää, ikää on sen verran, että pitäisi järkeäkin jo olla päässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kuritusta ainoastaan hyvästä syystä ja koen, että sen ansiosta opin paremmin oikean ja väärän eron. Olin melkoinen hulivili ja mm. rikoin tiiliskivellä erään auton ikkunan, siitä minua pyöriteltiin aika lailla ja ei varmasti olisi samalla tavalla mennyt perille jos olisi pelkästään sanottu jotain "hyi hyi ei noin saa tehdä".

Miten tyhmä on lapsi, joka ei lähtökohtaisesti tajua, että tiiliskiven ikkunaan heittäminen on väärin? Kun kuitenkin siinä vaiheessa, kun lapsi jaksaa tiiliskiven heittää, ikää on sen verran, että pitäisi järkeäkin jo olla päässä.

Olipa varsin erikoinen kommentti. Lapset on siis tyhmiä, hoh. Vai oliko tarkoitus minut haukkua tyhmäksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kuritusta ainoastaan hyvästä syystä ja koen, että sen ansiosta opin paremmin oikean ja väärän eron. Olin melkoinen hulivili ja mm. rikoin tiiliskivellä erään auton ikkunan, siitä minua pyöriteltiin aika lailla ja ei varmasti olisi samalla tavalla mennyt perille jos olisi pelkästään sanottu jotain "hyi hyi ei noin saa tehdä".

Miten tyhmä on lapsi, joka ei lähtökohtaisesti tajua, että tiiliskiven ikkunaan heittäminen on väärin? Kun kuitenkin siinä vaiheessa, kun lapsi jaksaa tiiliskiven heittää, ikää on sen verran, että pitäisi järkeäkin jo olla päässä.

Niin, lapset katsos kun eivät ole aikuisia, eivät ymmärrä kaikkia asioita. Missä harhassa oikein elät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkokysymys:

Te joita pieksettiin silmittömästi, ilman syytä, mitättömästä syystä, siis epäoikeudenmukaisesri: millaiset välit sinulla on vanhempiisi tänään?

Yllättävän moni tuntuu olevan silti väleissä. Mä en voi olla, en enää sen jälkeen kun sain omia lapsia. En päästä niitä lähellekään omia rakkaita lapsiani, ne eivät ole ansainneet olla isovanhempia (eikä edes vanhempia).

Ei ketään ole piiskattu silmittömästi eikä ilman syytä.

Mä nappaan tästä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eli kommentoin molempiin.

Olen tuo joka on saanut selkäsaunoja niin ettei niitä voi edes laskea.

Olen antanut vanhemmilleni anteeksi ja ymmärtänyt että heillä on ollut vajavaiset taidot kasvattaa lapsia. Eivät he enää meidän aikuistuttuamme käyttäneet tietenkään fyysistä väkivaltaa, mutta henkistä pyrkivät käyttämään loppuun asti. Lapsena ja nuorena, itse asiassa nelikymppiseksi asti kärsin paniikkihäiriöstä ja olin ylikiltti. Annoin kohdella itseäni huonosti, mutta kun sen self help-kirjojen avulla selätin, kerroin myös vanhemmilleni miltä kohtelu oli tuntunut. He ihme kyllä kuuntelivat, erikseen, koska olivat siinä vaiheessa jo eronneet. Sen jälkeen suhteemme oli läheisempi ja tasaveroisten aikuisten suhde.

Omalle jälkikasvulle olen rehellisesti kertonut millaista meillä oli lapsena, mutta en koskaan mollannut vanhempiani. Heillä oli hyvät välit keskenään ja lapsenlapsien kanssa vanhempani olivat parhaimmillaan.

Jälkimmäiseen kommenttiin sen verran, että meillä sai selkäsaunan jos juostessaan kaatui, jos suksi meni poikki tai pulkks hajosi. Remmiä tuli myös jos kävi kielimässä tai tuli 10 minuuttia myöhässä syömään. Isompana tuli rehellisesti turpaan jos puolusti äitiä. Kerran jouduin sen takia kuristetuksi niin että tähtiä näkyi ja mustelmat viikon verran. Me oltiin kilttejä lapsia, ei uskallettu mitään, ennenkuin vasta murrosiässä alkoi uhma nousta.