Lue keskustelun säännöt.
Rehelliset kommentit siitä, että miltä oikeasti tuntui, kun sai lapsena remmiä? Kun kurittamista niin kovasti paheksutaan, niin
05.11.2021 |
tällainen piloille lellitty pullamössö haluaisi tietää, että miten kova rangaistus se oikeasti oli?
Kommentit (365)
On se ihanaa syntyä 2000-luvulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Traumaattinen. Ei opettanut minulle muuta, kuin pelkäämään isääni ja pelkäämään epäonnistumista. Niinpä minusta tuli elämää pelkäävä hissukka ja välit isäni kanssa ovat täysin olemattomat.
Ei aikuista ihmistäkään opasteta työpaikan tavoille millään tukkapöllyllä tai luunapilla. Joka sellaiseen lapsen kanssa sortuu tarvitsee itse hoitoa.
Oliko pahempaa se yleisen pelkääminen eikä niinkään se vyön sattuminen?
Itsestäni tuli entistä uhmakkaampi..et lyö vaan, mutta minua et lannista..en vieläkään ole väleissä isän kanssa.
Se perustui protestanttiseen uskoon. Ajatukseen siitä, että se lapsiaan vihaa, joka remmiään säästää. Ollaan nyttemmin luovuttu tästäkin opinkappaleesta. Kymmeniä vuosia sitten oli vielä yleisesti käytössä.
Vierailija kirjoitti:
On se ihanaa syntyä 2000-luvulle.
Minä olen syntynyt 70-luvulle eikä meillä lapsia lyöty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaan aikaan myös kouluissa ruumiillinen kuritus oli käytössä. Hekin olivat aikansa lapsia, niin kuin mekin omamme.
Se oli ennen kaikkea nöyryyttävää. Sattuihan se myös, mutta sieltä minuun juurtui niin hirveä häpeä itseäni kohtaan, että en näin yli nelikymppisenäkään meinaa aina muistaa että minun täytyy aktiivisesti tehdä työtä sen eteen että tajuaisin että ei tarvitse hävetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumaattinen. Ei opettanut minulle muuta, kuin pelkäämään isääni ja pelkäämään epäonnistumista. Niinpä minusta tuli elämää pelkäävä hissukka ja välit isäni kanssa ovat täysin olemattomat.
Ei aikuista ihmistäkään opasteta työpaikan tavoille millään tukkapöllyllä tai luunapilla. Joka sellaiseen lapsen kanssa sortuu tarvitsee itse hoitoa.
Oliko pahempaa se yleisen pelkääminen eikä niinkään se vyön sattuminen?
Kyllä meillä lyötiin ihan kunnolla. Minulla on esimerkiksi murtunut solisluu perheväkivallan seurauksena sekä olen ollut kolme kertaa lapsena tikattavana, kun on tullut isompi haava. Molemmat ovat yhtä kamalia. Ensin se pelko ja sitten se kauhea kipu. Eikä siitä kierteestä pääse pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumaattinen. Ei opettanut minulle muuta, kuin pelkäämään isääni ja pelkäämään epäonnistumista. Niinpä minusta tuli elämää pelkäävä hissukka ja välit isäni kanssa ovat täysin olemattomat.
Ei aikuista ihmistäkään opasteta työpaikan tavoille millään tukkapöllyllä tai luunapilla. Joka sellaiseen lapsen kanssa sortuu tarvitsee itse hoitoa.
Oliko pahempaa se yleisen pelkääminen eikä niinkään se vyön sattuminen?
Kyllä meillä lyötiin ihan kunnolla. Minulla on esimerkiksi murtunut solisluu perheväkivallan seurauksena sekä olen ollut kolme kertaa lapsena tikattavana, kun on tullut isompi haava. Molemmat ovat yhtä kamalia. Ensin se pelko ja sitten se kauhea kipu. Eikä siitä kierteestä pääse pois.
Tuo nyt kuulostaa ihan muulta kuin normi kurittaminen. Ihan silkkaa väkivaltaahan tuo on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin järkyttynyt ja pettynyt.
En kivun takia, vaan koska luottamus vanhempiin petettiin. En sen jälkeen enää nähnyt heitä samalla tavalla. Olin n. 5 vuotias, kun sain selkääni.
Muistan saaneeni joskus piiskaa. Epäoikeudenmukaisuuden tunne kyllä siitä jäi. Traumoja ei aikuisikään asti jäänyt. Vielä kouluikäisenä ollessani, jotain kuustoistavuotiaana erään kiistan yhteydessä nappasin isäni kiinni niin, ettei hänellä jalat yltäneet maahan ja kannoin tuvasta pihalle. Kysyin että jatketaanko. Ei jatkettu ja eräänlainen molemminpuolinen kunnioitus kai siitä eteenpäin vallitsi. Hoidin asiani, hän omansa ja yhteisistä keskusteltiin.
Isä on kuollut jo kymmenkunta vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se perustui protestanttiseen uskoon. Ajatukseen siitä, että se lapsiaan vihaa, joka remmiään säästää. Ollaan nyttemmin luovuttu tästäkin opinkappaleesta. Kymmeniä vuosia sitten oli vielä yleisesti käytössä.
Sanonta oli vertauskuvainnollinen. Jotkut toki ottivat kirjaimellisesti.
Päällimmäisenä tietysti se kipu kun lyötiin nahkavyöllä ja hengarillakin, pelko ja se avuttomuuden, voimattomuuden tunne. Kyllähän sitä muuttui eloisasta lapsesta apaattiseksi ja aloitekyvyttömäksi, joskus kyläpaikoissakin ihmeteltiin miten minä "osaan" olla hiljaa paikoillani kun muut lapset riehuivat...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumaattista.
Pahimmalta tuntui kun aikuisena tuli puhetta isäni kanssa
asiasta niin hän tosissaan selitti tarkoittaneensa pelkkää
hyvää lyömisellään "että sinulle tulisi siitä sisua".
Järkyttävä häpeä. En muista kipua vaan häpeän.
Minkälainen vanhempi käyttää väkivaltaa lastaan kohtaan? Täytyy olla ihan sairas, koska vanhemmilla on muutenkin hurja valta-asema lapsiin, niin on törkeää vielä pahoinpidellä lapsia ja tuhota näiden itsetunto. Onneksi tuota kieroutunutta tapaa ei enää sallita.
Pelkäämään se opetti. Opetti olemaan varuillaan kotona, kävelemään varpaillaan ja liikkumaan lähinnä silloin kun muut olivat poissa. Ruoka haettiin jääkaapista omaan huoneeseen lähinnä silloin kun muut oli tupakalla ulkona. Sekin tapahtui konttaamalla lattialla, jotta olisin sohvan takana piilossa eivätkä näkisi ikkunoista. En edes muista mistä minua rangaistiin, mutta väkivallan muistan, huudot, ne sanat ja kaiken sen muun, että ei se opettanut kyllä mitään.
Ongelmia varmaan vain tuli lisää, kun ei voinut kotona vaikeuksista tai huolista puhua, kun ei uskaltanut. Hyvässä ja väkivallattomassa kodissa olisi varmasti tullut keskusteltua asioista perheenjäsenten kanssa ja saanut perheeltä tukea/ apua asioihin.
Nyt olen aikuinen, säikyn edelleen helposti, tulen surulliseksi ihmisten volyymien noustessa ja omaan erittäin surkean itsetunnon. Kaikesta huolimatta yritän toteuttaa unelmiani ja olla antamatta lapsuuteni kokemusten (seksuaalisen, henkisen ja fyysisen väkivallan) pilata aikuisuuttanikin.
Paljon aiheuttanut pahaa. En koskaan voi kunnioittaa vanhempiani. Isääni vihasin kuolemaansa saakka. Hän oli tosin myös alkoholisti. Mutta vahva olen ja sen vuoksi varmaan pärjännyt elämässä hyvin. Jo minulla on edes ollut pienintäkään ajatusta, että voisin satuttaa omaa lastani, olen potenut valtavaa syyllisyyttä. Kaikki lapsiaan satuttavat ovat minulle saastaa ja luusereita.
Häpeällä kasvatettiin. Ruumiillinen kuritus oli nöyryyttävää. Ei saanut ylpistyä, mistään ei kehuttu.
Traumaattinen. Ei opettanut minulle muuta, kuin pelkäämään isääni ja pelkäämään epäonnistumista. Niinpä minusta tuli elämää pelkäävä hissukka ja välit isäni kanssa ovat täysin olemattomat.
Ei aikuista ihmistäkään opasteta työpaikan tavoille millään tukkapöllyllä tai luunapilla. Joka sellaiseen lapsen kanssa sortuu tarvitsee itse hoitoa.