Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Pätevä opettaja oikeasti kysyy vanhemmilta perheen kasvatustavoitteita? Jos vastaus on se, että tykätään hengailla niin, että kaikilla on kivaa, niin opettaja ei ole ennakkoon tutustunut yhtään perheeseen eikä etenkään osannut sovittaa omaa puhettaan ja sanavalintojaan perheen mukaan. Vanhemmille ei puhuta kuin ammattilaisille, vaan käytetään sellaista kieltä, mitä voi ymmärtää ihan peruskoulupohjalta. Esimerkiksi vasu on jo sellainen sana, että esikoisen vanhempien ei tarvitse sitä opiskella kotona, vaan aluksi puhutaan varhaiskasvatussuunnitelmasta ja kerrotaan, että siitä käytetään lyhennettä vasu. Veo on myös aivan käsittämätön sana, jos ei ole aiempaa kokemusta varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluista.

Olen varhaiskasvatuksen opettaja enkä todellakaan määrittele perheemme tavoitteita ja menetelmiä tietoisesti, vaikka toki yhdessä puolison kanssa puhumme aiheesta ja pohdimme mitä tehdään ja miten tehdään. Kotikasvatuksesta ei saa tehdä jotain valtavan vaativaa suoritusta, vaan ihan niin kuin esimerkin perhe oli omalla kielellään ilmaissut, hengaillaan. Minun kielenkäytölläni sama sanottaisiin niin, että elämme ihan tavallista arkea. Lapset osallistuvat perheen arkisiin puuhiin ja kasvavat siinä samalla.

Tietysti jos lapsen kehityksessä on jotain, mitä pitää erityisesti harjaannuttaa, niin päiväkodista voidaan antaa vinkkejä, joita vanhemmat voivat halutessaan ottaa käyttöön.

En tiedä, millä pätevyydellä sinä olet varhaiskasvatuksen opettaja, mutta tekstisi ei ainakaan anna siihen aihetta.

Tottakai pätevä opettaja kysyy ryhmänsä lasten huoltajilta heidän arvoistaan ja kasvatusnäkemyksistään. Sehän on koko työn perusta, tehdä yhteistyötä lapsen parhaaksi. Myös lapsen mielipide itseään koskevissa asioissa selvitetään ja se kirjataan vasuun muuttamatta ja vääristelemättä sitä tai tulkitsematta aikuista miellyttävään muotoon.

Suunnitellessa pitää keskustella keskusteluun varattuna aikana, mitkä ne yhdessä sovitut tavoitteet ovat ja miten ne pyritään saavuttamaan. Kirjoitetaan sovitut menetelmät ylös, jotta niitä ja niiden toteutumista voidaan jatkossa arvioida ja kehittää eteenpäin. Se on osallisuutta, kasvatuskumppanuutta ja yhteistyötä. Siis laissa edellytetty tapa toimia.

Jos tässä nettipalstan keskustelussa käytetään kommentoinnissa termiä "vasu", ei siitä voi vetää johtopäätöstä, että ammattiopettaja ei osaisi selvittää varhaiskasvatuksessa käytettävien käsitteiden ja lyhenteiden sisältöä kullekin perheelle tarvittavalla tavalla. Sehän on koko akateemisen osaamisen perusta, käsitteiden määrittely ja tarkoituksenmukainen operointi niillä.

"Tavallinen arki" on jo lähtökohtaisesti kyseenalainen ja arvottava käsite, eikä hyväksyttävissä ammattikasvattajan näkökulmana. Perheet ovat hyvin erilaisia kuten heidän arjen käytänteensäkin. Ei ole olemassa mitään koko yhteisössä jaettavaa "tavallista", "normaalia" ja näiden ulkopuolella olevaa "toista", "vierasta", "erilaista". Ei ole kestävää kasvatusideologiaa olettaa, mitä vastaaja mahtaa tarkoittaa omalla "tavallisella arjellaan". Keskustelussa tämäkin avataan, mitä se tuolle perheelle tai juuri kommentoineelle yksittäiselle vanhemmalle tarkoittaa. Puolisotkin ovat usein eri mieltä asioista. Päihdeperheen "tavallinen arki" on eri asia kuin päihteettömän perheen.

Varhaiskasvatuksessa tehdään tavoitteellista kasvatus- ja opetustyötä. "Meillä hengaillaan", ei riitä vastaukseksi suunniteltaessa kasvatuskumppanuuteen pohjaavaa kasvatustyötä. Mikäli opettajalla herää huoli lapsen huoltajien kyvystä tunnista lapsen tarpeet, vastata niihin ja sitoutua aikuisen rooliin lapsensa kasvusta vastaavaana huoltajana, otetaan tämä esiin keskustelussa ja tarvittaessa lähdetään etsimään perheelle tukea.

Jotta lapsella olisi mahdollisimman hyvät ja kasvua tukevat kotiolot.

Lukutaito esim. kehittyy juuri varhaisina vuosina 0-5v. voimakkaasti, kun lapsen kanssa lorutellaan, lauletaan, keskustellaan, luetaan, leikitään, tarjotaan monipuolisia ja kielellisesti rikkaita, laadukjaita ympäristöjä. Nimenomaan siellä kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

".............. Aivan sama, koska alati vaihtuvilla sijaisilla (joiden viitseliäisyyden varassa tommonen yksikkö käytännössä pyörii),  ei ole hajuakaan edes siitä, missä se Lassemaijan oma naulakkolokero on.

"Ei vasuun kirjata mitään tuollaista. Ei siinä arvioida lasta tai aseteta tavoitteita lapselle.

Vasu on puhtaasti henkilökunnan, niiden kasvattajien ja opettajien toimintaa säätelevä suunnitelma. Tavoitteet asetetaan sille toiminnalle, eli mitä siellä tehdään, miten, millaisisa tiloissa, millaisin rakentei ja missäkin kokoonpanossa jne.

Vasussa suunnitellaan oppimisympäristöä, tarvittavaa pienryhmäkokoa ja leikkikavereita, henkilöstön sijoittumista, sängyn ja vaatelokeron paikkaa, ruokapöytäpaikan sijoittelua, melutasoja, wc-käytäntöjen ja ulkoiluvälineiden tarkoituksenmukaisuutta jne.

Nämä suunnitelmat perustellaan niillä lapsen tarpeilla. Esim. koska on aistiyliherkkä, ei ruokapaikka ole melun ja kirkkaiden valojen keskellä vaan rauhallisessa kulmauksessa, josta näkee ikkunasta ulos ja hämärämpi valaistus, ehkä kiinteä neljän ruokailijan pöytäkunta."

Voi helkkari mitä itsestäänselvyyksiä ja tyhjänpäiväistä omahyväistä maiskuttelua!

Jaahas ja sinä teet kaiken tämän ilman että arvioidaan lasta tai asetetaan tavoitteita?

Mistä Sinä ne lapsen tarpeet tai erityisherkkyydet tai leikkikavereiden muodostaman ryhmädynamiikan sitten tempaiset?

Valtavasti täytyy varmaankin tuostakin palaveerata, harkita ja suunnitella että tajuaa että jos lapsen silmiin käy ikkunasta valo, niin on hyvä siirtää ruokailupaikka varjoisampaan tai laittaa vaikka yhteisellä kasvatusvastuullisten vakaan harkinnan päätöksellä ikkunan kaihtimia hieman enemmän kiinni. Samoin että jos VilleStiina kiusaa nukkarissa KalleTuuliaa on varmaankin viisasta siirtää KalleTuulia kauemmaksi lepohetkellä....

Kyllä vain, väitän ja tiedän vallan hyvin, ettei monessakaan Suomen päiväkodissa tällä hetkellä ole suunniteltu lasten tiloja, materiaaleja, leikkitarvikkeita, kalusteita, valoja, akustiikkaa, siirtymiä, toimintoja, vuodepaikkoja, kirjoja, taidevälineitä, liikuntatiloja jne. jne. ryhmään sijoitettujen lasten tarpeista lähtien. Tavarahankinnat, työvuorosuunnittelut, kokousajat, ryhmien tilajako, huonekalut, seinällä olevat taulut, kirjat, matot, verhot ja kaikki muu on tehty aivan muilla perusteilla kuin paneutumalla oppimisympäristön pedagogisiin mahdollisuuksiin ja suunnittelemalla kaikki alusta alkaen juuri niille lapsille, jotka siellä ovat milloinkin oppimassa ja kasvamassa.

Yleensä kaikki on hankittu vuonna x ja y kun on halvalla saatu. Uusissa taloissa on tehty joku starttipaketin mukainen bulkkitilaus siltä yhdeltä ja samalta sopimuslaskutuksen mukaiselta toimittajalta.

Eikä kyse ole siitä aistiyliherkän lapsen kanssa, että käännetään kaihtimet, jos paistaa aurinko silmään. Kyllä se suunnittelu vaatii aikamoisen ymmärryksen kokonaisuudesta, jonka yksi osa on esim. ruokailutilanteen suunnittelu.

Voi itku ja surku, ymmärrän hyvin nuoria koulutettuja opettajia, kuinka äärimmäisen turhauttavaa mahtaa olla yrittää näiden vuoripeikkojen kanssa vääntää. Kunpa he jaksaisivat silti, niiden lasten vuoksi."

Voi itku ja surku kun pitää rautalangasta vääntää että avatkaa jo vihdoinkin silmänne pedagogiikkapöhnässänne: alalla on resurssipula josta kärsivät ennenkaikkea lapset.kohta Pitäisiköhän siis vakavasti ensin miettiä henkilökunnan riittävyyttä, ennen kuin suunnitellaan ruokailutilanteen sujuvuutta. Kun ei ole niitä lastentarhanopettajia, ei ole kohta hoitajia, ei edes alan vaatimuksia tuntevia sijaisia. On vaan niitä "vuoripeikoksi" kutsumiasi uupuneita ihmisiä jotka palavat loppuun vastuusta ettei kenellekään lapsista satu mitään aliresurssoidussa ryhmässä, sillä aikaa kun ne, joiden kuvittelisi suoraan alalle koulutettuina älähtävän ja toimivan, käyttävätkin kaiken kapasiteettinsa mieluummin lässyttämällä oppimisympäristön pedagogisista mahdollisuuksista.

Miksi ihmeessä se opettaja olisi siellä jotenkin velvollinen älähtää ja toimia, jos hoitajat ovat väsyneitä? Eikö se ole kunkin omalla vastuulla toimia, jos ei jaksa? Sitten mennään työterveyslääkärille, haetaan saikkua, puhutaan työn ongelmista. Toimitaan ja kerrotaan esimiehelle tilannetta, yt:ssä otetaan asiaa puheeksi jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pätevä opettaja oikeasti kysyy vanhemmilta perheen kasvatustavoitteita? Jos vastaus on se, että tykätään hengailla niin, että kaikilla on kivaa, niin opettaja ei ole ennakkoon tutustunut yhtään perheeseen eikä etenkään osannut sovittaa omaa puhettaan ja sanavalintojaan perheen mukaan. Vanhemmille ei puhuta kuin ammattilaisille, vaan käytetään sellaista kieltä, mitä voi ymmärtää ihan peruskoulupohjalta. Esimerkiksi vasu on jo sellainen sana, että esikoisen vanhempien ei tarvitse sitä opiskella kotona, vaan aluksi puhutaan varhaiskasvatussuunnitelmasta ja kerrotaan, että siitä käytetään lyhennettä vasu. Veo on myös aivan käsittämätön sana, jos ei ole aiempaa kokemusta varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluista.

Olen varhaiskasvatuksen opettaja enkä todellakaan määrittele perheemme tavoitteita ja menetelmiä tietoisesti, vaikka toki yhdessä puolison kanssa puhumme aiheesta ja pohdimme mitä tehdään ja miten tehdään. Kotikasvatuksesta ei saa tehdä jotain valtavan vaativaa suoritusta, vaan ihan niin kuin esimerkin perhe oli omalla kielellään ilmaissut, hengaillaan. Minun kielenkäytölläni sama sanottaisiin niin, että elämme ihan tavallista arkea. Lapset osallistuvat perheen arkisiin puuhiin ja kasvavat siinä samalla.

Tietysti jos lapsen kehityksessä on jotain, mitä pitää erityisesti harjaannuttaa, niin päiväkodista voidaan antaa vinkkejä, joita vanhemmat voivat halutessaan ottaa käyttöön.

En tiedä, millä pätevyydellä sinä olet varhaiskasvatuksen opettaja, mutta tekstisi ei ainakaan anna siihen aihetta.

Tottakai pätevä opettaja kysyy ryhmänsä lasten huoltajilta heidän arvoistaan ja kasvatusnäkemyksistään. Sehän on koko työn perusta, tehdä yhteistyötä lapsen parhaaksi. Myös lapsen mielipide itseään koskevissa asioissa selvitetään ja se kirjataan vasuun muuttamatta ja vääristelemättä sitä tai tulkitsematta aikuista miellyttävään muotoon.

Suunnitellessa pitää keskustella keskusteluun varattuna aikana, mitkä ne yhdessä sovitut tavoitteet ovat ja miten ne pyritään saavuttamaan. Kirjoitetaan sovitut menetelmät ylös, jotta niitä ja niiden toteutumista voidaan jatkossa arvioida ja kehittää eteenpäin. Se on osallisuutta, kasvatuskumppanuutta ja yhteistyötä. Siis laissa edellytetty tapa toimia.

Jos tässä nettipalstan keskustelussa käytetään kommentoinnissa termiä "vasu", ei siitä voi vetää johtopäätöstä, että ammattiopettaja ei osaisi selvittää varhaiskasvatuksessa käytettävien käsitteiden ja lyhenteiden sisältöä kullekin perheelle tarvittavalla tavalla. Sehän on koko akateemisen osaamisen perusta, käsitteiden määrittely ja tarkoituksenmukainen operointi niillä.

"Tavallinen arki" on jo lähtökohtaisesti kyseenalainen ja arvottava käsite, eikä hyväksyttävissä ammattikasvattajan näkökulmana. Perheet ovat hyvin erilaisia kuten heidän arjen käytänteensäkin. Ei ole olemassa mitään koko yhteisössä jaettavaa "tavallista", "normaalia" ja näiden ulkopuolella olevaa "toista", "vierasta", "erilaista". Ei ole kestävää kasvatusideologiaa olettaa, mitä vastaaja mahtaa tarkoittaa omalla "tavallisella arjellaan". Keskustelussa tämäkin avataan, mitä se tuolle perheelle tai juuri kommentoineelle yksittäiselle vanhemmalle tarkoittaa. Puolisotkin ovat usein eri mieltä asioista. Päihdeperheen "tavallinen arki" on eri asia kuin päihteettömän perheen.

Varhaiskasvatuksessa tehdään tavoitteellista kasvatus- ja opetustyötä. "Meillä hengaillaan", ei riitä vastaukseksi suunniteltaessa kasvatuskumppanuuteen pohjaavaa kasvatustyötä. Mikäli opettajalla herää huoli lapsen huoltajien kyvystä tunnista lapsen tarpeet, vastata niihin ja sitoutua aikuisen rooliin lapsensa kasvusta vastaavaana huoltajana, otetaan tämä esiin keskustelussa ja tarvittaessa lähdetään etsimään perheelle tukea.

Jotta lapsella olisi mahdollisimman hyvät ja kasvua tukevat kotiolot.

Lukutaito esim. kehittyy juuri varhaisina vuosina 0-5v. voimakkaasti, kun lapsen kanssa lorutellaan, lauletaan, keskustellaan, luetaan, leikitään, tarjotaan monipuolisia ja kielellisesti rikkaita, laadukjaita ympäristöjä. Nimenomaan siellä kotona.

Opettajahan vastaa lapsen kasvatuksesta ja oppimisesta siellä päiväkodissa. Lapsen kotiolot tai ylipäätään lapsi muussa kontekstissa kuin päiväkodissa ei oikeastaan ole opettajan hommaa, vaan sen vakasosionomin. On totta, että se tavallinen arki on juuri sitä, jota meidän asiakasvanhempamme täällä lastensuojelussa kertovat elävänsä. Ulkopuolisen mukaan se saattaa vaan olla hyvin erilaista kuin perus toimiva arki yleisesti ajatellen ymmärretään. Ajattelisin kuitenkin, että tällaisten asioiden poimiminen ei kuulu opettajalle eikä myöskään ole asianmukaista edellyttää kodin jatkavan päiväkodin lorutteluja. Toki niitä voi tarjota. Osa varmaan ottaa ne ilolla vastaan, toisilla ei varmastikaan rahkeet riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pätevä opettaja oikeasti kysyy vanhemmilta perheen kasvatustavoitteita? Jos vastaus on se, että tykätään hengailla niin, että kaikilla on kivaa, niin opettaja ei ole ennakkoon tutustunut yhtään perheeseen eikä etenkään osannut sovittaa omaa puhettaan ja sanavalintojaan perheen mukaan. Vanhemmille ei puhuta kuin ammattilaisille, vaan käytetään sellaista kieltä, mitä voi ymmärtää ihan peruskoulupohjalta. Esimerkiksi vasu on jo sellainen sana, että esikoisen vanhempien ei tarvitse sitä opiskella kotona, vaan aluksi puhutaan varhaiskasvatussuunnitelmasta ja kerrotaan, että siitä käytetään lyhennettä vasu. Veo on myös aivan käsittämätön sana, jos ei ole aiempaa kokemusta varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluista.

Olen varhaiskasvatuksen opettaja enkä todellakaan määrittele perheemme tavoitteita ja menetelmiä tietoisesti, vaikka toki yhdessä puolison kanssa puhumme aiheesta ja pohdimme mitä tehdään ja miten tehdään. Kotikasvatuksesta ei saa tehdä jotain valtavan vaativaa suoritusta, vaan ihan niin kuin esimerkin perhe oli omalla kielellään ilmaissut, hengaillaan. Minun kielenkäytölläni sama sanottaisiin niin, että elämme ihan tavallista arkea. Lapset osallistuvat perheen arkisiin puuhiin ja kasvavat siinä samalla.

Tietysti jos lapsen kehityksessä on jotain, mitä pitää erityisesti harjaannuttaa, niin päiväkodista voidaan antaa vinkkejä, joita vanhemmat voivat halutessaan ottaa käyttöön.

En tiedä, millä pätevyydellä sinä olet varhaiskasvatuksen opettaja, mutta tekstisi ei ainakaan anna siihen aihetta.

Tottakai pätevä opettaja kysyy ryhmänsä lasten huoltajilta heidän arvoistaan ja kasvatusnäkemyksistään. Sehän on koko työn perusta, tehdä yhteistyötä lapsen parhaaksi. Myös lapsen mielipide itseään koskevissa asioissa selvitetään ja se kirjataan vasuun muuttamatta ja vääristelemättä sitä tai tulkitsematta aikuista miellyttävään muotoon.

Suunnitellessa pitää keskustella keskusteluun varattuna aikana, mitkä ne yhdessä sovitut tavoitteet ovat ja miten ne pyritään saavuttamaan. Kirjoitetaan sovitut menetelmät ylös, jotta niitä ja niiden toteutumista voidaan jatkossa arvioida ja kehittää eteenpäin. Se on osallisuutta, kasvatuskumppanuutta ja yhteistyötä. Siis laissa edellytetty tapa toimia.

Jos tässä nettipalstan keskustelussa käytetään kommentoinnissa termiä "vasu", ei siitä voi vetää johtopäätöstä, että ammattiopettaja ei osaisi selvittää varhaiskasvatuksessa käytettävien käsitteiden ja lyhenteiden sisältöä kullekin perheelle tarvittavalla tavalla. Sehän on koko akateemisen osaamisen perusta, käsitteiden määrittely ja tarkoituksenmukainen operointi niillä.

"Tavallinen arki" on jo lähtökohtaisesti kyseenalainen ja arvottava käsite, eikä hyväksyttävissä ammattikasvattajan näkökulmana. Perheet ovat hyvin erilaisia kuten heidän arjen käytänteensäkin. Ei ole olemassa mitään koko yhteisössä jaettavaa "tavallista", "normaalia" ja näiden ulkopuolella olevaa "toista", "vierasta", "erilaista". Ei ole kestävää kasvatusideologiaa olettaa, mitä vastaaja mahtaa tarkoittaa omalla "tavallisella arjellaan". Keskustelussa tämäkin avataan, mitä se tuolle perheelle tai juuri kommentoineelle yksittäiselle vanhemmalle tarkoittaa. Puolisotkin ovat usein eri mieltä asioista. Päihdeperheen "tavallinen arki" on eri asia kuin päihteettömän perheen.

Varhaiskasvatuksessa tehdään tavoitteellista kasvatus- ja opetustyötä. "Meillä hengaillaan", ei riitä vastaukseksi suunniteltaessa kasvatuskumppanuuteen pohjaavaa kasvatustyötä. Mikäli opettajalla herää huoli lapsen huoltajien kyvystä tunnista lapsen tarpeet, vastata niihin ja sitoutua aikuisen rooliin lapsensa kasvusta vastaavaana huoltajana, otetaan tämä esiin keskustelussa ja tarvittaessa lähdetään etsimään perheelle tukea.

Jotta lapsella olisi mahdollisimman hyvät ja kasvua tukevat kotiolot.

Lukutaito esim. kehittyy juuri varhaisina vuosina 0-5v. voimakkaasti, kun lapsen kanssa lorutellaan, lauletaan, keskustellaan, luetaan, leikitään, tarjotaan monipuolisia ja kielellisesti rikkaita, laadukjaita ympäristöjä. Nimenomaan siellä kotona.

No siks ne hoitsut just mellastaa, kun niillä on olemassa vaan se oma totuus. Se niiden normaali. Käytännössä sekin on sitä, että vaihdevuosista tai muista hormonaalisista, tai ties mistä syistä, heittelevä mieliala aiheuttaa täysin mielivaltaisia määräyksiä, että nyt tää tehdään näin, "sanoohan sen maalaisjärkikin". Tai yhtäkkiä tiuskivat, häipyvät ryhmästä, voivottelevat, juoruilevat ja haukkuvat, kun joku muu ei ole tajunnut, mitä he just nyt haluaisivat muiden tekevän. Ihminen, jolla ei ole minkäänlaista käsitystä nykymaailmasta ja siitä, että ei ole olemassa mitään yhdenlaista oikeaa, yhdistyneenä siihen, ettei henkilö myöskään myönnä olevansa työpaikan tehtävähierarkian alimmaisella portaalla, aiheuttaa todennäköisesti täyden kaaoksen.

Olin työharjoittelussa ammattikoulun kautta pienemmässä päiväkodissa, ei niin laajat ongelmat kuin jossain toisessa päiväkodissa, rajattomat lapset pääasiassa ja mut jätettiin monesti yksin nukkariin 20 lapsen kanssa josta yksi täysin rajaton kiljuja, toinen itkee jatkuvasti ja haluaa kotiin,kolmas juoksentelee eikä tottele. Ei tainnut olla yhtään päivää että kukaan olisi nukkarissa rauhoittunut. Ruokakin monesti loppui kesken. Olen tuon jälkeen 2 kertaa ollut päiväkodissa töissä mutta totesin ettei kärsivällisyys riitä mulla lasten kanssa toimiessa. Jotkut lapset on kyl tosi suloisia mut jos ryhmässä yksikin rajaton rasavilli niin pilaa ns koko ryhmän hengen, jotkuthan lapset ei edes kuuluisi normaali lasten sekaan(tarkoitan niitä lapsia joilla diagnoosina esim addh, kehityshäiriö tms) pitäisi olla omat pienryhmät.

Siivoojana eli ulkopuolisena olen ollut myös päiväkodissa eikä käy yhtään kateeksi hoitajia jotka päivästä toiseen yrittävät selviytyä kiljuntamerestä, monilla lapsilla ei ole mitään syytä kiljua mutta silti kiljuvat kurkku suorana. Monilla hoitajilla saattaa olla korvatulpat ja vielä kuulosuojaimet päässä koska se kiljuminen on jotain käsittämätöntä ja monilta kuulo huonontunut sen johdosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pätevä opettaja oikeasti kysyy vanhemmilta perheen kasvatustavoitteita? Jos vastaus on se, että tykätään hengailla niin, että kaikilla on kivaa, niin opettaja ei ole ennakkoon tutustunut yhtään perheeseen eikä etenkään osannut sovittaa omaa puhettaan ja sanavalintojaan perheen mukaan. Vanhemmille ei puhuta kuin ammattilaisille, vaan käytetään sellaista kieltä, mitä voi ymmärtää ihan peruskoulupohjalta. Esimerkiksi vasu on jo sellainen sana, että esikoisen vanhempien ei tarvitse sitä opiskella kotona, vaan aluksi puhutaan varhaiskasvatussuunnitelmasta ja kerrotaan, että siitä käytetään lyhennettä vasu. Veo on myös aivan käsittämätön sana, jos ei ole aiempaa kokemusta varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluista.

Olen varhaiskasvatuksen opettaja enkä todellakaan määrittele perheemme tavoitteita ja menetelmiä tietoisesti, vaikka toki yhdessä puolison kanssa puhumme aiheesta ja pohdimme mitä tehdään ja miten tehdään. Kotikasvatuksesta ei saa tehdä jotain valtavan vaativaa suoritusta, vaan ihan niin kuin esimerkin perhe oli omalla kielellään ilmaissut, hengaillaan. Minun kielenkäytölläni sama sanottaisiin niin, että elämme ihan tavallista arkea. Lapset osallistuvat perheen arkisiin puuhiin ja kasvavat siinä samalla.

Tietysti jos lapsen kehityksessä on jotain, mitä pitää erityisesti harjaannuttaa, niin päiväkodista voidaan antaa vinkkejä, joita vanhemmat voivat halutessaan ottaa käyttöön.

En tiedä, millä pätevyydellä sinä olet varhaiskasvatuksen opettaja, mutta tekstisi ei ainakaan anna siihen aihetta.

Tottakai pätevä opettaja kysyy ryhmänsä lasten huoltajilta heidän arvoistaan ja kasvatusnäkemyksistään. Sehän on koko työn perusta, tehdä yhteistyötä lapsen parhaaksi. Myös lapsen mielipide itseään koskevissa asioissa selvitetään ja se kirjataan vasuun muuttamatta ja vääristelemättä sitä tai tulkitsematta aikuista miellyttävään muotoon.

Suunnitellessa pitää keskustella keskusteluun varattuna aikana, mitkä ne yhdessä sovitut tavoitteet ovat ja miten ne pyritään saavuttamaan. Kirjoitetaan sovitut menetelmät ylös, jotta niitä ja niiden toteutumista voidaan jatkossa arvioida ja kehittää eteenpäin. Se on osallisuutta, kasvatuskumppanuutta ja yhteistyötä. Siis laissa edellytetty tapa toimia.

Jos tässä nettipalstan keskustelussa käytetään kommentoinnissa termiä "vasu", ei siitä voi vetää johtopäätöstä, että ammattiopettaja ei osaisi selvittää varhaiskasvatuksessa käytettävien käsitteiden ja lyhenteiden sisältöä kullekin perheelle tarvittavalla tavalla. Sehän on koko akateemisen osaamisen perusta, käsitteiden määrittely ja tarkoituksenmukainen operointi niillä.

"Tavallinen arki" on jo lähtökohtaisesti kyseenalainen ja arvottava käsite, eikä hyväksyttävissä ammattikasvattajan näkökulmana. Perheet ovat hyvin erilaisia kuten heidän arjen käytänteensäkin. Ei ole olemassa mitään koko yhteisössä jaettavaa "tavallista", "normaalia" ja näiden ulkopuolella olevaa "toista", "vierasta", "erilaista". Ei ole kestävää kasvatusideologiaa olettaa, mitä vastaaja mahtaa tarkoittaa omalla "tavallisella arjellaan". Keskustelussa tämäkin avataan, mitä se tuolle perheelle tai juuri kommentoineelle yksittäiselle vanhemmalle tarkoittaa. Puolisotkin ovat usein eri mieltä asioista. Päihdeperheen "tavallinen arki" on eri asia kuin päihteettömän perheen.

Varhaiskasvatuksessa tehdään tavoitteellista kasvatus- ja opetustyötä. "Meillä hengaillaan", ei riitä vastaukseksi suunniteltaessa kasvatuskumppanuuteen pohjaavaa kasvatustyötä. Mikäli opettajalla herää huoli lapsen huoltajien kyvystä tunnista lapsen tarpeet, vastata niihin ja sitoutua aikuisen rooliin lapsensa kasvusta vastaavaana huoltajana, otetaan tämä esiin keskustelussa ja tarvittaessa lähdetään etsimään perheelle tukea.

Jotta lapsella olisi mahdollisimman hyvät ja kasvua tukevat kotiolot.

Lukutaito esim. kehittyy juuri varhaisina vuosina 0-5v. voimakkaasti, kun lapsen kanssa lorutellaan, lauletaan, keskustellaan, luetaan, leikitään, tarjotaan monipuolisia ja kielellisesti rikkaita, laadukjaita ympäristöjä. Nimenomaan siellä kotona.

Opettajahan vastaa lapsen kasvatuksesta ja oppimisesta siellä päiväkodissa. Lapsen kotiolot tai ylipäätään lapsi muussa kontekstissa kuin päiväkodissa ei oikeastaan ole opettajan hommaa, vaan sen vakasosionomin. On totta, että se tavallinen arki on juuri sitä, jota meidän asiakasvanhempamme täällä lastensuojelussa kertovat elävänsä. Ulkopuolisen mukaan se saattaa vaan olla hyvin erilaista kuin perus toimiva arki yleisesti ajatellen ymmärretään. Ajattelisin kuitenkin, että tällaisten asioiden poimiminen ei kuulu opettajalle eikä myöskään ole asianmukaista edellyttää kodin jatkavan päiväkodin lorutteluja. Toki niitä voi tarjota. Osa varmaan ottaa ne ilolla vastaan, toisilla ei varmastikaan rahkeet riitä.

Mitä lasu tekee täällä määrittelemässä täysin itselleen vieraan toimialan tehtäviä? Pysy sinä siellä sote-hyvinvointialuuen tontilla, äläkä ota kantaa asioihin, joista et ilmiselvästi mitään tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pätevä opettaja oikeasti kysyy vanhemmilta perheen kasvatustavoitteita? Jos vastaus on se, että tykätään hengailla niin, että kaikilla on kivaa, niin opettaja ei ole ennakkoon tutustunut yhtään perheeseen eikä etenkään osannut sovittaa omaa puhettaan ja sanavalintojaan perheen mukaan. Vanhemmille ei puhuta kuin ammattilaisille, vaan käytetään sellaista kieltä, mitä voi ymmärtää ihan peruskoulupohjalta. Esimerkiksi vasu on jo sellainen sana, että esikoisen vanhempien ei tarvitse sitä opiskella kotona, vaan aluksi puhutaan varhaiskasvatussuunnitelmasta ja kerrotaan, että siitä käytetään lyhennettä vasu. Veo on myös aivan käsittämätön sana, jos ei ole aiempaa kokemusta varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluista.

Olen varhaiskasvatuksen opettaja enkä todellakaan määrittele perheemme tavoitteita ja menetelmiä tietoisesti, vaikka toki yhdessä puolison kanssa puhumme aiheesta ja pohdimme mitä tehdään ja miten tehdään. Kotikasvatuksesta ei saa tehdä jotain valtavan vaativaa suoritusta, vaan ihan niin kuin esimerkin perhe oli omalla kielellään ilmaissut, hengaillaan. Minun kielenkäytölläni sama sanottaisiin niin, että elämme ihan tavallista arkea. Lapset osallistuvat perheen arkisiin puuhiin ja kasvavat siinä samalla.

Tietysti jos lapsen kehityksessä on jotain, mitä pitää erityisesti harjaannuttaa, niin päiväkodista voidaan antaa vinkkejä, joita vanhemmat voivat halutessaan ottaa käyttöön.

En tiedä, millä pätevyydellä sinä olet varhaiskasvatuksen opettaja, mutta tekstisi ei ainakaan anna siihen aihetta.

Tottakai pätevä opettaja kysyy ryhmänsä lasten huoltajilta heidän arvoistaan ja kasvatusnäkemyksistään. Sehän on koko työn perusta, tehdä yhteistyötä lapsen parhaaksi. Myös lapsen mielipide itseään koskevissa asioissa selvitetään ja se kirjataan vasuun muuttamatta ja vääristelemättä sitä tai tulkitsematta aikuista miellyttävään muotoon.

Suunnitellessa pitää keskustella keskusteluun varattuna aikana, mitkä ne yhdessä sovitut tavoitteet ovat ja miten ne pyritään saavuttamaan. Kirjoitetaan sovitut menetelmät ylös, jotta niitä ja niiden toteutumista voidaan jatkossa arvioida ja kehittää eteenpäin. Se on osallisuutta, kasvatuskumppanuutta ja yhteistyötä. Siis laissa edellytetty tapa toimia.

Jos tässä nettipalstan keskustelussa käytetään kommentoinnissa termiä "vasu", ei siitä voi vetää johtopäätöstä, että ammattiopettaja ei osaisi selvittää varhaiskasvatuksessa käytettävien käsitteiden ja lyhenteiden sisältöä kullekin perheelle tarvittavalla tavalla. Sehän on koko akateemisen osaamisen perusta, käsitteiden määrittely ja tarkoituksenmukainen operointi niillä.

"Tavallinen arki" on jo lähtökohtaisesti kyseenalainen ja arvottava käsite, eikä hyväksyttävissä ammattikasvattajan näkökulmana. Perheet ovat hyvin erilaisia kuten heidän arjen käytänteensäkin. Ei ole olemassa mitään koko yhteisössä jaettavaa "tavallista", "normaalia" ja näiden ulkopuolella olevaa "toista", "vierasta", "erilaista". Ei ole kestävää kasvatusideologiaa olettaa, mitä vastaaja mahtaa tarkoittaa omalla "tavallisella arjellaan". Keskustelussa tämäkin avataan, mitä se tuolle perheelle tai juuri kommentoineelle yksittäiselle vanhemmalle tarkoittaa. Puolisotkin ovat usein eri mieltä asioista. Päihdeperheen "tavallinen arki" on eri asia kuin päihteettömän perheen.

Varhaiskasvatuksessa tehdään tavoitteellista kasvatus- ja opetustyötä. "Meillä hengaillaan", ei riitä vastaukseksi suunniteltaessa kasvatuskumppanuuteen pohjaavaa kasvatustyötä. Mikäli opettajalla herää huoli lapsen huoltajien kyvystä tunnista lapsen tarpeet, vastata niihin ja sitoutua aikuisen rooliin lapsensa kasvusta vastaavaana huoltajana, otetaan tämä esiin keskustelussa ja tarvittaessa lähdetään etsimään perheelle tukea.

Jotta lapsella olisi mahdollisimman hyvät ja kasvua tukevat kotiolot.

Lukutaito esim. kehittyy juuri varhaisina vuosina 0-5v. voimakkaasti, kun lapsen kanssa lorutellaan, lauletaan, keskustellaan, luetaan, leikitään, tarjotaan monipuolisia ja kielellisesti rikkaita, laadukjaita ympäristöjä. Nimenomaan siellä kotona.

Opettajahan vastaa lapsen kasvatuksesta ja oppimisesta siellä päiväkodissa. Lapsen kotiolot tai ylipäätään lapsi muussa kontekstissa kuin päiväkodissa ei oikeastaan ole opettajan hommaa, vaan sen vakasosionomin. On totta, että se tavallinen arki on juuri sitä, jota meidän asiakasvanhempamme täällä lastensuojelussa kertovat elävänsä. Ulkopuolisen mukaan se saattaa vaan olla hyvin erilaista kuin perus toimiva arki yleisesti ajatellen ymmärretään. Ajattelisin kuitenkin, että tällaisten asioiden poimiminen ei kuulu opettajalle eikä myöskään ole asianmukaista edellyttää kodin jatkavan päiväkodin lorutteluja. Toki niitä voi tarjota. Osa varmaan ottaa ne ilolla vastaan, toisilla ei varmastikaan rahkeet riitä.

Mitä lasu tekee täällä määrittelemässä täysin itselleen vieraan toimialan tehtäviä? Pysy sinä siellä sote-hyvinvointialuuen tontilla, äläkä ota kantaa asioihin, joista et ilmiselvästi mitään tiedä.

No se tyyppi on niitä sosionomeja, jotka on joskus ollut päiväkodissa töissä hetken. Ei homma onnistunu ja open paikat annettiin opettajille, niin lähti lastensuojeluun johonkin avustushommaan. Niitä pyörii täälläkin ketjussa roikkumassa vielä mukana, tekstistä huomaa, mikä on osaaminen. Varsinkin tuo yksi ja sama on ollut jo 2 vuotta jatkuvasti kertomassa omia päätelmiään, joissa ei ole mitään järkeä. Se on se sama, joka julistaa koko ajan, että päiväkoti on lasun tukimuoto numero 1. Siellä se kertoilee omaa soopaansa milloin kenellekin. No, päiväkodissa tulee perheille sitten yllätyksenä, että eikö se vauvapalstan lasu ollutkaan oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pätevä opettaja oikeasti kysyy vanhemmilta perheen kasvatustavoitteita? Jos vastaus on se, että tykätään hengailla niin, että kaikilla on kivaa, niin opettaja ei ole ennakkoon tutustunut yhtään perheeseen eikä etenkään osannut sovittaa omaa puhettaan ja sanavalintojaan perheen mukaan. Vanhemmille ei puhuta kuin ammattilaisille, vaan käytetään sellaista kieltä, mitä voi ymmärtää ihan peruskoulupohjalta. Esimerkiksi vasu on jo sellainen sana, että esikoisen vanhempien ei tarvitse sitä opiskella kotona, vaan aluksi puhutaan varhaiskasvatussuunnitelmasta ja kerrotaan, että siitä käytetään lyhennettä vasu. Veo on myös aivan käsittämätön sana, jos ei ole aiempaa kokemusta varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluista.

Olen varhaiskasvatuksen opettaja enkä todellakaan määrittele perheemme tavoitteita ja menetelmiä tietoisesti, vaikka toki yhdessä puolison kanssa puhumme aiheesta ja pohdimme mitä tehdään ja miten tehdään. Kotikasvatuksesta ei saa tehdä jotain valtavan vaativaa suoritusta, vaan ihan niin kuin esimerkin perhe oli omalla kielellään ilmaissut, hengaillaan. Minun kielenkäytölläni sama sanottaisiin niin, että elämme ihan tavallista arkea. Lapset osallistuvat perheen arkisiin puuhiin ja kasvavat siinä samalla.

Tietysti jos lapsen kehityksessä on jotain, mitä pitää erityisesti harjaannuttaa, niin päiväkodista voidaan antaa vinkkejä, joita vanhemmat voivat halutessaan ottaa käyttöön.

En tiedä, millä pätevyydellä sinä olet varhaiskasvatuksen opettaja, mutta tekstisi ei ainakaan anna siihen aihetta.

Tottakai pätevä opettaja kysyy ryhmänsä lasten huoltajilta heidän arvoistaan ja kasvatusnäkemyksistään. Sehän on koko työn perusta, tehdä yhteistyötä lapsen parhaaksi. Myös lapsen mielipide itseään koskevissa asioissa selvitetään ja se kirjataan vasuun muuttamatta ja vääristelemättä sitä tai tulkitsematta aikuista miellyttävään muotoon.

Suunnitellessa pitää keskustella keskusteluun varattuna aikana, mitkä ne yhdessä sovitut tavoitteet ovat ja miten ne pyritään saavuttamaan. Kirjoitetaan sovitut menetelmät ylös, jotta niitä ja niiden toteutumista voidaan jatkossa arvioida ja kehittää eteenpäin. Se on osallisuutta, kasvatuskumppanuutta ja yhteistyötä. Siis laissa edellytetty tapa toimia.

Jos tässä nettipalstan keskustelussa käytetään kommentoinnissa termiä "vasu", ei siitä voi vetää johtopäätöstä, että ammattiopettaja ei osaisi selvittää varhaiskasvatuksessa käytettävien käsitteiden ja lyhenteiden sisältöä kullekin perheelle tarvittavalla tavalla. Sehän on koko akateemisen osaamisen perusta, käsitteiden määrittely ja tarkoituksenmukainen operointi niillä.

"Tavallinen arki" on jo lähtökohtaisesti kyseenalainen ja arvottava käsite, eikä hyväksyttävissä ammattikasvattajan näkökulmana. Perheet ovat hyvin erilaisia kuten heidän arjen käytänteensäkin. Ei ole olemassa mitään koko yhteisössä jaettavaa "tavallista", "normaalia" ja näiden ulkopuolella olevaa "toista", "vierasta", "erilaista". Ei ole kestävää kasvatusideologiaa olettaa, mitä vastaaja mahtaa tarkoittaa omalla "tavallisella arjellaan". Keskustelussa tämäkin avataan, mitä se tuolle perheelle tai juuri kommentoineelle yksittäiselle vanhemmalle tarkoittaa. Puolisotkin ovat usein eri mieltä asioista. Päihdeperheen "tavallinen arki" on eri asia kuin päihteettömän perheen.

Varhaiskasvatuksessa tehdään tavoitteellista kasvatus- ja opetustyötä. "Meillä hengaillaan", ei riitä vastaukseksi suunniteltaessa kasvatuskumppanuuteen pohjaavaa kasvatustyötä. Mikäli opettajalla herää huoli lapsen huoltajien kyvystä tunnista lapsen tarpeet, vastata niihin ja sitoutua aikuisen rooliin lapsensa kasvusta vastaavaana huoltajana, otetaan tämä esiin keskustelussa ja tarvittaessa lähdetään etsimään perheelle tukea.

Jotta lapsella olisi mahdollisimman hyvät ja kasvua tukevat kotiolot.

Lukutaito esim. kehittyy juuri varhaisina vuosina 0-5v. voimakkaasti, kun lapsen kanssa lorutellaan, lauletaan, keskustellaan, luetaan, leikitään, tarjotaan monipuolisia ja kielellisesti rikkaita, laadukjaita ympäristöjä. Nimenomaan siellä kotona.

No siks ne hoitsut just mellastaa, kun niillä on olemassa vaan se oma totuus. Se niiden normaali. Käytännössä sekin on sitä, että vaihdevuosista tai muista hormonaalisista, tai ties mistä syistä, heittelevä mieliala aiheuttaa täysin mielivaltaisia määräyksiä, että nyt tää tehdään näin, "sanoohan sen maalaisjärkikin". Tai yhtäkkiä tiuskivat, häipyvät ryhmästä, voivottelevat, juoruilevat ja haukkuvat, kun joku muu ei ole tajunnut, mitä he just nyt haluaisivat muiden tekevän. Ihminen, jolla ei ole minkäänlaista käsitystä nykymaailmasta ja siitä, että ei ole olemassa mitään yhdenlaista oikeaa, yhdistyneenä siihen, ettei henkilö myöskään myönnä olevansa työpaikan tehtävähierarkian alimmaisella portaalla, aiheuttaa todennäköisesti täyden kaaoksen.

Sen huomaa koko ajan keskusteluissa, että ajatellaan, että kaikki naiset ovat juuri sellaisia kuin he ja kaikki kodit sellaisia kuin se oma koti. Kaikki muut ovat laiskoja. Lapsenhoidossa tärkeintä on vahtiminen. Ei se, että lasten kanssa tehtäisiin jotain, ei opettaminen, ei edes läheisyys vaan se, että katsotaan hieman perään. Mennään matalimman aidan kohdalta koko ajan. Nyt sitten nykymaailma yrittää kertoa, että se ei vaan riitä, se peräänkatsominen. Lapsille pitäisi opettaakin asioita, kohdella heitä tulevina koululaisina ja huomioida etteivät kaikki tule samanlaisista hyvinvoivista ja jaksavista kodeista.

"Kyllä se suunnittelu vaatii aikamoisen ymmärryksen kokonaisuudesta, jonka yksi osa on esim. ruokailutilanteen suunnittelu.

Voi itku ja surku, ymmärrän hyvin nuoria koulutettuja opettajia, kuinka äärimmäisen turhauttavaa mahtaa olla yrittää näiden vuoripeikkojen kanssa vääntää.

Kunpa he jaksaisivat silti, niiden lasten vuoksi."

.

"Voi itku ja surku kun pitää rautalangasta vääntää että avatkaa jo vihdoinkin silmänne pedagogiikkapöhnässänne: alalla on resurssipula josta kärsivät ennenkaikkea lapset.kohta Pitäisiköhän siis vakavasti ensin miettiä henkilökunnan riittävyyttä, ennen kuin suunnitellaan ruokailutilanteen sujuvuutta. Kun ei ole niitä lastentarhanopettajia, ei ole kohta hoitajia, ei edes alan vaatimuksia tuntevia sijaisia. On vaan niitä "vuoripeikoksi" kutsumiasi uupuneita ihmisiä jotka palavat loppuun vastuusta ettei kenellekään lapsista satu mitään aliresurssoidussa ryhmässä, sillä aikaa kun ne, joiden kuvittelisi suoraan alalle koulutettuina älähtävän ja toimivan, käyttävätkin kaiken kapasiteettinsa mieluummin lässyttämällä oppimisympäristön pedagogisista mahdollisuuksista."

.

"Miksi ihmeessä se opettaja olisi siellä jotenkin velvollinen älähtää ja toimia, jos hoitajat ovat väsyneitä? Eikö se ole kunkin omalla vastuulla toimia, jos ei jaksa? Sitten mennään työterveyslääkärille, haetaan saikkua, puhutaan työn ongelmista. Toimitaan ja kerrotaan esimiehelle tilannetta, yt:ssä otetaan asiaa puheeksi jne."

.

"Tottakai opettaja on yhtälailla velvollinen huomioimaan oman lapsiryhmänsä kasvatusvastuullisten jaksamiseen ja kapasiteetin.

Mitä ihmeen prinsessoja opettajat mielestäsi ovat joille ei kuulu muka muu kuin pedagoginen vastuu ja suunnittelu ----> joita käytännössä pääasiallisesti toteuttaa juurikin nämä kasvatusvastuulliset vuoripeikot, joiden jaksaminen juuri siksikin on  ensiarvoisen tärkeää, pelkästään koska päiväkodissa vastuu lasten terveydestä ja hyvinvoinnista lepää arjen käytännössä heidän harteillaan.

Se, että opettaja tulee hössöttämään oppimisympäristöistä ryhmään, joita pääasiassa arjessa pyörittää satunnais-hoitajasijaiset koska vakihenkilökunta on yt:n kautta ulkoistettu tai säännöllisisllä  sairauslomilla, tuskin tukee opettajan menestyksekästä varhaiskasvatustyötä vai tukeeko?

Vierailija kirjoitti:

"Kyllä se suunnittelu vaatii aikamoisen ymmärryksen kokonaisuudesta, jonka yksi osa on esim. ruokailutilanteen suunnittelu.

Voi itku ja surku, ymmärrän hyvin nuoria koulutettuja opettajia, kuinka äärimmäisen turhauttavaa mahtaa olla yrittää näiden vuoripeikkojen kanssa vääntää.

Kunpa he jaksaisivat silti, niiden lasten vuoksi."

.

"Voi itku ja surku kun pitää rautalangasta vääntää että avatkaa jo vihdoinkin silmänne pedagogiikkapöhnässänne: alalla on resurssipula josta kärsivät ennenkaikkea lapset.kohta Pitäisiköhän siis vakavasti ensin miettiä henkilökunnan riittävyyttä, ennen kuin suunnitellaan ruokailutilanteen sujuvuutta. Kun ei ole niitä lastentarhanopettajia, ei ole kohta hoitajia, ei edes alan vaatimuksia tuntevia sijaisia. On vaan niitä "vuoripeikoksi" kutsumiasi uupuneita ihmisiä jotka palavat loppuun vastuusta ettei kenellekään lapsista satu mitään aliresurssoidussa ryhmässä, sillä aikaa kun ne, joiden kuvittelisi suoraan alalle koulutettuina älähtävän ja toimivan, käyttävätkin kaiken kapasiteettinsa mieluummin lässyttämällä oppimisympäristön pedagogisista mahdollisuuksista."

.

"Miksi ihmeessä se opettaja olisi siellä jotenkin velvollinen älähtää ja toimia, jos hoitajat ovat väsyneitä? Eikö se ole kunkin omalla vastuulla toimia, jos ei jaksa? Sitten mennään työterveyslääkärille, haetaan saikkua, puhutaan työn ongelmista. Toimitaan ja kerrotaan esimiehelle tilannetta, yt:ssä otetaan asiaa puheeksi jne."

.

"Tottakai opettaja on yhtälailla velvollinen huomioimaan oman lapsiryhmänsä kasvatusvastuullisten jaksamiseen ja kapasiteetin.

Mitä ihmeen prinsessoja opettajat mielestäsi ovat joille ei kuulu muka muu kuin pedagoginen vastuu ja suunnittelu ----> joita käytännössä pääasiallisesti toteuttaa juurikin nämä kasvatusvastuulliset vuoripeikot, joiden jaksaminen juuri siksikin on  ensiarvoisen tärkeää, pelkästään koska päiväkodissa vastuu lasten terveydestä ja hyvinvoinnista lepää arjen käytännössä heidän harteillaan.

Se, että opettaja tulee hössöttämään oppimisympäristöistä ryhmään, joita pääasiassa arjessa pyörittää satunnais-hoitajasijaiset koska vakihenkilökunta on yt:n kautta ulkoistettu tai säännöllisisllä  sairauslomilla, tuskin tukee opettajan menestyksekästä varhaiskasvatustyötä vai tukeeko?

Jos vuorenpeikko ei saa itse omaa suutaan auki esimiehelleen tai työterveyslääkärilleen, niin ei se nyt opettajan vika ole. Onko siellä aikuisia ihmisiä töissä ollenkaan, jos tuollaistakin opettajalle vastuutetaan?

"Olin työharjoittelussa ammattikoulun kautta pienemmässä päiväkodissa, ei niin laajat ongelmat kuin jossain toisessa päiväkodissa, rajattomat lapset pääasiassa ja mut jätettiin monesti yksin nukkariin 20 lapsen kanssa josta yksi täysin rajaton kiljuja, toinen itkee jatkuvasti ja haluaa kotiin,kolmas juoksentelee eikä tottele. Ei tainnut olla yhtään päivää että kukaan olisi nukkarissa rauhoittunut. Ruokakin monesti loppui kesken. Olen tuon jälkeen 2 kertaa ollut päiväkodissa töissä mutta totesin ettei kärsivällisyys riitä mulla lasten kanssa toimiessa. Jotkut lapset on kyl tosi suloisia mut jos ryhmässä yksikin rajaton rasavilli niin pilaa ns koko ryhmän hengen, jotkuthan lapset ei edes kuuluisi normaali lasten sekaan(tarkoitan niitä lapsia joilla diagnoosina esim addh, kehityshäiriö tms) pitäisi olla omat pienryhmät.

Siivoojana eli ulkopuolisena olen ollut myös päiväkodissa eikä käy yhtään kateeksi hoitajia jotka päivästä toiseen yrittävät selviytyä kiljuntamerestä, monilla lapsilla ei ole mitään syytä kiljua mutta silti kiljuvat kurkku suorana. Monilla hoitajilla saattaa olla korvatulpat ja vielä kuulosuojaimet päässä koska se kiljuminen on jotain käsittämätöntä ja monilta kuulo huonontunut sen johdosta."

Meillä saisi välittömästi puhuttelun/potkut aikuinen joka käyttäisi kuulosuojaimia ollessaan kasvatusvastuullisena lapsiryhmässä. Omaa kännykääkään ei saa näpelöidä muuta kuin tauoilla, saati pitää kuulokkeita korvissaan. Ja joo, ryhmässä desibelit hipoo taivaita ja meno pahimmillaankin juuri kuten kuvasit omassa kommentissasi.

Ryhmäkokojen pienentäminen auttaisi, mutta näin ei nykyään tehdä.

20-21 alkaa olla normaali.

Vierailija kirjoitti:

"Kyllä se suunnittelu vaatii aikamoisen ymmärryksen kokonaisuudesta, jonka yksi osa on esim. ruokailutilanteen suunnittelu.

Voi itku ja surku, ymmärrän hyvin nuoria koulutettuja opettajia, kuinka äärimmäisen turhauttavaa mahtaa olla yrittää näiden vuoripeikkojen kanssa vääntää.

Kunpa he jaksaisivat silti, niiden lasten vuoksi."

.

"Voi itku ja surku kun pitää rautalangasta vääntää että avatkaa jo vihdoinkin silmänne pedagogiikkapöhnässänne: alalla on resurssipula josta kärsivät ennenkaikkea lapset.kohta Pitäisiköhän siis vakavasti ensin miettiä henkilökunnan riittävyyttä, ennen kuin suunnitellaan ruokailutilanteen sujuvuutta. Kun ei ole niitä lastentarhanopettajia, ei ole kohta hoitajia, ei edes alan vaatimuksia tuntevia sijaisia. On vaan niitä "vuoripeikoksi" kutsumiasi uupuneita ihmisiä jotka palavat loppuun vastuusta ettei kenellekään lapsista satu mitään aliresurssoidussa ryhmässä, sillä aikaa kun ne, joiden kuvittelisi suoraan alalle koulutettuina älähtävän ja toimivan, käyttävätkin kaiken kapasiteettinsa mieluummin lässyttämällä oppimisympäristön pedagogisista mahdollisuuksista."

.

"Miksi ihmeessä se opettaja olisi siellä jotenkin velvollinen älähtää ja toimia, jos hoitajat ovat väsyneitä? Eikö se ole kunkin omalla vastuulla toimia, jos ei jaksa? Sitten mennään työterveyslääkärille, haetaan saikkua, puhutaan työn ongelmista. Toimitaan ja kerrotaan esimiehelle tilannetta, yt:ssä otetaan asiaa puheeksi jne."

.

"Tottakai opettaja on yhtälailla velvollinen huomioimaan oman lapsiryhmänsä kasvatusvastuullisten jaksamiseen ja kapasiteetin.

Mitä ihmeen prinsessoja opettajat mielestäsi ovat joille ei kuulu muka muu kuin pedagoginen vastuu ja suunnittelu ----> joita käytännössä pääasiallisesti toteuttaa juurikin nämä kasvatusvastuulliset vuoripeikot, joiden jaksaminen juuri siksikin on  ensiarvoisen tärkeää, pelkästään koska päiväkodissa vastuu lasten terveydestä ja hyvinvoinnista lepää arjen käytännössä heidän harteillaan.

Se, että opettaja tulee hössöttämään oppimisympäristöistä ryhmään, joita pääasiassa arjessa pyörittää satunnais-hoitajasijaiset koska vakihenkilökunta on yt:n kautta ulkoistettu tai säännöllisisllä  sairauslomilla, tuskin tukee opettajan menestyksekästä varhaiskasvatustyötä vai tukeeko?

Järkevästi suunniteltu ja rakenjettu oppimisympäristö ja päivän struktuuri nimenomaan edesauttaa kasvatustyön onnistumista. Kun opettaja on sen tilan ja siellä olevat tavarat suunnitellut viimeisen päälle niiden vasuissa sovittujen tavoitteiden mukaiseksi ja niiden saavuttamisen mahdollistavaksi, ei sen hoitajan tarvitse muuta kuin leikkiä mukana. Lapset nauttivat, kun kokevat, että tämähän on kivaa ja juuri kuin minulle tehty. (koska on juuri hänelle tehty)

Fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja emotionaaliset tilat, pedagogisesti suunnitellut sellaiset, ovat koko homman rakenne.

Niissä, kunkin lapsen omaa kasvuvaihetta tukevissa rakenteissa toimitaan automaattisesti pedagogisesti perustellusti. Sinne vaan leikkimään. Valita vessassa yksinään, jos siltä tuntuu, ei siellä lasten ja muiden työntekijöiden sosio-emotionalisessa toimintatilassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kyllä se suunnittelu vaatii aikamoisen ymmärryksen kokonaisuudesta, jonka yksi osa on esim. ruokailutilanteen suunnittelu.

Voi itku ja surku, ymmärrän hyvin nuoria koulutettuja opettajia, kuinka äärimmäisen turhauttavaa mahtaa olla yrittää näiden vuoripeikkojen kanssa vääntää.

Kunpa he jaksaisivat silti, niiden lasten vuoksi."

.

"Voi itku ja surku kun pitää rautalangasta vääntää että avatkaa jo vihdoinkin silmänne pedagogiikkapöhnässänne: alalla on resurssipula josta kärsivät ennenkaikkea lapset.kohta Pitäisiköhän siis vakavasti ensin miettiä henkilökunnan riittävyyttä, ennen kuin suunnitellaan ruokailutilanteen sujuvuutta. Kun ei ole niitä lastentarhanopettajia, ei ole kohta hoitajia, ei edes alan vaatimuksia tuntevia sijaisia. On vaan niitä "vuoripeikoksi" kutsumiasi uupuneita ihmisiä jotka palavat loppuun vastuusta ettei kenellekään lapsista satu mitään aliresurssoidussa ryhmässä, sillä aikaa kun ne, joiden kuvittelisi suoraan alalle koulutettuina älähtävän ja toimivan, käyttävätkin kaiken kapasiteettinsa mieluummin lässyttämällä oppimisympäristön pedagogisista mahdollisuuksista."

.

"Miksi ihmeessä se opettaja olisi siellä jotenkin velvollinen älähtää ja toimia, jos hoitajat ovat väsyneitä? Eikö se ole kunkin omalla vastuulla toimia, jos ei jaksa? Sitten mennään työterveyslääkärille, haetaan saikkua, puhutaan työn ongelmista. Toimitaan ja kerrotaan esimiehelle tilannetta, yt:ssä otetaan asiaa puheeksi jne."

.

"Tottakai opettaja on yhtälailla velvollinen huomioimaan oman lapsiryhmänsä kasvatusvastuullisten jaksamiseen ja kapasiteetin.

Mitä ihmeen prinsessoja opettajat mielestäsi ovat joille ei kuulu muka muu kuin pedagoginen vastuu ja suunnittelu ----> joita käytännössä pääasiallisesti toteuttaa juurikin nämä kasvatusvastuulliset vuoripeikot, joiden jaksaminen juuri siksikin on  ensiarvoisen tärkeää, pelkästään koska päiväkodissa vastuu lasten terveydestä ja hyvinvoinnista lepää arjen käytännössä heidän harteillaan.

Se, että opettaja tulee hössöttämään oppimisympäristöistä ryhmään, joita pääasiassa arjessa pyörittää satunnais-hoitajasijaiset koska vakihenkilökunta on yt:n kautta ulkoistettu tai säännöllisisllä  sairauslomilla, tuskin tukee opettajan menestyksekästä varhaiskasvatustyötä vai tukeeko?

Jos vuorenpeikko ei saa itse omaa suutaan auki esimiehelleen tai työterveyslääkärilleen, niin ei se nyt opettajan vika ole. Onko siellä aikuisia ihmisiä töissä ollenkaan, jos tuollaistakin opettajalle vastuutetaan?

Kyllä opettajan tulee nhuomjioida resurssit ryhmässään suunnitellessaan toimintaa, ymmärrätkö. Tästä oli kysymys. Turha sinun on opettajana hirmusti vaatia mitään jos porukkaa ei ole riittävästi tai se vaihtuu koko ajan. Silloin keskitytään (koko tiimi ) arjen pyörittämiseen ja siihen että lapset ylipäänsä pysyy kunnossa siihen saakka että vanhempi hakee kotiin. Miksi ihmeessä näet asiat vain omalta kannaltasi etkä suostu huomioimaan ryhmädynamiikan ensiarvoista tärkeyttä menestyksekkään varhaiskasvatuksen toteutumisessa. Yksinkö sinä siellä omassa vaka-valtakunnassasi olet?

"No siks ne hoitsut just mellastaa, kun niillä on olemassa vaan se oma totuus. Se niiden normaali........Ihminen, jolla ei ole minkäänlaista käsitystä nykymaailmasta ja siitä, että ei ole olemassa mitään yhdenlaista oikeaa, yhdistyneenä siihen, ettei henkilö myöskään myönnä olevansa työpaikan tehtävähierarkian alimmaisella portaalla, aiheuttaa todennäköisesti täyden kaaoksen."

.

Anteeksi kuinka?

Nämä hierarkiaa joka käänteessä vakatyössä korostavat henkilöt ovat kaikkein itsekkäimpiä kollegoita varsinkin vaka-alalla, jossa menestyksekäs työ perustuu taitavaan ja työkaveria tukevaan tiimityöhön.

Eräs vaka-opettaja sulkeutui toimistoon yksin pitämään tiimipalaveria.

Kukaan tiimistä ei sillä kertaa päässyt palaveriin osallistumaan, sillä sairauspoissaoloja oli sinä päivänä sen verran , ettei kukaan päässyt ryhmään sijaistamaan palaverin ajaksi niin että opettajan tiimin henkilöt (hoitajat) olisivat kyenneet tiimipalaveriin osallistumaan.

Ope istui toimistossa, ja hoitaja oli mennyt pyytämään häntä apuun nukkariin missä apukättä ja varsinkin asiansa osaavaa akateemisesti koulutettua opettajaa nyt tarvittaisiin kipeästi rauhoittamaan villin ryhmän lapsia joilla vaikeuksia rauhoittua.

"Minulle on merkitty kalenteriin tiimipalaveri tähän kellon aikaan, niin sen tiimipalaverin minä sitten todellakin nyt pidän ", sanoi opettaja ja vetäisi oven kiinni ja varattu lappu oveen.

Ja siellä istui opettaja . Tiimipalaverissa. Yksin. Mitäpä muista tiimiläisistä tai lapsiryhmän akuutista avuntarpeesta.

Siinä oli hierarkinen ajattelumalli sisäistetty oikein huolella.

Mitäpä sitä tiimipalveria siirtämään muiden hierarkiassa alempien (hoitajien) pyynnöstä, opettajan kalenteriin varattu merkintä meni hierarkiassa kaiken edelle.

Kyseinen opettaja ei kai toimi enää alalla.

Tai ehkäpä hän toimiikin , pyörittää koko isoa päiväkotia.

Ihan yksin omana tiiminään , akateeminen kun on.

"Fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja emotionaaliset tilat, pedagogisesti suunnitellut sellaiset, ovat koko homman rakenne.

Niissä, kunkin lapsen omaa kasvuvaihetta tukevissa rakenteissa toimitaan automaattisesti pedagogisesti perustellusti. Sinne vaan leikkimään. Valita vessassa yksinään, jos siltä tuntuu, ei siellä lasten ja muiden työntekijöiden sosio-emotionalisessa toimintatilassa."

.

Ai tällaista siellä koulussa nykyään opetetaan.

Lasten hoito- ja huolenpito. Se perustuu tällaiseen sosio-emotionaaliseen toimintatilaan. Se sosioemotionaalinen toimintatila on koko "homman=varhaiskasvatuksen" rakenne.

Ok. Tämä selvä.

"Fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja emotionaaliset tilat, pedagogisesti suunnitellut sellaiset, ovat koko homman rakenne.

Niissä, kunkin lapsen omaa kasvuvaihetta tukevissa rakenteissa toimitaan automaattisesti pedagogisesti perustellusti. Sinne vaan leikkimään."

Kuulostaa ihan HopLopin mainokselta.

Vierailija kirjoitti:

"Fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja emotionaaliset tilat, pedagogisesti suunnitellut sellaiset, ovat koko homman rakenne.

Niissä, kunkin lapsen omaa kasvuvaihetta tukevissa rakenteissa toimitaan automaattisesti pedagogisesti perustellusti. Sinne vaan leikkimään. Valita vessassa yksinään, jos siltä tuntuu, ei siellä lasten ja muiden työntekijöiden sosio-emotionalisessa toimintatilassa."

.

Ai tällaista siellä koulussa nykyään opetetaan.

Lasten hoito- ja huolenpito. Se perustuu tällaiseen sosio-emotionaaliseen toimintatilaan. Se sosioemotionaalinen toimintatila on koko "homman=varhaiskasvatuksen" rakenne.

Ok. Tämä selvä.

Ei, ei ole pelkkä sosio-emotionaalinen tai hoito ja huolenpito koko varhaiskasvatuksen rakenne.

Se on osa sitä. Ei kaikki.

Aivan samalla tavalla lastenhoitaja on vain osa kokonaisuutta.

Päävastuu varhaiskasvatuksessa on nykyään pedagogiikalla, ei hoidolla. Vastuun mukana tulee valta.

Päävastuu ja siis tietenkin myös suurin valta toiminnan muodoista ja rakenteesta on tiimissä toimivalla opettajalla. Sosionomin (jos sellainen on palkattu) on päävastuu yhteisöpedagogiikan ja sosiaalipedagogiikan asiantuntijuudesta ja sen näkymisestä suunnittelussa. Lastenhoitajan vastuulla ei ole päättäminen opetuksesta eikä sosiaalipedagogiikasta, vaan perushoidon tehtäviin keskittyminen ja tiimille & lapsiryhmälle suunnitellun pedagogisen toiminnan mahdollistaminen omalla työpanoksellaan.

Jos sen mahdollistaminen vatii sen, että hoitaja on lasten kanssa silloin, kun opettaja (ja sosionomi) suunnittelevat, arvioivat ja kehittävät opetuspedagogista (ja sosiaalipedagogista) toimintaympäristöä, niin näin se silloin on. Hoitaja on tuolloin lasten kanssa ja opettaja niissä työtehtävissä, jotka on varhaiskasvatustyössä tehtävä ja joita hoitajat eivät saa lain mukaan tehdä.

Ei yksittäinen hoitaja sitä päätä, milloin ne tehdään tai ollaan tekemättä. Miksi ihmeessä päättäisi?

Vierailija kirjoitti:

"Fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja emotionaaliset tilat, pedagogisesti suunnitellut sellaiset, ovat koko homman rakenne.

Niissä, kunkin lapsen omaa kasvuvaihetta tukevissa rakenteissa toimitaan automaattisesti pedagogisesti perustellusti. Sinne vaan leikkimään."

Kuulostaa ihan HopLopin mainokselta.

Joo, no siksi se onkin menestynyt yritys ja paikka, johon lapset haluavat mennä yhä uudestaan, kun siellä on kivaa ja jopa ne yksityiset voittoa tahkoavat yrittäjät ovat tajunneet paremmin kuin päiväkotien lastenhoitajat, mistä tässä maailmanajassa on kysymys. Tuottaa tulosta joka mittarilla. Päiväkotien varhaiskasvatus (jota ei siis osata tehdä kuten pitäisi) tuottaa jatkuvaa nysväämistä paikallaan eikä sinne halua kukaan muu kuin ne suojatyöpaikoissan jökittävät vuorenpeikot.

" ...yksityiset voittoa tahkoavat yrittäjät ovat tajunneet paremmin kuin päiväkotien lastenhoitajat, mistä tässä maailmanajassa on kysymys. Tuottaa tulosta joka mittarilla. Päiväkotien varhaiskasvatus (jota ei siis osata tehdä kuten pitäisi) tuottaa jatkuvaa nysväämistä paikallaan eikä sinne halua kukaan muu kuin ne suojatyöpaikoissan jökittävät vuorenpeikot."

Mitä akateemista fiksuutta osoittaa henkilöltä mieltää halveksuntaa osoittaen omat työkaverinsa, siis ne lastenhoitajat siellä päiväkodissa, jotka mahdollistavat käytännössä vaka-pedagogian suunnitelman mukaisen toiminnan, suojatyöpaikoissaan jökittäviksi vuorenpeikoiksi? Miksi kehnot vuorovaikutustaidot omaavat yksilöt päätyvät kasvatusalalle?

Sitäpaitsi yksityiset voittoa tahkoavat pk-yrittäjät tekevät kylmää bisnestä lapsilla, lapset voivat huonosti mutta joo, "tulosta", syntyy joka mittarilla.