Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Missä on liitot ja lakko???? Ei paljon liitto tue tällä hetkellä henkilöstöä ja jäseniään!

Varhaiskasvatus lakkoon vaan, niin hoitajat kuin opettajatkin. Ei tässä yhteiskunnassa alan anneta kauaa lakkoilla, sillä pitäähän vanhempien töihin päästä??!!

Ei missään. Ei liittoja kiinnosta. Lampaat maksaa jäsenmaksuja mutta eivät vaadi rahoilleen vastinetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

Naurettava kysymys johon kannattaa vastata yhtä ympäripyöreästi ja yleisesti, kuten esimerkiksi: Elinikäinen oppiminen, inkluusio, kestävä kehitys ja ratkaisukeskeisyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

No mielestäni kysymys on varsin selkeä😂 Se on on eri juttu, jos koskaan ei pysähdy miettimään mitä haluan lapselleni opettaa ja mitkä asiat ovat meidän perheessämme tärkeitä. Saathan nimittäin jo pohtia asioita ennen vasukeskustelua.

Mutta tämä on just tätä go with the flow ajattelua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

Kasvattamisesta ollaan tehty liian vakavaa ja liian monimutkaista. Lapselle opetetaan mikä on oikin ja mikä väärin, suurinosa aikuisista kyllä tietää tämän ja rajat tulee asettaa.

Vapaankasvatuksen tullessa muotiin, kaikki on menny ihan sekasin. Lapsia ei saa fyysisti kurittaa , se on kyllä hyvä asia. Puhumalla pitäisi ikävistä tilanteista selvitä, mutta sitten on näitä ääritapauksia, miten näiden lasten kanssa toimitaan, jotta ei tulisi ylilyöntejä?

Joo, mut kaikenkaikkiaan voin kokemuksesta sanoa, ettei päiväkotipaikka ole hyvä paikka, siellä on liian paljon sellaisia auktoriteettejä, jotka aiheuttavat vain pahaa jälkeä niin lapsille kuin työkavereillekkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

No mielestäni kysymys on varsin selkeä😂 Se on on eri juttu, jos koskaan ei pysähdy miettimään mitä haluan lapselleni opettaa ja mitkä asiat ovat meidän perheessämme tärkeitä. Saathan nimittäin jo pohtia asioita ennen vasukeskustelua.

Mutta tämä on just tätä go with the flow ajattelua

Voisit muotoilla sitä helpommaksi. Kysyä vaikka millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan. Suuri osa ihmisistä ei kykene abstraktiin ajatteluun ja kysymyksesi on todellakin liian abstrakti vaikkakin hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

No mielestäni kysymys on varsin selkeä😂 Se on on eri juttu, jos koskaan ei pysähdy miettimään mitä haluan lapselleni opettaa ja mitkä asiat ovat meidän perheessämme tärkeitä. Saathan nimittäin jo pohtia asioita ennen vasukeskustelua.

Mutta tämä on just tätä go with the flow ajattelua

Voisit muotoilla sitä helpommaksi. Kysyä vaikka millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan. Suuri osa ihmisistä ei kykene abstraktiin ajatteluun ja kysymyksesi on todellakin liian abstrakti vaikkakin hyvä.

Kysymys itsessään on oleellinen. Vanhemmat ovat hakeneet lapselleen paikkaa varhaiskasvatusinstituutiosta, käytännössä päiväkodista. Se on lain ja opetussuunnitelmien säätelemää, normitettua ja tavoitteellista kasvatus- ja opetustoimintaa. Päiväkodit eivät ole enää vuosikymmeneen olleet sosiaalitoimen alainen perhepalvelu, vaan osa opetustoimintaa, siis varhaiskasvatusta.

Kunnilla on myös perhepäivähoitopaikkoja ja perheillä on mahdollisuus hoitaa lapsensa itse kotona oppivelvollisuusikään (sen jälkeenkin) saakka. Tällöin vanhemmat kantavat vastuun hoidon ja kasvatuksen sisällöistä ja metodeista.

Varhaiskasvatus on suunnitelmallista kasvatustoimintaa, jota on arvioitava ja kehitettävä perustuen luotettavaan dokumentaatioon. Siksi varhaiskasvatuslaissa on määritelty erikseen vähimmäistuntimäärä, jonka ryhmän pedagogiikasta vastaava opettaja käyttää toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. (sak-aika)

Vanhempien osallisuus oman lapsensa kasvatussuunnitelman laatimiseen, toteuttamiseen ja arviointiin on niin ikään varhaiskasvatuksen perusteisiin kirjattu lähtökohta. Lapsen kasvu, kehitys ja oppiminen ovat kokonaisuus, eivätkä päiväkotiin rajautuva erillinen opetustuokiosuoritus. Varhaiskasvatuksessa puhutaan esim. termeillä laaja-alaisuus, eheytys, inkluusio, kokonaisvaltaisuus, kasvatuskumppanuus, osallisuus jne.

Ennen oman lapsensa varhaiskasvatussuunnitelman (vasu) laadintaa perheelle varataan aika keskusteluun lapsensa päiväkotiryhmän opettajan kanssa. Opettaja antaa perheelle nähtäväksi suunnitelman pohjan ja siinä käsiteltävät kohdat sekä mahdollisesti kunnan tiedotteen, mistä prosessissa on kyse. Vanhempien tulee valmistautua huolellisesti vasu-tapaamiseen pohtimalla kantaansa perheen kasvatustavoitteisiin ja oman perheensä kasvatuksellisia käytäntöjä. Näistä keskusyellaan ammattikasvattajan ja opettajan kanssa vasukeskustelussa, kun laaditaan suunnitelma, millä keinoilla päiväkodissa tuetaan juuri tuon lapsen oppimista ja kasvua, nimenomaan ryhmässä toimimisen näkökulmasta. Samalla sovitaan, kuinka vanhemmat omalla toiminnallaan tukevat lapsensa kasvua ja kehitystä sekä osallistumista kodin ulkopuoliseen, ryhmämuotoiseen opetustoimintaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

No mielestäni kysymys on varsin selkeä😂 Se on on eri juttu, jos koskaan ei pysähdy miettimään mitä haluan lapselleni opettaa ja mitkä asiat ovat meidän perheessämme tärkeitä. Saathan nimittäin jo pohtia asioita ennen vasukeskustelua.

Mutta tämä on just tätä go with the flow ajattelua

Voisit muotoilla sitä helpommaksi. Kysyä vaikka millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan. Suuri osa ihmisistä ei kykene abstraktiin ajatteluun ja kysymyksesi on todellakin liian abstrakti vaikkakin hyvä.

Kysymys itsessään on oleellinen. Vanhemmat ovat hakeneet lapselleen paikkaa varhaiskasvatusinstituutiosta, käytännössä päiväkodista. Se on lain ja opetussuunnitelmien säätelemää, normitettua ja tavoitteellista kasvatus- ja opetustoimintaa. Päiväkodit eivät ole enää vuosikymmeneen olleet sosiaalitoimen alainen perhepalvelu, vaan osa opetustoimintaa, siis varhaiskasvatusta.

Kunnilla on myös perhepäivähoitopaikkoja ja perheillä on mahdollisuus hoitaa lapsensa itse kotona oppivelvollisuusikään (sen jälkeenkin) saakka. Tällöin vanhemmat kantavat vastuun hoidon ja kasvatuksen sisällöistä ja metodeista.

Varhaiskasvatus on suunnitelmallista kasvatustoimintaa, jota on arvioitava ja kehitettävä perustuen luotettavaan dokumentaatioon. Siksi varhaiskasvatuslaissa on määritelty erikseen vähimmäistuntimäärä, jonka ryhmän pedagogiikasta vastaava opettaja käyttää toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. (sak-aika)

Vanhempien osallisuus oman lapsensa kasvatussuunnitelman laatimiseen, toteuttamiseen ja arviointiin on niin ikään varhaiskasvatuksen perusteisiin kirjattu lähtökohta. Lapsen kasvu, kehitys ja oppiminen ovat kokonaisuus, eivätkä päiväkotiin rajautuva erillinen opetustuokiosuoritus. Varhaiskasvatuksessa puhutaan esim. termeillä laaja-alaisuus, eheytys, inkluusio, kokonaisvaltaisuus, kasvatuskumppanuus, osallisuus jne.

Ennen oman lapsensa varhaiskasvatussuunnitelman (vasu) laadintaa perheelle varataan aika keskusteluun lapsensa päiväkotiryhmän opettajan kanssa. Opettaja antaa perheelle nähtäväksi suunnitelman pohjan ja siinä käsiteltävät kohdat sekä mahdollisesti kunnan tiedotteen, mistä prosessissa on kyse. Vanhempien tulee valmistautua huolellisesti vasu-tapaamiseen pohtimalla kantaansa perheen kasvatustavoitteisiin ja oman perheensä kasvatuksellisia käytäntöjä. Näistä keskusyellaan ammattikasvattajan ja opettajan kanssa vasukeskustelussa, kun laaditaan suunnitelma, millä keinoilla päiväkodissa tuetaan juuri tuon lapsen oppimista ja kasvua, nimenomaan ryhmässä toimimisen näkökulmasta. Samalla sovitaan, kuinka vanhemmat omalla toiminnallaan tukevat lapsensa kasvua ja kehitystä sekä osallistumista kodin ulkopuoliseen, ryhmämuotoiseen opetustoimintaan.

Jos sinä haluaisit toimia varhaiskasvatuslain hengen mukaan, sinä osaisit keskustella vanhempien kanssa kuin ihminen ihmiselle. Keskustella ja kysellä millaisesta kodista lapsi tulee, millaisia ajatuksia vanhemmilla on esim. kunnan varhaiskasvatussuunnitelman pääpainotuksista. Millaisia huolia vanhemmilla on lapsensa kasvusta ja kehityksestä ja millaisia toiveita. Voidaan verrata sitä millainen lapsi on kotona ja millainen ryhmässä. Miettiä yhteisiä hyviä tavoitteita kuluvalle toimikaudelle. Näistähän se vasu muodostuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

No mielestäni kysymys on varsin selkeä😂 Se on on eri juttu, jos koskaan ei pysähdy miettimään mitä haluan lapselleni opettaa ja mitkä asiat ovat meidän perheessämme tärkeitä. Saathan nimittäin jo pohtia asioita ennen vasukeskustelua.

Mutta tämä on just tätä go with the flow ajattelua

Voisit muotoilla sitä helpommaksi. Kysyä vaikka millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan. Suuri osa ihmisistä ei kykene abstraktiin ajatteluun ja kysymyksesi on todellakin liian abstrakti vaikkakin hyvä.

Ei todellakaan ammattiopettaja voi kysyä "millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan."

Kasvatuksessa ei ole kyse siitä, mistä vanhempi mahtaisi "tykätä" tai mitä vanhempi mahdollisesti "haluaisi lapensa oppivan". Kyse on siitä lapsesta, tuon lapsen tarpeista ja kehitysvaiheesta, temperamentista ja oppimisen intresseistä sekä ajankohtaisista herkkyyskausista. Näitä suhteutetaan kontekstiin ja mahdollisuuksiin. Tavoitteet tulevat mm. kehityspsykologian, kasvatustieteen, kasvatussosiologian, terveystieteen jne. teoreettisista kehyksistä ja ohjaavista asiakirjoista. Päätavoite on lapsen eheän ja terveen oppijaidentiteetin kehittyminen, käsitys itsestään pystyvänä, oppivana, vastuullisena ja luovana yhteisönsä jäsenenä.

Vanhempien osallisuus ei ole sitä, että he tilaisivat lapselleen jotakin mieluisiaan ominaisuuksia ja nämä sitten jotenkin asennettaisiin lapseen. Vanhempien osallisuus tarkoittaa sitä, että he oman lapsensa "asiantuntijoina" kertovat päiväkotiin tietoa perheen arvoista ja lapsen elämästä, kotikasvatuksesta ja käytännöistä sekä toisaalta sitoutuvat tukemaan lapsensa kasvua, kehitystä ja oppimista varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitun mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

No mielestäni kysymys on varsin selkeä😂 Se on on eri juttu, jos koskaan ei pysähdy miettimään mitä haluan lapselleni opettaa ja mitkä asiat ovat meidän perheessämme tärkeitä. Saathan nimittäin jo pohtia asioita ennen vasukeskustelua.

Mutta tämä on just tätä go with the flow ajattelua

Voisit muotoilla sitä helpommaksi. Kysyä vaikka millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan. Suuri osa ihmisistä ei kykene abstraktiin ajatteluun ja kysymyksesi on todellakin liian abstrakti vaikkakin hyvä.

Ja sitten on sellaiset ihmiset kuin minä, jotka kykenee varsin abstraktiin ja teoreettiseen ajatteluun. Jos minulle esittäisi tuon kysymyksen, niin vastaisin siihen varsin abstraktilla pohdinnalla, jossa jäsentäisin ensin arvomaailmaani ja ihmiskäsitystäni, näkemyksiäni tulevaisuuden muuttuvan työelämän ja yleisesti muuttuvan elämän ja maailman vaatimuksista, hyvän elämän perusperiaatteista jne. Ja lähtisin niihin kuvaamaan aika absrakteja tavoitteita jne. Ja niiden pohjalta jäsentäisin erilaista keinovalikoimaa ja peilaisin näitä kaikkia tosiaan arvomaailmaan jne. Joten vastaukseni olisi kolmen vartin abstrakti pohdinta aiheesta. Kiinnostaisi tietää miten se kirjattaisiin vasuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

No mielestäni kysymys on varsin selkeä😂 Se on on eri juttu, jos koskaan ei pysähdy miettimään mitä haluan lapselleni opettaa ja mitkä asiat ovat meidän perheessämme tärkeitä. Saathan nimittäin jo pohtia asioita ennen vasukeskustelua.

Mutta tämä on just tätä go with the flow ajattelua

Voisit muotoilla sitä helpommaksi. Kysyä vaikka millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan. Suuri osa ihmisistä ei kykene abstraktiin ajatteluun ja kysymyksesi on todellakin liian abstrakti vaikkakin hyvä.

Ei todellakaan ammattiopettaja voi kysyä "millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan."

Kasvatuksessa ei ole kyse siitä, mistä vanhempi mahtaisi "tykätä" tai mitä vanhempi mahdollisesti "haluaisi lapensa oppivan". Kyse on siitä lapsesta, tuon lapsen tarpeista ja kehitysvaiheesta, temperamentista ja oppimisen intresseistä sekä ajankohtaisista herkkyyskausista. Näitä suhteutetaan kontekstiin ja mahdollisuuksiin. Tavoitteet tulevat mm. kehityspsykologian, kasvatustieteen, kasvatussosiologian, terveystieteen jne. teoreettisista kehyksistä ja ohjaavista asiakirjoista. Päätavoite on lapsen eheän ja terveen oppijaidentiteetin kehittyminen, käsitys itsestään pystyvänä, oppivana, vastuullisena ja luovana yhteisönsä jäsenenä.

Vanhempien osallisuus ei ole sitä, että he tilaisivat lapselleen jotakin mieluisiaan ominaisuuksia ja nämä sitten jotenkin asennettaisiin lapseen. Vanhempien osallisuus tarkoittaa sitä, että he oman lapsensa "asiantuntijoina" kertovat päiväkotiin tietoa perheen arvoista ja lapsen elämästä, kotikasvatuksesta ja käytännöistä sekä toisaalta sitoutuvat tukemaan lapsensa kasvua, kehitystä ja oppimista varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitun mukaisesti.

Et sinä taida olla akateeminen laisinkaan kun haluat paeta jargonin taakse tilanteissa, joissa tärkeää olisi kohdata vanhemmat ja osallistaa heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

No mielestäni kysymys on varsin selkeä😂 Se on on eri juttu, jos koskaan ei pysähdy miettimään mitä haluan lapselleni opettaa ja mitkä asiat ovat meidän perheessämme tärkeitä. Saathan nimittäin jo pohtia asioita ennen vasukeskustelua.

Mutta tämä on just tätä go with the flow ajattelua

Voisit muotoilla sitä helpommaksi. Kysyä vaikka millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan. Suuri osa ihmisistä ei kykene abstraktiin ajatteluun ja kysymyksesi on todellakin liian abstrakti vaikkakin hyvä.

Ei todellakaan ammattiopettaja voi kysyä "millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan."

Kasvatuksessa ei ole kyse siitä, mistä vanhempi mahtaisi "tykätä" tai mitä vanhempi mahdollisesti "haluaisi lapensa oppivan". Kyse on siitä lapsesta, tuon lapsen tarpeista ja kehitysvaiheesta, temperamentista ja oppimisen intresseistä sekä ajankohtaisista herkkyyskausista. Näitä suhteutetaan kontekstiin ja mahdollisuuksiin. Tavoitteet tulevat mm. kehityspsykologian, kasvatustieteen, kasvatussosiologian, terveystieteen jne. teoreettisista kehyksistä ja ohjaavista asiakirjoista. Päätavoite on lapsen eheän ja terveen oppijaidentiteetin kehittyminen, käsitys itsestään pystyvänä, oppivana, vastuullisena ja luovana yhteisönsä jäsenenä.

Vanhempien osallisuus ei ole sitä, että he tilaisivat lapselleen jotakin mieluisiaan ominaisuuksia ja nämä sitten jotenkin asennettaisiin lapseen. Vanhempien osallisuus tarkoittaa sitä, että he oman lapsensa "asiantuntijoina" kertovat päiväkotiin tietoa perheen arvoista ja lapsen elämästä, kotikasvatuksesta ja käytännöistä sekä toisaalta sitoutuvat tukemaan lapsensa kasvua, kehitystä ja oppimista varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitun mukaisesti.

Hauskaa sarkasmia tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

No mielestäni kysymys on varsin selkeä😂 Se on on eri juttu, jos koskaan ei pysähdy miettimään mitä haluan lapselleni opettaa ja mitkä asiat ovat meidän perheessämme tärkeitä. Saathan nimittäin jo pohtia asioita ennen vasukeskustelua.

Mutta tämä on just tätä go with the flow ajattelua

Voisit muotoilla sitä helpommaksi. Kysyä vaikka millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan. Suuri osa ihmisistä ei kykene abstraktiin ajatteluun ja kysymyksesi on todellakin liian abstrakti vaikkakin hyvä.

Kysymys itsessään on oleellinen. Vanhemmat ovat hakeneet lapselleen paikkaa varhaiskasvatusinstituutiosta, käytännössä päiväkodista. Se on lain ja opetussuunnitelmien säätelemää, normitettua ja tavoitteellista kasvatus- ja opetustoimintaa. Päiväkodit eivät ole enää vuosikymmeneen olleet sosiaalitoimen alainen perhepalvelu, vaan osa opetustoimintaa, siis varhaiskasvatusta.

Kunnilla on myös perhepäivähoitopaikkoja ja perheillä on mahdollisuus hoitaa lapsensa itse kotona oppivelvollisuusikään (sen jälkeenkin) saakka. Tällöin vanhemmat kantavat vastuun hoidon ja kasvatuksen sisällöistä ja metodeista.

Varhaiskasvatus on suunnitelmallista kasvatustoimintaa, jota on arvioitava ja kehitettävä perustuen luotettavaan dokumentaatioon. Siksi varhaiskasvatuslaissa on määritelty erikseen vähimmäistuntimäärä, jonka ryhmän pedagogiikasta vastaava opettaja käyttää toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. (sak-aika)

Vanhempien osallisuus oman lapsensa kasvatussuunnitelman laatimiseen, toteuttamiseen ja arviointiin on niin ikään varhaiskasvatuksen perusteisiin kirjattu lähtökohta. Lapsen kasvu, kehitys ja oppiminen ovat kokonaisuus, eivätkä päiväkotiin rajautuva erillinen opetustuokiosuoritus. Varhaiskasvatuksessa puhutaan esim. termeillä laaja-alaisuus, eheytys, inkluusio, kokonaisvaltaisuus, kasvatuskumppanuus, osallisuus jne.

Ennen oman lapsensa varhaiskasvatussuunnitelman (vasu) laadintaa perheelle varataan aika keskusteluun lapsensa päiväkotiryhmän opettajan kanssa. Opettaja antaa perheelle nähtäväksi suunnitelman pohjan ja siinä käsiteltävät kohdat sekä mahdollisesti kunnan tiedotteen, mistä prosessissa on kyse. Vanhempien tulee valmistautua huolellisesti vasu-tapaamiseen pohtimalla kantaansa perheen kasvatustavoitteisiin ja oman perheensä kasvatuksellisia käytäntöjä. Näistä keskusyellaan ammattikasvattajan ja opettajan kanssa vasukeskustelussa, kun laaditaan suunnitelma, millä keinoilla päiväkodissa tuetaan juuri tuon lapsen oppimista ja kasvua, nimenomaan ryhmässä toimimisen näkökulmasta. Samalla sovitaan, kuinka vanhemmat omalla toiminnallaan tukevat lapsensa kasvua ja kehitystä sekä osallistumista kodin ulkopuoliseen, ryhmämuotoiseen opetustoimintaan.

Jos sinä haluaisit toimia varhaiskasvatuslain hengen mukaan, sinä osaisit keskustella vanhempien kanssa kuin ihminen ihmiselle. Keskustella ja kysellä millaisesta kodista lapsi tulee, millaisia ajatuksia vanhemmilla on esim. kunnan varhaiskasvatussuunnitelman pääpainotuksista. Millaisia huolia vanhemmilla on lapsensa kasvusta ja kehityksestä ja millaisia toiveita. Voidaan verrata sitä millainen lapsi on kotona ja millainen ryhmässä. Miettiä yhteisiä hyviä tavoitteita kuluvalle toimikaudelle. Näistähän se vasu muodostuu.

Niin. Noista asioista siinä keskustelussa myös keskustellaan. Jokaisen perheen kohdalla painottuvat hieman eri keskusteluaiheet, riippuen lapsen tarpeista. Keskusteluaika on rajattu ja päätavoite on laatia kullekin lapselle suunnitelma, miten eli millä keinoilla, käytännöillä ja välineillä päiväkodissa tuetaan ryhmässä kulloinkin olevien lasten kehitystä.

Resurssit ovat mitkä ovat, ja niiden puitteissa suunnitellaan. Koska henkilöstöä ei ole koskaan paikalla sellaista määrää, että kukaan lapsista saisi yksilöllistä palvelua ilman 6-20 muuta lasta samassa tilassa ja tapahtumassa saman aikuisen jaetun huomion kohteena, ei vasutapaamisessa kannata esittää kovin utopistisia haaveita.

Kysymys ei ole siitä, mitä ammattikasvattaja haluaa tai ei halua, vaan julkisen palvelun työntekijältä edellytetty tapa toimia neutraalisti, kaikkia asiakkaita kohtaan tasa-arvoisesti ja ammatillisesti. Opettajuus on työrooli, eikä työntekijän henkilökohtainen minä. Opettaminen on ennen kaikkea tekniikkalaji, joka kehittyy kokemuksen karttuessa. Vanhemmuus on ennen kaikkea tunnelaji, joka sisältää myös järjen, jotta kasvatus onnistuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

No mielestäni kysymys on varsin selkeä😂 Se on on eri juttu, jos koskaan ei pysähdy miettimään mitä haluan lapselleni opettaa ja mitkä asiat ovat meidän perheessämme tärkeitä. Saathan nimittäin jo pohtia asioita ennen vasukeskustelua.

Mutta tämä on just tätä go with the flow ajattelua

Voisit muotoilla sitä helpommaksi. Kysyä vaikka millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan. Suuri osa ihmisistä ei kykene abstraktiin ajatteluun ja kysymyksesi on todellakin liian abstrakti vaikkakin hyvä.

Ei todellakaan ammattiopettaja voi kysyä "millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan."

Kasvatuksessa ei ole kyse siitä, mistä vanhempi mahtaisi "tykätä" tai mitä vanhempi mahdollisesti "haluaisi lapensa oppivan". Kyse on siitä lapsesta, tuon lapsen tarpeista ja kehitysvaiheesta, temperamentista ja oppimisen intresseistä sekä ajankohtaisista herkkyyskausista. Näitä suhteutetaan kontekstiin ja mahdollisuuksiin. Tavoitteet tulevat mm. kehityspsykologian, kasvatustieteen, kasvatussosiologian, terveystieteen jne. teoreettisista kehyksistä ja ohjaavista asiakirjoista. Päätavoite on lapsen eheän ja terveen oppijaidentiteetin kehittyminen, käsitys itsestään pystyvänä, oppivana, vastuullisena ja luovana yhteisönsä jäsenenä.

Vanhempien osallisuus ei ole sitä, että he tilaisivat lapselleen jotakin mieluisiaan ominaisuuksia ja nämä sitten jotenkin asennettaisiin lapseen. Vanhempien osallisuus tarkoittaa sitä, että he oman lapsensa "asiantuntijoina" kertovat päiväkotiin tietoa perheen arvoista ja lapsen elämästä, kotikasvatuksesta ja käytännöistä sekä toisaalta sitoutuvat tukemaan lapsensa kasvua, kehitystä ja oppimista varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitun mukaisesti.

Et sinä taida olla akateeminen laisinkaan kun haluat paeta jargonin taakse tilanteissa, joissa tärkeää olisi kohdata vanhemmat ja osallistaa heitä.

No ohikommenttina heitän tässä että ne vanhemmat on aika huolella "osallistettu" kun lapsi on heille putkahtanut. Useimmat vanhemmat vastaavat "pedagogisiin tavoitteisiin", että: haluan lapseni vain olevan onnellinen lapsuutensa arjessa.

Mistä se lapsen onnellisuus sitten muodostuu? No turvallisista ja välittävistä aikuisista , lapsilähtöisestä ympäristöstä ja olosuhteista ilman joutavaa paskanjauhamista.

Teoriassa, viisaan kuuloisilla käsitteillä kaikki on fiksua ja hienoa, kovin varhaiskasvatuksellista lapsen parhaaksi.

Käytäntö onkin usein nykyään päin persettä. Kukaan ei kerro kuinka pedagogiikka toteutuu ylisuuressa, vaativien lasten haastavassa ryhmässä, missä lapsista aidosti välittävä uunituore idealistinen ja nuori vaka-ope itkee turhautuneena väsymystään ja pettymystään kasvatuksellisia kyvyjään kohtaan, jotka arjen käytäntö päivä päivältä haastoi ja nitisti kohtuuttomin olosuhtein , ryhmän lasten riehuessa kuin villipedot ketään kuuntelematta ympärillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on puhuttu siitä, miten vanhemmat rajoittavat lasten päiväunia, niin pakko avautua myös joidenkin lasten vaatetuksesta.

Miksi ihmeessä pienelle taaperolle joka opettelee pukemaan, pitää pukea kireitä farkkuja tai niitä Gugguun minimekkoja, joissa todella ahdas kaula-aukko? Välillä tuntuu pahalta riisua/pukea näitä tiukkaakin tiukempia vaatteita, kun on sellainen olo, että lapsen pää lähtee irti kun se ei vaan meinaa mahtua siitä piukasta aukosta. Lapset puetaan miniaikuisiksi eikä huomioida ollenkaan sitä, mikä vaate olisi lapselle käytännöllisin pukemisen opettelussa ja ihan vaan siinä leikissä. Tiukoissa farkuissa on hankala kiipeillä.

Ja taivas ne Gugguun pipot joissa on niin isot tupsut, että lakki valuu silmille.  Näitäkin puetaan pienelle taaperolle. Onhan se joo muodikas, mutta ei se lapsi siitä välitä. Ainakin vuosi sitten talvella olivat kovassa huudossa tällä seudulla.

Ja tämä ei tarkoita, että kaikki vanhemmat pukevat lapsensa näin.

Olen aivan samaa mieltä! Ihmettelen, miksi joku Gugguu on saavuttanut minkäänlaista suosiota ja miten noiden vaatteiden pukeminen kotona sujuu. Kun sellaisia kireitä housuja vetää pyöreähkön lapsen jalkaa, ne tarttuvat jo pohkeisiin, mikäli niistä on ensin jalan saanut läpi puntista. Seuraava koitos on venyttää housut vaipan päälle.

Ja käsienpesu. Pyydät lasta nostamaan hihat käsienpesua varten. Eihän niitä nostettua saa! Lapsi pesee kädet ja tietysti hihat kastuvat. Sitten kiskotaan märkiä kireitä hihoja yhteistuumin lapsen käsistä irti ja kun ne lopulta irtoavat, paita juuttuu päähän. Siinä kohdassa en tiedä, haluaisinko tilanteeseen auttamaan lapsen vanhemman, joka on ostanut vaatteen, vai valmistajan, joka ei ymmärrä lapsen anatomiaa sen vertaa, että saisi kaavoitettua kelvollisia vaatteita.

Sitten on vielä nämä vanhemmat, jotka kertovat, että lapsi palelee helposti ja siksi pitää olla ulkona aina runsaasti vaatteita päälle. Siinä naulakolla ihmetellään, mitä vaatteita voi pukea runsaasti, kun tarjolla on pelkkiä trikoopaitoja ja legginsejä, joiden lämpöarvo on vain hitusen enemmän kuin muovipussilla.

Kenkiin on neuvottu pukemaan villasukat, mutta kun ne kengät eivät mahdu jalkaan villasukan kanssa.

Kyllä me aikuiset autamme, apu vie vain hetken työpäivästä. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän joutuu päivästä toiseen olemaan epäsopivissa vaatteissa?

Erinomainen kuvaus.

Uusavuttomat vanhemmat ovat todellakin yksi suurimmista varhaiskasvatuksen ongelmista tänä päivänä. Kotona lapselle ei opeteta mitään. Lasta ei yksinkertaisesti osata kasvattaa mitenkään, johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Kun vasu-keskustelussa kysyy vanhemmilta, mitkä ovat teidän kasvatustavoitteenne kotona ja millä konkreettisilla tavoilla toimitte saavuttaaksenne nuo tavoitteet, istuu suurin osa vanhemmista tuolissa hämmentyneenä eikä saa mitään järkevää, pedagogisesti kestävää kuvausta aikaiseksi. Se pitäisi kirjoittaa sinne vasuun. Kyse on kasvatuskumppanuudesta ja vanhempien osallisuudesta kyseisen lapsen johdonmukaiseen kasvatussuunnitelmaan.

Keskustelussa voidaan sanoa esim. Meillä on silleen vapaata, ettei kenenkään tartte kotona niinku pingottaa tai jotenki tehdä sellaista mistä ei tykkää... Me tilataan safkat aika usein woltista ja eletään silleen päivä kerrallaan. Pääasia on, että lapsella ois kivaa ja sais niinku olla lapsi sen ajan kun on, kun se on niin lyhyt. Päiväkodissa voi sitten opettaa jotain niitä juttuja, uusia leikkejä ja silleen. Päikky on meille tärkeä kun lapsi näkee kavereita ja saa kaikkia niitä virikkeitä...

Kyllä ammattilaisena katsoo ja kuuntelee näitä aikuisen kehossa olevia ihmisiä, jotka puhuvat ja ajattelevat kuin varhaisteinit vielä muutama vuosikymmen sitten. Miten näiden ihmisten omakaan elämänhallinta onnistuu? On surullista ja erittäin huolestuttavaa, että pitkäjänteinen kasvatusvastuu ei kuulu näiden nykyvanhempien käsityskyvyn piiriin enää lainkaan.

Aivan viime vuosina on tullut esille, ettei kasvatusta, opetusta ja minkään vaatimista lapsilta sallittaisi edes päiväkodeilta tai kouluilta. No eihän kukaan opi yhtään mitään eikä kehity miksikään, jollei opi itse vaatimaan itseltään tuloksia. Siksi aikuisten tulee opettaa, miten ponnistelua vaativat järkevät tavoitteet asetetaan ja millä tekniikoilla ne saavutetaan. Onnistumisen astetta arvioidaan ja sitten kehitetään uusia strategioita ja jälleen korkeampia tavoitteita. Aivan jokaiselle lapselle, ei siellä voi olla vapaamatkustajia.

Asettavatko nykyvanhemmat itselleen kasvattajina sekä lapselleen oppijoina millaisia tavoitteita? Miten ne saavutetaan?

On typerää sanoa, että meidän perheessä tavoite on, että kaikilla on kivaa eikä mitään vaadita.

Jos kysyt tuollaisen varsin abstraktin kysymyksen, että mitä kasvatustavoitteita teillä on kotona ja millä konkreettisilla toimilla pyritte ne saavuttamaan, niin varmasti suurin osa hämmentyy kysymyksestä kun se on liian abstrakti, laaja ja avoin kysymys. Ei siihen osaa suoraan vastata.

No mielestäni kysymys on varsin selkeä😂 Se on on eri juttu, jos koskaan ei pysähdy miettimään mitä haluan lapselleni opettaa ja mitkä asiat ovat meidän perheessämme tärkeitä. Saathan nimittäin jo pohtia asioita ennen vasukeskustelua.

Mutta tämä on just tätä go with the flow ajattelua

Voisit muotoilla sitä helpommaksi. Kysyä vaikka millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan. Suuri osa ihmisistä ei kykene abstraktiin ajatteluun ja kysymyksesi on todellakin liian abstrakti vaikkakin hyvä.

Ei todellakaan ammattiopettaja voi kysyä "millaisia asioita tykkäät opettaa lapsellesi, millaisia asioita haluaisit hänen oppivan."

Kasvatuksessa ei ole kyse siitä, mistä vanhempi mahtaisi "tykätä" tai mitä vanhempi mahdollisesti "haluaisi lapensa oppivan". Kyse on siitä lapsesta, tuon lapsen tarpeista ja kehitysvaiheesta, temperamentista ja oppimisen intresseistä sekä ajankohtaisista herkkyyskausista. Näitä suhteutetaan kontekstiin ja mahdollisuuksiin. Tavoitteet tulevat mm. kehityspsykologian, kasvatustieteen, kasvatussosiologian, terveystieteen jne. teoreettisista kehyksistä ja ohjaavista asiakirjoista. Päätavoite on lapsen eheän ja terveen oppijaidentiteetin kehittyminen, käsitys itsestään pystyvänä, oppivana, vastuullisena ja luovana yhteisönsä jäsenenä.

Vanhempien osallisuus ei ole sitä, että he tilaisivat lapselleen jotakin mieluisiaan ominaisuuksia ja nämä sitten jotenkin asennettaisiin lapseen. Vanhempien osallisuus tarkoittaa sitä, että he oman lapsensa "asiantuntijoina" kertovat päiväkotiin tietoa perheen arvoista ja lapsen elämästä, kotikasvatuksesta ja käytännöistä sekä toisaalta sitoutuvat tukemaan lapsensa kasvua, kehitystä ja oppimista varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitun mukaisesti.

Miten nämä kysymykset/asiat poissulkevat toisensa? Hyvin voi kysyä myös vanhemman toiveita kasvatuksen suhteen. Siinähän vanhempi juuri jakaa hänelle tärkeitä arvoja ja asioita. Sekava ja ristiriitainen teksti.

Voisiko joku selittää, miten edes yksi vasuun kirjatuista asioista voi toteutua, jos ryhmän aikuiset on tiuhaan vaihtuvia sijaisia. Heistä nimittäin kukaan ei edes koskaan lue niitä vasuja eikä näin ole aavistustakaan mitä sinne on kirjattu. Kiinnostaisi myös kuka tuollaisessa päiväkodissa edes tekee ne vasut.

Ja vielä kysymys. Onko vasulla jotain juridisluonteista tai sopimuksellista merkitystä? Eli voiko huoltaja edellyttää, että päiväkoti toteuttaa vasuun kirjatut asiat ja mikäli ei toteuta, niin kyseessä on sopimusrikkomus, josta voi valittaa hallinto-oikeuteen?

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku selittää, miten edes yksi vasuun kirjatuista asioista voi toteutua, jos ryhmän aikuiset on tiuhaan vaihtuvia sijaisia. Heistä nimittäin kukaan ei edes koskaan lue niitä vasuja eikä näin ole aavistustakaan mitä sinne on kirjattu. Kiinnostaisi myös kuka tuollaisessa päiväkodissa edes tekee ne vasut.

Ja vielä kysymys. Onko vasulla jotain juridisluonteista tai sopimuksellista merkitystä? Eli voiko huoltaja edellyttää, että päiväkoti toteuttaa vasuun kirjatut asiat ja mikäli ei toteuta, niin kyseessä on sopimusrikkomus, josta voi valittaa hallinto-oikeuteen?

Lapsen varhaiskasvatuksen suunnitelma ei ole sopimus vaan suunnitelma kasvatuksen käytännöistä. Suunnitelman toteutumista arvioidaan ja suunnitelmaa päivitetään säännöllisesti ja aina tarvittaessa.

Päivähoitosopimus (kyllä, vanha termi, pitäisi muuttua kohta) on juridisesti sitova sopimus osapuolten välillä (kunta ja asiakas).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku selittää, miten edes yksi vasuun kirjatuista asioista voi toteutua, jos ryhmän aikuiset on tiuhaan vaihtuvia sijaisia. Heistä nimittäin kukaan ei edes koskaan lue niitä vasuja eikä näin ole aavistustakaan mitä sinne on kirjattu. Kiinnostaisi myös kuka tuollaisessa päiväkodissa edes tekee ne vasut.

Ja vielä kysymys. Onko vasulla jotain juridisluonteista tai sopimuksellista merkitystä? Eli voiko huoltaja edellyttää, että päiväkoti toteuttaa vasuun kirjatut asiat ja mikäli ei toteuta, niin kyseessä on sopimusrikkomus, josta voi valittaa hallinto-oikeuteen?

Lapsen varhaiskasvatuksen suunnitelma ei ole sopimus vaan suunnitelma kasvatuksen käytännöistä. Suunnitelman toteutumista arvioidaan ja suunnitelmaa päivitetään säännöllisesti ja aina tarvittaessa.

Päivähoitosopimus (kyllä, vanha termi, pitäisi muuttua kohta) on juridisesti sitova sopimus osapuolten välillä (kunta ja asiakas).

Eli kyseessä on lähinnä joku visiopaperi, toiveita tulevaisuudelle. Miksi sellainen tehdään jos sillä ei ole loppupeleissä mitään sitovuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku selittää, miten edes yksi vasuun kirjatuista asioista voi toteutua, jos ryhmän aikuiset on tiuhaan vaihtuvia sijaisia. Heistä nimittäin kukaan ei edes koskaan lue niitä vasuja eikä näin ole aavistustakaan mitä sinne on kirjattu. Kiinnostaisi myös kuka tuollaisessa päiväkodissa edes tekee ne vasut.

Ja vielä kysymys. Onko vasulla jotain juridisluonteista tai sopimuksellista merkitystä? Eli voiko huoltaja edellyttää, että päiväkoti toteuttaa vasuun kirjatut asiat ja mikäli ei toteuta, niin kyseessä on sopimusrikkomus, josta voi valittaa hallinto-oikeuteen?

Lapsen varhaiskasvatuksen suunnitelma ei ole sopimus vaan suunnitelma kasvatuksen käytännöistä. Suunnitelman toteutumista arvioidaan ja suunnitelmaa päivitetään säännöllisesti ja aina tarvittaessa.

Päivähoitosopimus (kyllä, vanha termi, pitäisi muuttua kohta) on juridisesti sitova sopimus osapuolten välillä (kunta ja asiakas).

Eli kyseessä on lähinnä joku visiopaperi, toiveita tulevaisuudelle. Miksi sellainen tehdään jos sillä ei ole loppupeleissä mitään sitovuutta?

Hyvä kysymys. Se toimii todistusaineistona että juuri tämän lapsen asioita on pysähdytty miettimään kerran vuodessa. Arjessa vaihtuvat hoitajat ja keikkalaiset eivät vasuista tiedä mitään.