Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?
Kommentit (1503)
Olen syntynyt vuonna -86. Meillä oli laman alkaessa uusi omakotitalo ja kaiketi siihen iso laina ja korkeat korot. Ei minulle ole kerrottu mitään, mutta näin arvelen. Molemmat vanhemmat olivat melko matalapalkkaisia ja meitä oli viisi lasta. Köyhiä siis oltiin. Ruokaa oli niukasti, koskaan ei saanut mitään, vaatteet olivat siskojen vanhoja ja paikattuja. Lopulta en enää uskaltanut mitään pyytää, kun en koskaan mitään saanut. Huulirasvaakaan eivät ostaneet. Se on jäänyt eniten kaivelemaan. Miksi? Ei se niin kallista ole voinut olla. Eivät kai välittäneet. Ei vanhempiani myöskään kiinnostanut missä vietin illat ja viikonloput. Kuljeskelin teininä myös aikuisten miesten seurassa. Ihan hirvittää näin jälkikäteen.
Minusta tuli ahdistunut, turvallisuushakuinen ja lapsiaan ylisuojeleva äiti. Vanhempiini olen melko vähän yhteydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 80-luvun loppupuolella optimistisena perustanut yhden hengen yrityksen, mutta 90-luvun alussa kysyntä loppui ja yritys piti ajaa alas ja tulot loppuivat. Hain töitä, mutta en saanut. Olin iältäni viisissäkymmenissä. Tuttava kysyi “mikset sä mene töihin?”. Mihin siinä menet, kun kukaan ei huoli. Miehellä oli töitä ja vaatimattomat tulot, joten voimme ruokkia itsemme ja lapset. Hoidin vanhaa äitiäni ja onneksi sossu ehdotti, että maksaisivat omaishoidon tukea, koska minun tuloni olivat pyöreä nolla. Niinpä sain kuukaudessa muutaman sata markkaa. Siitä ei sitten eläkettä itselleni kertynyt, koska niihin aikoihin myös eläkejärjestelmää muutettiin niin, että vain viimeisten vuosien tuloista ennen eläkeikää laskettiin tuleva eläke. Siis aikaisempien vuosien eläkekertymä meni harakoille. Nyt sitten meikäläinen hurvittelee alle tonnin eläkkeellä. Olen katkera Aholle ja Viinaselle, jotka sössivät Suomen talouden ja saattoivat ihmiset ahdinkoon.
Aho ja Viinanen eivät Suomen taloutta sössineet eniten siihen vaikutti Neuvostoliiton romahtaminen (30% viennistä) kovan markan ja löysän velan politiikka Suomen pankin johtaja (Mauno Koivisto sd.) ministerit Kalevi Sorsa (sd.) ja Harri Holkeri (kok.) . Suuri tekijä oli myös täysin taipumattomat Ay liikkeen pamput, jotka eivät antaneet periksi vaikka Suomen teollisuuden kilpailukyky oli romahtanut.
Viinanen (kok) toimi hallituksen uhrilampaana ja vakuutti viimeiseen asti että Suomi ei devalvoi, jotta ei synny valuuttapakoa ja Suomi joudu täysin maksukyvyttömään tilaan. Suomi devalvoi ja iso määrä valuuttalainoja ottaneista yrittäjistä joutui kuseen.
Itse olin silloin parikymppinen opiskelija, kesätöitä ei saanut moneen vuoteen, monissa firmoissa oli kielto ottaa. Viinitonkka porisi solun nurkassa. Ysärin puolivälin jälkeen alkoi taas talous pyörimään.
Vähän ovat muistikuvat sinne päin, joten tässä tarkempaa tietoa. Koivisto oli Suomen Pankin pääjohtajana 1968–1982, kauan ennen nousukautta ja sitä seurannutta lamaa. Holkerin sinipunahallitus oli johdossa kasinokuplan vuosina vuosina 1987–1991, Sorsa tosin siinä ulkoministerinä eikä talousasioita hoitamassa. Niistä vastasivat Erkki Liikanen (vvm) ja Pertti Salolainen (ktm). Sitä taas seurasi Esko Ahon hallitus keväästä -91 kevääseen -95, jona aikana mentiin sekä lamaan että alettiin loppuvaiheessa hieman elpyä siitä. Iiro Viinanen oli siinä tosiaan vvm.
NL:n romahduksella oli tuntuva vaikutus moniin toimialoihin, mutta vielä enemmän vaikutti pankkien nousukaudella holtittomaksi mennyt lainakannan kasvatus, jossa ei lainoitettavien kohteiden järkevyyttä ja takaisinmaksukykyä juuri mietitty. Pankkisektori oli 80-luvun alkuun ollut kovin säännelty ja suljettu, esim. valuutan tuontia ja vientiä säännösteltiin, sitten sitä oli vaadittu ja saatu avoimemmaksi ja kansainvälisemmäksi. Pankeissa uskottiin, että ulkomailta saadaan kyllä rajattomasti halpaa lisärahaa edelleen lainattavaksi kuin taikaseinästä. Tulikin kuitenkin yleismaailmallinen taantuma, ja saanti tyssäsi. Lisäksi pankkien aloittama oma spekulatiivinen sijoitustoiminta tuottikin jättivoittojen sijaan jättitappioita.
Suursijoittajat näkivät, että Suomessa on kupla, ja alkoivat vaihtaa markkojaan ulkomaan valuuttoihin, joka laukaisi korkoshokin, kun Suomen Pankki yritti turhaan pitää valuuttaa maassa lupaamalla markalle yhä korkeampaa korkoa, jotta valuutta ei devalvoituisi hallitsemattomasti, jolloin ulkomaanvelka räjähtäisi vielä pahemmin käsiin. Tunnetusti tämä taktiikka ei kuitenkaan onnistunut, vaan ajauduttiin päästämään markka kellumaan. Pankit olivat romahduksen partaalla tai kaatuivat, kun asiakkailta alkoi jäädä maksuja rästiin ja uusi tappioiden paikkaamiseen tarvittava likviditeetti maksoikin enemmän kuin millä rahaa oli myyty ulos.
Kovan markan poliitiikan alkulähteenä ja kannattajana oli juurikin Mauno Koivisto Suomen pankin pääjohtajana, ei sitä Suomen lamaa hetkessä rakennettu. Oli järjetöntä tappaa Suomen pääasiallisen tulonlähteen eli vientiteollisuuden kilpailukuky vahvalla markalla. Vahvan valuutan poliitiikka vaatii sisäistä devalvaatiota taantumassa, mutta vahvojen ammattiliittojen Suomessa se ei nopeasti onnistu, 2008 lama on siitä esimerkki.
'Vahvan markan politiikkaa ajoivat etenkin Suomen Pankin johtaja Mauno Koivisto, Pankin johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila sekä ministerit Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Myötävaikuttamassa oli myös mm. valtiovarainministeri Iiro Viinanen '
Pääministeri Kalevi Sorsa julisti 1986 hallitukseen pääsyn ehdoksi vakaan markan politiikan seuraamisen
Koiviston tavoitteeksi ottama vakaan markan politiikka oli pitkään järkevää ja rauhoitti 80-luvulle tultaessa 1970-luvun alkupuolella vallalla ollutta hillitöntä inflaatiota - palkat nousuvat tuolloin jopa yli 15% vuosittain, ja hinnat vielä nopeammin. Jos vakautta ei olisi tavoiteltu, oltaisiin menty vain Zimbabven dollarin tietä. Kts. esim. https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/files/2021/07/Kuvio-2-B-5…
Se, mikä ei sitten toiminutkaan, oli kiinteiden valuuttakurssien ja 80-luvun toisella puoliskolla irti päästettyjen vapaiden pääomaliikkeiden yhdistelmä, jonka mekaniikkaa juuri kukaan ei osannut maassa ennakoida parhaita asiantuntijoita myöten, kuten tunnettu talousprofessorikin tunnustaa:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/vesa-kanniainen/oliko-mauno-koivisto-s…
Olin alle kouluikäinen enkä muista yhteiskunnallisia vaikutuksia. Isäni teki itsemurhan.
Oli minulle yllättävän myönteistä aikaa - olin arvopaprialalla v. -89 ja näin mustan maanantain, näin kun aikuiset miehet itkivät pörssilehterillä sijoitettuaan osakkeisiin kunnon velkavivulla. Monet niistä joutuivat opettelemaan ihan uuden elämäntavan, vuosien velka niskassa.
MInäkin olin hetken työttömänä, mutta yllättäen pääsin uudestaan alalle kun fiksummat hakeutuivat muualle. Pari vuotta oli hiljaista ja sitten alkoi hirmuinen nousu taas.
Palkkani nousi laman aikana reilusti, ostovoima vielä enemmän. Ostin asunnonkin aivan aallonpohjassa (kämppä ei ollut erityisen hyvä, mutta ajoitus oli.) Menin naimisiin, avioliitto voi edelleen hyvin.
Minulle tuo aika oli ihan parasta, mutta ei jäänyt huomaamatta että moni muu oli työtön, leipäjonot pitenivät ja tv-kamerat kuvasivat. Helsingin pikku putiikit vaihtuivat epämääräisiin thaihierontapaikoiksi, kirppiksiksi tai erotic show-paikkoihin. Muutama baari muuttui tissibaariksi. Olin kerran sellaisessa jossain polttareissa: tissit on kiva, mutta olo oli apea kun tarjoilijan töiden sijaan ihmiset joutuivat esittelemään hinkkejään. Tunsin yhden tarjoilijan etäisesti, ei ollut ammatiltaan tarjoilija. Kun elintaso lähtee laskuun niin nainen valuu asiantuntijatyöstä tissibaariin, tissibaarista prostituutioon.
Vaikka Kallio oli jo aloittanut nousunsa, niin prostituutio kukoisti niin että niillä kulmilla asunut tuttu rouva kertoi että humalaiset toispaikkakuntalaiset kysyy hintaa vaikka olisi Alepan kassi toisessa kädessä ja tarhasta tullut lapsi toisessa.
Olen syntynyt -85, vanhemmat asuivat vuoteen -93 asti omistusasunnossa jonka joutuivat myymään kun yritys meni konkurssiin.
Isä joutui 3-päiväiselle viikolla firmassa jossa oli töissä. Leasing auto vaihtui vanhaan autoon. Kaatuneesta yrityksestä jäi velat niskaan joita sitten maksettiin 2000-luvun puolelle.
Ajat olivat varsinkin 90-luvulla kovia, vanhemmat riitelivät usein mutta liitto on kuitenkin kestänyt. Koulussa tosiaan puolitettiin kaikki ja joka asiasta säästettiin.
Ehkä pahimpana kokemuksena 90-luvulta muistan sen että kun kotiin pääsi koulusta (jossa tuli syötyä niin paljon kuin jaksoi), ei kotona ollut rahaa ruokaan, jääkaappi oli täysin tyhjä ja joutui olemaan nälissä, tästä on jäänyt pahimmat "traumat".
90-luvun lopulla alkoi sitten hitaasti nousukausi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laman alussa olin keski-ikäinen ja pienyrittäjä. Yritys piti lopettaa, sillä kysyntää ei ollut eikä tuloja. Tulottomana menin kysymään sosiaalitoimistosta saisinko sosiaaliturvaa. Sossun täti nauroi ja sanoi “ei me mitään makseta”. Syy: olin “syyllistynyt yrittämiseen”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 80-luvun loppupuolella optimistisena perustanut yhden hengen yrityksen, mutta 90-luvun alussa kysyntä loppui ja yritys piti ajaa alas ja tulot loppuivat. Hain töitä, mutta en saanut. Olin iältäni viisissäkymmenissä. Tuttava kysyi “mikset sä mene töihin?”. Mihin siinä menet, kun kukaan ei huoli. Miehellä oli töitä ja vaatimattomat tulot, joten voimme ruokkia itsemme ja lapset. Hoidin vanhaa äitiäni ja onneksi sossu ehdotti, että maksaisivat omaishoidon tukea, koska minun tuloni olivat pyöreä nolla. Niinpä sain kuukaudessa muutaman sata markkaa. Siitä ei sitten eläkettä itselleni kertynyt, koska niihin aikoihin myös eläkejärjestelmää muutettiin niin, että vain viimeisten vuosien tuloista ennen eläkeikää laskettiin tuleva eläke. Siis aikaisempien vuosien eläkekertymä meni harakoille. Nyt sitten meikäläinen hurvittelee alle tonnin eläkkeellä. Olen katkera Aholle ja Viinaselle, jotka sössivät Suomen talouden ja saattoivat ihmiset ahdinkoon.
Aho ja Viinanen eivät Suomen taloutta sössineet eniten siihen vaikutti Neuvostoliiton romahtaminen (30% viennistä) kovan markan ja löysän velan politiikka Suomen pankin johtaja (Mauno Koivisto sd.) ministerit Kalevi Sorsa (sd.) ja Harri Holkeri (kok.) . Suuri tekijä oli myös täysin taipumattomat Ay liikkeen pamput, jotka eivät antaneet periksi vaikka Suomen teollisuuden kilpailukyky oli romahtanut.
Viinanen (kok) toimi hallituksen uhrilampaana ja vakuutti viimeiseen asti että Suomi ei devalvoi, jotta ei synny valuuttapakoa ja Suomi joudu täysin maksukyvyttömään tilaan. Suomi devalvoi ja iso määrä valuuttalainoja ottaneista yrittäjistä joutui kuseen.
Itse olin silloin parikymppinen opiskelija, kesätöitä ei saanut moneen vuoteen, monissa firmoissa oli kielto ottaa. Viinitonkka porisi solun nurkassa. Ysärin puolivälin jälkeen alkoi taas talous pyörimään.
Vähän ovat muistikuvat sinne päin, joten tässä tarkempaa tietoa. Koivisto oli Suomen Pankin pääjohtajana 1968–1982, kauan ennen nousukautta ja sitä seurannutta lamaa. Holkerin sinipunahallitus oli johdossa kasinokuplan vuosina vuosina 1987–1991, Sorsa tosin siinä ulkoministerinä eikä talousasioita hoitamassa. Niistä vastasivat Erkki Liikanen (vvm) ja Pertti Salolainen (ktm). Sitä taas seurasi Esko Ahon hallitus keväästä -91 kevääseen -95, jona aikana mentiin sekä lamaan että alettiin loppuvaiheessa hieman elpyä siitä. Iiro Viinanen oli siinä tosiaan vvm.
NL:n romahduksella oli tuntuva vaikutus moniin toimialoihin, mutta vielä enemmän vaikutti pankkien nousukaudella holtittomaksi mennyt lainakannan kasvatus, jossa ei lainoitettavien kohteiden järkevyyttä ja takaisinmaksukykyä juuri mietitty. Pankkisektori oli 80-luvun alkuun ollut kovin säännelty ja suljettu, esim. valuutan tuontia ja vientiä säännösteltiin, sitten sitä oli vaadittu ja saatu avoimemmaksi ja kansainvälisemmäksi. Pankeissa uskottiin, että ulkomailta saadaan kyllä rajattomasti halpaa lisärahaa edelleen lainattavaksi kuin taikaseinästä. Tulikin kuitenkin yleismaailmallinen taantuma, ja saanti tyssäsi. Lisäksi pankkien aloittama oma spekulatiivinen sijoitustoiminta tuottikin jättivoittojen sijaan jättitappioita.
Suursijoittajat näkivät, että Suomessa on kupla, ja alkoivat vaihtaa markkojaan ulkomaan valuuttoihin, joka laukaisi korkoshokin, kun Suomen Pankki yritti turhaan pitää valuuttaa maassa lupaamalla markalle yhä korkeampaa korkoa, jotta valuutta ei devalvoituisi hallitsemattomasti, jolloin ulkomaanvelka räjähtäisi vielä pahemmin käsiin. Tunnetusti tämä taktiikka ei kuitenkaan onnistunut, vaan ajauduttiin päästämään markka kellumaan. Pankit olivat romahduksen partaalla tai kaatuivat, kun asiakkailta alkoi jäädä maksuja rästiin ja uusi tappioiden paikkaamiseen tarvittava likviditeetti maksoikin enemmän kuin millä rahaa oli myyty ulos.
Kovan markan poliitiikan alkulähteenä ja kannattajana oli juurikin Mauno Koivisto Suomen pankin pääjohtajana, ei sitä Suomen lamaa hetkessä rakennettu. Oli järjetöntä tappaa Suomen pääasiallisen tulonlähteen eli vientiteollisuuden kilpailukuky vahvalla markalla. Vahvan valuutan poliitiikka vaatii sisäistä devalvaatiota taantumassa, mutta vahvojen ammattiliittojen Suomessa se ei nopeasti onnistu, 2008 lama on siitä esimerkki.
'Vahvan markan politiikkaa ajoivat etenkin Suomen Pankin johtaja Mauno Koivisto, Pankin johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila sekä ministerit Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Myötävaikuttamassa oli myös mm. valtiovarainministeri Iiro Viinanen '
Pääministeri Kalevi Sorsa julisti 1986 hallitukseen pääsyn ehdoksi vakaan markan politiikan seuraamisen
Koiviston tavoitteeksi ottama vakaan markan politiikka oli pitkään järkevää ja rauhoitti 80-luvulle tultaessa 1970-luvun alkupuolella vallalla ollutta hillitöntä inflaatiota - palkat nousuvat tuolloin jopa yli 15% vuosittain, ja hinnat vielä nopeammin. Jos vakautta ei olisi tavoiteltu, oltaisiin menty vain Zimbabven dollarin tietä. Kts. esim. https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/files/2021/07/Kuvio-2-B-5…
Se, mikä ei sitten toiminutkaan, oli kiinteiden valuuttakurssien ja 80-luvun toisella puoliskolla irti päästettyjen vapaiden pääomaliikkeiden yhdistelmä, jonka mekaniikkaa juuri kukaan ei osannut maassa ennakoida parhaita asiantuntijoita myöten, kuten tunnettu talousprofessorikin tunnustaa:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/vesa-kanniainen/oliko-mauno-koivisto-s…
Pankkikriisiin ja lamaan oli useita syitä: vahvan markan politiikka, rahamarkkinoiden sääntelyn purkaminen, Neuvostoliiton kaatuminen ja 1980-luvun holtiton valtiontalouden hoito. Käytännössä kaikki hallituspuolueet olivat näissä tavalla tai toisella osallisina.
Idänkauppaa halutiin poliittisista syistä kasvattaa vielä Kekkosen kauden jälkeenkin ja Kalevi Sorsa lausui 1980-luvulla, ettei länsikauppaa saisi kasvattaa, koska se vähentää idänkaupan suhteellista osuutta. Kukaan toimittaja ei halunnut tai uskaltanut kyseenalaistaa tätä hyvin erikoista kommenttia.
Tekstiili- ja vaateteollisuus oli tottunut tuottamaan karvalakkeja ja huonosti istuvia ruskeita pukuja ja takkeja itämarkkinoille. Laman alkaessa huomattiin, etteivät ne jostain syystä olleetkaan haluttuja tuotteita länsimarkkinoilla ja että bilateraalikaupan katoamisen jälkeen olisi pitänyt opetella aivan erilaiset toimintatavat.
Hyvä esimerkki holtittomasta taloudenhoidosta on Erkki Liikasen (tulevan sinipunahallituksen valtiovarainministerin) 1987 vaalikeskustelussa esittämä SDP:n tavoite, lapsilisien kolminkertaistaminen, josta hän saikin sitten pilkkanimensä. Tavoite ei tietenkään toteutunut eikä ääniäkään tullut vaaleissa, kun Ylen Leif Salmén ja Pekka Oksala palauttivat innokkaan haastateltavan maan pinnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitään muistikuvaa, luulenpa ettei ole vaikuttanut mitenkään merkittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Laman alussa olin keski-ikäinen ja pienyrittäjä. Yritys piti lopettaa, sillä kysyntää ei ollut eikä tuloja. Tulottomana menin kysymään sosiaalitoimistosta saisinko sosiaaliturvaa. Sossun täti nauroi ja sanoi “ei me mitään makseta”. Syy: olin “syyllistynyt yrittämiseen”.
Tottahan se on että yrittäjäpoloinen joutuu itse säästämään sosiaaliturvansa. Tai no, kyllähän köyhäinapu on kaikille sama mutta työttömyysturva ei. Eihän toisaalta yrittäjä maksa työttömyysvakuutusmaksuja, ja varsinkin pienyrittäjä maksaa matalaa veroa osingoista aina pariinsataan tuhanteen asti.
Mutta jos pienyrittäminen tuntuu raskaalta niin tervetuloa meidän työntekijäin pariin, meillä vasta on lystiä ja rahaa piisaa, eikä pienintäkään byrokratiaa missään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistuin yliopistosta laman alkaessa ja sain hyvällä onnella ja kesätyökokemusten avulla työpaikan valtion laitoksesta. Ymmärsin olevani etuoikeutettu, vaikka työpaikka oli kaukana kotipaikkakunnalta, palkka oli pieni, työ aliarvostettua ja opintolainan maksu alkoi parin vuoden päästä valmistumisesta.
Tilipäivää odotellessani pankkitilin saldo oli useimmiten nolla ja luottokortin luottoraja käytetty. Pankkiautomaatit eivät kuitenkaan tuohon aikaan toimineet vielä tosiajassa, vaan korttinoston kate tarkistettiin vasta seuraavana pankkipäivänä. Nostin siis tililtä 20 markkaa (nykyarvo n. 5 e) ja ostin ruokaa. Seuraavana päivänä nostin 40 markkaa josta kävin pankin konttorissa tallettamassa tilille 20 mk edellisen päivän noston katteeksi. Seuraavana päivänä taas suurempi summa ja siitä osa pankkitilille...
Olin nuori aikuinen.Meillä meni hyvin,töitä oli,sain vauvan 92.Töihin kun hän 2,5v.Vanhin tr..10v.Ostettiin talonkin.Ei meillä lama näkynyt,mies töissä pian 40v sama paikka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 80-luvun loppupuolella optimistisena perustanut yhden hengen yrityksen, mutta 90-luvun alussa kysyntä loppui ja yritys piti ajaa alas ja tulot loppuivat. Hain töitä, mutta en saanut. Olin iältäni viisissäkymmenissä. Tuttava kysyi “mikset sä mene töihin?”. Mihin siinä menet, kun kukaan ei huoli. Miehellä oli töitä ja vaatimattomat tulot, joten voimme ruokkia itsemme ja lapset. Hoidin vanhaa äitiäni ja onneksi sossu ehdotti, että maksaisivat omaishoidon tukea, koska minun tuloni olivat pyöreä nolla. Niinpä sain kuukaudessa muutaman sata markkaa. Siitä ei sitten eläkettä itselleni kertynyt, koska niihin aikoihin myös eläkejärjestelmää muutettiin niin, että vain viimeisten vuosien tuloista ennen eläkeikää laskettiin tuleva eläke. Siis aikaisempien vuosien eläkekertymä meni harakoille. Nyt sitten meikäläinen hurvittelee alle tonnin eläkkeellä. Olen katkera Aholle ja Viinaselle, jotka sössivät Suomen talouden ja saattoivat ihmiset ahdinkoon.
Aho ja Viinanen eivät Suomen taloutta sössineet eniten siihen vaikutti Neuvostoliiton romahtaminen (30% viennistä) kovan markan ja löysän velan politiikka Suomen pankin johtaja (Mauno Koivisto sd.) ministerit Kalevi Sorsa (sd.) ja Harri Holkeri (kok.) . Suuri tekijä oli myös täysin taipumattomat Ay liikkeen pamput, jotka eivät antaneet periksi vaikka Suomen teollisuuden kilpailukyky oli romahtanut.
Viinanen (kok) toimi hallituksen uhrilampaana ja vakuutti viimeiseen asti että Suomi ei devalvoi, jotta ei synny valuuttapakoa ja Suomi joudu täysin maksukyvyttömään tilaan. Suomi devalvoi ja iso määrä valuuttalainoja ottaneista yrittäjistä joutui kuseen.
Itse olin silloin parikymppinen opiskelija, kesätöitä ei saanut moneen vuoteen, monissa firmoissa oli kielto ottaa. Viinitonkka porisi solun nurkassa. Ysärin puolivälin jälkeen alkoi taas talous pyörimään.
Vähän ovat muistikuvat sinne päin, joten tässä tarkempaa tietoa. Koivisto oli Suomen Pankin pääjohtajana 1968–1982, kauan ennen nousukautta ja sitä seurannutta lamaa. Holkerin sinipunahallitus oli johdossa kasinokuplan vuosina vuosina 1987–1991, Sorsa tosin siinä ulkoministerinä eikä talousasioita hoitamassa. Niistä vastasivat Erkki Liikanen (vvm) ja Pertti Salolainen (ktm). Sitä taas seurasi Esko Ahon hallitus keväästä -91 kevääseen -95, jona aikana mentiin sekä lamaan että alettiin loppuvaiheessa hieman elpyä siitä. Iiro Viinanen oli siinä tosiaan vvm.
NL:n romahduksella oli tuntuva vaikutus moniin toimialoihin, mutta vielä enemmän vaikutti pankkien nousukaudella holtittomaksi mennyt lainakannan kasvatus, jossa ei lainoitettavien kohteiden järkevyyttä ja takaisinmaksukykyä juuri mietitty. Pankkisektori oli 80-luvun alkuun ollut kovin säännelty ja suljettu, esim. valuutan tuontia ja vientiä säännösteltiin, sitten sitä oli vaadittu ja saatu avoimemmaksi ja kansainvälisemmäksi. Pankeissa uskottiin, että ulkomailta saadaan kyllä rajattomasti halpaa lisärahaa edelleen lainattavaksi kuin taikaseinästä. Tulikin kuitenkin yleismaailmallinen taantuma, ja saanti tyssäsi. Lisäksi pankkien aloittama oma spekulatiivinen sijoitustoiminta tuottikin jättivoittojen sijaan jättitappioita.
Suursijoittajat näkivät, että Suomessa on kupla, ja alkoivat vaihtaa markkojaan ulkomaan valuuttoihin, joka laukaisi korkoshokin, kun Suomen Pankki yritti turhaan pitää valuuttaa maassa lupaamalla markalle yhä korkeampaa korkoa, jotta valuutta ei devalvoituisi hallitsemattomasti, jolloin ulkomaanvelka räjähtäisi vielä pahemmin käsiin. Tunnetusti tämä taktiikka ei kuitenkaan onnistunut, vaan ajauduttiin päästämään markka kellumaan. Pankit olivat romahduksen partaalla tai kaatuivat, kun asiakkailta alkoi jäädä maksuja rästiin ja uusi tappioiden paikkaamiseen tarvittava likviditeetti maksoikin enemmän kuin millä rahaa oli myyty ulos.
Kovan markan poliitiikan alkulähteenä ja kannattajana oli juurikin Mauno Koivisto Suomen pankin pääjohtajana, ei sitä Suomen lamaa hetkessä rakennettu. Oli järjetöntä tappaa Suomen pääasiallisen tulonlähteen eli vientiteollisuuden kilpailukuky vahvalla markalla. Vahvan valuutan poliitiikka vaatii sisäistä devalvaatiota taantumassa, mutta vahvojen ammattiliittojen Suomessa se ei nopeasti onnistu, 2008 lama on siitä esimerkki.
'Vahvan markan politiikkaa ajoivat etenkin Suomen Pankin johtaja Mauno Koivisto, Pankin johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila sekä ministerit Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Myötävaikuttamassa oli myös mm. valtiovarainministeri Iiro Viinanen '
Pääministeri Kalevi Sorsa julisti 1986 hallitukseen pääsyn ehdoksi vakaan markan politiikan seuraamisen
Koiviston tavoitteeksi ottama vakaan markan politiikka oli pitkään järkevää ja rauhoitti 80-luvulle tultaessa 1970-luvun alkupuolella vallalla ollutta hillitöntä inflaatiota - palkat nousuvat tuolloin jopa yli 15% vuosittain, ja hinnat vielä nopeammin. Jos vakautta ei olisi tavoiteltu, oltaisiin menty vain Zimbabven dollarin tietä. Kts. esim. https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/files/2021/07/Kuvio-2-B-5…
Se, mikä ei sitten toiminutkaan, oli kiinteiden valuuttakurssien ja 80-luvun toisella puoliskolla irti päästettyjen vapaiden pääomaliikkeiden yhdistelmä, jonka mekaniikkaa juuri kukaan ei osannut maassa ennakoida parhaita asiantuntijoita myöten, kuten tunnettu talousprofessorikin tunnustaa:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/vesa-kanniainen/oliko-mauno-koivisto-s…
Pankkikriisiin ja lamaan oli useita syitä: vahvan markan politiikka, rahamarkkinoiden sääntelyn purkaminen, Neuvostoliiton kaatuminen ja 1980-luvun holtiton valtiontalouden hoito. Käytännössä kaikki hallituspuolueet olivat näissä tavalla tai toisella osallisina.
Idänkauppaa halutiin poliittisista syistä kasvattaa vielä Kekkosen kauden jälkeenkin ja Kalevi Sorsa lausui 1980-luvulla, ettei länsikauppaa saisi kasvattaa, koska se vähentää idänkaupan suhteellista osuutta. Kukaan toimittaja ei halunnut tai uskaltanut kyseenalaistaa tätä hyvin erikoista kommenttia.
Tekstiili- ja vaateteollisuus oli tottunut tuottamaan karvalakkeja ja huonosti istuvia ruskeita pukuja ja takkeja itämarkkinoille. Laman alkaessa huomattiin, etteivät ne jostain syystä olleetkaan haluttuja tuotteita länsimarkkinoilla ja että bilateraalikaupan katoamisen jälkeen olisi pitänyt opetella aivan erilaiset toimintatavat.
Hyvä esimerkki holtittomasta taloudenhoidosta on Erkki Liikasen (tulevan sinipunahallituksen valtiovarainministerin) 1987 vaalikeskustelussa esittämä SDP:n tavoite, lapsilisien kolminkertaistaminen, josta hän saikin sitten pilkkanimensä. Tavoite ei tietenkään toteutunut eikä ääniäkään tullut vaaleissa, kun Ylen Leif Salmén ja Pekka Oksala palauttivat innokkaan haastateltavan maan pinnalle.
tunnut muistavan hyvin demarien "holtittoman taloudenhoidon". Muistatko kun porvarihalitus päätti vapauttaa rahamarkkinat ja valuuttalainat silloin kun talous osoitti jo selviä ylikuumenemisen merkkejä?
Oikeistolaisen ideologian mukaan suhdannepolitiikkaa ei saa harjoittaa ja koko ajatus suhdanteista on epäilyttävä. Niitä sitten saatiin: Ennestään ylikuumenneeseen markkinaan saatiin markkinarahaa ja valuuttalainaa tarjoiltiin vakuuksitta. Markkinat olivat hehkuva kuumat ja tavallinen rahvaskin oli oppinut käyttämään velkavipua.
Sitten tuli "musta maanantai". Edellä kerrottiin pörssilehterillä itketyn. Karua oli myös pankin konttorissa: Autoja, asuntoja, kesämökkejä lunastettiin syöksyvillä markkinoilla, kalliit gofl-osakkeet ja timesharing-huvilat eivät menneet kaupaksi mistään hinnasta. Asiakasyrityksiä meni konkurssiin, muutamakin asiakas tappoi itsensä joko nopeasti, tai hitaasti viinalla. Kuulin miehestä joka oli jäänyt miljonäärinä eläkkeelle ja ostanut paljon entisen yrityksensä osakkeita. Seuraavina vuosina aina kun yrityksen kurssi putosi niin mies osti lisää, lopulta velaksi. Tätä kutsuttiin "average downiksi". Ja sitten kun osake putosi vielä vaan lisää, kiristyivät velkahanat ja pankki pani kaikki myyntiin ja mies oli parissa vuodessa menettänyt koko omaisuutensa. Asunto meni pantiksi, yrittäjä ampui itsensä ja rouva joutui kaupungin asuntoon.
Ahon hallitus säilytti näennäisen rauhallisuutensa mutta en muista että he olisivat varsinaisesti aloittaneet mitään toimenpiteitä. Raha määräsi ennen lamaa, se määräsi myös laman aikana. Aho hyssytteli, väisteli, vältteli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 80-luvun loppupuolella optimistisena perustanut yhden hengen yrityksen, mutta 90-luvun alussa kysyntä loppui ja yritys piti ajaa alas ja tulot loppuivat. Hain töitä, mutta en saanut. Olin iältäni viisissäkymmenissä. Tuttava kysyi “mikset sä mene töihin?”. Mihin siinä menet, kun kukaan ei huoli. Miehellä oli töitä ja vaatimattomat tulot, joten voimme ruokkia itsemme ja lapset. Hoidin vanhaa äitiäni ja onneksi sossu ehdotti, että maksaisivat omaishoidon tukea, koska minun tuloni olivat pyöreä nolla. Niinpä sain kuukaudessa muutaman sata markkaa. Siitä ei sitten eläkettä itselleni kertynyt, koska niihin aikoihin myös eläkejärjestelmää muutettiin niin, että vain viimeisten vuosien tuloista ennen eläkeikää laskettiin tuleva eläke. Siis aikaisempien vuosien eläkekertymä meni harakoille. Nyt sitten meikäläinen hurvittelee alle tonnin eläkkeellä. Olen katkera Aholle ja Viinaselle, jotka sössivät Suomen talouden ja saattoivat ihmiset ahdinkoon.
Aho ja Viinanen eivät Suomen taloutta sössineet eniten siihen vaikutti Neuvostoliiton romahtaminen (30% viennistä) kovan markan ja löysän velan politiikka Suomen pankin johtaja (Mauno Koivisto sd.) ministerit Kalevi Sorsa (sd.) ja Harri Holkeri (kok.) . Suuri tekijä oli myös täysin taipumattomat Ay liikkeen pamput, jotka eivät antaneet periksi vaikka Suomen teollisuuden kilpailukyky oli romahtanut.
Viinanen (kok) toimi hallituksen uhrilampaana ja vakuutti viimeiseen asti että Suomi ei devalvoi, jotta ei synny valuuttapakoa ja Suomi joudu täysin maksukyvyttömään tilaan. Suomi devalvoi ja iso määrä valuuttalainoja ottaneista yrittäjistä joutui kuseen.
Itse olin silloin parikymppinen opiskelija, kesätöitä ei saanut moneen vuoteen, monissa firmoissa oli kielto ottaa. Viinitonkka porisi solun nurkassa. Ysärin puolivälin jälkeen alkoi taas talous pyörimään.
Vähän ovat muistikuvat sinne päin, joten tässä tarkempaa tietoa. Koivisto oli Suomen Pankin pääjohtajana 1968–1982, kauan ennen nousukautta ja sitä seurannutta lamaa. Holkerin sinipunahallitus oli johdossa kasinokuplan vuosina vuosina 1987–1991, Sorsa tosin siinä ulkoministerinä eikä talousasioita hoitamassa. Niistä vastasivat Erkki Liikanen (vvm) ja Pertti Salolainen (ktm). Sitä taas seurasi Esko Ahon hallitus keväästä -91 kevääseen -95, jona aikana mentiin sekä lamaan että alettiin loppuvaiheessa hieman elpyä siitä. Iiro Viinanen oli siinä tosiaan vvm.
NL:n romahduksella oli tuntuva vaikutus moniin toimialoihin, mutta vielä enemmän vaikutti pankkien nousukaudella holtittomaksi mennyt lainakannan kasvatus, jossa ei lainoitettavien kohteiden järkevyyttä ja takaisinmaksukykyä juuri mietitty. Pankkisektori oli 80-luvun alkuun ollut kovin säännelty ja suljettu, esim. valuutan tuontia ja vientiä säännösteltiin, sitten sitä oli vaadittu ja saatu avoimemmaksi ja kansainvälisemmäksi. Pankeissa uskottiin, että ulkomailta saadaan kyllä rajattomasti halpaa lisärahaa edelleen lainattavaksi kuin taikaseinästä. Tulikin kuitenkin yleismaailmallinen taantuma, ja saanti tyssäsi. Lisäksi pankkien aloittama oma spekulatiivinen sijoitustoiminta tuottikin jättivoittojen sijaan jättitappioita.
Suursijoittajat näkivät, että Suomessa on kupla, ja alkoivat vaihtaa markkojaan ulkomaan valuuttoihin, joka laukaisi korkoshokin, kun Suomen Pankki yritti turhaan pitää valuuttaa maassa lupaamalla markalle yhä korkeampaa korkoa, jotta valuutta ei devalvoituisi hallitsemattomasti, jolloin ulkomaanvelka räjähtäisi vielä pahemmin käsiin. Tunnetusti tämä taktiikka ei kuitenkaan onnistunut, vaan ajauduttiin päästämään markka kellumaan. Pankit olivat romahduksen partaalla tai kaatuivat, kun asiakkailta alkoi jäädä maksuja rästiin ja uusi tappioiden paikkaamiseen tarvittava likviditeetti maksoikin enemmän kuin millä rahaa oli myyty ulos.
Kovan markan poliitiikan alkulähteenä ja kannattajana oli juurikin Mauno Koivisto Suomen pankin pääjohtajana, ei sitä Suomen lamaa hetkessä rakennettu. Oli järjetöntä tappaa Suomen pääasiallisen tulonlähteen eli vientiteollisuuden kilpailukuky vahvalla markalla. Vahvan valuutan poliitiikka vaatii sisäistä devalvaatiota taantumassa, mutta vahvojen ammattiliittojen Suomessa se ei nopeasti onnistu, 2008 lama on siitä esimerkki.
'Vahvan markan politiikkaa ajoivat etenkin Suomen Pankin johtaja Mauno Koivisto, Pankin johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila sekä ministerit Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Myötävaikuttamassa oli myös mm. valtiovarainministeri Iiro Viinanen '
Pääministeri Kalevi Sorsa julisti 1986 hallitukseen pääsyn ehdoksi vakaan markan politiikan seuraamisen
Koiviston tavoitteeksi ottama vakaan markan politiikka oli pitkään järkevää ja rauhoitti 80-luvulle tultaessa 1970-luvun alkupuolella vallalla ollutta hillitöntä inflaatiota - palkat nousuvat tuolloin jopa yli 15% vuosittain, ja hinnat vielä nopeammin. Jos vakautta ei olisi tavoiteltu, oltaisiin menty vain Zimbabven dollarin tietä. Kts. esim. https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/files/2021/07/Kuvio-2-B-5…
Se, mikä ei sitten toiminutkaan, oli kiinteiden valuuttakurssien ja 80-luvun toisella puoliskolla irti päästettyjen vapaiden pääomaliikkeiden yhdistelmä, jonka mekaniikkaa juuri kukaan ei osannut maassa ennakoida parhaita asiantuntijoita myöten, kuten tunnettu talousprofessorikin tunnustaa:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/vesa-kanniainen/oliko-mauno-koivisto-s…
Pankkikriisiin ja lamaan oli useita syitä: vahvan markan politiikka, rahamarkkinoiden sääntelyn purkaminen, Neuvostoliiton kaatuminen ja 1980-luvun holtiton valtiontalouden hoito. Käytännössä kaikki hallituspuolueet olivat näissä tavalla tai toisella osallisina.
Idänkauppaa halutiin poliittisista syistä kasvattaa vielä Kekkosen kauden jälkeenkin ja Kalevi Sorsa lausui 1980-luvulla, ettei länsikauppaa saisi kasvattaa, koska se vähentää idänkaupan suhteellista osuutta. Kukaan toimittaja ei halunnut tai uskaltanut kyseenalaistaa tätä hyvin erikoista kommenttia.
Tekstiili- ja vaateteollisuus oli tottunut tuottamaan karvalakkeja ja huonosti istuvia ruskeita pukuja ja takkeja itämarkkinoille. Laman alkaessa huomattiin, etteivät ne jostain syystä olleetkaan haluttuja tuotteita länsimarkkinoilla ja että bilateraalikaupan katoamisen jälkeen olisi pitänyt opetella aivan erilaiset toimintatavat.
Hyvä esimerkki holtittomasta taloudenhoidosta on Erkki Liikasen (tulevan sinipunahallituksen valtiovarainministerin) 1987 vaalikeskustelussa esittämä SDP:n tavoite, lapsilisien kolminkertaistaminen, josta hän saikin sitten pilkkanimensä. Tavoite ei tietenkään toteutunut eikä ääniäkään tullut vaaleissa, kun Ylen Leif Salmén ja Pekka Oksala palauttivat innokkaan haastateltavan maan pinnalle.
tunnut muistavan hyvin demarien "holtittoman taloudenhoidon". Muistatko kun porvarihalitus päätti vapauttaa rahamarkkinat ja valuuttalainat silloin kun talous osoitti jo selviä ylikuumenemisen merkkejä?
Oikeistolaisen ideologian mukaan suhdannepolitiikkaa ei saa harjoittaa ja koko ajatus suhdanteista on epäilyttävä. Niitä sitten saatiin: Ennestään ylikuumenneeseen markkinaan saatiin markkinarahaa ja valuuttalainaa tarjoiltiin vakuuksitta. Markkinat olivat hehkuva kuumat ja tavallinen rahvaskin oli oppinut käyttämään velkavipua.
Sitten tuli "musta maanantai". Edellä kerrottiin pörssilehterillä itketyn. Karua oli myös pankin konttorissa: Autoja, asuntoja, kesämökkejä lunastettiin syöksyvillä markkinoilla, kalliit gofl-osakkeet ja timesharing-huvilat eivät menneet kaupaksi mistään hinnasta. Asiakasyrityksiä meni konkurssiin, muutamakin asiakas tappoi itsensä joko nopeasti, tai hitaasti viinalla. Kuulin miehestä joka oli jäänyt miljonäärinä eläkkeelle ja ostanut paljon entisen yrityksensä osakkeita. Seuraavina vuosina aina kun yrityksen kurssi putosi niin mies osti lisää, lopulta velaksi. Tätä kutsuttiin "average downiksi". Ja sitten kun osake putosi vielä vaan lisää, kiristyivät velkahanat ja pankki pani kaikki myyntiin ja mies oli parissa vuodessa menettänyt koko omaisuutensa. Asunto meni pantiksi, yrittäjä ampui itsensä ja rouva joutui kaupungin asuntoon.
Valuutan termiinimarkkinat vapautettiin vuonna 1980. Korkosäätely purettiin 1986 ja se oli Sorsan hallitus jossa kokkareet eivät edes olleet mukana.
Antti Rinteen vappusatanen oli Erkki Liikasen perintöä, vasemmistopopulismi toimii hienosti vaalien alla, mutta sitten kun sitä pitää alkaa toteuttamaan se voi kääntyä itseään vastaan.
Työnantaja meni konkurssiin ja juuri valmistuneena ja asunnon juuri ostaneena ei naurattanut.
Lupaava urakehitys loppui siihen ja piti keskittyä selviämään.
Kova koulu se oli ja haittasi työelämää/uraa koko loppuelämän mutta siitäkin selvittiin.
Synnyin -83. Vanhempani olivat ponnistaneet työväenluokasta vaurauteen, johon minä synnyin. Oli ihana iso talo ja harrastusvehkeet viimeisen päälle, ulkomailla reissailtiin. Sitten tuli konkurssi, velat, ero, muutto ja pohjaton köyhyys. Yksi lapsuuden voimakkaimpia muistojani on, kun makaan ihanan talomme vierashuoneen sängyllä, jolla isä on nukkunut viime yöt ja katselen, kuinka isä pakkaa laukkua. Hän kertoo, että hän muuttaa nyt toiseen kaupunkiin kuin me muut. Yhä tulee kyyneleet silmiin siitä muistosta. Se oli onnellisen lapsuuden loppu. Perhe pirstaloitui ja äitini vaipui masennukseen, joka on jatkunut tähän päivään saakka. Lapsuutta leimasi laman alettua ahdistus ja turvattomuuden kokemukset.
Itse olen vuosien työllä ponnistanut vaurauteen. On ihana talo, lapsille harrastusvehkeet viimeisen päälle ja ennen koronaa reissailtiin. Olen kaikesta saavuttamastani syvästi kiitollinen elämälle. Huomaan kuitenkin välillä vakuuttelevani itselleni, kuinka kaikki tämä on vain maallista hyvää ja tärkeää on ainoastaan mieheni ja lasteni rakkaus. Se säilyy, vaikka kaikki muu menisi - siitä pidän kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 80-luvun loppupuolella optimistisena perustanut yhden hengen yrityksen, mutta 90-luvun alussa kysyntä loppui ja yritys piti ajaa alas ja tulot loppuivat. Hain töitä, mutta en saanut. Olin iältäni viisissäkymmenissä. Tuttava kysyi “mikset sä mene töihin?”. Mihin siinä menet, kun kukaan ei huoli. Miehellä oli töitä ja vaatimattomat tulot, joten voimme ruokkia itsemme ja lapset. Hoidin vanhaa äitiäni ja onneksi sossu ehdotti, että maksaisivat omaishoidon tukea, koska minun tuloni olivat pyöreä nolla. Niinpä sain kuukaudessa muutaman sata markkaa. Siitä ei sitten eläkettä itselleni kertynyt, koska niihin aikoihin myös eläkejärjestelmää muutettiin niin, että vain viimeisten vuosien tuloista ennen eläkeikää laskettiin tuleva eläke. Siis aikaisempien vuosien eläkekertymä meni harakoille. Nyt sitten meikäläinen hurvittelee alle tonnin eläkkeellä. Olen katkera Aholle ja Viinaselle, jotka sössivät Suomen talouden ja saattoivat ihmiset ahdinkoon.
Aho ja Viinanen eivät Suomen taloutta sössineet eniten siihen vaikutti Neuvostoliiton romahtaminen (30% viennistä) kovan markan ja löysän velan politiikka Suomen pankin johtaja (Mauno Koivisto sd.) ministerit Kalevi Sorsa (sd.) ja Harri Holkeri (kok.) . Suuri tekijä oli myös täysin taipumattomat Ay liikkeen pamput, jotka eivät antaneet periksi vaikka Suomen teollisuuden kilpailukyky oli romahtanut.
Viinanen (kok) toimi hallituksen uhrilampaana ja vakuutti viimeiseen asti että Suomi ei devalvoi, jotta ei synny valuuttapakoa ja Suomi joudu täysin maksukyvyttömään tilaan. Suomi devalvoi ja iso määrä valuuttalainoja ottaneista yrittäjistä joutui kuseen.
Itse olin silloin parikymppinen opiskelija, kesätöitä ei saanut moneen vuoteen, monissa firmoissa oli kielto ottaa. Viinitonkka porisi solun nurkassa. Ysärin puolivälin jälkeen alkoi taas talous pyörimään.
Vähän ovat muistikuvat sinne päin, joten tässä tarkempaa tietoa. Koivisto oli Suomen Pankin pääjohtajana 1968–1982, kauan ennen nousukautta ja sitä seurannutta lamaa. Holkerin sinipunahallitus oli johdossa kasinokuplan vuosina vuosina 1987–1991, Sorsa tosin siinä ulkoministerinä eikä talousasioita hoitamassa. Niistä vastasivat Erkki Liikanen (vvm) ja Pertti Salolainen (ktm). Sitä taas seurasi Esko Ahon hallitus keväästä -91 kevääseen -95, jona aikana mentiin sekä lamaan että alettiin loppuvaiheessa hieman elpyä siitä. Iiro Viinanen oli siinä tosiaan vvm.
NL:n romahduksella oli tuntuva vaikutus moniin toimialoihin, mutta vielä enemmän vaikutti pankkien nousukaudella holtittomaksi mennyt lainakannan kasvatus, jossa ei lainoitettavien kohteiden järkevyyttä ja takaisinmaksukykyä juuri mietitty. Pankkisektori oli 80-luvun alkuun ollut kovin säännelty ja suljettu, esim. valuutan tuontia ja vientiä säännösteltiin, sitten sitä oli vaadittu ja saatu avoimemmaksi ja kansainvälisemmäksi. Pankeissa uskottiin, että ulkomailta saadaan kyllä rajattomasti halpaa lisärahaa edelleen lainattavaksi kuin taikaseinästä. Tulikin kuitenkin yleismaailmallinen taantuma, ja saanti tyssäsi. Lisäksi pankkien aloittama oma spekulatiivinen sijoitustoiminta tuottikin jättivoittojen sijaan jättitappioita.
Suursijoittajat näkivät, että Suomessa on kupla, ja alkoivat vaihtaa markkojaan ulkomaan valuuttoihin, joka laukaisi korkoshokin, kun Suomen Pankki yritti turhaan pitää valuuttaa maassa lupaamalla markalle yhä korkeampaa korkoa, jotta valuutta ei devalvoituisi hallitsemattomasti, jolloin ulkomaanvelka räjähtäisi vielä pahemmin käsiin. Tunnetusti tämä taktiikka ei kuitenkaan onnistunut, vaan ajauduttiin päästämään markka kellumaan. Pankit olivat romahduksen partaalla tai kaatuivat, kun asiakkailta alkoi jäädä maksuja rästiin ja uusi tappioiden paikkaamiseen tarvittava likviditeetti maksoikin enemmän kuin millä rahaa oli myyty ulos.
Kovan markan poliitiikan alkulähteenä ja kannattajana oli juurikin Mauno Koivisto Suomen pankin pääjohtajana, ei sitä Suomen lamaa hetkessä rakennettu. Oli järjetöntä tappaa Suomen pääasiallisen tulonlähteen eli vientiteollisuuden kilpailukuky vahvalla markalla. Vahvan valuutan poliitiikka vaatii sisäistä devalvaatiota taantumassa, mutta vahvojen ammattiliittojen Suomessa se ei nopeasti onnistu, 2008 lama on siitä esimerkki.
'Vahvan markan politiikkaa ajoivat etenkin Suomen Pankin johtaja Mauno Koivisto, Pankin johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila sekä ministerit Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Myötävaikuttamassa oli myös mm. valtiovarainministeri Iiro Viinanen '
Pääministeri Kalevi Sorsa julisti 1986 hallitukseen pääsyn ehdoksi vakaan markan politiikan seuraamisen
Koiviston tavoitteeksi ottama vakaan markan politiikka oli pitkään järkevää ja rauhoitti 80-luvulle tultaessa 1970-luvun alkupuolella vallalla ollutta hillitöntä inflaatiota - palkat nousuvat tuolloin jopa yli 15% vuosittain, ja hinnat vielä nopeammin. Jos vakautta ei olisi tavoiteltu, oltaisiin menty vain Zimbabven dollarin tietä. Kts. esim. https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/files/2021/07/Kuvio-2-B-5…
Se, mikä ei sitten toiminutkaan, oli kiinteiden valuuttakurssien ja 80-luvun toisella puoliskolla irti päästettyjen vapaiden pääomaliikkeiden yhdistelmä, jonka mekaniikkaa juuri kukaan ei osannut maassa ennakoida parhaita asiantuntijoita myöten, kuten tunnettu talousprofessorikin tunnustaa:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/vesa-kanniainen/oliko-mauno-koivisto-s…
Pankkikriisiin ja lamaan oli useita syitä: vahvan markan politiikka, rahamarkkinoiden sääntelyn purkaminen, Neuvostoliiton kaatuminen ja 1980-luvun holtiton valtiontalouden hoito. Käytännössä kaikki hallituspuolueet olivat näissä tavalla tai toisella osallisina.
Idänkauppaa halutiin poliittisista syistä kasvattaa vielä Kekkosen kauden jälkeenkin ja Kalevi Sorsa lausui 1980-luvulla, ettei länsikauppaa saisi kasvattaa, koska se vähentää idänkaupan suhteellista osuutta. Kukaan toimittaja ei halunnut tai uskaltanut kyseenalaistaa tätä hyvin erikoista kommenttia.
Tekstiili- ja vaateteollisuus oli tottunut tuottamaan karvalakkeja ja huonosti istuvia ruskeita pukuja ja takkeja itämarkkinoille. Laman alkaessa huomattiin, etteivät ne jostain syystä olleetkaan haluttuja tuotteita länsimarkkinoilla ja että bilateraalikaupan katoamisen jälkeen olisi pitänyt opetella aivan erilaiset toimintatavat.
Hyvä esimerkki holtittomasta taloudenhoidosta on Erkki Liikasen (tulevan sinipunahallituksen valtiovarainministerin) 1987 vaalikeskustelussa esittämä SDP:n tavoite, lapsilisien kolminkertaistaminen, josta hän saikin sitten pilkkanimensä. Tavoite ei tietenkään toteutunut eikä ääniäkään tullut vaaleissa, kun Ylen Leif Salmén ja Pekka Oksala palauttivat innokkaan haastateltavan maan pinnalle.
tunnut muistavan hyvin demarien "holtittoman taloudenhoidon". Muistatko kun porvarihalitus päätti vapauttaa rahamarkkinat ja valuuttalainat silloin kun talous osoitti jo selviä ylikuumenemisen merkkejä?
Oikeistolaisen ideologian mukaan suhdannepolitiikkaa ei saa harjoittaa ja koko ajatus suhdanteista on epäilyttävä. Niitä sitten saatiin: Ennestään ylikuumenneeseen markkinaan saatiin markkinarahaa ja valuuttalainaa tarjoiltiin vakuuksitta. Markkinat olivat hehkuva kuumat ja tavallinen rahvaskin oli oppinut käyttämään velkavipua.
Sitten tuli "musta maanantai". Edellä kerrottiin pörssilehterillä itketyn. Karua oli myös pankin konttorissa: Autoja, asuntoja, kesämökkejä lunastettiin syöksyvillä markkinoilla, kalliit gofl-osakkeet ja timesharing-huvilat eivät menneet kaupaksi mistään hinnasta. Asiakasyrityksiä meni konkurssiin, muutamakin asiakas tappoi itsensä joko nopeasti, tai hitaasti viinalla. Kuulin miehestä joka oli jäänyt miljonäärinä eläkkeelle ja ostanut paljon entisen yrityksensä osakkeita. Seuraavina vuosina aina kun yrityksen kurssi putosi niin mies osti lisää, lopulta velaksi. Tätä kutsuttiin "average downiksi". Ja sitten kun osake putosi vielä vaan lisää, kiristyivät velkahanat ja pankki pani kaikki myyntiin ja mies oli parissa vuodessa menettänyt koko omaisuutensa. Asunto meni pantiksi, yrittäjä ampui itsensä ja rouva joutui kaupungin asuntoon.
Valuutan termiinimarkkinat vapautettiin vuonna 1980. Korkosäätely purettiin 1986 ja se oli Sorsan hallitus jossa kokkareet eivät edes olleet mukana.
Antti Rinteen vappusatanen oli Erkki Liikasen perintöä, vasemmistopopulismi toimii hienosti vaalien alla, mutta sitten kun sitä pitää alkaa toteuttamaan se voi kääntyä itseään vastaan.
Nyt unohtuu, että vielä Aho-Viinasen kesk-kok -johtoinen hallitus ajoi vakaan (vahvan) markan politiikkaa, josta edellä on kaadettu syy demareille ja Koivistolle. Suora lainaus hallituksen selonteosta keväältä -91:
"Raha- ja valuuttakurssipolitiikassa tavoitteena
on vakaa markka ja kohtuullinen korkotaso.
Rahapolitiikan uskottavuuden lisäämiseksi
otetaan harkittavaksi markan ulkoisen arvon
liittäminen valuuttaindeksin vaihteluväliä
muuttamatta omalla päätöksellämme seuraa-
maan Euroopan Yhteisön valuuttaa ECU:a."
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/selonteko/Documents/vnt_1+1991.pdf
Vierailija kirjoitti:
Ahon hallitus säilytti näennäisen rauhallisuutensa mutta en muista että he olisivat varsinaisesti aloittaneet mitään toimenpiteitä. Raha määräsi ennen lamaa, se määräsi myös laman aikana. Aho hyssytteli, väisteli, vältteli.
Aho sai professuurin usassa noususuhdanteella huippuyliopistosta. Nyt siellä toteutuu suomen 90-l lama. Sattumaa?
Lamassa ankeus oli laajaa ja yhteistä, vaikka jälkeenpäin ajateltuna monilla säilyi työpaikka. Nyt suomalaiset on kahtiajaettu voittajiin ja häviäjiin ja voittajat pitää huolen esim. tuomalla kaukomailta työvoimaa ettei osattomat koskaan pääse kipuamaan normaaliin elämään.
Kovan markan poliitiikan alkulähteenä ja kannattajana oli juurikin Mauno Koivisto Suomen pankin pääjohtajana, ei sitä Suomen lamaa hetkessä rakennettu. Oli järjetöntä tappaa Suomen pääasiallisen tulonlähteen eli vientiteollisuuden kilpailukuky vahvalla markalla. Vahvan valuutan poliitiikka vaatii sisäistä devalvaatiota taantumassa, mutta vahvojen ammattiliittojen Suomessa se ei nopeasti onnistu, 2008 lama on siitä esimerkki.
'Vahvan markan politiikkaa ajoivat etenkin Suomen Pankin johtaja Mauno Koivisto, Pankin johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila sekä ministerit Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Myötävaikuttamassa oli myös mm. valtiovarainministeri Iiro Viinanen '
Pääministeri Kalevi Sorsa julisti 1986 hallitukseen pääsyn ehdoksi vakaan markan politiikan seuraamisen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kovan_markan_politiikka