Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Kerroin jo aiemmin lonautuksista ja irtisanomisista. Mutta joku mainitsi nuo tissibaarit. Todellakin. Jonkun tapauksen muistan, kun semmoisessa baarissa oltiin kavereiden kanssa. Joku ujo, aran oloinen tuli kumarassa rinnat paljaina tuomaan kaljaa pöytään. Noloa kaikille. Silloin myös mainostettiin topless autonäyttelyitä, rautakaupan avajaisia yms. Kauheeta, ei ehkä tapahtuis tänä päivänä.

Mieheni toimi ulosottomiehenä.  Töitä oli paljon hänellä.  Vaurastuimme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 80-luvun loppupuolella optimistisena perustanut yhden hengen yrityksen, mutta 90-luvun alussa kysyntä loppui ja yritys piti ajaa alas ja tulot loppuivat. Hain töitä, mutta en saanut. Olin iältäni viisissäkymmenissä. Tuttava kysyi “mikset sä mene töihin?”. Mihin siinä menet, kun kukaan ei huoli. Miehellä oli töitä ja vaatimattomat tulot, joten voimme ruokkia itsemme ja lapset. Hoidin vanhaa äitiäni ja onneksi sossu ehdotti, että maksaisivat omaishoidon tukea, koska minun tuloni olivat pyöreä nolla. Niinpä sain kuukaudessa muutaman sata markkaa. Siitä ei sitten eläkettä itselleni kertynyt, koska niihin aikoihin myös eläkejärjestelmää muutettiin niin, että vain viimeisten vuosien tuloista ennen eläkeikää laskettiin tuleva eläke. Siis aikaisempien vuosien eläkekertymä meni harakoille. Nyt sitten meikäläinen hurvittelee alle tonnin eläkkeellä. Olen katkera Aholle ja Viinaselle, jotka sössivät Suomen talouden ja saattoivat ihmiset ahdinkoon.

Aho ja Viinanen eivät Suomen taloutta sössineet eniten siihen vaikutti Neuvostoliiton romahtaminen (30% viennistä)  kovan markan ja löysän velan politiikka Suomen pankin johtaja (Mauno Koivisto sd.) ministerit Kalevi Sorsa (sd.)  ja Harri Holkeri (kok.) . Suuri tekijä oli myös täysin taipumattomat Ay liikkeen pamput, jotka eivät antaneet periksi vaikka Suomen teollisuuden kilpailukyky oli romahtanut. 

Viinanen (kok) toimi hallituksen uhrilampaana ja vakuutti viimeiseen asti että Suomi ei devalvoi, jotta ei synny valuuttapakoa ja Suomi joudu täysin maksukyvyttömään tilaan. Suomi devalvoi ja iso määrä valuuttalainoja ottaneista yrittäjistä joutui kuseen.

Itse olin silloin parikymppinen opiskelija, kesätöitä ei saanut moneen vuoteen, monissa firmoissa oli kielto ottaa. Viinitonkka porisi solun nurkassa. Ysärin puolivälin jälkeen alkoi taas talous pyörimään.

Vähän ovat muistikuvat sinne päin, joten tässä tarkempaa tietoa. Koivisto oli Suomen Pankin pääjohtajana 1968–1982, kauan ennen nousukautta ja sitä seurannutta lamaa. Holkerin sinipunahallitus oli johdossa kasinokuplan vuosina vuosina 1987–1991, Sorsa tosin siinä ulkoministerinä eikä talousasioita hoitamassa. Niistä vastasivat Erkki Liikanen (vvm) ja Pertti Salolainen (ktm). Sitä taas seurasi Esko Ahon hallitus keväästä -91 kevääseen -95, jona aikana mentiin sekä lamaan että alettiin loppuvaiheessa hieman elpyä siitä. Iiro Viinanen oli siinä tosiaan vvm.

NL:n romahduksella oli tuntuva vaikutus moniin toimialoihin, mutta vielä enemmän vaikutti pankkien nousukaudella holtittomaksi mennyt lainakannan kasvatus, jossa ei lainoitettavien kohteiden järkevyyttä ja takaisinmaksukykyä juuri mietitty. Pankkisektori oli 80-luvun alkuun ollut kovin säännelty ja suljettu, esim. valuutan tuontia ja vientiä säännösteltiin, sitten sitä oli vaadittu ja saatu avoimemmaksi ja kansainvälisemmäksi. Pankeissa uskottiin, että ulkomailta saadaan kyllä rajattomasti halpaa lisärahaa edelleen lainattavaksi kuin taikaseinästä. Tulikin kuitenkin yleismaailmallinen taantuma, ja saanti tyssäsi. Lisäksi pankkien aloittama oma spekulatiivinen sijoitustoiminta tuottikin jättivoittojen sijaan jättitappioita.

Suursijoittajat näkivät, että Suomessa on kupla, ja alkoivat vaihtaa markkojaan ulkomaan valuuttoihin, joka laukaisi korkoshokin, kun Suomen Pankki yritti turhaan pitää valuuttaa maassa lupaamalla markalle yhä korkeampaa korkoa, jotta valuutta ei devalvoituisi hallitsemattomasti, jolloin ulkomaanvelka räjähtäisi vielä pahemmin käsiin. Tunnetusti tämä taktiikka ei kuitenkaan onnistunut, vaan ajauduttiin päästämään markka kellumaan. Pankit olivat romahduksen partaalla tai kaatuivat, kun asiakkailta alkoi jäädä maksuja rästiin ja uusi tappioiden paikkaamiseen tarvittava likviditeetti maksoikin enemmän kuin millä rahaa oli myyty ulos. 

Miksei kukaan puhu siitä, että neuvostoliiton kaupan seurauksena yritykset menivät siitä missä aita on matalin, ja tekivät vaan sitä neukkula -laatua, mikä ei kelvannut minnekään länsimaihin?

Suomi jäi tällöin liian riippuvaiseksi neuvostoliitosta, yhden kortin varaan ja kun se kortti petti, seuraukset olivat katastrofaaliset.

Miksei Suomalaiset yritykset panostaneet parempaan laatuun ja markkinaosuuksien haalimiseen länsimarkkinoilta?

Kyllä aina juhlapuheissa mainostetaan laadukasta työtä ja tutkimusta sekä tuotekehitystä, mutta totuus taisi olla toinen. Mihinkään parempaa laatua tekeviin koneisiin ei investoitu, vaan samoilla ikivanhoilla paskakoneilla purkkavirityksillä jatkettu "kyllä se välttää neuvostoliittoon" -mentaliteetilla.

Yritysten laiskuus on yksi iso syy 90-luvun lamaan!

Muistan kun asuntojen hinnat olivat tosi pohjissa ja itselläni sattui olemaan yli 50tmk tilillä, koska olin tehnyt töitä lamaa edeltävän välivuoden. Kaupunkikaksion olisi saanut 200tmk:lla, mutta laman pelästyttämä isäni ei halunnut taata lainaa, joten se jäi saamatta. Muutaman vuoden päästä hinta oli jo 100tmk enemmän ja haave karannut. Nyt vastaavan hinta lähemmäs 200 tonnia euroina. Asuin tuon jälkeen vielä toistakymmentä vuotta vuokralla, koska vaikka töitä oli, työsuhteet eivät olleet vakinaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ite olin lama-aikaan alle kouluikäinen. Isällä ja äidillä oli kummallakin työnsä edelleen. Jouluisin saatiin hirveen paljon lahjoja. En tiennyt lamasta mitään. Niistä ajoista on kuvattu videolle muistoja ja valokuvattu. Luulin aina 2000-uvun alussa, että 1990-luvun alku oli jotain luksusaikaa, koska me saatiin silloin niin paljon kaikkea ja muotilehdissäkin oli niin paljon luksustyylisiä vaatteita ja kauniita lämpimästi hymyileviä naisia.  Sitten tuli nousukausi ja edelleen saatiin paljon lahjoja. Nykyään on hirveesti rojua vuosien varrelta ja pitäisi vuokrata jättisuuri varasto kaikille tavaroille.

Mikset vaan hävitä niitä?

Koska niiden arvo on pysynyt samana (joillakin jopa noussut) ja ne voi nyt myydä retrofaneille. Sanon siltä varalta, että jos tuo yksi sukulaiseni taas tunnistaa minut kirjoitustyylini perusteella, että kyllä me ollaan jo jonkun verran karsittukin tavaraa pois ja vanhoja lehtiä heitetty pois :,(  Kävin kylläkin yön pimeydessä pelastamassa roskiksesta joitakin lehtiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitin laman aikana yliopistossa ja muistan kun kansantaloustieteen luennolla opettaja kertoi, että vienti on käytännössä loppunut Suomesta. Kaikki olivat ihmeissään, että mitä nyt tapahtuu. Muistan kun uutiset olivat sitä, että yritys X irtisanoo 1500 ihmistä jne. Oli todella masentavaa aikaa. 

Kesätöitä ei ollut nimeksikään ja harva valmistunut pääsi suoraan koulusta töihin. Koko lama-aikaa leimasi paniikki, epätoivo ja epäusko. 

Moni valmistunut ajautui sivuraiteelle, koska työmarkkinoiden taas päästessä eteenpäin moni työttömänä ollut ei päässytkään työmarkkinoiden imuun mukaan, mutta nuoremmat valmistuneet ottivat traineetason paikan. Tiedän lukuisia tapauksia missä työmarkkinoille pääsy oli lähes mahdotonta. 

Itse tein niin, että tein mitä tahansa duunia ja pääsin lopulta työmarkkinoiden vauhtiin mukaan. SUHTEILLA, kaverini järjesti mulle ekan työpaikan valmistumisen jälkeen ja olen siitä hänelle ikuisesti kiitollinen. 

Näissä kannattaa olla avoin. Itse kerroin kaikille tutuille, että etsin töitä ja kaikki kaverini  ja puolitututut kartoittivat omat mahdollisuutensa auttaa. 

90-luvulla oli vielä yleistä vaituinen työsuhde. Nykyään yleisin työsopimus on määräaikainen ja palvelualoilla työtuntimäärä alle järkevän palkan jolla suomessa toimeen tulisi. Toisinsanoen se työpaikan saanti ei ole kuin tilapäinen apu, jonka jälkeen työttömyys odottaa. Kaikenliäski on laknut 4.teollinen vallankumous ja monet ammatit siirtyy digitaaliseen maailmaan, ei tarvita teoriaa vaativia työntekijöitä eikä monotonisia työtehtäviä tekeviä. Algoritmit ja robotit korvaa. Vakituisiakin työsopimuksia odottaa irtisanominen.

Tiedän - mulla on muutama työmarkkinoille siirtyvä lapsi ja tämä on se todellisuus. Nollatuntisopimuksia kyllä tarjotaan vuokrafirmoista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 80-luvun loppupuolella optimistisena perustanut yhden hengen yrityksen, mutta 90-luvun alussa kysyntä loppui ja yritys piti ajaa alas ja tulot loppuivat. Hain töitä, mutta en saanut. Olin iältäni viisissäkymmenissä. Tuttava kysyi “mikset sä mene töihin?”. Mihin siinä menet, kun kukaan ei huoli. Miehellä oli töitä ja vaatimattomat tulot, joten voimme ruokkia itsemme ja lapset. Hoidin vanhaa äitiäni ja onneksi sossu ehdotti, että maksaisivat omaishoidon tukea, koska minun tuloni olivat pyöreä nolla. Niinpä sain kuukaudessa muutaman sata markkaa. Siitä ei sitten eläkettä itselleni kertynyt, koska niihin aikoihin myös eläkejärjestelmää muutettiin niin, että vain viimeisten vuosien tuloista ennen eläkeikää laskettiin tuleva eläke. Siis aikaisempien vuosien eläkekertymä meni harakoille. Nyt sitten meikäläinen hurvittelee alle tonnin eläkkeellä. Olen katkera Aholle ja Viinaselle, jotka sössivät Suomen talouden ja saattoivat ihmiset ahdinkoon.

Aho ja Viinanen eivät Suomen taloutta sössineet eniten siihen vaikutti Neuvostoliiton romahtaminen (30% viennistä)  kovan markan ja löysän velan politiikka Suomen pankin johtaja (Mauno Koivisto sd.) ministerit Kalevi Sorsa (sd.)  ja Harri Holkeri (kok.) . Suuri tekijä oli myös täysin taipumattomat Ay liikkeen pamput, jotka eivät antaneet periksi vaikka Suomen teollisuuden kilpailukyky oli romahtanut. 

Viinanen (kok) toimi hallituksen uhrilampaana ja vakuutti viimeiseen asti että Suomi ei devalvoi, jotta ei synny valuuttapakoa ja Suomi joudu täysin maksukyvyttömään tilaan. Suomi devalvoi ja iso määrä valuuttalainoja ottaneista yrittäjistä joutui kuseen.

Itse olin silloin parikymppinen opiskelija, kesätöitä ei saanut moneen vuoteen, monissa firmoissa oli kielto ottaa. Viinitonkka porisi solun nurkassa. Ysärin puolivälin jälkeen alkoi taas talous pyörimään.

Vähän ovat muistikuvat sinne päin, joten tässä tarkempaa tietoa. Koivisto oli Suomen Pankin pääjohtajana 1968–1982, kauan ennen nousukautta ja sitä seurannutta lamaa. Holkerin sinipunahallitus oli johdossa kasinokuplan vuosina vuosina 1987–1991, Sorsa tosin siinä ulkoministerinä eikä talousasioita hoitamassa. Niistä vastasivat Erkki Liikanen (vvm) ja Pertti Salolainen (ktm). Sitä taas seurasi Esko Ahon hallitus keväästä -91 kevääseen -95, jona aikana mentiin sekä lamaan että alettiin loppuvaiheessa hieman elpyä siitä. Iiro Viinanen oli siinä tosiaan vvm.

NL:n romahduksella oli tuntuva vaikutus moniin toimialoihin, mutta vielä enemmän vaikutti pankkien nousukaudella holtittomaksi mennyt lainakannan kasvatus, jossa ei lainoitettavien kohteiden järkevyyttä ja takaisinmaksukykyä juuri mietitty. Pankkisektori oli 80-luvun alkuun ollut kovin säännelty ja suljettu, esim. valuutan tuontia ja vientiä säännösteltiin, sitten sitä oli vaadittu ja saatu avoimemmaksi ja kansainvälisemmäksi. Pankeissa uskottiin, että ulkomailta saadaan kyllä rajattomasti halpaa lisärahaa edelleen lainattavaksi kuin taikaseinästä. Tulikin kuitenkin yleismaailmallinen taantuma, ja saanti tyssäsi. Lisäksi pankkien aloittama oma spekulatiivinen sijoitustoiminta tuottikin jättivoittojen sijaan jättitappioita.

Suursijoittajat näkivät, että Suomessa on kupla, ja alkoivat vaihtaa markkojaan ulkomaan valuuttoihin, joka laukaisi korkoshokin, kun Suomen Pankki yritti turhaan pitää valuuttaa maassa lupaamalla markalle yhä korkeampaa korkoa, jotta valuutta ei devalvoituisi hallitsemattomasti, jolloin ulkomaanvelka räjähtäisi vielä pahemmin käsiin. Tunnetusti tämä taktiikka ei kuitenkaan onnistunut, vaan ajauduttiin päästämään markka kellumaan. Pankit olivat romahduksen partaalla tai kaatuivat, kun asiakkailta alkoi jäädä maksuja rästiin ja uusi tappioiden paikkaamiseen tarvittava likviditeetti maksoikin enemmän kuin millä rahaa oli myyty ulos. 

Nyt taas pankit hyväksyvät lainan vakuudeksi asunnon sen hinnasta, lainanvakuus siis perustuu siihen että lainaa saa pankeista ilman muuta vakuutta kuin se että pankit hyväksyy lainan vakuudeksi oman tai toisten pankkien lainaan perustuvan asunnon..Spekulaatioon ettei asuntojen hinnat voi koskaan enää laskea..Holtitonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ite olin lama-aikaan alle kouluikäinen. Isällä ja äidillä oli kummallakin työnsä edelleen. Jouluisin saatiin hirveen paljon lahjoja. En tiennyt lamasta mitään. Niistä ajoista on kuvattu videolle muistoja ja valokuvattu. Luulin aina 2000-uvun alussa, että 1990-luvun alku oli jotain luksusaikaa, koska me saatiin silloin niin paljon kaikkea ja muotilehdissäkin oli niin paljon luksustyylisiä vaatteita ja kauniita lämpimästi hymyileviä naisia.  Sitten tuli nousukausi ja edelleen saatiin paljon lahjoja. Nykyään on hirveesti rojua vuosien varrelta ja pitäisi vuokrata jättisuuri varasto kaikille tavaroille.

Mikset vaan hävitä niitä?

Koska niiden arvo on pysynyt samana (joillakin jopa noussut) ja ne voi nyt myydä retrofaneille. Sanon siltä varalta, että jos tuo yksi sukulaiseni taas tunnistaa minut kirjoitustyylini perusteella, että kyllä me ollaan jo jonkun verran karsittukin tavaraa pois ja vanhoja lehtiä heitetty pois :,(  Kävin kylläkin yön pimeydessä pelastamassa roskiksesta joitakin lehtiä.

Kun suurista ikäluokista alkaa aika jättää tulee roinasta, asunnoista ja mökeistä autoista älytön ylitarjonta. Mitään sellaista ei olla suomessa ennen nähty.

Olin aloittamassa ala-astetta. Olin siis sen verran pieni että täällä kuvatut koulujen säästötoimet ja yleinen köyhäily olivat minulle normaalia, en tiennyt paremmasta. Se oli kyllä onni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 80-luvun loppupuolella optimistisena perustanut yhden hengen yrityksen, mutta 90-luvun alussa kysyntä loppui ja yritys piti ajaa alas ja tulot loppuivat. Hain töitä, mutta en saanut. Olin iältäni viisissäkymmenissä. Tuttava kysyi “mikset sä mene töihin?”. Mihin siinä menet, kun kukaan ei huoli. Miehellä oli töitä ja vaatimattomat tulot, joten voimme ruokkia itsemme ja lapset. Hoidin vanhaa äitiäni ja onneksi sossu ehdotti, että maksaisivat omaishoidon tukea, koska minun tuloni olivat pyöreä nolla. Niinpä sain kuukaudessa muutaman sata markkaa. Siitä ei sitten eläkettä itselleni kertynyt, koska niihin aikoihin myös eläkejärjestelmää muutettiin niin, että vain viimeisten vuosien tuloista ennen eläkeikää laskettiin tuleva eläke. Siis aikaisempien vuosien eläkekertymä meni harakoille. Nyt sitten meikäläinen hurvittelee alle tonnin eläkkeellä. Olen katkera Aholle ja Viinaselle, jotka sössivät Suomen talouden ja saattoivat ihmiset ahdinkoon.

Aho ja Viinanen eivät Suomen taloutta sössineet eniten siihen vaikutti Neuvostoliiton romahtaminen (30% viennistä)  kovan markan ja löysän velan politiikka Suomen pankin johtaja (Mauno Koivisto sd.) ministerit Kalevi Sorsa (sd.)  ja Harri Holkeri (kok.) . Suuri tekijä oli myös täysin taipumattomat Ay liikkeen pamput, jotka eivät antaneet periksi vaikka Suomen teollisuuden kilpailukyky oli romahtanut. 

Viinanen (kok) toimi hallituksen uhrilampaana ja vakuutti viimeiseen asti että Suomi ei devalvoi, jotta ei synny valuuttapakoa ja Suomi joudu täysin maksukyvyttömään tilaan. Suomi devalvoi ja iso määrä valuuttalainoja ottaneista yrittäjistä joutui kuseen.

Itse olin silloin parikymppinen opiskelija, kesätöitä ei saanut moneen vuoteen, monissa firmoissa oli kielto ottaa. Viinitonkka porisi solun nurkassa. Ysärin puolivälin jälkeen alkoi taas talous pyörimään.

Vähän ovat muistikuvat sinne päin, joten tässä tarkempaa tietoa. Koivisto oli Suomen Pankin pääjohtajana 1968–1982, kauan ennen nousukautta ja sitä seurannutta lamaa. Holkerin sinipunahallitus oli johdossa kasinokuplan vuosina vuosina 1987–1991, Sorsa tosin siinä ulkoministerinä eikä talousasioita hoitamassa. Niistä vastasivat Erkki Liikanen (vvm) ja Pertti Salolainen (ktm). Sitä taas seurasi Esko Ahon hallitus keväästä -91 kevääseen -95, jona aikana mentiin sekä lamaan että alettiin loppuvaiheessa hieman elpyä siitä. Iiro Viinanen oli siinä tosiaan vvm.

NL:n romahduksella oli tuntuva vaikutus moniin toimialoihin, mutta vielä enemmän vaikutti pankkien nousukaudella holtittomaksi mennyt lainakannan kasvatus, jossa ei lainoitettavien kohteiden järkevyyttä ja takaisinmaksukykyä juuri mietitty. Pankkisektori oli 80-luvun alkuun ollut kovin säännelty ja suljettu, esim. valuutan tuontia ja vientiä säännösteltiin, sitten sitä oli vaadittu ja saatu avoimemmaksi ja kansainvälisemmäksi. Pankeissa uskottiin, että ulkomailta saadaan kyllä rajattomasti halpaa lisärahaa edelleen lainattavaksi kuin taikaseinästä. Tulikin kuitenkin yleismaailmallinen taantuma, ja saanti tyssäsi. Lisäksi pankkien aloittama oma spekulatiivinen sijoitustoiminta tuottikin jättivoittojen sijaan jättitappioita.

Suursijoittajat näkivät, että Suomessa on kupla, ja alkoivat vaihtaa markkojaan ulkomaan valuuttoihin, joka laukaisi korkoshokin, kun Suomen Pankki yritti turhaan pitää valuuttaa maassa lupaamalla markalle yhä korkeampaa korkoa, jotta valuutta ei devalvoituisi hallitsemattomasti, jolloin ulkomaanvelka räjähtäisi vielä pahemmin käsiin. Tunnetusti tämä taktiikka ei kuitenkaan onnistunut, vaan ajauduttiin päästämään markka kellumaan. Pankit olivat romahduksen partaalla tai kaatuivat, kun asiakkailta alkoi jäädä maksuja rästiin ja uusi tappioiden paikkaamiseen tarvittava likviditeetti maksoikin enemmän kuin millä rahaa oli myyty ulos. 

Nyt taas pankit hyväksyvät lainan vakuudeksi asunnon sen hinnasta, lainanvakuus siis perustuu siihen että lainaa saa pankeista ilman muuta vakuutta kuin se että pankit hyväksyy lainan vakuudeksi oman tai toisten pankkien lainaan perustuvan asunnon..Spekulaatioon ettei asuntojen hinnat voi koskaan enää laskea..Holtitonta.

Minä ostin poikasytäväni kanssa asunnon 1987 loppupuolella. Yksi tuttu sanoi, että hän on myymässä asuntoaan ja kiinnostaako meitä ostaa se. Käytiin sitten ihan huvikseen pankissa kysymässä, mahdetaanko saada lainaa. Kummallakin loksahti suu auki, kun pankkivirkailija veti esiin valmistumassa olevan rivarin myyntiesitteen ja kysyi, että kiinnostaako tällainen. Ei me sitten sitä otettu, kun meidän katsoma oli lähes uusi ja muutenkin mieleinen.

Meillä ei ollut mitään etukäteissäästöjä ja lainaa saatiin enemmän, mitä asunnon myyntihinta oli. Otettiin sitten enemmän "remppaa varten", mutta kun remppaa ei tarvinnut tehdä, niin se meni ihan elämiseen. Kyllä nyppi maksaa niitä viimeisiä tonneja pois, kun tiesi, että ne oli mennyt ihan hömppään.

Sen jälkeen, kun me oltiin oma laina saatu, alkoivat pankit mainostaa jopa 30 vuoden asuntolainoja. Moni otti ja vielä enemmän kuin oli tarvis. Huonostihan siinä kävi.

Molemmilta vanhemmilta meni työpaikka . Tuli eläkkeelle johtava sairaus . Tuli avioero ja meni hankittu asunto . Jälkikasvu lopetti opiskelut viittä vaille valmistumista .Viereisen saman alan tehtailija teki itsarin . - Siitä on 30v. eikä oikeita vakitöitä ole  saatu . Jälkikasvulla 3 korkeakoulututkintoa , eikä yhtäkään harjoittelupaikkaa ole ollut .  Turha luulla, että meistä kukaan enää haluaakaan väkisellä tulla osaksi yhteiskuntaa ja töihin . Asumme laitasuomessa . Laittakeehan rahhoo ja vanhat vaattenne tänne kuin sodan jälkeisenä aikanakin saatiin köyhäinavustusta . Väkisin met ei töihin enää yritetä . - Ja eu avustukset, makaronipussit , on taas myöhässä .

Olin 25. Sain vakituisen työn ja ostin ekan omistusasunnon, omakotitalon 18 km Helsingin keskustasta. Lainan korko oli 13,6% ja talon kauppahinta 600 000 markkaa.

Olin yläasteella, lukiossa ja teknillisessä korkeakoulussa (alkuosa opinnoista). Eipä koulussa huomannut mitään. Luokkakoko meillä oli aina ollut yli 30 oppilasta Tampereella Kaarelan yläaste/lukiossa, joten eipä sekään muuttunut. Joka vuosi sai uudet kirjan peruskoulun aikana ja ne jäi itselle. Lukioon kirjat ostettiin itse kuitenkin.

Korkeakoulussa oli jo ennestään surkeat vanhat tietokoneet ja muut laitteet 1995, joten ei nekään lamaan liittyneet. Nixulassa Scheme kurssilla (ohjelmoinnin pitkä peruskurssi) koneita ei saanut laittaa pois päältä, kun eivät enää käynnistyisi. Jos joku sammui, ylläpitäjät kääntelivät kovalevyjä yms. kikkoja saadakseen ne taas päälle. Opetusta pyöritettiin minimikuluilla, niinkuin oli pyöritetty ennen lamaakin.  Kauppatieteilijöillä oli 3 kertaa enemmän ja taidepuolella 10 kertaa enemmän rahaa per opiskelija, verrattuna meihin tuleviin dippainsseihin. Tapasin ensimmäisen kerran proffan, kun aloin tehdä dippatyötä, ja tapasin hänet kolme kertaa sen aikana. Se oli kosketukseni tiedeyhteisöön. Kun olin saanut opinnot kasaan (itse opinto-ohjelmasta katsoen ja kurssit käyden, mitään opinto-ohjaustahan ei ollut), valmistuin. Kukaan ei kertonut, että olisi valmistujaistilaisuus, joten olin ulkomailla työmatkalla silloin. Jälkikäteen kuulin siis. Tutkintotodistuksen hain sitten opintotoimistosta. Ajattelin jatkaa opintoja ja kyselin jatko-opinnoista. Olin silloin eräässä tutkimuskeskuksessa tutkijana töissä, samassa paikassa missä tein dippatyön, ja he tietysti olisivat tukeneet väitöskirjan tekemistä. Ketään ei TKKlla kiinnostanut jatko-opiskelija (yritin 4 proffan kanssa tuosta jutella), joten laskin 1+1 yhteen enkä sitten mennyt jatko-opiskelemaan (keskiarvoni oli yli 4). Erosin tutkijan paikalta ja menin teollisuuteen töihin, jolloin palkkani yli kaksinkertaistui. Sillä tiellä ollaan yhä.

Opiskelussa en siis lamaa nähnyt. Peruskoulu ja lukio vielä toimi, kun sen lopetin. Sen sijaan yhteiskunta muuten on 90-luvun jälkeen ajettu alas mielestäni. Silloin vielä kaikki oikeasti toimi. Pääsi terkkariin ja se oli ilmaista. Koulussa oli uudet kirjat, jotka sai viedä kotiin ja jotka jäi itselle. Tiesi, mistä mitäkin löytyi valtionhallinnosta, eikä ollut mitään ely-keskuksia. Valtionhallinnosta pääsi tapaamaan ihmisiä, tai sai edes kiinni puhelimella.

Jos me joskus saadaan sellaiset päättäjät, jotka haluaa Suomen ajaa ylös, niin on helppo ottaa mallia 1990-luvun alun Suomesta. Suomi oli silloin oikeasti hyvinvointiyhteiskunta. Silloin kaikki oppivat lukemaan ja laskemaan peruskoulussa. Silloin amiksessakin oli yli 3 viikkoa opetusta. Silloin oli työpaikkoja, joista sai kokopäiväisen työn, johon kuului lomatkin (nykyäänhän firmat palkkaa 2 puolipäiväistä välttääkseen lomarahat ja lomat).

Onneksi molemmilla, miehelläni ja minulla oli pysyvät työpaikat. Oikeastaan missään muualla emme huomanneet laman seurauksia kuin asuntolainassa.

Saimme neuvoteltua pankin kanssa huippuhyvän lainasopimuksen, asuntolainan korko oli VAIN 13,75%!!! Kavereilla oli 17,45-18,75 % välillä. Olimme todella onnellisia meidän matalasta korosta! :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan kuinka puolet katuvaloista sammutettiin ja teillä oli säästöpaikkaukset vain urissa.

Niinpäs olikin ne katuvalot! Meidän kunnassa muistaakseni pääsiäisestä alkaen sammutettiin kokonaan katuvalot, vaikka pimeitä iltoja riitti vielä paljon.

Nurmijärvellä sammutetaan joka ilta klo 23 katuvalot nykyäänkin.. Teitä EI paikata, samat montut on vuodesta toiseen teillä.

Ne vanhat hyvät ajat, kun teitä vielä paikattiin urien kohdalta..

Olen syntynyt -84 eli ala-asteella olin niihin aikoihin.En muista koulusta mitään säästöjuttuja tai ruoan tasosta.Mutta koti elämä oli helvettiä.Oltiin rakennettu talo -89 ja isä oli laittanut ehkä -90 firman pystyyn.No firma meni konkkaan ja siitä alkoi isän järjetön ryyppääminen.Siis ihan tolkutonta sekoilua.Äitillä ei mennyt työpaikka koska oli hoitaja ja hän yritti 3-vuorotyön ohella pitää huolta meistä kolmesta pienestä lapsesta, maksaa lainaa ja koittaa selvitä isän juomisen kanssa.Sääliksi kävi äitiä.Ihan kelpo kansalaisia meistä lapsista kasvoi mutta itse en ole enää juurikaan väleissä isäni kanssa.Tietty nyt vanhempana vähän tajuaa kuinka paljon paineita porukoilla oli.Mutta siinäpä minun muistot lama ajasta

Olin ylä-asteella, kun lama iski. Koulussa tämä näkyi aika nopeasti kouluruoan tason laskuna ja muina säästöön tähtäävinä toimenpiteinä, kuten yksittäisten voinappien vaihtuminen margariini-paketteihin. No, kai sen arvaa, että jokainen margariinipaketti oli kaadettu täyteen suolaa, leivänmuruja, salaattia, jotkut tarkkislaiset keksivät myös räkiä ja työntää tupakantumppeja margariinin joukkoon. Koulukirjojen osalta edellisten vuosien kirjoja kierrätettiin niin kauan, kun kirjat vain pysyivät kasassa.

Kotona lama iski meillä viiveellä, sillä yksinhuoltaja-vanhempani työpaikka säilyi, mutta pari vuotta laman jälkeen yritys myytiin, uusi omistaja laittoi mahdottomat urakkatavoitteet ja kun niihin ei päästy, niin tehdas ajettiin alas ja ihmiset saivat kenkää. Olin itse jo lukiossa, kun tämä tapahtui. Viimeinen vuosi lukiossa oli paha, koska lapsilisä loppui 17 ikävuoden jälkeen ja muistan hakeneeni ja saaneeni kotona asuessani opintotukea tai asumistukea lukioaikana, en muista kumpaa se oli.

Yleisesti jotenkin päällimmäisen on jäänyt mieleeni se, miten silmänräpäyksessä melkein muuttui se yleinen ilmapiiri siitä iloisesta 80-luvun nousuajasta (vaikkei perheemme mikään varakas koskaan ollutkaan, mutta elämä oli alemmallekin keskiluokalle hyvää), 90-luvun synkkyyteen ja tuskaan. Aivan kaksi eri maailmaa, jota voi olla vaikea käsittää täysin, ellei ole elänyt sitä aikaa.

Lähdin opiskelemaan 90-luvun lopulla ja olin vuoden verran seuraavalla vuosikymmenellä työttämänä, ennenkuin sain ensimmäisen, oikean työpaikkani. Siitä asti olen ollut varmaankin onnellisessa asemassa ja saanut elää ns. nousukautta, yli 15-vuotta, käynyt ulkomailla töissä, palkka nelinkertaistunut 15 vuotiseen nähden, oma talo, perhe ja terveys pysynyt hyvänä.

Olin päässyt laman alkaessa opiskelemaan kaupallista alaa. Alkuun suoritin opintoja hyvää vauhtia hyvin arvosanoin. Sitten olisi pitänyt ruveta tekemään päättötyötä, mutta paikkoja ei vaan ollut tarjolla. Aloin rahapulassa tehdä alemman tason iltatöitä huonolla palkalla, stressaannuin ja muutaman jäljellä olevan kurssin suoritus ja sen pahuksen päättötyön teko tökki, en saanut oikein mitään tukea asian edistämiseen ja opintojen valmistuminen venähti parilla vuodella. Lopulta sain aikaiseksi sekavan päättötyön, josta tuli muihin suorituksiini nähden huono arvosana. Kävin hakemassa valmistumispaperit jonain iltana vahtimestarin kopista. Vielä nykyäänkin näen joskus unta, että olen koulunpenkillä suorittamassa rästiopintoja, ja kärsin huijarisyndroomasta. Asiallisessa työpaikassa sentään olen, vaikken koulutusalalla.

34 v. irtisanouduin työpaikasta ja kysyttiin miten tämmöisenä aikana. Vuorotyö oli liian raskasta. Uusi työ sopi paremmin.