Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Köyhää vihaa hänen kumppaninsakin, mutta rikasta rakastavat monet.
Sananlaskut 14:20
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin suomalaista puhetta: MINÄ en TARVITSE uusia ystäviä, en ole VELKAA jollekin randomille, mieluummin MINÄ lähden PERHEENI kanssa sinnetänne, minä minä minä.
Itselläni on erittäin laaja ystäväpiiri, aina en ennätä kaikkia tavata, joskus en vaan jaksa, toisiaan haluan olla yksin, mutta en minä ajattele silti, että elämääni ei missään tapauksessa voisi tulla uusia ihmisiä, koska MINÄ en TARVITSE.
En tarvitsekaan, mutta jos tapaan kivan tyypin, kyllä minua kiinnostaa häneen tutustua eikä kaveripiirini mene siitä rikki, että kutsun hänet jonnekin. Jos pidän kotonani illanistujaiset, jonne on tulossa vanhoja ystäviä, kyllä heidän pitää ymmärtää, että saatan haluta kutsua myös jonkun muun, ketä he eivät tunne.
Jotenkin huvittavaa on sekin, että kovasti korostetaan, että ei aplla tai muilla ole mitään oikeutta odottaa, että joku nyt vastavuoroisesti (huom! käytyään siis ensin syömässä ne apn juustokakut!) kutsuisi häntä, ei aplla ole oikeutta! No, ainakaan minun ystävälliäni ei ole oikeutta odottaa, että jokainen illanvietto minun luonani menee aina samaa rataa, vaan sinnepä onkin saatettu kutsua myös muita.
Kieltämättä pari kaveria on loukkaantunut aikanaan tästä ja marmattanut, että meni ilta pilalle, kun siellä oli vieraita.
No sori, heidän ei enää tästä tarvitse kärsiä, sillä yleensä ystäväni ovat vain iloisia, että tulee vähän vaihtelua menoon.
Yleensä on kysymys siitä ettei halua uusia ihmisiä elämäänsä koska ajattelee ettei niille ole aikaa. Kun on valmiiksi tekeminen siinä ,että ennättää perheensä lisäksi huomioida niitä entisiäkään ystäviä ja muita sukulaisia. Harvalla edes on niin isot tilat kotona että edes voi yhtäaikaa kutsua kovin monia ihmisiä yhtäaikaa.
Niin juuri tätä en ymmärrä. Ei mulla ole miään kellotettua kalenteria, josta olen varannut aikaa huomioda ihmisiä.
Eikähän se rehellisyyden nimissä edes toimi näin. Että siis tänään huomioin Mirkkua, niin sen vuoksi en voi sitten huomioida Markkua, kas kun se olisi Mirkun ajasta pois. Tänään en voi huomioda Mirkkua enkä Markkua, koska tämä on perheaikaani.
Ihmisten huomioiminen vaatii lopulta kovin vähän. Viesti joskus, noin tiedoksi, että muistan sua. Kun askeleet käy yhteen, tavataan isommin tai pienemmästi. Kyse on asenteestasi, siitä, miten sinua voi lähestyä tai miten lähestyt muita.
Ei ystävienkään kanssa tarvita mitään sen kummempia kommervenkkejä kuin sukulaistenkaan, jos siis ystävyyttä oikeasti on. Kyllä ystävä ymmärtää, että en välttämättä huomioi häntä koko ajan, aina ei tapaaminen käy, jne.
Mutta itsellä ei ole vielä tullut sitä tilannetta, että kiintiö olisi niin täynnä, että ajattelisin, että varmaan tosi hyvä tyyppi, mutta ei mun nyt KANNATA häneen tutustua, kun sehän muutoin kaikesta muusta pois!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jkkhg kirjoitti:
Hei,
Unohda somepäivitykset. Se on vain ihme pintaa.
Panosta siihen mukavaan perheeseen.
Ole oma itsesi, nauti omasta perheestäsi, te olette se voimavara!Muillakin on riittämättömyyden ja yksinäisyyden tunnetta, se on normaalia. Ja kiitos somen, sitä tulee ihan turhaan.
Luota itseesi, perhe pysyy mutta kaveriperheet vaihtuvat lasten iän myötä.
Jos jonkun sosiaalisessa mediassa on paljon kuvia ystävien, kavereiden ja läheisten tapaamisista, se ei tarkoita, että näiden ihmisten elämään voisi tulla rajattomasti lisää ihmisiä. Useimmilla meillä on kuitenkin tietty määrä ihmissuhteita, joka koetaan omaan elämään sopivaksi. Ei liikaa eikä liian vähän. Nuorempana olin valmis haalimaan elämääni uusia ihmissuhteita ja lopputuloksena oli, että mulla oli jatkuvasti huono omatunto ja mietin, että pitäisi soittaa, pitäisi tavata, pitäisi laittaa viestiä, pitäisi sitä ja tätä. Jos ihmissuhteista alkaa tulla stressiä, silloin ihmissuhteita on yksinkertaisesti liikaa. Vähemmälläkin pärjää ja voi paljon paremmin.
Ei tarkoitakaan, mutta ei se kyllä sitäkään tarkoita että ollaan introverttejä koronanpelkääjiä, eikä ikinä kutsuta kotiin ketään, kun kerran jatkuvalla syötöllä someen laitetaan kuvia joissa on vaihtuvia kaveriporukoita kylässä.
No tuosta olen samaa mieltä. Jos jatkuvalla syötöllä someen laitetaan kuvia, joissa on vaihtuvia kaveriporukoita kylässä, se taas tarkoittaa, että näillä ihmisillä on jo kaveriporukkansa. Mua on välillä palstalla mietityttänyt, miksi yksinäisinä itsensä tuntevat haluavat ystävikseen ja kavereikseen juuri niitä, joilla on jo valmiiksi kaveriporukoita. Eikö olisi mielekkäämpää yrittää tutustua niihin, joilla ei vielä ole tai ei ainakaan kovin montaa ystävää tai kaveria?
Joku ketjussa aiemmin kirjoitti, että eivät kaikki miehet ystävysty kaikkien miesten kanssa eikä kaikki naiset kaikkien naisten kanssa. Eikä kaikki lapset kaikkien lasten kanssa. Aloittaja kuitenkin vaikuttaa kaipaavan juuri tällaisia miehensä ja lastensa kanssa yhteisiä ystäväperheitä. Haasteeksi voikin tulla, että vaikka naisilla tuntuisikin synkkaavan, miehillä ei. Tai päinvastoin. Mä ajattelen, että jos mun pitäisi mennä kylään vain siksi, että mieheni ystävän vaimolla olisi seuraa, sellaiset kyläilyt olisivat mun puoleltani varsin muodollisia ja todennäköisesti myös mieheni ystävän vaimonkin puolelta. Vähän kuin jokin työtehtävä. Tai vastaavasti jos mun pitäisi istua kahvipöydässä vain siksi, että mieheni haluaa viettää aikaansa ystävänsä kanssa.
Kyllähän tuollaisiakin ystävyyssuhteita syntyy, mutta ehkä aloittajan kohdalla ei vielä ole löytynyt sellaista lapsiperhettä, joiden kanssa olisi molemmin puolinen "perfect match"? Ja sen vuoksi vastavuoroisuutta ei synny, kun jompikumpi kutsutun pariskunnan osapuolista ei kovin hyvin viihdy "työtehtävässään".
En tiedä, missä aloittaja on tutustunut näihin ihmisiin ja miten. Ovatko he tutustuneet pariskuntiin pariskuntina? Vai yksi ihminen yhteen tai yksi ihminen pariskuntaan? Ja sitten oletetaan, että ne kolmas ja/tai neljäs haluaisivat myös viettää aikaa yhdessä? Lähtevät ehkä mukaan velvollisuuden tunteen vuoksi, mutta kun tulisi aika esittää vastavuoroinen kutsu, alkaakin tuntua aika pakkopullalta. Toinen vaihtoehto kun on viettää aikaansa sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa oleminen ei tunnu työtehtävältä, velvollisuudelta eikä pakkopullalta.
Löytyisiköhän aloittajalle ja hänen miehelleen jokin yhteinen harrastus, jota nimenomaan harrastetaan pariskuntina ja joissa voisi molemmat tutustua muihin pariskuntiin?
Monet etsivät ylhäisen suosiota, ja kaikki ovat anteliaan ystäviä.
Sananlaskut 19:6
Näin vuosien jälkeen tuttavaani, entistä kaveriani kaupassa, ja hän ihmetteli että miten se meidänkin yhteydenptio niin hiipui, kun kuitenkin niin hyvin viihdyttiin toistemme seurassa. Taivastelin että niinniin, näinpä siinä jotenkin kummasti kävi! Tosiasiassa yhteydenpito loppui siksi kun minä aloin tekemään samoin kuin hän, eli en ottanut enää yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa ystävä piirissä normaalisti kutsutaan ittemme toisille kylään. Laittaa vaan viestin että voisin poiketa tänään kahvilla. Silleen sitä ennenki kyläiltiin eikä mitään kauheita suunitelmia.
Ja kukaan ei sano sori tänään ei sovi? Eikö ole helpompi kutsua se kaveri kylään sen sijaan? Miksi kutsut itsesi kylään etkä sano kaverille tulisitko tänään kahville?
Olen eri mutta vastaan. Kylässäkäymiseen liittyy aina muutamia asioita. Joutuu esim. lähtemään kotoa, mikä voi olla vaikeaa just sillä hetkellä kuin kutsujalle sopisi. Jos olen menossa keskustaan päin asioille, niin laitan siellä asuvalle kaveilleni viestin keitätkö kahvit, kun olen tulossa keskustaan asioille. Sama kaveri soittaa minulle kun on tulossa meille päin, että keitänkö kahvit, jos hän tunnin päästä tulisi pyörähtämään. Eli ei ole helpompi kutsua kaveria kylään, jos itse on juuri menossa siihen suuntaan asioille missä kaveri vieressä asuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jkkhg kirjoitti:
Hei,
Unohda somepäivitykset. Se on vain ihme pintaa.
Panosta siihen mukavaan perheeseen.
Ole oma itsesi, nauti omasta perheestäsi, te olette se voimavara!Muillakin on riittämättömyyden ja yksinäisyyden tunnetta, se on normaalia. Ja kiitos somen, sitä tulee ihan turhaan.
Luota itseesi, perhe pysyy mutta kaveriperheet vaihtuvat lasten iän myötä.
Jos jonkun sosiaalisessa mediassa on paljon kuvia ystävien, kavereiden ja läheisten tapaamisista, se ei tarkoita, että näiden ihmisten elämään voisi tulla rajattomasti lisää ihmisiä. Useimmilla meillä on kuitenkin tietty määrä ihmissuhteita, joka koetaan omaan elämään sopivaksi. Ei liikaa eikä liian vähän. Nuorempana olin valmis haalimaan elämääni uusia ihmissuhteita ja lopputuloksena oli, että mulla oli jatkuvasti huono omatunto ja mietin, että pitäisi soittaa, pitäisi tavata, pitäisi laittaa viestiä, pitäisi sitä ja tätä. Jos ihmissuhteista alkaa tulla stressiä, silloin ihmissuhteita on yksinkertaisesti liikaa. Vähemmälläkin pärjää ja voi paljon paremmin.
Ei tarkoitakaan, mutta ei se kyllä sitäkään tarkoita että ollaan introverttejä koronanpelkääjiä, eikä ikinä kutsuta kotiin ketään, kun kerran jatkuvalla syötöllä someen laitetaan kuvia joissa on vaihtuvia kaveriporukoita kylässä.
No tuosta olen samaa mieltä. Jos jatkuvalla syötöllä someen laitetaan kuvia, joissa on vaihtuvia kaveriporukoita kylässä, se taas tarkoittaa, että näillä ihmisillä on jo kaveriporukkansa. Mua on välillä palstalla mietityttänyt, miksi yksinäisinä itsensä tuntevat haluavat ystävikseen ja kavereikseen juuri niitä, joilla on jo valmiiksi kaveriporukoita. Eikö olisi mielekkäämpää yrittää tutustua niihin, joilla ei vielä ole tai ei ainakaan kovin montaa ystävää tai kaveria?
Jos nnuo ovat sellaisa perheitä joihin ap on tutustunut? Jos istut hiekkalaatikolla lasten kanssa, niin tutustut niihin jotka siellä istuu kans. Sama opiskelussa, siellä tutustut niihin opsikelijoihin. Et sinä tiedä miten täynnä heidän kaverilistansa ovat, varsinkin jos tulevat mielellään teille illalliselle. Miten sinä tutustut erikseen niihin joilla ei kaverilista ole jo täynnä? Kysytkö hiekkiksellä että onko listallasi vielä tilaa uusille kavereille, vai miten tämä käytännössä tapahtuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin suomalaista puhetta: MINÄ en TARVITSE uusia ystäviä, en ole VELKAA jollekin randomille, mieluummin MINÄ lähden PERHEENI kanssa sinnetänne, minä minä minä.
Itselläni on erittäin laaja ystäväpiiri, aina en ennätä kaikkia tavata, joskus en vaan jaksa, toisiaan haluan olla yksin, mutta en minä ajattele silti, että elämääni ei missään tapauksessa voisi tulla uusia ihmisiä, koska MINÄ en TARVITSE.
En tarvitsekaan, mutta jos tapaan kivan tyypin, kyllä minua kiinnostaa häneen tutustua eikä kaveripiirini mene siitä rikki, että kutsun hänet jonnekin. Jos pidän kotonani illanistujaiset, jonne on tulossa vanhoja ystäviä, kyllä heidän pitää ymmärtää, että saatan haluta kutsua myös jonkun muun, ketä he eivät tunne.
Jotenkin huvittavaa on sekin, että kovasti korostetaan, että ei aplla tai muilla ole mitään oikeutta odottaa, että joku nyt vastavuoroisesti (huom! käytyään siis ensin syömässä ne apn juustokakut!) kutsuisi häntä, ei aplla ole oikeutta! No, ainakaan minun ystävälliäni ei ole oikeutta odottaa, että jokainen illanvietto minun luonani menee aina samaa rataa, vaan sinnepä onkin saatettu kutsua myös muita.
Kieltämättä pari kaveria on loukkaantunut aikanaan tästä ja marmattanut, että meni ilta pilalle, kun siellä oli vieraita.
No sori, heidän ei enää tästä tarvitse kärsiä, sillä yleensä ystäväni ovat vain iloisia, että tulee vähän vaihtelua menoon.
Yleensä on kysymys siitä ettei halua uusia ihmisiä elämäänsä koska ajattelee ettei niille ole aikaa. Kun on valmiiksi tekeminen siinä ,että ennättää perheensä lisäksi huomioida niitä entisiäkään ystäviä ja muita sukulaisia. Harvalla edes on niin isot tilat kotona että edes voi yhtäaikaa kutsua kovin monia ihmisiä yhtäaikaa.
Niin juuri tätä en ymmärrä. Ei mulla ole miään kellotettua kalenteria, josta olen varannut aikaa huomioda ihmisiä.
Eikähän se rehellisyyden nimissä edes toimi näin. Että siis tänään huomioin Mirkkua, niin sen vuoksi en voi sitten huomioida Markkua, kas kun se olisi Mirkun ajasta pois. Tänään en voi huomioda Mirkkua enkä Markkua, koska tämä on perheaikaani.
Ihmisten huomioiminen vaatii lopulta kovin vähän. Viesti joskus, noin tiedoksi, että muistan sua. Kun askeleet käy yhteen, tavataan isommin tai pienemmästi. Kyse on asenteestasi, siitä, miten sinua voi lähestyä tai miten lähestyt muita.
Ei ystävienkään kanssa tarvita mitään sen kummempia kommervenkkejä kuin sukulaistenkaan, jos siis ystävyyttä oikeasti on. Kyllä ystävä ymmärtää, että en välttämättä huomioi häntä koko ajan, aina ei tapaaminen käy, jne.
Mutta itsellä ei ole vielä tullut sitä tilannetta, että kiintiö olisi niin täynnä, että ajattelisin, että varmaan tosi hyvä tyyppi, mutta ei mun nyt KANNATA häneen tutustua, kun sehän muutoin kaikesta muusta pois!
Maailma on täynnä hyviä tyyppejä. Aika vaan ei riitä kaikkien, jotka sen ansaitsi, kanssa kaveeraamiseen. Pakko priorisoida ensinnäkin oma perhe, lähisuku ja ne ystävät , jotka jo on. Ei ole aikaa , jaksamista eikä tilaa muille. Itse tykkään tehdä asioita, enkä istuksia niitä juIsokallio ja ja keksejä syömässä ja kuuntelemassa epäkiinnostavia jorinoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin suomalaista puhetta: MINÄ en TARVITSE uusia ystäviä, en ole VELKAA jollekin randomille, mieluummin MINÄ lähden PERHEENI kanssa sinnetänne, minä minä minä.
Itselläni on erittäin laaja ystäväpiiri, aina en ennätä kaikkia tavata, joskus en vaan jaksa, toisiaan haluan olla yksin, mutta en minä ajattele silti, että elämääni ei missään tapauksessa voisi tulla uusia ihmisiä, koska MINÄ en TARVITSE.
En tarvitsekaan, mutta jos tapaan kivan tyypin, kyllä minua kiinnostaa häneen tutustua eikä kaveripiirini mene siitä rikki, että kutsun hänet jonnekin. Jos pidän kotonani illanistujaiset, jonne on tulossa vanhoja ystäviä, kyllä heidän pitää ymmärtää, että saatan haluta kutsua myös jonkun muun, ketä he eivät tunne.
Jotenkin huvittavaa on sekin, että kovasti korostetaan, että ei aplla tai muilla ole mitään oikeutta odottaa, että joku nyt vastavuoroisesti (huom! käytyään siis ensin syömässä ne apn juustokakut!) kutsuisi häntä, ei aplla ole oikeutta! No, ainakaan minun ystävälliäni ei ole oikeutta odottaa, että jokainen illanvietto minun luonani menee aina samaa rataa, vaan sinnepä onkin saatettu kutsua myös muita.
Kieltämättä pari kaveria on loukkaantunut aikanaan tästä ja marmattanut, että meni ilta pilalle, kun siellä oli vieraita.
No sori, heidän ei enää tästä tarvitse kärsiä, sillä yleensä ystäväni ovat vain iloisia, että tulee vähän vaihtelua menoon.
Yleensä on kysymys siitä ettei halua uusia ihmisiä elämäänsä koska ajattelee ettei niille ole aikaa. Kun on valmiiksi tekeminen siinä ,että ennättää perheensä lisäksi huomioida niitä entisiäkään ystäviä ja muita sukulaisia. Harvalla edes on niin isot tilat kotona että edes voi yhtäaikaa kutsua kovin monia ihmisiä yhtäaikaa.
Niin juuri tätä en ymmärrä. Ei mulla ole miään kellotettua kalenteria, josta olen varannut aikaa huomioda ihmisiä.
Eikähän se rehellisyyden nimissä edes toimi näin. Että siis tänään huomioin Mirkkua, niin sen vuoksi en voi sitten huomioida Markkua, kas kun se olisi Mirkun ajasta pois. Tänään en voi huomioda Mirkkua enkä Markkua, koska tämä on perheaikaani.
Ihmisten huomioiminen vaatii lopulta kovin vähän. Viesti joskus, noin tiedoksi, että muistan sua. Kun askeleet käy yhteen, tavataan isommin tai pienemmästi. Kyse on asenteestasi, siitä, miten sinua voi lähestyä tai miten lähestyt muita.
Ei ystävienkään kanssa tarvita mitään sen kummempia kommervenkkejä kuin sukulaistenkaan, jos siis ystävyyttä oikeasti on. Kyllä ystävä ymmärtää, että en välttämättä huomioi häntä koko ajan, aina ei tapaaminen käy, jne.
Mutta itsellä ei ole vielä tullut sitä tilannetta, että kiintiö olisi niin täynnä, että ajattelisin, että varmaan tosi hyvä tyyppi, mutta ei mun nyt KANNATA häneen tutustua, kun sehän muutoin kaikesta muusta pois!
Maailma on täynnä hyviä tyyppejä. Aika vaan ei riitä kaikkien, jotka sen ansaitsi, kanssa kaveeraamiseen. Pakko priorisoida ensinnäkin oma perhe, lähisuku ja ne ystävät , jotka jo on. Ei ole aikaa , jaksamista eikä tilaa muille. Itse tykkään tehdä asioita, enkä istuksia niitä juustokakkja ja keksejä syömässä ja kuuntelemassa epäkiinnostavia jorinoita. Korjattu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin suomalaista puhetta: MINÄ en TARVITSE uusia ystäviä, en ole VELKAA jollekin randomille, mieluummin MINÄ lähden PERHEENI kanssa sinnetänne, minä minä minä.
Itselläni on erittäin laaja ystäväpiiri, aina en ennätä kaikkia tavata, joskus en vaan jaksa, toisiaan haluan olla yksin, mutta en minä ajattele silti, että elämääni ei missään tapauksessa voisi tulla uusia ihmisiä, koska MINÄ en TARVITSE.
En tarvitsekaan, mutta jos tapaan kivan tyypin, kyllä minua kiinnostaa häneen tutustua eikä kaveripiirini mene siitä rikki, että kutsun hänet jonnekin. Jos pidän kotonani illanistujaiset, jonne on tulossa vanhoja ystäviä, kyllä heidän pitää ymmärtää, että saatan haluta kutsua myös jonkun muun, ketä he eivät tunne.
Jotenkin huvittavaa on sekin, että kovasti korostetaan, että ei aplla tai muilla ole mitään oikeutta odottaa, että joku nyt vastavuoroisesti (huom! käytyään siis ensin syömässä ne apn juustokakut!) kutsuisi häntä, ei aplla ole oikeutta! No, ainakaan minun ystävälliäni ei ole oikeutta odottaa, että jokainen illanvietto minun luonani menee aina samaa rataa, vaan sinnepä onkin saatettu kutsua myös muita.
Kieltämättä pari kaveria on loukkaantunut aikanaan tästä ja marmattanut, että meni ilta pilalle, kun siellä oli vieraita.
No sori, heidän ei enää tästä tarvitse kärsiä, sillä yleensä ystäväni ovat vain iloisia, että tulee vähän vaihtelua menoon.
Yleensä on kysymys siitä ettei halua uusia ihmisiä elämäänsä koska ajattelee ettei niille ole aikaa. Kun on valmiiksi tekeminen siinä ,että ennättää perheensä lisäksi huomioida niitä entisiäkään ystäviä ja muita sukulaisia. Harvalla edes on niin isot tilat kotona että edes voi yhtäaikaa kutsua kovin monia ihmisiä yhtäaikaa.
Niin juuri tätä en ymmärrä. Ei mulla ole miään kellotettua kalenteria, josta olen varannut aikaa huomioda ihmisiä.
Eikähän se rehellisyyden nimissä edes toimi näin. Että siis tänään huomioin Mirkkua, niin sen vuoksi en voi sitten huomioida Markkua, kas kun se olisi Mirkun ajasta pois. Tänään en voi huomioda Mirkkua enkä Markkua, koska tämä on perheaikaani.
Ihmisten huomioiminen vaatii lopulta kovin vähän. Viesti joskus, noin tiedoksi, että muistan sua. Kun askeleet käy yhteen, tavataan isommin tai pienemmästi. Kyse on asenteestasi, siitä, miten sinua voi lähestyä tai miten lähestyt muita.
Ei ystävienkään kanssa tarvita mitään sen kummempia kommervenkkejä kuin sukulaistenkaan, jos siis ystävyyttä oikeasti on. Kyllä ystävä ymmärtää, että en välttämättä huomioi häntä koko ajan, aina ei tapaaminen käy, jne.
Mutta itsellä ei ole vielä tullut sitä tilannetta, että kiintiö olisi niin täynnä, että ajattelisin, että varmaan tosi hyvä tyyppi, mutta ei mun nyt KANNATA häneen tutustua, kun sehän muutoin kaikesta muusta pois!
Maailma on täynnä hyviä tyyppejä. Aika vaan ei riitä kaikkien, jotka sen ansaitsi, kanssa kaveeraamiseen. Pakko priorisoida ensinnäkin oma perhe, lähisuku ja ne ystävät , jotka jo on. Ei ole aikaa , jaksamista eikä tilaa muille. Itse tykkään tehdä asioita, enkä istuksia niitä juustokakkja ja keksejä syömässä ja kuuntelemassa epäkiinnostavia jorinoita. Korjattu
Minunkin paras ystävä feidasi minut kun hän alkoi urheilemaan. Ei enää kiinnostanut istuskella minun, vammaisen kanssa joka ei pääse tekemiseen mukaan. Onneksi on muitannkin ystäviä, jopa ihan maajoukkuetasolla kilpailevia urheilijoita, jotka edelleen kutsuvat mökille, tai pitsäytyvät meillä päivällisellä, vaikka en tekemään niin pystykään. Kyllä se muusta on kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin suomalaista puhetta: MINÄ en TARVITSE uusia ystäviä, en ole VELKAA jollekin randomille, mieluummin MINÄ lähden PERHEENI kanssa sinnetänne, minä minä minä.
Itselläni on erittäin laaja ystäväpiiri, aina en ennätä kaikkia tavata, joskus en vaan jaksa, toisiaan haluan olla yksin, mutta en minä ajattele silti, että elämääni ei missään tapauksessa voisi tulla uusia ihmisiä, koska MINÄ en TARVITSE.
En tarvitsekaan, mutta jos tapaan kivan tyypin, kyllä minua kiinnostaa häneen tutustua eikä kaveripiirini mene siitä rikki, että kutsun hänet jonnekin. Jos pidän kotonani illanistujaiset, jonne on tulossa vanhoja ystäviä, kyllä heidän pitää ymmärtää, että saatan haluta kutsua myös jonkun muun, ketä he eivät tunne.
Jotenkin huvittavaa on sekin, että kovasti korostetaan, että ei aplla tai muilla ole mitään oikeutta odottaa, että joku nyt vastavuoroisesti (huom! käytyään siis ensin syömässä ne apn juustokakut!) kutsuisi häntä, ei aplla ole oikeutta! No, ainakaan minun ystävälliäni ei ole oikeutta odottaa, että jokainen illanvietto minun luonani menee aina samaa rataa, vaan sinnepä onkin saatettu kutsua myös muita.
Kieltämättä pari kaveria on loukkaantunut aikanaan tästä ja marmattanut, että meni ilta pilalle, kun siellä oli vieraita.
No sori, heidän ei enää tästä tarvitse kärsiä, sillä yleensä ystäväni ovat vain iloisia, että tulee vähän vaihtelua menoon.
Yleensä on kysymys siitä ettei halua uusia ihmisiä elämäänsä koska ajattelee ettei niille ole aikaa. Kun on valmiiksi tekeminen siinä ,että ennättää perheensä lisäksi huomioida niitä entisiäkään ystäviä ja muita sukulaisia. Harvalla edes on niin isot tilat kotona että edes voi yhtäaikaa kutsua kovin monia ihmisiä yhtäaikaa.
Niin juuri tätä en ymmärrä. Ei mulla ole miään kellotettua kalenteria, josta olen varannut aikaa huomioda ihmisiä.
Eikähän se rehellisyyden nimissä edes toimi näin. Että siis tänään huomioin Mirkkua, niin sen vuoksi en voi sitten huomioida Markkua, kas kun se olisi Mirkun ajasta pois. Tänään en voi huomioda Mirkkua enkä Markkua, koska tämä on perheaikaani.
Ihmisten huomioiminen vaatii lopulta kovin vähän. Viesti joskus, noin tiedoksi, että muistan sua. Kun askeleet käy yhteen, tavataan isommin tai pienemmästi. Kyse on asenteestasi, siitä, miten sinua voi lähestyä tai miten lähestyt muita.
Ei ystävienkään kanssa tarvita mitään sen kummempia kommervenkkejä kuin sukulaistenkaan, jos siis ystävyyttä oikeasti on. Kyllä ystävä ymmärtää, että en välttämättä huomioi häntä koko ajan, aina ei tapaaminen käy, jne.
Mutta itsellä ei ole vielä tullut sitä tilannetta, että kiintiö olisi niin täynnä, että ajattelisin, että varmaan tosi hyvä tyyppi, mutta ei mun nyt KANNATA häneen tutustua, kun sehän muutoin kaikesta muusta pois!
En ole tuo, jolle vastasit. Muistan, kun vuosia sitten tulin töistä kotiin. Mulla oli yhteensä 38 viestiä odottamassa. Kaikki luonnollisesti odottivat, että vastaan niin pian kuin voin. Sehän on kohteliasta. Ja eihän vastaamiseen mene kuin 5 minuuttia, jos toinen ei ala enempää viestittelemään. 38 * 5 minuuttia on 190 minuuttia eli yli 3 tuntia. Ollakseni siis kohtelias ja käyttääkseni 5 minuuttia jokaiselle vastaamiseen, mulla olisi mennyt lähes koko ilta pelkkiin viesteihin vastaamiseen. 5 minuuttia sinne tänne on ihan ok, mutta yli 3 tuntia ei enää olekaan. Lapseton sinkku ehkä voi käyttää työpäivän jälkeen 3 tuntia pelkkään viesteihin nopeasti vastaamiseen, mutta ei perheellinen, jolla on lapset ja kotihommatkin tehtävänä ja koira ulkoilutettavana.
Myös vuosia sitten entinen opiskelukaverin oli tulossa Kanadasta käymään Suomessa kesälomalla. Laittoi jo hyvissä ajoin eli ennen vappua viestiä ja kysyi, minä viikonloppuna ehtisin tavata. Katsoin kalenteriani ja joka viikonlopulle oli jo varattuna jotain. Vasta syyskuun eka viikonloppu oli vapaa, mutta hän oli silloin jo palannut kotiin Kanadaan. Se kesä oli toki sellainen, jolle sattui osumaan paljon yo-juhlia, häitä, ristiäisiä ja rippijuhlia, mutta muutenkin oli monenlaisia sovittuja juhannusjuhlia, mökkiviikonloppuja, veneilyreissuja jne oman perheen lomareissun lisäksi. Läheskään kaikki eivät tietenkään olleet aivan välttämättömiä, mutta kun olin jo etukäteen luvannut, ei olisi ollut mukava peruakaan ja tavata sittenkin Kanadasta tulevaa kaveriani.
Kyllä kiintiö ihan oikeasti voi tulla täyteen, jos on liian höveli tutustumaan jokaiseen, joka osoittaa kiinnostusta tutustumiseen. Ja säilyttää elämässään ihmisiä vuosien takaa, jotka eivät oikeastaan koskaan ole olleet mitenkään tärkeitä ystäviä. Kavereita vain. Aloin tuolloin karsia ihmisiä elämästäni. Olen tänään puhunut puhelimessa kaksi tuntia ja viestitellyt saman verran. Yhteensä kolmen ihmisen kanssa. Onneksi olen lomalla. Aina ei tietenkään ole tällaisia päiviä, mutta en mä voi sanoa surutyötä tekevälle ystävälleni, että sori mulla ei ole nyt aikaa puhua sun kanssasi, kun pitää vastailla tässä muidenkin viesteihin tai ruveta tutustumaan johonkin uuteen ihmiseen.
Mun elämäni on tasapainoista ja ystävilleni ja kavereilleni riittää aikaa, kun heitä on vain rajallinen määrä. Annan mieluummin paljon aikaa yhdelle kuin vähän aikaa monelle. Ja todellakin: en TARVITSE ystävä-kaveri-tuttavahaaremia ympärilleni. Muutama läheinen ihmissuhde on mulle tärkeämpi kuin muutama kymmenen vähemmän läheistä ihmissuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jkkhg kirjoitti:
Hei,
Unohda somepäivitykset. Se on vain ihme pintaa.
Panosta siihen mukavaan perheeseen.
Ole oma itsesi, nauti omasta perheestäsi, te olette se voimavara!Muillakin on riittämättömyyden ja yksinäisyyden tunnetta, se on normaalia. Ja kiitos somen, sitä tulee ihan turhaan.
Luota itseesi, perhe pysyy mutta kaveriperheet vaihtuvat lasten iän myötä.
Jos jonkun sosiaalisessa mediassa on paljon kuvia ystävien, kavereiden ja läheisten tapaamisista, se ei tarkoita, että näiden ihmisten elämään voisi tulla rajattomasti lisää ihmisiä. Useimmilla meillä on kuitenkin tietty määrä ihmissuhteita, joka koetaan omaan elämään sopivaksi. Ei liikaa eikä liian vähän. Nuorempana olin valmis haalimaan elämääni uusia ihmissuhteita ja lopputuloksena oli, että mulla oli jatkuvasti huono omatunto ja mietin, että pitäisi soittaa, pitäisi tavata, pitäisi laittaa viestiä, pitäisi sitä ja tätä. Jos ihmissuhteista alkaa tulla stressiä, silloin ihmissuhteita on yksinkertaisesti liikaa. Vähemmälläkin pärjää ja voi paljon paremmin.
Ei tarkoitakaan, mutta ei se kyllä sitäkään tarkoita että ollaan introverttejä koronanpelkääjiä, eikä ikinä kutsuta kotiin ketään, kun kerran jatkuvalla syötöllä someen laitetaan kuvia joissa on vaihtuvia kaveriporukoita kylässä.
No tuosta olen samaa mieltä. Jos jatkuvalla syötöllä someen laitetaan kuvia, joissa on vaihtuvia kaveriporukoita kylässä, se taas tarkoittaa, että näillä ihmisillä on jo kaveriporukkansa. Mua on välillä palstalla mietityttänyt, miksi yksinäisinä itsensä tuntevat haluavat ystävikseen ja kavereikseen juuri niitä, joilla on jo valmiiksi kaveriporukoita. Eikö olisi mielekkäämpää yrittää tutustua niihin, joilla ei vielä ole tai ei ainakaan kovin montaa ystävää tai kaveria?
Jos nnuo ovat sellaisa perheitä joihin ap on tutustunut? Jos istut hiekkalaatikolla lasten kanssa, niin tutustut niihin jotka siellä istuu kans. Sama opiskelussa, siellä tutustut niihin opsikelijoihin. Et sinä tiedä miten täynnä heidän kaverilistansa ovat, varsinkin jos tulevat mielellään teille illalliselle. Miten sinä tutustut erikseen niihin joilla ei kaverilista ole jo täynnä? Kysytkö hiekkiksellä että onko listallasi vielä tilaa uusille kavereille, vai miten tämä käytännössä tapahtuu?
No onhan hän nähnyt, että näiden ihmisten sosiaalinen media on täynnä ystävien ja kavereiden kanssa vietttyä aikaa. Niinhän ap aloituksessaan kertoi, että näillä ihmisillä on aikaa monille muille, mutta ei riittävästi ap:lle ja sen hän on nähnyt näiden ihmisten somesta. Ja oikeasti jos tutustut hiekkalaatikolla johonkin äitiin, mikä saa sut olettamaan, että hänen miehensäkin haluaisi tutustua sun mieheesi? Ap kaipasi nimenomaan ystäväperheitä, ei ystäviä itselleen tai miehelleen vaan yhteisiä ystäviä molemmille. Ihan mahdollista, että vaikka naisilla olisikin klikannut, miehillä ei.
Kylläpä tätä asiaa jaksetaan vatkata kauan.
Vain ap:lla on nyt ongelma, ei kenellekään muulla, ei edes hänen miehellään. Mies pärjäisi oikein hyvin ilman kekkereitäkin, mutta ap:lle ne ovat päähänpinttymä ja hän ei pääse asiasta millään tavoin yli. Hän ei siis pääse yli siitä, että tyypeillä, joita hän on kutsunut kotiinsa kerran, on muutakin elämää kuin ap ja hänen perheensä.
Ap kyylää näitä tyyppejä somessa ja vollottaa räkä poskella kuinka tyypit ovat niin julmia, että tapaavat muita ihmisiä. Tämäkin on vain ap:n tarinaa, luultavasti hän on värittänyt tämänkin asian ihan itse sopivammaksi ja saanut niin juttunsa dramaattisemmaksi, käytännössä perheet ovat laittaneet parin vuoden ajalta ehkä 1-2 kuvaa juhlistaan ja nekin koronan kannalta rauhalliseen aikaan.
Ap on mustasukkainen ja vihainen asiasta, sillä ap:n mielestä Talio-periaate, eli koston laki sopii tähänkin, ts. silmä silmästä, hammas hampaasta -periaate. Nyt valitettavasti vain muiden perheiden mielestä ap perheineen kuuluu kaverikategoriaan "ehkä joskus", eli ei välttämättä koskaan, koska parempaakin seuraa ja tekemistä löytyy.
Amen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jkkhg kirjoitti:
Hei,
Unohda somepäivitykset. Se on vain ihme pintaa.
Panosta siihen mukavaan perheeseen.
Ole oma itsesi, nauti omasta perheestäsi, te olette se voimavara!Muillakin on riittämättömyyden ja yksinäisyyden tunnetta, se on normaalia. Ja kiitos somen, sitä tulee ihan turhaan.
Luota itseesi, perhe pysyy mutta kaveriperheet vaihtuvat lasten iän myötä.
Jos jonkun sosiaalisessa mediassa on paljon kuvia ystävien, kavereiden ja läheisten tapaamisista, se ei tarkoita, että näiden ihmisten elämään voisi tulla rajattomasti lisää ihmisiä. Useimmilla meillä on kuitenkin tietty määrä ihmissuhteita, joka koetaan omaan elämään sopivaksi. Ei liikaa eikä liian vähän. Nuorempana olin valmis haalimaan elämääni uusia ihmissuhteita ja lopputuloksena oli, että mulla oli jatkuvasti huono omatunto ja mietin, että pitäisi soittaa, pitäisi tavata, pitäisi laittaa viestiä, pitäisi sitä ja tätä. Jos ihmissuhteista alkaa tulla stressiä, silloin ihmissuhteita on yksinkertaisesti liikaa. Vähemmälläkin pärjää ja voi paljon paremmin.
Ei tarkoitakaan, mutta ei se kyllä sitäkään tarkoita että ollaan introverttejä koronanpelkääjiä, eikä ikinä kutsuta kotiin ketään, kun kerran jatkuvalla syötöllä someen laitetaan kuvia joissa on vaihtuvia kaveriporukoita kylässä.
No tuosta olen samaa mieltä. Jos jatkuvalla syötöllä someen laitetaan kuvia, joissa on vaihtuvia kaveriporukoita kylässä, se taas tarkoittaa, että näillä ihmisillä on jo kaveriporukkansa. Mua on välillä palstalla mietityttänyt, miksi yksinäisinä itsensä tuntevat haluavat ystävikseen ja kavereikseen juuri niitä, joilla on jo valmiiksi kaveriporukoita. Eikö olisi mielekkäämpää yrittää tutustua niihin, joilla ei vielä ole tai ei ainakaan kovin montaa ystävää tai kaveria?
Jos nnuo ovat sellaisa perheitä joihin ap on tutustunut? Jos istut hiekkalaatikolla lasten kanssa, niin tutustut niihin jotka siellä istuu kans. Sama opiskelussa, siellä tutustut niihin opsikelijoihin. Et sinä tiedä miten täynnä heidän kaverilistansa ovat, varsinkin jos tulevat mielellään teille illalliselle. Miten sinä tutustut erikseen niihin joilla ei kaverilista ole jo täynnä? Kysytkö hiekkiksellä että onko listallasi vielä tilaa uusille kavereille, vai miten tämä käytännössä tapahtuu?
No onhan hän nähnyt, että näiden ihmisten sosiaalinen media on täynnä ystävien ja kavereiden kanssa vietttyä aikaa. Niinhän ap aloituksessaan kertoi, että näillä ihmisillä on aikaa monille muille, mutta ei riittävästi ap:lle ja sen hän on nähnyt näiden ihmisten somesta. Ja oikeasti jos tutustut hiekkalaatikolla johonkin äitiin, mikä saa sut olettamaan, että hänen miehensäkin haluaisi tutustua sun mieheesi? Ap kaipasi nimenomaan ystäväperheitä, ei ystäviä itselleen tai miehelleen vaan yhteisiä ystäviä molemmille. Ihan mahdollista, että vaikka naisilla olisikin klikannut, miehillä ei.
Ehkä perheiden some ei olekaan täynnä kutsukuvia? Ehkä ap nyt hieman liioittelee, sillä valtaosa ihmisistä on elänyt hiljaiseloa kuukausia koronan takia. Ennen koronaa somet ovat voineet ollakin täynnä kuvia, mutta nyt tuskin ei. Ja vaikka olisikin, niin muiden juhlat eivät ole ap:n juhlia. Muiden ei tarvitse miettiä koko maailman yksinäisiä perheitä järjestäessään juhliaan.
Joo, tämä juttu on jo niin naurettava, että ei tätä vääntöä kukaan jaksa tosissaan ottaa. Hyvin viritetty tarina se on ollut silti, pisteet siitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin suomalaista puhetta: MINÄ en TARVITSE uusia ystäviä, en ole VELKAA jollekin randomille, mieluummin MINÄ lähden PERHEENI kanssa sinnetänne, minä minä minä.
Itselläni on erittäin laaja ystäväpiiri, aina en ennätä kaikkia tavata, joskus en vaan jaksa, toisiaan haluan olla yksin, mutta en minä ajattele silti, että elämääni ei missään tapauksessa voisi tulla uusia ihmisiä, koska MINÄ en TARVITSE.
En tarvitsekaan, mutta jos tapaan kivan tyypin, kyllä minua kiinnostaa häneen tutustua eikä kaveripiirini mene siitä rikki, että kutsun hänet jonnekin. Jos pidän kotonani illanistujaiset, jonne on tulossa vanhoja ystäviä, kyllä heidän pitää ymmärtää, että saatan haluta kutsua myös jonkun muun, ketä he eivät tunne.
Jotenkin huvittavaa on sekin, että kovasti korostetaan, että ei aplla tai muilla ole mitään oikeutta odottaa, että joku nyt vastavuoroisesti (huom! käytyään siis ensin syömässä ne apn juustokakut!) kutsuisi häntä, ei aplla ole oikeutta! No, ainakaan minun ystävälliäni ei ole oikeutta odottaa, että jokainen illanvietto minun luonani menee aina samaa rataa, vaan sinnepä onkin saatettu kutsua myös muita.
Kieltämättä pari kaveria on loukkaantunut aikanaan tästä ja marmattanut, että meni ilta pilalle, kun siellä oli vieraita.
No sori, heidän ei enää tästä tarvitse kärsiä, sillä yleensä ystäväni ovat vain iloisia, että tulee vähän vaihtelua menoon.
Yleensä on kysymys siitä ettei halua uusia ihmisiä elämäänsä koska ajattelee ettei niille ole aikaa. Kun on valmiiksi tekeminen siinä ,että ennättää perheensä lisäksi huomioida niitä entisiäkään ystäviä ja muita sukulaisia. Harvalla edes on niin isot tilat kotona että edes voi yhtäaikaa kutsua kovin monia ihmisiä yhtäaikaa.
Niin juuri tätä en ymmärrä. Ei mulla ole miään kellotettua kalenteria, josta olen varannut aikaa huomioda ihmisiä.
Eikähän se rehellisyyden nimissä edes toimi näin. Että siis tänään huomioin Mirkkua, niin sen vuoksi en voi sitten huomioida Markkua, kas kun se olisi Mirkun ajasta pois. Tänään en voi huomioda Mirkkua enkä Markkua, koska tämä on perheaikaani.
Ihmisten huomioiminen vaatii lopulta kovin vähän. Viesti joskus, noin tiedoksi, että muistan sua. Kun askeleet käy yhteen, tavataan isommin tai pienemmästi. Kyse on asenteestasi, siitä, miten sinua voi lähestyä tai miten lähestyt muita.
Ei ystävienkään kanssa tarvita mitään sen kummempia kommervenkkejä kuin sukulaistenkaan, jos siis ystävyyttä oikeasti on. Kyllä ystävä ymmärtää, että en välttämättä huomioi häntä koko ajan, aina ei tapaaminen käy, jne.
Mutta itsellä ei ole vielä tullut sitä tilannetta, että kiintiö olisi niin täynnä, että ajattelisin, että varmaan tosi hyvä tyyppi, mutta ei mun nyt KANNATA häneen tutustua, kun sehän muutoin kaikesta muusta pois!
En ole tuo, jolle vastasit. Muistan, kun vuosia sitten tulin töistä kotiin. Mulla oli yhteensä 38 viestiä odottamassa. Kaikki luonnollisesti odottivat, että vastaan niin pian kuin voin. Sehän on kohteliasta. Ja eihän vastaamiseen mene kuin 5 minuuttia, jos toinen ei ala enempää viestittelemään. 38 * 5 minuuttia on 190 minuuttia eli yli 3 tuntia. Ollakseni siis kohtelias ja käyttääkseni 5 minuuttia jokaiselle vastaamiseen, mulla olisi mennyt lähes koko ilta pelkkiin viesteihin vastaamiseen. 5 minuuttia sinne tänne on ihan ok, mutta yli 3 tuntia ei enää olekaan. Lapseton sinkku ehkä voi käyttää työpäivän jälkeen 3 tuntia pelkkään viesteihin nopeasti vastaamiseen, mutta ei perheellinen, jolla on lapset ja kotihommatkin tehtävänä ja koira ulkoilutettavana.
Myös vuosia sitten entinen opiskelukaverin oli tulossa Kanadasta käymään Suomessa kesälomalla. Laittoi jo hyvissä ajoin eli ennen vappua viestiä ja kysyi, minä viikonloppuna ehtisin tavata. Katsoin kalenteriani ja joka viikonlopulle oli jo varattuna jotain. Vasta syyskuun eka viikonloppu oli vapaa, mutta hän oli silloin jo palannut kotiin Kanadaan. Se kesä oli toki sellainen, jolle sattui osumaan paljon yo-juhlia, häitä, ristiäisiä ja rippijuhlia, mutta muutenkin oli monenlaisia sovittuja juhannusjuhlia, mökkiviikonloppuja, veneilyreissuja jne oman perheen lomareissun lisäksi. Läheskään kaikki eivät tietenkään olleet aivan välttämättömiä, mutta kun olin jo etukäteen luvannut, ei olisi ollut mukava peruakaan ja tavata sittenkin Kanadasta tulevaa kaveriani.
Kyllä kiintiö ihan oikeasti voi tulla täyteen, jos on liian höveli tutustumaan jokaiseen, joka osoittaa kiinnostusta tutustumiseen. Ja säilyttää elämässään ihmisiä vuosien takaa, jotka eivät oikeastaan koskaan ole olleet mitenkään tärkeitä ystäviä. Kavereita vain. Aloin tuolloin karsia ihmisiä elämästäni. Olen tänään puhunut puhelimessa kaksi tuntia ja viestitellyt saman verran. Yhteensä kolmen ihmisen kanssa. Onneksi olen lomalla. Aina ei tietenkään ole tällaisia päiviä, mutta en mä voi sanoa surutyötä tekevälle ystävälleni, että sori mulla ei ole nyt aikaa puhua sun kanssasi, kun pitää vastailla tässä muidenkin viesteihin tai ruveta tutustumaan johonkin uuteen ihmiseen.
Mun elämäni on tasapainoista ja ystävilleni ja kavereilleni riittää aikaa, kun heitä on vain rajallinen määrä. Annan mieluummin paljon aikaa yhdelle kuin vähän aikaa monelle. Ja todellakin: en TARVITSE ystävä-kaveri-tuttavahaaremia ympärilleni. Muutama läheinen ihmissuhde on mulle tärkeämpi kuin muutama kymmenen vähemmän läheistä ihmissuhdetta.
Myönnän, että ei mulla tämmöistä ole. Joskus on viestejä enemmän, joskus vähemmän, mutta en mä kieltämättä tunne NIIN paljon ihmisiä, että heistä 38 viestisi mulle samana päivänä, synttäri nyt ehkä . Ja silloin kyllä vastaan jokaiselle onnittelijalle sydämellä, hymiöllä tms.
Lisäksi jos ystäväni elämässä on surua, joka vaatii tukea, voin ihan hyvin sanoa muille ystävilleni, että hei nyt tänään en jaksa, jutellaan joku toinen päivä. Koska he ovat ystäviäni, he ymmärtävät, eivätkä suutu. Samoin ei kukaan ystävistäni odota, että vaikka olen kiireinen, väsynyt tms. niin silti vastaan heti. Vastaan, kun vastaan, ellei asia ole kiireinen.
Ja jos kaverini tulisi Kanadasta, repisin vaikka mistä sen hetken, että ennätän tavata. Esimerkiksi vaikkapa perheen veneretkelle mennessä voisi ehkä matkalla tavata, laittaa mies ja lapset jätskiostokille ja istahtaa ystävän kanssa kahville.
Mutta tuntuu, että sinun kalenterisi onkin kyllä enemmän täynnä velvollisuuksia kuin ystävien yhteydenottoja.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tätä asiaa jaksetaan vatkata kauan.
Vain ap:lla on nyt ongelma, ei kenellekään muulla, ei edes hänen miehellään. Mies pärjäisi oikein hyvin ilman kekkereitäkin, mutta ap:lle ne ovat päähänpinttymä ja hän ei pääse asiasta millään tavoin yli. Hän ei siis pääse yli siitä, että tyypeillä, joita hän on kutsunut kotiinsa kerran, on muutakin elämää kuin ap ja hänen perheensä.
Ap kyylää näitä tyyppejä somessa ja vollottaa räkä poskella kuinka tyypit ovat niin julmia, että tapaavat muita ihmisiä. Tämäkin on vain ap:n tarinaa, luultavasti hän on värittänyt tämänkin asian ihan itse sopivammaksi ja saanut niin juttunsa dramaattisemmaksi, käytännössä perheet ovat laittaneet parin vuoden ajalta ehkä 1-2 kuvaa juhlistaan ja nekin koronan kannalta rauhalliseen aikaan.
Ap on mustasukkainen ja vihainen asiasta, sillä ap:n mielestä Talio-periaate, eli koston laki sopii tähänkin, ts. silmä silmästä, hammas hampaasta -periaate. Nyt valitettavasti vain muiden perheiden mielestä ap perheineen kuuluu kaverikategoriaan "ehkä joskus", eli ei välttämättä koskaan, koska parempaakin seuraa ja tekemistä löytyy.
Amen
Tai kuule, ap on varmaan läski lihava, joka selitttelee liikkumattomuuttaan!
Mä sanoisin aloittajalle, että ei kannata liikaa yrittää. Jos vastakaikua ei varsin nopeasti tule, tuskin sitä tulee myöhemminkään. Ehkä tosiaan olisi myös parempi koittaa tutustua muihin ensin muualla eikä kovin nopesti olla kutsumassa kotiinsa. Eikä ainakaan kutsu kotiinsa toista kertaa, jos ei ole sitä ennen tullut kutsua toisen kotiin. Tai pyydetty mukaan edes jonnekin, vaikka jonnekin kahvilaan tms. Ihmiset ovat erilaisia ja jotkut ovat valmiita kutsumaan kotiinsa puolituttujakin, mutta toiset vasta sitten, kun ollaan kunnolla tutustuttu ja ystävystytty. Osa aloituksessa kuvatuista tilanteista voi olla niitä, jossa vieraantuminen on jo alkanut tapahtua. Kuitenkin jossain mielessä vielä haluttaisiin pitää yhteyttä ja siksi vastataan kutsuun myöntävästi. Ei kuitenkaan olla enää niin läheisiä, että järjestettäisiin itse vastaavaa.
Tuli vielä mieleen, että missä määrin olette muuten yhteysissä? Soittelette, viestittelette, kyselette kuulumisia ja tapaatte muissa tilanteissa kuin vain kutsuttuna kahville tai syömään? Ja onko tällainen yhteydenpito vastavuoroista vai lähinnä sinun ylläpitämääsi? Jos jälkimmäistä, valitettavasti suhteesi heihin taitaa merkitä sinulle enemmän kuin heille. Puhut ystävistäsi, mutta puhuvatko he sinusta muille ystävänään?
Olen jo 60v ja elämässäni on ollut paljon ihmissuhteita, jotka ovat jo aikoja sitten jääneet taakse. On muutettu eri paikkakunnille tai jopa eri mantereille. On lähdetty elämään omaa elämää, joka on ollut hyvin erilaista kun toisen elämä. Mulla oli aikoinaan hyvä ja pitkä ystävyyssuhde. Suunnittelimme paljon, mitä teemme sitten, kun lapset ovat isoja. Miten pääsemme vaikka käymään Tallinnassa, Lontoossa tms, kun ei tarvitse ottaa lapsia enää mukaan. Kun lopulta pääsimme tuohon elämänvaiheeseen, ystäväni hankkikin vielä iltatähden. Hän alkoi taas istua hiekkalaatikolla, käydä leikkipuistoissa ja elää pikkulapsiperheen elämää. Mulla taas oli nuorempikin lapsi jo lukiossa. Jotta pääsimme yhdessä jonnekin, edes leffaan, hänen piti aina huolehtia, että mies tai teinit ovat nuorimmaisen kanssa. Mun oli helppoa lähteä milloin vaan ja minne vaan, mutta hänen ei. Asiat, joita yritettiin yhdessä tehdä, vaativat taas enemmän tai vähemmän säätämistä. Mikä tietysti oli ihan ymmärrettävää, koska elämäntilanteemme olivat aivan erilaiset. Vähitellen aloin tehdä yhä enemmän asioita muiden kuin tämän ystäväni kanssa. Ja hän luonnollisesti solmi uusia ystävyyssuhteita muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Tiemme vain yksinkertaisesti erkanivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin suomalaista puhetta: MINÄ en TARVITSE uusia ystäviä, en ole VELKAA jollekin randomille, mieluummin MINÄ lähden PERHEENI kanssa sinnetänne, minä minä minä.
Itselläni on erittäin laaja ystäväpiiri, aina en ennätä kaikkia tavata, joskus en vaan jaksa, toisiaan haluan olla yksin, mutta en minä ajattele silti, että elämääni ei missään tapauksessa voisi tulla uusia ihmisiä, koska MINÄ en TARVITSE.
En tarvitsekaan, mutta jos tapaan kivan tyypin, kyllä minua kiinnostaa häneen tutustua eikä kaveripiirini mene siitä rikki, että kutsun hänet jonnekin. Jos pidän kotonani illanistujaiset, jonne on tulossa vanhoja ystäviä, kyllä heidän pitää ymmärtää, että saatan haluta kutsua myös jonkun muun, ketä he eivät tunne.
Jotenkin huvittavaa on sekin, että kovasti korostetaan, että ei aplla tai muilla ole mitään oikeutta odottaa, että joku nyt vastavuoroisesti (huom! käytyään siis ensin syömässä ne apn juustokakut!) kutsuisi häntä, ei aplla ole oikeutta! No, ainakaan minun ystävälliäni ei ole oikeutta odottaa, että jokainen illanvietto minun luonani menee aina samaa rataa, vaan sinnepä onkin saatettu kutsua myös muita.
Kieltämättä pari kaveria on loukkaantunut aikanaan tästä ja marmattanut, että meni ilta pilalle, kun siellä oli vieraita.
No sori, heidän ei enää tästä tarvitse kärsiä, sillä yleensä ystäväni ovat vain iloisia, että tulee vähän vaihtelua menoon.
Yleensä on kysymys siitä ettei halua uusia ihmisiä elämäänsä koska ajattelee ettei niille ole aikaa. Kun on valmiiksi tekeminen siinä ,että ennättää perheensä lisäksi huomioida niitä entisiäkään ystäviä ja muita sukulaisia. Harvalla edes on niin isot tilat kotona että edes voi yhtäaikaa kutsua kovin monia ihmisiä yhtäaikaa.
Niin juuri tätä en ymmärrä. Ei mulla ole miään kellotettua kalenteria, josta olen varannut aikaa huomioda ihmisiä.
Eikähän se rehellisyyden nimissä edes toimi näin. Että siis tänään huomioin Mirkkua, niin sen vuoksi en voi sitten huomioida Markkua, kas kun se olisi Mirkun ajasta pois. Tänään en voi huomioda Mirkkua enkä Markkua, koska tämä on perheaikaani.
Ihmisten huomioiminen vaatii lopulta kovin vähän. Viesti joskus, noin tiedoksi, että muistan sua. Kun askeleet käy yhteen, tavataan isommin tai pienemmästi. Kyse on asenteestasi, siitä, miten sinua voi lähestyä tai miten lähestyt muita.
Ei ystävienkään kanssa tarvita mitään sen kummempia kommervenkkejä kuin sukulaistenkaan, jos siis ystävyyttä oikeasti on. Kyllä ystävä ymmärtää, että en välttämättä huomioi häntä koko ajan, aina ei tapaaminen käy, jne.
Mutta itsellä ei ole vielä tullut sitä tilannetta, että kiintiö olisi niin täynnä, että ajattelisin, että varmaan tosi hyvä tyyppi, mutta ei mun nyt KANNATA häneen tutustua, kun sehän muutoin kaikesta muusta pois!
En ole tuo, jolle vastasit. Muistan, kun vuosia sitten tulin töistä kotiin. Mulla oli yhteensä 38 viestiä odottamassa. Kaikki luonnollisesti odottivat, että vastaan niin pian kuin voin. Sehän on kohteliasta. Ja eihän vastaamiseen mene kuin 5 minuuttia, jos toinen ei ala enempää viestittelemään. 38 * 5 minuuttia on 190 minuuttia eli yli 3 tuntia. Ollakseni siis kohtelias ja käyttääkseni 5 minuuttia jokaiselle vastaamiseen, mulla olisi mennyt lähes koko ilta pelkkiin viesteihin vastaamiseen. 5 minuuttia sinne tänne on ihan ok, mutta yli 3 tuntia ei enää olekaan. Lapseton sinkku ehkä voi käyttää työpäivän jälkeen 3 tuntia pelkkään viesteihin nopeasti vastaamiseen, mutta ei perheellinen, jolla on lapset ja kotihommatkin tehtävänä ja koira ulkoilutettavana.
Myös vuosia sitten entinen opiskelukaverin oli tulossa Kanadasta käymään Suomessa kesälomalla. Laittoi jo hyvissä ajoin eli ennen vappua viestiä ja kysyi, minä viikonloppuna ehtisin tavata. Katsoin kalenteriani ja joka viikonlopulle oli jo varattuna jotain. Vasta syyskuun eka viikonloppu oli vapaa, mutta hän oli silloin jo palannut kotiin Kanadaan. Se kesä oli toki sellainen, jolle sattui osumaan paljon yo-juhlia, häitä, ristiäisiä ja rippijuhlia, mutta muutenkin oli monenlaisia sovittuja juhannusjuhlia, mökkiviikonloppuja, veneilyreissuja jne oman perheen lomareissun lisäksi. Läheskään kaikki eivät tietenkään olleet aivan välttämättömiä, mutta kun olin jo etukäteen luvannut, ei olisi ollut mukava peruakaan ja tavata sittenkin Kanadasta tulevaa kaveriani.
Kyllä kiintiö ihan oikeasti voi tulla täyteen, jos on liian höveli tutustumaan jokaiseen, joka osoittaa kiinnostusta tutustumiseen. Ja säilyttää elämässään ihmisiä vuosien takaa, jotka eivät oikeastaan koskaan ole olleet mitenkään tärkeitä ystäviä. Kavereita vain. Aloin tuolloin karsia ihmisiä elämästäni. Olen tänään puhunut puhelimessa kaksi tuntia ja viestitellyt saman verran. Yhteensä kolmen ihmisen kanssa. Onneksi olen lomalla. Aina ei tietenkään ole tällaisia päiviä, mutta en mä voi sanoa surutyötä tekevälle ystävälleni, että sori mulla ei ole nyt aikaa puhua sun kanssasi, kun pitää vastailla tässä muidenkin viesteihin tai ruveta tutustumaan johonkin uuteen ihmiseen.
Mun elämäni on tasapainoista ja ystävilleni ja kavereilleni riittää aikaa, kun heitä on vain rajallinen määrä. Annan mieluummin paljon aikaa yhdelle kuin vähän aikaa monelle. Ja todellakin: en TARVITSE ystävä-kaveri-tuttavahaaremia ympärilleni. Muutama läheinen ihmissuhde on mulle tärkeämpi kuin muutama kymmenen vähemmän läheistä ihmissuhdetta.
Myönnän, että ei mulla tämmöistä ole. Joskus on viestejä enemmän, joskus vähemmän, mutta en mä kieltämättä tunne NIIN paljon ihmisiä, että heistä 38 viestisi mulle samana päivänä, synttäri nyt ehkä . Ja silloin kyllä vastaan jokaiselle onnittelijalle sydämellä, hymiöllä tms.
Lisäksi jos ystäväni elämässä on surua, joka vaatii tukea, voin ihan hyvin sanoa muille ystävilleni, että hei nyt tänään en jaksa, jutellaan joku toinen päivä. Koska he ovat ystäviäni, he ymmärtävät, eivätkä suutu. Samoin ei kukaan ystävistäni odota, että vaikka olen kiireinen, väsynyt tms. niin silti vastaan heti. Vastaan, kun vastaan, ellei asia ole kiireinen.
Ja jos kaverini tulisi Kanadasta, repisin vaikka mistä sen hetken, että ennätän tavata. Esimerkiksi vaikkapa perheen veneretkelle mennessä voisi ehkä matkalla tavata, laittaa mies ja lapset jätskiostokille ja istahtaa ystävän kanssa kahville.
Mutta tuntuu, että sinun kalenterisi onkin kyllä enemmän täynnä velvollisuuksia kuin ystävien yhteydenottoja.
Oli. Ei ole enää. Tuo velvollisuus on hyvä sana kuvaamaan tilannetta, jolloin ihmissuhteita vain on yksinkertaisesti liikaa. Silloin alkaa tuntea osan ihmissuhteistaan velvollisuuksiksi. Niistä ei saa enää itse mitään iloa eikä saa toinenkaan osapuoli. Yritetään puoliväkisin ylläpitää ihmissuhdetta, jolla ei realistisesti ajateltuna ole minkäänlaista tulevaisuutta. On parempi keskittyä niihin, joiden kanssa haluaa suhteensa jatkuvan ja joiden kanssa suhteen jatkuminen on mahdollista. Jälkimmäisellä tarkoitan esim sitä, jos toisen odotukset yhteydenpidon tiiviyteen on paljon korkeammat kuin toisella, toinen joutuu antamaan enemmän kuin haluaisi ja toinen taas saa vähemmän kuin haluaisi. Tai jos ajatellaan aloittajan tilannetta, hän haluaa vastavuoroisia kyläilykutsuja, mutta joku toinen taas ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Mä sanoisin aloittajalle, että ei kannata liikaa yrittää. Jos vastakaikua ei varsin nopeasti tule, tuskin sitä tulee myöhemminkään. Ehkä tosiaan olisi myös parempi koittaa tutustua muihin ensin muualla eikä kovin nopesti olla kutsumassa kotiinsa. Eikä ainakaan kutsu kotiinsa toista kertaa, jos ei ole sitä ennen tullut kutsua toisen kotiin. Tai pyydetty mukaan edes jonnekin, vaikka jonnekin kahvilaan tms. Ihmiset ovat erilaisia ja jotkut ovat valmiita kutsumaan kotiinsa puolituttujakin, mutta toiset vasta sitten, kun ollaan kunnolla tutustuttu ja ystävystytty. Osa aloituksessa kuvatuista tilanteista voi olla niitä, jossa vieraantuminen on jo alkanut tapahtua. Kuitenkin jossain mielessä vielä haluttaisiin pitää yhteyttä ja siksi vastataan kutsuun myöntävästi. Ei kuitenkaan olla enää niin läheisiä, että järjestettäisiin itse vastaavaa.
Tuli vielä mieleen, että missä määrin olette muuten yhteysissä? Soittelette, viestittelette, kyselette kuulumisia ja tapaatte muissa tilanteissa kuin vain kutsuttuna kahville tai syömään? Ja onko tällainen yhteydenpito vastavuoroista vai lähinnä sinun ylläpitämääsi? Jos jälkimmäistä, valitettavasti suhteesi heihin taitaa merkitä sinulle enemmän kuin heille. Puhut ystävistäsi, mutta puhuvatko he sinusta muille ystävänään?
Olen jo 60v ja elämässäni on ollut paljon ihmissuhteita, jotka ovat jo aikoja sitten jääneet taakse. On muutettu eri paikkakunnille tai jopa eri mantereille. On lähdetty elämään omaa elämää, joka on ollut hyvin erilaista kun toisen elämä. Mulla oli aikoinaan hyvä ja pitkä ystävyyssuhde. Suunnittelimme paljon, mitä teemme sitten, kun lapset ovat isoja. Miten pääsemme vaikka käymään Tallinnassa, Lontoossa tms, kun ei tarvitse ottaa lapsia enää mukaan. Kun lopulta pääsimme tuohon elämänvaiheeseen, ystäväni hankkikin vielä iltatähden. Hän alkoi taas istua hiekkalaatikolla, käydä leikkipuistoissa ja elää pikkulapsiperheen elämää. Mulla taas oli nuorempikin lapsi jo lukiossa. Jotta pääsimme yhdessä jonnekin, edes leffaan, hänen piti aina huolehtia, että mies tai teinit ovat nuorimmaisen kanssa. Mun oli helppoa lähteä milloin vaan ja minne vaan, mutta hänen ei. Asiat, joita yritettiin yhdessä tehdä, vaativat taas enemmän tai vähemmän säätämistä. Mikä tietysti oli ihan ymmärrettävää, koska elämäntilanteemme olivat aivan erilaiset. Vähitellen aloin tehdä yhä enemmän asioita muiden kuin tämän ystäväni kanssa. Ja hän luonnollisesti solmi uusia ystävyyssuhteita muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Tiemme vain yksinkertaisesti erkanivat.
Lisään vielä, että aloittajan ei tarvitse olla parempi ystävä. Hänen pitää vain löytää ihmisiä, jotka sopivat hänelle paremmin ystäviksi. Sellaisia, joilta aloittaja saa ystävyydeltä toivomiaan asioita ja joille hän voi antaa asioita, joita he toivotat ystävyydeltä.
Ei mekään kutsuta lisävieraita paikkaan johon on jo sovittu mentävän jollain sisarusporukalla. Sen sijaan siinä menee minulal raja, että esim. joulupyhiä tai juhannusta ei kenenkään joka minut tuntee, tarvitse yksin viettää. En pystyisi olemaan hyvillä mielin joulupöydässä jos tietäisin että kaverini istuu yksin kotona, vain siksi että meidän mukaan ei mahdu.