Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(

Koittakaa nyt kasvaa aikuisiksi ja ymmärtää ettei ole mitään hyviä ystäviä, kaikki ihmiset puhuu paskaa toisen selän takana vaikka muuta kuvittelisitte ja eläisitte harhakuvitelmissa jostain ystävyydestä

Kavereiden saaminen riippuu ties mistä ja joskus palaset vain asettuvat kohdalleen, ja välillä eivät. Itse en saanut ystäviä, kun yksin muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Kävin kaikissa mahdollisissa opiskelijariennoissa, olin ainejärjestössä, juttelin muille, mutta ne keskustelut jäivät vain siihen tilanteeseen, eivät kantaneet pitkälle. Siinä elämäntilanteessa, ja ilman (kunnollista) parisuhdetta olisin kaivannut kavereita enemmän kuin koskaan. Esimerkiksi viikonloput olivat kamalia yksin. Päätin lähteä opiskelijavaihtoon, ja se kannatti. Sieltä saamieni suomalaisten kavereiden kanssa olen tekemisissä vieläkin (ja ulkomaalaistenkin voisin olla, mutta jotenkin en nyt viitsi).

Yli kymmenen vuotta sitten muutin pois opiskelupaikkakunnalta. Ensimmäisestä työpaikasta ja siltä paikkakunnalta en saanut kavereita, mutta parisuhteen kyllä. Nykyisestä työpaikasta sain, ja harrastusten myötä lisää. 

Olen miettinyt syitä tähän edellä mainittuun, mutta vaikea niitä on keksiä. Mielestäni ihmisenä en ole muuttunut, ja kohtelen ihmisiä samalla tavalla kuin ennenkin.

Ap:tä on kyllä vaikea auttaa. Onko esim. Facebookissa sinulle sopivia kaveriryhmiä? Tämä on vain arvailua, koska itseni ei tarvitse nyt etsiä kavereita. Tsemppiä!

Tuli muuten mieleen tuosta kylään kutsumisesta, että voi olla myös niin, että toisella on niin hienot puitteet, että ei edes halua vaivata toista istumaan johonkin itsemurhayksiöön. Näin ainakin itse koin joskus, kun ei ollut tv:tä ja asuntokin oli pieni. Keittiön pöytä oli ainut mihinä pystyi edes istumaan ja tee oli ainut tarjoama. Olihan se vähän tympeää kutsua ihmisiä, kun neljäs joutui aina istumaan lattialla.

Nyt toki olen kasvanut tuosta ja pyrin kutsumaan luo ihmisiä, vaikka puitteet eivät nyt ole vieläkään hienot. Ja olen myös alkanut pitämään yhteyttä niihin ihmisiin, jotka pitävät yhteyttä minuun. Jotenkin nuorena tuli roikuttua joissain ihmisissä kiinni ja unohti keitä ne oikeat ystävät olikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä voi olla koronavälttelyä. Osa ei ole varmaan tottunut vuoroin kylään -tapaan ja tarjoilujen valmistamiseen. Entä heidän arkikiireet. Onko heillä tiedossa pätevä syy, että missä lapsen äiti on, koska osa voi ajatella että isä vei lapsen äidiltä – että pelkääkö joku sitä asiaa. Varmasti on lapselle ja sinulle vielä uusia kavereita tiedossa, onneksi on se yksi kiva jo. Joskus se vaatii vähän etsimistä että sopiiko toisten kanssa yhteen ja onko yhtä aktiivinen kyläilijä. 

Mitäh? Pätevä syy miksi isä vei lapsen äidiltä, ei nyt meni kyllä ohi. Apn perhe toivoo vastakutsua, ei kukaan ole vienyt mitään tai ketään nyt keneltäkään

Ohis

Tulee mieleen missä toinen vanhempi on tai lapsen äiti. Ei sillä että haluaisi täällä tietää kun se ei kiinnosta. Mutta joillekin se tulee mieleen tuolla ulkona, anteeksi nyt vaan.

Toinen vanhempi on siis mitä…?

Joillekin tulee mieleen mikä..?

Ulkona..?

Anteeksi, mutta ainoastakaan lauseestasi ei saa selvää.

Mietin tosi kauan, että mitä ihmettä tässä oikein tarkoitetaan. Todella outo ja sekava kommentti tuo ihmettely missä lapsen äiti on.. Ihan käsittämätöntä, mutta sitten hoksasin, että kommentoija varmaan ymmärsi apn aloituslauseen väärin eli että ap on se "minä vähän alle 40v mies"

Sori, vähän ohis, mutta olin aika tyytyväinen itseeni, kun hoksasin tämän 😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona aika. En halua kotiini ketään ylimääräistä ja itse oon käynyt hyvin vähän missään kylässä Nyt.

Miten selität että kuitenkin somesi on täynnä ystäväperhevierailukuvia? Vai luitko aloitusta?

Ohis, mutta ei omia tekemisiä tarvitse selitellä kenellekään. Jos joku alkaisi mustasukkaiseksi minun perheeni tekemisistä ja olemisista, niin suuttuisin todella. Jokainen saa valita omat kaverinsa ihan itse.

Ehkä se on ankeaa huomata, että muilla perheillä on muutakin elämää, mutta niin se vain menee. Jos kemiat eivät kohtaa, niin ne eivät kohtaa ja väkisillä ei ystävyyttä tule.

Pointti olikin lainauksen ja vastauksen suhteessa. Eli ap:lle on tarjottu mahdolliseksi vastaukseksi sitä ettei haluta ketään kotiin kun on korona, mutta kuitenkin someen tungetaan kyläilykuvia harvaseviikko.  Se on sitten ihan eri asia että onko muuta elämää ja kenellä on, ja kenellä ankeaa, tai kuka mustis, ei liity lainaukseen eikä vastauskeen mitenkään.

Tällöin väittämä ettei kyläillä, koska korona, ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa, koska nimen omaisesti julkaistaan niitä kyläilykuvia. Ap on myös tämän tuonut esiin kymmeniä kertoja, että kyse ei ole siitä ettei kyläillä koronan takia, sitä vain ei joko ymmärretä, ei lueta kunnolla edes aloitusta, tai sitten ihan kiusallaan vänkytetään samaa asiaa.

Naiset nyt löytää ystäviä vaikka pystymetsästä.Toista on miehen elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa ystävä piirissä normaalisti kutsutaan ittemme toisille kylään. Laittaa vaan viestin että voisin poiketa tänään kahvilla. Silleen sitä ennenki kyläiltiin eikä mitään kauheita suunitelmia.

Yök. Kun olin lapsi, oli normaalia, että joku tuttu lompsi sisälle kutsumatta ja itsestään ilmoittamatta. Ovikello vaan kilahti, samalla ovi aukaistiin ja vieras käveli sisälle ja eteisestä kuului vain huuto "Päivää, onko täällä ketään kotona?". Tai sitten vaikka äitini siskon perhe pöllähti autolla pihaan kesken sunnuntaita ja eihän siinä auttanut muu kuin alkaa viihdyttämään vieraita. Se oli ihan kamalaa minun mielestäni. Inhosin yli kaiken jo pienenä sitä, että omalle reviirilleni tultiin omin luvin kunnioittamatta yhtään isäntäväen rauhaa ja edes kysymättä sopiiko asia.

Kun muutin omaan kotiin, niin sanoin ihan kaikille, että en päästä sisälle, jos minua ei huvita nähdä tai se ei sovi muuten. Voin olla vaikka pihalla pihatöissä, mutta siltikään se ei tarkoita sitä, että olisin valmis seurustelemaan muiden kanssa muutamaa minuuttia kauemmin. En itsekään mene edes vanhemmilleni kysymättä ensin sopiiko asia ja silloinkaan en todellakaan odota mitään kestitsemistä.

Meille tullaan edelleen näin. Yhtäkkiä on joku eteisessä huhuilemassa ollaankos sitä kotona. En jaksa pitää pahana, kun se on täällä aina ollut tapana. Jos jotain erityistä teen että oven aukeaminen pilaa sen, niin laitan vain oven lukkoon. 

Itse varmaan en enää kutsuisi ja odottaisin aiheuttaako se "vastapuolessa" jotain reaktioita... Alkavatko kysellä, et olis kiva nähdä tmvs.. Jos ei aiheuta, niin olettaisin, etteivät he järin hyvin viihdy kanssani, joten matalampaa yhteydenpitoa sitten..hiipukoon ystävyyssuhde, jossei kerta kiinnosta. Jos taas alkavaisivat kysellä josko nähtäis, niin en tarjoutuisi kestimään, vaan herättelisin ajatusta, josko heidän tykönään välillä...

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sama tilanne kuin ap:llä. Järjestimme aikamme isoja juhlia, pienempiä juhlia, illanistujaisia, kahvitteluja ja vaikka sun mitä, mutta koskaan emme saaneet kutsuja mihinkään. Aikani katselin touhua ja kun ei mitään muutosta tullut, päätin että seuraavat pyöreät vuodet järjestämme ihan muulla formaatilla, yksipuolinen juottaminen ja syöttäminen saa nyt riittää. Näin myös teimme, rahat jotka juhlajärjestelyihin olimme aiemmin laittaneet, laitoimme pieneen kahvitteluhetkeen läheisimmille ja sen jälkeen pyyhkäisimme kahden viikon lomalle lähiperheen kanssa. Entiset juhlissa kävijämme kovasti kyselivät, että miksi ei ole juhlia, kun ne aina kokosi niin kivasti ystävät ja sukulaiset yhteen..... 

AP, teissä ei ole vikaa, ihmiset ovat vaan ahneita, ajattelemattomia ja laiskoja, tämä on oma kokemukseni.

tälläistä se on monesti. Mieheni harrastuksensa piirissä oli aina se joka järjesti harjoitukset ja kokosi porukan yhteen, varasi tarpeelliset jutut, ja soitteli että kaikille sopi tulla. Sitten mieheni löysi toisen samaan harrastukseen kuuluvan piirin, ja hän pystyi helposti olemaan molemmissa mukana. Kovasti se ap piiri kyseli että milloin järkätään tät ja tuota, ja kun mieheni sitten yritti järkätä, niin ei vastailtu puhelimeen, tai ei viitsitty pientäkään järkkäystä tehdä, vaikka mieheni siirsi työvuoronsakin että onnistuisi. Koko homma sitten peruuntui kun mieheni lopetti järjestämisen kun siitä ei mitään tullut muiden toimesta. Hän sitten lopetti tuon porukan kanssa harrastamisen, ja alkoi keskittymään vai tähän uudempaan porukkaan. Edelleen osa vanhaa porukkaa on katkeria kun mieheni poistui, eivätkä he saaneet hommaa enää pysymään kasassa vaan se hajosi samantien kun mieheni lähti. 

Ovat kateellisia kun mieheni viilettää uuden, tai siis nyt jo alkuperäistä vanhemman porukan kanssa pitkin maata, ja ovat saaneet vaikka ja mitä aikaan, kun porukassa KAIKKI MUUTKIN tekevät oman osuutensa. 

Vanha porukka vieläkin haaveilee että voitais järkätä reunioni, johon mieheni sanoo että mielellään, kertokaa vain missä ja milloin niin tulen kyllä paikalle. Eipä ole vuosienkaan varsilla sellaista kukaan järkännyt ;)

Vierailija kirjoitti:

Jkkhg kirjoitti:

Hei,

Unohda somepäivitykset. Se on vain ihme pintaa.

Panosta siihen mukavaan perheeseen.

Ole oma itsesi, nauti omasta perheestäsi, te olette se voimavara!

Muillakin on riittämättömyyden ja yksinäisyyden tunnetta, se on normaalia. Ja kiitos somen, sitä tulee ihan turhaan.

Luota itseesi, perhe pysyy mutta kaveriperheet vaihtuvat lasten iän myötä.

Jos jonkun sosiaalisessa mediassa on paljon kuvia ystävien, kavereiden ja läheisten tapaamisista, se ei tarkoita, että näiden ihmisten elämään voisi tulla rajattomasti lisää ihmisiä. Useimmilla meillä on kuitenkin tietty määrä ihmissuhteita, joka koetaan omaan elämään sopivaksi. Ei liikaa eikä liian vähän. Nuorempana olin valmis haalimaan elämääni uusia ihmissuhteita ja lopputuloksena oli, että mulla oli jatkuvasti huono omatunto ja mietin, että pitäisi soittaa, pitäisi tavata, pitäisi laittaa viestiä, pitäisi sitä ja tätä. Jos ihmissuhteista alkaa tulla stressiä, silloin ihmissuhteita on yksinkertaisesti liikaa. Vähemmälläkin pärjää ja voi paljon paremmin. 

Ei tarkoitakaan, mutta ei se kyllä sitäkään tarkoita että ollaan introverttejä koronanpelkääjiä, eikä ikinä kutsuta kotiin ketään, kun kerran jatkuvalla syötöllä someen laitetaan kuvia joissa on vaihtuvia kaveriporukoita kylässä.

...sama täällä, ovi käy ja kaffet juodaan. Minusta on mukavaa, että vain tupsahdetaan paikalle. Elämässä parasta ovat ihmiset. Hyvää syksyä teille kaikille!

Olen varmaan itse ollut huono kaveri, kun en ole koskaan pyytänyt ketään vastavierailulle. Kävin (tai vaihtoehtoisesti kävimme miehen kanssa) monta kertaa kylässä yhden kaveripariskunnan luona, ja ajattelin, että varmaan kuuluisi asiaan kutsua heidät meille, mutta en tullut kutsuneeksi. Syy on ehkä siinä, että jotenkin jännitän sitä, että kotiini tulee vieraita. En ole mikään sulava emäntä, joka iloisena tarjoilee kahvia ja kakkua ja jututtaa vieraita. Voin sietää yksittäisen kaverin, jonka kanssa istumme ja juttelemme, mutta jos pitää kestitä kokonaisia perheitä, niin jännitän älyttömästi. Tuota mainitsemaani kaveria kuitenkin näin kodin ulkopuolella jonkun verran. Paljon helpompi mennä kahvilaan, jossa ei itse tarvitse huolehtia mistään kahvinkeitosta tms.

Kenties teidän ei tarvitse olla parempia ystäviä vaan hankkia uusia parempia ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Ratkaisu kaikkeen: lopeta instagramin käyttö. Helpottaa huomattavasti omaa elämää, kun ei enää tiedä kaikkea, mitä muut tekevät. Itselläni parani elämänlaatu 110%, kun ei tarvinnut enää verrata omia tekemisiä siihen, mitä muut halusivat omasta elämästään kuvien kautta näyttää. Ja siten kun niitä ystäviä tapaa, on ihan mahtavaa kysyä oikeasti, mitä kuuluu, kun ei tiedä vastausta jo valmiiksi. "Joo mä näinkin jo instassa" on lause, jota ei enää minun kahvipöydässä kuule.

Vielä kun pääsisi irti tästä av:sta.

Mä kannatan tätä myös. Itse lopetin facen käytön jo vuosia sitten, koska sen ansiosta minulla oli jatkuvasti tunne että minulla ei ole kavereita, eikä elämäni kiinnosta ketään. Nyt olen vain instassa, salanimellä, enkä seuraa ketään näistä entisistä fb-ystävistäni. 

Surullinen tilanne. Annanpa neuvon josta et tule tykkäämään: Anna olla. Rentoudu. Lakkaa stressaamasta koko asiaa. Älä seuraa näiden ihmisten elämää, älä uhraa enää energiaa sen miettimiseen mikset kelpaa. Älä vertaa itseäsi ja perhettäsi muihin. 

Seurustelet sen mukavan ystävä perheen kanssa joka haluaa nähdä teitä yhtä paljon kun te heitä, ja unohdat muut. Siirryt eteenpäin. Jos nämä ihmiset eivät välitä tavata sinua, he eivät välitä, ja on täysin mahdollista että ette ole tehneet yhtään mitään väärin. Elämää ei voi aina järjellä ajatella. Kun tilanne saa sinut tuntemaan olosi noin pahaksi, on parempi luopua koko tilanteesta ja mennä eteenpäin. Jätä ne ihmiset mielestäsi. Kun et enää pidä mitään yhteyttä, jotkut heistä saattavat ottaa sinuun yhteyttä...tai sitten eivät. Et voi mitenkään kontrolloida heidän tekemisiään. 

Ihan satavarmasti ymmärrän miten pahalta tuntuu kun tuntee että on jätetty ulkopuolelle. Olen itse elänyt sen tunteen kanssa koko elämäni, ihan lapsesta asti. Mikään määrä asian murehtimista tai ahdistusta siitä että miksi en vaan kelpaa, ei asiaa auttanut. Ainoa mikä auttoi oli se että ymmärsin että ihmiset tekevät mitä haluavat ja minä en sille voi mitään. Minä tulin itseriittoiseksi ja itsenäiseksi...ja tajusin olevani tuhat kertaa onnellisempi kuin silloin kun yritin vielä kelvata muille. Minulla ei ole tänä päivänäkään ystäviä, mutta tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja se riittää minulle. Ennen kaikkea tulen hyvin toimeen itseni kanssa. 

Kun et voi muuttaa tilannetta, lähde siitä pois.

Vierailija kirjoitti:

Omassa ystävä piirissä normaalisti kutsutaan ittemme toisille kylään. Laittaa vaan viestin että voisin poiketa tänään kahvilla. Silleen sitä ennenki kyläiltiin eikä mitään kauheita suunitelmia.

Ja kukaan ei sano sori tänään ei sovi? Eikö ole helpompi kutsua se kaveri kylään sen sijaan? Miksi kutsut itsesi kylään etkä sano kaverille tulisitko tänään kahville?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa ystävä piirissä normaalisti kutsutaan ittemme toisille kylään. Laittaa vaan viestin että voisin poiketa tänään kahvilla. Silleen sitä ennenki kyläiltiin eikä mitään kauheita suunitelmia.

Yök. Kun olin lapsi, oli normaalia, että joku tuttu lompsi sisälle kutsumatta ja itsestään ilmoittamatta. Ovikello vaan kilahti, samalla ovi aukaistiin ja vieras käveli sisälle ja eteisestä kuului vain huuto "Päivää, onko täällä ketään kotona?". Tai sitten vaikka äitini siskon perhe pöllähti autolla pihaan kesken sunnuntaita ja eihän siinä auttanut muu kuin alkaa viihdyttämään vieraita. Se oli ihan kamalaa minun mielestäni. Inhosin yli kaiken jo pienenä sitä, että omalle reviirilleni tultiin omin luvin kunnioittamatta yhtään isäntäväen rauhaa ja edes kysymättä sopiiko asia.

Kun muutin omaan kotiin, niin sanoin ihan kaikille, että en päästä sisälle, jos minua ei huvita nähdä tai se ei sovi muuten. Voin olla vaikka pihalla pihatöissä, mutta siltikään se ei tarkoita sitä, että olisin valmis seurustelemaan muiden kanssa muutamaa minuuttia kauemmin. En itsekään mene edes vanhemmilleni kysymättä ensin sopiiko asia ja silloinkaan en todellakaan odota mitään kestitsemistä.

Meillä ihan samoin lapsuudessa. Ei tulisi mielenkään kutsua itseäni kylään, mutta ovelta en kuitenkaan ketään käännytä, mutta onneksi kukaan ei ole tullut yllätysvierailulle. Muuten tykkään kutsua ystäviä syömään tai kahville.

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan itse ollut huono kaveri, kun en ole koskaan pyytänyt ketään vastavierailulle. Kävin (tai vaihtoehtoisesti kävimme miehen kanssa) monta kertaa kylässä yhden kaveripariskunnan luona, ja ajattelin, että varmaan kuuluisi asiaan kutsua heidät meille, mutta en tullut kutsuneeksi. Syy on ehkä siinä, että jotenkin jännitän sitä, että kotiini tulee vieraita. En ole mikään sulava emäntä, joka iloisena tarjoilee kahvia ja kakkua ja jututtaa vieraita. Voin sietää yksittäisen kaverin, jonka kanssa istumme ja juttelemme, mutta jos pitää kestitä kokonaisia perheitä, niin jännitän älyttömästi. Tuota mainitsemaani kaveria kuitenkin näin kodin ulkopuolella jonkun verran. Paljon helpompi mennä kahvilaan, jossa ei itse tarvitse huolehtia mistään kahvinkeitosta tms.

Miten tämä liittyy aloitukseen, jossa näillä kutsutuilla perheillä on jatkuvasti muita perheiä ja ystäviä kylässä, muttei koskaan tätä ap:n perhettä? Teillähän ei käy ketään kavereita, joten ei oikein ole sama asia kuin ap:n tilanne...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan itse ollut huono kaveri, kun en ole koskaan pyytänyt ketään vastavierailulle. Kävin (tai vaihtoehtoisesti kävimme miehen kanssa) monta kertaa kylässä yhden kaveripariskunnan luona, ja ajattelin, että varmaan kuuluisi asiaan kutsua heidät meille, mutta en tullut kutsuneeksi. Syy on ehkä siinä, että jotenkin jännitän sitä, että kotiini tulee vieraita. En ole mikään sulava emäntä, joka iloisena tarjoilee kahvia ja kakkua ja jututtaa vieraita. Voin sietää yksittäisen kaverin, jonka kanssa istumme ja juttelemme, mutta jos pitää kestitä kokonaisia perheitä, niin jännitän älyttömästi. Tuota mainitsemaani kaveria kuitenkin näin kodin ulkopuolella jonkun verran. Paljon helpompi mennä kahvilaan, jossa ei itse tarvitse huolehtia mistään kahvinkeitosta tms.

Miten tämä liittyy aloitukseen, jossa näillä kutsutuilla perheillä on jatkuvasti muita perheiä ja ystäviä kylässä, muttei koskaan tätä ap:n perhettä? Teillähän ei käy ketään kavereita, joten ei oikein ole sama asia kuin ap:n tilanne...

Ei liity juuri ap:n tapaukseen, mutta toin ilmi yhden seikan, jonka takia joku joskus saattaa olla kutsumatta ihmisiä kotiinsa. Täällä on moni kertonut omia kokemuksiaan. Joku esimerkiksi sanoi, että ei halua kutsua vieraita omaan pieneen kotiinsa. Keskustelu elää. Kuinkakohan moni keskustelu tällä palstalla on sellainen, jossa jokainen viesti alusta loppuun vastaa täysin aloituksen tilannetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sama tilanne kuin ap:llä. Järjestimme aikamme isoja juhlia, pienempiä juhlia, illanistujaisia, kahvitteluja ja vaikka sun mitä, mutta koskaan emme saaneet kutsuja mihinkään. Aikani katselin touhua ja kun ei mitään muutosta tullut, päätin että seuraavat pyöreät vuodet järjestämme ihan muulla formaatilla, yksipuolinen juottaminen ja syöttäminen saa nyt riittää. Näin myös teimme, rahat jotka juhlajärjestelyihin olimme aiemmin laittaneet, laitoimme pieneen kahvitteluhetkeen läheisimmille ja sen jälkeen pyyhkäisimme kahden viikon lomalle lähiperheen kanssa. Entiset juhlissa kävijämme kovasti kyselivät, että miksi ei ole juhlia, kun ne aina kokosi niin kivasti ystävät ja sukulaiset yhteen..... 

AP, teissä ei ole vikaa, ihmiset ovat vaan ahneita, ajattelemattomia ja laiskoja, tämä on oma kokemukseni.

Myös meillä on sama kokemus. Ihmiset ei viitsi tai ei halua tai ei ole varaa pitää kutsuja.

Itse voit kyllä käyttää aikaasi ja rahojasi vaikka kuinka, mutta vastavuoroisuus puuttuu. Ensin itsekin loukkaannuin, mutta sitten vaan päätin että jos järjestän jotain, niin en odota mitään. Eli järjestän juhlat omaksi ilokseni. Nyt niitä on vain huomattavasti harvemmin.

Monet ihmiset ovat käytännöllisiä ja kiireisiä ja käyttävät aikansa ja rahansa omiin tarpeisiinsa.

Älä ota sitä henkilökohtaisesti. Tämä on ajan henki.

Totta. Nykyään ihmisillä on ne muutamat ykkösihmiset, eikä muiden kanssa haluta kuin kevyttä kenttäjutustelua. Moni tekee myös niin että sopii jotain, mutta sitten jos tulee mielekkäämpää seuraa, niin köhköh, onkin tekoflunssa, tai ilmoitetaan suoraan etten tule juhlimaan kolmekymppisiäsi, kun menenkin marjatan kanssa shoppailemaan. Mä loukkaannuin myös aluksi, mietin surullisena jopa häitäni, että en viitsi pitää kekkereitä, kun kuitenkaan kukaan kavereista ei tule. Sitten aloin vain tehdä niin etten enää itsekään kysele kuin sellaisten kavereiden perään joista myös kuuluu minun suuntaani jotain.

Kummilapselle on nyt tulossa rippijuhlat, mutta en ole menossa, koska katson etten ole kummi enää kummilapsen äidin,  minun entisen parhaan ystäväni toiminnan vuoksi. En halunnut enää roikottaa ystävyyttä, kun ystävästä ei kuulunut koskaan muulloin mitään kuin silloin kun kummilapselle piti jotain ostaa juhlapäivinä. Olen enää vain laittanut viestin että onnea! 

Ensin harmitti kokea itsensä kaverittomaksi yksinäiseksi, mutta ns. timantteja nousi sonnan seasta, kun aloin keskittämään energiani niihin jotka selkeästi viihtyivät seurassani, enkä enää huudellut sellaisten perään jotka eivät kahteen vuoteen saa järjestymään tunnin kahvittelua kun on niin "kiire".

Häätkin saatiin pidettyä tänä kesänä, kun kutsuttiin niihin vain perhe, sisarusten puolisot ja lapset, sekä ne muutamat kaverit joita molemmilla meillä on, ja hauskaa oli!! Yhtään ei tarvinnut jännittää että kuka tulee, ja kuka ei ilmoita mitään, ei vaikka on pyydetty vastaamaan kutsuun että tuleeko vai ei. 

jälkeenpäin kuulin kyllä muutamia mutinoita, ja jotkut loukkaantuivat, mutta tämä ei haittaa, kun en ole heidän varaan laseknut enää muutamaan vuoteen yhtään mitään.