Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(

On olemassa myös ihmisiä, jotka eivät ikinä kutsu ketään kotiinsa. Minulla ei käy kuin siivooja ja huoltomies tarvittaessa. Muutama julkkiskin on kertonut toimivansa samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin suomalaista puhetta: MINÄ en TARVITSE uusia ystäviä, en ole VELKAA jollekin randomille, mieluummin MINÄ lähden PERHEENI kanssa sinnetänne, minä minä minä.

Itselläni on erittäin laaja ystäväpiiri, aina en ennätä kaikkia tavata, joskus en vaan jaksa, toisiaan haluan olla yksin, mutta en minä ajattele silti, että elämääni ei missään tapauksessa voisi tulla uusia ihmisiä, koska MINÄ en TARVITSE.

En tarvitsekaan, mutta jos tapaan kivan tyypin, kyllä minua kiinnostaa häneen tutustua eikä kaveripiirini mene siitä rikki, että kutsun hänet jonnekin. Jos pidän kotonani illanistujaiset, jonne on tulossa vanhoja ystäviä, kyllä heidän pitää ymmärtää, että saatan haluta kutsua myös jonkun muun, ketä he eivät tunne.

Jotenkin huvittavaa on sekin, että kovasti korostetaan, että ei aplla tai muilla ole mitään oikeutta odottaa, että joku nyt vastavuoroisesti (huom! käytyään siis ensin syömässä ne apn juustokakut!) kutsuisi häntä, ei aplla ole oikeutta! No, ainakaan minun ystävälliäni ei ole oikeutta odottaa, että jokainen illanvietto minun luonani menee aina samaa rataa, vaan sinnepä onkin saatettu kutsua myös muita.

Kieltämättä pari kaveria on loukkaantunut aikanaan tästä ja marmattanut, että meni ilta pilalle, kun siellä oli vieraita.

No sori, heidän ei enää tästä tarvitse kärsiä, sillä yleensä ystäväni ovat vain iloisia, että tulee vähän vaihtelua menoon.

Yleensä on kysymys siitä ettei halua uusia ihmisiä elämäänsä koska ajattelee ettei niille ole aikaa. Kun on valmiiksi tekeminen siinä ,että ennättää perheensä lisäksi huomioida niitä entisiäkään ystäviä ja muita sukulaisia. Harvalla edes on niin isot tilat kotona että edes voi yhtäaikaa kutsua kovin monia ihmisiä yhtäaikaa.

Niin juuri tätä en ymmärrä. Ei mulla ole miään kellotettua kalenteria, josta olen varannut aikaa huomioda ihmisiä.

Eikähän se rehellisyyden nimissä edes toimi näin. Että siis tänään huomioin Mirkkua, niin sen vuoksi en voi sitten huomioida Markkua, kas kun se olisi Mirkun ajasta pois. Tänään en voi huomioda Mirkkua enkä Markkua, koska tämä on perheaikaani.

Ihmisten huomioiminen vaatii lopulta kovin vähän. Viesti joskus, noin tiedoksi, että muistan sua. Kun askeleet käy yhteen, tavataan isommin tai pienemmästi. Kyse on asenteestasi, siitä, miten sinua voi lähestyä tai miten lähestyt muita. 

Ei ystävienkään kanssa tarvita mitään sen kummempia kommervenkkejä kuin sukulaistenkaan, jos siis ystävyyttä oikeasti on. Kyllä ystävä ymmärtää, että en välttämättä huomioi häntä koko ajan, aina ei tapaaminen käy, jne.

Mutta itsellä ei ole vielä tullut sitä tilannetta, että kiintiö olisi niin täynnä, että ajattelisin, että varmaan tosi  hyvä tyyppi, mutta ei mun nyt KANNATA häneen tutustua, kun sehän muutoin kaikesta muusta pois!

En ole tuo, jolle vastasit. Muistan, kun vuosia sitten tulin töistä kotiin. Mulla oli yhteensä 38 viestiä odottamassa. Kaikki luonnollisesti odottivat, että vastaan niin pian kuin voin. Sehän on kohteliasta. Ja eihän vastaamiseen mene kuin 5 minuuttia, jos toinen ei ala enempää viestittelemään. 38 * 5 minuuttia on 190 minuuttia eli yli 3 tuntia. Ollakseni siis kohtelias ja käyttääkseni 5 minuuttia jokaiselle vastaamiseen, mulla olisi mennyt lähes koko ilta pelkkiin viesteihin vastaamiseen. 5 minuuttia sinne tänne on ihan ok, mutta yli 3 tuntia ei enää olekaan. Lapseton sinkku ehkä voi käyttää työpäivän jälkeen 3 tuntia pelkkään viesteihin nopeasti vastaamiseen, mutta ei perheellinen, jolla on lapset ja kotihommatkin tehtävänä ja koira ulkoilutettavana. 

Myös vuosia sitten entinen opiskelukaverin oli tulossa Kanadasta käymään Suomessa kesälomalla. Laittoi jo hyvissä ajoin eli ennen vappua viestiä ja kysyi, minä viikonloppuna ehtisin tavata. Katsoin kalenteriani ja joka viikonlopulle oli jo varattuna jotain. Vasta syyskuun eka viikonloppu oli vapaa, mutta hän oli silloin jo palannut kotiin Kanadaan. Se kesä oli toki sellainen, jolle sattui osumaan paljon yo-juhlia, häitä, ristiäisiä ja rippijuhlia, mutta  muutenkin oli monenlaisia sovittuja juhannusjuhlia, mökkiviikonloppuja, veneilyreissuja jne oman perheen lomareissun lisäksi. Läheskään kaikki eivät tietenkään olleet aivan välttämättömiä, mutta kun olin jo etukäteen luvannut, ei olisi ollut mukava peruakaan ja tavata sittenkin Kanadasta tulevaa kaveriani. 

Kyllä kiintiö ihan oikeasti voi tulla täyteen, jos on liian höveli tutustumaan jokaiseen, joka osoittaa kiinnostusta tutustumiseen. Ja säilyttää elämässään ihmisiä vuosien takaa, jotka eivät oikeastaan koskaan ole olleet mitenkään tärkeitä ystäviä. Kavereita vain.  Aloin tuolloin karsia ihmisiä elämästäni. Olen tänään puhunut puhelimessa kaksi tuntia ja viestitellyt saman verran. Yhteensä kolmen ihmisen kanssa. Onneksi olen lomalla. Aina ei tietenkään ole tällaisia päiviä, mutta en mä voi sanoa surutyötä tekevälle ystävälleni, että sori mulla ei ole nyt aikaa puhua sun kanssasi, kun pitää vastailla tässä muidenkin viesteihin tai ruveta tutustumaan johonkin uuteen ihmiseen. 

Mun elämäni on tasapainoista ja ystävilleni ja kavereilleni riittää aikaa, kun heitä on vain rajallinen määrä. Annan mieluummin paljon aikaa yhdelle kuin vähän aikaa monelle. Ja todellakin: en TARVITSE ystävä-kaveri-tuttavahaaremia ympärilleni. Muutama läheinen ihmissuhde on mulle tärkeämpi kuin muutama kymmenen vähemmän läheistä ihmissuhdetta. 

Myönnän, että ei mulla tämmöistä ole. Joskus on viestejä enemmän, joskus vähemmän, mutta en mä kieltämättä tunne NIIN paljon ihmisiä, että heistä 38  viestisi mulle samana päivänä, synttäri nyt ehkä . Ja silloin kyllä vastaan jokaiselle onnittelijalle sydämellä, hymiöllä tms.

Lisäksi jos ystäväni elämässä on surua, joka vaatii tukea, voin ihan hyvin sanoa muille ystävilleni, että hei nyt tänään en jaksa, jutellaan joku toinen päivä. Koska he ovat ystäviäni, he ymmärtävät, eivätkä suutu. Samoin ei kukaan ystävistäni odota, että vaikka olen kiireinen, väsynyt tms. niin silti vastaan heti. Vastaan, kun vastaan, ellei asia ole kiireinen. 

Ja jos kaverini tulisi Kanadasta, repisin vaikka mistä sen hetken, että ennätän tavata. Esimerkiksi vaikkapa perheen veneretkelle mennessä voisi ehkä matkalla tavata, laittaa mies ja lapset jätskiostokille ja istahtaa ystävän kanssa kahville.

Mutta tuntuu, että sinun kalenterisi onkin kyllä enemmän täynnä velvollisuuksia kuin ystävien yhteydenottoja.

Oli. Ei ole enää. Tuo velvollisuus on hyvä sana kuvaamaan tilannetta, jolloin ihmissuhteita vain on yksinkertaisesti liikaa. Silloin alkaa tuntea osan ihmissuhteistaan velvollisuuksiksi. Niistä ei saa enää itse mitään iloa eikä saa toinenkaan osapuoli. Yritetään puoliväkisin ylläpitää ihmissuhdetta, jolla ei realistisesti ajateltuna ole minkäänlaista tulevaisuutta. On parempi keskittyä niihin, joiden kanssa haluaa suhteensa jatkuvan ja joiden kanssa suhteen jatkuminen on mahdollista. Jälkimmäisellä tarkoitan esim sitä, jos toisen odotukset yhteydenpidon tiiviyteen on paljon korkeammat kuin toisella, toinen joutuu antamaan enemmän kuin haluaisi ja toinen taas saa vähemmän kuin haluaisi. Tai jos ajatellaan aloittajan tilannetta, hän haluaa vastavuoroisia kyläilykutsuja, mutta joku toinen taas ei halua. 

Sanoisin, että totta kai. Mutta miten tämä sitten tarkoittaa sitä, että ei kannata tutustua uuteen, kiinnostavaan ihmiseen? Ei se, että antaa jollekin ihmiselle mahdollisuuden, tutustuu häneen, tarkoita tietenkään, että tuon ihmisen pitää antaa täyttää kalenteria, vaikka ei tahdo, tavata, vaikka ei tahdo, jne.

Kuten sanottua, mä en tiedä, miten se edes käytännössä toimii. Siis tapaan vaikka töissä ihmisen, joka on kiinnostava, meillä synkkaa, jutellaan paljon niin tuleeko mun ajatella, että ei stop, nyt tykkänään, mun täytyy keskittyä niihin, joiden kanssa haluan suhteen jatkuvan?

Ehkä kyse on tosiaankin siitä, että ollaan niin velvollisuudentuntoisia, että kerran solmituista tuttavuuksista ei osata irrottautua, vaan jäädään vangiksi.

Mutta tämä on surullista, koska sitten jää monet ystävyydet syntymättä jo etukäteen ja monet yksinäiset jäävät aina vain yksinäisiksi.

Itselle on monta kertaa käynyt niin, että tutustun johonkin, hän tulee mukaan jonnekin ja saattaa hyvin olla, että meidän yhteys ei ole kovin tiivis, mutta hän on ystävystynyt jo jonkun muun kanssa sieltä ja heidän ystävyys tiivistyy.

Yritän sanoa, että ei kai se niin vaarallista ole, tutustua ihmisiin?

Vierailija kirjoitti:

Mä olen empaattinen mukava ja omasta mielestäni sopivan sosiaalinen, mutta mulla on high functioning autismin piirteitä. Sen olen huomannut karkottavan ihmisiä pois ja saavan minut mm. työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Olen huomannut, että ihmiset aistivat pienetkin tällaiset erilaisuuden vivahde-erot. Tällä hetkellä mulla ei ole oikein ystäviä, kun en uskalla lähteä etsimään uusia. Aina vaan saan pettyä.

Toisaalta sitä luulis, että itsekin erilaisuudesta kärsivät eivät tuomitse muita ja ns. normaalin käytöksen vaatimukset ovat autistin seurassa väljemmät. Ehkä muiden olisi hyvä tietää autismista, niin ei tule vääriä tulkintoja esim. "mitä tein väärin, kun se väisti mun halauksen" tms. 

Kestäisivätpä kyläilyt maksimissaan tunnin, niin uskaltaisin pyytää ihmisiä käymään. Varmaan sellaista toimintaa kuin "tuu kahville" ei ole enää olemassakaan, vaan jos vaivaudutaan paikalle, pitää olla kattaus kunnossa ja aikaa kuluu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa ystävä piirissä normaalisti kutsutaan ittemme toisille kylään. Laittaa vaan viestin että voisin poiketa tänään kahvilla. Silleen sitä ennenki kyläiltiin eikä mitään kauheita suunitelmia.

Yök. Kun olin lapsi, oli normaalia, että joku tuttu lompsi sisälle kutsumatta ja itsestään ilmoittamatta. Ovikello vaan kilahti, samalla ovi aukaistiin ja vieras käveli sisälle ja eteisestä kuului vain huuto "Päivää, onko täällä ketään kotona?". Tai sitten vaikka äitini siskon perhe pöllähti autolla pihaan kesken sunnuntaita ja eihän siinä auttanut muu kuin alkaa viihdyttämään vieraita. Se oli ihan kamalaa minun mielestäni. Inhosin yli kaiken jo pienenä sitä, että omalle reviirilleni tultiin omin luvin kunnioittamatta yhtään isäntäväen rauhaa ja edes kysymättä sopiiko asia.

Kun muutin omaan kotiin, niin sanoin ihan kaikille, että en päästä sisälle, jos minua ei huvita nähdä tai se ei sovi muuten. Voin olla vaikka pihalla pihatöissä, mutta siltikään se ei tarkoita sitä, että olisin valmis seurustelemaan muiden kanssa muutamaa minuuttia kauemmin. En itsekään mene edes vanhemmilleni kysymättä ensin sopiiko asia ja silloinkaan en todellakaan odota mitään kestitsemistä.

Et kertonut, mitä äitisi oli mieltä siskonsa vierailuista. Äiti piti, mutta sinä et?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin suomalaista puhetta: MINÄ en TARVITSE uusia ystäviä, en ole VELKAA jollekin randomille, mieluummin MINÄ lähden PERHEENI kanssa sinnetänne, minä minä minä.

Itselläni on erittäin laaja ystäväpiiri, aina en ennätä kaikkia tavata, joskus en vaan jaksa, toisiaan haluan olla yksin, mutta en minä ajattele silti, että elämääni ei missään tapauksessa voisi tulla uusia ihmisiä, koska MINÄ en TARVITSE.

En tarvitsekaan, mutta jos tapaan kivan tyypin, kyllä minua kiinnostaa häneen tutustua eikä kaveripiirini mene siitä rikki, että kutsun hänet jonnekin. Jos pidän kotonani illanistujaiset, jonne on tulossa vanhoja ystäviä, kyllä heidän pitää ymmärtää, että saatan haluta kutsua myös jonkun muun, ketä he eivät tunne.

Jotenkin huvittavaa on sekin, että kovasti korostetaan, että ei aplla tai muilla ole mitään oikeutta odottaa, että joku nyt vastavuoroisesti (huom! käytyään siis ensin syömässä ne apn juustokakut!) kutsuisi häntä, ei aplla ole oikeutta! No, ainakaan minun ystävälliäni ei ole oikeutta odottaa, että jokainen illanvietto minun luonani menee aina samaa rataa, vaan sinnepä onkin saatettu kutsua myös muita.

Kieltämättä pari kaveria on loukkaantunut aikanaan tästä ja marmattanut, että meni ilta pilalle, kun siellä oli vieraita.

No sori, heidän ei enää tästä tarvitse kärsiä, sillä yleensä ystäväni ovat vain iloisia, että tulee vähän vaihtelua menoon.

Ihmiset on erilaisia. Mulla ei ole ystäväporukoita, joka kokoontuisi yhdessä. Isommalla porukalla kokoonnutaan vain mun ja mieheni sisarusten perheiden kanssa eikä kukaan tuo mukanaan edes omia ystäviään ja kavereitaan saatika sitten jotain uusia tuttavuuksia. Tilanne voisikin olla erilainen, jos olisi ystäväporukka, johon jokainen voisi tulla milloin kenenkin kanssa. 

Oletko koskaan ajatellut, miksi noin? Mä kun en vaan käsitä. Kyllä siihen ystäväporukkaan lukeutuu siis myös sisareni miehineen kuten myös miehen veli ja sisar puolisoineen, jos sattuvat haluamaan/pääsemään tulla.

Ei meillä ole tarkkaa rajaa edes siitä, kuka on sukua, vaan miehen sisarukset ja heidän puolisonsa ovat myös ystäviäni ja toisin päin. En ajattele erikseen, että nyt kutsutaan sukua ja nyt kutsutaan ystäviä.

Olisi musta erittäin erikoista, että jos ollaan vaikka mökillä jollain sisarusmuodostelmalla (usein esim. miehen sisarukset perheineen ja me) joku alkaisi urputtamaan, jos haluaisin kutsua sinne myös ystäväpariskunnan. 

Mitä se nimenomaan olisi heiltä pois?

En ole ajatellut. Tosin en keksi mitään syytäkään, miksi mun pitäisi ottaa ystäväni mukaan vaikkapa mökille, jos ollaan menossa sinne sisarusten perheiden kanssa. Ehkä mulla on jonkinlainen ajatus, että jos mä otan ystäväni mukaan, sitten kaikki muutkin voivat ottaa ystävänsä mukaan. Ja sen jälkeen jonkun pitää jäädä pois, koska kaikki eivät enää mahdu. Meillä siis suvun yhteinen mökki enkä mä voi sanoa sisaruksilleni, että vain minä saan tuoda ystäväni mukaan, mutta muut eivät. Lisäksi, kun olen sisarusteni perheiden kanssa mökillä, voin valvoa niin pitkään kuin hivttaa, nukkua niin myöhään kuin huvittaa ja nukkua vaikka päiväunte, jos huvittaa. Jos kutsuisin mukaan ystäviänikin, mun pitäisi huolehtia heidän viihtyvyydestään ja elää heidän rytminsä mukaan. Huolehtia, että heille on ruoka silloin, kun heillä on nälkä jne. Ystäviä voi pyytää mökille silloin, kun muut sisarukset perheineen eivät ole siellä. 

Miksi taas mulla ei ole ystäväporukoita johtuu siitä, että ystäväni ovat hyvin erilaisia ihmisiä. Kaksi heistä on sellaisia, että eivät yksinkertaisesti tulisi toistensa kanssa toimeen. En kerro  tarkemmin, mutta toinen heistä on hiljainen ja herkästi mielensä pahoittava ja toinen taas totuudentorvi, joka voi sanoa mitä mieleen juolahtaa. Ja heidän arvomaailmansa sekä elämäntapansa täysin päinvastaiset. En halua mitään draamaa, joten on parempi, että en pyydä näitä ihmisiä samaan aikaan samaan paikkaan. Aikoinaan järjestin silloisen työpaikkani työkavereille illanistujaiset enkä tiennyt, että yksi työkaverini alkoholia saatuaan muuttuu todella ilkeäksi. Olipa kiva katsoa, kun tämä keski-ikäinen nainen sai nuoremmat uudet työntekijät ilkeyksillään itkemään. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kutsuin sen porukan mihinkään. 

Ei mekään kutsuta lisävieraita paikkaan johon on jo sovittu mentävän jollain sisarusporukalla. Sen sijaan siinä menee minulal raja, että esim. joulupyhiä tai juhannusta ei kenenkään joka minut tuntee, tarvitse yksin viettää. En pystyisi olemaan hyvillä mielin joulupöydässä jos tietäisin että kaverini istuu yksin kotona, vain siksi että meidän mukaan ei mahdu.

Mä ymmärrän. Meillä on niin pitkät jouluperinteet (siis vuosikymmeniä), että mun on vaikea kuvitella viettäväni joulua jonkun ystäväni tai kaverini kanssa eikä läheisteni kanssa. Meitä kun on jo neljässä sukupolvessa ja niin monta, että enää muutamaan vuoteen ei olla mahduttu meille viettämään joulua. Aiemmin vietettiin joka toinen vuosi meillä ja joka toinen siskollani, mutta nyt vietetään siskollani. Siskollani on isompi olohuone, joten sinne saa kaksi isoa ruokapäytää. Mun olohuoneeseeni mahtuu vain yksi 12 hengen ruokapöytä. Jo viime joulu oli hieman harmillinen, kun koronasuositusten vuoksi jouduttiin jakamaan porukka kahteen osaan ja viettämään erillään. Joulupukki vietti joulunsa meillä ja suvun pienet taas sikoni luona. Älypuhelinpukki onnistui ihan hyvin, mutta paljon mukavampaa on nähdä kaikki livenä eikä luurin kautta. Onneksi ystävissäni ja kavereissani ei ole ketään, joka joutuisi viettämään joulunsa ihan yksin. Juhannusta taas minä vietän erittäin mielelläni yksin. Nautin, kun pääkaupunkiseutu hiljenee ihmisten suunnatessa mökeilleen ja muualle. 

- eri - 

"Vuoroin vieraissa"-ajattelu on valitettavasti jäänyt 1900-luvulle.

Minulle tämä on itsestäänselvää, en kutsu ketään, joka ei kutsu minua.

Järjestin exäni lapsuudenystäville kerran kesässä (ainakin omasta mielestäni) mukavat kekkerit, keksin teeman, sen mukaiset ruuat ja somisteet ym. ym. Kutsuissa: vp minun numerooni, kaikki ilmoittautuivat exälle :(

Vastavuoroista kutsua sai useimmilta turhaan odottaa, niinpä vieraslista kutistui vuosi vuodelta, kun kutsuin vain ne vastakutsun esittäneet.

Apkin voi jättää epäkohteliaat vieraansa toisen tai kolmannen kerran jälkeen kutsumatta.

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä, ei tämä kaikki välttämättä johdu ollenkaan teistä! Kuulostat mukavalta ihmiseltä!

Soittiko hän sinulle vai mistä tiedät miltä aloittaja kuulostaa??

Kerro kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä, ei tämä kaikki välttämättä johdu ollenkaan teistä! Kuulostat mukavalta ihmiseltä!

Soittiko hän sinulle vai mistä tiedät miltä aloittaja kuulostaa??

Jaha se on ilta taas ja nokkela ilkimys heräilee, kun trollin silmiin ei valo enää satu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin suomalaista puhetta: MINÄ en TARVITSE uusia ystäviä, en ole VELKAA jollekin randomille, mieluummin MINÄ lähden PERHEENI kanssa sinnetänne, minä minä minä.

Itselläni on erittäin laaja ystäväpiiri, aina en ennätä kaikkia tavata, joskus en vaan jaksa, toisiaan haluan olla yksin, mutta en minä ajattele silti, että elämääni ei missään tapauksessa voisi tulla uusia ihmisiä, koska MINÄ en TARVITSE.

En tarvitsekaan, mutta jos tapaan kivan tyypin, kyllä minua kiinnostaa häneen tutustua eikä kaveripiirini mene siitä rikki, että kutsun hänet jonnekin. Jos pidän kotonani illanistujaiset, jonne on tulossa vanhoja ystäviä, kyllä heidän pitää ymmärtää, että saatan haluta kutsua myös jonkun muun, ketä he eivät tunne.

Jotenkin huvittavaa on sekin, että kovasti korostetaan, että ei aplla tai muilla ole mitään oikeutta odottaa, että joku nyt vastavuoroisesti (huom! käytyään siis ensin syömässä ne apn juustokakut!) kutsuisi häntä, ei aplla ole oikeutta! No, ainakaan minun ystävälliäni ei ole oikeutta odottaa, että jokainen illanvietto minun luonani menee aina samaa rataa, vaan sinnepä onkin saatettu kutsua myös muita.

Kieltämättä pari kaveria on loukkaantunut aikanaan tästä ja marmattanut, että meni ilta pilalle, kun siellä oli vieraita.

No sori, heidän ei enää tästä tarvitse kärsiä, sillä yleensä ystäväni ovat vain iloisia, että tulee vähän vaihtelua menoon.

Yleensä on kysymys siitä ettei halua uusia ihmisiä elämäänsä koska ajattelee ettei niille ole aikaa. Kun on valmiiksi tekeminen siinä ,että ennättää perheensä lisäksi huomioida niitä entisiäkään ystäviä ja muita sukulaisia. Harvalla edes on niin isot tilat kotona että edes voi yhtäaikaa kutsua kovin monia ihmisiä yhtäaikaa.

Niin juuri tätä en ymmärrä. Ei mulla ole miään kellotettua kalenteria, josta olen varannut aikaa huomioda ihmisiä.

Eikähän se rehellisyyden nimissä edes toimi näin. Että siis tänään huomioin Mirkkua, niin sen vuoksi en voi sitten huomioida Markkua, kas kun se olisi Mirkun ajasta pois. Tänään en voi huomioda Mirkkua enkä Markkua, koska tämä on perheaikaani.

Ihmisten huomioiminen vaatii lopulta kovin vähän. Viesti joskus, noin tiedoksi, että muistan sua. Kun askeleet käy yhteen, tavataan isommin tai pienemmästi. Kyse on asenteestasi, siitä, miten sinua voi lähestyä tai miten lähestyt muita. 

Ei ystävienkään kanssa tarvita mitään sen kummempia kommervenkkejä kuin sukulaistenkaan, jos siis ystävyyttä oikeasti on. Kyllä ystävä ymmärtää, että en välttämättä huomioi häntä koko ajan, aina ei tapaaminen käy, jne.

Mutta itsellä ei ole vielä tullut sitä tilannetta, että kiintiö olisi niin täynnä, että ajattelisin, että varmaan tosi  hyvä tyyppi, mutta ei mun nyt KANNATA häneen tutustua, kun sehän muutoin kaikesta muusta pois!

En ole tuo, jolle vastasit. Muistan, kun vuosia sitten tulin töistä kotiin. Mulla oli yhteensä 38 viestiä odottamassa. Kaikki luonnollisesti odottivat, että vastaan niin pian kuin voin. Sehän on kohteliasta. Ja eihän vastaamiseen mene kuin 5 minuuttia, jos toinen ei ala enempää viestittelemään. 38 * 5 minuuttia on 190 minuuttia eli yli 3 tuntia. Ollakseni siis kohtelias ja käyttääkseni 5 minuuttia jokaiselle vastaamiseen, mulla olisi mennyt lähes koko ilta pelkkiin viesteihin vastaamiseen. 5 minuuttia sinne tänne on ihan ok, mutta yli 3 tuntia ei enää olekaan. Lapseton sinkku ehkä voi käyttää työpäivän jälkeen 3 tuntia pelkkään viesteihin nopeasti vastaamiseen, mutta ei perheellinen, jolla on lapset ja kotihommatkin tehtävänä ja koira ulkoilutettavana. 

Myös vuosia sitten entinen opiskelukaverin oli tulossa Kanadasta käymään Suomessa kesälomalla. Laittoi jo hyvissä ajoin eli ennen vappua viestiä ja kysyi, minä viikonloppuna ehtisin tavata. Katsoin kalenteriani ja joka viikonlopulle oli jo varattuna jotain. Vasta syyskuun eka viikonloppu oli vapaa, mutta hän oli silloin jo palannut kotiin Kanadaan. Se kesä oli toki sellainen, jolle sattui osumaan paljon yo-juhlia, häitä, ristiäisiä ja rippijuhlia, mutta  muutenkin oli monenlaisia sovittuja juhannusjuhlia, mökkiviikonloppuja, veneilyreissuja jne oman perheen lomareissun lisäksi. Läheskään kaikki eivät tietenkään olleet aivan välttämättömiä, mutta kun olin jo etukäteen luvannut, ei olisi ollut mukava peruakaan ja tavata sittenkin Kanadasta tulevaa kaveriani. 

Kyllä kiintiö ihan oikeasti voi tulla täyteen, jos on liian höveli tutustumaan jokaiseen, joka osoittaa kiinnostusta tutustumiseen. Ja säilyttää elämässään ihmisiä vuosien takaa, jotka eivät oikeastaan koskaan ole olleet mitenkään tärkeitä ystäviä. Kavereita vain.  Aloin tuolloin karsia ihmisiä elämästäni. Olen tänään puhunut puhelimessa kaksi tuntia ja viestitellyt saman verran. Yhteensä kolmen ihmisen kanssa. Onneksi olen lomalla. Aina ei tietenkään ole tällaisia päiviä, mutta en mä voi sanoa surutyötä tekevälle ystävälleni, että sori mulla ei ole nyt aikaa puhua sun kanssasi, kun pitää vastailla tässä muidenkin viesteihin tai ruveta tutustumaan johonkin uuteen ihmiseen. 

Mun elämäni on tasapainoista ja ystävilleni ja kavereilleni riittää aikaa, kun heitä on vain rajallinen määrä. Annan mieluummin paljon aikaa yhdelle kuin vähän aikaa monelle. Ja todellakin: en TARVITSE ystävä-kaveri-tuttavahaaremia ympärilleni. Muutama läheinen ihmissuhde on mulle tärkeämpi kuin muutama kymmenen vähemmän läheistä ihmissuhdetta. 

Myönnän, että ei mulla tämmöistä ole. Joskus on viestejä enemmän, joskus vähemmän, mutta en mä kieltämättä tunne NIIN paljon ihmisiä, että heistä 38  viestisi mulle samana päivänä, synttäri nyt ehkä . Ja silloin kyllä vastaan jokaiselle onnittelijalle sydämellä, hymiöllä tms.

Lisäksi jos ystäväni elämässä on surua, joka vaatii tukea, voin ihan hyvin sanoa muille ystävilleni, että hei nyt tänään en jaksa, jutellaan joku toinen päivä. Koska he ovat ystäviäni, he ymmärtävät, eivätkä suutu. Samoin ei kukaan ystävistäni odota, että vaikka olen kiireinen, väsynyt tms. niin silti vastaan heti. Vastaan, kun vastaan, ellei asia ole kiireinen. 

Ja jos kaverini tulisi Kanadasta, repisin vaikka mistä sen hetken, että ennätän tavata. Esimerkiksi vaikkapa perheen veneretkelle mennessä voisi ehkä matkalla tavata, laittaa mies ja lapset jätskiostokille ja istahtaa ystävän kanssa kahville.

Mutta tuntuu, että sinun kalenterisi onkin kyllä enemmän täynnä velvollisuuksia kuin ystävien yhteydenottoja.

Oli. Ei ole enää. Tuo velvollisuus on hyvä sana kuvaamaan tilannetta, jolloin ihmissuhteita vain on yksinkertaisesti liikaa. Silloin alkaa tuntea osan ihmissuhteistaan velvollisuuksiksi. Niistä ei saa enää itse mitään iloa eikä saa toinenkaan osapuoli. Yritetään puoliväkisin ylläpitää ihmissuhdetta, jolla ei realistisesti ajateltuna ole minkäänlaista tulevaisuutta. On parempi keskittyä niihin, joiden kanssa haluaa suhteensa jatkuvan ja joiden kanssa suhteen jatkuminen on mahdollista. Jälkimmäisellä tarkoitan esim sitä, jos toisen odotukset yhteydenpidon tiiviyteen on paljon korkeammat kuin toisella, toinen joutuu antamaan enemmän kuin haluaisi ja toinen taas saa vähemmän kuin haluaisi. Tai jos ajatellaan aloittajan tilannetta, hän haluaa vastavuoroisia kyläilykutsuja, mutta joku toinen taas ei halua. 

Sanoisin, että totta kai. Mutta miten tämä sitten tarkoittaa sitä, että ei kannata tutustua uuteen, kiinnostavaan ihmiseen? Ei se, että antaa jollekin ihmiselle mahdollisuuden, tutustuu häneen, tarkoita tietenkään, että tuon ihmisen pitää antaa täyttää kalenteria, vaikka ei tahdo, tavata, vaikka ei tahdo, jne.

Kuten sanottua, mä en tiedä, miten se edes käytännössä toimii. Siis tapaan vaikka töissä ihmisen, joka on kiinnostava, meillä synkkaa, jutellaan paljon niin tuleeko mun ajatella, että ei stop, nyt tykkänään, mun täytyy keskittyä niihin, joiden kanssa haluan suhteen jatkuvan?

Ehkä kyse on tosiaankin siitä, että ollaan niin velvollisuudentuntoisia, että kerran solmituista tuttavuuksista ei osata irrottautua, vaan jäädään vangiksi.

Mutta tämä on surullista, koska sitten jää monet ystävyydet syntymättä jo etukäteen ja monet yksinäiset jäävät aina vain yksinäisiksi.

Itselle on monta kertaa käynyt niin, että tutustun johonkin, hän tulee mukaan jonnekin ja saattaa hyvin olla, että meidän yhteys ei ole kovin tiivis, mutta hän on ystävystynyt jo jonkun muun kanssa sieltä ja heidän ystävyys tiivistyy.

Yritän sanoa, että ei kai se niin vaarallista ole, tutustua ihmisiin?

Kaikki mun työkaverini ovat kiinnostavia. Mutta homma toimi niin, että olen heidän kanssaan töissä, en kotona. Joskus lähdetään työporukalla töiden jälkeen lasilliselle, mutta silloin pyydetään koko porukka mukaan eikä vain yhtä tai kahta. Jokainen lähtee sen mukaan, miten sillä hetkellä itselle sopii. Joskus lähtee kaikki, joskus lähtee vain osa. Kenelläkään ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, jos joku haluaa tavata työkaveriaan muulloinkin. Työkaveriin tutustumiseen ei kuitenkaan tarvita muita työkavereita vaan tutustuminen tapahtuu jo työpaikalla töitä tehdessä.

Mä tutustun muihin ihmisiin helposti. Ja se mun aiempi ongelmani juuri olikin. Koska en osannut pitää omia rajojani vaan varsin hövelisti annoin puhelinnumeroni tai pyysin FB-kavereikseni. Ja sitten mulla oli viestejä ihmisiltä, joiden kanssa mun ei ollut tarkoituskaan ystävystyä. Olen tutustunut noin 30:een naapuriinikin. Juttelen heidän kanssa pihassa, kun osutaan samaan aikaan. Mutta en yritäkään tehdä lähempää tuttavuutta. En anna puhelinnumeroani enkä pyydä edes FB-kavereikseni. Kaikilla naapureillani on mahdollisuus tutustua toisiinsa, jos haluavat. Eivät tarvitse mua tutustuakseen toisiinsa kuten työkaverinikaan eivät tarvitse mua tutustuakseen toisiinsa. Kukaan naapureistani ei  siis ole yksinäinen siksi, että mä en ole tutustuttanut naapureitani toisiinsa. 

Tietenkin joskus tutustuu ihmisiin, joiden kanssa voisi olla mahdollisuuksia jopa ystävyyteen. Vaikka olisi miten ihana ihminen tahansa, niin jos mä tunnen, että mulla ei nyt ole resursseja alkaa muodostaa lähempää suhdetta ko ihmisen kanssa, en halua enää antaa edes väärää signaalia esim pyytämällä häntä FB-kaverikseni. En myöskään ala järjestämään tällaista ihmistä varten tilaisuuksia, joissa hän voisi tutustua mun tuntemiini ihmisiin.

Tunnen paljon oikein kivoja ihmisiä, joita olen tavannut esimerkiksi koirapuistossa. Tiedän tapaavani heitä uudelleen koirapuistossa, kun osutaan sinne samaan aikaan. Ei mun tarvitse pyytää heiltä yhteystietoja tai antaa omiani, jotta voitaisiin sopia, milloin mennään koirapuistoon. Tällä alueella ei ole kuin yksi koirapuisto ja kyllä siellä törmää tuttuihin, kun käy tarpeeksi usein. Kukaan ei tarvitse mua mukaansa koirapuistoonkaan tutustuakseen siellä muihin koiranomistajiin. Kun käy oman koiranssa kanssa siellä tarpeeksi usein, ensin jää mieleen koirat ja sitten niiden omistajat. Ei muuta kuin tutustumaan ja jossain vaiheessa, jos toinen vaikuttaa mukavalta, voi kävellä vaikka samaa matkaa koirapuistosta pois. Jos siis asuu samalla suunnalla. 

Mussa ei ole tippaakaan "parittajaverta" En mä osaa sanoa, voisiko työkaveristani Miiasta tulla hyväkin ystävä työkaverini Jonnan kanssa. Tai olisiko naapurini Virtaset sopiva ystäväperhe naapureilleni Mäkisille. Tai olisiko Tessun omistajasta ainesta Rikun omistajan ystäväksi. Tai työkaveristani Miiasta Tessun omistajalle tai naapureilleni Mäkisille. En ole koskaan järjestänyt sokkotreffejäkään, koska en osaa sanoa, kuka sopisi kenellekin. Ajattelen, että järjestetyt tutustumiset kuuluvat enemmän varhaislapsuuteen, kun lapsi ei vielä osaa tutustua muihin lapsiin itse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa ystävä piirissä normaalisti kutsutaan ittemme toisille kylään. Laittaa vaan viestin että voisin poiketa tänään kahvilla. Silleen sitä ennenki kyläiltiin eikä mitään kauheita suunitelmia.

Yök. Kun olin lapsi, oli normaalia, että joku tuttu lompsi sisälle kutsumatta ja itsestään ilmoittamatta. Ovikello vaan kilahti, samalla ovi aukaistiin ja vieras käveli sisälle ja eteisestä kuului vain huuto "Päivää, onko täällä ketään kotona?". Tai sitten vaikka äitini siskon perhe pöllähti autolla pihaan kesken sunnuntaita ja eihän siinä auttanut muu kuin alkaa viihdyttämään vieraita. Se oli ihan kamalaa minun mielestäni. Inhosin yli kaiken jo pienenä sitä, että omalle reviirilleni tultiin omin luvin kunnioittamatta yhtään isäntäväen rauhaa ja edes kysymättä sopiiko asia.

Kun muutin omaan kotiin, niin sanoin ihan kaikille, että en päästä sisälle, jos minua ei huvita nähdä tai se ei sovi muuten. Voin olla vaikka pihalla pihatöissä, mutta siltikään se ei tarkoita sitä, että olisin valmis seurustelemaan muiden kanssa muutamaa minuuttia kauemmin. En itsekään mene edes vanhemmilleni kysymättä ensin sopiiko asia ja silloinkaan en todellakaan odota mitään kestitsemistä.

Et kertonut, mitä äitisi oli mieltä siskonsa vierailuista. Äiti piti, mutta sinä et?

Yleensä hän oli harmistunut, sillä hänen siskollaan juttua riitti tuntikausia ja asiaa oli vähän. Siinä meni aikaa hukkaan paljon ja ylimääräistä aikaa ei ollut silloinkaan liikaa. Isää ärsytti sitäkin enemmän ja usein hän jatkoi aikansa kuunneltuaan ja kahviteltuaan niitä töitä, jotka kesken olivat jääneet.

Vieraille on oma aikansa ja sen ajan isäntäperhe määrittelee, ei vieras.

Kuulostatte mukavalta perheeltä, kutusuisin heti kylään❤️🤗 Onko sinulla harrastuksia tai käyttekö lasten kanssa kerhoissa tms? Sieltä löytyy myös mukavia tuttuja!

Kaikennäköisiä ystäviä ja kavereita on.

Itse lopetin soittelun monellekin kaverille soittelun, kun huomasin että he eivät koskaan soita minulle päin.

Hyvät kaverit ja ystävät on harvinaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä voi olla koronavälttelyä. Osa ei ole varmaan tottunut vuoroin kylään -tapaan ja tarjoilujen valmistamiseen. Entä heidän arkikiireet. Onko heillä tiedossa pätevä syy, että missä lapsen äiti on, koska osa voi ajatella että isä vei lapsen äidiltä – että pelkääkö joku sitä asiaa. Varmasti on lapselle ja sinulle vielä uusia kavereita tiedossa, onneksi on se yksi kiva jo. Joskus se vaatii vähän etsimistä että sopiiko toisten kanssa yhteen ja onko yhtä aktiivinen kyläilijä. 

Mitäh? Pätevä syy miksi isä vei lapsen äidiltä, ei nyt meni kyllä ohi. Apn perhe toivoo vastakutsua, ei kukaan ole vienyt mitään tai ketään nyt keneltäkään

Ohis

En ole tuon kirjoittaja, mutta hän varmaan ymmärsi väärin tuon alun, kun AP aloittaa kirjoituksensa näin: ”Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat- - -”

Minäkin luulin aluksi että AP on siis 40-vuotias mies yksin lapsen kanssa. Oikeasti tuossa lukee niin. Niin tämä on varmaan vastaus siihen, että jos kavereille on epäselvää miksi ovat kahden, niin se voi aiheuttaa oudoksuntaa.

AP:n perheelle toivotan tsemppiä, kuulostat kivalta ihmisiltä!

Vierailija kirjoitti:

Mä sanoisin aloittajalle, että ei kannata liikaa yrittää. Jos vastakaikua ei varsin nopeasti tule, tuskin sitä tulee myöhemminkään. Ehkä tosiaan olisi myös parempi koittaa tutustua muihin ensin muualla eikä kovin nopesti olla kutsumassa kotiinsa. Eikä ainakaan kutsu kotiinsa toista kertaa, jos ei ole sitä ennen tullut kutsua toisen kotiin. Tai pyydetty mukaan edes jonnekin, vaikka jonnekin kahvilaan tms. Ihmiset ovat erilaisia ja jotkut ovat valmiita kutsumaan kotiinsa puolituttujakin, mutta toiset vasta sitten, kun ollaan kunnolla tutustuttu ja ystävystytty. Osa aloituksessa kuvatuista tilanteista voi olla niitä, jossa vieraantuminen on jo alkanut tapahtua. Kuitenkin jossain mielessä vielä haluttaisiin pitää yhteyttä ja siksi vastataan kutsuun myöntävästi. Ei kuitenkaan olla enää niin läheisiä, että järjestettäisiin itse vastaavaa. 

Tuli vielä mieleen, että missä määrin olette muuten yhteysissä? Soittelette, viestittelette, kyselette kuulumisia ja tapaatte muissa tilanteissa kuin vain kutsuttuna kahville tai syömään? Ja onko tällainen yhteydenpito vastavuoroista vai lähinnä sinun ylläpitämääsi? Jos jälkimmäistä, valitettavasti suhteesi heihin taitaa merkitä sinulle enemmän  kuin heille. Puhut ystävistäsi, mutta puhuvatko he sinusta muille ystävänään? 

Olen jo 60v ja elämässäni on ollut paljon ihmissuhteita, jotka ovat jo aikoja sitten jääneet taakse. On muutettu eri paikkakunnille tai jopa eri mantereille. On lähdetty elämään omaa elämää, joka on ollut hyvin erilaista kun toisen elämä. Mulla oli aikoinaan hyvä ja pitkä ystävyyssuhde. Suunnittelimme paljon, mitä teemme sitten, kun lapset ovat isoja. Miten pääsemme vaikka käymään Tallinnassa, Lontoossa tms, kun ei tarvitse ottaa lapsia enää mukaan. Kun lopulta pääsimme tuohon elämänvaiheeseen, ystäväni hankkikin vielä iltatähden. Hän alkoi taas istua hiekkalaatikolla, käydä leikkipuistoissa ja elää pikkulapsiperheen elämää. Mulla taas oli nuorempikin lapsi jo lukiossa. Jotta pääsimme yhdessä jonnekin, edes leffaan, hänen piti aina huolehtia, että mies tai teinit ovat nuorimmaisen kanssa. Mun oli helppoa lähteä milloin vaan ja minne vaan, mutta hänen ei. Asiat, joita yritettiin yhdessä tehdä, vaativat taas enemmän tai vähemmän säätämistä. Mikä tietysti oli ihan ymmärrettävää, koska elämäntilanteemme olivat aivan erilaiset. Vähitellen aloin tehdä yhä enemmän asioita muiden kuin tämän ystäväni kanssa. Ja hän luonnollisesti solmi uusia ystävyyssuhteita muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Tiemme vain yksinkertaisesti erkanivat. 

Tätähän se on. Ystävyyksiä muodostuu kun ollaan samanlaisessa tilanteessa. Esim. Opiskelemassa tai siellä hiekkalaatikon reunalla. Sitten tilanteet muuttuu, muutetaan tms. Ja yhteys viilenee ja joskus katkeaa kokonaan. Hyvin harvoin on niin sanottua ikuista ystävyyttä, joka kestää muuttumattomana etäisyydet, eri elämäntilanteet sun muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin suomalaista puhetta: MINÄ en TARVITSE uusia ystäviä, en ole VELKAA jollekin randomille, mieluummin MINÄ lähden PERHEENI kanssa sinnetänne, minä minä minä.

Itselläni on erittäin laaja ystäväpiiri, aina en ennätä kaikkia tavata, joskus en vaan jaksa, toisiaan haluan olla yksin, mutta en minä ajattele silti, että elämääni ei missään tapauksessa voisi tulla uusia ihmisiä, koska MINÄ en TARVITSE.

En tarvitsekaan, mutta jos tapaan kivan tyypin, kyllä minua kiinnostaa häneen tutustua eikä kaveripiirini mene siitä rikki, että kutsun hänet jonnekin. Jos pidän kotonani illanistujaiset, jonne on tulossa vanhoja ystäviä, kyllä heidän pitää ymmärtää, että saatan haluta kutsua myös jonkun muun, ketä he eivät tunne.

Jotenkin huvittavaa on sekin, että kovasti korostetaan, että ei aplla tai muilla ole mitään oikeutta odottaa, että joku nyt vastavuoroisesti (huom! käytyään siis ensin syömässä ne apn juustokakut!) kutsuisi häntä, ei aplla ole oikeutta! No, ainakaan minun ystävälliäni ei ole oikeutta odottaa, että jokainen illanvietto minun luonani menee aina samaa rataa, vaan sinnepä onkin saatettu kutsua myös muita.

Kieltämättä pari kaveria on loukkaantunut aikanaan tästä ja marmattanut, että meni ilta pilalle, kun siellä oli vieraita.

No sori, heidän ei enää tästä tarvitse kärsiä, sillä yleensä ystäväni ovat vain iloisia, että tulee vähän vaihtelua menoon.

Yleensä on kysymys siitä ettei halua uusia ihmisiä elämäänsä koska ajattelee ettei niille ole aikaa. Kun on valmiiksi tekeminen siinä ,että ennättää perheensä lisäksi huomioida niitä entisiäkään ystäviä ja muita sukulaisia. Harvalla edes on niin isot tilat kotona että edes voi yhtäaikaa kutsua kovin monia ihmisiä yhtäaikaa.

Niin juuri tätä en ymmärrä. Ei mulla ole miään kellotettua kalenteria, josta olen varannut aikaa huomioda ihmisiä.

Eikähän se rehellisyyden nimissä edes toimi näin. Että siis tänään huomioin Mirkkua, niin sen vuoksi en voi sitten huomioida Markkua, kas kun se olisi Mirkun ajasta pois. Tänään en voi huomioda Mirkkua enkä Markkua, koska tämä on perheaikaani.

Ihmisten huomioiminen vaatii lopulta kovin vähän. Viesti joskus, noin tiedoksi, että muistan sua. Kun askeleet käy yhteen, tavataan isommin tai pienemmästi. Kyse on asenteestasi, siitä, miten sinua voi lähestyä tai miten lähestyt muita. 

Ei ystävienkään kanssa tarvita mitään sen kummempia kommervenkkejä kuin sukulaistenkaan, jos siis ystävyyttä oikeasti on. Kyllä ystävä ymmärtää, että en välttämättä huomioi häntä koko ajan, aina ei tapaaminen käy, jne.

Mutta itsellä ei ole vielä tullut sitä tilannetta, että kiintiö olisi niin täynnä, että ajattelisin, että varmaan tosi  hyvä tyyppi, mutta ei mun nyt KANNATA häneen tutustua, kun sehän muutoin kaikesta muusta pois!

En ole tuo, jolle vastasit. Muistan, kun vuosia sitten tulin töistä kotiin. Mulla oli yhteensä 38 viestiä odottamassa. Kaikki luonnollisesti odottivat, että vastaan niin pian kuin voin. Sehän on kohteliasta. Ja eihän vastaamiseen mene kuin 5 minuuttia, jos toinen ei ala enempää viestittelemään. 38 * 5 minuuttia on 190 minuuttia eli yli 3 tuntia. Ollakseni siis kohtelias ja käyttääkseni 5 minuuttia jokaiselle vastaamiseen, mulla olisi mennyt lähes koko ilta pelkkiin viesteihin vastaamiseen. 5 minuuttia sinne tänne on ihan ok, mutta yli 3 tuntia ei enää olekaan. Lapseton sinkku ehkä voi käyttää työpäivän jälkeen 3 tuntia pelkkään viesteihin nopeasti vastaamiseen, mutta ei perheellinen, jolla on lapset ja kotihommatkin tehtävänä ja koira ulkoilutettavana. 

Myös vuosia sitten entinen opiskelukaverin oli tulossa Kanadasta käymään Suomessa kesälomalla. Laittoi jo hyvissä ajoin eli ennen vappua viestiä ja kysyi, minä viikonloppuna ehtisin tavata. Katsoin kalenteriani ja joka viikonlopulle oli jo varattuna jotain. Vasta syyskuun eka viikonloppu oli vapaa, mutta hän oli silloin jo palannut kotiin Kanadaan. Se kesä oli toki sellainen, jolle sattui osumaan paljon yo-juhlia, häitä, ristiäisiä ja rippijuhlia, mutta  muutenkin oli monenlaisia sovittuja juhannusjuhlia, mökkiviikonloppuja, veneilyreissuja jne oman perheen lomareissun lisäksi. Läheskään kaikki eivät tietenkään olleet aivan välttämättömiä, mutta kun olin jo etukäteen luvannut, ei olisi ollut mukava peruakaan ja tavata sittenkin Kanadasta tulevaa kaveriani. 

Kyllä kiintiö ihan oikeasti voi tulla täyteen, jos on liian höveli tutustumaan jokaiseen, joka osoittaa kiinnostusta tutustumiseen. Ja säilyttää elämässään ihmisiä vuosien takaa, jotka eivät oikeastaan koskaan ole olleet mitenkään tärkeitä ystäviä. Kavereita vain.  Aloin tuolloin karsia ihmisiä elämästäni. Olen tänään puhunut puhelimessa kaksi tuntia ja viestitellyt saman verran. Yhteensä kolmen ihmisen kanssa. Onneksi olen lomalla. Aina ei tietenkään ole tällaisia päiviä, mutta en mä voi sanoa surutyötä tekevälle ystävälleni, että sori mulla ei ole nyt aikaa puhua sun kanssasi, kun pitää vastailla tässä muidenkin viesteihin tai ruveta tutustumaan johonkin uuteen ihmiseen. 

Mun elämäni on tasapainoista ja ystävilleni ja kavereilleni riittää aikaa, kun heitä on vain rajallinen määrä. Annan mieluummin paljon aikaa yhdelle kuin vähän aikaa monelle. Ja todellakin: en TARVITSE ystävä-kaveri-tuttavahaaremia ympärilleni. Muutama läheinen ihmissuhde on mulle tärkeämpi kuin muutama kymmenen vähemmän läheistä ihmissuhdetta. 

Myönnän, että ei mulla tämmöistä ole. Joskus on viestejä enemmän, joskus vähemmän, mutta en mä kieltämättä tunne NIIN paljon ihmisiä, että heistä 38  viestisi mulle samana päivänä, synttäri nyt ehkä . Ja silloin kyllä vastaan jokaiselle onnittelijalle sydämellä, hymiöllä tms.

Lisäksi jos ystäväni elämässä on surua, joka vaatii tukea, voin ihan hyvin sanoa muille ystävilleni, että hei nyt tänään en jaksa, jutellaan joku toinen päivä. Koska he ovat ystäviäni, he ymmärtävät, eivätkä suutu. Samoin ei kukaan ystävistäni odota, että vaikka olen kiireinen, väsynyt tms. niin silti vastaan heti. Vastaan, kun vastaan, ellei asia ole kiireinen. 

Ja jos kaverini tulisi Kanadasta, repisin vaikka mistä sen hetken, että ennätän tavata. Esimerkiksi vaikkapa perheen veneretkelle mennessä voisi ehkä matkalla tavata, laittaa mies ja lapset jätskiostokille ja istahtaa ystävän kanssa kahville.

Mutta tuntuu, että sinun kalenterisi onkin kyllä enemmän täynnä velvollisuuksia kuin ystävien yhteydenottoja.

Oli. Ei ole enää. Tuo velvollisuus on hyvä sana kuvaamaan tilannetta, jolloin ihmissuhteita vain on yksinkertaisesti liikaa. Silloin alkaa tuntea osan ihmissuhteistaan velvollisuuksiksi. Niistä ei saa enää itse mitään iloa eikä saa toinenkaan osapuoli. Yritetään puoliväkisin ylläpitää ihmissuhdetta, jolla ei realistisesti ajateltuna ole minkäänlaista tulevaisuutta. On parempi keskittyä niihin, joiden kanssa haluaa suhteensa jatkuvan ja joiden kanssa suhteen jatkuminen on mahdollista. Jälkimmäisellä tarkoitan esim sitä, jos toisen odotukset yhteydenpidon tiiviyteen on paljon korkeammat kuin toisella, toinen joutuu antamaan enemmän kuin haluaisi ja toinen taas saa vähemmän kuin haluaisi. Tai jos ajatellaan aloittajan tilannetta, hän haluaa vastavuoroisia kyläilykutsuja, mutta joku toinen taas ei halua. 

Sanoisin, että totta kai. Mutta miten tämä sitten tarkoittaa sitä, että ei kannata tutustua uuteen, kiinnostavaan ihmiseen? Ei se, että antaa jollekin ihmiselle mahdollisuuden, tutustuu häneen, tarkoita tietenkään, että tuon ihmisen pitää antaa täyttää kalenteria, vaikka ei tahdo, tavata, vaikka ei tahdo, jne.

Kuten sanottua, mä en tiedä, miten se edes käytännössä toimii. Siis tapaan vaikka töissä ihmisen, joka on kiinnostava, meillä synkkaa, jutellaan paljon niin tuleeko mun ajatella, että ei stop, nyt tykkänään, mun täytyy keskittyä niihin, joiden kanssa haluan suhteen jatkuvan?

Ehkä kyse on tosiaankin siitä, että ollaan niin velvollisuudentuntoisia, että kerran solmituista tuttavuuksista ei osata irrottautua, vaan jäädään vangiksi.

Mutta tämä on surullista, koska sitten jää monet ystävyydet syntymättä jo etukäteen ja monet yksinäiset jäävät aina vain yksinäisiksi.

Itselle on monta kertaa käynyt niin, että tutustun johonkin, hän tulee mukaan jonnekin ja saattaa hyvin olla, että meidän yhteys ei ole kovin tiivis, mutta hän on ystävystynyt jo jonkun muun kanssa sieltä ja heidän ystävyys tiivistyy.

Yritän sanoa, että ei kai se niin vaarallista ole, tutustua ihmisiin?

Kaikki mun työkaverini ovat kiinnostavia. Mutta homma toimi niin, että olen heidän kanssaan töissä, en kotona. Joskus lähdetään työporukalla töiden jälkeen lasilliselle, mutta silloin pyydetään koko porukka mukaan eikä vain yhtä tai kahta. Jokainen lähtee sen mukaan, miten sillä hetkellä itselle sopii. Joskus lähtee kaikki, joskus lähtee vain osa. Kenelläkään ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, jos joku haluaa tavata työkaveriaan muulloinkin. Työkaveriin tutustumiseen ei kuitenkaan tarvita muita työkavereita vaan tutustuminen tapahtuu jo työpaikalla töitä tehdessä.

Mä tutustun muihin ihmisiin helposti. Ja se mun aiempi ongelmani juuri olikin. Koska en osannut pitää omia rajojani vaan varsin hövelisti annoin puhelinnumeroni tai pyysin FB-kavereikseni. Ja sitten mulla oli viestejä ihmisiltä, joiden kanssa mun ei ollut tarkoituskaan ystävystyä. Olen tutustunut noin 30:een naapuriinikin. Juttelen heidän kanssa pihassa, kun osutaan samaan aikaan. Mutta en yritäkään tehdä lähempää tuttavuutta. En anna puhelinnumeroani enkä pyydä edes FB-kavereikseni. Kaikilla naapureillani on mahdollisuus tutustua toisiinsa, jos haluavat. Eivät tarvitse mua tutustuakseen toisiinsa kuten työkaverinikaan eivät tarvitse mua tutustuakseen toisiinsa. Kukaan naapureistani ei  siis ole yksinäinen siksi, että mä en ole tutustuttanut naapureitani toisiinsa. 

Tietenkin joskus tutustuu ihmisiin, joiden kanssa voisi olla mahdollisuuksia jopa ystävyyteen. Vaikka olisi miten ihana ihminen tahansa, niin jos mä tunnen, että mulla ei nyt ole resursseja alkaa muodostaa lähempää suhdetta ko ihmisen kanssa, en halua enää antaa edes väärää signaalia esim pyytämällä häntä FB-kaverikseni. En myöskään ala järjestämään tällaista ihmistä varten tilaisuuksia, joissa hän voisi tutustua mun tuntemiini ihmisiin.

Tunnen paljon oikein kivoja ihmisiä, joita olen tavannut esimerkiksi koirapuistossa. Tiedän tapaavani heitä uudelleen koirapuistossa, kun osutaan sinne samaan aikaan. Ei mun tarvitse pyytää heiltä yhteystietoja tai antaa omiani, jotta voitaisiin sopia, milloin mennään koirapuistoon. Tällä alueella ei ole kuin yksi koirapuisto ja kyllä siellä törmää tuttuihin, kun käy tarpeeksi usein. Kukaan ei tarvitse mua mukaansa koirapuistoonkaan tutustuakseen siellä muihin koiranomistajiin. Kun käy oman koiranssa kanssa siellä tarpeeksi usein, ensin jää mieleen koirat ja sitten niiden omistajat. Ei muuta kuin tutustumaan ja jossain vaiheessa, jos toinen vaikuttaa mukavalta, voi kävellä vaikka samaa matkaa koirapuistosta pois. Jos siis asuu samalla suunnalla. 

Mussa ei ole tippaakaan "parittajaverta" En mä osaa sanoa, voisiko työkaveristani Miiasta tulla hyväkin ystävä työkaverini Jonnan kanssa. Tai olisiko naapurini Virtaset sopiva ystäväperhe naapureilleni Mäkisille. Tai olisiko Tessun omistajasta ainesta Rikun omistajan ystäväksi. Tai työkaveristani Miiasta Tessun omistajalle tai naapureilleni Mäkisille. En ole koskaan järjestänyt sokkotreffejäkään, koska en osaa sanoa, kuka sopisi kenellekin. Ajattelen, että järjestetyt tutustumiset kuuluvat enemmän varhaislapsuuteen, kun lapsi ei vielä osaa tutustua muihin lapsiin itse. 

Ohhoh. Siis jos on semmoinen ihminen, että joskus näkee jonkun esim. työpaikalla selvästi olevan vähän yksinäinen ja pyytää sitten jonnekin mukaan, on parittaja ja järjestelijä ja ties mitä...

Se, että sinä olet ollut rajaton, ei tarkoita, että muut, jotka ovat (mielestäni) normaalin ystävällisiä, avoimia ja kivoja, sitä olisi.

Täytyy vain olla onnellinen, että itse ei ole miellyttämishaluaan tai rajattomuuttaan pilannut itseltään ystävyyden käsitettä!

Tämä ketju on kyllä on mainio aikansa kuva.

Voittopuolisesti vaikuttaa siltä, että ystävyys on negatiivinen juttu. Siihen sisältyy vastavuoroisuutta, jota ei haluta useasta syystä. siihen sisältyy ystävien kuuntelua tms. läsnäoloa, jolle oikein ei millään olisi aikaa, passausta ja edes mökillä ei saa nukkua koska haluaa, jne.

Jos ystävyyttä nyt kuitenkin on pakko olla, pitää miettiä, miten taktisesti sen helpoiten hoitaisi: missä tavataan, että se on helppoa ja ennen kaikkea, miten siitä tilanteesta pääsee helposti pois.

Pahin mahdollinen tyyppi on sellainen, joka tahtoo kutsua sinut kotiinsa, laittaa tarjoilut hyvin ja vielä ajattelee kattausta tai jotain muuta vastaavaa. Just just voi mennä kahvit eriparimukeista, jos tyyppi on miun maun mukkaa kyldyrelli.

Ei jukolauta ihme, että tässä maassa kuluu masennuspilleriä kuin leipää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin suomalaista puhetta: MINÄ en TARVITSE uusia ystäviä, en ole VELKAA jollekin randomille, mieluummin MINÄ lähden PERHEENI kanssa sinnetänne, minä minä minä.

Itselläni on erittäin laaja ystäväpiiri, aina en ennätä kaikkia tavata, joskus en vaan jaksa, toisiaan haluan olla yksin, mutta en minä ajattele silti, että elämääni ei missään tapauksessa voisi tulla uusia ihmisiä, koska MINÄ en TARVITSE.

En tarvitsekaan, mutta jos tapaan kivan tyypin, kyllä minua kiinnostaa häneen tutustua eikä kaveripiirini mene siitä rikki, että kutsun hänet jonnekin. Jos pidän kotonani illanistujaiset, jonne on tulossa vanhoja ystäviä, kyllä heidän pitää ymmärtää, että saatan haluta kutsua myös jonkun muun, ketä he eivät tunne.

Jotenkin huvittavaa on sekin, että kovasti korostetaan, että ei aplla tai muilla ole mitään oikeutta odottaa, että joku nyt vastavuoroisesti (huom! käytyään siis ensin syömässä ne apn juustokakut!) kutsuisi häntä, ei aplla ole oikeutta! No, ainakaan minun ystävälliäni ei ole oikeutta odottaa, että jokainen illanvietto minun luonani menee aina samaa rataa, vaan sinnepä onkin saatettu kutsua myös muita.

Kieltämättä pari kaveria on loukkaantunut aikanaan tästä ja marmattanut, että meni ilta pilalle, kun siellä oli vieraita.

No sori, heidän ei enää tästä tarvitse kärsiä, sillä yleensä ystäväni ovat vain iloisia, että tulee vähän vaihtelua menoon.

Yleensä on kysymys siitä ettei halua uusia ihmisiä elämäänsä koska ajattelee ettei niille ole aikaa. Kun on valmiiksi tekeminen siinä ,että ennättää perheensä lisäksi huomioida niitä entisiäkään ystäviä ja muita sukulaisia. Harvalla edes on niin isot tilat kotona että edes voi yhtäaikaa kutsua kovin monia ihmisiä yhtäaikaa.

Niin juuri tätä en ymmärrä. Ei mulla ole miään kellotettua kalenteria, josta olen varannut aikaa huomioda ihmisiä.

Eikähän se rehellisyyden nimissä edes toimi näin. Että siis tänään huomioin Mirkkua, niin sen vuoksi en voi sitten huomioida Markkua, kas kun se olisi Mirkun ajasta pois. Tänään en voi huomioda Mirkkua enkä Markkua, koska tämä on perheaikaani.

Ihmisten huomioiminen vaatii lopulta kovin vähän. Viesti joskus, noin tiedoksi, että muistan sua. Kun askeleet käy yhteen, tavataan isommin tai pienemmästi. Kyse on asenteestasi, siitä, miten sinua voi lähestyä tai miten lähestyt muita. 

Ei ystävienkään kanssa tarvita mitään sen kummempia kommervenkkejä kuin sukulaistenkaan, jos siis ystävyyttä oikeasti on. Kyllä ystävä ymmärtää, että en välttämättä huomioi häntä koko ajan, aina ei tapaaminen käy, jne.

Mutta itsellä ei ole vielä tullut sitä tilannetta, että kiintiö olisi niin täynnä, että ajattelisin, että varmaan tosi  hyvä tyyppi, mutta ei mun nyt KANNATA häneen tutustua, kun sehän muutoin kaikesta muusta pois!

En ole tuo, jolle vastasit. Muistan, kun vuosia sitten tulin töistä kotiin. Mulla oli yhteensä 38 viestiä odottamassa. Kaikki luonnollisesti odottivat, että vastaan niin pian kuin voin. Sehän on kohteliasta. Ja eihän vastaamiseen mene kuin 5 minuuttia, jos toinen ei ala enempää viestittelemään. 38 * 5 minuuttia on 190 minuuttia eli yli 3 tuntia. Ollakseni siis kohtelias ja käyttääkseni 5 minuuttia jokaiselle vastaamiseen, mulla olisi mennyt lähes koko ilta pelkkiin viesteihin vastaamiseen. 5 minuuttia sinne tänne on ihan ok, mutta yli 3 tuntia ei enää olekaan. Lapseton sinkku ehkä voi käyttää työpäivän jälkeen 3 tuntia pelkkään viesteihin nopeasti vastaamiseen, mutta ei perheellinen, jolla on lapset ja kotihommatkin tehtävänä ja koira ulkoilutettavana. 

Myös vuosia sitten entinen opiskelukaverin oli tulossa Kanadasta käymään Suomessa kesälomalla. Laittoi jo hyvissä ajoin eli ennen vappua viestiä ja kysyi, minä viikonloppuna ehtisin tavata. Katsoin kalenteriani ja joka viikonlopulle oli jo varattuna jotain. Vasta syyskuun eka viikonloppu oli vapaa, mutta hän oli silloin jo palannut kotiin Kanadaan. Se kesä oli toki sellainen, jolle sattui osumaan paljon yo-juhlia, häitä, ristiäisiä ja rippijuhlia, mutta  muutenkin oli monenlaisia sovittuja juhannusjuhlia, mökkiviikonloppuja, veneilyreissuja jne oman perheen lomareissun lisäksi. Läheskään kaikki eivät tietenkään olleet aivan välttämättömiä, mutta kun olin jo etukäteen luvannut, ei olisi ollut mukava peruakaan ja tavata sittenkin Kanadasta tulevaa kaveriani. 

Kyllä kiintiö ihan oikeasti voi tulla täyteen, jos on liian höveli tutustumaan jokaiseen, joka osoittaa kiinnostusta tutustumiseen. Ja säilyttää elämässään ihmisiä vuosien takaa, jotka eivät oikeastaan koskaan ole olleet mitenkään tärkeitä ystäviä. Kavereita vain.  Aloin tuolloin karsia ihmisiä elämästäni. Olen tänään puhunut puhelimessa kaksi tuntia ja viestitellyt saman verran. Yhteensä kolmen ihmisen kanssa. Onneksi olen lomalla. Aina ei tietenkään ole tällaisia päiviä, mutta en mä voi sanoa surutyötä tekevälle ystävälleni, että sori mulla ei ole nyt aikaa puhua sun kanssasi, kun pitää vastailla tässä muidenkin viesteihin tai ruveta tutustumaan johonkin uuteen ihmiseen. 

Mun elämäni on tasapainoista ja ystävilleni ja kavereilleni riittää aikaa, kun heitä on vain rajallinen määrä. Annan mieluummin paljon aikaa yhdelle kuin vähän aikaa monelle. Ja todellakin: en TARVITSE ystävä-kaveri-tuttavahaaremia ympärilleni. Muutama läheinen ihmissuhde on mulle tärkeämpi kuin muutama kymmenen vähemmän läheistä ihmissuhdetta. 

Myönnän, että ei mulla tämmöistä ole. Joskus on viestejä enemmän, joskus vähemmän, mutta en mä kieltämättä tunne NIIN paljon ihmisiä, että heistä 38  viestisi mulle samana päivänä, synttäri nyt ehkä . Ja silloin kyllä vastaan jokaiselle onnittelijalle sydämellä, hymiöllä tms.

Lisäksi jos ystäväni elämässä on surua, joka vaatii tukea, voin ihan hyvin sanoa muille ystävilleni, että hei nyt tänään en jaksa, jutellaan joku toinen päivä. Koska he ovat ystäviäni, he ymmärtävät, eivätkä suutu. Samoin ei kukaan ystävistäni odota, että vaikka olen kiireinen, väsynyt tms. niin silti vastaan heti. Vastaan, kun vastaan, ellei asia ole kiireinen. 

Ja jos kaverini tulisi Kanadasta, repisin vaikka mistä sen hetken, että ennätän tavata. Esimerkiksi vaikkapa perheen veneretkelle mennessä voisi ehkä matkalla tavata, laittaa mies ja lapset jätskiostokille ja istahtaa ystävän kanssa kahville.

Mutta tuntuu, että sinun kalenterisi onkin kyllä enemmän täynnä velvollisuuksia kuin ystävien yhteydenottoja.

Oli. Ei ole enää. Tuo velvollisuus on hyvä sana kuvaamaan tilannetta, jolloin ihmissuhteita vain on yksinkertaisesti liikaa. Silloin alkaa tuntea osan ihmissuhteistaan velvollisuuksiksi. Niistä ei saa enää itse mitään iloa eikä saa toinenkaan osapuoli. Yritetään puoliväkisin ylläpitää ihmissuhdetta, jolla ei realistisesti ajateltuna ole minkäänlaista tulevaisuutta. On parempi keskittyä niihin, joiden kanssa haluaa suhteensa jatkuvan ja joiden kanssa suhteen jatkuminen on mahdollista. Jälkimmäisellä tarkoitan esim sitä, jos toisen odotukset yhteydenpidon tiiviyteen on paljon korkeammat kuin toisella, toinen joutuu antamaan enemmän kuin haluaisi ja toinen taas saa vähemmän kuin haluaisi. Tai jos ajatellaan aloittajan tilannetta, hän haluaa vastavuoroisia kyläilykutsuja, mutta joku toinen taas ei halua. 

Sanoisin, että totta kai. Mutta miten tämä sitten tarkoittaa sitä, että ei kannata tutustua uuteen, kiinnostavaan ihmiseen? Ei se, että antaa jollekin ihmiselle mahdollisuuden, tutustuu häneen, tarkoita tietenkään, että tuon ihmisen pitää antaa täyttää kalenteria, vaikka ei tahdo, tavata, vaikka ei tahdo, jne.

Kuten sanottua, mä en tiedä, miten se edes käytännössä toimii. Siis tapaan vaikka töissä ihmisen, joka on kiinnostava, meillä synkkaa, jutellaan paljon niin tuleeko mun ajatella, että ei stop, nyt tykkänään, mun täytyy keskittyä niihin, joiden kanssa haluan suhteen jatkuvan?

Ehkä kyse on tosiaankin siitä, että ollaan niin velvollisuudentuntoisia, että kerran solmituista tuttavuuksista ei osata irrottautua, vaan jäädään vangiksi.

Mutta tämä on surullista, koska sitten jää monet ystävyydet syntymättä jo etukäteen ja monet yksinäiset jäävät aina vain yksinäisiksi.

Itselle on monta kertaa käynyt niin, että tutustun johonkin, hän tulee mukaan jonnekin ja saattaa hyvin olla, että meidän yhteys ei ole kovin tiivis, mutta hän on ystävystynyt jo jonkun muun kanssa sieltä ja heidän ystävyys tiivistyy.

Yritän sanoa, että ei kai se niin vaarallista ole, tutustua ihmisiin?

Tottakai voi tutustua ihmisiin niin halutessaan. Omalla kohdalla se tuttavuus ei johda tiiviiseen yhteydenpitoon ja vastavuoroisiin perhekyläilyihin. Meillä perheenä ei ole aikaa ja kiinnostusta siihen.

Vierailija kirjoitti:

"Vuoroin vieraissa"-ajattelu on valitettavasti jäänyt 1900-luvulle.

Minulle tämä on itsestäänselvää, en kutsu ketään, joka ei kutsu minua.

Järjestin exäni lapsuudenystäville kerran kesässä (ainakin omasta mielestäni) mukavat kekkerit, keksin teeman, sen mukaiset ruuat ja somisteet ym. ym. Kutsuissa: vp minun numerooni, kaikki ilmoittautuivat exälle :(

Vastavuoroista kutsua sai useimmilta turhaan odottaa, niinpä vieraslista kutistui vuosi vuodelta, kun kutsuin vain ne vastakutsun esittäneet.

Apkin voi jättää epäkohteliaat vieraansa toisen tai kolmannen kerran jälkeen kutsumatta.

Kumppanin lapsuudenystävien bileet kuulostaa kyllä tosi omituiselta. Siis miksi ihmeessä järjestit?

Kiitos, tämä ketju on ihan l o i s t a v a !!!

Näiden ohjeiden perusteella lopetin Instassa seuraamasta enää tälläisten perheiden jorinat, jotka koko ihan pitävät mm pihajuhlia, joihin meitä 100m päässä asuvia ei olla koskaan kutsuttu mukaan!

Olen tätä heidän käytöstään tosin jo ihmetellyt ennen tätä ketjuakin, että huonot käytöstavat heillä. Muuten ihkutetaan miten hyviä ystäviä ollaan, mutta meidän kutsu hukkuu aina matkalla 😅🤷‍♀️

Samoin kälyn perhettä olen emännöinyt, ja vuosia ihmetellyt, kun meitä ei koskaan heille päin kutsuta kahville, vaikka asumme samalla suunnalla🙄

Olen jo viikon voinut paremmin ilman heidän seuraamistaan! Kiitos teidän kaikkien neuvot!

Seuraavaksi odotan soittoa ja Whatsappia näiltä, somen sijasta, jotka kokevat meidän perheen ystävikseen!

Ihan seuraavaksi laitan kutsut meidän babyshowereille kaikille sellaisille perheille, jotka ovat meidät tai lapsemme kutsuneet kylään

Viimeisen vuoden aikana! 🥳💕