Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Vaihda parempiin ystäviin. Älä kutsu sellaisia, jotka eivät ole vastavuoroisia, älä käytä aikaa sellaisiin vaan käytä aikaa uusiin ihmisiin tutustumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omassa ystävä piirissä normaalisti kutsutaan ittemme toisille kylään. Laittaa vaan viestin että voisin poiketa tänään kahvilla. Silleen sitä ennenki kyläiltiin eikä mitään kauheita suunitelmia.
Yök. Kun olin lapsi, oli normaalia, että joku tuttu lompsi sisälle kutsumatta ja itsestään ilmoittamatta. Ovikello vaan kilahti, samalla ovi aukaistiin ja vieras käveli sisälle ja eteisestä kuului vain huuto "Päivää, onko täällä ketään kotona?". Tai sitten vaikka äitini siskon perhe pöllähti autolla pihaan kesken sunnuntaita ja eihän siinä auttanut muu kuin alkaa viihdyttämään vieraita. Se oli ihan kamalaa minun mielestäni. Inhosin yli kaiken jo pienenä sitä, että omalle reviirilleni tultiin omin luvin kunnioittamatta yhtään isäntäväen rauhaa ja edes kysymättä sopiiko asia.
Kun muutin omaan kotiin, niin sanoin ihan kaikille, että en päästä sisälle, jos minua ei huvita nähdä tai se ei sovi muuten. Voin olla vaikka pihalla pihatöissä, mutta siltikään se ei tarkoita sitä, että olisin valmis seurustelemaan muiden kanssa muutamaa minuuttia kauemmin. En itsekään mene edes vanhemmilleni kysymättä ensin sopiiko asia ja silloinkaan en todellakaan odota mitään kestitsemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vaihda parempiin ystäviin. Älä kutsu sellaisia, jotka eivät ole vastavuoroisia, älä käytä aikaa sellaisiin vaan käytä aikaa uusiin ihmisiin tutustumiseen.
Eli toiselta kantilta, ne ap:n "ystäväperheet" tekevät niin ja siksi he eivät kutsu ap:n perhettä kylään. He kutsuvat kylään vain parempia ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut saman, sen jälkeen kun lapset tuli niin kaikki kanssakäyminen väheni vaikka olisi luullut että menee toisinpäin. Monen kohdalla jo luovuttanut kun ei vastavuoroisuutta vaan ole. Tietysti lapset, työ, harrastukset jne. vie aikaa meillä kaikilla mutta se, ettei joillain koskaan sitä ole ottaa on kummallista. Itse mietin että aina voi jostain napsasta aikaa jos ystävä sitä pyytää. Sehän on vaan asenne ja järjestelykysymys, jos halua ylläpitää ihmissuhteita. Monet on vaan kai itsekkäitä nykyään. Uusiin ystäviin on kanssa hankala tutustua esim. lasten kautta kun aikuisilla tuntuu olevan jo ne ennalta sovitut ystävät ja tutut ja jos uutena yrität siihen niin saa usein viileähkön tai välinpitämättömän vastaanoton ja tulee olo että turha edes yrittää. Miettiihän sitä välillä miten omien lasten sukupolveen tällainen käytös tulee vaikuttamaan. Me aikuiset ollaan kuitenkin roolimalleja ja lapset ottaa monet tavat meistä.
Kyllä se ainakin oman ikäisteni sukupolvessa myös näkyy. 25-30v kaikilla on jo ne omat porukat ja ''klikit'', johon ei todellakaan kutsuta ketään uutta. Tämä näkyy myös työpaikallani, jossa on tämän ikäistä porukkaa. Ihan kuin jostain jenkkileffasta, omat kuppikunnat, joihin ei hyväksytä tai TARVITA ketään ylimääräisiä. Kaukana ollaan "tuu säkin hei mukaan" -kulttuurista.
Suomessa ollaan muutenkin todella sidoksissa noihin porukoihin. Usein ihan porukassa päätetään että ketään ylimääräisiä tänne ei sitten haluta tai kutsuta. Se ylimääräinen nähdään heti ulkopuolisena ja turhakkeena, ikään kuin hänellä ei voisi olla mitään hyvää annettavaa tälle seurueelle. Hänet tuomitaan jo etukäteen "ei se kuitenkaan viihdy meidän porukassa tai tiedä mistä puhutaan" jne.
Olen huomannut tämän lukuisia kertoja puoliksi chileläisenä. Siellä taas on ihan normaalia kutsua myös ne ei niin superläheiset ystävät mukaan noiden klikkienkin ulkopuolelta. Pikemminkin olisi todella epäkohteliasta olla kutsumatta. Epävirallisiin illanistujaisiin kutsutaan ihan mielellään niitä ns ulkopuolisia ja heidät otetaan siellä paremmin vastaan ja yritetään jopa tutustua. Kieltämättä olen kipuillut hieman tämän asian kanssa, sillä en jotenkin osaa sopeutua noihin hyvin tiukkoihin kuppikuntiin.
Ihmiset ovat erilaisia. Suomalaiseen persoonallisuuteen kuuluu tietty pidättäväisyys ja introverttius enemmän kuin muualla maailmassa. Monet muualta Suomeen tulleet introvertti sanovat, että on kuin olisi tullut kotiin kun ihmiset antaa toisilleen tilaa ja saa olla rauhassa. Joillekin tämä vaikuttaa olevan ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut saman, sen jälkeen kun lapset tuli niin kaikki kanssakäyminen väheni vaikka olisi luullut että menee toisinpäin. Monen kohdalla jo luovuttanut kun ei vastavuoroisuutta vaan ole. Tietysti lapset, työ, harrastukset jne. vie aikaa meillä kaikilla mutta se, ettei joillain koskaan sitä ole ottaa on kummallista. Itse mietin että aina voi jostain napsasta aikaa jos ystävä sitä pyytää. Sehän on vaan asenne ja järjestelykysymys, jos halua ylläpitää ihmissuhteita. Monet on vaan kai itsekkäitä nykyään. Uusiin ystäviin on kanssa hankala tutustua esim. lasten kautta kun aikuisilla tuntuu olevan jo ne ennalta sovitut ystävät ja tutut ja jos uutena yrität siihen niin saa usein viileähkön tai välinpitämättömän vastaanoton ja tulee olo että turha edes yrittää. Miettiihän sitä välillä miten omien lasten sukupolveen tällainen käytös tulee vaikuttamaan. Me aikuiset ollaan kuitenkin roolimalleja ja lapset ottaa monet tavat meistä.
Kyllä se ainakin oman ikäisteni sukupolvessa myös näkyy. 25-30v kaikilla on jo ne omat porukat ja ''klikit'', johon ei todellakaan kutsuta ketään uutta. Tämä näkyy myös työpaikallani, jossa on tämän ikäistä porukkaa. Ihan kuin jostain jenkkileffasta, omat kuppikunnat, joihin ei hyväksytä tai TARVITA ketään ylimääräisiä. Kaukana ollaan "tuu säkin hei mukaan" -kulttuurista.
Suomessa ollaan muutenkin todella sidoksissa noihin porukoihin. Usein ihan porukassa päätetään että ketään ylimääräisiä tänne ei sitten haluta tai kutsuta. Se ylimääräinen nähdään heti ulkopuolisena ja turhakkeena, ikään kuin hänellä ei voisi olla mitään hyvää annettavaa tälle seurueelle. Hänet tuomitaan jo etukäteen "ei se kuitenkaan viihdy meidän porukassa tai tiedä mistä puhutaan" jne.
Olen huomannut tämän lukuisia kertoja puoliksi chileläisenä. Siellä taas on ihan normaalia kutsua myös ne ei niin superläheiset ystävät mukaan noiden klikkienkin ulkopuolelta. Pikemminkin olisi todella epäkohteliasta olla kutsumatta. Epävirallisiin illanistujaisiin kutsutaan ihan mielellään niitä ns ulkopuolisia ja heidät otetaan siellä paremmin vastaan ja yritetään jopa tutustua. Kieltämättä olen kipuillut hieman tämän asian kanssa, sillä en jotenkin osaa sopeutua noihin hyvin tiukkoihin kuppikuntiin.
No ehkä kannattaa sitten muuttaa sinne, missä asiat ovat mielestäsi paremmin. Kukaan ei ole velkaa jollekin randomille tyypille mitään. Toki töissä jne täytyy yrittää tulla kaikkien kanssa toimeen, mutta vapaa-ajalla jokainen saa kavereista tai olla kaveeramatta aivan vapaasti. Suomessa ystävyyttä arvostetaan sen verran korkealle ja pidetään jopa tiettynä sitoumuksena ,kuten apkin pitää, ettei siihen kevyesti ryhdytä.
Vähän ihmeellinen ajattelutapa tuo velkaa oleminen; jos joskus jonkun tutun kutsuu mukaan viini-iltaan, niin en ainakaan itse ajattele, että hän tai kukaan muukaan olisi minulle jotain edes ajatustasolla/sosiaalisesti velkaa. Arvioitteko jatkuvasti, oletteko kaveruudessa "sujut" siinä kumpi on tehnyt kummalle enemmän palveluksia tai kyläilyjä ym? Tuon olen kyllä huomannut, että niihin valmiisiin porukoihin ei enää tilaa usein muille ole.
Itse en usko, että olen koskaan siinä tilanteessa, että minulla olisi jotenkin liikaa ystäviä. Sehän nyt on selvää, ettei kaikkien kaveri tarvitse olla, mutta ei se mitään maksa olla ystävällinen jollekin mukavalle tyypille ja joskus kutsua joku vähemmän läheinen kaveri myös mukaan kuin ajatella että hänen kanssa kaveeraamisesta mä en ainakaan mitään hyödy.
En itse myöskään mieti kavereitani niin, että kuka heistä nyt arvostelee meidän asuntoa tai onko paikat ihan justiinsa tiptop. Eiköhän kaikki aikuiset ihmiset tiedä, ettei koti ole aina jostain sisustuslehdestä revitty ja eipä noissa viini-illoissa ihmiset yleensä mitenkään millintarkkaan sitä kämppää ratsaakaan. Jos joku paljastuu niin pölvästiksi, että alkaa arvostella, niin sellaista heppua ei toki vastaisuudessa käy. Toistaiseksi näin ei ole kuitenkaan käynyt. :-)
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut saman, sen jälkeen kun lapset tuli niin kaikki kanssakäyminen väheni vaikka olisi luullut että menee toisinpäin. Monen kohdalla jo luovuttanut kun ei vastavuoroisuutta vaan ole. Tietysti lapset, työ, harrastukset jne. vie aikaa meillä kaikilla mutta se, ettei joillain koskaan sitä ole ottaa on kummallista. Itse mietin että aina voi jostain napsasta aikaa jos ystävä sitä pyytää. Sehän on vaan asenne ja järjestelykysymys, jos halua ylläpitää ihmissuhteita. Monet on vaan kai itsekkäitä nykyään. Uusiin ystäviin on kanssa hankala tutustua esim. lasten kautta kun aikuisilla tuntuu olevan jo ne ennalta sovitut ystävät ja tutut ja jos uutena yrität siihen niin saa usein viileähkön tai välinpitämättömän vastaanoton ja tulee olo että turha edes yrittää. Miettiihän sitä välillä miten omien lasten sukupolveen tällainen käytös tulee vaikuttamaan. Me aikuiset ollaan kuitenkin roolimalleja ja lapset ottaa monet tavat meistä.
Kyllä se ainakin oman ikäisteni sukupolvessa myös näkyy. 25-30v kaikilla on jo ne omat porukat ja ''klikit'', johon ei todellakaan kutsuta ketään uutta. Tämä näkyy myös työpaikallani, jossa on tämän ikäistä porukkaa. Ihan kuin jostain jenkkileffasta, omat kuppikunnat, joihin ei hyväksytä tai TARVITA ketään ylimääräisiä. Kaukana ollaan "tuu säkin hei mukaan" -kulttuurista.
Suomessa ollaan muutenkin todella sidoksissa noihin porukoihin. Usein ihan porukassa päätetään että ketään ylimääräisiä tänne ei sitten haluta tai kutsuta. Se ylimääräinen nähdään heti ulkopuolisena ja turhakkeena, ikään kuin hänellä ei voisi olla mitään hyvää annettavaa tälle seurueelle. Hänet tuomitaan jo etukäteen "ei se kuitenkaan viihdy meidän porukassa tai tiedä mistä puhutaan" jne.
Olen huomannut tämän lukuisia kertoja puoliksi chileläisenä. Siellä taas on ihan normaalia kutsua myös ne ei niin superläheiset ystävät mukaan noiden klikkienkin ulkopuolelta. Pikemminkin olisi todella epäkohteliasta olla kutsumatta. Epävirallisiin illanistujaisiin kutsutaan ihan mielellään niitä ns ulkopuolisia ja heidät otetaan siellä paremmin vastaan ja yritetään jopa tutustua. Kieltämättä olen kipuillut hieman tämän asian kanssa, sillä en jotenkin osaa sopeutua noihin hyvin tiukkoihin kuppikuntiin.
Ihmiset ovat erilaisia. Suomalaiseen persoonallisuuteen kuuluu tietty pidättäväisyys ja introverttius enemmän kuin muualla maailmassa. Monet muualta Suomeen tulleet introvertti sanovat, että on kuin olisi tullut kotiin kun ihmiset antaa toisilleen tilaa ja saa olla rauhassa. Joillekin tämä vaikuttaa olevan ongelma.
No jaa, olen asunut vuosia ulkomailla eri maissa ja maanosissa ja missään ei ollut kovin erilaista. Se pitää vain hyväksyä, että ihmiset haluavat olla joskus rauhassa ja ilman muiden määrittelemää elämää.
Ymmärrän, että ap:n tilanne on ikävä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hän kutsuu kotiinsa ihmisiä, jotka eivät ole hänen ystäviään. Uskoo ja toivoo, että nämä sitten esittäisivät vastavuoroisia kutsuja, joten jossain vaiheessa syntyisi ystävyyskin. Mulla on viisi ystävää ja useita kavereita. Neljän kanssa ystävyys on syntynyt vasta aikuisiällä. Ja heistä jokaisen kanssa ystävyys on syntynyt niin, että ensin on tutustuttu, sitten syntynyt kaverisuhde ja lopuksi ystävyys. Ja kaikki tämä on tapahtunut muualla kuin kenenkään kodissa. Koteihin on alettu kutsua vasta sitten, kun ystävyys on jo syventynyt. Kun ystävyys on sillä tasolla, että toisen voisi jo pyytää kaasokseen tai lapsensa kummiksi. Monelle koti on niin yksityinen paikka, ettei sinne haluta kutsua uusia tuttavuuksia. Ei välttämättä edes kavereitakaan (jos ei ole jotkut juhlat kyseessä) vaan vain ystäviä.
Joku sanoi, että kiireisen elämänkin keskellä aina löytyy aikaa, jos vain haluaa. Tämä on totta. Mutta se aika on sitten pois jostain muusta. Pois jo olemassa olevilta ystäviltä ja kavereilta. Pois omalta perheeltä, pois omista harrastuksista, pois omasta ajasta, jonka haluaisi vain rentoutua. Tai viime kädessä pois yöunista. Jos ystäviä ja kavereita on jo riittävästi eikä satu olemaan mikään ylisosiaalinen, lisää ei tarvita. Ei haluta vähentää yhteydenpitoa jo olemassa olevien ystävien ja kavereiden kanssa, mikä olisi vääjäämätöntä, jos pitäisi alkaa antamaan aikaansa uudellekin tuttavuudelle. Mun elämääni on tullut uusia ihmisiä silloin, kun uusille ihmisille on ollut valmiiksi tilaa. Eikä niin, että olisin ottanut uusille ihmisille aikaa jostain sellaisesta, mikä on mulle muuten tärkeää. Esimerkiksi puolison, lasten, lähisukulaisten tai ystävien ja kavereiden kanssa vietetystä ajasta. Elämääni on tullut uusia ihmisiä esimerkiksi silloin, kun lapset tulivat riittävän isoiksi ollakseen keskenään kotona. Kun ei tarvinnut enää järjestää lapsenvahtia eikä sopia puolison töiden, harrastusten ja hänen ihmissuhteidensa väliin ajankohtaa, jolloin hän varmasti olisi silloin kotona.
Meillä ei ole lainkaan yhteisiä perhetuttuja. Mutta meillä kummallakin on läheiset välit sisaruksiimme ja lapsillamme serkkuihinsa. Tapaamiset, jossa on sekä äidit, isät että lapset mukana, on just näitä sisarusten perheiden kanssa tapaamisia. Esimerkiksi kutsutaan sunnuntaina päivälliselle ja koko perhe tulee silloin. Tai just rapujuhliin. Tai mökille viettämään kesäkauden päättäjäsiä. Tai keväällä grillikauden avajaisia.
Emme kaipaa sellaista, että mun ystäväni toisivat miehensäkin mukanaan tai miehen ystävät vaimonsa. Ei siitä tietenkään mitään haittaa ole, jos ja kun välillä näin tapahtuu, mutta emme erityisemmin kutsu kahville ystäviemme perheitä vaan ystävämme. Jos puoliso tai lapset tulevat mukana, se on ihan fine, mutta se ei tarkoita, että mun puolisoni ja lapseni olisivat välttämättä silloin edes kotona. Lapset saattavat olla kavereillaan ja mies harrastuksissaan tai koko konkkaronkka vaikka mökillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
Unohda somepäivitykset. Se on vain ihme pintaa.
Panosta siihen mukavaan perheeseen.
Ole oma itsesi, nauti omasta perheestäsi, te olette se voimavara!
Muillakin on riittämättömyyden ja yksinäisyyden tunnetta, se on normaalia. Ja kiitos somen, sitä tulee ihan turhaan.
Luota itseesi, perhe pysyy mutta kaveriperheet vaihtuvat lasten iän myötä.
Meillä on sama tilanne kuin ap:llä. Järjestimme aikamme isoja juhlia, pienempiä juhlia, illanistujaisia, kahvitteluja ja vaikka sun mitä, mutta koskaan emme saaneet kutsuja mihinkään. Aikani katselin touhua ja kun ei mitään muutosta tullut, päätin että seuraavat pyöreät vuodet järjestämme ihan muulla formaatilla, yksipuolinen juottaminen ja syöttäminen saa nyt riittää. Näin myös teimme, rahat jotka juhlajärjestelyihin olimme aiemmin laittaneet, laitoimme pieneen kahvitteluhetkeen läheisimmille ja sen jälkeen pyyhkäisimme kahden viikon lomalle lähiperheen kanssa. Entiset juhlissa kävijämme kovasti kyselivät, että miksi ei ole juhlia, kun ne aina kokosi niin kivasti ystävät ja sukulaiset yhteen.....
AP, teissä ei ole vikaa, ihmiset ovat vaan ahneita, ajattelemattomia ja laiskoja, tämä on oma kokemukseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut ! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä liian hienoa? Siis että ne vois tuntea kotinsa vaatimattomaksi?
Voi,kamala,eivät kai suomalaiset enää ole tuollaisia olemattoman itsetunnon kanssa kamppailevia surkimuksia? Liian hienoa? Tämä perhe kuulostaa oikein fiksulta ja mukavalta,en käsitä mistä homma kiikastaa. Suomalaiset ovat niin outoja,ei niistä ota pirukaan selvää. Ei edes alkeellisia peruskäyttäytymissääntöjä hallita,toivon parempaa tulevaisuutta tälle kivalle perheelle.
Jospa ap. ei ole kyllin sivistynyt niiden ihmisten makuun, keitä hän yrittää miellyttää. Koulutus kun ei tuo sivistystä eikä äly viisautta.
Sivistys on avaramielisyyttä, ei snobismia. Sivistyneiksi tekeytyviä kyllä aina riittää ja ovat saattaneet lukeakin paljon. Se ei vaan ole heitä oikeasti viisastuttanut.
Tottakai pitkäveteisiä ja ns tyhjiä ihmisiä on ja on osattava sanoa myös ei, jos tuntee niin.
Minulle tulee aloittajasta sellainen kuva että luonaan olisi mukava kahvitella. Sitä voi puhua vaikka kuulumisista. Kirjoja ei tarvitse sivutakaan.Suositella toki voi jotain, joka on itsellä jäänyt mieleen, jos arvelee toisen siitä ilahtuvan.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen empaattinen mukava ja omasta mielestäni sopivan sosiaalinen, mutta mulla on high functioning autismin piirteitä. Sen olen huomannut karkottavan ihmisiä pois ja saavan minut mm. työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Olen huomannut, että ihmiset aistivat pienetkin tällaiset erilaisuuden vivahde-erot. Tällä hetkellä mulla ei ole oikein ystäviä, kun en uskalla lähteä etsimään uusia. Aina vaan saan pettyä.
Minulla lähes sama tilanne. Surettaa ja turhauttaa. Kaipaan samanmielistä seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa ystävä piirissä normaalisti kutsutaan ittemme toisille kylään. Laittaa vaan viestin että voisin poiketa tänään kahvilla. Silleen sitä ennenki kyläiltiin eikä mitään kauheita suunitelmia.
Yök. Kun olin lapsi, oli normaalia, että joku tuttu lompsi sisälle kutsumatta ja itsestään ilmoittamatta. Ovikello vaan kilahti, samalla ovi aukaistiin ja vieras käveli sisälle ja eteisestä kuului vain huuto "Päivää, onko täällä ketään kotona?". Tai sitten vaikka äitini siskon perhe pöllähti autolla pihaan kesken sunnuntaita ja eihän siinä auttanut muu kuin alkaa viihdyttämään vieraita. Se oli ihan kamalaa minun mielestäni. Inhosin yli kaiken jo pienenä sitä, että omalle reviirilleni tultiin omin luvin kunnioittamatta yhtään isäntäväen rauhaa ja edes kysymättä sopiiko asia.
Kun muutin omaan kotiin, niin sanoin ihan kaikille, että en päästä sisälle, jos minua ei huvita nähdä tai se ei sovi muuten. Voin olla vaikka pihalla pihatöissä, mutta siltikään se ei tarkoita sitä, että olisin valmis seurustelemaan muiden kanssa muutamaa minuuttia kauemmin. En itsekään mene edes vanhemmilleni kysymättä ensin sopiiko asia ja silloinkaan en todellakaan odota mitään kestitsemistä.
Yök.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että ap:n tilanne on ikävä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hän kutsuu kotiinsa ihmisiä, jotka eivät ole hänen ystäviään. Uskoo ja toivoo, että nämä sitten esittäisivät vastavuoroisia kutsuja, joten jossain vaiheessa syntyisi ystävyyskin. Mulla on viisi ystävää ja useita kavereita. Neljän kanssa ystävyys on syntynyt vasta aikuisiällä. Ja heistä jokaisen kanssa ystävyys on syntynyt niin, että ensin on tutustuttu, sitten syntynyt kaverisuhde ja lopuksi ystävyys. Ja kaikki tämä on tapahtunut muualla kuin kenenkään kodissa. Koteihin on alettu kutsua vasta sitten, kun ystävyys on jo syventynyt. Kun ystävyys on sillä tasolla, että toisen voisi jo pyytää kaasokseen tai lapsensa kummiksi. Monelle koti on niin yksityinen paikka, ettei sinne haluta kutsua uusia tuttavuuksia. Ei välttämättä edes kavereitakaan (jos ei ole jotkut juhlat kyseessä) vaan vain ystäviä.
Joku sanoi, että kiireisen elämänkin keskellä aina löytyy aikaa, jos vain haluaa. Tämä on totta. Mutta se aika on sitten pois jostain muusta. Pois jo olemassa olevilta ystäviltä ja kavereilta. Pois omalta perheeltä, pois omista harrastuksista, pois omasta ajasta, jonka haluaisi vain rentoutua. Tai viime kädessä pois yöunista. Jos ystäviä ja kavereita on jo riittävästi eikä satu olemaan mikään ylisosiaalinen, lisää ei tarvita. Ei haluta vähentää yhteydenpitoa jo olemassa olevien ystävien ja kavereiden kanssa, mikä olisi vääjäämätöntä, jos pitäisi alkaa antamaan aikaansa uudellekin tuttavuudelle. Mun elämääni on tullut uusia ihmisiä silloin, kun uusille ihmisille on ollut valmiiksi tilaa. Eikä niin, että olisin ottanut uusille ihmisille aikaa jostain sellaisesta, mikä on mulle muuten tärkeää. Esimerkiksi puolison, lasten, lähisukulaisten tai ystävien ja kavereiden kanssa vietetystä ajasta. Elämääni on tullut uusia ihmisiä esimerkiksi silloin, kun lapset tulivat riittävän isoiksi ollakseen keskenään kotona. Kun ei tarvinnut enää järjestää lapsenvahtia eikä sopia puolison töiden, harrastusten ja hänen ihmissuhteidensa väliin ajankohtaa, jolloin hän varmasti olisi silloin kotona.
Meillä ei ole lainkaan yhteisiä perhetuttuja. Mutta meillä kummallakin on läheiset välit sisaruksiimme ja lapsillamme serkkuihinsa. Tapaamiset, jossa on sekä äidit, isät että lapset mukana, on just näitä sisarusten perheiden kanssa tapaamisia. Esimerkiksi kutsutaan sunnuntaina päivälliselle ja koko perhe tulee silloin. Tai just rapujuhliin. Tai mökille viettämään kesäkauden päättäjäsiä. Tai keväällä grillikauden avajaisia.
Emme kaipaa sellaista, että mun ystäväni toisivat miehensäkin mukanaan tai miehen ystävät vaimonsa. Ei siitä tietenkään mitään haittaa ole, jos ja kun välillä näin tapahtuu, mutta emme erityisemmin kutsu kahville ystäviemme perheitä vaan ystävämme. Jos puoliso tai lapset tulevat mukana, se on ihan fine, mutta se ei tarkoita, että mun puolisoni ja lapseni olisivat välttämättä silloin edes kotona. Lapset saattavat olla kavereillaan ja mies harrastuksissaan tai koko konkkaronkka vaikka mökillä.
Joissain maissa (suurkaupunkien pikku luukut) ystävät ja tuttavat tavataan ulkona lasillisen äärellä.
Suomessa elämme tilanteessa jossa entisajan kyläily ja kahvitteluperinne on hiipunut. Toisaalta emme osaa oikein suurkaupunkilaista kahvilassa istumista ehkä nuoria lukuunottamatta. Siis niin että tämä olisi joku yleinen malli miten ihmissuhteita ylläpidetään. Toisaalta myös ennen niin yleinen puhelimessa puhuminen on sekin vähentynyt radikaalisti.
Ehkä ihmiset kyllästyvät lopulta nykyiseen näivetykseen. Yksinäisyys riivaa ympäri maailma ja some ruokkii pinnallisuutta ja narsistista vertailua. Muitakin vaihtoehtoja olisi.
Aitoja ja sydämellisiä ihmisiä on silti tässäkin ajassa. Ihmisen hyvyyttä ei katso se miten iso ystäväpiiri hänellä on tai miten ”suosittu” hän on. Ne huomaamattomat ovat usein niitä, joissa on syvyyttä. Toisaalta he myös tajuavat yksinolon arvon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jkkhg kirjoitti:
Hei,
Unohda somepäivitykset. Se on vain ihme pintaa.
Panosta siihen mukavaan perheeseen.
Ole oma itsesi, nauti omasta perheestäsi, te olette se voimavara!Muillakin on riittämättömyyden ja yksinäisyyden tunnetta, se on normaalia. Ja kiitos somen, sitä tulee ihan turhaan.
Luota itseesi, perhe pysyy mutta kaveriperheet vaihtuvat lasten iän myötä.
Jos jonkun sosiaalisessa mediassa on paljon kuvia ystävien, kavereiden ja läheisten tapaamisista, se ei tarkoita, että näiden ihmisten elämään voisi tulla rajattomasti lisää ihmisiä. Useimmilla meillä on kuitenkin tietty määrä ihmissuhteita, joka koetaan omaan elämään sopivaksi. Ei liikaa eikä liian vähän. Nuorempana olin valmis haalimaan elämääni uusia ihmissuhteita ja lopputuloksena oli, että mulla oli jatkuvasti huono omatunto ja mietin, että pitäisi soittaa, pitäisi tavata, pitäisi laittaa viestiä, pitäisi sitä ja tätä. Jos ihmissuhteista alkaa tulla stressiä, silloin ihmissuhteita on yksinkertaisesti liikaa. Vähemmälläkin pärjää ja voi paljon paremmin.
Ikävä tilanne. Keskity niihin ystäviin, jotka ovat vastavuoroisia ja unohda ne muut.
Itse yritin pitkään olla "kaikkien kaveri". Se ei toiminut koskaan, sain vain itselleni pahan mielen. Olin liian kiltti, ja se on jostain syystä monelle ärsyttävää. Ehkä siksi, että liian kiltillä saattaa olla huono itsetunto, joka paistaa läpi sosiaalisissa tilanteissa. Siksi kilttiä ja uhrautuvaa on helppo pompotella ja kohdella huonosti.
Kun aloin keskittyä vain niihin kavereihin, joilta sain vastavuoroisuutta, oma mielialani parani ja aloin arvostaa itseäni enemmän. Aloin myös löytää vähitellen uusia ystäviä.
Ratkaisu kaikkeen: lopeta instagramin käyttö. Helpottaa huomattavasti omaa elämää, kun ei enää tiedä kaikkea, mitä muut tekevät. Itselläni parani elämänlaatu 110%, kun ei tarvinnut enää verrata omia tekemisiä siihen, mitä muut halusivat omasta elämästään kuvien kautta näyttää. Ja siten kun niitä ystäviä tapaa, on ihan mahtavaa kysyä oikeasti, mitä kuuluu, kun ei tiedä vastausta jo valmiiksi. "Joo mä näinkin jo instassa" on lause, jota ei enää minun kahvipöydässä kuule.
Vielä kun pääsisi irti tästä av:sta.
Vierailija kirjoitti:
Jkkhg kirjoitti:
Hei,
Unohda somepäivitykset. Se on vain ihme pintaa.
Panosta siihen mukavaan perheeseen.
Ole oma itsesi, nauti omasta perheestäsi, te olette se voimavara!Muillakin on riittämättömyyden ja yksinäisyyden tunnetta, se on normaalia. Ja kiitos somen, sitä tulee ihan turhaan.
Luota itseesi, perhe pysyy mutta kaveriperheet vaihtuvat lasten iän myötä.
Jos jonkun sosiaalisessa mediassa on paljon kuvia ystävien, kavereiden ja läheisten tapaamisista, se ei tarkoita, että näiden ihmisten elämään voisi tulla rajattomasti lisää ihmisiä. Useimmilla meillä on kuitenkin tietty määrä ihmissuhteita, joka koetaan omaan elämään sopivaksi. Ei liikaa eikä liian vähän. Nuorempana olin valmis haalimaan elämääni uusia ihmissuhteita ja lopputuloksena oli, että mulla oli jatkuvasti huono omatunto ja mietin, että pitäisi soittaa, pitäisi tavata, pitäisi laittaa viestiä, pitäisi sitä ja tätä. Jos ihmissuhteista alkaa tulla stressiä, silloin ihmissuhteita on yksinkertaisesti liikaa. Vähemmälläkin pärjää ja voi paljon paremmin.
Tämä. Kaikessa kauheudessaan, niin määränsä se on ystävilläkin.
Olen joutunut pistämään syrjään muutamia vanhoja ystäviä ja hyviä kavereita ihan sen takia, että minulla ei ole yksinkertaisesti aikaa heille. He ovat ihania mukavia ihmisiä, mutta tällä hetkellä perheeni ja työni yrittäjänä menee näiden hoidenkin ystävien eteen. Minulla on ystäviä, mutta heidän kanssa ystävyys on helppoa ja pienikin viesti riittää hyvin siihen saakka kunnes ehdimme jutella paremmin. Heillä on aivan yhtä kiire, mutta he ovat ajatuksissani aina ja tiedän olevani myös heidän ajatuksissa vaikka emme ehdikään näkemään tai juttelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jkkhg kirjoitti:
Hei,
Unohda somepäivitykset. Se on vain ihme pintaa.
Panosta siihen mukavaan perheeseen.
Ole oma itsesi, nauti omasta perheestäsi, te olette se voimavara!Muillakin on riittämättömyyden ja yksinäisyyden tunnetta, se on normaalia. Ja kiitos somen, sitä tulee ihan turhaan.
Luota itseesi, perhe pysyy mutta kaveriperheet vaihtuvat lasten iän myötä.
Jos jonkun sosiaalisessa mediassa on paljon kuvia ystävien, kavereiden ja läheisten tapaamisista, se ei tarkoita, että näiden ihmisten elämään voisi tulla rajattomasti lisää ihmisiä. Useimmilla meillä on kuitenkin tietty määrä ihmissuhteita, joka koetaan omaan elämään sopivaksi. Ei liikaa eikä liian vähän. Nuorempana olin valmis haalimaan elämääni uusia ihmissuhteita ja lopputuloksena oli, että mulla oli jatkuvasti huono omatunto ja mietin, että pitäisi soittaa, pitäisi tavata, pitäisi laittaa viestiä, pitäisi sitä ja tätä. Jos ihmissuhteista alkaa tulla stressiä, silloin ihmissuhteita on yksinkertaisesti liikaa. Vähemmälläkin pärjää ja voi paljon paremmin.
Tämä. Kaikessa kauheudessaan, niin määränsä se on ystävilläkin.
Olen joutunut pistämään syrjään muutamia vanhoja ystäviä ja hyviä kavereita ihan sen takia, että minulla ei ole yksinkertaisesti aikaa heille. He ovat ihania mukavia ihmisiä, mutta tällä hetkellä perheeni ja työni yrittäjänä menee näiden hoidenkin ystävien eteen. Minulla on ystäviä, mutta heidän kanssa ystävyys on helppoa ja pienikin viesti riittää hyvin siihen saakka kunnes ehdimme jutella paremmin. Heillä on aivan yhtä kiire, mutta he ovat ajatuksissani aina ja tiedän olevani myös heidän ajatuksissa vaikka emme ehdikään näkemään tai juttelemaan.
Seli seli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että ap:n tilanne on ikävä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hän kutsuu kotiinsa ihmisiä, jotka eivät ole hänen ystäviään. Uskoo ja toivoo, että nämä sitten esittäisivät vastavuoroisia kutsuja, joten jossain vaiheessa syntyisi ystävyyskin. Mulla on viisi ystävää ja useita kavereita. Neljän kanssa ystävyys on syntynyt vasta aikuisiällä. Ja heistä jokaisen kanssa ystävyys on syntynyt niin, että ensin on tutustuttu, sitten syntynyt kaverisuhde ja lopuksi ystävyys. Ja kaikki tämä on tapahtunut muualla kuin kenenkään kodissa. Koteihin on alettu kutsua vasta sitten, kun ystävyys on jo syventynyt. Kun ystävyys on sillä tasolla, että toisen voisi jo pyytää kaasokseen tai lapsensa kummiksi. Monelle koti on niin yksityinen paikka, ettei sinne haluta kutsua uusia tuttavuuksia. Ei välttämättä edes kavereitakaan (jos ei ole jotkut juhlat kyseessä) vaan vain ystäviä.
Joku sanoi, että kiireisen elämänkin keskellä aina löytyy aikaa, jos vain haluaa. Tämä on totta. Mutta se aika on sitten pois jostain muusta. Pois jo olemassa olevilta ystäviltä ja kavereilta. Pois omalta perheeltä, pois omista harrastuksista, pois omasta ajasta, jonka haluaisi vain rentoutua. Tai viime kädessä pois yöunista. Jos ystäviä ja kavereita on jo riittävästi eikä satu olemaan mikään ylisosiaalinen, lisää ei tarvita. Ei haluta vähentää yhteydenpitoa jo olemassa olevien ystävien ja kavereiden kanssa, mikä olisi vääjäämätöntä, jos pitäisi alkaa antamaan aikaansa uudellekin tuttavuudelle. Mun elämääni on tullut uusia ihmisiä silloin, kun uusille ihmisille on ollut valmiiksi tilaa. Eikä niin, että olisin ottanut uusille ihmisille aikaa jostain sellaisesta, mikä on mulle muuten tärkeää. Esimerkiksi puolison, lasten, lähisukulaisten tai ystävien ja kavereiden kanssa vietetystä ajasta. Elämääni on tullut uusia ihmisiä esimerkiksi silloin, kun lapset tulivat riittävän isoiksi ollakseen keskenään kotona. Kun ei tarvinnut enää järjestää lapsenvahtia eikä sopia puolison töiden, harrastusten ja hänen ihmissuhteidensa väliin ajankohtaa, jolloin hän varmasti olisi silloin kotona.
Meillä ei ole lainkaan yhteisiä perhetuttuja. Mutta meillä kummallakin on läheiset välit sisaruksiimme ja lapsillamme serkkuihinsa. Tapaamiset, jossa on sekä äidit, isät että lapset mukana, on just näitä sisarusten perheiden kanssa tapaamisia. Esimerkiksi kutsutaan sunnuntaina päivälliselle ja koko perhe tulee silloin. Tai just rapujuhliin. Tai mökille viettämään kesäkauden päättäjäsiä. Tai keväällä grillikauden avajaisia.
Emme kaipaa sellaista, että mun ystäväni toisivat miehensäkin mukanaan tai miehen ystävät vaimonsa. Ei siitä tietenkään mitään haittaa ole, jos ja kun välillä näin tapahtuu, mutta emme erityisemmin kutsu kahville ystäviemme perheitä vaan ystävämme. Jos puoliso tai lapset tulevat mukana, se on ihan fine, mutta se ei tarkoita, että mun puolisoni ja lapseni olisivat välttämättä silloin edes kotona. Lapset saattavat olla kavereillaan ja mies harrastuksissaan tai koko konkkaronkka vaikka mökillä.
Joissain maissa (suurkaupunkien pikku luukut) ystävät ja tuttavat tavataan ulkona lasillisen äärellä.
Suomessa elämme tilanteessa jossa entisajan kyläily ja kahvitteluperinne on hiipunut. Toisaalta emme osaa oikein suurkaupunkilaista kahvilassa istumista ehkä nuoria lukuunottamatta. Siis niin että tämä olisi joku yleinen malli miten ihmissuhteita ylläpidetään. Toisaalta myös ennen niin yleinen puhelimessa puhuminen on sekin vähentynyt radikaalisti.
Ehkä ihmiset kyllästyvät lopulta nykyiseen näivetykseen. Yksinäisyys riivaa ympäri maailma ja some ruokkii pinnallisuutta ja narsistista vertailua. Muitakin vaihtoehtoja olisi.
Aitoja ja sydämellisiä ihmisiä on silti tässäkin ajassa. Ihmisen hyvyyttä ei katso se miten iso ystäväpiiri hänellä on tai miten ”suosittu” hän on. Ne huomaamattomat ovat usein niitä, joissa on syvyyttä. Toisaalta he myös tajuavat yksinolon arvon.
Asun pääkaupunkiseudulla lähiössä. Kaikki ystäväni ja kaverinikin asuvat pääkaupunkiseudulla, mutta eivät läheskään kaikki edes samassa kaupungissa. Samassa lähiössä asuu vain yksi kaverini, jonka kanssa kaveruus mahdollisesti joskus muuttuu vielä ystävyydeksikin. Häneen tutustuin muutama vuosi sitten, koska meillä molemmilla on koira ja lähes joka päivä tavattiin koirien kanssa. Koska koirat tykkäsivät toisistaan, alettiin käydä muutaman kerran viikossa iltalenkillä yhdessä. En ole kutsunut häntä vielä kotiini. Paitsi viime kesänä, kun ei oikein huvittanut lähteä koronan takia läheiseen baariinkaan, kutsuin hänet rivitaloasuntoni pihalle syömään tapaksia ja juomaan viiniä. Noin muuten suurin osa ystävieni ja kavereideni tapaamisista (siis ennen koronaa) tapahtui aina jossain pääkaupunkiseudun kahvilassa tai ravintolassa. Lähdettiin vaikka shoppailemaan, kirjamessuille tai muuhun tapahtumaan ja käytiin samalla reissulla kahvilla. Tai mentiin leffaan ja sen jälkeen jonnekin ravintolaan syömään. Yhden ystäväni kanssa lähdettiin usein lauantaiaamuisin Hakaniemen halliin sekä Hakaniemen etnisiin ruokakauppoihin ja samalla reissulla käytiin jossain lounaalla. Sitten kumpikin lähti Helsingin keskustasta omiin koteihinsa.
Kyläilykulttuuri on varmasti Suomessakin näivettynyt sitä mukaa, kun ravintoloita ja kahviloita on tullut lisää. Kummankaan ei tarvitse siivota, ei laittaa tarjottavia eikä edes kustantaa mitään, koska ulkona kahvitellessa tai syödessä molemmat maksavat omat syömisensä ja juomisensa itse. Hyvä puoli tässä on, että ei jää "kiitollisuuden velkaan". Vastavuoroisuudeksi riittää, että välillä toinen ehdottaa shoppailemaan sekä kahvilaan menoa ja välillä toinen. On vaivattomampaa, kun tavataan jossain kodin ulkopuolella. Lisäksi tapaamispaikka on helppo valita, kun voi katsoa, mihin molemmilla on suunnilleen yhtä näppärä matka joukkoliikennevälineillä.
Mä en osaa ajatella niin, että ihmissuhteita olisi nykyisin jotenkin vaikeampi hoitaa. Päinvastoin. Meillä esimerkiksi on keittiöremontti nyt menossa, mutta voin oikein hyvin tavata ystäviäni jossain muualla. Koska muita kivoja paikkoja on vaikka kuinka paljon. Muutenkin olen enemmän extempore-ihminen kuin sellainen, joka jo viikkoja aikaisemmin suunnittelisi ja kutsuisi. Saatan laittaa ystävälleni aamupäivällä viestiä ja kysyä, lähteekö hän töiden jälkeen vaikka pizzalle. Jos lähtee, en mene lounaalle vaan syön tuhdimmin vasta ystäväni kanssa. Töistä suoraan siis pizzalle ja vasta sitten kumpikin menee kotiin.
Minulla on uutta rahaa. Ollaan kumpikin miehen kanssa ihan tavallisista perheistä, ei nyt ihan köyhistä duunariperheistä, mutta ei vanhan rahan perheistäkään. Itse ollaan kouluttauduttu ja sitä kautta saatu kumpikin duunit, joista maksetaan selvästi yli mediaanin. Meillä on kaikenlaista pientä mukavaa, jota rahalla saa mm. iso talo, pari hyvää autoa, design-kalusteet ja merkki-astiat. Siivoojakin käy. Onneksi on myös ystäviä, jotka eivät välitä tuon taivaallista materiasta. Olimme ystäviä osan kanssa jo lapsena, osa tarttui mukaan köyhänä opiskelijana. Osa on tullut elämään lasten myötä. Valitettavasti muiden kuin heidän kanssaan olen joskus törmännyt tähän eihän teille uskalla tulla, kun on niin hienoa ja siistiä ilmiöön. Tai, ette te varmaan mitään kirjallisuudesta yms. ymmärrä, kun teillä on materiaa. Niin ärsyttävää! Ei mikään meidän materiasta ole hommattu siksi, että joku muu sitä ihastelisi tai olisi kateellinen. Ihan omaksi iloksi ne ovat. Lasten kasvatuksessa olen todella tarkka siitä, etteivät katso ketään huonompituloista alaspäin. Ne ihmiset, jotka arvioivat minua materian kautta, (esim. noin, että me ollaan ainakin fiksumpia, kun meillä on vaan boheemeja eriparikuppeja) saavatkin jäädä.
-eri