Pitkään yrittäneet

Kes8kuus teilläkin siis aika lyhyet IVF-jonot, hyvä! Meilläpäin ois riittänyt kolme OI:ta tai inssiä ennen ivf:ään siirtymistä. Ymmärrän, että turhauttaa ”turhat” inseminaatiot. Meillä lääkäri sanoi, että OI/inssi onnistumisprosentti on noin 15% ja ivf:ssä 30-40%. Me toivottiin kuitenkin kolmen hoitokierron jälkeen vielä paria OI-hoitoa lisää, koska ei oltu vielä kesän alussa valmiita siirtymään IVF:ään.

Mulla alkoi menkat nyt la, tänään soitin klinikalle ja saatiin aika IVF-suunnittelukäynnille ens viikon maanantaille. Jännittävää! Me luultiin aluksi, että polku ois OI->inssit->IVF, mut nyt IVF saattaa alkaa jo aika piankin.

Mariannan, ymmärrän tuon ristiriitaisen fiiliksen! Meillä on kans selittämätön. Vähän vikaa mussa, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi ”selittämään” lapsettomuutta.. Tuo kevät -23 on kyllä aika pitkällä! Toivottavasti teidän ei tarvi mennä sinne asti vaan jo letrot vois auttaa vauvan alulle.

Chardille kovasti voimia! ❤️

  En tiennytkään että hoidoissa onnistumisprosentit on noin 'matalia' :o ei edes 50%! Mutta onhan se tietty 0% parempi..

  Kauhee kun nyt on väläytelty tuota vuotta 2023, valkeni itselle ettei vältsiin ensvuonnakaan tuu beibiä jossei nyt puolessa vuodessa tärppää.. :/

  Mua on taas tänään vähän masistellut, miten epäreilua hedelmällisyys on. Siihen vaikuttaa geenit, fyysiset ominaisuudet ja yksinkertaisesti tuuri. 

Tsemppiä lähestyvään IVF:ään Toffi!

Chard voimia, ihan hirveä tilanne 😔

Samaa sitä itse oon pohtinut Hongatar, että tuntuu ajatuksena jotenkin ärsyttävältä kun ei tiedä tuleeko ensi vuonnakaan olemaan vielä niin onnekkaassa asemassa että saisi lapsen niin sitten tähän rumbaan onkin äkkiä mennyt 2-3 vuotta jos sekään riittää. Koska onhan tämä ihan hemmetin uuvuttavaa, vaikka elämässä tapahtuu kaikkea muutakin niin kyllä se lapsi-asia koko ajan pyörii ainakin itsellä taustalla. Millon miettii että hmm, sovittiin nyt nuo pikkujoulut tuolle viikolle niin mitä jos oonkin raskaana, mietittiin talvilomaa niin hmm jos oonkin raskaana tai hedelmöityshoidoissa, mikäköhän elämäntilanne pääsiäisenä/juhannuksena on jne. Ja jos joskus tärppää niin siitäkin pitkät 9kk että saa lapsen syliin. Harrastan sitä että aina kun uus kierto alkaa niin käytän jotain raskauslaskuria että koska olisi laskettu aika jos nyt tärppäisi niin nytkin mennään jo juhannuksessa. Anteeks tää ei paranna kenenkään mieltä mut tämmöstä piinaa mä ainakin harrastan ajankuluks :D

Nounou, mulla on sama homma, että vaikka elämä pitää kiireisenä, niin silti se lapsihaave pyörii taustalla ihan päivittäin. Tietty vaihtelevalla volyymillä kierron mukaan. Ite vaan oletan etten oo raskaana kun suunnittelen reissuja tai ryyppäjäisiä - olis ainakin ihana syy perua :) Tuskallista että yhessä kierrossa menee aina se kuukausi, niitä ei montaa mahu vuoteen mutta tunteiden vuoristorata on kokoajan läsnä :/

  Mua alkoi deppaamaan jo tulevat pikkujoulutkin, ku kaveriporukassa oon tänä vuonna ainoa jolla ei ole lapsia. Mennä sinne hieromaan suolaa haavoihin kun kuuntelee vauva-arkijuttuja.. Mutta vaikka jäisinkin lopullisesti lapsettomaksi, en voi enkä halua erkaantua perheellisistä ystävistäni. Mietin miten kestän sen kun heidän lapsensa aloittavat koulun, pääsevät ripille, valmistuvat, avioituvat, lapsenlapset jne. että tuleeko musta just se hiekkap*lluinen täti jossakin puiston reunalla joka katkeruuksissaan tiuskii kaikille.  Tai olla se kiusallisen hiljaisuuden aiheuttaja kun kysyttäessä vastaisin "valitettavasti en voi saada lapsia". "Susta tulis hyvä äiti" "-niinpä, kunpa voisin."

Toffi, joo täällä sanottiin ettei ole niinsanotusti jonoa olemassa, mutta saa nähdä mihin se IVF suunnittelukäynti ajoittuu, jos siis tää viides inseminaatio ei tuota tulosta. 28.9 soitellaan sitten riippuen testin tuloksesta polille. Tiistainahan mulle tehtiin tuo viimeinen inseminaatio, vahva ovulaatioplussa tiistai aamuna ja iltapäivälle sain ajan. Tää oli kolmas inssi julkisella, kaksi kerkesin odotellessa tehdä yksityisellä, mutta julkisella sanovat ettei niitä lasketa. Toisaalta ihan jees, on nyt viisi kertaa sitä yritetty ja parempihan se ois ehottomasti jos näin se vauva aluilleen saataisi, eikä tarttis koko IVF hoitoa. Mutta joo, uskoa ei ole enää yhtään :) Mulla ovuloi nyt vasen puoli, joka on näennäisesti terve, mutta se munasarja on erikoisen korkealla ja yksityisellä vähän epäiltiin sen toimintaa.. kun näytti hiukan nestetäyteiselle vasen munanjohdinkin tokassa inssissä siellä, julkisella ei tuohon sanottu mitään.

Toivottavasti Chard saisit hyviä uutisia ja kaikki kääntyisi vielä hyvin.

Ajattelin liittyä tähän keskusteluun, vertaistuen ja kokemusten jakamisen toivossa.

Olen 34 v. esikoisen yrittäjä. Aktiivista yrittämistä on ollut taustalla noin 7-8 kk. Ovulaatio on bongattu testein joka kk ja yhdyntä ajoitettu niiden mukaan oikein (paitsi tässä kuussa on mahdollista, että miehen työmatkan vuoksi myöhästyimme siitä). Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut. Kuukautiset ovat olleet suurin piirtein säännölliset. Taustalla ei ole pitkää e-pillereiden käyttöä.

Elämäntavat ovat muuten asialliset, mutta taustalla on monien vuosien tupakointia (nyt tätä projektia varten lopetettu) ja lisäksi stressi/huoli lapsen saamisen onnistumisesta on kova, vaikka olen yrittänyt ajatella positiivisesti ja rentoutua. Etenkin kun tuntuu siltä, että lähipiirille ja kaukaisemmillekin tutuille vauvoja tuntuu jatkuvasti tulevan helposti (toki tätä ei voi aina tietää, mitä oikeasti on kullakin yksilöllä/parilla taustalla). Kateutta on vaikea välttää vaikka tietysti haluan kaikille muille hyvää.

Olen käynyt jo yksityisellä hedelmällisyysklinikalla selvittelemässä joitakin asioita. Anatomia on ok. Perusveriarvot OK. Miehen sperma on pääasiassa oikein hyvä testien mukaan, eli mahdollinen ”vika” on minussa. Huolestuttavaa minulla on ollut matalahko ikään nähden alentunut AMH-arvo ja munasolujen ei-niin-suuri määrä ultrassa (niitä on kyllä mutta ei niin montaa kuukausittain) ja lääkäri suosittelikin, että mikäli mitään ei tapahdu tässä ihan lähikuukausina, kannattaisi yrittää IVF-hoitoja. FSH-arvo ja LH-arvo olivat normaaleja, ei ehkä täydellisiä mutta selvästi viitearvoissa ja niistä lääkäri ei maininnut mitään ongelmallista. Vielä ei ole päätetty kokeillaanko saada lähete julkiselle, jos hoitoja siis tarvitaan, vai maksetaanko yksityiselle. Halpaa tuo ei tietenkään ole.

Yksi huolestuttava seikka on lisäksi se, että mies tuntuu viime viikkoina kyllästyneen koko projektiin ja minulla on jatkuva epävarmuus hänen ”mukana pysymisestä”. Alun perinkin lapsitoive on ollut minulla ja hän on siihen ollut valmis mutta ei se aloitteellisin ja innokkain osapuoli. Asiasta on puhuttu monesti ja hän on aina vakuutellut sen olevan ok ja yrittävänsä parhaansa, myös mahdollisten hoitojen suhteen. Nyt tuntuu, että mieli taas muuttumassa - mutta kuitenkin vakuuttelee joka toinen päivä, että voidaan jatkaa suunnitelman mukaan. Tämäkin tuntuu raskaalta.

Kiva kuulla teidän kokemuksia ja toivotan vilpittömästi teillekin onnea yritykseen. Kuten tietysti toivon sitä itsellenikin.

Hongatar, yritän myös elää periatteessa ”ajattelematta” raskautta ja mitä kauemmin aikaa kuluu niin sitä hölmömmältä sen ajoittuminen & minkään aikatauluttami en sen mukaan tuntuu kun mitään ei kerran tapahdu. Mutta sitten taas en haluaisi perua mitään enkä joutua kiusallisiin tilanteisiin alkuraskaudesta, kun luulen että tämän pitkän yrittämisen jälkeen tuntuu epätodelta jos tulee joskus raskaaksi ja luotto raskauden hyvin sujumiseen & etenemiseen loppuun asti täysi 0 niin varmaan haluaisin venyttää kertomista NT-ultraan ainakin ja ne viikot onkin sitten pitkät. Muttä tätä tämä on kun ei ole mikään ”elä hetkessä”-tyyppi. Musta tulee varmaan joku hullu koiranainen jos ei saada lapsia :D

Kesä8kuus, pidän peukkuja pystyssä ja sormia ristissä teidän puolesta! Mut tiedän kyllä tunteen kun on jo ite heittänyt kaiken toivon kankkulan kaivoon.

Bluna, tsemppiä ❤️

Jotenkin tuntuu että kyllä tää lapsettomuus ja lapsiasiat vaan enemmän koskettaa naisia. Vaikka oma puoliso on siis ihan mukana touhussa, niin ei tämä kohta kulunut 10kk ole häntä juuri hetkauttanut enkä usko että vaan vaikuttaa siltä vaan ei hän vaan elä samalla tavalla tietenkään tiedostaen kierron joka vaihetta jne. Ja vaikka olen kertonut parhaani mukaan mitä huolia meillä voi olla ja yhdessä sperma-analyysia tavattiin läpi ja hänellä oli soittoaika lääkärille jne niin silti kyllä tää vähän semmoinen mun projekti on. Toisaalta hän on sanonut että mä tunnun tietävän & hanskaavan sen verran hyvin ettei hänen tarvitse, niin tuntuu se välillä jotenkin hölmöltä kun toinen saa elää vähän autuaamman tietämättömänä tilastoista yms. Mutta sit taas en viitsi hälle maalailla mitään kauheita uhkakuvia seinille ettei alkaisi stressaamaan. Mutta miksi haluan stressata silti itseäni, mene ja tiedä. Pointtini kuitenkin lähinnä oli, että vaikka mies on hommassa mukana niin kyllä se olin minä joka vuosi sitten otin puheeksi että lasta pitää alkaa kohta yrittää, minä joka olen hankkinut ovulaatio- ja raskaustestit, juossut gynellä ja perehtynyt asiaan. Jos sanoisin että nyt riitti, niin toteaisi varmaan vaan että okei. Liekö se se naisen äidinvaisto/biologinen kello, mutta omassa lähipiirissä tuntuu että stressi lapsen saamisesta ja yrittämisestä lankeaa naiselle ja naisen motivaatio on suurempi. Raaka yleistys, varmasti on miehiä jotka halajaa iseiksi ja elää täysin samaa tuskaa. Mutta on tämä rankkaa parisuhteelle, ihan eri tavalla kuin jos tulisi ekoista yrityksistä raskaaksi.

Aloin lukemaan Projekti vauva:a ja en tiedä mennäänkö taas ojasta allikkoon kun tieto lisää tuskaa.

Täällä on ollut vilkasta keskustelua, joten pahoittelut etten ota jokaista erikseen huomioon 😔 Itsellä ollut vähän taukoa täältä kun tuntuu ettei viitsi aina vaan tulla valittamaan ja kertomaan negatiivisista fiiliksistään. Olis kiva välillä olla jotain positiivista sanottavaa ja hyvillä fiiliksillä. Ehkä joku päivä sekin aika koittaa 🤞

Mutta pahoittelut kaikille uuteen kiertoon joutuneille ja tervetuloa uusille mukaan! Ja Chard hurjasti tsemppiä vaikeaan tilanteeseen ❤️

Moni tuntuu kipuilevan samojen fiilisten kanssa. Tavallaan se helpottaa ettei ole yksin tässä tilanteessa.

Tuntuu jotenkin hurjalta, että julkisella on niin pitkät jonot että lasta voi alkaa toivovansa syliin vasta 2023 😳 Melko masentavaa on myös se että hoitojen onnistumisprosentti on niinkin pieni. Varsinkin kun onnistumisprosentti laskee suhteessa ikään eli itsellä lienee kohta onnistumisprosentti lähellä nollaa? 😭

Mä oon samaa mieltä siitä, että vaikka mies on kuinka mukana ja tukena niin kyllä raskautuminen ja lapsettomuus jne on enemmän naisen harteilla. Nainen tuntee kaiken kehossaan ja kierrossaan, mittailee ovulaatiota ja mahdollista raskautta. Hakeutuu helpommin lääkäriin että onko kaikki omassa kropassa ok. Miettii mitä syö ja tekee jne. Ja se, että pitäisikö elää ajatuksella ”jos oon silloin ja silloin raskaana” vai hällä väliä asenteella niin onkin hankalampi juttu. Vaikka kuinka yrittäisi olla ja elää normaalisti niin aina se on takaraivossa että ”jos nyt oonkin raskaana” eikä halua tehdä mitään väärää.

ON: varattiin myös miehen kanssa aika yksityiselle klinikalle ja mennään tässä lähiaikoina. Jotenkin jo vähän helpotti se että tietää kohta saavansa jotain vastauksia (ehkä) oli ne sitten hyviä tai huonoja. Mutta jotenkin ajattelen että se olisi parempi kuin se, että vaan arvailee itse ja pelkää ja murehtii milloin minkäkin olevan vialla ja syynä siihen ettei ole vielä lasta saanut. Toisaalta samalla pelottaa ihan helvetisti! Koska sieltä voi paljastua mitä vaan, myös se pahin että vika on itsessä eikä mitään ole tehtävissä, ja sen jälkeen se tuntuu niin lopulliselta eikä voi enää ajatuksella ”meillä on kaikki hyvin ja kaikki mahdollisuudet” niin kuin nyt on voinut.

Muutoin fiilikset on vähän niin ja näin. Tekis mieli välillä luovuttaa. Lisäksi tää kaikki on aiheuttanut itsessäni kaikkia muitakin pelkoja kuten kuoleman pelkoa tai vakavan sairastumisen pelkoa. Ärsyttää. Eihän ihminen voi elää jatkuvasti huolissaan ja peläten jotain.

Nuunulainen, mulla sanottiin ivf:n tuoresiirrossa, että onnistumisprosentti on noin 25. Nuoremmilla varmasti parempi per siirto, mutta mun mielestä tuo 25 kuulosti myös melko lohdulliselta, ottaen huomioon tosiaan sen, että nelikymppiset kolkuttelee ovella tuossa alkuvuodesta. Nyt mä lohduttaudun sillä että ne alkiot siellä pakkasessa on 39,5 vuotiaista munasoluista eikä päälle nelikymppisistä, jos siirtoja tehdään ensi vuonna. Mutta jos noista ei tule tulosta niin seuraavat kerätyt solut ovat sitten 40+ vuotiaita 😱

Se on kyllä pelottavaa mennä sinne klinikalle ja kuulla "tuomio" tilanteestaan, mutta toisaalta myös sitten helpottavaa, kun tietää mitä vastaan taistelee. Tai no, mehän ei tiedetä edelleenkään, kun diagnoosi on selittämätön 🙄

Mun isoin pelko ensikäynnillä oli miehen siemennestenäytteen tulos. Omalla kohdalla en niin pelännyt, mähän olin jo käynyt läpi hoidot, pari onnistunutta raskautta ja synnytykset. Mut mulla on "traumat" siitä, kun saatiin exän kanssa näytteen tulokset, siellä ei ollut yhtään mitään. Meni hetki sulatellessa asiaa, mut sen jälkeen päästiin sit asioissa eteenpäin.

Nyt kun odotin puolisoni kanssa niitä tuloksia, niin puristin miehen kättä ihan hulluna ja olisin voinut päästää iloitkun, kun lääkäri sanoi, että ihan normaali näyte ❤️ ihmettelin kun se lekuri puhui ennen niitä tuloksia koko ajan tulevista hoidoista siihen malliin, et tietysti miehen näyte on hyvä. Teki mieli huutaa, että eihän me voida tässä suunnitella jo, kun ei vielä tiedetä mikä on tulos, niin varma olin et taas on jotain vialla siinä näytteessä. Ehkä kun mies on syntynyt 70-luvulla, niin lääkäri ajatteli et sen ikäluokan näytteet ei oo vielä oletusarvoisesti niin huonot kuin esim 90-luvulla syntyneillä, en tiedä. Kotona vaan ihailin sitä spermanäyte-lappua ja huokaili miehelle miten onnellinen ja helpottunut olen tuosta 😁 mies ei ehkä ihan tajunnut miten iso asia se oli mulle.

Samaistun myös siihen, et itse saa hoitaa kaiken yrittämiseen, viramiineihin, ajanvarauksiin, hoitoihin ym liittyen ja mies seuraa mukana vähän statistina. Oon yrittänyt osallistaa sitä sen verran kun pystyn, esim ivf-stimulaatiossa se pisti muhun vähintään yhden piikin illassa ☺️

Tsemppiä kaikille omiin vaiheisiin ❤️❤️

Kiitos kaikille kannustavista kommenteista.

”Hyvä” sinänsä kuulla, että kokemukset siitä, että mies ei ole niin osallistuva (edes henkisesti) ovat vähän yleisempiä.

Tsemppiä tuleviin vaiheisiin!

Itselläni jo jotenkin varma olo siitä, että tämäkään kierto ei johda mihinkään (aiemmin sentään on ajoitettu hommat ovistestien mukaan oikein, niin nyt vielä kävi niin, että saatettiin myöhästyä miehen työmatkan vuoksi eli vielä huonompi mahdollisuus kuin aiemmin). Nyt kp 18 eli vielä saa odotella menkkoja ja sitten taas uutta kiertoa ja uutta yritystä, johon mies toivottavasti jaksaa taas lähteä. Keskiviikkona on lääkärin kanssa puhelinkeskustelu, jossa hän ilmeisesti tulee suosittelemaan lähikuukausien jatkotoimenpiteitä tuosta matalasta AMH-arvostani johtuen. Ja progesteroni-testin tuloksia odottelen vielä.

Kiitos Chard tuosta tiedosta. 25% on jo parempi kuin nolla. Sen sijaan hieman pisti huolettamaan se, jos lääkäreiden mielestä lähtökohtaisesti 90-luvulla syntyneiden siittiöt ovat huonompia kuin aiemmin syntyneiden. Oma mieheni nimenomaan on syntynyt juurikin 90-luvulla. Jotenkin olen naiivisti ajatellut, että on hyvä asia että mies on niinkin paljon minua nuorempi mutta ilmeisesti näin ei ole? 🤔 Toki meillä on todisteena jo yksi onnistuneesti (vaikkakin huonosti päättynyt) alkanut raskaus joten uskoisin, että ihan täysin jyrkin tuomio meille ei voi tulla.

Nuunulainen kirjoitti:

Kiitos Chard tuosta tiedosta. 25% on jo parempi kuin nolla. Sen sijaan hieman pisti huolettamaan se, jos lääkäreiden mielestä lähtökohtaisesti 90-luvulla syntyneiden siittiöt ovat huonompia kuin aiemmin syntyneiden. Oma mieheni nimenomaan on syntynyt juurikin 90-luvulla. Jotenkin olen naiivisti ajatellut, että on hyvä asia että mies on niinkin paljon minua nuorempi mutta ilmeisesti näin ei ole? 🤔 Toki meillä on todisteena jo yksi onnistuneesti (vaikkakin huonosti päättynyt) alkanut raskaus joten uskoisin, että ihan täysin jyrkin tuomio meille ei voi tulla.

Siis lääkäri ei sanonut tuosta mitään, oletin että tämä laskeva trendi saattoi olla hänen "kovan luottamuksen" takana, en tiedä. Mutta onhan siitä julkaistu tutkimuksia ja iltapäivälehtien otsikot ovat huutaneet miten nuorten miesten spermanlaatu on tullut rytisten alas "isiensä" ajoista. Mutta kyseessä on vaan yleinen trendi, jonka sisälle taas mahtuu niitä huipputuloksia ja nollatuloksia ja kaikkea siltä väliltä ❤️

Joskus lueskelin vanhoja lapsettomuuskeskusteluja 2000-luvun alkupuolelta ja siellä miesten normaalin spermanäytteen raja oli 20 miljoonaa per millilitra ja sitä vähemmän tarkoitti jo alentunutta hedelmöityskykyä.

No, nykyään normaalituloksen raja on yleisten tulosten heikennyttyä vuosi vuodelta laskettu 15 miljoonaan per millilitra. Jostain luin että jos siittiöiden kokonaismäärä on alle 40-50 miljoonaa millilitrassa, niin raskaaksituloaika pitenee huomattavasti 😔

Meillä oli siis 24milj per ml, eli yli normaalin rajan, mutta reilusti alle ton 40-50milj. per ml.

Mun ex on syntynyt 80-luvun alussa ja sillä oli 0 siittiöitä. Syyksi epäiltiin teini-iässä rokotteesta huolimatta sairastettua lievää sikotautia. Nykyisen kumppanin äiti on luultavasti polttanut koko raskauden kuten 60-70 luvuilla oli vielä tapana.

Tässä pari linkkiä noihin uutisiin mihin viittasin.

https://yle.fi/uutiset/3-10805215

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/201802142200737577

Ovis plussan sain tänään testiin❤ Hienoa nähdä 2 viivaa edes jossain testissä. Yritetty on ja vielä täytyisi varmaan jaksaa.Alkaa olemaan ihan "täynnä " tätä yrittämistä,kalenterin kyttäämistä ja ajoittamista 😔 Gyne neuvoi keväällä että ottakaa rennosti,älkää väkisin yrittäkö.Ollaan menty joitain kiertoja ilman testejä ns.rennommin,mitään ei silti tapahdu..Ja eihän asiaa voi unohtaa kun tuntee kehonsa liian hyvin 🤔

Täällä myös pelkään milloin mies ilmoittaa että nyt loppu yritys,tuntuu olevan väsynyt ja kyllästynyt 😢 Olen sanonut että kierukkaa en enää huoli joten hän saa hoitaa ehkäisyn mikäli yritys loppuu..

Ovis plussa ei paljoa anna toivoa,en usko nytkään onnistuvan 😔

Chard, olen myös lukenut tuosta miesten siemennesteen ”laadun” putoamisesta. Tuntuu kyllä hurjalta, tulee vaan kaikki Handmaid’s tale-tyyppiset skenaariot mieleen että siihenkö ollaan menossa jos lisääntyminen vaikeutuu 😅 toisaalta onneksi on hoidot mutta on sekin hurjaa jos hedelmöityshoidot alkaa olla enemmän normi kuin poikkeus.

Neiti kesäheinä, samat fiilikset täällä. Meillä vaan ei oo mahista olla katsomatta kalenteria ja tikuttamatta, kun on käytössä progesteronituki. Ja miks tuntuukin että ovis osuu aina keskelle työviikkoa ja kiireisimpään päivään, harvassa on ne kerrat kun ois saanut rauhassa hyvällä ajalla viikonloppuna puuhailla :D silloin alussa se ovisplussakin merkkas niin paljon ja loi toivoa, toki nyt olis hirveää jos ei jossain kierrossa tulisikaan edes ovisplussaa ja ymmärrän että siitäkin täytyy olla kiitollinen kun kaikille ei sitäkään suoda, mutta itseäkin samalla tavalla turhauttaa kun ovisplussa ja oikeaan aikaan puuhailu eivät ole tuottaneet tulosta 🙄 toisaalta ei anna luonto periksi silti kierrosta toiseen ns. ”panostaa täysillä”, vähän kuin lotto - jos jättää tällä viikolla laittamatta niin ois varmaan just silloin voittanut pääpotin.

Toivottavasti tuo edellisessä viestissä mainittu ovisplussa kuitenkin johtaisi johonkin. On se ainakin parempi merkki kun ei mitään. Näin ainakin olen lääkäriltäni ymmärtänyt, että ovisplussien pitäisi olla merkki siitä, että ainakin jotain toimii. Vaikka itselläni ei siis kuukausittaisten ovisplussien hyödyntämiset ole johtaneet yhtään mihinkään… mutta eiköhän vielä joskus, meillä kaikilla 😊

Bluna, kivaa kun löysit tänne palstalle ja kiitos kun jaoit tilanteesi :) Teidän tilannehan vaikuttaa ihan lupaavalta, kun miehen näyte on kunnossa ja sinullakin vain yhessä arvossa 'vikaa'. Toivottavasti  miehesi mielenkiinto projektia varten pysyy yllä, vaikkei vielä olekaan plussaa kuulunut. Onhan se palkinto lopulta kaiken vaivan arvoinen :) Ootko ottanut asiaa puheeksi? Olisi raskasta tuntea olonsa yhteisessä projektissa yksinäiseksi.

Nounou, mulla on kans fiilis että lapsiprojekti lankeaa enemmän naisen harteille. Ja onhan se naisen projekti fyysisesti sen 9kk ja sen jälkeen imetysajan jos imettää. Kunpa osais itekin olla hössöttämättä ja omaksuisi saman ajatusmaailman että kyllä vielä spontaanisti tärppää. Ja jos tärppää, niin aion olla ihan prinsessa, ku kerta oon nähny 'enemmän vaivaa' plussan eteen :D

Nuunulainen, pysy luottavaisena, tehän raskauduitte spontaanisti viime vuonna niin ei sun hedelmällisyys alle vuodessa voi merkittävästi laskea :) toivottavasti saatte yksäriltä vastauksia ja niihin ratkaisuja <3

Oon kans kuullut tuosta miesten spermalaadun laskemisesta osana modernin yhteiskunnan säteilyn haittavaikutuksia. Mut Suomessakin syntyy joka vuosi yli 40 000 lasta (piti googlata :D) ja niiden siittäjät on keskimäärin 80-90 -luvuilla syntyneitä, niin ei ne ihan tuhkamunia oo ;) Ja kyllähän alkkikset ja narkkaritkin lisääntyy vaikka luulis että heidän sukusolunsa vasta olisivatkin tärveltyneitä elämäntapojen vuoksi. Tuurilla on suuri osuus tässä hommassa!

ON: Aloin tikuttaa ovista tällä viikolla, tänään  kp 17 eikä vielä ole viisari värähtänyt. Mun kierrot on ollu tänä vuonna 28-37 päivän väliltä ja epäilyttää ovuloinko ollenkaan kun on noin suurta heittelyä enkä oo saanut kertaakaan kunnollista viivaa. Tää on kolmas kierto kun yritän bongata ovista. Tekis mieli juosta setelitukku kädessä yksärille, mut ku en tiiä vielä kuinka suuri hintalappu tälle projektille lopulta tulee, yritän pitää kukkaronnyörit tiukalla..

Tsemppiä kaikille, muistakaa ettette ole ainoita tässä tilanteessa ja toivoa on <3

Hongatar, kiitos tsempeistä. Olen kyllä ottanut miehen kanssa puheeksi, mutta useimmiten se johtaa riitaan tai ainakin pahaan mieleen. Hän ei ole projektista niin innoissaan tai kiinnostunut kuin minä. Sen olen kyllä jo aloittaessamme hyväksynyt. Ideaalia olisi tietysti olla suhteessa, jossa molemmat ovat samalla tunteella asiassa, mutta toisaalta olemme monet kerrat päätyneet siihen, että haluamme kuitenkin olla yhdessä ja hän on ollut Ok (vaikkei siis mitenkään erityisen innoissaan) sen suunnitelman kanssa, että yhtä yhteistä lasta yritetään hankkia. Minulle se on tosi tärkeää, kun ei ole yhtään vielä ennestään ja hän kyllä sen ymmärtää. Tähän saakka hän on ollut projektissa mukana parhaansa mukaan, siis tehnyt kaiken sen mitä voi asiassa miehenä tehdä, mutta viime aikoina on kovasti valittanut stressiään ja tyytymättömyyttään koko projektiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin ja minua on alkanut huolestuttamaan tämä. Tosin nyt taas eilen puhuttiin ja taas hän oli sitä mieltä sitten kuitenkin, että haluaa jatkaa yhdessä ja ei tule perumaan mitään suunnitelmiaan ja tekee parhaansa kyllä, että ehkä on asiassa enemmän minun kuin itsensä vuoksi mutta on kuitenkin ihan omasta tahdostaan. Saa nähdä. Pitää yrittää luottaa, kun olen monta kertaa kysynyt ja aina lopputulos kuitenkin lopulta riitojen ja pahan mielen jälkeen tämä sama että jatketaan vaan . Ymmärrän kyllä, että tilanteeni on stressaava toiselle kun minulla on asian kanssa niin kova kiire emmekä ole olleet mitenkään vuosikausia yhdessä, mutta toisaalta sillekään en oikein mitään voi, että ikää on ja munasolureservi kuulemma lääkärin testien mukaan tosiaan ikäryhmän keskiarvoa alhaisempi. Ja olen kyllä alusta alkaen tuonut tätä huoltani rehellisesti esille.

Tsemppiä kaikille kierron vaiheisiin ja seuraaviin yrityksiin.

Mulla tosiaan vasta seuraavat menkat edessä ja sitten vasta taas uutta yritystä seuraavassa kierrossa.. En usko, että tämä kierto voi olla johtanut mihinkään kun hyvilläkään ajoituksella ei ole aiemmin johtanut ja nyt meni vielä ajoitus aika myöhään.

Ja progesteroni-testin tulosta vielä odottelen, onko kenelläkään muuten niissä ollut häikkää ja jos kyllä, onko apua löytynyt? Mitään kierto- tai ovulaatio-ongelmia mulla ei ole ymmärtääkseni ollut, mutta voi silti olla, että taso huono, koska se kai voisi juuri olla osasyynä siihen ettei ole omistanut..

Hongatar: Olis kyllä ihanaa saada se yrityksen alkutaipaleen innostus ja usko onistumiseen takaisin, mutta on se valitettavasti matkan varrella aika karusti varissut :D kai sekin on joku mielen puolustusmekanismi pettymystä vastaan, sääli silti. Kyllä sitten saa vähän prinsessa ollakin! Jos tästä joskus raskautuu niin onpahan tullut tämäkin elämänkokemus koettua ja löytyy ymmärrystä ja sympatiaa muille & enpä enää ikinä kysy keneltäkään tyhmiä lastentekoon liittyen ☝🏻 Toivon sulle mitä pikimmiten ovista, ärsyttävää piinailua.

Bluna: kiva kuulla että vaikka keskustelut puolison kanssa ovat haastavia niin puheyhteys on kuitenkin auki. Onhan tämä tosiaan henkisesti raskasta molemmille. Multa on tosiaan kahdesti otettu progesteroniarvo 7-9 päivää ovulaatiosta, ekalla kerralla oli 15 ja toisella 17 (mittaukset eri kierroissa). Arvo on matala, mutta viittaa kuitenkin siihen että ovulaatio on tapahtunut. Eka mittaus oli toukokuussa ja sen jälkeen mulle aloitettiin progesteronituki alkaen aina 3 päivää ovulaatiosta, 12 päivän kuuri Terolutia tablettina ja Cyclogestia emätinkapselina. En osaa sanoa onko siitä ollut apua, ei ainakaan niin paljon että olisin tullut raskaaksi mutta mene ja tiedä onko se ainut ongelma/este. Olen netistä lukenut että monilla Terolut auttaa. Oireena oli siis tiputteluvuoto/tuhru 7-10 päivää ovulaation jälkeen, aina pari päivää ennen kunnon menkkoja = liian lyhyt luteaalivaihe.