Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtautua läheiseen, jonka vastuuttoman käytöksen vuoksi melkein kuolin lapsena
03.03.2021 |
Minulla on vaikeuksia suhtautua läheiseen, ei perheenjäsen mutta läheinen, jonka vastuuttoman käytöksen vuoksi melkein kuolin lapsena. Tapahtumasta on jo yli 30 vuotta ja itse en sitä muista. Tilanne on mennyt suunnilleen näin (olen muuttanut yksityiskohtia, mutta pääasia on sama): läheinen on vahtinut 3 alle 3 vuotiasta lasta pihalla. Hän on ajatellut olevansa hyödyksi ja nostavansa samalla juomavedet kaivosta kun lapset puuhaavat omiaan. Hän on avannut kaivonkannen, nostanut sangollisen vettä ja kantanut sen sisään. Sillä aikaa minä, hieman yli vuoden ikäinen lapsi, olen kiivennyt kaivon kannelle, tippunut kaivoon ja hukkunut. Minut on nostettu ylös ja saatu elvytettyä, vaikka sydän ei enää lyönyt. Mitään näkyviä vaurioita ei ole jäänyt ja aivotkin pelaa ihan ok eli pahaa happivajetta ei ole syntynyt.
Nyt, kun oma lapseni on samanikäinen kuin olin onnettomuuden tapahtuessa, asia on alkanut vaivaamaan minua. Asia ei ole perheessämme käsitelty oikein mitenkään. Tosiasiat on kerrottu ja siinä se. Läheinen, jonka vahtivuorolla asia tapahtui, ei ole koskaan puhunut minulle tapahtuneesta enkä tiedä kokeeko hän edes aiheuttaneensa onnettomuuden. Vanhemmilta jos asiasta kysyy, he kertovat faktat ja toteavst sen olevan mennyttä ja 'Hyvä ettei käynyt pahemmin.'
En oikein tiedä miten käsitellä asiaa ja mitä tehdä. Katson omaa lastani ja mietin miten läheiseni, jolla on myös omia lapsia jo onnettomuuden aikaan, on voinut olla niin välinpitämätön ja huolimaton pienen avuttoman lapsen kanssa. Miten voisin lähteä käsittelemään asiaa? Onko jotain kirjallisuutta jota voisin lukea, pitäisikö hakeutua terapiaan vai mitä neuvoisit minun tekevän, että saisin asian käsiteltyä ja pääsisin siitä yli?
Kommentit (110)
Kukaan ei tunnu ymmärtävän Ap:tä. Tuollaisen loukkaantumisen seurauksena tulisi ainakin itse aina jossiteltua millainen kykykapasiteetti ilman tapahtunutta olisi. Ap ei kertonut onko myöhemmin ollut haasteita, vain ettei niitä arvioitu tulevan. Suututtaisi ketä vain tuollainen piittaamattomuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei tunnu ymmärtävän Ap:tä. Tuollaisen loukkaantumisen seurauksena tulisi ainakin itse aina jossiteltua millainen kykykapasiteetti ilman tapahtunutta olisi. Ap ei kertonut onko myöhemmin ollut haasteita, vain ettei niitä arvioitu tulevan. Suututtaisi ketä vain tuollainen piittaamattomuus.
Jossittelulla ja syyttelyllä ei saavuta mitään. Täysin turhaa energianhukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vahtii 3 alle 3 vuotiasta on kädet aika täynnä, kuinka itse pärjäisit?
Tuo on itse asiassa yksi niistä kysymyksistä mitkä nousee mieleeni: jos vahtii ulkona 3 alle 3 v, niin miksi alkaa puuhaamaan jotain muuta eikä keskity niihin lapsiin. AP
Eli haluat julistaa hänet syylliseksi.
Miksi kysymys on aina turha vahingoissa!
Miksi kysymys on erittäin tärkeä, kun selvitetään onnettomuudenbsyytä. Tämän opin työturvallisuuskoulutuksessa: mies liukastui. Miksi: lattialla oli öljyä. Miksi: kuertovoiteluputkisto vuoti. Miksi: liitos oli päässyt tärisemään ja löystynyt. Miksi: moottorin tärinät olivat nousseet. Miksi: laakerit olivat menossa. Miksi: moottori oli pitänyt vaihtaa jo 3 kk sitten, mutta varaosa ei ollut tullut. Jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vahtii 3 alle 3 vuotiasta on kädet aika täynnä, kuinka itse pärjäisit?
Tuo on itse asiassa yksi niistä kysymyksistä mitkä nousee mieleeni: jos vahtii ulkona 3 alle 3 v, niin miksi alkaa puuhaamaan jotain muuta eikä keskity niihin lapsiin. AP
Eli haluat julistaa hänet syylliseksi.
Miksi kysymys on aina turha vahingoissa!
Miksi kysymys on erittäin tärkeä, kun selvitetään onnettomuudenbsyytä. Tämän opin työturvallisuuskoulutuksessa: mies liukastui. Miksi: lattialla oli öljyä. Miksi: kuertovoiteluputkisto vuoti. Miksi: liitos oli päässyt tärisemään ja löystynyt. Miksi: moottorin tärinät olivat nousseet. Miksi: laakerit olivat menossa. Miksi: moottori oli pitänyt vaihtaa jo 3 kk sitten, mutta varaosa ei ollut tullut. Jne.
Juu toki. Tämä on tärkeää kaikissa vähältä piti tilanteissa. Ne ympäröivät asiat ja olosuhteet ym.
Mutta ei se miksi teit näin tai niin onnettomuuden jo käytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vahtii 3 alle 3 vuotiasta on kädet aika täynnä, kuinka itse pärjäisit?
Tuo on itse asiassa yksi niistä kysymyksistä mitkä nousee mieleeni: jos vahtii ulkona 3 alle 3 v, niin miksi alkaa puuhaamaan jotain muuta eikä keskity niihin lapsiin. AP
Eli haluat julistaa hänet syylliseksi.
Miksi kysymys on aina turha vahingoissa!
Miksi kysymys on erittäin tärkeä, kun selvitetään onnettomuudenbsyytä. Tämän opin työturvallisuuskoulutuksessa: mies liukastui. Miksi: lattialla oli öljyä. Miksi: kuertovoiteluputkisto vuoti. Miksi: liitos oli päässyt tärisemään ja löystynyt. Miksi: moottorin tärinät olivat nousseet. Miksi: laakerit olivat menossa. Miksi: moottori oli pitänyt vaihtaa jo 3 kk sitten, mutta varaosa ei ollut tullut. Jne.
Nuo ovat todella eriluontoisia miksi-kysymyksiä kuin ap:n esittämä miksi-kysymys. Noissa etsitään konkreettista vikaa, joka voitaisiin parantaa. Ap:n kysymyksellä syyllistetään. Se ei ole koskaan hyvä lähtökohta asioiden käsittelylle. t. eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on saattanut kärsiä paljonkin ja olisi mielestäni ollut oikeutettu korvauksiin jos vahti on ollut täysi-ikäinen, mutta lasten kohdalla tämän haku on vanhempien vastuulla, jotka tässä tapauksessa ilmeisen munattomia vässyköitä.
Tottakai syyllinen haluaa vain painaa kaiken villaisella.
Nyt pitäisi miettiä mitä haluat selvittää. Mitä oireita (ahdistuneisuutta) sinulla on. Miten se vaikuttaa elämääsi. Mitä haluaisit olevan toisun.
Eli voit selvittää vain omaa payykettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vahtii 3 alle 3 vuotiasta on kädet aika täynnä, kuinka itse pärjäisit?
Tuo on itse asiassa yksi niistä kysymyksistä mitkä nousee mieleeni: jos vahtii ulkona 3 alle 3 v, niin miksi alkaa puuhaamaan jotain muuta eikä keskity niihin lapsiin. AP
Eli haluat julistaa hänet syylliseksi.
Miksi kysymys on aina turha vahingoissa!
Miksi kysymys on erittäin tärkeä, kun selvitetään onnettomuudenbsyytä. Tämän opin työturvallisuuskoulutuksessa: mies liukastui. Miksi: lattialla oli öljyä. Miksi: kuertovoiteluputkisto vuoti. Miksi: liitos oli päässyt tärisemään ja löystynyt. Miksi: moottorin tärinät olivat nousseet. Miksi: laakerit olivat menossa. Miksi: moottori oli pitänyt vaihtaa jo 3 kk sitten, mutta varaosa ei ollut tullut. Jne.
Mitä tuollaisissa tilanteissa auttaisi kysymykset: Miksi jätit lattialle öljyä? tai Miksi et tarkistanut liitosta? tai Miksi et tilannut varaosia ajoissa?
Aivan. Ei yhtään mitään. Turhaa syyttelyä, jolla tehtyä ei saa tekemättömäksi. Se sattunut vahinko toimii ihan riittävänä opetuksena. Syyttely ei ketään auta.
Sanoisin sille että hyppää kaivoon xD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on saattanut kärsiä paljonkin ja olisi mielestäni ollut oikeutettu korvauksiin jos vahti on ollut täysi-ikäinen, mutta lasten kohdalla tämän haku on vanhempien vastuulla, jotka tässä tapauksessa ilmeisen munattomia vässyköitä.
Tottakai syyllinen haluaa vain painaa kaiken villaisella.
Sinä toivot, että voidaan julistaa syyllinen. Se ei auta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ap on saattanut kärsiä paljonkin ja olisi mielestäni ollut oikeutettu korvauksiin jos vahti on ollut täysi-ikäinen, mutta lasten kohdalla tämän haku on vanhempien vastuulla, jotka tässä tapauksessa ilmeisen munattomia vässyköitä.
Tottakai syyllinen haluaa vain painaa kaiken villaisella.
Sinulla on myöskin käsittelemättömiä asioita, jos on noin kova tarve etsiä syyllisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas epäempaattisia kommentoijia. Kyllä on ihan ymmärrettävää että vaivaa tieto tuollaisesta ja nousee pintaan oman lapsen ollessa saman ikäinen. Kyllä "läheltä piti etten kuollut" tapahtumat järkyttävät aikuisia myös jos niitä sattuu, eikä tässä tapauksessa se varmasti lohduta että on ollut avuton pikkulapsi silloin vaan päinvastoin. Kaivonkannen auki jättäminen kolmen 3-vuotiaan ollessa pihalla on kyllä niin emämunaus että itsellänikin kiehuisi jos asiaa ei oltaisi ikinä mitenkään käsitelty tai henkilö edes jälkikäteen osoittanut jotain "huh, olin niin järkyttynyt, en tajua miten saatoin jättää kaivon noin auki" tyyppistä vaan on kuin mitään ei olisi sattunutkaan vain koska AP saatiin elvytettyä. Toki tässä tapauksessa kaivon auki jättänyt läheinen voi olla niin syvästi järkyttynyt että kiistää tapahtuneen vakavuuden itseltäänkin. Silti AP:n tunteet ovat täysin ymmärrettäviä eikä mitään vatvomista!
Terapia varmaan auttaisi eniten.
Vierailija kirjoitti:
Onpas epäempaattisia kommentoijia. Kyllä on ihan ymmärrettävää että vaivaa tieto tuollaisesta ja nousee pintaan oman lapsen ollessa saman ikäinen. Kyllä "läheltä piti etten kuollut" tapahtumat järkyttävät aikuisia myös jos niitä sattuu, eikä tässä tapauksessa se varmasti lohduta että on ollut avuton pikkulapsi silloin vaan päinvastoin. Kaivonkannen auki jättäminen kolmen 3-vuotiaan ollessa pihalla on kyllä niin emämunaus että itsellänikin kiehuisi jos asiaa ei oltaisi ikinä mitenkään käsitelty tai henkilö edes jälkikäteen osoittanut jotain "huh, olin niin järkyttynyt, en tajua miten saatoin jättää kaivon noin auki" tyyppistä vaan on kuin mitään ei olisi sattunutkaan vain koska AP saatiin elvytettyä. Toki tässä tapauksessa kaivon auki jättänyt läheinen voi olla niin syvästi järkyttynyt että kiistää tapahtuneen vakavuuden itseltäänkin. Silti AP:n tunteet ovat täysin ymmärrettäviä eikä mitään vatvomista!
Terapia varmaan auttaisi eniten.
30 vuotta sitten hän on varmaan asiaa päivitellyt ja kauhistellut.
Pitäisi siis jatkaa ja jatkaa? Ei pidä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti minulla on vaikeuksia saada asiaani ymmärretyksi täällä. Otsikko on huono, mutta kuvaa tunteitani: minulla on vaikeuksia suhtautua läheiseeni koska hänen vahinkonsa aiheuttaa minussa paljon tunteita. En tietoisesti etsi syyllistä, jota syyttää vaan haluan käsitellä mieltäni vaivaavan asian ja päästä siitä yli. En halua päätyä ylisuojevaksi hysteeriseksi vanhemmaksi, vaikka päässäni pyörivät ajatukset 'Minulle kävi näin. Miten helposti sama voi käydä lapselleni.' Ilmeisesti terapia on oikea osoite käsitellä asiaa jos aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ei ole. Täytyy ehkä prosessoida asiaa vielä hetki itsekseni ja etsiä sopiva terapeutti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas epäempaattisia kommentoijia. Kyllä on ihan ymmärrettävää että vaivaa tieto tuollaisesta ja nousee pintaan oman lapsen ollessa saman ikäinen. Kyllä "läheltä piti etten kuollut" tapahtumat järkyttävät aikuisia myös jos niitä sattuu, eikä tässä tapauksessa se varmasti lohduta että on ollut avuton pikkulapsi silloin vaan päinvastoin. Kaivonkannen auki jättäminen kolmen 3-vuotiaan ollessa pihalla on kyllä niin emämunaus että itsellänikin kiehuisi jos asiaa ei oltaisi ikinä mitenkään käsitelty tai henkilö edes jälkikäteen osoittanut jotain "huh, olin niin järkyttynyt, en tajua miten saatoin jättää kaivon noin auki" tyyppistä vaan on kuin mitään ei olisi sattunutkaan vain koska AP saatiin elvytettyä. Toki tässä tapauksessa kaivon auki jättänyt läheinen voi olla niin syvästi järkyttynyt että kiistää tapahtuneen vakavuuden itseltäänkin. Silti AP:n tunteet ovat täysin ymmärrettäviä eikä mitään vatvomista!
Terapia varmaan auttaisi eniten.
30 vuotta sitten hän on varmaan asiaa päivitellyt ja kauhistellut.
Pitäisi siis jatkaa ja jatkaa? Ei pidä!
AP:han sanoi, ettei perheessä ole koskaan käsitelty asiaa, eli ei ole saanut itsekään käsiteltyä vanhaa trauma pois. Siksi terapeutin apu olisi hyvä idea, jotta saa tukea asian käsittelyyn. Ei pidä jatkaa ja jatkaa vatvomista, mutta se vaatii sen että asian saa ensin käsiteltyä, mitä AP ei ilmeisesti ole vielä saanut tehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vahtii 3 alle 3 vuotiasta on kädet aika täynnä, kuinka itse pärjäisit?
Tuo on itse asiassa yksi niistä kysymyksistä mitkä nousee mieleeni: jos vahtii ulkona 3 alle 3 v, niin miksi alkaa puuhaamaan jotain muuta eikä keskity niihin lapsiin. AP
Eli haluat julistaa hänet syylliseksi.
Miksi kysymys on aina turha vahingoissa!
Miksi kysymys on erittäin tärkeä, kun selvitetään onnettomuudenbsyytä. Tämän opin työturvallisuuskoulutuksessa: mies liukastui. Miksi: lattialla oli öljyä. Miksi: kuertovoiteluputkisto vuoti. Miksi: liitos oli päässyt tärisemään ja löystynyt. Miksi: moottorin tärinät olivat nousseet. Miksi: laakerit olivat menossa. Miksi: moottori oli pitänyt vaihtaa jo 3 kk sitten, mutta varaosa ei ollut tullut. Jne.
Juu toki. Tämä on tärkeää kaikissa vähältä piti tilanteissa. Ne ympäröivät asiat ja olosuhteet ym.
Mutta ei se miksi teit näin tai niin onnettomuuden jo käytyä.
Näissä kaikissa läheltäpititilanteissa on tärkeää käydä läpi nimenomaan asiat. Ennen se lähestymistapa oli:sinä teit virheen, miksi teit niin. Nykyään tarkastellaan tilanteeseen vaikuttavat asiat eli tilanne on asiapitpinen. Ei syyllistävä eikä voivotteleva. Kun asiat on käsitelty, voidaan muuttaa niitä olosuhteita ettei toista kertaa sattuisi samaa.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti minulla on vaikeuksia saada asiaani ymmärretyksi täällä. Otsikko on huono, mutta kuvaa tunteitani: minulla on vaikeuksia suhtautua läheiseeni koska hänen vahinkonsa aiheuttaa minussa paljon tunteita. En tietoisesti etsi syyllistä, jota syyttää vaan haluan käsitellä mieltäni vaivaavan asian ja päästä siitä yli. En halua päätyä ylisuojevaksi hysteeriseksi vanhemmaksi, vaikka päässäni pyörivät ajatukset 'Minulle kävi näin. Miten helposti sama voi käydä lapselleni.' Ilmeisesti terapia on oikea osoite käsitellä asiaa jos aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ei ole. Täytyy ehkä prosessoida asiaa vielä hetki itsekseni ja etsiä sopiva terapeutti.
Keskittyisin terapiassa erityisesti tuohon aiheeseen ja kysymykseen siitä, miksi sinulla on vaikeuksia suhtautua siihen, että vahinkoja sattuu. Ja miksi et osaa olla kiitollinen, että selvisit tapauksesta ilmeisesti vahingoittumattomana., vaan selkeästi haluat syyllistää läheistäsi (vaikka et sitä myönnä edes itsellesi).
Olen itsekin tehnyt virheitä, mutta en koskaan sellaista, jonka seurauksena yksivuotiaan sydän pysähtyy ja hänet joudutaan elvyttämään.
Kylmäävä ketju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas epäempaattisia kommentoijia. Kyllä on ihan ymmärrettävää että vaivaa tieto tuollaisesta ja nousee pintaan oman lapsen ollessa saman ikäinen. Kyllä "läheltä piti etten kuollut" tapahtumat järkyttävät aikuisia myös jos niitä sattuu, eikä tässä tapauksessa se varmasti lohduta että on ollut avuton pikkulapsi silloin vaan päinvastoin. Kaivonkannen auki jättäminen kolmen 3-vuotiaan ollessa pihalla on kyllä niin emämunaus että itsellänikin kiehuisi jos asiaa ei oltaisi ikinä mitenkään käsitelty tai henkilö edes jälkikäteen osoittanut jotain "huh, olin niin järkyttynyt, en tajua miten saatoin jättää kaivon noin auki" tyyppistä vaan on kuin mitään ei olisi sattunutkaan vain koska AP saatiin elvytettyä. Toki tässä tapauksessa kaivon auki jättänyt läheinen voi olla niin syvästi järkyttynyt että kiistää tapahtuneen vakavuuden itseltäänkin. Silti AP:n tunteet ovat täysin ymmärrettäviä eikä mitään vatvomista!
Terapia varmaan auttaisi eniten.
30 vuotta sitten hän on varmaan asiaa päivitellyt ja kauhistellut.
Pitäisi siis jatkaa ja jatkaa? Ei pidä!
AP:han sanoi, ettei perheessä ole koskaan käsitelty asiaa, eli ei ole saanut itsekään käsiteltyä vanhaa trauma pois. Siksi terapeutin apu olisi hyvä idea, jotta saa tukea asian käsittelyyn. Ei pidä jatkaa ja jatkaa vatvomista, mutta se vaatii sen että asian saa ensin käsiteltyä, mitä AP ei ilmeisesti ole vielä saanut tehtyä.
Kyse oli sen vastuuhenkilön asiasta. Hän on varmasti asiaa käuhistellut 30 v sitten ja puhunut perheen kanssa.
Ei kai hänen täydy koko elämäänsä asiaa kauhistella.
Sensijaan aloittajalle on asia kerrottu. Muutenhan hän ei tietäisi koko asiasta mitään.
Ei mitään kirjoja vaan ihan ammattiapua terapiasta