Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtautua läheiseen, jonka vastuuttoman käytöksen vuoksi melkein kuolin lapsena
03.03.2021 |
Minulla on vaikeuksia suhtautua läheiseen, ei perheenjäsen mutta läheinen, jonka vastuuttoman käytöksen vuoksi melkein kuolin lapsena. Tapahtumasta on jo yli 30 vuotta ja itse en sitä muista. Tilanne on mennyt suunnilleen näin (olen muuttanut yksityiskohtia, mutta pääasia on sama): läheinen on vahtinut 3 alle 3 vuotiasta lasta pihalla. Hän on ajatellut olevansa hyödyksi ja nostavansa samalla juomavedet kaivosta kun lapset puuhaavat omiaan. Hän on avannut kaivonkannen, nostanut sangollisen vettä ja kantanut sen sisään. Sillä aikaa minä, hieman yli vuoden ikäinen lapsi, olen kiivennyt kaivon kannelle, tippunut kaivoon ja hukkunut. Minut on nostettu ylös ja saatu elvytettyä, vaikka sydän ei enää lyönyt. Mitään näkyviä vaurioita ei ole jäänyt ja aivotkin pelaa ihan ok eli pahaa happivajetta ei ole syntynyt.
Nyt, kun oma lapseni on samanikäinen kuin olin onnettomuuden tapahtuessa, asia on alkanut vaivaamaan minua. Asia ei ole perheessämme käsitelty oikein mitenkään. Tosiasiat on kerrottu ja siinä se. Läheinen, jonka vahtivuorolla asia tapahtui, ei ole koskaan puhunut minulle tapahtuneesta enkä tiedä kokeeko hän edes aiheuttaneensa onnettomuuden. Vanhemmilta jos asiasta kysyy, he kertovat faktat ja toteavst sen olevan mennyttä ja 'Hyvä ettei käynyt pahemmin.'
En oikein tiedä miten käsitellä asiaa ja mitä tehdä. Katson omaa lastani ja mietin miten läheiseni, jolla on myös omia lapsia jo onnettomuuden aikaan, on voinut olla niin välinpitämätön ja huolimaton pienen avuttoman lapsen kanssa. Miten voisin lähteä käsittelemään asiaa? Onko jotain kirjallisuutta jota voisin lukea, pitäisikö hakeutua terapiaan vai mitä neuvoisit minun tekevän, että saisin asian käsiteltyä ja pääsisin siitä yli?
Kommentit (110)
Mitäs jos vaikka juttelet asiasta sen henkilön kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota asia puheeksi tämän ihmisen kanssa. Et muuta voi.
Normaali ihminen ois jutellut sen läheisen kanssa sen sijaan että väsää itkuparkuhuomionhakuketjua vauvapalstalle.
Suhtaudut häneen ihan kuin keneen tahasa muuhunkin läheiseen. Tapahtuneesta on aika helvetin kauan ja ihmiset tekee virheitä. Onneksi tämä virhe ei ollut kohtalokas kuitenkaan.
Jos kerran hukuit kaivoon, miten voit tänne kirjoitella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ihminen tulee vanhemmaksi, omat vaikeat elämänkokemukset nousevat pintaan. Se on täysin normaalia ja ymmärrettävää, eikä "vatvomista". Jos asia häiritsee ja vaivaa arkielämässä, mene juttelemaan ammattilaisen kanssa. Onhan tuo ollut iso kehollinen traumakokemus, joten ei tosiaan ihme, jos se vaivaa nyt kun oma lapsi on saman ikäinen.
Lopeta yhteydenpito häneen välittömästi. Haluaa luultavasti vahingoittaa lapsiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkäpä tapahtuneelle voi näin pitkän ajan jälkeen. Asian kanssa on elettävä ja tietysti pyrittävä siihen että vastaavaa ei enää tapahtuisi. Kovaa fakta kuitenkin on että täysin tapaturmatonta maailmaa ei ole eikä tule myöskään koskaan olemaan.
Keskity siihen elämään, joka sinulla on ja unohda turhat syyttelyt. Vahinkoja sattuu. Ole kiitollinen, että selvisit vahingosta hengissä. Ja älä rupea hysteeristesti helikopteroimaan omaa lastasi. Lapsia ei voi suojella kaikelta, vaikka kuinka haluaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri sellaista, mitä minun vanhempani voisi tehdä ainakin lastenlasten kanssa, omien lasten kanssa taisi pää toimia vähän paremmin, että pikkuisia pitää oikeasti vahtia joka hetki.
Selityksenä olisi "En minä sitä tarkoittanut!" kuten ei varmasti olisikaan tarkoittanut, sinunkaan sukulaisesi. Samalla sillä saa näppärästi siirrettyä vastuuta. Eihän mikään olisi hänen vikansa, kun ei niin tarkoittanut.
Suhtaudu sukulaiseesi neutraalisti, ei hän pysty traumaasi poistamaan. Siitä puhuminen hänen kanssaan sen sijaan voi aktivoida omasi paljon pahemmaksi! Kysäise pari aikaa neuvolapsykologilta ja käsittele tuo ammattiavun kanssa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikeastaan halua ottaa asiaa puheeksi läheisen kanssa, koska henkilön tuntien hän vetäisi marttyyrinkruunun esiin ja joutuisin lohduttamaan häntä. Haluaisin käsitellä asian ilman perhettäni ja läheistäni, koska haluan keskittyä asiasta ylipääsemiseen enkä muiden tukemiseen ja tunteiden silotteluun. AP
Läheinen on varmasti kokenut hirveät syyllisyyden tuskat, ei kai sitä enää tarvitse käydä läpi.
Lapsen syntymä nostaa usein traumaattisia tapahtumia esiin, mutta on hyvä ymmärtää, että suurin osa niistä on sellaisia jotka on käytävä vain itsensä kanssa läpi. Jos asia kovasti vaivaa, suosittelen ammattilaisen kanssa keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota asia puheeksi tämän ihmisen kanssa. Et muuta voi.
Voit tehdä näin, mutta valmistaudu tähän: hän on asian jo käsitellyt. On mahdollista, että hän ajattelee, että se on ollutta ja mennyttä ja että kaivelet vanhoja. Tai on mahdollista, että se jäi vaivaamaan hänen omaatuntoaan, mutta silti kun kysyt asiasta, hän ei osaa vastata mitään järkevää tai halua puhua asiasta, koska asia on hänelle itselleen niin vaikea. Hän on voinut vain torjua asian, olla sillä mielin, että hyvä, että asia selvitettiin.
Eli on mahdollista, että et koskaan saa tältä ihmiseltä sellaista reaktiota kuin toivoisit, että hän pahoittelisi sinulle asiaa ja suoraan sanoisi, että asia on ollut vaikea hänelle ja että hän teki väärin. 30 vuotta sitten on voinut olla niin, että on vaan pidetty vahinkona, josta ei ole ajateltu, että sitä pitäisi sen enempää miettiä, varsinkin kun asia selvisi.
Mutta toki varmaankin itse kysyisin rauhallisessa tilanteessa kahden kesken, mitä ajattelet näistä asioista nyt. Ja kuuntelisin vain, mitä hän sanoisi enkä sanoisi mitään, vaikka hän ei suhtautuisi asiaan kuten toivoisin. Koska en voisi sitä asiaa muuttaa.
Sitten käsittelisin asiaa itsekseni.
Itse kokisin, että on kohtuutonta ottaa asia puheeksi kys. henkilön kanssa nyt, koska sinulla on selvästikin syyllistävä asenne. Se että tämä asia vaivaa sinua näin suhteettoman paljon juuri nyt, kertoo siitä, että sinulla itselläsi ei nyt muista syistä johtuen ole kaikki kunnossa henkisesti. Suosittelisin siksi ihan oman lapsesi ja itsesi takia ottamaan yhteyttä mt-ammattilaiseen ja puhumaan sitten hänellä: ei muille.
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan halua ottaa asiaa puheeksi läheisen kanssa, koska henkilön tuntien hän vetäisi marttyyrinkruunun esiin ja joutuisin lohduttamaan häntä. Haluaisin käsitellä asian ilman perhettäni ja läheistäni, koska haluan keskittyä asiasta ylipääsemiseen enkä muiden tukemiseen ja tunteiden silotteluun. AP
Terapiaan. Ei ole normaalia, että yli 30v vanha juttu, josta et itse edes muista mitään vaivaa noin paljon.
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan halua ottaa asiaa puheeksi läheisen kanssa, koska henkilön tuntien hän vetäisi marttyyrinkruunun esiin ja joutuisin lohduttamaan häntä. Haluaisin käsitellä asian ilman perhettäni ja läheistäni, koska haluan keskittyä asiasta ylipääsemiseen enkä muiden tukemiseen ja tunteiden silotteluun. AP
Annoit itsellesi vastauksen.
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan halua ottaa asiaa puheeksi läheisen kanssa, koska henkilön tuntien hän vetäisi marttyyrinkruunun esiin ja joutuisin lohduttamaan häntä. Haluaisin käsitellä asian ilman perhettäni ja läheistäni, koska haluan keskittyä asiasta ylipääsemiseen enkä muiden tukemiseen ja tunteiden silotteluun. AP
Siinä tapauksessa hakeudut terapiaan käsittelemään sitä.
Otsikko kuulostaa kummalliselta. Miten SUHTAUTUA? Siitä saa vähän sellaisen kuvan, niin kuin syyllistäisit tätä ihmistä edelleen tapauksesta, joka ainakin minun mielestäni kuulostaa inhimilliseltä erehdykseltä, joka voisi sattua melkein kenelle vaan.
Ymmärrän täysin, miksi vanhempasi tai kyseinen henkilö eivät ole katsoneet tarpeelliseksi tapausta sen enempää auki repiä. Sinulla selvästi prosessoitavaa silti näyttää olevan. Suosittelen terapeutin luona käymistä.
En oikein ymmärrä miksi tätä vatvot.
Haluat että hän sanoo jotain? Kärsii?
Mitä se sinuun vaikuttaa?