Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtautua läheiseen, jonka vastuuttoman käytöksen vuoksi melkein kuolin lapsena
03.03.2021 |
Minulla on vaikeuksia suhtautua läheiseen, ei perheenjäsen mutta läheinen, jonka vastuuttoman käytöksen vuoksi melkein kuolin lapsena. Tapahtumasta on jo yli 30 vuotta ja itse en sitä muista. Tilanne on mennyt suunnilleen näin (olen muuttanut yksityiskohtia, mutta pääasia on sama): läheinen on vahtinut 3 alle 3 vuotiasta lasta pihalla. Hän on ajatellut olevansa hyödyksi ja nostavansa samalla juomavedet kaivosta kun lapset puuhaavat omiaan. Hän on avannut kaivonkannen, nostanut sangollisen vettä ja kantanut sen sisään. Sillä aikaa minä, hieman yli vuoden ikäinen lapsi, olen kiivennyt kaivon kannelle, tippunut kaivoon ja hukkunut. Minut on nostettu ylös ja saatu elvytettyä, vaikka sydän ei enää lyönyt. Mitään näkyviä vaurioita ei ole jäänyt ja aivotkin pelaa ihan ok eli pahaa happivajetta ei ole syntynyt.
Nyt, kun oma lapseni on samanikäinen kuin olin onnettomuuden tapahtuessa, asia on alkanut vaivaamaan minua. Asia ei ole perheessämme käsitelty oikein mitenkään. Tosiasiat on kerrottu ja siinä se. Läheinen, jonka vahtivuorolla asia tapahtui, ei ole koskaan puhunut minulle tapahtuneesta enkä tiedä kokeeko hän edes aiheuttaneensa onnettomuuden. Vanhemmilta jos asiasta kysyy, he kertovat faktat ja toteavst sen olevan mennyttä ja 'Hyvä ettei käynyt pahemmin.'
En oikein tiedä miten käsitellä asiaa ja mitä tehdä. Katson omaa lastani ja mietin miten läheiseni, jolla on myös omia lapsia jo onnettomuuden aikaan, on voinut olla niin välinpitämätön ja huolimaton pienen avuttoman lapsen kanssa. Miten voisin lähteä käsittelemään asiaa? Onko jotain kirjallisuutta jota voisin lukea, pitäisikö hakeutua terapiaan vai mitä neuvoisit minun tekevän, että saisin asian käsiteltyä ja pääsisin siitä yli?
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudut häneen ihan kuin keneen tahasa muuhunkin läheiseen. Tapahtuneesta on aika helvetin kauan ja ihmiset tekee virheitä. Onneksi tämä virhe ei ollut kohtalokas kuitenkaan.
Samaa mieltä. Vahingolta tämä vaikuttaa. Minäkin ja sisarukseni olemme melkein hukkuneet lapsena. Kummassakaan tapauksessa ei ollut aikuista tilanteessa. Minut pelasti naapurin poika ja sisarukseni minä. Elämässä sattuu kaikenlaista. Kuulostaa että olet tästä jonkinlaisen trauman nyt saanut ja tilanteesta kannattaa keskustella vaikka ystävien tai aviomiehen kanssa, että saisit sen pahan olon purettua. Läheisen syyttely ei varmasti tilannetta paranna, ei hän sitä tarkoituksella tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan halua ottaa asiaa puheeksi läheisen kanssa, koska henkilön tuntien hän vetäisi marttyyrinkruunun esiin ja joutuisin lohduttamaan häntä. Haluaisin käsitellä asian ilman perhettäni ja läheistäni, koska haluan keskittyä asiasta ylipääsemiseen enkä muiden tukemiseen ja tunteiden silotteluun. AP
Annoit itsellesi vastauksen.
Siksi kysyinkin aloituksessa vinkkejä kirjallisuuteen, jota voisin käyttää apuna asian käsittelyssä.
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan halua ottaa asiaa puheeksi läheisen kanssa, koska henkilön tuntien hän vetäisi marttyyrinkruunun esiin ja joutuisin lohduttamaan häntä. Haluaisin käsitellä asian ilman perhettäni ja läheistäni, koska haluan keskittyä asiasta ylipääsemiseen enkä muiden tukemiseen ja tunteiden silotteluun. AP
Aika moni puolustautuisi, jos joku tulee syyttelemään ikivanhasta jutusta, jossa ei edes käynyt mitään. Get over it!
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä miksi tätä vatvot.
Haluat että hän sanoo jotain? Kärsii?
Mitä se sinuun vaikuttaa?
#empatiavaje #vauvapalstanempatiavaje
Jos vahtii 3 alle 3 vuotiasta on kädet aika täynnä, kuinka itse pärjäisit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Normaali ihminen ois jutellut sen läheisen kanssa sen sijaan että väsää itkuparkuhuomionhakuketjua vauvapalstalle.
Av ei kyllä petä näissä kylmäävissä kommenteissa!
Itsekin olen lapsena melkein kuollut toisen vanhempani toiminnan seurauksena. En vatvo asiaa, ihmisille sattuu vahinkoja. Oletko ap itse täydellinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juttele jonkun ammattilaisen kanssa. En enää kaivaisi asiaa tuon asianosaisen kanssa, mitä hyötyä siitä olisi.
Suosittelen seuraavaa: Katse pois omasta navasta ja asettuminen sen läheisen asemaan. Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit ollut hänen asemassaan? Entä, miltä tuntisi, jos tuolloinen vauva tulisi 30 vuoden päästä syyttelemään vahingosta, joka on jo ajat sitten puhuttu läpi? Onko kohtuullista purkaa omia traumojaan ihmiseen, joka ei tietoisesti ja tahallisesti ole vahingoittanut sinua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tälläistä se on Suomessa. Sukulaisesi melkein tappoi 1-vuotiaan lapsen, eikä joutunut mihinkään vastuuseen. Ei käy minun oikeustajuuni.
Vierailija kirjoitti:
Jos vahtii 3 alle 3 vuotiasta on kädet aika täynnä, kuinka itse pärjäisit?
Tuo on itse asiassa yksi niistä kysymyksistä mitkä nousee mieleeni: jos vahtii ulkona 3 alle 3 v, niin miksi alkaa puuhaamaan jotain muuta eikä keskity niihin lapsiin. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan halua ottaa asiaa puheeksi läheisen kanssa, koska henkilön tuntien hän vetäisi marttyyrinkruunun esiin ja joutuisin lohduttamaan häntä. Haluaisin käsitellä asian ilman perhettäni ja läheistäni, koska haluan keskittyä asiasta ylipääsemiseen enkä muiden tukemiseen ja tunteiden silotteluun. AP
Annoit itsellesi vastauksen.
Siksi kysyinkin aloituksessa vinkkejä kirjallisuuteen, jota voisin käyttää apuna asian käsittelyssä.
Suosittelen noin 1-vuotiaille suunnattuja kuvakirjoja. Luet niitä lapsellesi ja siinäpä tuleekin samalla keskityttyä olennaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ihminen tulee vanhemmaksi, omat vaikeat elämänkokemukset nousevat pintaan. Se on täysin normaalia ja ymmärrettävää, eikä "vatvomista". Jos asia häiritsee ja vaivaa arkielämässä, mene juttelemaan ammattilaisen kanssa. Onhan tuo ollut iso kehollinen traumakokemus, joten ei tosiaan ihme, jos se vaivaa nyt kun oma lapsi on saman ikäinen.
Tässä mieleen on noussut kuulopuhe.
Ilmeisesti liittyy siihen omaan lapseen. Olisikohan ylihuolehtivuutta tai ahdistuneisuutta, häiriö?
Eli lääkäriin kannattaa mennä.
Tässä varmasti myös totuuden siementä. Jos ap ei olisi saanut omaa lasta, jonka myötä nousevat pintaan huolehtimisen ja rakkauden voimakkaat tunteet, hän ei olisi nähnyt tätä aivan samassa valossa. Vaikka hänestä tuo tapahtuma olisi pahalta tuntunutkin joka tapauksessa. Minusta ap:n pitää ymmärtää, että tunteet hänen omaa lastaan kohtaan herkistävät häntä vielä eri tavalla tälle tapaukselle. Mutta tässä voi myös miettiä vaihtoehtoisia skenaarioita, kuten tuota, että miten ap tuntisi tästä tapauksesta, jos hänellä ei olisi lasta tai mitä hän arvelisi ajattelevansa tapauksesta, jos hukkuminen ei olisi kenenkään vika. Idea ei ole siis se, että ap:n ei pitäisi tuntea tästä kuten tuntee, mutta varsinkin nyt kun henkilö oli toiminut vastuuttomasti tai huolimattomasti, tekisi mieli vain löytää syntipukki. Mutta syntipukin löytäminen tuskin ratkaisee pahaa oloa, joka asiaan liittyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vahtii 3 alle 3 vuotiasta on kädet aika täynnä, kuinka itse pärjäisit?
Tuo on itse asiassa yksi niistä kysymyksistä mitkä nousee mieleeni: jos vahtii ulkona 3 alle 3 v, niin miksi alkaa puuhaamaan jotain muuta eikä keskity niihin lapsiin. AP
Etkö itse ole koskaan tehnyt yhtään virhettä? No oletpa hyvinkin, koska olet ihminen. Vähän nyt rajaa tuohon syyttelyyn. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja elämässä sattuu ja tapahtuu. Ymmärtäisin vatvomisen, jos joku olisi tahallaan sinua satuttanut. Mutta niinhän ei ole käynyt. Kyse oli onnettomuudesta, jossa oli onni myötä, koska olet edelleen hengissä ja vammaton.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen seuraavaa: Katse pois omasta navasta ja asettuminen sen läheisen asemaan. Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit ollut hänen asemassaan? Entä, miltä tuntisi, jos tuolloinen vauva tulisi 30 vuoden päästä syyttelemään vahingosta, joka on jo ajat sitten puhuttu läpi? Onko kohtuullista purkaa omia traumojaan ihmiseen, joka ei tietoisesti ja tahallisesti ole vahingoittanut sinua?
Kuten jo aiemmin sanoin, en halua käsitellä asiaa läheiseni tai perheeni kanssa, joten ole häntä menossa syyttelemään. AP
Hienoa, että jäit henkiin. En ottaisi asiaa esille kyseisen ihmisen kanssa, koska siitä on niin pitkä aika, eikä varmaan tahallaan sitä tehnyt (oli vaan ajattelematon). Mutta en todellakaan jättäisi omaa lastani kahden kesken hänen kanssaan ikinä...
Aikojen kuluessa on alettu kiinnittää enemmän huomiota turvallisuusasioihin, ja hyvä niin. Silti tuo vanhempi väki ei näitä asioita tunnu sisäistävän, esim. kun ilmoitin omille vanhemmilleni (viime kesänä) ettei turvavyö toimi auton takapenkillä, niin heidän vastaus oli "ei se mitään, ei tällä seudulla koskaan poliisit pysäytä". Toisella kertaa antoivat päiväkoti-ikäisen lapseni ajaa ruohonleikkurilla paljainjaloin... Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen seuraavaa: Katse pois omasta navasta ja asettuminen sen läheisen asemaan. Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit ollut hänen asemassaan? Entä, miltä tuntisi, jos tuolloinen vauva tulisi 30 vuoden päästä syyttelemään vahingosta, joka on jo ajat sitten puhuttu läpi? Onko kohtuullista purkaa omia traumojaan ihmiseen, joka ei tietoisesti ja tahallisesti ole vahingoittanut sinua?
Kuten jo aiemmin sanoin, en halua käsitellä asiaa läheiseni tai perheeni kanssa, joten ole häntä menossa syyttelemään. AP
Hyvä niin. Sitten vain eteenpäin ja katse siihen mitä sinulla on. Missä muuten lapsesi on nyt, kun täällä vatvot vahaa juttua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vahtii 3 alle 3 vuotiasta on kädet aika täynnä, kuinka itse pärjäisit?
Tuo on itse asiassa yksi niistä kysymyksistä mitkä nousee mieleeni: jos vahtii ulkona 3 alle 3 v, niin miksi alkaa puuhaamaan jotain muuta eikä keskity niihin lapsiin. AP
Eli haluat julistaa hänet syylliseksi.
Miksi kysymys on aina turha vahingoissa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen seuraavaa: Katse pois omasta navasta ja asettuminen sen läheisen asemaan. Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit ollut hänen asemassaan? Entä, miltä tuntisi, jos tuolloinen vauva tulisi 30 vuoden päästä syyttelemään vahingosta, joka on jo ajat sitten puhuttu läpi? Onko kohtuullista purkaa omia traumojaan ihmiseen, joka ei tietoisesti ja tahallisesti ole vahingoittanut sinua?
Kuten jo aiemmin sanoin, en halua käsitellä asiaa läheiseni tai perheeni kanssa, joten ole häntä menossa syyttelemään. AP
Hyvä niin. Sitten vain eteenpäin ja katse siihen mitä sinulla on. Missä muuten lapsesi on nyt, kun täällä vatvot vahaa juttua?
Päiväunilla iskänsä kanssa.
Tässä mieleen on noussut kuulopuhe.
Ilmeisesti liittyy siihen omaan lapseen. Olisikohan ylihuolehtivuutta tai ahdistuneisuutta, häiriö?
Eli lääkäriin kannattaa mennä.