Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tulin liian nuorena äidiksi ja näen sen vasta nyt lähes nelikymppisenä
17.01.2021 |
Sain esikoisen 22-vuotiaana. Sain kolme lasta yhteensä, viimeisen 35-vuotiaana.
Esikoinen on rakas, ihana, lapsi, mutta voi kuinka typerä ja nuori olin hänet saadessani. Jos voisin, tekisin toisin. Pitkään ”uskottelin” että mitään en kadu, mutta kyllä tavallaan kadun. Nyt lähes nelikymppisenä tajuan, miten ”lapsi” olin tuolloin, vaikka luulin olevani ikäistäni kypsempi. Asiat meni niin kuin meni, mutta omille lapsille toivoisin erilaisia elämänvalintoja.
Uskaltaako kukaan myöntää että on pohtinut samaa?
Kommentit (322)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 1v lapsen äiti, 27v. Minulle aivan paras ikä olla äiti! Mielestäni en ole mikään nuori äiti, mutta kyllä vauvakerhoissa huomasi, että suurin osa oli paljon minua vanhempia. Eikä siinä mitään, hyvin tuntui heilläkin menevän.
Omat vanhempani saivat minut ja sisarukseni 19v, 24v ja 29v. Viimeisimmän kohdalla huomasi, että rahaa oli käytössä enemmän ja puitteet olivat paremmat, mutta aikaa lapselle vähemmän.
Tiesin aina, että teen lapset suht nuorena. Melkein vuosi menikin yrittäessä, luulin, että olisin tullut äidiksi aiemmin.
Lapselle on aikaa yllinkyllin. Minä opiskelen yliopistossa, mies kokopäivätöissä plus loppusuoralla AMK-opinnoissa. Kun molemmat olemme valmistuneet, siirrymme hyväpalkkaisiin töihin (miehellä toki nyt jo ok palkka). Tontti meillä on ostettu, eli siitä sitten talonrakennuspuuhiin. Virtaa ja jaksamista riittää, valehtelematta sekuntiakaan en ole ollut lapsen takia väsynyt. Eikä mieskään omien sanojensa mukaan (27v hänkin).
Mitään nuoruutta ei ole jäänyt elämättä, koska mielestäni baareissa oksentelu ei ole elämän arvoista elämää.
Siskoni elämää vierestä seuranneena (yli 30v): lapsi aina hoidossa, paljon tarvii omaa aikaa, stressaantunut ja kyvytön luopumaan mistään entisestä. Meillä ei ole ollut tarvetta laittaa lasta kertaakaan hoitoon vielä.
Ai mikä työpaikka sinulla on, johon vain siirryt? Et taida olla insinööriopiskelija, kun aikaa riittää ei niin vaativien opiskelujen ohella tehdä kaikkea muuta. Humanisteilla on syystä korkeampi työttömyys.
Jotain perspektiivin puuttumisesta kyllä kertoo että nuoruus on baareissa oksentelemista. Tai että otantasi yli 30v äideistä riittää perusteluksi suuntaan tai toiseen.
Niin siis mikä sun persettä siellä hiertää? Mikä kohta osui sulla noin pahasti oman elämän henkiseen kiukkusuoneen? Jos sinä et pärjää vaativien opiskelujen ja lapsen kanssa, niin harmillista. Ja toiset ne vaan osaa valita uransa hyvin ja voi tosiaan vain kävellä sinne töihin. Terkuin se jota lainasit ja muutaman vuoden päästä lääkäri. :)
Miksi oletuksesi on, että otannan suuruuden tai opintojen vaativuuden kyseenalaistaminen on "perseen hiertämistä"? Kestätkö sitä että kommentteihisi saatetaan vastata täällä ja että sinulta kysytään jotain?
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ikäloppuja täällä on, kun ei kolme- ja nelikymppiset muka jaksa käydä ulkona lasten kanssa tai muuten touhuta! :D Elinajanodote naisilla taitaa olla 82. Aikamoista, jos loppuu puhti jo puolimatkassa. Mitenköhän menee teillä kuuskymppisinä...
Just samaa mietin, että voi huokaus. En yhtään ihmettele, että jo pienet lapset pelaa sohvalla kaiket illat pelejä kun yli 30v väsyneet vanhemmat ei saa takapuoltaan irti sohvasta, että veisivät heitä vaikka lumikasoihln tai urheilemaan.
Terv. se 50v äiti, joka seisoi viikonloppuna lumikasojen vieressä ’tuntikaupalla’ kun lapsilla oli niin hauskaa ettei raaskinut kotiin pakottaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen nelikymppisiä vanhuksia tämä palsta on täynnä? Koskaan en ole tuollaisia tanttoja tavannut elävässä elämässä. Kilpaa päivitellään, ettei 40-vuotiaana enää jaksaisi sitä tai tätä. Haaveillaan samalla jostain mummoudesta. Apua mitä porukkaa. Koulutettu normaali kaupunkilaisnainen on parhaassa äitiysiässä 45-vuotiaaksi asti.
Ihan samaa ihmettelen. Minä olen nelikymppisenä paremmassa kunnossa kuin koskaan, jaksaminen sekä fyysisesti että henkisesti on huomattavasti paremmalla tolalla kuin 20 vuotta sitten. En ole hankkimassa lapsia enää, mutta jaksamiseni ei missään tapauksessa ole syynä siihen.
Sain itse viimeisen lapsen 32- vuotiaana ja se oli liian myöhään omalla kohdallani. Nyt 40 korvilla löytyy vielä kyllä jaksamista jos omaa terveet elintavat ja huolehtii myös omasta hyvinvoinnistaan, mutta kun ajattelen tästä vielä 10-20 vuotta eteenpäin, on aivan selvää, ettei fyysinen kunto ja muu jaksaminen ole entisensä. Paras lapsentekoaika mielestäni sijoittuu 20-30, jolloin on vielä niin henkisesti kuin fyysisesti huippukunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta jäi epäselväksi, että mikä kaduttaa? Menettikö ap mielestään jotain vai mitä?
Itse sain esikoisen 36-vuotiaana ja vielä nyt neljänkympin korvilla haaveilen toisesta. Mutta taitaa koronakurimus ja työttömyys viedä senkin haaveen. Talous ei kestä toista ja sitten kun kestää, ei mahda enää onnistua.
Ihan hyvä vain. Suomalaiset kuluttavat yli kaksi kertaa oman osuutensa luonnonvaroista ja lisääntyvät melkein yhtä paljon kuin kiinalaiset.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 31-vuotias ja sain ensimmäisen 20-vuotiaana. Onnellinen olen niistä ajoista, ei minua kiinnostanut mitkään baareilut tai muut sellaiset enää. Urankin olen onnistunut näiden vuosien aikana rakentamaan (AMK-tutkinto on ja pian yliopistotutkinto).
Esikoinen on todella kiltti ja hyväkäytöksinen lapsi eli ei se kasvatus ole ainakaan täysin päin metsää mennyt. Myös koulu menee hyvin.Toisen lapsen sain 24-vuotiaana ja huomasin, että arki oli niin erilaista valvottavan vauvan ja uhmaikäisen kanssa, että melkein uuvuin. Nyt 31-vuotiaana tekisin abortin, jos tulisin raskaaksi, koska en jaksaisi enää lähteä päiväkotirumbaan uudestaan. Minkäänlaista vauvakuumetta ei ole. Nykyajan maailma on vaativa jokaisesta suunnasta ja minulla on vain kaksi kättä juuri kahdelle lapselle. En koe olevani nyt mitenkään ”valaistuneempi” kuin 20-vuotiaana, itseasiassa olen paljon väsyneempi ja jaksan tehdä vähemmän mitä joskus aiemmin.
Samaa on muutama työkaveri sanonut, jotka tekivät ekan 20 veenä ja iltatähden 40 veenä. Ei se jaksaminen ollut heidän mielestään enää samanlaista ja se kaikki alkoi alusta, ihan kuin sitä ei olisi ikinä vauvaa saanutkaan. He ovat myös myöntäneet, etteivät olleet sitten neljäkymppisinä sen parempia pienten lasten kanssa kuin parikymppisenäkään. Tää on selkeästi vanhoiksi tulleiden äitien fantasia.
Ei pidä hävetä omia valintojaan. Itse olen ainakin ylpeä, että olen jo omat lapset tehnyt nuorena ja heistä on kasvanut fiksuja kouluikäisiä lapsia.
Huomaatko kokemuksistanne, että te kaikki olette itsenne jo silloin parikymppisinä kotileikillä uuvuttaneet? Miten voit verrata itseäsi heihin, jotka ovat tuossa iässä eläneet itselleen?
Jos en olisi saanut nuorena, olisi jäänyt saamatta, näin ajattelen.
Nyt 50-vuotiaana jää kivasti aikaa itselle, miksi siitä ei saisi nauttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mummo sai ensimmäisen lapsensa 23 vuotiaana. Hän on nyt yli 80. Yksi päivä juuri kauhisteli asiaa. "Kyllähän mä olin itsekin ihan kakara silloin mutta ajat nyt vaa oli semmoset"
Ap täsmentää vielä, kun muutamassa viestissä kysyttiin että mitä kadun. Asioita on paljon, mutta tässä muutama esimerkki: jäin siis kesken opiskelun hoitamaan vauvaa kotiin. Jäin pois opiskelukavereiden tapaamisista ym ja käteen ei lopulta jäänyt yhtään ystävää tuolta ajalta. Oli tarve ”näyttää”, että vaikka olen nuori, olen kypsä äidiksi. Luulin, että kypsyys on sitä, että ollaan 24/7 vauvan kanssa vaikka mikä olisi. Olisi kuitenkin kannattanut myös panostaa ystäviin, koska tuohon aikaan luodaan monesti loppuelämän ystävyyssuhteita.
Minulla on aivan surkea äiti. Olisi ollut hyvä käsitellä oma lapsuus, nuoruus ja äitisuhde vähän paremmalle tolalle. Oma äitiys olisi ollut sitten helpompaa.
Lapsen hoito meni vähän ”sinnepäin”. Käytännössä mitään en tehnyt ”täysin suositusten mukaan” kuten myöhemmin saatujen lasten kanssa. Esimerkiksi imetys ahdisti ja tuntui liian sitovalta, joten otettiin käyttöön korvikkeet ja pullot aika pian. Tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan esimerkiksi nyt kuopuksen kohdalla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo innokkuus leikkiä lasten kanssa on enemmän luonnekysymys.
Minulla on neljä lasta, eka syntyi 20-vuotiaana ja vika 38-vuotiaana. En ole ikinä kauheasti välittänyt istua hiekkalaatikolla tai puistossa, mutta sen sijaan olen tykännyt lukea lapsille, pelata lautapelejä, käydä metsässä kävelyllä jne.
Mies taas on aina tykännyt mennä ja touhuta lasten kanssa, joten tulee sekin puoli hoidettua kun hän jaksaa kökkiä pulkkamäessä yhä edelleen 20 vuotta esikoisen syntymän jälkeen ja laskee itsekin. Etsii geokätköjä innokkaana, pelaa pokemonia, hyppii trampoliinipuistossa, pelaa jalkapalloa ja oikeastaan kaikki lajit käy.
Ei kannata tuntea syyllisyyttä, me ihmiset vaan ollaan erilaisia eikä se perusluonne lopulta muutu kauheasti iän mukana. On ihan ok olla myös tällainen introvertti :)
Näin sivuhuomiona kaikille "vanhoja" äitejä kauhisteleville jotka itse kokivat olleensa loppu ja liian voimattomia vauvanhoitoon kolmenkympin korvilla: heikompi sosioekonominen luokka korreloi usein nuoren synnytysiän kanssa.
Jos olet puhkikulunut ja voimaton 30-40-vuotiaana, tämä kertoo heikoista elintavoista (ylipaino,huono ruokavalio, tupakointi, uni), huonosta lihaskunnosta, stressistä ja sosiaalisesta kuormituksesta sekä terveydenhuollon laiminlyönnistä. Siispä, vanhoja äitejä kauhistelevat, kaikki eivät jaa kokemustasi ennenaikaisesta rapistumisestasi. Väsymyksesi ja huono olosi johtuvat samasta syystä kuin se, että sait lapsesi muiden opiskellessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on totta, että innokkuus leikkeihkn yms on kaikilla erilaista eikä tietty kaikkien tarvi seistä lumikasojen vieressä. Lähinnä vähän huolestuttaa kun monet 3-kymppiset täällä on jo ihan ’loppu’ yhden tai kahden lapsen kanssa. Joo meillä myös mies innokas pulkkailija ja lumilinnojen rakentaja vaikka on jo ’siellä keski-iän paremmalla puolella’. Naapurinkin lapset tykkää kun joku innostuu lumileikkeihin kun kahden vuoden tauon jälkeen lunta täällä etelässäkin.
Nro 185
Päinvastoin, ihanaa että sain pari lasta parikymppisenä. Ovat nyt parikymppisiä ja minä 44.
En enää välttämättä haluaisi enää lisääntyä tällaisena aikana.
Esim. Anni Sinnemäki tuli teininä äidiksi ja hyvin on pärjännyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain saman ikäisenä esikoiseni ja olin todella hyvä nuori äiti. Samaa en voi sanoa enää olevani ja koen epäonnistuneeni täysin. Olen pysyttäytynyt lapsen isän kanssa liian kauan yhdessä ja riidoillamme olemme aiheuttaneet lapsellemme hirveät käytöshäiriöt nyt parin vuoden sisällä. Lapsi oireilee perseilemällä kotona ja haistattelee minkä ehtii. Itse olen syvästi masentunut ja minulla on itsetuhoisia ajatuksia, kun tuntuu etten osaa enää korjata tilannetta.
Jos olisin sen verran ymmärtänyt, että olen altis mielenterveysongelmiin, niin en olisi lisääntynyt. Myöhäistä pieraista kun paskat on jo housuissa.
:(
Älä ainakaan sitä murehdi että olisi pitänyt jotenkin ymmärtää olevansa altis mielenterveysongelmille, kun yllättävän moni on altis, mtongelmat ovat paljon tavallisempia kuin luullaan. Tuskin kaikki tapaukset edes päätyvät tilastoihin, kun eivät kaikki hae apua niihin.
Toi on vähän sama kuin sanoisi "En olisi koskaan hakenut töihin, jos olisin tietänyt olevani altis nivelrikolle ja sepelvaltimotaudille".
Mutta apua voi aina yrittää hakea kaikenlaisiin vaivoihin (se mitä apua sitten saa on valitettavasti joskus asia erikseen).
Vierailija kirjoitti:
Päinvastoin, ihanaa että sain pari lasta parikymppisenä. Ovat nyt parikymppisiä ja minä 44.
En enää välttämättä haluaisi enää lisääntyä tällaisena aikana.
Esim. Anni Sinnemäki tuli teininä äidiksi ja hyvin on pärjännyt.
Hän tuli myös nelikymppisenä äidiksi ja hyvin on pärjännyt.
Jos olisin saanut lapsia parikymppisenä, olisin ikuisesti tekemisissä heidän isänsä - exäni - kanssa. Löysin elämänkumppanini 26-vuotiaana ja hän on ensimmäinen jonka kanssa ajattelin että on mahdollista perustaa perhe. Eli kohdallani ei ole koskaan ollut mitään valintaa eikä todella mietitytä onko ollut oikea ajankohta perheelle. Saimme lapset 30-33 -vuotiaina. Kenenkään muun kanssa en tähän myllyyn olisi lähtenyt, en yhdenkään exän edes sen jonka kanssa olin pitkässä suhteessa.
Olen 45-vuotias pienen vauvan äiti. Mainiosti jaksan ja paremmin kuin 17 vuotta sitten. Sain nimittäin tuossa välissä hemoglobiinin ja varastoraudan kuntoon. Henkisesti äitiys on myös nyt helpompaa.
Olen huomannut, että hyviä äitejä on niin nuorissa kuin vanhoissakin. Ikä ei automaattisesti tee kenestäkään hyvää äitiä, vaikka elämänkokemuksesta onkin apua monessa asiassa..
Vierailija kirjoitti:
No mikä meni pieleen? Ihmiset on kautta aikojen saaneet lapsia parikymppisinä, ja ihan yhtä keskenkasvuisia ennenkin oltiin.
Niimb.
Minulla ikää 39v, vaimolla 40v.
Lapset 15v ja 16v.
Nykyään helppoa, kun lapset pärjäävät "omillaan" ja saa keskittyä omiin harrastuksiin.
Jep, tässä iässä on vielä virtaa tehdä muutakin, kuin maata puolikuolleena sohvalla lasten huutaessa lattialla...
Lapsista on nyt paljon myös apua kotiaskareissa ja onhan tuo joskus mukava katsoa kaikkien mieleistä leffaa porukalla, ajella mikroautoilla, vesijeteillä, kiipeillä, pelata tennistä, käydä salilla, matkustella, jne. Teepä sama keski-iän loppupuolella...
Meidän näkökulmamme on se, että elämämme olisi täysin pilalla, jos olisimme saaneet lapset nyt nelikymppisinä.
Ai miksi:
- Ikää myöten oma jaksaminen vääjäämättä heikkenee, kuntoilusta huolimatta.
- Emme kumpikaan jaksaisi vanhempana vastuullisessa toimenkuvassa, kun kotonakaan ei voisi hengähtää. Vanhempana ei olisi jaksanut enää työreissuja, jatkuvaa kouluttautumista, jne.
- Lasten kaverit "Haukkuisivat" meitä tulevaisuudessa mummoksi ja papaksi...
- Yhteinen aika / tekeminen 55-vuotiaana teinien kanssa olisi kyllä aika kornia, verrattuna nyt tähän ikään.
- Jos tuore suhde keski-ikäisenä, siihen pikkulapset päälle ja yhteisen kodin/ elämän rakentaminen on raskasta ja se "Vakaa elämä" saapuu vasta joskus 55-60v .
Muutama pariskunta on tehnyt meidän ikäisenä lapsia ja sivusta seuranneena emme haluaisi enää tässä iässä alkaa siihen vaipparalliin. Nyt nuo pariskunnat jäävät monista menoista pois lasten vuoksi, kuten me jäimme nuorempina.
Vierailija kirjoitti:
Sain ainokaiseni lapseni 32 vuotiaana, aivan liian vanhana. Nyt lapseni täyttää viikon päästä 18v.
Te jotka koette kolmekymppisenä olleen "liian vanhoja" äidiksi, saako udella millaiset elämäntavat teillä on? Noin niinkuin liikunnan ja terveellisen ravinnon kannalta?
Itse en nimittäen kokenut 33-vuotiaana saadessani kaksoset, olleeni yhtään sen väsyneempi kuin parikymppisenä esikoisen saadessani! Ei mielestäni kolkytvuotiaana terveellistä elämää viettäneet oo mitenkään vanhoja äitejä, kyllä silloin vielä hyvin jaksaa, ja ainakin itse stressasin vähemmän kuin esikoisen kanssa, koska oli elämånkokemusta jo alla.
Iltatähden sain 42-vuotiaana, ja SE oli minulle ihan liikaa. Kroppa ei enää palautunut kuin ennen, valvomiset otti koville....
Alue: Aihe vapaa
Niin mutta se on luonnon laki että alkuhuuma saa lisääntymään. Moni ei näe parisuhteessa mitään järkeä jos ei toista voi hyödyntää siementäjänä.