Tulin liian nuorena äidiksi ja näen sen vasta nyt lähes nelikymppisenä

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesta jäi epäselväksi, että mikä kaduttaa? Menettikö ap mielestään jotain vai mitä?

Itse sain esikoisen 36-vuotiaana ja vielä nyt neljänkympin korvilla haaveilen toisesta. Mutta taitaa koronakurimus ja työttömyys viedä senkin haaveen. Talous ei kestä toista ja sitten kun kestää, ei mahda enää onnistua.

Ihan hyvä vain. Suomalaiset kuluttavat yli kaksi kertaa oman osuutensa luonnonvaroista ja lisääntyvät melkein yhtä paljon kuin kiinalaiset.

https://yle.fi/uutiset/3-11501624

https://ourworldindata.org/grapher/children-per-woman-un

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa mitä sun pitää katua on toi kolmannen lapsen hankkiminen noin myöhään.

Lastenhankinnan pointti nuorenahan on se, että lapset myös muuttavat nopeasti pois kotoa. Sä olet nyt kotona asuvien lasten äiti koko työikäsi.

En minäkään silti omille lapsilleni suosittele nuorena vanhemmiksi ryhtymistä, koska maailma on mennyt sellaiseksi, että se on outoa ja tuomittavaa. Työn kannalta on myös varmempaa hankkia lapset vakaassa saavutetussa asemassa, eikä silloin, kun uraa pitäisi vielä luoda.

Tämä on trolli, mutta usein kuulee tätä, ihana kun on vielä nuori, kun lapset lähtevät kotoa. Miksi tehdä lapsia, jos tavoitteena on elämä ilman lapsia? Eikö ne kannata hankkia silloun kun haluaa nauttia lapsista ja sitoutua perhe-elämään.

Eihän se elämä ilman lapsia ole tavoitteena. Totuus on, että lapset kuitenkin itsenäistyvät ja lähtevät elämään omaa elämää joka tapauksessa. Onhan se kiva, jos itsekin on silloin sellaisessa tilanteessa, että jaksaa nauttia elämästä ja on terveyttä ja sitä omaa elämää. Aika yksioikoinen tapa ajatella sulla eikä edes kovin looginen. Samalla logiikalla voisi ajatella että jos elämä on niin kivaa ennen lapsia, että odottaa sen vuoksi, niin nauttiiko sellainen ihminen yhtään enempää lapsiperhearjesta? Toinenhan nauttii elämästä ennen lapsia ja toinen niiden kasvamisen jälkeen. Molemmat on ihan ok. Eikä sulje pois sitä etteikö voisi nauttia täysillä myös lapsiperhearjesta silloin kun sen aika on.

Ohis

Onhan se kiva, jos itsekin on nuorena sellaisessa tilanteessa, että on sitä omaa elämää. Aika yksioikoinen tapa ajatella sulla eikä edes kovin looginen. Samalla logiikalla voisi ajatella että jos elämä on niin kivaa lasten jälkeen, että ei odota sen vuoksi, niin nauttiiko sellainen ihminen yhtään enempää lapsiperhearjesta?

-eri

Mahdollisten lastenlapsien kannalta on kiva olla vielä hyvissä voimissa isovanhempana eikä toinen jalka haudassa. Eli ehkä tavoitteena ei aina olekkaan se oma täydellinen rauha ilman lapsia.

Niin tai voi nauttia molemmista: sekä omasta rauhasta että niiden lasten ja lastenlasten seurasta

Kaikki tekee varmasti parhaansa aina. Ei mennyttä voi arvioida nykyisen mukaan kukaan. Sinulla ei ollut silloin niitä tietoja joita sinulla on nyt. Olet toiminut parhaasi mukaan silloin, niillä tiedoilla. Se on elämää, ja itseään kohtaan kannattaa olla näissä asioissa kiltti. 

Jos sinulla on konkreettisia tunteita siitä, että olisit voinut tehdä asioita lapsiesi suhteen paremmin, niin käytä se energia nykypäivään: mitä tekisit tänään lapsiesi kanssa paremmin? Sen voit nimittäin tehdä. Joka päivä on mahdollisuus tehdä jotain toisten hyväksi. Tsemppiä.

Vela87

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa mitä sun pitää katua on toi kolmannen lapsen hankkiminen noin myöhään.

Lastenhankinnan pointti nuorenahan on se, että lapset myös muuttavat nopeasti pois kotoa. Sä olet nyt kotona asuvien lasten äiti koko työikäsi.

En minäkään silti omille lapsilleni suosittele nuorena vanhemmiksi ryhtymistä, koska maailma on mennyt sellaiseksi, että se on outoa ja tuomittavaa. Työn kannalta on myös varmempaa hankkia lapset vakaassa saavutetussa asemassa, eikä silloin, kun uraa pitäisi vielä luoda.

Tämä on trolli, mutta usein kuulee tätä, ihana kun on vielä nuori, kun lapset lähtevät kotoa. Miksi tehdä lapsia, jos tavoitteena on elämä ilman lapsia? Eikö ne kannata hankkia silloun kun haluaa nauttia lapsista ja sitoutua perhe-elämään.

Eihän se elämä ilman lapsia ole tavoitteena. Totuus on, että lapset kuitenkin itsenäistyvät ja lähtevät elämään omaa elämää joka tapauksessa. Onhan se kiva, jos itsekin on silloin sellaisessa tilanteessa, että jaksaa nauttia elämästä ja on terveyttä ja sitä omaa elämää. Aika yksioikoinen tapa ajatella sulla eikä edes kovin looginen. Samalla logiikalla voisi ajatella että jos elämä on niin kivaa ennen lapsia, että odottaa sen vuoksi, niin nauttiiko sellainen ihminen yhtään enempää lapsiperhearjesta? Toinenhan nauttii elämästä ennen lapsia ja toinen niiden kasvamisen jälkeen. Molemmat on ihan ok. Eikä sulje pois sitä etteikö voisi nauttia täysillä myös lapsiperhearjesta silloin kun sen aika on.

Ohis

Onhan se kiva, jos itsekin on nuorena sellaisessa tilanteessa, että on sitä omaa elämää. Aika yksioikoinen tapa ajatella sulla eikä edes kovin looginen. Samalla logiikalla voisi ajatella että jos elämä on niin kivaa lasten jälkeen, että ei odota sen vuoksi, niin nauttiiko sellainen ihminen yhtään enempää lapsiperhearjesta?

-eri

Mahdollisten lastenlapsien kannalta on kiva olla vielä hyvissä voimissa isovanhempana eikä toinen jalka haudassa. Eli ehkä tavoitteena ei aina olekkaan se oma täydellinen rauha ilman lapsia.

Toki, jos kaiken elämässä voisi suunnitella pelkän lisääntymisen kannalta kuten muutkin eläimet, joilla ei muita tavoitteita olekaan.

Niin se lisääntyminen on biologiaa ja kiinni ihmisyydessä, kuten muissakin eläimissä. Onko tuo sitten ihme, että moni kokee onnea siitä lisääntymisestä ja ollessaan mukana turvaamassa omien geenien jatkumisen. Se ei tee ihmisestä yksinkertaisempaa vaikka sitä ilmeisesti yrität ajaa takaa.

Valitettavasti sinun tai minun tekemiseni eivät määrittele sitä mikä on yksinkertaisempaa.

Olemme vaistojemme orjuuttamia elukoita. Haluamme mitä meidät on ohjelmoitu haluamaan. Miehet panevat vaikka ilman kortsua vaikkeivat lasta haluaisi ja naiset haluavat synnyttää vaikka maapallo olisi jo täynnä. Ei sitä järjellä pysty selittämään koska järkeen se ei ole kytköksissä.

Sitten olemme. Yksilön kannalta se ja sama, suunnitelkoot elämänsä lisääntymisen kannalta niin kuin muutkin eläimet. Ihmisellä on se etu, että mahdollisen lisääntymisen ajankohtaan pystymme itse vaikuttamaan ja sen vaikutuksia omaan elämäämme arvioimaan etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa mitä sun pitää katua on toi kolmannen lapsen hankkiminen noin myöhään.

Lastenhankinnan pointti nuorenahan on se, että lapset myös muuttavat nopeasti pois kotoa. Sä olet nyt kotona asuvien lasten äiti koko työikäsi.

En minäkään silti omille lapsilleni suosittele nuorena vanhemmiksi ryhtymistä, koska maailma on mennyt sellaiseksi, että se on outoa ja tuomittavaa. Työn kannalta on myös varmempaa hankkia lapset vakaassa saavutetussa asemassa, eikä silloin, kun uraa pitäisi vielä luoda.

Tämä on trolli, mutta usein kuulee tätä, ihana kun on vielä nuori, kun lapset lähtevät kotoa. Miksi tehdä lapsia, jos tavoitteena on elämä ilman lapsia? Eikö ne kannata hankkia silloun kun haluaa nauttia lapsista ja sitoutua perhe-elämään.

Eihän se elämä ilman lapsia ole tavoitteena. Totuus on, että lapset kuitenkin itsenäistyvät ja lähtevät elämään omaa elämää joka tapauksessa. Onhan se kiva, jos itsekin on silloin sellaisessa tilanteessa, että jaksaa nauttia elämästä ja on terveyttä ja sitä omaa elämää. Aika yksioikoinen tapa ajatella sulla eikä edes kovin looginen. Samalla logiikalla voisi ajatella että jos elämä on niin kivaa ennen lapsia, että odottaa sen vuoksi, niin nauttiiko sellainen ihminen yhtään enempää lapsiperhearjesta? Toinenhan nauttii elämästä ennen lapsia ja toinen niiden kasvamisen jälkeen. Molemmat on ihan ok. Eikä sulje pois sitä etteikö voisi nauttia täysillä myös lapsiperhearjesta silloin kun sen aika on.

Ohis

Onhan se kiva, jos itsekin on nuorena sellaisessa tilanteessa, että on sitä omaa elämää. Aika yksioikoinen tapa ajatella sulla eikä edes kovin looginen. Samalla logiikalla voisi ajatella että jos elämä on niin kivaa lasten jälkeen, että ei odota sen vuoksi, niin nauttiiko sellainen ihminen yhtään enempää lapsiperhearjesta?

-eri

Et ilmiselvästi ymmärtänyt pointtia, joka oli hyvin looginen. Molemmat tavat ovat täysin tasa-arvoisessa asemassa, eikä se milloin omasta vapaudesta nauttii kerro mitään siitä kuinka paljon nauttii myös perhe-elämästä silloin kun sen aika omalla kohdalla on.

Et ilmiselvästi ymmärtänyt pointtia, joka oli hyvin looginen. Molemmat tavat ovat täysin tasa-arvoisessa asemassa oman vapaa-ajan määrän kanssa, eikä se milloin omasta vapaudesta nauttii kerro mitään siitä kuinka paljon nauttii myös perhe-elämästä silloin kun sen aika omalla kohdalla on.

Juu, et ymmärtänyt. Kuten arvelin. No en lähde tän enempää tähän. Vaikutat todella rasittavalta tapaukselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa mitä sun pitää katua on toi kolmannen lapsen hankkiminen noin myöhään.

Lastenhankinnan pointti nuorenahan on se, että lapset myös muuttavat nopeasti pois kotoa. Sä olet nyt kotona asuvien lasten äiti koko työikäsi.

En minäkään silti omille lapsilleni suosittele nuorena vanhemmiksi ryhtymistä, koska maailma on mennyt sellaiseksi, että se on outoa ja tuomittavaa. Työn kannalta on myös varmempaa hankkia lapset vakaassa saavutetussa asemassa, eikä silloin, kun uraa pitäisi vielä luoda.

Tämä on trolli, mutta usein kuulee tätä, ihana kun on vielä nuori, kun lapset lähtevät kotoa. Miksi tehdä lapsia, jos tavoitteena on elämä ilman lapsia? Eikö ne kannata hankkia silloun kun haluaa nauttia lapsista ja sitoutua perhe-elämään.

Eihän se elämä ilman lapsia ole tavoitteena. Totuus on, että lapset kuitenkin itsenäistyvät ja lähtevät elämään omaa elämää joka tapauksessa. Onhan se kiva, jos itsekin on silloin sellaisessa tilanteessa, että jaksaa nauttia elämästä ja on terveyttä ja sitä omaa elämää. Aika yksioikoinen tapa ajatella sulla eikä edes kovin looginen. Samalla logiikalla voisi ajatella että jos elämä on niin kivaa ennen lapsia, että odottaa sen vuoksi, niin nauttiiko sellainen ihminen yhtään enempää lapsiperhearjesta? Toinenhan nauttii elämästä ennen lapsia ja toinen niiden kasvamisen jälkeen. Molemmat on ihan ok. Eikä sulje pois sitä etteikö voisi nauttia täysillä myös lapsiperhearjesta silloin kun sen aika on.

Ohis

Onhan se kiva, jos itsekin on nuorena sellaisessa tilanteessa, että on sitä omaa elämää. Aika yksioikoinen tapa ajatella sulla eikä edes kovin looginen. Samalla logiikalla voisi ajatella että jos elämä on niin kivaa lasten jälkeen, että ei odota sen vuoksi, niin nauttiiko sellainen ihminen yhtään enempää lapsiperhearjesta?

-eri

Et ilmiselvästi ymmärtänyt pointtia, joka oli hyvin looginen. Molemmat tavat ovat täysin tasa-arvoisessa asemassa, eikä se milloin omasta vapaudesta nauttii kerro mitään siitä kuinka paljon nauttii myös perhe-elämästä silloin kun sen aika omalla kohdalla on.

Et ilmiselvästi ymmärtänyt pointtia, joka oli hyvin looginen. Molemmat tavat ovat täysin tasa-arvoisessa asemassa oman vapaa-ajan määrän kanssa, eikä se milloin omasta vapaudesta nauttii kerro mitään siitä kuinka paljon nauttii myös perhe-elämästä silloin kun sen aika omalla kohdalla on.

Juu, et ymmärtänyt. Kuten arvelin. No en lähde tän enempää tähän. Vaikutat todella rasittavalta tapaukselta.

Niin vaikutat. Että tuohonkin piti vielä vastata jotain. No vastaan sitten minäkin, huoh.

Olen pohtinut samaa, mutta vasta nyt keski-ikäisenä eronneena. Mietin olisiko parisuhde pysynyt kasassa, jos ikävuodet 25-40 eivät olisi olleet niin täyttä lapsiperhe-elämää ja ruuhkavuosia. Vai onko ylipäätään mahdollista nykymaailmassa löytää koko elämän mittaista onnellista parisuhdetta parikymppisenä, elämä vie niin eri suuntiin. Olisinko voinut paremmin antaa lapsille ehjän perheen, jos olisin perheellistynyt vasta 35+?

Toisaalta 35+ perheellistynyt ystävä juuri mietti, että tuliko valittua puoliso vain sillä perusteella, että oli jo kiire lapsentekoon? Kun aika loppuu kesken, lopulta "tarpeeksi ok" käy isäehdokkaaksi. Ja tässä iässä tiedän monia tahattomasta lapsettomuudesta kärsineitä. Kaikki eivät ole lapsia saaneet, vaikka kaikki muu olisi paremmin kuin hyvin lapsia ajatellen.

Vierailija kirjoitti:

No mikä meni pieleen? Ihmiset on kautta aikojen saaneet lapsia parikymppisinä, ja ihan yhtä keskenkasvuisia ennenkin oltiin.

Eliittimme palvomat saattavat olla mummoja alle kolmekymppisinä.   Myös narkkarit ja holistit ovat valtaeliittimme suosiossa. Tyhjätaskulle maamme on paras maa. -Tuleva sukupuuttomme hävittää ensin sen oikeasti maksavan luokan, joka todellakaan ei ole se varakkain luokka.

Tän keskustelun luettuani voin todeta, että onneksi en hankkinut lapsia ollenkaan. Äitiys näyttää tekevän aika ilkeäksi ja riidanhaluiseksi.

Itse sain esikoisen 36-vuotiaana ja toisen pitkästi yli 40-vuotiaana. Mitään en kadu, fiksuja lapsia tullut. Mieheni kanssa meillä vakituinen työ, lainat maksettu ja hyvin riittää kunto leikkiä ja laskea pulkkamäessä nuoremman kanssa. Meillä on lapsille aikaa. En olisi halunnut tätä rumbaa nuorempana kun tuli matkusteltua ja opiskeltua. Mutta jokainen tekee tavallaan, ei tuomita ketään.

Vierailija kirjoitti:

Tän keskustelun luettuani voin todeta, että onneksi en hankkinut lapsia ollenkaan. Äitiys näyttää tekevän aika ilkeäksi ja riidanhaluiseksi.

Kun luet viestisi rauhassa uudelleen niin ymmärtänet ettei ilkeys ja riidanhaluisuus pelkästään äitiyteen liity.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tän keskustelun luettuani voin todeta, että onneksi en hankkinut lapsia ollenkaan. Äitiys näyttää tekevän aika ilkeäksi ja riidanhaluiseksi.

Kun luet viestisi rauhassa uudelleen niin ymmärtänet ettei ilkeys ja riidanhaluisuus pelkästään äitiyteen liity.

Mutta ne ovat äidillä hyviä ominaisuuksia.

-eri

Voisiko tuo pohdinta liittyä enemmän elämäntilanteeseen kuin lapsen saanti-ikään? On ihan normaalia reflektoida elämää taaksepäin aika ajoin. Lasten kasvaminen on yksi sellainen paikka, varsinkin jos on koko aikuiselämän elänyt lasten kanssa. Eiköhän ne 40-vuotiaana perheellistyneet pysähdy yhtä lailla miettimään elämän valintojaan ja avoinna olevaa tulevaa sitten siinä vaiheessa, kun lapset isompia. Ja voi olla, että ovat reflektoineet paljonkin ennen perheellistymistä, omassa "suvantovaiheessaan". Nyt ovat pienten lasten kanssa uuden edellä, sinulla taas "uusi" tarkoittaa muita asioita. Ja mitä se tarkoittaa, ei ole lainkaan niin yhtä selkeää kuin vaikka opiskelut tai pikkulapsiaika. Iän puolesta sinulla varmaan molemmat vielä teoriassa mahdollisia, tai sitten jotain ihan muuta. Ikä ei tässä vaiheessa määritä sinua kovin paljoa. Sulla on vielä paljon aikaa käytettävänä ennen eläkevuosia saati vanhuutta. Katso eteenpäin.

Miten sen nyt ottaa. Jos en olisi saanut lapsia niin nuorena minulla olisi todennäköisesti nolla lasta koska sairastuin vakavasti kolmenkymmenen vuoden tienoilla. En tiedä oliko hyvä asia saada lapset niin nuorena mutta ainakaan en jäänyt ilman. Toisaalta olisi ollut helpompaa kaikille jos ei olisi ollut lapsia silloin kun sairastuin. En tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Jos et olisi tullut äidiksi, olisit vain kypsynyt hitaammin. Ei minusta kukaan ole valmis äidiksi. Ehkä sitten olisi valmis, kun lapsi on jo aikuinen. Mutta kun ei se elämä mene niin.

Ja kun ottaa huomioon, että hedelmällisyys alkaa laskea jo 25v, niin ei ole järkeä lykätä asiaa kovin pitkään. Helpompi nuoren on uuteen elämään sopeutua. Monesti isommassa pulassa on liki 40v ensisynnyttäjä, joka on tottunut tapoihinsa ja on ehtinyt luoda epärealistisia kuvitelmia äitiyden onnesta. Nuoret osaavat ottaa asiat sellaisina kuin ne ovat ja sopeutuvat helpommin.

N49

Tutkimus kuitenkin osoittaa, että vanhempana synnyttäneiden lapset pärjäävät elämässä paremmin.

Sain myös lapset nuorina. Kadun sitä, että ei ollut kykyä valita lasten isää oikein. Jos olisin jättänyt lasten hankkimisen myöhemmäksi, olisin säästynyt paljolta murheelta ja stressiltä. Toisaalta taas nyt saan olla lasteni elämässä kauemmin ja minulla on pidempään jaksamista esimerkiksi matkustella heidän kanssaan. Omat vanhempani saivat minut 40+ ikäisinä ja jo pienenä inhosin sitä, kun he olivat viisikymppisinä väsähtäneempiä kuin kavereiden kolmikymppiset vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos et olisi tullut äidiksi, olisit vain kypsynyt hitaammin. Ei minusta kukaan ole valmis äidiksi. Ehkä sitten olisi valmis, kun lapsi on jo aikuinen. Mutta kun ei se elämä mene niin.

Ja kun ottaa huomioon, että hedelmällisyys alkaa laskea jo 25v, niin ei ole järkeä lykätä asiaa kovin pitkään. Helpompi nuoren on uuteen elämään sopeutua. Monesti isommassa pulassa on liki 40v ensisynnyttäjä, joka on tottunut tapoihinsa ja on ehtinyt luoda epärealistisia kuvitelmia äitiyden onnesta. Nuoret osaavat ottaa asiat sellaisina kuin ne ovat ja sopeutuvat helpommin.

N49

Tutkimus kuitenkin osoittaa, että vanhempana synnyttäneiden lapset pärjäävät elämässä paremmin.

Voitko laittaa linkkejä näihin tutkimuksiin? Onko niissä otettu huomioon koulutustaso, asuinpaikka, jne? Voihan olla, että vähemmän koulutetut tai syrjäseudulla asuvat tekevät lapsia nuorempana, jolloin elämässä huonommin pärjääminen voi johtua noista, eikä synnyttäjän iästä.

Minulle lasten hankkiminen nuorena oli oikea. Sain opiskeltua lasten välissä rauhassa ja mieheni pystyi luomaan uraa yrittäjänä. Viimeisen lapsen kohdalla mies jäi kotiin ja itse menin töihin.

Nyt kolmekymppisenä ollaan kolmen lapsen vanhempia, asutaan kivassa ok-talossa Helsingissä, teen osa-aikaa ja mies yrittäjänä ulkoistanut rutiinityöt alaisilleen.

Elämä on tässä ja nyt. Onneksi saan viettää sitä terveenä rauhallisessa ympäristössä yhdessä rakkaimpieni kanssa. Nyt on mahdollisuus olla kotona ja nauttia vähän isommista lapsista.

Jokaisesta elämänvaiheesta kannattaa etsiä ne positiiviset puolet ja hyväksyä se oma kasvutarina.

Mielestäni ei ole väliä, että tuleeko äidiksi 20-vuotiaana vai 35-vuotiaana ensimmäisen kerran. Molemmista löytyy kuitenkin hyviä ja huonoja puolia. Nuorena äidiksi tulemisessa jaksaa enemmän ja voi ymmärtää nuorta paremmin sillä on itsekin vielä melko nuori. Vanhempana äidiksi tulemisessa taas voi olla parempi taloudellinen tilanne, kypsyyttä ja kokemusta enemmän. 

Yksi asia mitä en välttämättä tekisi on, että saisin ensimmäisen lapsen 20-vuotiaana ja viimeisen 35-vuotiaana. Koska silloin viettäisin hyvin monta vuotta elämästäni pienten lasten keskellä ja olisin ''vapaa'' vasta yli 50-vuotiaana. Tiedän erään naisen joka sai ensimmäisen lapsen 21-vuotiaana. Hän on nyt 37-vuotias ja hänellä on kolme lasta, 7v, 14v ja 16v. Nyt hän odottaa neljättä lastaan uuden, nuoremman miehen kanssa. Tää nainen mulle avautui ennen raskautta, että hän ei tiedä jaksaako enää tehdä lapsia, mutta kokee että on pakko sillä tällä uudella miehellä ei ole omia lapsia vielä. 

Ja vaikka tuo ei minun asia ole, niin se on hieman surullista kuitenkin kun hän vielä ilmaisi sen, että ei välttämättä enää haluaisi lapsia, mutta kokee että pitää. Ei olla hirveästi enää tekemisissä oltu, niin en tiedä onko ajatukset muuttuneet. Tiedän kuitenkin että nuorimmaisen lapsen kanssa on paljon ongelmia, sillä hänellä on pahoja käytösongelmia ja sossut ovat puuttuneet myös asiaan. Noh, ei ole minun asiani tämä mutta jonkinlaista näkökulmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen nelikymppisiä vanhuksia tämä palsta on täynnä? Koskaan en ole tuollaisia tanttoja tavannut elävässä elämässä. Kilpaa päivitellään, ettei 40-vuotiaana enää jaksaisi sitä tai tätä. Haaveillaan samalla jostain mummoudesta. Apua mitä porukkaa. Koulutettu normaali kaupunkilaisnainen on parhaassa äitiysiässä 45-vuotiaaksi asti. 

Joo, parhaassa äitiysiässä 10–17-vuotiaille lapsille. Tai oikeastaan 10–20-vuotiaille, koska ei se äidin tarve lopu siihen kun täyttää 18. Tyypillisellä akateemisella kaupunkilaisilla 45-vuotiaalla on 10–15-vuotiaita lapsia.

Loppuuko ihmisen aivotoiminta ja elämä jotenkin erityisen nuorena nykyään? Olen nelikymppinen ja työelämässä tavoite-eläkeikääni on vielä 29 vuotta aikaa. Aikaisintaan pääsen eläkkeelle yli 26 vuoden päästä.

Jos minulla olisi pieni lapsi, en nyt ihan tajua, miten en voisi olla hänelle äiti riittävästi.

Se ei kuitenkaan ole paras ikä. Pikku hiljaa alkaa tulla erilaista kremppaa, syöpiä, ym. Useimmat haluavat päästä myös näkemään ne lapsenlapset ja myös viettämään heidän kanssa toiminnallista aikaa. Se ei ole niin todennäköisesti mahdollista, jos saa lapsia nelikymppisenä. Tai sitten sen oman lapsen pitäisi tulla tosi nuorena vanhemmaksi.

Mikä ihme tämä mummofantasia oikein on? Näitä kirjoituksia näkee vähän väliä, joissa aikuiset naiset hinkuvat mummoiksi ja kaipaavat taukoamatta lapsenlapsia. On naisella muutakin annettavaa maailmassa, kuin äitiys ja isoäitiys. Puuttuuko teiltä itsearvostus kokonaan? Oletteko kasvaneet maailmassa, jossa naisella on vain perinteinen hoivaajan ja kodinhoitajan rooli? Ymmärrättekö, että lapsenlapset ovat omien vanhempiensa lapsia, eivät teidän huollossanne. Entä, jos pikkulasten vanhemmat haluavatkin kasvattaa omat lapsensa ihan itse tai muuttavat toiselle puolelle maailmaa? Olisko syytä olla jotain muutakin elämää ja tavoitteita?