Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tulin liian nuorena äidiksi ja näen sen vasta nyt lähes nelikymppisenä
17.01.2021 |
Sain esikoisen 22-vuotiaana. Sain kolme lasta yhteensä, viimeisen 35-vuotiaana.
Esikoinen on rakas, ihana, lapsi, mutta voi kuinka typerä ja nuori olin hänet saadessani. Jos voisin, tekisin toisin. Pitkään ”uskottelin” että mitään en kadu, mutta kyllä tavallaan kadun. Nyt lähes nelikymppisenä tajuan, miten ”lapsi” olin tuolloin, vaikka luulin olevani ikäistäni kypsempi. Asiat meni niin kuin meni, mutta omille lapsille toivoisin erilaisia elämänvalintoja.
Uskaltaako kukaan myöntää että on pohtinut samaa?
Kommentit (322)
Vierailija kirjoitti:
Näinmeilläjaihansamamitenmualla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mikä meni pieleen? Ihmiset on kautta aikojen saaneet lapsia parikymppisinä, ja ihan yhtä keskenkasvuisia ennenkin oltiin.
Niimb.
Minulla ikää 39v, vaimolla 40v.
Lapset 15v ja 16v.
Nykyään helppoa, kun lapset pärjäävät "omillaan" ja saa keskittyä omiin harrastuksiin.
Jep, tässä iässä on vielä virtaa tehdä muutakin, kuin maata puolikuolleena sohvalla lasten huutaessa lattialla...
Lapsista on nyt paljon myös apua kotiaskareissa ja onhan tuo joskus mukava katsoa kaikkien mieleistä leffaa porukalla, ajella mikroautoilla, vesijeteillä, kiipeillä, pelata tennistä, käydä salilla, matkustella, jne. Teepä sama keski-iän loppupuolella...
Meidän näkökulmamme on se, että elämämme olisi täysin pilalla, jos olisimme saaneet lapset nyt nelikymppisinä.
Ai miksi:
- Ikää myöten oma jaksaminen vääjäämättä heikkenee, kuntoilusta huolimatta.
- Emme kumpikaan jaksaisi vanhempana vastuullisessa toimenkuvassa, kun kotonakaan ei voisi hengähtää. Vanhempana ei olisi jaksanut enää työreissuja, jatkuvaa kouluttautumista, jne.
- Lasten kaverit "Haukkuisivat" meitä tulevaisuudessa mummoksi ja papaksi...
- Yhteinen aika / tekeminen 55-vuotiaana teinien kanssa olisi kyllä aika kornia, verrattuna nyt tähän ikään.
- Jos tuore suhde keski-ikäisenä, siihen pikkulapset päälle ja yhteisen kodin/ elämän rakentaminen on raskasta ja se "Vakaa elämä" saapuu vasta joskus 55-60v .
Muutama pariskunta on tehnyt meidän ikäisenä lapsia ja sivusta seuranneena emme haluaisi enää tässä iässä alkaa siihen vaipparalliin. Nyt nuo pariskunnat jäävät monista menoista pois lasten vuoksi, kuten me jäimme nuorempina.
Moni pariskunta elää nuoruutensa ollessaan nuori eikä silloin keskity vaipparalliin.
Ja rakentaa elämäänsä väsyneenä mummona ja pappana. Nuorena jaksaa tehdä asioita, sekä saa todennäköisesti terveempiä lapsia.
Jotenkin tuntuu, että naisella pitää olla jo päässä vikaa, kun aletaan haaveilemaan esikoisesta nelikymppisenä. Juna meni jo, myös biologian puolesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ikäloppuja täällä on, kun ei kolme- ja nelikymppiset muka jaksa käydä ulkona lasten kanssa tai muuten touhuta! :D Elinajanodote naisilla taitaa olla 82. Aikamoista, jos loppuu puhti jo puolimatkassa. Mitenköhän menee teillä kuuskymppisinä...
Oletko kuullut:
- Kiivastuvasta työtahdista
- Koulutuksen vaatimustason noususta
- Ihmisistä, jotka haluavat elää nelikymppisinä niin, ettei joku roiku enää jaloissa
”Yhteinen aika / tekeminen 55-vuotiaana teinien kanssa olisi kyllä aika kornia, verrattuna nyt tähän ikään.” Hah, mitä kornia siinä on... tuttavapiireissämme on paljon yli 50v teinien vanhempia ja ovat todella aktiivisia lasten kanssa. Pelataan eri pelejä ulkona, tennistä, futista, käydään keilaamassa, heittämässä fresbeegolfia jne. Ovat myös tosi aktiivisia talkoolaisia lasten harrastuksissa. Että ei voin kyllä kertoa, ei oo yhtään kornia, mutta ehkä itsekin olette jo ihan ’loppu’ 4-kymppisenä
Elämänne kuulostavat niin surullisilta, etenkin kun yritetätte uskotella itsellenne että lapset eivät olleet virhe.
t Vela-nainen
Voi kamala tosiaan näitä ennenaikaisesti rapistuneita muumioita. Miten ihmeessä nelikymppisenä voi olla noin huonossa kunnossa? Ja miten jaksamisen kanssa voi olla noin heikoilla? Mitä te syötte, mitä te harrastatte (tai ette harrasta) ja millaiset ovat elintavat? Mitä ihmettä olette tehneet parikymppisenä, että jo nyt on veto veks?
Kyllä vika on ihan itsessään, jos on jo kolmikymppisenä ihan väsynyt ja ajatus pikkulapsista kauhistuttaa ja tuntuu, että kuusikymppisenä on jo toinen jalka haudassa. Mutta tulkaas tänne ikälopun nelikymppisen luokse, niin autan teitä kohottamaan kuntoa, parantamaan jaksamista, ymmärtämään ajanhallintaa ja valintoja ja elämään elämää lasten kanssa, oli ne sitten pieniä tai isoja. Säälittää, jos olette jo nyt heittäneet pyyhkeen kehiin! Ja tässä iässä on jo kivasti pätäkkääkin toteuttaa isompia juttuja ja mennä ja nähdä. Nyt pois sieltä sohvalta ja reippailemaan jälkikasvun kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, mä tiedän hyvin mikä ongelmasi on. Olet hankkinut lapsia ns kahessa eri poikueessa. Ensimmäinen 22 v ja nuorin 35 v. Voit olla asiasta varma että et olisi miettinyt näitä jos olisit jättänyt kuopuksen tekemättä. Tekemällä pikällä ikäerolla ihmisellä menee sekä nuoruus että keski-ikä täysin lapsissa kiinni. Siellä kotona on nyt samaan aikaan teini ja taapero.
Itse sain lapset 24 v ja 27 v. En koe, että olisin ollut jotenkin epäkypsä. Aivan mahtavat teinit meillä nyt on, joten ei ainakaan ihan pieleen ole voinut mennä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipalyhytnäköistäsinulta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinmeilläjaihansamamitenmualla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mikä meni pieleen? Ihmiset on kautta aikojen saaneet lapsia parikymppisinä, ja ihan yhtä keskenkasvuisia ennenkin oltiin.
Niimb.
Minulla ikää 39v, vaimolla 40v.
Lapset 15v ja 16v.
Nykyään helppoa, kun lapset pärjäävät "omillaan" ja saa keskittyä omiin harrastuksiin.
Jep, tässä iässä on vielä virtaa tehdä muutakin, kuin maata puolikuolleena sohvalla lasten huutaessa lattialla...
Lapsista on nyt paljon myös apua kotiaskareissa ja onhan tuo joskus mukava katsoa kaikkien mieleistä leffaa porukalla, ajella mikroautoilla, vesijeteillä, kiipeillä, pelata tennistä, käydä salilla, matkustella, jne. Teepä sama keski-iän loppupuolella...
Meidän näkökulmamme on se, että elämämme olisi täysin pilalla, jos olisimme saaneet lapset nyt nelikymppisinä.
Ai miksi:
- Ikää myöten oma jaksaminen vääjäämättä heikkenee, kuntoilusta huolimatta.
- Emme kumpikaan jaksaisi vanhempana vastuullisessa toimenkuvassa, kun kotonakaan ei voisi hengähtää. Vanhempana ei olisi jaksanut enää työreissuja, jatkuvaa kouluttautumista, jne.
- Lasten kaverit "Haukkuisivat" meitä tulevaisuudessa mummoksi ja papaksi...
- Yhteinen aika / tekeminen 55-vuotiaana teinien kanssa olisi kyllä aika kornia, verrattuna nyt tähän ikään.
- Jos tuore suhde keski-ikäisenä, siihen pikkulapset päälle ja yhteisen kodin/ elämän rakentaminen on raskasta ja se "Vakaa elämä" saapuu vasta joskus 55-60v .
Muutama pariskunta on tehnyt meidän ikäisenä lapsia ja sivusta seuranneena emme haluaisi enää tässä iässä alkaa siihen vaipparalliin. Nyt nuo pariskunnat jäävät monista menoista pois lasten vuoksi, kuten me jäimme nuorempina.
Moni pariskunta elää nuoruutensa ollessaan nuori eikä silloin keskity vaipparalliin.
Ja rakentaa elämäänsä väsyneenä mummona ja pappana. Nuorena jaksaa tehdä asioita, sekä saa todennäköisesti terveempiä lapsia.
Jotenkin tuntuu, että naisella pitää olla jo päässä vikaa, kun aletaan haaveilemaan esikoisesta nelikymppisenä. Juna meni jo, myös biologian puolesta...
Valitettavasti lisääntyminen ei kaikille ole se suurin saavutus elämässä, päinvastoin.
Lestadiolainenajattelutapasinulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ikäloppuja täällä on, kun ei kolme- ja nelikymppiset muka jaksa käydä ulkona lasten kanssa tai muuten touhuta! :D Elinajanodote naisilla taitaa olla 82. Aikamoista, jos loppuu puhti jo puolimatkassa. Mitenköhän menee teillä kuuskymppisinä...
Oletko kuullut:
- Kiivastuvasta työtahdista
- Koulutuksen vaatimustason noususta
- Ihmisistä, jotka haluavat elää nelikymppisinä niin, ettei joku roiku enää jaloissa
Oletko itse kuullut näistä? Ei silloin pysty lapsena lisääntymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lestadiolainenajattelutapasinulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ikäloppuja täällä on, kun ei kolme- ja nelikymppiset muka jaksa käydä ulkona lasten kanssa tai muuten touhuta! :D Elinajanodote naisilla taitaa olla 82. Aikamoista, jos loppuu puhti jo puolimatkassa. Mitenköhän menee teillä kuuskymppisinä...
Oletko kuullut:
- Kiivastuvasta työtahdista
- Koulutuksen vaatimustason noususta
- Ihmisistä, jotka haluavat elää nelikymppisinä niin, ettei joku roiku enää jaloissa
Miten noin helposti väsyvät ihmiset jaksaa opiskella ja aloittaa työuransa pienet lapset roikkumassa jaloissa?
Sain omat lapset kolmekymppisenä pätkätyöläisenä ja sekin oli riittävän stressaavaa. Nyt nelikymppisenä on mukava vakituinen työ ja hyvä palkka. Olisi täydellinen aika saada lapsia, mutta lapsiluku on jo täynnä.
Kaksikymppisenä olin pennitön opiskelija, jolle ei olisi tullut mieleenkään vielä lisääntyä.
P-Pohjanmaalta kirjoitti:
Jos en olisi saanut nuorena, olisi jäänyt saamatta, näin ajattelen.
Nyt 50-vuotiaana jää kivasti aikaa itselle, miksi siitä ei saisi nauttia.
Täällä myös toinen 50 v. Harrastuksia, omaa aikaa vaikka muille jakaa. Lapset tein 23, 25 ja 27 v. En ole katunut.
Luulen että apta vaivaa lasten pitkä ikäero. Hällä nyt vaan meni sekä nuoruus että menee vielä pitkälti 50 v kiinni nuorimmaisessa. Ehkäpä lapset on tehty eri isille ja elämä taapero/teini combona on vaan raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se lapsen vanhemmuus paljon muutakin kuin hoitamista. Jos ajatellaan että huolehditaan vain perustarpeista mutta muusta ei niinkään kun ei ole vielä sille ajatuksia syntynyt, paljon alkeellisemmaksi lapsi jää.
Nykyaikana opettajat kamppailevat lapsien tasa-arvoisuuden ja sosiaalisen kompetenssi kanssa. Sisältää asioita MMM miten muiden kanssa ollaan fiksusti ja myös sitä, miten voi puolustaa itseään, olla sosiaalisessa yhteydessä muihin ym.
Ei näitä asioita vanhempana tavoita jos ei ole silloin vielä yhteiskunnallisesti syttynyt iän myötä ajattelemaan asioita. Lapsen kasvatus ei myöskään ole käskyttämistä, syyllistämistä tai muuta " ihan olalta heiteltyä kommentointia", jos ihan alkeista lähdetään.
Kyllä sanoisin että kolme kymppiä on jo kypsempi vanhempi ja kasvanut ulos keskenkasvuisen itsekkäistä tarpeistaan ja kiinnistuksenkohteista, vuorovaikutus malleista ym mutta toki joillekin ei kehitystä tapahdu edes 40-vuotiaaksi tultuakaan...
On hyvin vaikea elää myös tyhmän kumppanin kanssa saati kasvattaa lasta yhteisymmärryksessä.. Sanon vaan näin sivuhuomautuksena.
Kyllähän vanhemmuus kasvattaa myös, mutta ei se tarpeeksi ihmistä muuta siten, että tulisi yhtäkkiä keskenkasvuisesta hyväksi vanhemmaksi ja tyhmästä vanhemman päästä kärsii koko perhe jne.
Vierailija kirjoitti:
Näin sivuhuomiona kaikille "vanhoja" äitejä kauhisteleville jotka itse kokivat olleensa loppu ja liian voimattomia vauvanhoitoon kolmenkympin korvilla: heikompi sosioekonominen luokka korreloi usein nuoren synnytysiän kanssa.
Jos olet puhkikulunut ja voimaton 30-40-vuotiaana, tämä kertoo heikoista elintavoista (ylipaino,huono ruokavalio, tupakointi, uni), huonosta lihaskunnosta, stressistä ja sosiaalisesta kuormituksesta sekä terveydenhuollon laiminlyönnistä. Siispä, vanhoja äitejä kauhistelevat, kaikki eivät jaa kokemustasi ennenaikaisesta rapistumisestasi. Väsymyksesi ja huono olosi johtuvat samasta syystä kuin se, että sait lapsesi muiden opiskellessa.
Juuri tällaista lynkkausta nuoret äidit saavat vanhemmilta äideiltä.
Mutta ihanaa ett te nelikymppiset äidit olette virkeitä haukkumaan ja yleistämään nuoret äidit tupakkaa polttavaviksi ja ylipainoisiksi. En alennu tasollesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on ikävää katsoa näitä lähes teininä lapsen saaneita jotka nyt eivät jaksa luotsata lapsiaan murros iän läpi kunnialla.
Lestadiolainenajattelutapasinulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ikäloppuja täällä on, kun ei kolme- ja nelikymppiset muka jaksa käydä ulkona lasten kanssa tai muuten touhuta! :D Elinajanodote naisilla taitaa olla 82. Aikamoista, jos loppuu puhti jo puolimatkassa. Mitenköhän menee teillä kuuskymppisinä...
Oletko kuullut:
- Kiivastuvasta työtahdista
- Koulutuksen vaatimustason noususta
- Ihmisistä, jotka haluavat elää nelikymppisinä niin, ettei joku roiku enää jaloissa
Nelikymppisenä voi elää ihan rauhassa niin, ettei esim. "hanki" lapsia ollenkaan tai sitten voi rauhoittua siinä vaiheessa ja olla yhdessä paikassa kun seikkailut on seikkailtu. Lapset sitovat paikkaan. Mistä oletat ettei muut tiedä kovasta työstä tai opinnoista? Aika ilmiselvää nykypäivänä tuo. Ja se joskus pakottaa valintoihin. Olen 3-kymppinen nainen, saan käyttää rahani mihin haluan, mennä milloin ja mihin haluan. Näytän 25-vuotiaalta ja tunnenkin itseni energiseksi kun ehdin nukkua ja treenata. Olen iloinen, että myös elin 2-kymppiset ja (nytkin) täysillä. Opiskelin, tein kovasti juurikin niitä töitä, matkustin, ELIN. Sitä en vaihtaisi pois. En usko hetkeäkään tuota "kyllä ne lapset on elämän suola" -propagandaa, jota toistaa kaikki ne, jotka yrittävät vain itselleen todistaa, että juuri heidän valintansa oli oikea. Hanakasti ollaan sitä todistamassa muillekin. Monille lapset eivät ole mikään elämän suurin saavutus, niin kuin tuolla yllä sanottiinkin.
No ei ole tuollaista ollut. Sain ainokaiseni 19-vuotiaana, ja hän on edelleen tärkein ja paras asia elämässäni, olen nyt 40v. Sairastuin muutama vuosi sitten, ja kyllä olisi tämän sairauden kanssa joutunut jättää lapsihaaveet kokonaan. Onneksi ei nyt ole lapsia kotona huollettavana ja hoidettavana, vaan ihana aikuinen "lapsukainen". <3 Kyllähän monia harmittaa myös lasten saanti ylipäätään, ja tämä on kyllä tottakai ikävää :( Ehkä kannattaisi käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa, mikäli tuntuu että oma elämä meni huonosti?
Vierailija kirjoitti:
Minä sain esikoisen 23 vuotiaana ja toisen 34 vuotiaana. Oma kokemukseni on se, että parikymppisenä olin kaikella tapaa oikeassa iässä. Opinnot oli kesken, mutta mieheni oli jo valmistunut ja töissä. Rahaa ei tietysti ollut niin paljon, mutta olimme onnellisia, kauniita ja nuoria vanhempia. Tein itse vauvan ruuat ja kävimme paljon retkeilemässä ja vaunulenkeillä. Yöheräilyt sujui hyvin ja raskausaika ja raskaudesta palautuminen oli helppoa ja vaivatonta.
Toinen lapsi oli kauan suunniteltu ja harkittu. Mutta voi kuinka väsynyt olin raskausaikana ja juurikin ne yöheräilyt ja palautuminen vei kaikki mehut. Silloin ajattelin ettei näin vanhana enää kuulu saada lapsia. Nyt nuorempi 3v ja en jaksa tätä uhmaikää. Miten en edes muista vanhemman lapsen olleen uhmaiässä? Vai oliko sitä vain niin paljon reippaampi ja jaksavaisempi senkin suhteen....
Olisikohan kuitenkin kyse kulloisenkin lapsen persoonasta ja kulloisestakin elämtilanteesta? Sen verran monta nuorta väsynyttä äitiä on tullut nähtyä ja autettua, kun vanhemmat äidit odotusten vastaisesti nauttivat tilanteestaan, etten voi kuin ihmetellä näitä tällaista juttuja.
Itse olisin nuorena ollut masentunut ja väsynyt, koska olisin ollut niin yksi. Kavereilla olisi ollut aivan muunlainen elämä, missä en olisi voinut olla mukana. Miten usein lapsi olisikaan ollut mummolassa, kun olisi pitänyt päästä viihteelle? Tai minä yksin kotona, kun mies juoksee harrastuksissaan tai kännäilee kaveriporukalla? Ei kiitos
Vierailija kirjoitti:
Lestadiolainenajattelutapasinulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ikäloppuja täällä on, kun ei kolme- ja nelikymppiset muka jaksa käydä ulkona lasten kanssa tai muuten touhuta! :D Elinajanodote naisilla taitaa olla 82. Aikamoista, jos loppuu puhti jo puolimatkassa. Mitenköhän menee teillä kuuskymppisinä...
Oletko kuullut:
- Kiivastuvasta työtahdista
- Koulutuksen vaatimustason noususta
- Ihmisistä, jotka haluavat elää nelikymppisinä niin, ettei joku roiku enää jaloissa
Nelikymppisenä voi elää ihan rauhassa niin, ettei esim. "hanki" lapsia ollenkaan tai sitten voi rauhoittua siinä vaiheessa ja olla yhdessä paikassa kun seikkailut on seikkailtu. Lapset sitovat paikkaan. Mistä oletat ettei muut tiedä kovasta työstä tai opinnoista? Aika ilmiselvää nykypäivänä tuo. Ja se joskus pakottaa valintoihin. Olen 3-kymppinen nainen, saan käyttää rahani mihin haluan, mennä milloin ja mihin haluan. Näytän 25-vuotiaalta ja tunnenkin itseni energiseksi kun ehdin nukkua ja treenata. Olen iloinen, että myös elin 2-kymppiset ja (nytkin) täysillä. Opiskelin, tein kovasti juurikin niitä töitä, matkustin, ELIN. Sitä en vaihtaisi pois. En usko hetkeäkään tuota "kyllä ne lapset on elämän suola" -propagandaa, jota toistaa kaikki ne, jotka yrittävät vain itselleen todistaa, että juuri heidän valintansa oli oikea. Hanakasti ollaan sitä todistamassa muillekin. Monille lapset eivät ole mikään elämän suurin saavutus, niin kuin tuolla yllä sanottiinkin.
Kyllä ne lapset elämän suola on, kun lapset saa vanhempana. Nuorena moni ei ole vielä kypsä iloitsemaan ja rauhoittumaan, koska on lapsellinen elämänälkä. Ja aina löytyy poikkeuksia
sain kuopukseni vasta 43 vuotiaana. Ihana ikä saada lapsia! Nyt tuo nuorinkin valmistuu yliopistosta ja perustaa omaa perhettään, ja minä odotan lapsenlapsia. Ehdin vielä nekin täysi-ikäiseksi
Alue: Aihe vapaa
Moni pariskunta elää nuoruutensa ollessaan nuori eikä silloin keskity vaipparalliin.