Miten lapset vielä vuosienkin jälkeen katkeria ja kantavat kaunaa omille vanhemmilleen?

Minulle riittäisi, että äiti pyytäisi minulta anteeksi käytöstään. Jos olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, äiti vetää marttyyrivaiheen päälle. Isääkään ei tuntunut ikinä vaivaavan se, että hän heitti minut kotoa ulos. Olin painanut kaiken piiloon, mutta sieltä ne tunki esiin, kun oma lapsi oli muuttamassa pois kotoa. Äiti haluaisi, että hänellä olisi lapsi, jolle olisi kunnia-asia hyysätä vanhempiaan, mutta minä en vaan pysty. Kyllähän se varmaan harmittaa, kun tuttavillaan sellaisia lapsia on.

Asioita ei ole varmaankaan selvitetty riittävästi, pyydetty anteeksi, katsottu totuutta silmiin. Pelkästään aika ei aina paranna haavoja. 

Ei kaikkea voi antaa anteeksi eikä pidäkkään. Edestään löytää minkä taakseen jättää

Minun äitini kysyi hiljattain, että voinko elää sen asian kanssa jos hän nyt kuolee, ja välit jäivät tällaisiksi eli huonoiksi. Vastaan siihen kysymykseen kyllä. En ole hänelle mitään velkaa.

Joitain asioita on hirvittävän vaikea antaa anteeksi. Tai ehkä tulee se, annan anteeksi mutta en unohda. Itsesuojeluvaisto.

Terv. Juopon tytär joka ei ole missään tekemisissä vanhempansa kanssa. Tiedän, että hän(kin) kärsii.

En saanut matalasti koulutetuilta vanhemmilta akateemista mallia ja nyt koko yliopiston on tuntunut ulkopuoliselta. Tuntuu vain korkeakoulutetulta juntilta.

Jos oman vanhemman arvomaailma on itselle vahingollinen, niin ei siinä kukaan pyydä mitään anteeksi koska asia vain on niin. Ei vanhempi pyydä anteeksi arvojaan jotka kokee oikeiksi, eikä lapsi pyydä anteeksi sitä että hänen mielestään ne arvot ovat sontaa. Asia ei ole anteeksiannon piirissä, koska kukaan ei ole mielestään tehnyt mitään väärin.

Siten, että edelleen, vuosien jälkeenkin, ne vanhempien toiminnan aiheuttamat traumat ja ongelmat vaivaavat ja estävät elämästä täyttä elämää. Vaikea esittää, että kaikki on hyvin, kun koko elämä on yhtä taistelua ja vastoinkäymistä.

Ymmärsin lopulta, että vaikkei kenties ole mitään anteeksipyydettävääkään -kylhän siinä varmasti on parhaansa tehty, olemassaolevalla vahalla muovailtu ns -niin en voi viedä saamaani mallia eteenpäin omille lapsilleni. En ole enää vanhempieni vaikutuspiirissä. En kärsi enää läheisriippuvuudesta. En suostu näyttämään omille lapsilleni, miten tulen kohdelluksi. Vaikka tiedän, että osapuolta harmittaa, niin kannattaisi silloin varmaan niellä ylpeytensä ja kohdata tosiasiat, eikä tehdä niinkuin hän teki viimeks kesällä, kahden vuoden hiljaiselon jlk: haukkui mut puhelimessa pystyyn ja sanoi, ettei tartte nyt sit olla yhteydessä enää. Selkis. En ole ollutkaan, nyt enkä silloin. Todella harmillista lasteni kannalta.

No omasta puolestani vastaan: kaltoinkohtelu ei jäänyt lapsuuteen vaan JATKUU YHÄ. Samoin kuritusväkivaltaa on vanhempani kokeillut minuun useamman kerran ollessani aikuinen. Vanhemmille ei voi sanoa mitään vastaan tai olla eri mieltä, raivarit tulee narsistivanhemmalle ja pahimmillaan joudun väkivallan kohteeksi.

Sinä ap sitten vissiin tällaisia vanhempia rakastaisit ja olisit kiitollinen? Sitähän sinä aloituksessa vaadit.

Olen itse kyllästynyt siihen vanhempieni tapaan hoitaa asioita, kaikki hyssytellään ja lakaistaan maton alle, asioita ei käsitellä, niistä ei puhuta, kaikesta vaietaan. En halua osaltani jatkaa puhumattomuuden kulttuuria, enkä siksi suostu jatkamaan ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mua on pahoinpidelty vauvasta 18-vuotiaanai ja mikään lasu ei koskaan puuttunut asiaan kun isä oli tunnettu yritysjohtaja isossa tehtaassa. ”Kunnon mies” muiden silmissä, kotona sadisti hirviö.

Isän käytös on edelleen tuhoavaa, aggressiivista, vahingoittavaa ja minua edelleen vain solvataan, haukutaan, uhkaillaan ja kiristetään. Vaikea antaa anteeksi kun yhä vaan perseily jatkuu.

Näillä apn kaltaisilla jeesustelijoilla on se virheuskomus että jos vanhemmat oli hirveitä lapsuudessa, ne yhtäkkiä ovatkin kivoja kun lapsi on aikuinen. Ei se niin mene! Ku*ipäävanhemmat lapsuudessa ovat ihan samanlaisia aikuisuudessa! Ne ovat alun pitäen epäkelpoja vanhempia eivätkä ne muutu toisenlaisiksi vaikka lapset ovat aikuisia. He kohtelevat lapsiaan huonosti ihan kuolemaansa saakka.

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että sukulaisilleen/ vanhemmilleen/ perheelleen tulisi kaikki vain antaa anteeksi ja jatkaa elämää eikä saisi niistä asioista enää puhua, koska se on muka epäkohteliasta muistella menneitä jne.

Miksi uhrin, joka vääryyttä kohdatessa on ollut jopa lapsi ja aivan vanhempiensa vallan armoilla pitäisi antaa kaikki asiat anteeksi, vaikka tuntemattoman tekemänä ne vastaavat asiat (henkinen, fyysinen, seksuaalinen väkivalta) olisi jopa rangaistavissa oleva teko.

Miksi uhri ei saisi niistä asioista puhua? Miksi uhrin pitäisi vaieta? Uhri, kun ei ole tehnyt mitään väärää, vaan se perheenjäsen (vanhempi tai muu) on tietoisesti ja toistuvasti satuttanut omaa lastaan/ perheenjäsentään. Miksi hän on käyttäytynyt niin kuin on, jos ei kestä sitä, että niistä asioista puhutaan? 

Edes se puhuminen ei poista sitä vääryyttä, jota lapsi on joutunut kokemaan, mutta kai lapsella täytyisi olla oikeus kertoa omasta elämästään, johon nyt vain sattuu sisältymään myös huonoja kokemuksia?

Ja ei kenellekään ei todellakaan tarvitse antaa anteeksi vain sen perusteella, kun ollaan sukua/ perhettä.

Ahaa... ap taitaa olla suurten ikäluokkien lapsenkaltoinkohtelija ja ajattelee että asia hootuu kun vaan vaikenee ja lakaisee maton alle! Newsflash: ei se niin mene. Kaltoinkohtelijan pitää PYYTÄÄ ANTEEKSI aikuiselta lapseltaan.

Omat vanhempani kiistävät myös kaiken väkivallan, laiminlyönnit jne ja väittävät että olen keksinyt itse kaiken kiusatakseni heitä. He ovat kääntäneet asian niin että MUN pitäisi pyytää heiltä anteeksi aiheettomia muistoja. Jännää vaan kun tapahtumilla on todistajia, esim sisarukseni, naapurit eli en tasan ole itse keksinyt. Mutta suuret ikäluokat hoitaa homman kotiin valehtelulla!

Vanhemmathan tekevät lapsesta sen mikä hän on. Kysy heiltä.

Mun kaltoinkohtelijavanhempani on tehnyt hirveitä tekoja, rikoksia, mielivaltaista kaltoinkohtelua. Ikinä ei ole pyytänyt anteeksi mitään. Eikä pyydä. Hän on nyt sitä mieltä että minä olen paha ja kiittämätön lapsi.

Tämä on jännä ajatuskuvio. Että pitäisi olla jotenkin tavattoman kiitollinen huonosta kohtelusta, pahoinpitelyistä, kiusaamisesta. Eikä ainostaan ne vanhemmat vaadi tätä vaan myös ap ja hänen kaltaisensa sivulliset, jotka ei tiedä lapsen kokemista kauheuksista mitään. Erikoista.

Antaisin anteeksi ja yrittäisin unohtaa jos vanhemmat edes myöntäisivät tehneensä väärin ja lopettaisivat kyseisten asioiden tekemisen. Mutta sellaista vääryyttä ei tarvitse antaa anteeksi mikä jatkuu yhä edelleen tänä päivänä ja tuskin koskaan tulee loppumaan jos yhteyttä heihin pidän. 

Tuohan riippuu kokonaan siitä, millaisia vanhemmat ja lapsuus on ollut. Tarpeeksi pahoja tekoja tahallaan tehnyt katumaton vanhempi ei varmasti ole ihminen, jonka joulupöytäänsä haluaa. Miehelläni on vanhempi, josta mies ei pidä, enkä yhtään ihmettele. Kun taas itsellänikin on takana esimerkiksi kuritusväkivaltaa, mutta kuitenkin ymmärrän vanhempani taustojensa tuotteiksi enkä näe heitä tahallisen pahoina, vaikka vaikutuksia elämääni olikin. 

Yksi asia on myös katkeruuden välttäminen. Menneiden pahojen asioiden hautominen on monesti kiinni ihan älykkyysosamäärästä. Jos ei kykene tajuamaan, että sellaisella vahingoittaa itseään ja hakeutumaan hoitoon, niin silloin lopputuloksena on oman elämän pilaaminen ihan itse. Ehkä tällaiset ihmiset voivat olla persoonallisuushäiriöisiäkin. He elävät koko ajan katse peruutuspeilissä ja esiintyvät joka asiassa uhrina, jolloin ne kaltoinkohtelut ovat osittain mielikuvituksen tuotetta. Anoppi on juuri tuollainen tyyppi. Siitä huolimatta mieheni ei ole katkeroitunut, vaikka lapsuus ei kaksinen ollut häiriintyneen kanssa.

Ap sun aloitus on melko vähättelevä. Oot vissiin samaa ihmistyyppiä, joka haikailee ajan romatisoiman yhteisöllisyyden perään, että perheet asuisivat kaikki saman katon alla vauvasta vaariin. Ajattelematta asioiden mahdollisia haitallisia puolia. Polyanna syndrooma?

Mielestäsi kaikki on annettava anteeksi. Monella se ei ole vaan niin, että tyhmä vanhempi ei ostanut karkkia tai antanut jotain periksi, kun pentu niin haluaa.

Monella on hyvin raadollisia kokemuksia ja olet vain sitä mieltä, että hei isäs vei neitsyyden no prob. Sua on hakattu sun koko lapsuus no prob. Sua on pidetty nälässä no prob ym. Mut tärkeintä on antaa anteeksi ja ilman pikkumaisuutta mennä eteenpäin.

Totta. Näin pitää ehdottomasti toimia.

Hyväksyä äiti, jokä kävi käsiksi.

Hyväksyä isä, joka hylkäsi eron jälkeen.

Hyväksyä isäpuoli, joka nitisti ja mitätöi minua useiden vuosien ajan.

Hyväksyä mummi, joka ns. kannusti, mutta puhui pahaa selän takana.

Hyväksyä täti, jonka käytös oli kauhistuttavaa hänen maniakaudellaa.

Arvostan vitsiäsi.