Miten lapset vielä vuosienkin jälkeen katkeria ja kantavat kaunaa omille vanhemmilleen?

Paha Isäni : Olisi kannattanut miettiä silloin 50v sitten yhä uusia kidutusmenetelmiä keksiessäsi, että miten tässä tulee vielä käymään.

Ei heru apua liikuntakyvyttömälle eikä tule joulukorttia tänäkään vuonna.

Mätäne ihan rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheessä kun isää ei voinut enää syyttää kaikesta vanhempien eron jälkeen, niin minulle lankesi pahan lapsen asema ja olin vastuussa mm. kaikesta. Pikkusisko kiusasi minua armotta, mutta äiti salli tai lähinnä suvaitsi sen vetoamalla, että olin ansainnut sen kaiken olemalla niin läpeensä paha. Melko erikoista tekstiä 8-12-vuotiaalle. Jos nostin sormeanikaan siskoani vastaan, joka oli pahimmillaan todella ilkeä, manipuloiva ja provosoi tahallaan niin kauan että saa suuttumaan, niin äiti hyökkäsi fyysisesti kimppuuni välittömästi. Hän ei sen sijaan puuttunut siihen, että siskoni kertoi minusta nöyryyttäviä tarinoita ympäri koulua ja ilmoitti tehneensä niin aivan tahallaan. Äiti vain kohautti harteitaan ja oli kuin ei olisi kuullutkaan. Minulle myös sysättiin kaikki syyllisyys mitä koko talossa oli: minun käytöstäni päiviteltiin, minua mollattiin ja haukuttiin koko ajan. Äidin leimpilause oli, että olin mielisairas. Hienoa käytöstä. 

Kummasti kuppi kääntyi, kun siskoni lähti sisäoppilaitokseen. Siellä hänen koko arvomaailmansa muuttui, mutta siitä johtuen, että kukaan ei sietänyt hänen kiusaamistaan, ja kun hän avautui siskostaan eli minusta, niin hänen kaverinsa nostivat hänet takaisin maanpinnalle. En vieläkään tiedä mitä yksi ystäväni oli sanonut hänelle silloin, mutta se oli muuttanut kaiken. 

Kotiin palattuaan hän ei asettunutkaan automaattisesti äitini puolelle, ja äiti oli hetken kuin orpo siellä vieraassa paikassa kun yksi rääkättävä puuttui. 

Äitini ei myöskään koskaan siivonnut, ja motkotti meille lapsille miten hänellä oli aina kirjat mukana - niinpä varmasti, koska isoäitimme passasi häntä vielä lukioikäisenäkin. Tämä näkyi väistämättä numeroissamme, koska olimme jatkuvasti vaikeuksissa puuttuvien varusteiden, kirjojen tai vihkojen takia. Äitiä ei kiinnostanut piiruakaan. 

Nyt kaiken pitäisi olla ok ja ollaan yhtä suurta perhettä. Eipä olla, koska muistan edelleen, millaista oli asua ja elää 90-2000-luvulla. Kuten arvata saattaa, tajusin mistä on kyse kun löysin nämä keskustelut boomereista. 

Tää on surullinen esimerkki siitä, kuinka vanhemmat voivat tuhota sisarusten välit istuttamalla lapsen päähän idean sisaruksen viallisuudesta. Hienoa kuulla, että siskosi kodin vaikutuspiiristä päästyään huomasi tulleensa aivopestyksi. Millaiset välit sinulla ja siskollasi on nykyään?

Minä ymmärsin aloittajan ihan eri tavalla kuin muut täällä. Oletin, että tarkoittaa sitä, että jättää katkeruuden taakseen, antaa anteeksi ja elää omaa elämäänsä onnellisena. Ei sitä, että esittää jotain perheonnea tai edes on välttämättä missään tekemisissä vanhempiensa kanssa.

Se on välillä vähän raskasta, kun läheinen ei päästä irti menneisyydestä. Eräänkin ystävän kanssa pitää olla todella tarkkana, ettei kukaan keskustelussa mainitse mitään äitiin viittaavaa. Aika hankalaa näin kun suurimmalla osalla on jo omia lapsia. Aina alkaa katkera tilitys siitä mitä tapahtui ja miten elämä on edelleen ihan kamalaa sen vuoksi. Ymmärrän, että se oli ja on vaikeaa. Mutta pitääkö asia tuoda ilmi joka kerta ihan kepeissä kahvipöytäkeskusteluissa. Varmasti oma elämä on tuhottoman raskasta elää noin? Terapiaa ei kuulemma tarvitse ja asiat on käsitelty. Kuulijan oma ongelma jos ei halua kuullut faktoja elämästä. Hän myös loukkaantuu verisesti, jos joku ei kauhistele ja sympatisoi hänen kokemuksia. Vähän hankalaa se on neljättä kertaa samalla viikolla olla järkkynyt hänen kokemasta väkivallasta.

Vastapainona toinen ystävä, jolle on tapahtunut lapsuudessa pahoja asioita. Puhuu niistä avoimesti ja usein on yhdessä asiaa itketty. Mutta ei missään iloisissa juhlissa tartu jokaiseen sanaan ja ala tilittämään omaa pahaa oloaan. Ja jos häneltä kysyy suoraan jotain lapsuuteen viittaavaa sellaisessa tilanteessa, kuittaa sen vain nopeasti sanomalla, että hänen lapsuuteen ei ollut hyvä, niin hän yrittää olla maailman paras äiti omille lapsilleen ja lähtee siitä jatkamaan jotain positiivista juttua omista lapsista.

Jos on oikeasti jäänyt traumoja vanhempien käytöksestä, niin eivät ne pelkällä hyvä tahdolla katoa. Tarvitaan terapiaa. Vanhempien pitäisi osata pyytää anteeksi ja yrittää muuttua, jos ovat jotain pahaa tehneet. Lapsena tapahtuneet asiat vaikuttavat ihmiseen todella paljon. Joku teko voi tuntua vanhemmasta mitättömältä, mutta aiheuttaa lapselle traumoja ja ongelmia. Esim. jatkuva painosta huomauttelu, leikilläkin, voi johtaa syömishäiriöön.

Tässä on se ero, että vanhemmat antavat lapsille anteeksi sen, mitä ne ovat LAPSENA tehneet. Jos lapsi tai teini sanoo pahasti, täytyy ymmärtää että he eivät ole vielä aikuisia, eivätkä ehkä ymmärrä niiden sanojen vaikutusta. Jos lapsi tai teini kiukuttelee ja tekee vanhemman elämän vaikeaksi, pitää  ymmärtää että he ovat vielä omien tunteidensa vietävänä.

Jos joku aikuinen oikeasti kantaa lapselleen kaunaa tuommoisesta, niin se on naurettavaa. Ihan eri asia, jos vanhemmat aiheuttavat lapselle trauman.

Ja lisään vielä että kaikki vanhemmat tekevät lapsilleen jotain pahaa, koska kaikki ihmiset ovat viallisia ja vanhemmuuskaan ei ole koskaan sataprosenttisen hyvää.

Ero on siinä, jos vanhemmat oikeasti rakastavat lasta ja haluavat kohdella häntä hyvin, vs. vanhemmat joilla on vaikka joku luonnehäiriö (narsismi tms.), jotka ovat alusta asti tarjonneet lapselle vain vihaa ja kylmyyttä.

Ei tarvitse antaa anteeksi, eikä tulla käymään ja auttaa vanhempia vanhana, jos he ovat kohdelleet  kaltoin koko elämän ajan.

"Isäni on 190cm ja liki satakiloinen, ja nykyään kun hän on 70v niin en vieläkään pärjää hänelle. Etkö ymmärrä että ei se noin mene kuten sanoit. Taustalla on vuosikymmenten väkivalta ja koko suku pelkää isää. Ei siinä kukaan uskalla sanoa vastaan. Sun on helppo päteä kun olet todennköisesti hyvän kodin lapsi ja hyvällä itsetunnolla varustettu. Ei tätä voi selittää edes, vain ne ymmärtää jotka kokeneet samaa."

Kuuntele, se pahoinpidelty ja kidutettu lapsi sinussa ei ikinä saa minkäänlaista rauhaa, jos aikuinen sinä kieltäytyy suojelemasta häntä. Muistele itsesi lapsuudessa, pahimman kauhun keskellä, kun sinä rukoilit apua. Sinä itse tänä päivänä olet se auttaja jota se rikkinäinen lapsi sinun sisällä vieläki rukoilee. 

Huomisesta lähtien 3x vko voimatreeniä+2x vko nyrkkeilyä. Jatka tätä loppuelämäs.

Ja ei, se ei tule olemaan helppoa

Vierailija kirjoitti:

Vanhanaikaiset kasvatusmenetelmät. Ei ole tunnekasvatettu vaan on rankaistu. Onneksi kehitys korjaa vähitellen tämän ongelman, eikä tulevaisuuden aikuisilla yleensä enää ole tarpeen kokea katkeruutta vanhempiaan kohtaan.

Ihan näin suoraviivaista ja mustavalkoista tämä asia ei tule olemaan.

Jos olisi ,niin johan ongelmanuoret olisivat Suomessa kadonneet vaan näinhän ei ole.

Vaikuttaa että pahoinvointi on pikemminkin lisääntynyt.

Omalta kohdaltani voin sanoa vaan sen, että sitä saa mitä kylvää. Jos on paskasti kohdellut lapsuuden ja koko nuoren aikuisuuteni, niin en vaan pysty päästämään irti. Äitini ei ole ikinä kyennyt keskusteluun ja anteeksipyyntöön eikä anteeksiantoon.

Mielelläni päästäisin irti, mutta asiat pitäisi ensin irrottaa eli käsitellä jollain tasolla. Olen monet kerrat antanut äidilleni mahdollisuuden. En enää edes vaadi pitkiä juurtajaksain keskusteluita, vettä on virrannut jo sen verran... mutta edes jotain vastaantuloa.

Mä olen nyt 48 vuotias ja yhä päivittäin pulpahtelee vääryyksiä lapsuudesta pintaan. 12 vuotta nuorempi sisko on taas saanut aivan eri kohtelun ja hän kuittaa mun kokemukset "parhaansa se varmasti on yrittänyt". Jos se jatkuva dokaaminen ja väkivalta on parasta yrittämistä, niin en haluakaan edes sitä ymmärtää. Siskohan ei tiedä tuosta äidistämme mitään, kun äiti sittemmin (onneksi) raitistui. Enkä ole hänelle asiaa aukaissut. Nauttikoot hän siitä äidistä, jonka hän tuntee.

Vierailija kirjoitti:

Mä yritin antaa anteeksi äidilleni, jonka mielestä minä olen syypää hänen kaikkiin ongelmiinsa. Olen yrittänyt ajatella, että kyseessä on vanha ihminen ja minun pitää olla se siltojen rakentaja ja ymmärtäjä. Aika vaikea sitä on olla yksin, kun jokainen puhelu on samaa vanhaa riidan haastamista, syyttelyä ja vainoharhaista huutoa. Äiti on sairas. Ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä paremmin olen ymmärtänyt, että hän on ollut sitä aina. Olis kiva käydä äidin kanssa kahvilla ja syömässä niin kuin normaalit ihmiset. Onneksi voin rakentaa sellaisen suhteen omien lasteni kanssa.

Niin voit. Ja surra sitä, ettei sinulla ole, eikä ole ollut äitiä, sellaisena kuin olisit tarvinnut. Täältä lämmin vertais-halaus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua on pahoinpidelty vauvasta 18-vuotiaanai ja mikään lasu ei koskaan puuttunut asiaan kun isä oli tunnettu yritysjohtaja isossa tehtaassa. ”Kunnon mies” muiden silmissä, kotona sadisti hirviö.

Isän käytös on edelleen tuhoavaa, aggressiivista, vahingoittavaa ja minua edelleen vain solvataan, haukutaan, uhkaillaan ja kiristetään. Vaikea antaa anteeksi kun yhä vaan perseily jatkuu.

Näillä apn kaltaisilla jeesustelijoilla on se virheuskomus että jos vanhemmat oli hirveitä lapsuudessa, ne yhtäkkiä ovatkin kivoja kun lapsi on aikuinen. Ei se niin mene! Ku*ipäävanhemmat lapsuudessa ovat ihan samanlaisia aikuisuudessa! Ne ovat alun pitäen epäkelpoja vanhempia eivätkä ne muutu toisenlaisiksi vaikka lapset ovat aikuisia. He kohtelevat lapsiaan huonosti ihan kuolemaansa saakka.

Olen erittäin pahoillani. Onko sinun pakko olla kammottavan isäsi kanssa tekemisissä?

Lasten pahoinpiteleminen on julmaa ja kuvottavaa.

Olen hyvin harvoin tekemisissä ja yritän aina saada ”todistajia” paikalle jotta isä yrittäisi edes käyttäytyä ja ei olisi väkivaltainen. Tämä ei ole auttanut aina. Isäni on esim isoilla sukupäivällisillä ollessani 35v noussut pöydässä seisomaan ja antoi mulle oikein mojovat tukkapöllyt. Kaikki pöydässä oli aivan haavi auki ja järkyttyneen näköisiä. Hetken kiusallisen hiljaisuuden jälkeen jatkoi syömistä ja keskustelua niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Yritin vain nieleskellä itkua. Järkyttävää.

olet 35 vuotias. olisit vetänyt turpaan. olet aikuinen ja sinulla on oikeus koskemattomuuteen. poliisille olisi silminäkijät kertoneet kuka aloitti.

Minä olisin heti lähtenyt pois sen kummempia selittelemättä.

Kai lähdit heti kälppimään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohan riippuu kokonaan siitä, millaisia vanhemmat ja lapsuus on ollut. Tarpeeksi pahoja tekoja tahallaan tehnyt katumaton vanhempi ei varmasti ole ihminen, jonka joulupöytäänsä haluaa. Miehelläni on vanhempi, josta mies ei pidä, enkä yhtään ihmettele. Kun taas itsellänikin on takana esimerkiksi kuritusväkivaltaa, mutta kuitenkin ymmärrän vanhempani taustojensa tuotteiksi enkä näe heitä tahallisen pahoina, vaikka vaikutuksia elämääni olikin. 

Yksi asia on myös katkeruuden välttäminen. Menneiden pahojen asioiden hautominen on monesti kiinni ihan älykkyysosamäärästä. Jos ei kykene tajuamaan, että sellaisella vahingoittaa itseään ja hakeutumaan hoitoon, niin silloin lopputuloksena on oman elämän pilaaminen ihan itse. Ehkä tällaiset ihmiset voivat olla persoonallisuushäiriöisiäkin. He elävät koko ajan katse peruutuspeilissä ja esiintyvät joka asiassa uhrina, jolloin ne kaltoinkohtelut ovat osittain mielikuvituksen tuotetta. Anoppi on juuri tuollainen tyyppi. Siitä huolimatta mieheni ei ole katkeroitunut, vaikka lapsuus ei kaksinen ollut häiriintyneen kanssa.

Eihän välien katkaiseminen ole mitään katkeruutta, vaan juurikin ratkaisu ja eteenpäin menemistä. Mitä minun pitää tehdä jotta voin hyvin ja voin elää omaa elämääni. Mitkä ovat arvoni, kuinka sallin minua kohdeltavan. Se, että antaa anteeksi kun ei ole pyydetty ja roikkuu kiusattavana, ei edistä elämää mihinkään suuntaan eikä ole vastuunottamista omasta elämästään. Harmi, että tämä niin usein nähdään kaunaisena anteeksiantamattomuutena.

En ole missään kohtaa viestiäni sanonut, että välien katkaiseminen olisi katkeruutta. Asia on aivan kuten sanot, välien katkaisu on joissakin tapauksissa juuri sitä eteenpäin menemistä. Viestissäni yritin kuvata sitä, että jää märehtimään lapsuuttaan loputtomiin ja selittää sillä kaiken. En myöskään tarkoita sitä, etteikö tuollainen vaihe elämässä voisi olla tärkeä, mutta jossain kohtaa siitä kannattaa yrittää päästä eroon hakeutumalla psykoterapiaan, sillä katkeruudella vahingoittaa vain itseään.

Sitten pitää antaa anteeksi myös koulukavereille niille pahimmillekin . Ja kiusaajille . Sekä raiskaajille ne joutuu kuolemansa jälkeen demonilaan ....niillä on mahdollisuus ollut koko elämän ajan kääntyä pyytää anteeksi korvata katua kääntyä Jeesuksen puoleen . Siis kun tekee jotain pahaa on käännyttävä ja tunnustettava että nyt tein väärin anteeksi voinko korvata jotain edes saanko anteeksi ....

Vierailija kirjoitti:

Kaikki te uhriutujat puhutte suhteestanne omiin vanhempiinne.

Ymmärrättekö kuinka paskoja vanhempia itse olette?

Toinen juttu tuli mieleen: miksi vanhempien pitäisi antaa anteeksi lapsilleen kaikki vittumaisuudet mitä ne murrosikäisenä päästää suustaan?

Kasvakaa aikuisiksi kaikki ja lopettakaa toi ininä.

Vanhempi ja lapsi, edes se teini-ikäinen- eivät ole tasavertaisessa suhteessa toisiinsa nähden. vanhemmalla on 100% velvollisuus huolehtia lapsistaan, lapsella ei ole mitään velvollisuuksia vanhempaa kohtaan. Lapsi on olemassa vanhempiensa valintojen seurauksena, itse hän ei ole voinut vaikuttaa mihinkään- ei syntymäänsä, ei vanhempiinsa. Jotta lapsesta kasvaisi tasapainoinen aikuinen, hänen on saatava pyyteetöntä hoivaa, aina kun hän tarvitsee. Ja vanhempi on velvollinen sitä hoivaa antamaan ja jos ei itse pysty, pyytämään apua muualta. Lapsi on täysin vanhemman armoilla. Myös murrosikäisenä. Tragedia on, että moni vanhempi ei ole saanut itse riittävää hivaa, ja on jäänyt tarvitsevan lapsen tasolle itse. Sitten hän vaatii omalta lapseltaan sitä, mitän hänen olisi pitänyt saada omilta vanhemmiltaan. ja niinkuin hänen vanhempansa tuhosivat hänet, hänkin tuhoaa oman lapsensa. Ja vahvasti vaikuttaa siltä, että sinullakin on menossa tällainen kierre. Hyvää on se, että sinä olet siinä kohtaa, missä voit katkaista ketjun, ottaa vastuun itsestäsi ja ryhtyä korjaamaan vammoja mitä olet omalle lapsellesi aiheuttanut. Jos lapsi tai nuori oireilee, on "vittumainen" syy on kyllä useimmiten vanhemmassa. Ja hänen laiminlyönneissään. Tai mahdollisesti nuoren elämässä on muuta turvattomuutta- jolloin vanhemman tukea tarvitaan entistäkin enemmän. OIkeasti hyvä ja tasapainoinen vanhempi ei käytä lapsestaan sanaa vittumainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua on pahoinpidelty vauvasta 18-vuotiaanai ja mikään lasu ei koskaan puuttunut asiaan kun isä oli tunnettu yritysjohtaja isossa tehtaassa. ”Kunnon mies” muiden silmissä, kotona sadisti hirviö.

Isän käytös on edelleen tuhoavaa, aggressiivista, vahingoittavaa ja minua edelleen vain solvataan, haukutaan, uhkaillaan ja kiristetään. Vaikea antaa anteeksi kun yhä vaan perseily jatkuu.

Näillä apn kaltaisilla jeesustelijoilla on se virheuskomus että jos vanhemmat oli hirveitä lapsuudessa, ne yhtäkkiä ovatkin kivoja kun lapsi on aikuinen. Ei se niin mene! Ku*ipäävanhemmat lapsuudessa ovat ihan samanlaisia aikuisuudessa! Ne ovat alun pitäen epäkelpoja vanhempia eivätkä ne muutu toisenlaisiksi vaikka lapset ovat aikuisia. He kohtelevat lapsiaan huonosti ihan kuolemaansa saakka.

Olen erittäin pahoillani. Onko sinun pakko olla kammottavan isäsi kanssa tekemisissä?

Lasten pahoinpiteleminen on julmaa ja kuvottavaa.

Olen hyvin harvoin tekemisissä ja yritän aina saada ”todistajia” paikalle jotta isä yrittäisi edes käyttäytyä ja ei olisi väkivaltainen. Tämä ei ole auttanut aina. Isäni on esim isoilla sukupäivällisillä ollessani 35v noussut pöydässä seisomaan ja antoi mulle oikein mojovat tukkapöllyt. Kaikki pöydässä oli aivan haavi auki ja järkyttyneen näköisiä. Hetken kiusallisen hiljaisuuden jälkeen jatkoi syömistä ja keskustelua niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Yritin vain nieleskellä itkua. Järkyttävää.

olet 35 vuotias. olisit vetänyt turpaan. olet aikuinen ja sinulla on oikeus koskemattomuuteen. poliisille olisi silminäkijät kertoneet kuka aloitti.

Minä olisin heti lähtenyt pois sen kummempia selittelemättä.

Kai lähdit heti kälppimään?

Ed. kommentoijalle: tuostahan olisi voinut tehdä rikosilmoituksen vaikka ei olisi itse vastannut väkivaltaan. Pahoinpitely mikä pahoinpitely. Rajat vaan tuollaisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eri kommentoioja, mutta mikään tilanne ei jatku samanlaisena vuosikymmenestä toiseen. Kommentointisi on aikamoista toisen asioilla mestarointia, eiköhän olisi viisainta jättää muiden asiat heidän omaksi asioikseen, eikä mestaroida niitä. Sekin on muuten yksi väkivallan muoto. Omat vanhempani harrastivat sitä paljon, siksi olen sille hyvin allerginen.

En nyt ymmärrä, että minkä takia otit juuri minun kommenttini "suurennuslasin" alle. Minun tarkoituksena oli vain nostaa esille se seikka, että me ihmiset näemme esimerkiksi vanhoihin juuttumisen eri tavalla. Se voi tarkoittaa (ja usein tarkoittaakin) toiselle ihan eri asiaa. Mikä sitten on vanhoihin juuttumista, sen näkee jokainen omalla tavallaan. Tilanteen jatkumisella tarkoitin sitä, että ei ne vanhemmat välttämättä yhtäkkiä vanhemmiten puutu hyviksi ja kivoiksi ihmisiksi. Henkinen väkivalta tms. voi jatkua vuosikymmenestä toiseen, niin surullista kuin se onkin. 

Siksi, että siinä oli hyvin tuttuja sanakäänteitä kuten "ei ole normaalia" (minä määrittelen normaalin, et sinä) ja "ei ole helppoa myöntää itselleen" (minä tiedän asioistasi totuuden) ja pari muutakin sellaista, jotka nostavat heti niskakarvani pystyyn. Et varmasti tarkoittanut pahaa, mutta koetan itse olla hyvin varovainen toisen elämää ja kokemuksia arvioidessa. Esimerkiksi tuo määrittely läheisriippuvaiseksi on ikävä. Siitä ei ole ikinä syytetty, mutta olen huomannut, että sitä usein käytetään välineenä mestarointiin. Tarkoitukseni ei ollut loukata, nuo vain ovat sellaisia juttuja, joista itselläni on tosi huonoja kokemuksia. Toisen määritteleminen omien mittareiden mukaan on henkistä väkivaltaa ja rajattomat helposti menevät siihen mukaan, vaikkei sinun viestisi tahallisesti väkivaltainen ollutkaan.

Minä olen pyytänyt aikuiselta lapseltani anteeksi sitä että olen ollut vain ihminen, enkä ole tietenkään kyennyt ymmärtämään hänen jokaista sanatonta toivettaan. Lapseni ymmärtää tämän täysin. Omat vanhempani eivät ole ikinä pyytäneet mitään anteeksi, ja ymmärrän heitä enkä ole sitä vaillakaan enää. Johtuu varmaan siitä että oman lapseni aikuistuttua huomasin miten jokainen ne omat virheet tekee.

Jos kyseessä on lasten pahoinpitely tms, poliisiasia, niin kyllä sellaisesta on ihan tervettäkin jäädä pieni kauna ja katkeruus, eikä vanhemman kanssa ole mikään pakko olla tekemisissä jos kokee ettei halua eikä pysty.

Kuuntelija kirjoitti:

"Isäni on 190cm ja liki satakiloinen, ja nykyään kun hän on 70v niin en vieläkään pärjää hänelle. Etkö ymmärrä että ei se noin mene kuten sanoit. Taustalla on vuosikymmenten väkivalta ja koko suku pelkää isää. Ei siinä kukaan uskalla sanoa vastaan. Sun on helppo päteä kun olet todennköisesti hyvän kodin lapsi ja hyvällä itsetunnolla varustettu. Ei tätä voi selittää edes, vain ne ymmärtää jotka kokeneet samaa."

Kuuntele, se pahoinpidelty ja kidutettu lapsi sinussa ei ikinä saa minkäänlaista rauhaa, jos aikuinen sinä kieltäytyy suojelemasta häntä. Muistele itsesi lapsuudessa, pahimman kauhun keskellä, kun sinä rukoilit apua. Sinä itse tänä päivänä olet se auttaja jota se rikkinäinen lapsi sinun sisällä vieläki rukoilee. 

Huomisesta lähtien 3x vko voimatreeniä+2x vko nyrkkeilyä. Jatka tätä loppuelämäs.

Ja ei, se ei tule olemaan helppoa

Väärä ohje. Ei väkivallan uhrin pidä muuttua ja treenata vaan sen väkivallan TEKIJÄN pitää lopettaa perseily.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen pyytänyt aikuiselta lapseltani anteeksi sitä että olen ollut vain ihminen, enkä ole tietenkään kyennyt ymmärtämään hänen jokaista sanatonta toivettaan. Lapseni ymmärtää tämän täysin. Omat vanhempani eivät ole ikinä pyytäneet mitään anteeksi, ja ymmärrän heitä enkä ole sitä vaillakaan enää. Johtuu varmaan siitä että oman lapseni aikuistuttua huomasin miten jokainen ne omat virheet tekee.

Jos kyseessä on lasten pahoinpitely tms, poliisiasia, niin kyllä sellaisesta on ihan tervettäkin jäädä pieni kauna ja katkeruus, eikä vanhemman kanssa ole mikään pakko olla tekemisissä jos kokee ettei halua eikä pysty.

Hyvä niin. Ja toisaalta, se että ei ole täydellinen vanhempi on normaalia, ja jopa lasta kehittävää. Eri asia on sitten tässäkin ketjussa kerrotut tarinat, joissa vanhempi on persoonallisuushäiriöinen, alkoholisti, mielenterveydeltään huonossa jamassa jne. Senkin voi tietysti antaa anteeksi ja ymmärtää, mutta vauriot lapsille ovat ihan eri luokkaa, kuin normaalin vanhemman pikku kasvatuspuutteet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua on pahoinpidelty vauvasta 18-vuotiaanai ja mikään lasu ei koskaan puuttunut asiaan kun isä oli tunnettu yritysjohtaja isossa tehtaassa. ”Kunnon mies” muiden silmissä, kotona sadisti hirviö.

Isän käytös on edelleen tuhoavaa, aggressiivista, vahingoittavaa ja minua edelleen vain solvataan, haukutaan, uhkaillaan ja kiristetään. Vaikea antaa anteeksi kun yhä vaan perseily jatkuu.

Näillä apn kaltaisilla jeesustelijoilla on se virheuskomus että jos vanhemmat oli hirveitä lapsuudessa, ne yhtäkkiä ovatkin kivoja kun lapsi on aikuinen. Ei se niin mene! Ku*ipäävanhemmat lapsuudessa ovat ihan samanlaisia aikuisuudessa! Ne ovat alun pitäen epäkelpoja vanhempia eivätkä ne muutu toisenlaisiksi vaikka lapset ovat aikuisia. He kohtelevat lapsiaan huonosti ihan kuolemaansa saakka.

Olen erittäin pahoillani. Onko sinun pakko olla kammottavan isäsi kanssa tekemisissä?

Lasten pahoinpiteleminen on julmaa ja kuvottavaa.

Olen hyvin harvoin tekemisissä ja yritän aina saada ”todistajia” paikalle jotta isä yrittäisi edes käyttäytyä ja ei olisi väkivaltainen. Tämä ei ole auttanut aina. Isäni on esim isoilla sukupäivällisillä ollessani 35v noussut pöydässä seisomaan ja antoi mulle oikein mojovat tukkapöllyt. Kaikki pöydässä oli aivan haavi auki ja järkyttyneen näköisiä. Hetken kiusallisen hiljaisuuden jälkeen jatkoi syömistä ja keskustelua niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Yritin vain nieleskellä itkua. Järkyttävää.

Ja sinä et tehnyt rikosilmoitusta pahoinpitelystä, koska..? Vähemmän itkun nieleskelyä, enemmän seurauksia, todistajia luulisi löytyvän. Muutenkin kannattaisi katkaista kaikki välit moiseen sekopäähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen pyytänyt aikuiselta lapseltani anteeksi sitä että olen ollut vain ihminen, enkä ole tietenkään kyennyt ymmärtämään hänen jokaista sanatonta toivettaan. Lapseni ymmärtää tämän täysin. Omat vanhempani eivät ole ikinä pyytäneet mitään anteeksi, ja ymmärrän heitä enkä ole sitä vaillakaan enää. Johtuu varmaan siitä että oman lapseni aikuistuttua huomasin miten jokainen ne omat virheet tekee.

Jos kyseessä on lasten pahoinpitely tms, poliisiasia, niin kyllä sellaisesta on ihan tervettäkin jäädä pieni kauna ja katkeruus, eikä vanhemman kanssa ole mikään pakko olla tekemisissä jos kokee ettei halua eikä pysty.

Hyvä niin. Ja toisaalta, se että ei ole täydellinen vanhempi on normaalia, ja jopa lasta kehittävää. Eri asia on sitten tässäkin ketjussa kerrotut tarinat, joissa vanhempi on persoonallisuushäiriöinen, alkoholisti, mielenterveydeltään huonossa jamassa jne. Senkin voi tietysti antaa anteeksi ja ymmärtää, mutta vauriot lapsille ovat ihan eri luokkaa, kuin normaalin vanhemman pikku kasvatuspuutteet. 

Eli juuri niin kuin sanoinkin. Halusit siis vain toistaa sanomani.