Lue keskustelun säännöt.
Miten lapset vielä vuosienkin jälkeen katkeria ja kantavat kaunaa omille vanhemmilleen?
10.12.2020 |
Mikseivät vain voi päästää irti ja unohtaa menneet sekä vihanpito sillä kyllähän samaa pyydetään ja suositellaan meille vanhemmille että unohdettaisiin mitä joskus kauan sitten tapahtui ja jatkettaisiin eteenpäin kuten ihmisten kuuluu tehdä?
Kommentit (278)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mennyt eteen päin. Menneille ei voi mitään ja on vain omissa käsissä, tuhlaanko tulevan elämän menneiden jauhamiseen.
Ja meillä oli pahoinpitelyä ja seksuaalista häirintää
Oletko tekemisissä vanhempiesi kanssa? Jos et niin olet juuri apn aloituksen mukainen ”lapsellinen menneissä roikkuja”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa hyvä ketju. Tästä pitäisi todellakin puhua enemmän ja oikaista se väärä luulo että lapsuuden kaltoinkohtelu muka jäisi lapsuuteen. Ns dysfunktionaaliset toksiset vanhemmat ovat aina sellaisia. Vaikka lapsi olisi miten aikuinen tahansa iältään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mennyt eteen päin. Menneille ei voi mitään ja on vain omissa käsissä, tuhlaanko tulevan elämän menneiden jauhamiseen.
Ja meillä oli pahoinpitelyä ja seksuaalista häirintääOletko tekemisissä vanhempiesi kanssa? Jos et niin olet juuri apn aloituksen mukainen ”lapsellinen menneissä roikkuja”.
Toinen on kuollut ja toisen kanssa olen tekemisissä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mennyt eteen päin. Menneille ei voi mitään ja on vain omissa käsissä, tuhlaanko tulevan elämän menneiden jauhamiseen.
Ja meillä oli pahoinpitelyä ja seksuaalista häirintääOletko tekemisissä vanhempiesi kanssa? Jos et niin olet juuri apn aloituksen mukainen ”lapsellinen menneissä roikkuja”.
Toinen on kuollut ja toisen kanssa olen tekemisissä
No jos olet tekemisissä niin silloinhan kaltoinkohtelu ei enää jatku. Silloin vielä voikin unohtaa menneet. Mutta kun useimmilla se kaltoinkohtelu ja jopa väkivalta yhä jatkuu. Siis koko ajan, ilman merkkiäkään hiipumisesta. Ja sitä se tulee olemaan vanhemman kuolemaan asti.
Mulla itselläni on niin suuri vaara joutua pahoinpidellyksi (ja tämä on jo aktualisoitunut useamman kerran) että en voi tavata vanhempiani. Suojelen henkeäni ja terveyttäni pitämällä etäisyyttä. Ikävää että apn kaltaiset sitten leimaavat tämän lapselliseksi katkeruudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mennyt eteen päin. Menneille ei voi mitään ja on vain omissa käsissä, tuhlaanko tulevan elämän menneiden jauhamiseen.
Ja meillä oli pahoinpitelyä ja seksuaalista häirintääOletko tekemisissä vanhempiesi kanssa? Jos et niin olet juuri apn aloituksen mukainen ”lapsellinen menneissä roikkuja”.
Toinen on kuollut ja toisen kanssa olen tekemisissä
No jos olet tekemisissä niin silloinhan kaltoinkohtelu ei enää jatku. Silloin vielä voikin unohtaa menneet. Mutta kun useimmilla se kaltoinkohtelu ja jopa väkivalta yhä jatkuu. Siis koko ajan, ilman merkkiäkään hiipumisesta. Ja sitä se tulee olemaan vanhemman kuolemaan asti.
Mulla itselläni on niin suuri vaara joutua pahoinpidellyksi (ja tämä on jo aktualisoitunut useamman kerran) että en voi tavata vanhempiani. Suojelen henkeäni ja terveyttäni pitämällä etäisyyttä. Ikävää että apn kaltaiset sitten leimaavat tämän lapselliseksi katkeruudeksi.
Miksi sinua harmittaa, jos minä olen mennyt elämässä eteen päin. Jokainen tekee tavallaan. Luulin, että tähän ketjuun saa vastata nekin, jotka ovat jättäneet menneet taakseen.
Isäni on kuollut ja olen äitini omaishoitaja.
Väkivalta loppui, kun uhkasin isääni takaisin. Aika hissukaksi muuttui sen jälkeen. Tekemisissä olin hänenkin kanssaan hänen kuolemaansa asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mennyt eteen päin. Menneille ei voi mitään ja on vain omissa käsissä, tuhlaanko tulevan elämän menneiden jauhamiseen.
Ja meillä oli pahoinpitelyä ja seksuaalista häirintääOletko tekemisissä vanhempiesi kanssa? Jos et niin olet juuri apn aloituksen mukainen ”lapsellinen menneissä roikkuja”.
Toinen on kuollut ja toisen kanssa olen tekemisissä
No jos olet tekemisissä niin silloinhan kaltoinkohtelu ei enää jatku. Silloin vielä voikin unohtaa menneet. Mutta kun useimmilla se kaltoinkohtelu ja jopa väkivalta yhä jatkuu. Siis koko ajan, ilman merkkiäkään hiipumisesta. Ja sitä se tulee olemaan vanhemman kuolemaan asti.
Mulla itselläni on niin suuri vaara joutua pahoinpidellyksi (ja tämä on jo aktualisoitunut useamman kerran) että en voi tavata vanhempiani. Suojelen henkeäni ja terveyttäni pitämällä etäisyyttä. Ikävää että apn kaltaiset sitten leimaavat tämän lapselliseksi katkeruudeksi.Miksi sinua harmittaa, jos minä olen mennyt elämässä eteen päin. Jokainen tekee tavallaan. Luulin, että tähän ketjuun saa vastata nekin, jotka ovat jättäneet menneet taakseen.
Isäni on kuollut ja olen äitini omaishoitaja.
Väkivalta loppui, kun uhkasin isääni takaisin. Aika hissukaksi muuttui sen jälkeen. Tekemisissä olin hänenkin kanssaan hänen kuolemaansa asti.
Ei harmita vaan yritän selittää että sulla on ihan eri tilanne. Minäkin voisin olla vanhempien kanssa väleissä jos ei koko ajan tarvisi pelätä joutuvansa hakatuksi. Tätä tarkoitan, eli minä en voi vaan unohtaa menneitä. Kun se mennyt jatkuu yhä!
Vierailija kirjoitti:
En saanut matalasti koulutetuilta vanhemmilta akateemista mallia ja nyt koko yliopiston on tuntunut ulkopuoliselta. Tuntuu vain korkeakoulutetulta juntilta.
Mitäh? :D
Jos vanhempasi eivät itsekään olleet korkeasti koulutettuja niin et kai nyt voi olettaa tai vaatiakaan että he antaisivat sinulle "akateemista mallia". He ovat antaneet sinulle lapsena sellaiset eväät elämään kun ovat kyenneet, ruokaa, vaatteet ja katon pään päälle. Toivottavasit lämpöä ja rakkautta. Parhaansa ovat varmaankin tehneet.
Osoittaa melkoista itsekkyyttä syyllistää omien vanhempien koulutustasoa myöhemmästä omasta aikuisiän opiskelu- tai työmenestyksestä, varsinkin Suomessa jossa korkeakoulutuskin on mahdollista lähes kaikille, sosioekonomisesta asemasta huolimatta. Jos on lapsuudesta selvinnyt ilman vakavia traumoja niin hyvä. Aikuisena tulisi kuitenkin ottaa vastuuta itsestään ja omista tekemisistään. Jos sinusta tuntuu korkeakoulutetulta juntilta niin syyllinen siihen löytyy varmaankin peilistä. Voit joko alkaa sivistämään sieluasi tai syleillä sisäistä junttiuttasi, jokaisen on valittava oma polkunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiskunta ja muut ihmiset (hyvistä perheistä) luulevat aina että rakastavan vanhemman myytti on totta. He olettavat että kaikilla on vanhemmat jotka haluaa lapsilleen hyvää ja on heille tukena elämässä.
Totuus vaan on ikävä kyllä se että erittäin moni vanhempi haluaakin lapsilleen pahaa, kurjuutta, vahonkoa, pettymyksiä, vaikeuksia ja vastoinkäymisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mennyt eteen päin. Menneille ei voi mitään ja on vain omissa käsissä, tuhlaanko tulevan elämän menneiden jauhamiseen.
Ja meillä oli pahoinpitelyä ja seksuaalista häirintääOletko tekemisissä vanhempiesi kanssa? Jos et niin olet juuri apn aloituksen mukainen ”lapsellinen menneissä roikkuja”.
Toinen on kuollut ja toisen kanssa olen tekemisissä
No jos olet tekemisissä niin silloinhan kaltoinkohtelu ei enää jatku. Silloin vielä voikin unohtaa menneet. Mutta kun useimmilla se kaltoinkohtelu ja jopa väkivalta yhä jatkuu. Siis koko ajan, ilman merkkiäkään hiipumisesta. Ja sitä se tulee olemaan vanhemman kuolemaan asti.
Mulla itselläni on niin suuri vaara joutua pahoinpidellyksi (ja tämä on jo aktualisoitunut useamman kerran) että en voi tavata vanhempiani. Suojelen henkeäni ja terveyttäni pitämällä etäisyyttä. Ikävää että apn kaltaiset sitten leimaavat tämän lapselliseksi katkeruudeksi.Miksi sinua harmittaa, jos minä olen mennyt elämässä eteen päin. Jokainen tekee tavallaan. Luulin, että tähän ketjuun saa vastata nekin, jotka ovat jättäneet menneet taakseen.
Isäni on kuollut ja olen äitini omaishoitaja.
Väkivalta loppui, kun uhkasin isääni takaisin. Aika hissukaksi muuttui sen jälkeen. Tekemisissä olin hänenkin kanssaan hänen kuolemaansa asti.Ei harmita vaan yritän selittää että sulla on ihan eri tilanne. Minäkin voisin olla vanhempien kanssa väleissä jos ei koko ajan tarvisi pelätä joutuvansa hakatuksi. Tätä tarkoitan, eli minä en voi vaan unohtaa menneitä. Kun se mennyt jatkuu yhä!
Rauhoitu hyvä ihminen. Kyse oli vain minun tilanteestani. Minä en ole kirjoittanut sinun tilanteesta mitään. Sinä itse alat vänkäämään omasta tilanteestasi.
Sinä itse tiedät parhaiten oman tilanteesi ja toimit siinä niin kuin pitää. Minä itse omassani, niin kuin koin itselleni parhaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua harmittaa, jos minä olen mennyt elämässä eteen päin. Jokainen tekee tavallaan. Luulin, että tähän ketjuun saa vastata nekin, jotka ovat jättäneet menneet taakseen.
Isäni on kuollut ja olen äitini omaishoitaja.
Väkivalta loppui, kun uhkasin isääni takaisin. Aika hissukaksi muuttui sen jälkeen. Tekemisissä olin hänenkin kanssaan hänen kuolemaansa asti.
En ole tuo, jonka kanssa aiemmin keskustelit. Minulla on tähän eri näkökulma. Mielestäni eteenpäin menemistä voi olla sekin, että nimenomaan katkaisee välit tai ei ole muuten tekemisissä. Minusta ei kuulosta terveeltä, että jatkaa itse huonosti kohtelevien vanhempien hyysäämistä. Onko taustalla sitten läheisriippuvaisuutta vai mitä, siihen täytyy jokaisella itsellä löytyä vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki te uhriutujat puhutte suhteestanne omiin vanhempiinne.
Ymmärrättekö kuinka paskoja vanhempia itse olette?
Toinen juttu tuli mieleen: miksi vanhempien pitäisi antaa anteeksi lapsilleen kaikki vittumaisuudet mitä ne murrosikäisenä päästää suustaan?
Kasvakaa aikuisiksi kaikki ja lopettakaa toi ininä.
Koska ne on lapsia. Niiden kuuluukin vähän kapinoida murrosiässä että itsenäistyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua harmittaa, jos minä olen mennyt elämässä eteen päin. Jokainen tekee tavallaan. Luulin, että tähän ketjuun saa vastata nekin, jotka ovat jättäneet menneet taakseen.
Isäni on kuollut ja olen äitini omaishoitaja.
Väkivalta loppui, kun uhkasin isääni takaisin. Aika hissukaksi muuttui sen jälkeen. Tekemisissä olin hänenkin kanssaan hänen kuolemaansa asti.En ole tuo, jonka kanssa aiemmin keskustelit. Minulla on tähän eri näkökulma. Mielestäni eteenpäin menemistä voi olla sekin, että nimenomaan katkaisee välit tai ei ole muuten tekemisissä. Minusta ei kuulosta terveeltä, että jatkaa itse huonosti kohtelevien vanhempien hyysäämistä. Onko taustalla sitten läheisriippuvaisuutta vai mitä, siihen täytyy jokaisella itsellä löytyä vastaus.
Jatkoin yhteydenpitoa äitini takia. Hän oli syytön tapahtuneisiin, mutta sen ikäkauden ihmiset eivät uskaltaneet ottaa eroa.
En halunnut jättää häntä yksin isäni ja alkoholistiveljeni mielivallan alle.
Jokainen tietää oman tilanteensa ja toimii sen mukaan. Minä lopetin katkeruuden parikymppisenä ja päätin luoda omasta elämästäni hyvän. Ja nyt kun kuusikymppisenä ajattelen asiaa, niin oikein tein. Minä en lapduuttani voi uudelleen elää, enkä saada. Ainoa mahdollisuus oli mennä eteen päin ja hyväksyä, että paska tuuri, minkäs teet. Hukkaan olisi tämä elämä mennyt jäämällä kiinni asioihin, joille en voinut mitään
Huonosti kohdelluille ja väkivaltaisesti kohdelluille lapsille pitäisi olla aikuisena joku vertaistukifoorumi tai muuta tukea ja apua saatavilla. Nyt ei ole mitään apua jos et ole sairastunut mt-ongelmaan. Olen esim itse pyrkinyt pariin otteeseen terapiaan mutta en saa sitä kela-terapiaa koska olen täysin työkykyinen ja minulla ei ole esim masennusta tai muuta virallista diagnoosia. Joudun siis yksin kärsimään. Ystäville tai ylipäätään toisille ihmisille ei voi asiasta puhua halaistua sanaa koska tulee heti leimatuksi ”katkeraksi menneessä roikkujaksi” kuten tässäkin ketjussa on moitittu.
Mullakin tilanne on se että kaltoinkohtelu yhä jatkuu ja on saanut uusia julmia muotoja. Kärsin tästä syvästi ja häpeän tätä, sillä minä niin haluaisin hyvät suhteet vanhempiini ja lapsilleni isovanhemmat. Nyt kun tämä ei ole mahdollista niin joudun käyttämään energiaa asian salailuun ja piilotteluun. Raskasta on. Tsemppiä kaikille samaa kokeneille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En saanut matalasti koulutetuilta vanhemmilta akateemista mallia ja nyt koko yliopiston on tuntunut ulkopuoliselta. Tuntuu vain korkeakoulutetulta juntilta.
No eihän se sinun vanhempies vika ole että olet sosiaalisesti weirdo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on pahoinpidelty vauvasta 18-vuotiaanai ja mikään lasu ei koskaan puuttunut asiaan kun isä oli tunnettu yritysjohtaja isossa tehtaassa. ”Kunnon mies” muiden silmissä, kotona sadisti hirviö.
Isän käytös on edelleen tuhoavaa, aggressiivista, vahingoittavaa ja minua edelleen vain solvataan, haukutaan, uhkaillaan ja kiristetään. Vaikea antaa anteeksi kun yhä vaan perseily jatkuu.Näillä apn kaltaisilla jeesustelijoilla on se virheuskomus että jos vanhemmat oli hirveitä lapsuudessa, ne yhtäkkiä ovatkin kivoja kun lapsi on aikuinen. Ei se niin mene! Ku*ipäävanhemmat lapsuudessa ovat ihan samanlaisia aikuisuudessa! Ne ovat alun pitäen epäkelpoja vanhempia eivätkä ne muutu toisenlaisiksi vaikka lapset ovat aikuisia. He kohtelevat lapsiaan huonosti ihan kuolemaansa saakka.
Olen erittäin pahoillani. Onko sinun pakko olla kammottavan isäsi kanssa tekemisissä?
Lasten pahoinpiteleminen on julmaa ja kuvottavaa.
Olen hyvin harvoin tekemisissä ja yritän aina saada ”todistajia” paikalle jotta isä yrittäisi edes käyttäytyä ja ei olisi väkivaltainen. Tämä ei ole auttanut aina. Isäni on esim isoilla sukupäivällisillä ollessani 35v noussut pöydässä seisomaan ja antoi mulle oikein mojovat tukkapöllyt. Kaikki pöydässä oli aivan haavi auki ja järkyttyneen näköisiä. Hetken kiusallisen hiljaisuuden jälkeen jatkoi syömistä ja keskustelua niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Yritin vain nieleskellä itkua. Järkyttävää.
olet 35 vuotias. olisit vetänyt turpaan. olet aikuinen ja sinulla on oikeus koskemattomuuteen. poliisille olisi silminäkijät kertoneet kuka aloitti.
Ei hitto mikä ohje. Sama kuin alkoholistin hakkaamalle pelokkaalle vaimolle sanoisit että ensi kerralla vedä ukkoa turpaan ensin, sillä se loppuu. Not.
Ei neuvo sinänsä huono ole, on vaan hieman toteuttamiskelvoton. Onhan tässäkin ketjussa jo pari tarinaa siitä kuinka homma lakkasi kun alkoi puolustamaan itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on pahoinpidelty vauvasta 18-vuotiaanai ja mikään lasu ei koskaan puuttunut asiaan kun isä oli tunnettu yritysjohtaja isossa tehtaassa. ”Kunnon mies” muiden silmissä, kotona sadisti hirviö.
Isän käytös on edelleen tuhoavaa, aggressiivista, vahingoittavaa ja minua edelleen vain solvataan, haukutaan, uhkaillaan ja kiristetään. Vaikea antaa anteeksi kun yhä vaan perseily jatkuu.Näillä apn kaltaisilla jeesustelijoilla on se virheuskomus että jos vanhemmat oli hirveitä lapsuudessa, ne yhtäkkiä ovatkin kivoja kun lapsi on aikuinen. Ei se niin mene! Ku*ipäävanhemmat lapsuudessa ovat ihan samanlaisia aikuisuudessa! Ne ovat alun pitäen epäkelpoja vanhempia eivätkä ne muutu toisenlaisiksi vaikka lapset ovat aikuisia. He kohtelevat lapsiaan huonosti ihan kuolemaansa saakka.
Olen erittäin pahoillani. Onko sinun pakko olla kammottavan isäsi kanssa tekemisissä?
Lasten pahoinpiteleminen on julmaa ja kuvottavaa.
Olen hyvin harvoin tekemisissä ja yritän aina saada ”todistajia” paikalle jotta isä yrittäisi edes käyttäytyä ja ei olisi väkivaltainen. Tämä ei ole auttanut aina. Isäni on esim isoilla sukupäivällisillä ollessani 35v noussut pöydässä seisomaan ja antoi mulle oikein mojovat tukkapöllyt. Kaikki pöydässä oli aivan haavi auki ja järkyttyneen näköisiä. Hetken kiusallisen hiljaisuuden jälkeen jatkoi syömistä ja keskustelua niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Yritin vain nieleskellä itkua. Järkyttävää.
olet 35 vuotias. olisit vetänyt turpaan. olet aikuinen ja sinulla on oikeus koskemattomuuteen. poliisille olisi silminäkijät kertoneet kuka aloitti.
Ei hitto mikä ohje. Sama kuin alkoholistin hakkaamalle pelokkaalle vaimolle sanoisit että ensi kerralla vedä ukkoa turpaan ensin, sillä se loppuu. Not.
Ei neuvo sinänsä huono ole, on vaan hieman toteuttamiskelvoton. Onhan tässäkin ketjussa jo pari tarinaa siitä kuinka homma lakkasi kun alkoi puolustamaan itseään.
Väkivaltaisen aggressiivisen vanhemman pitää olla 80v pyörätuolivanhus tai vuodevihannes ennenkuin voi uhata väkivallalla takaisin. Muuten käy itselle huonosti sillä tuollaiset saa täydet kilarit jos niitä uhmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua harmittaa, jos minä olen mennyt elämässä eteen päin. Jokainen tekee tavallaan. Luulin, että tähän ketjuun saa vastata nekin, jotka ovat jättäneet menneet taakseen.
Isäni on kuollut ja olen äitini omaishoitaja.
Väkivalta loppui, kun uhkasin isääni takaisin. Aika hissukaksi muuttui sen jälkeen. Tekemisissä olin hänenkin kanssaan hänen kuolemaansa asti.En ole tuo, jonka kanssa aiemmin keskustelit. Minulla on tähän eri näkökulma. Mielestäni eteenpäin menemistä voi olla sekin, että nimenomaan katkaisee välit tai ei ole muuten tekemisissä. Minusta ei kuulosta terveeltä, että jatkaa itse huonosti kohtelevien vanhempien hyysäämistä. Onko taustalla sitten läheisriippuvaisuutta vai mitä, siihen täytyy jokaisella itsellä löytyä vastaus.
Jatkoin yhteydenpitoa äitini takia. Hän oli syytön tapahtuneisiin, mutta sen ikäkauden ihmiset eivät uskaltaneet ottaa eroa.
En halunnut jättää häntä yksin isäni ja alkoholistiveljeni mielivallan alle.
Jokainen tietää oman tilanteensa ja toimii sen mukaan. Minä lopetin katkeruuden parikymppisenä ja päätin luoda omasta elämästäni hyvän. Ja nyt kun kuusikymppisenä ajattelen asiaa, niin oikein tein. Minä en lapduuttani voi uudelleen elää, enkä saada. Ainoa mahdollisuus oli mennä eteen päin ja hyväksyä, että paska tuuri, minkäs teet. Hukkaan olisi tämä elämä mennyt jäämällä kiinni asioihin, joille en voinut mitään
Tein saman päätöksen jo aivan nuorena. Lapsuuteni ei ollut mitenkään hyvä, mutta hyväksyin sen, että vanhempani ovat oman taustansa tuotteita. Asetin heille rajat, en syyttämällä ja vaatimalla, vaan nykyhetken tilanteissa. Suhteemme on parantunut pinnalliselle tuttavuustasolle, mutta senkin voimin olen saanut lisää ymmärrystä heitä kohtaan. Koen, että olen enemmän ollut heille vanhempi kuin he minulle varsinkin nyt, kun he ovat jo vanhoja ja avun tarpeessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua harmittaa, jos minä olen mennyt elämässä eteen päin. Jokainen tekee tavallaan. Luulin, että tähän ketjuun saa vastata nekin, jotka ovat jättäneet menneet taakseen.
Isäni on kuollut ja olen äitini omaishoitaja.
Väkivalta loppui, kun uhkasin isääni takaisin. Aika hissukaksi muuttui sen jälkeen. Tekemisissä olin hänenkin kanssaan hänen kuolemaansa asti.En ole tuo, jonka kanssa aiemmin keskustelit. Minulla on tähän eri näkökulma. Mielestäni eteenpäin menemistä voi olla sekin, että nimenomaan katkaisee välit tai ei ole muuten tekemisissä. Minusta ei kuulosta terveeltä, että jatkaa itse huonosti kohtelevien vanhempien hyysäämistä. Onko taustalla sitten läheisriippuvaisuutta vai mitä, siihen täytyy jokaisella itsellä löytyä vastaus.
Jatkoin yhteydenpitoa äitini takia. Hän oli syytön tapahtuneisiin, mutta sen ikäkauden ihmiset eivät uskaltaneet ottaa eroa.
En halunnut jättää häntä yksin isäni ja alkoholistiveljeni mielivallan alle.
Jokainen tietää oman tilanteensa ja toimii sen mukaan. Minä lopetin katkeruuden parikymppisenä ja päätin luoda omasta elämästäni hyvän. Ja nyt kun kuusikymppisenä ajattelen asiaa, niin oikein tein. Minä en lapduuttani voi uudelleen elää, enkä saada. Ainoa mahdollisuus oli mennä eteen päin ja hyväksyä, että paska tuuri, minkäs teet. Hukkaan olisi tämä elämä mennyt jäämällä kiinni asioihin, joille en voinut mitäänTein saman päätöksen jo aivan nuorena. Lapsuuteni ei ollut mitenkään hyvä, mutta hyväksyin sen, että vanhempani ovat oman taustansa tuotteita. Asetin heille rajat, en syyttämällä ja vaatimalla, vaan nykyhetken tilanteissa. Suhteemme on parantunut pinnalliselle tuttavuustasolle, mutta senkin voimin olen saanut lisää ymmärrystä heitä kohtaan. Koen, että olen enemmän ollut heille vanhempi kuin he minulle varsinkin nyt, kun he ovat jo vanhoja ja avun tarpeessa.
Miten sait asetettua rajoja?
Kiinnostaisi kovasti sillä itse olen yrittänyt samaa ja ei onnisti. Kaikkiin rajanvetoyrityksiin (jotka teen kohteliaasti ja ystävällisen napakasti) vastine vanhemmilta on marttyyri itkupotkuraivari ja sitten ne aina kostoksi laittaa välit poikki. Toki taas puolen vuoden päästä niitä alkaa kiinnostaa minun haukkumiseni ja arvosteleminen joten ottavat yhteyttä ja välit palaavat. Ja sitten taas jossain vaiheessa mulla tulee mitta täyteen niiden riehumista, sanon asiasta napakasti, taas marttyyriraivarit ja välit poikki.
Olen ihan loppu, ja sekin pelottaa että omat lapseni näkevät aivan sairaan suhdekuvion jossa omaa vanhempaa kohdellaan kuin paskakasaa. En vaan tiedä miten noille saisi rajat.
Vierailija kirjoitti:
Jatkoin yhteydenpitoa äitini takia. Hän oli syytön tapahtuneisiin, mutta sen ikäkauden ihmiset eivät uskaltaneet ottaa eroa.
En halunnut jättää häntä yksin isäni ja alkoholistiveljeni mielivallan alle.
Jokainen tietää oman tilanteensa ja toimii sen mukaan. Minä lopetin katkeruuden parikymppisenä ja päätin luoda omasta elämästäni hyvän. Ja nyt kun kuusikymppisenä ajattelen asiaa, niin oikein tein. Minä en lapduuttani voi uudelleen elää, enkä saada. Ainoa mahdollisuus oli mennä eteen päin ja hyväksyä, että paska tuuri, minkäs teet. Hukkaan olisi tämä elämä mennyt jäämällä kiinni asioihin, joille en voinut mitään
Eihän sinun minulle tarvitse selittää. Itse näen kyllä asian niin, että äitisi oli osasyyllinen siihen, että antoi kaltoinkohtelun jatkua. Ei se ole normaalia minun mielestäni millään tavalla. Sinulla toki oikeus ajatella niin kuin haluat. Yleisesti ottaen asioista irtipäästäminen ei ole niin helppoa, että kunhan päättää vain. Aito irtipäästäminen on monesti paljon vaikeampaa kuin se, että alistuu siihen, että jää elämään tilanteeseen vuosikymmenistä toiseen. Tärkeintä tietenkin, että sinä koet eläneesi hyvän elämän, mutta me ihmiset katsomme asioita niin monesta näkökulmasta. Yleisesti ottaen läheisriippuvaisuus on asia, joka ajaa ihmiset tekemään erikoisia asioita. Ja sen myöntäminen itselleen on varmasti yksi kipeimpiä asioita.
Minä olen mennyt eteen päin. Menneille ei voi mitään ja on vain omissa käsissä, tuhlaanko tulevan elämän menneiden jauhamiseen.
Ja meillä oli pahoinpitelyä ja seksuaalista häirintää