Lue keskustelun säännöt.
Miten lapset vielä vuosienkin jälkeen katkeria ja kantavat kaunaa omille vanhemmilleen?
10.12.2020 |
Mikseivät vain voi päästää irti ja unohtaa menneet sekä vihanpito sillä kyllähän samaa pyydetään ja suositellaan meille vanhemmille että unohdettaisiin mitä joskus kauan sitten tapahtui ja jatkettaisiin eteenpäin kuten ihmisten kuuluu tehdä?
Kommentit (278)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa... ap taitaa olla suurten ikäluokkien lapsenkaltoinkohtelija ja ajattelee että asia hootuu kun vaan vaikenee ja lakaisee maton alle! Newsflash: ei se niin mene. Kaltoinkohtelijan pitää PYYTÄÄ ANTEEKSI aikuiselta lapseltaan.
Omat vanhempani kiistävät myös kaiken väkivallan, laiminlyönnit jne ja väittävät että olen keksinyt itse kaiken kiusatakseni heitä. He ovat kääntäneet asian niin että MUN pitäisi pyytää heiltä anteeksi aiheettomia muistoja. Jännää vaan kun tapahtumilla on todistajia, esim sisarukseni, naapurit eli en tasan ole itse keksinyt. Mutta suuret ikäluokat hoitaa homman kotiin valehtelulla!miksi muuten tuolle ikäluokalle kaikki on aina kiusaamista tai kiusantekoa?
No siis homma menee niin että suuret ikäluokat saa surutta kiusata, haukkua, sättiä ja arvostella lapsiaan aikuisina, samoin vielä aikuiselle lapsella antaa luunappia ja tukkapöllyä, se ei ole kiusaamista vaan kasvatusta.
Mutta jos se aikuinen lapsi suuttuu tai loukkaantui, tai jopa näyttää tunteensa ellei peräti tee välirikkoa, niin SE on sitten vanhenevien vanhempien kiusaamista oikein pahimman kautta.En kiellä tai vähättele lapsuuden vaikutusta koko loppu elämään, mutta se on myös hyvä keppihevonen. Ei minusta mihinkään ole, koska äitini teki tai jätti tekemättä sitä tai tätä. Miten se monta kertaa keskustelussa esiin tuotu anteeksipyyntö tai tunnustus muuttaisi mitään 30v myöhemmin ?
Mitä tulee yo.lainaukseen niin mun erittäin vaikea edes kuvitella tilanne missä yli 70 v tukistaa 45 v lastaan, eiköhän se mene päinvastoin. Aikuinen lapsi antaa mummolle pataan.Kuule, katsopa 70v ikäisiä miehiä. Ihan ovat voimissaan, urheilua harrastavat. Helposti sellainen pöllyttää tukasta. Niin mun isänikin on tehnyt mulle aikuisena ja vielä useamman kerran.
Sulle varmaan hauska vitsi kun et joudu kokemaan lähisuhdeväkivaltaa. Mutta mä joudun, ja ei todellakaan naurata. Joudun aina etukäteen miettimään pakoreitin, pakovälineen ja jättämään kengät jalkaan siellä käydessä, että pääsen nopeasti pakenemaan.
M i k s i menet isääsi tapaamaan? Eikö sulla ole kenellekkään jolle puhua. Sun isäs kun saa tohon vielä dementian niin oot hätää kärsimässä. Oletko riippuvainen isäsi rahoista, vai siintä että saat annostuksen huonoa oloa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä haluaisin oppia hyväksymään mennisyyden,ja varmasti oli minussakin syytä riidoille yms.
Mutta haluasin tietää enemmän äitini lapsuudesta, en ole koskaan kuullut yhtään sanaa siitä,enkä edes tiedä miltä hänen äitinsä näyttää. Luulen että paljon syvemmällä ongelmat kuin minun liian myöhään todetussa adhdeessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sivukommenttina sanoa vielä tämä. Epäilen - huom en väitä, kun ei ole tilastodataa asian osalta - että maalta tulleet kouluttamattomat vanhemmat (kuten omani) olivat paljon pahempia kaltoinkohtelijoita ja lasten pieksäjiä kuin kaupunkilaiset. Suuret ikäluokat juurikin 70-luvulla rynnivät maalta kaupunkeihin.
Muistan miten lapsena kadehdin niiden perheitä joissa oli kaupunkilaishistoriaa ja koulutetut lapsiaan rakastavat vanhemmat. Jotka ymmärsivät jotain lapsen kehityksestä.
Omani eivät ymmärtäneet kun koskaan kukaan suvussa ei ollut kouluja käynyt. Lapsia vaan hakattiin kun ”aina ennenkin” oli niin tehty.Myös koulutusta vastustettiin suvussani ja minun yliopistoon meno yritettiin kaikin tavoin estää ja laitettiin kapuloita rattaisiin, uhkailtiin ja kiristettiin. Vanhemmat eivät tänäkään päivänä siedä että olen suvun ensimmäinen akateeminen, ja siksipä työtäni vähätellään ja pienennetään muille kerrottaessa (olen ison firman talousjohtaja ja vanhemmat kertovat että olen joku talousosaston apulainen).
Luojan kiitos pääsin ponnistamaan tuosta - anteeksi sanavalinta - paskasakista vähän korkeammalle!
Juu, ennen ei tykätty ’herroista’ ja koulutuskin maksoi jos esim koulumatkat pitkiä ja piti maksaa matkat, kirjat, ruokailu ja vastetus. Kuka sulle maksoi ne?
Täällä toinen joka ei saanut mennä edes lukioon. Sinulle vastauksena että itse maksoin - muutin pois kotoa 17-vuotiaana ja kävin Iltalukion samalla töissä käyden. Penniäkään saati kannustavaa sanaa ei vanhemmilta tullut. Yliopiston rahoitin lainalla ja töillä. Turha yrittää vihjailla että ne vanhemmat olisi muka maksaneet.
Sulla oli sentään vanhemmat jotka ei tuhonneet sun aivoja eli ajattelua, tunteita, muistia. Ja hyvät älykkyysgeenit.
Ollaanko tässä kilpailemassa kurjuudella? Voisihan sinullekin sanoa että sentään sulla oli vanhemmat jotka eivät vieneet sulta henkeä. Kurjuudella kilpaillessa vaan ei kukaan voita, eikä ole tervettä kokea että pitää siinä olla "voittaja", mitätöiden muiden kokemukset...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa... ap taitaa olla suurten ikäluokkien lapsenkaltoinkohtelija ja ajattelee että asia hootuu kun vaan vaikenee ja lakaisee maton alle! Newsflash: ei se niin mene. Kaltoinkohtelijan pitää PYYTÄÄ ANTEEKSI aikuiselta lapseltaan.
Omat vanhempani kiistävät myös kaiken väkivallan, laiminlyönnit jne ja väittävät että olen keksinyt itse kaiken kiusatakseni heitä. He ovat kääntäneet asian niin että MUN pitäisi pyytää heiltä anteeksi aiheettomia muistoja. Jännää vaan kun tapahtumilla on todistajia, esim sisarukseni, naapurit eli en tasan ole itse keksinyt. Mutta suuret ikäluokat hoitaa homman kotiin valehtelulla!miksi muuten tuolle ikäluokalle kaikki on aina kiusaamista tai kiusantekoa?
No siis homma menee niin että suuret ikäluokat saa surutta kiusata, haukkua, sättiä ja arvostella lapsiaan aikuisina, samoin vielä aikuiselle lapsella antaa luunappia ja tukkapöllyä, se ei ole kiusaamista vaan kasvatusta.
Mutta jos se aikuinen lapsi suuttuu tai loukkaantui, tai jopa näyttää tunteensa ellei peräti tee välirikkoa, niin SE on sitten vanhenevien vanhempien kiusaamista oikein pahimman kautta.En kiellä tai vähättele lapsuuden vaikutusta koko loppu elämään, mutta se on myös hyvä keppihevonen. Ei minusta mihinkään ole, koska äitini teki tai jätti tekemättä sitä tai tätä. Miten se monta kertaa keskustelussa esiin tuotu anteeksipyyntö tai tunnustus muuttaisi mitään 30v myöhemmin ?
Mitä tulee yo.lainaukseen niin mun erittäin vaikea edes kuvitella tilanne missä yli 70 v tukistaa 45 v lastaan, eiköhän se mene päinvastoin. Aikuinen lapsi antaa mummolle pataan.Kuule, katsopa 70v ikäisiä miehiä. Ihan ovat voimissaan, urheilua harrastavat. Helposti sellainen pöllyttää tukasta. Niin mun isänikin on tehnyt mulle aikuisena ja vielä useamman kerran.
Sulle varmaan hauska vitsi kun et joudu kokemaan lähisuhdeväkivaltaa. Mutta mä joudun, ja ei todellakaan naurata. Joudun aina etukäteen miettimään pakoreitin, pakovälineen ja jättämään kengät jalkaan siellä käydessä, että pääsen nopeasti pakenemaan.M i k s i menet isääsi tapaamaan? Eikö sulla ole kenellekkään jolle puhua. Sun isäs kun saa tohon vielä dementian niin oot hätää kärsimässä. Oletko riippuvainen isäsi rahoista, vai siintä että saat annostuksen huonoa oloa?
Käyn äitini takia. Pelossa elävä alistettu äitini on onneton ja siksi silloin tällöin käyn siellä. Ehkä 1-2 krt vuodessa. Jos äitiä ei olisi en tietenkään menisi. Isä saisi olla ihan itsekseen.
Käsittelemättömät asiat vaivaavat päätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut tahot ovat sitä mieltä että vanhaa traumaa ei saisi ajatella. Olen katsonut noita abraman-hicks äänitteitä (en ota kantaa siihen onko nuo tosia vai ei) ja niissä sanotaan että aina kun miettii vanhoja niin värähtely laskee ja vetovoiman lailla kutsuu samanlaista ikävää kohtelua osakseen. Ja myös terapia on huono koska siinä pitkän ajan kuluessa aina palataan vanhaan.
Oikea tapa olisi että ajattelee, siis vaikka väkisin, että olen onnellinen, vain hyviä asioita tapahtui minulle, olen rakastettu ja kaikki on hyvin. Ja samalla aktiivisesti pitää päättää olla ajattelematta mennyttä.
En tiedä miten suhtautua, olen siis ketjussa kirjoittanut pahasti kaltoinkohdeltu lapsi. Ainakaan se, että on ajatellut tähän asti että mulla on kamalata vanhemmat, ei ole tuonut mitään hyvää - ne vanhemmat on ihan yhtä kamalat ja edelleen tekee kaikkensa tuhotakseen minut. Terapiaa en ole saanut kun en ole tarpeeksi sairas.
En tiedä voisiko tuo väkisin positiivinen ajattelu auttaa. Ainakaan sitä en voi valehdella itselleni että mulla on ihanat vanhemmat, mulla on ihanat vanhemmat. Kun ei ne OLE, eikä sellaiseksi TULE.
Mutta en kiistä etteikö jotain perää tuossa voisi olla. Usein vain ikävien muistojen piilottaminen ja maton alle lakaiseminen ei toimi, vaan saa ne pulpahtamaan pintaan jossain toisessa tilanteessa.
Mua alkoi naurattaa tuo tilanne missä pitää miettiä pakoreitit vanhemmilla käydessä. Mulla on sama tai vielä pahempi. Kukaan, siis kukaan normaalin lapsuuden rakastavien vanhempien lapsi ei voisi ikinä kuvitella joutuvansa miettimään pako- ja puolustautumissuunnitelmia.
Mulla on pako-, puolustus- ja pelastussuunnitelma omassa kodissani (reitit mietitty, tarvikekassi pakattu, kättä pidempää tietyssä paikassa valmiina, roolit mietitty etukäteen) siltä varalta että oma kotini joutuu isäni tunkeutumisen kohteeksi. Samoin siellä käydessä (äitini takia myös käyn joskus) pitää miettiä kaikki valmiiksl (auton pysäköinti että pääsee esteettä pakoon, vaatteet jätetään autoon, samoin käsilaukut, mietin reitit, asunnon tilan etten jää nalkkiin nurkkaan isäni kanssa). Lisäksi olen treenannut 10 vuoden ajan kamppailulajeja.
Kaikki tää on totisinta totta luonnevikaisen väkivaltaisen vanhemman lapselle. Joudut olemaan valpas ja valmiina aina. Koskaan et voi hengähtää niin kauan kuin piinaaja on elossa ja tiedät että se voi tehdä mitä tahansa.
Lakikaan ei auta tässä. Mikään hiipparointi tai vaaniminen ei ole rangaistavaa (ellei todella käy jotenkin pahasti). Ja puhumattakaan siitä että koko ilmiötä vähätellään. Piinaavat ex-miehet tunnistetaan kyllä mutta ei piinaavaa vanhempaa. Kun eihän sellaista vaan voi olla olemassa, ”ainahan vanhempi rakastaa ja haluaa lapselle hyvää”. Kaikki ei vaan halua todellakaan lapsilleen hyvää vaan ihan jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se muuten on totta että vanhemman tekemää aikuisen lapsensa häiriköintiä ja kiusaamista ja vaanimista ei oikein mikään instanssi tunnista. Tiedän tapauksia missä on saatu häirikkövanhemmalle löhestymiskielto mutta vasta silloin, kun tämä on ensin jo tehnyt jotain vakavaa (pahoinpidellyt, tunkeutunut kotiin esim aseen kanssa tjsp). Ja tällöinkään se lähestymiskielto ei välttämättä auta kun sen rikkomisesta ei seuraa oikein mitään.
Suomessa ylipäätään tällaisen toiminnan osalta sen uhrin asema on heikko eikä ole oikein välineitä asian estämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tahot ovat sitä mieltä että vanhaa traumaa ei saisi ajatella. Olen katsonut noita abraman-hicks äänitteitä (en ota kantaa siihen onko nuo tosia vai ei) ja niissä sanotaan että aina kun miettii vanhoja niin värähtely laskee ja vetovoiman lailla kutsuu samanlaista ikävää kohtelua osakseen. Ja myös terapia on huono koska siinä pitkän ajan kuluessa aina palataan vanhaan.
Oikea tapa olisi että ajattelee, siis vaikka väkisin, että olen onnellinen, vain hyviä asioita tapahtui minulle, olen rakastettu ja kaikki on hyvin. Ja samalla aktiivisesti pitää päättää olla ajattelematta mennyttä.En tiedä miten suhtautua, olen siis ketjussa kirjoittanut pahasti kaltoinkohdeltu lapsi. Ainakaan se, että on ajatellut tähän asti että mulla on kamalata vanhemmat, ei ole tuonut mitään hyvää - ne vanhemmat on ihan yhtä kamalat ja edelleen tekee kaikkensa tuhotakseen minut. Terapiaa en ole saanut kun en ole tarpeeksi sairas.
En tiedä voisiko tuo väkisin positiivinen ajattelu auttaa. Ainakaan sitä en voi valehdella itselleni että mulla on ihanat vanhemmat, mulla on ihanat vanhemmat. Kun ei ne OLE, eikä sellaiseksi TULE.
Mutta en kiistä etteikö jotain perää tuossa voisi olla. Usein vain ikävien muistojen piilottaminen ja maton alle lakaiseminen ei toimi, vaan saa ne pulpahtamaan pintaan jossain toisessa tilanteessa.[/quote]Tuo on totta, että traumassa vellominen pitää sitä yllä. Samaten on totta, että jos kaiken koko ajan työntää maton alle, se pulpahtaa vuoren varmasti kyllä.
Ehkä näissä on se ero, että jos joku vaan huvikseen elää menneessä ja velloo siellä, niin se pitää sitä traumaa yllä. Sitten on keissit, jossa törmää omassa elämässään ogelmiin lapsuuden traumoista johtien, ne on pakko käsitellä ja kohdata, jotta pääsee eteenpäin.
Eli ei pitäisi velloa, mutta kun asiat nousevat pintaan käsittelyä vaatien, tehdä se silloin.
Itse uskon terapian auttavan, mutta en aina, tai sanotaan oikeaan aikaan se saattaa auttaa. On aika käsitellä asiat ja jatkaa eteenpäin. Jos koko ajan velloo tapahtuneessa, uutta ei pääse tulemaan.
Moni masennuskin johtuu menneisyyden asioista. Kuitenkin se on osa prosessia käsitellä asiat ja jatkaa sitten eteenpäin. Kuitenkin masentuneelle lähes aina ehdotetana terapiaa ja asioiden käsittelya, vaikka se mikä jossain kohtaa toipumiselle on hyväksi, on uusien asioiden tekeminen ja uuden sisällön saaminen elämään, ei vanhassa traumassa pysyminen. Tätä ei aina ammattiauttajatkaan erota, että ei se menneeseen keskittyvä terapia aina auta, vaan pitää traumaa vaan yllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sivukommenttina sanoa vielä tämä. Epäilen - huom en väitä, kun ei ole tilastodataa asian osalta - että maalta tulleet kouluttamattomat vanhemmat (kuten omani) olivat paljon pahempia kaltoinkohtelijoita ja lasten pieksäjiä kuin kaupunkilaiset. Suuret ikäluokat juurikin 70-luvulla rynnivät maalta kaupunkeihin.
Muistan miten lapsena kadehdin niiden perheitä joissa oli kaupunkilaishistoriaa ja koulutetut lapsiaan rakastavat vanhemmat. Jotka ymmärsivät jotain lapsen kehityksestä.
Omani eivät ymmärtäneet kun koskaan kukaan suvussa ei ollut kouluja käynyt. Lapsia vaan hakattiin kun ”aina ennenkin” oli niin tehty.Myös koulutusta vastustettiin suvussani ja minun yliopistoon meno yritettiin kaikin tavoin estää ja laitettiin kapuloita rattaisiin, uhkailtiin ja kiristettiin. Vanhemmat eivät tänäkään päivänä siedä että olen suvun ensimmäinen akateeminen, ja siksipä työtäni vähätellään ja pienennetään muille kerrottaessa (olen ison firman talousjohtaja ja vanhemmat kertovat että olen joku talousosaston apulainen).
Luojan kiitos pääsin ponnistamaan tuosta - anteeksi sanavalinta - paskasakista vähän korkeammalle!
Juu, ennen ei tykätty ’herroista’ ja koulutuskin maksoi jos esim koulumatkat pitkiä ja piti maksaa matkat, kirjat, ruokailu ja vastetus. Kuka sulle maksoi ne?
Täällä toinen joka ei saanut mennä edes lukioon. Sinulle vastauksena että itse maksoin - muutin pois kotoa 17-vuotiaana ja kävin Iltalukion samalla töissä käyden. Penniäkään saati kannustavaa sanaa ei vanhemmilta tullut. Yliopiston rahoitin lainalla ja töillä. Turha yrittää vihjailla että ne vanhemmat olisi muka maksaneet.
Sulla oli sentään vanhemmat jotka ei tuhonneet sun aivoja eli ajattelua, tunteita, muistia. Ja hyvät älykkyysgeenit.
Ollaanko tässä kilpailemassa kurjuudella? Voisihan sinullekin sanoa että sentään sulla oli vanhemmat jotka eivät vieneet sulta henkeä. Kurjuudella kilpaillessa vaan ei kukaan voita, eikä ole tervettä kokea että pitää siinä olla "voittaja", mitätöiden muiden kokemukset...
Todellakin olen ajatellut että enpäs kuollut heidän käsissään! En kilpaile näillä asioilla ja saat vihata vanhempiasi niin paljon kuin haluat. En ole voittaja enkä mitätöi ketään. Tuli vaan mieleen kun luin kommenttisi. Rauha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa... ap taitaa olla suurten ikäluokkien lapsenkaltoinkohtelija ja ajattelee että asia hootuu kun vaan vaikenee ja lakaisee maton alle! Newsflash: ei se niin mene. Kaltoinkohtelijan pitää PYYTÄÄ ANTEEKSI aikuiselta lapseltaan.
Omat vanhempani kiistävät myös kaiken väkivallan, laiminlyönnit jne ja väittävät että olen keksinyt itse kaiken kiusatakseni heitä. He ovat kääntäneet asian niin että MUN pitäisi pyytää heiltä anteeksi aiheettomia muistoja. Jännää vaan kun tapahtumilla on todistajia, esim sisarukseni, naapurit eli en tasan ole itse keksinyt. Mutta suuret ikäluokat hoitaa homman kotiin valehtelulla!miksi muuten tuolle ikäluokalle kaikki on aina kiusaamista tai kiusantekoa?
No siis homma menee niin että suuret ikäluokat saa surutta kiusata, haukkua, sättiä ja arvostella lapsiaan aikuisina, samoin vielä aikuiselle lapsella antaa luunappia ja tukkapöllyä, se ei ole kiusaamista vaan kasvatusta.
Mutta jos se aikuinen lapsi suuttuu tai loukkaantui, tai jopa näyttää tunteensa ellei peräti tee välirikkoa, niin SE on sitten vanhenevien vanhempien kiusaamista oikein pahimman kautta.En kiellä tai vähättele lapsuuden vaikutusta koko loppu elämään, mutta se on myös hyvä keppihevonen. Ei minusta mihinkään ole, koska äitini teki tai jätti tekemättä sitä tai tätä. Miten se monta kertaa keskustelussa esiin tuotu anteeksipyyntö tai tunnustus muuttaisi mitään 30v myöhemmin ?
Mitä tulee yo.lainaukseen niin mun erittäin vaikea edes kuvitella tilanne missä yli 70 v tukistaa 45 v lastaan, eiköhän se mene päinvastoin. Aikuinen lapsi antaa mummolle pataan.Kuule, katsopa 70v ikäisiä miehiä. Ihan ovat voimissaan, urheilua harrastavat. Helposti sellainen pöllyttää tukasta. Niin mun isänikin on tehnyt mulle aikuisena ja vielä useamman kerran.
Sulle varmaan hauska vitsi kun et joudu kokemaan lähisuhdeväkivaltaa. Mutta mä joudun, ja ei todellakaan naurata. Joudun aina etukäteen miettimään pakoreitin, pakovälineen ja jättämään kengät jalkaan siellä käydessä, että pääsen nopeasti pakenemaan.M i k s i menet isääsi tapaamaan? Eikö sulla ole kenellekkään jolle puhua. Sun isäs kun saa tohon vielä dementian niin oot hätää kärsimässä. Oletko riippuvainen isäsi rahoista, vai siintä että saat annostuksen huonoa oloa?
Käyn äitini takia. Pelossa elävä alistettu äitini on onneton ja siksi silloin tällöin käyn siellä. Ehkä 1-2 krt vuodessa. Jos äitiä ei olisi en tietenkään menisi. Isä saisi olla ihan itsekseen.
Tuossa jo näkyy varhain istutettu vääristynyt vastuunotto muiden tunteista, sekä turha syyllisyys. Niin sinä vaan hoivaat alistettua pelokasta äitiäsi, joka a) ei pitänyt sinun ja itsensä puolia häippäämällä kuviosta, tai nyt ota vastuuta elämästään edelleenkään jättämällä isäsi. Ja niin sinä edelleen murehdit äitiäsi, aikuista ihmistä, joka lisäksi edelleen sallii sinun, jos itsensäkin, alistua tyranni-isäsi vallan alle. Et ole vastuussa äidistäsi tai tämän valinnoista. Etenkään jos ne vahingoittavat sinuakin. Ystävällisyydellä tämä viesti, ja kokemuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tahot ovat sitä mieltä että vanhaa traumaa ei saisi ajatella. Olen katsonut noita abraman-hicks äänitteitä (en ota kantaa siihen onko nuo tosia vai ei) ja niissä sanotaan että aina kun miettii vanhoja niin värähtely laskee ja vetovoiman lailla kutsuu samanlaista ikävää kohtelua osakseen. Ja myös terapia on huono koska siinä pitkän ajan kuluessa aina palataan vanhaan.
Oikea tapa olisi että ajattelee, siis vaikka väkisin, että olen onnellinen, vain hyviä asioita tapahtui minulle, olen rakastettu ja kaikki on hyvin. Ja samalla aktiivisesti pitää päättää olla ajattelematta mennyttä.En tiedä miten suhtautua, olen siis ketjussa kirjoittanut pahasti kaltoinkohdeltu lapsi. Ainakaan se, että on ajatellut tähän asti että mulla on kamalata vanhemmat, ei ole tuonut mitään hyvää - ne vanhemmat on ihan yhtä kamalat ja edelleen tekee kaikkensa tuhotakseen minut. Terapiaa en ole saanut kun en ole tarpeeksi sairas.
En tiedä voisiko tuo väkisin positiivinen ajattelu auttaa. Ainakaan sitä en voi valehdella itselleni että mulla on ihanat vanhemmat, mulla on ihanat vanhemmat. Kun ei ne OLE, eikä sellaiseksi TULE.
Mutta en kiistä etteikö jotain perää tuossa voisi olla. Usein vain ikävien muistojen piilottaminen ja maton alle lakaiseminen ei toimi, vaan saa ne pulpahtamaan pintaan jossain toisessa tilanteessa.
En ihan ole vakuuttunut, kuulostaa vain vahvalta defenssimekaniikalta. Mutta muuten kannattaa toki suunnata menneiden sijaan ajattelua tulevaisuuteen ja itselle tärkeisiin asioihin, tämä mahdollistuu usein vasta kun trauman syy, vanhemmat, ovat poistuneet elämästä tavalla tai toisella, eikä trauma tai sen muistot aktiivisesti toisennu enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa... ap taitaa olla suurten ikäluokkien lapsenkaltoinkohtelija ja ajattelee että asia hootuu kun vaan vaikenee ja lakaisee maton alle! Newsflash: ei se niin mene. Kaltoinkohtelijan pitää PYYTÄÄ ANTEEKSI aikuiselta lapseltaan.
Omat vanhempani kiistävät myös kaiken väkivallan, laiminlyönnit jne ja väittävät että olen keksinyt itse kaiken kiusatakseni heitä. He ovat kääntäneet asian niin että MUN pitäisi pyytää heiltä anteeksi aiheettomia muistoja. Jännää vaan kun tapahtumilla on todistajia, esim sisarukseni, naapurit eli en tasan ole itse keksinyt. Mutta suuret ikäluokat hoitaa homman kotiin valehtelulla!miksi muuten tuolle ikäluokalle kaikki on aina kiusaamista tai kiusantekoa?
No siis homma menee niin että suuret ikäluokat saa surutta kiusata, haukkua, sättiä ja arvostella lapsiaan aikuisina, samoin vielä aikuiselle lapsella antaa luunappia ja tukkapöllyä, se ei ole kiusaamista vaan kasvatusta.
Mutta jos se aikuinen lapsi suuttuu tai loukkaantui, tai jopa näyttää tunteensa ellei peräti tee välirikkoa, niin SE on sitten vanhenevien vanhempien kiusaamista oikein pahimman kautta.En kiellä tai vähättele lapsuuden vaikutusta koko loppu elämään, mutta se on myös hyvä keppihevonen. Ei minusta mihinkään ole, koska äitini teki tai jätti tekemättä sitä tai tätä. Miten se monta kertaa keskustelussa esiin tuotu anteeksipyyntö tai tunnustus muuttaisi mitään 30v myöhemmin ?
Mitä tulee yo.lainaukseen niin mun erittäin vaikea edes kuvitella tilanne missä yli 70 v tukistaa 45 v lastaan, eiköhän se mene päinvastoin. Aikuinen lapsi antaa mummolle pataan.Kuule, katsopa 70v ikäisiä miehiä. Ihan ovat voimissaan, urheilua harrastavat. Helposti sellainen pöllyttää tukasta. Niin mun isänikin on tehnyt mulle aikuisena ja vielä useamman kerran.
Sulle varmaan hauska vitsi kun et joudu kokemaan lähisuhdeväkivaltaa. Mutta mä joudun, ja ei todellakaan naurata. Joudun aina etukäteen miettimään pakoreitin, pakovälineen ja jättämään kengät jalkaan siellä käydessä, että pääsen nopeasti pakenemaan.M i k s i menet isääsi tapaamaan? Eikö sulla ole kenellekkään jolle puhua. Sun isäs kun saa tohon vielä dementian niin oot hätää kärsimässä. Oletko riippuvainen isäsi rahoista, vai siintä että saat annostuksen huonoa oloa?
Käyn äitini takia. Pelossa elävä alistettu äitini on onneton ja siksi silloin tällöin käyn siellä. Ehkä 1-2 krt vuodessa. Jos äitiä ei olisi en tietenkään menisi. Isä saisi olla ihan itsekseen.
Tuossa jo näkyy varhain istutettu vääristynyt vastuunotto muiden tunteista, sekä turha syyllisyys. Niin sinä vaan hoivaat alistettua pelokasta äitiäsi, joka a) ei pitänyt sinun ja itsensä puolia häippäämällä kuviosta, tai nyt ota vastuuta elämästään edelleenkään jättämällä isäsi. Ja niin sinä edelleen murehdit äitiäsi, aikuista ihmistä, joka lisäksi edelleen sallii sinun, jos itsensäkin, alistua tyranni-isäsi vallan alle. Et ole vastuussa äidistäsi tai tämän valinnoista. Etenkään jos ne vahingoittavat sinuakin. Ystävällisyydellä tämä viesti, ja kokemuksella.
Näinhän se menee, oikeassa olet. Mutta jos en käy äitini takia, iskee hirveä syyllisyys. Ja kyllä, lapsena jo piti pitää huolta että vanhemman mieli on hyvä. En oikein tiedä mitä tälle voisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa... ap taitaa olla suurten ikäluokkien lapsenkaltoinkohtelija ja ajattelee että asia hootuu kun vaan vaikenee ja lakaisee maton alle! Newsflash: ei se niin mene. Kaltoinkohtelijan pitää PYYTÄÄ ANTEEKSI aikuiselta lapseltaan.
Omat vanhempani kiistävät myös kaiken väkivallan, laiminlyönnit jne ja väittävät että olen keksinyt itse kaiken kiusatakseni heitä. He ovat kääntäneet asian niin että MUN pitäisi pyytää heiltä anteeksi aiheettomia muistoja. Jännää vaan kun tapahtumilla on todistajia, esim sisarukseni, naapurit eli en tasan ole itse keksinyt. Mutta suuret ikäluokat hoitaa homman kotiin valehtelulla!miksi muuten tuolle ikäluokalle kaikki on aina kiusaamista tai kiusantekoa?
No siis homma menee niin että suuret ikäluokat saa surutta kiusata, haukkua, sättiä ja arvostella lapsiaan aikuisina, samoin vielä aikuiselle lapsella antaa luunappia ja tukkapöllyä, se ei ole kiusaamista vaan kasvatusta.
Mutta jos se aikuinen lapsi suuttuu tai loukkaantui, tai jopa näyttää tunteensa ellei peräti tee välirikkoa, niin SE on sitten vanhenevien vanhempien kiusaamista oikein pahimman kautta.En kiellä tai vähättele lapsuuden vaikutusta koko loppu elämään, mutta se on myös hyvä keppihevonen. Ei minusta mihinkään ole, koska äitini teki tai jätti tekemättä sitä tai tätä. Miten se monta kertaa keskustelussa esiin tuotu anteeksipyyntö tai tunnustus muuttaisi mitään 30v myöhemmin ?
Mitä tulee yo.lainaukseen niin mun erittäin vaikea edes kuvitella tilanne missä yli 70 v tukistaa 45 v lastaan, eiköhän se mene päinvastoin. Aikuinen lapsi antaa mummolle pataan.Kuule, katsopa 70v ikäisiä miehiä. Ihan ovat voimissaan, urheilua harrastavat. Helposti sellainen pöllyttää tukasta. Niin mun isänikin on tehnyt mulle aikuisena ja vielä useamman kerran.
Sulle varmaan hauska vitsi kun et joudu kokemaan lähisuhdeväkivaltaa. Mutta mä joudun, ja ei todellakaan naurata. Joudun aina etukäteen miettimään pakoreitin, pakovälineen ja jättämään kengät jalkaan siellä käydessä, että pääsen nopeasti pakenemaan.M i k s i menet isääsi tapaamaan? Eikö sulla ole kenellekkään jolle puhua. Sun isäs kun saa tohon vielä dementian niin oot hätää kärsimässä. Oletko riippuvainen isäsi rahoista, vai siintä että saat annostuksen huonoa oloa?
Käyn äitini takia. Pelossa elävä alistettu äitini on onneton ja siksi silloin tällöin käyn siellä. Ehkä 1-2 krt vuodessa. Jos äitiä ei olisi en tietenkään menisi. Isä saisi olla ihan itsekseen.
Tuossa jo näkyy varhain istutettu vääristynyt vastuunotto muiden tunteista, sekä turha syyllisyys. Niin sinä vaan hoivaat alistettua pelokasta äitiäsi, joka a) ei pitänyt sinun ja itsensä puolia häippäämällä kuviosta, tai nyt ota vastuuta elämästään edelleenkään jättämällä isäsi. Ja niin sinä edelleen murehdit äitiäsi, aikuista ihmistä, joka lisäksi edelleen sallii sinun, jos itsensäkin, alistua tyranni-isäsi vallan alle. Et ole vastuussa äidistäsi tai tämän valinnoista. Etenkään jos ne vahingoittavat sinuakin. Ystävällisyydellä tämä viesti, ja kokemuksella.
Näinhän se menee, oikeassa olet. Mutta jos en käy äitini takia, iskee hirveä syyllisyys. Ja kyllä, lapsena jo piti pitää huolta että vanhemman mieli on hyvä. En oikein tiedä mitä tälle voisi tehdä.
eri.
Olla menemättä ja kohdata se h€lvetillinen syyllisyys ja pelko joka nousee- äidin kuolemaahan siinä pelkää. Sillä pelollahan sinut on vissiiin kasvatettu. Ei ole helppoa vaihtoehtoa- kärsit ja käyt, tai kärsit ja et käy.
Jotenkin aattelen, etät se oman elämän eläminen niin, ettei käy pelosta tai syyllisyydestä käsin olisi hyvä tavote, sitä kohti pikku hiljaa. Yleensä joutuu vähän ottamana etäisyyttä. Sitten kun saa itsensä kasaan, voi katsoa onnistuuko käyminen niin, ettei anna heidän mennä ihon alla, vaan määrittää ajan, paikan ja rajan mihin lähtee mukaan ja mihin ei.
Tuo mitä tapahtuu on sinua kohtaan väärin, kuten edellinen kirjoittaja totesi. Toivoisin sinun pääsevän tuosta vapaaksi. Se ei vaan ole helppo ja kivuton tie, mutta nähdeäksnei kannttaa käydä läpi- muotoudut lopulta omaksi itseksesi, et vanhempiesi jatkeeksi tai kynnysmatoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa... ap taitaa olla suurten ikäluokkien lapsenkaltoinkohtelija ja ajattelee että asia hootuu kun vaan vaikenee ja lakaisee maton alle! Newsflash: ei se niin mene. Kaltoinkohtelijan pitää PYYTÄÄ ANTEEKSI aikuiselta lapseltaan.
Omat vanhempani kiistävät myös kaiken väkivallan, laiminlyönnit jne ja väittävät että olen keksinyt itse kaiken kiusatakseni heitä. He ovat kääntäneet asian niin että MUN pitäisi pyytää heiltä anteeksi aiheettomia muistoja. Jännää vaan kun tapahtumilla on todistajia, esim sisarukseni, naapurit eli en tasan ole itse keksinyt. Mutta suuret ikäluokat hoitaa homman kotiin valehtelulla!miksi muuten tuolle ikäluokalle kaikki on aina kiusaamista tai kiusantekoa?
No siis homma menee niin että suuret ikäluokat saa surutta kiusata, haukkua, sättiä ja arvostella lapsiaan aikuisina, samoin vielä aikuiselle lapsella antaa luunappia ja tukkapöllyä, se ei ole kiusaamista vaan kasvatusta.
Mutta jos se aikuinen lapsi suuttuu tai loukkaantui, tai jopa näyttää tunteensa ellei peräti tee välirikkoa, niin SE on sitten vanhenevien vanhempien kiusaamista oikein pahimman kautta.En kiellä tai vähättele lapsuuden vaikutusta koko loppu elämään, mutta se on myös hyvä keppihevonen. Ei minusta mihinkään ole, koska äitini teki tai jätti tekemättä sitä tai tätä. Miten se monta kertaa keskustelussa esiin tuotu anteeksipyyntö tai tunnustus muuttaisi mitään 30v myöhemmin ?
Mitä tulee yo.lainaukseen niin mun erittäin vaikea edes kuvitella tilanne missä yli 70 v tukistaa 45 v lastaan, eiköhän se mene päinvastoin. Aikuinen lapsi antaa mummolle pataan.Kuule, katsopa 70v ikäisiä miehiä. Ihan ovat voimissaan, urheilua harrastavat. Helposti sellainen pöllyttää tukasta. Niin mun isänikin on tehnyt mulle aikuisena ja vielä useamman kerran.
Sulle varmaan hauska vitsi kun et joudu kokemaan lähisuhdeväkivaltaa. Mutta mä joudun, ja ei todellakaan naurata. Joudun aina etukäteen miettimään pakoreitin, pakovälineen ja jättämään kengät jalkaan siellä käydessä, että pääsen nopeasti pakenemaan.M i k s i menet isääsi tapaamaan? Eikö sulla ole kenellekkään jolle puhua. Sun isäs kun saa tohon vielä dementian niin oot hätää kärsimässä. Oletko riippuvainen isäsi rahoista, vai siintä että saat annostuksen huonoa oloa?
Käyn äitini takia. Pelossa elävä alistettu äitini on onneton ja siksi silloin tällöin käyn siellä. Ehkä 1-2 krt vuodessa. Jos äitiä ei olisi en tietenkään menisi. Isä saisi olla ihan itsekseen.
Tuossa jo näkyy varhain istutettu vääristynyt vastuunotto muiden tunteista, sekä turha syyllisyys. Niin sinä vaan hoivaat alistettua pelokasta äitiäsi, joka a) ei pitänyt sinun ja itsensä puolia häippäämällä kuviosta, tai nyt ota vastuuta elämästään edelleenkään jättämällä isäsi. Ja niin sinä edelleen murehdit äitiäsi, aikuista ihmistä, joka lisäksi edelleen sallii sinun, jos itsensäkin, alistua tyranni-isäsi vallan alle. Et ole vastuussa äidistäsi tai tämän valinnoista. Etenkään jos ne vahingoittavat sinuakin. Ystävällisyydellä tämä viesti, ja kokemuksella.
Näinhän se menee, oikeassa olet. Mutta jos en käy äitini takia, iskee hirveä syyllisyys. Ja kyllä, lapsena jo piti pitää huolta että vanhemman mieli on hyvä. En oikein tiedä mitä tälle voisi tehdä.
eri.
Olla menemättä ja kohdata se h€lvetillinen syyllisyys ja pelko joka nousee- äidin kuolemaahan siinä pelkää. Sillä pelollahan sinut on vissiiin kasvatettu. Ei ole helppoa vaihtoehtoa- kärsit ja käyt, tai kärsit ja et käy.
Jotenkin aattelen, etät se oman elämän eläminen niin, ettei käy pelosta tai syyllisyydestä käsin olisi hyvä tavote, sitä kohti pikku hiljaa. Yleensä joutuu vähän ottamana etäisyyttä. Sitten kun saa itsensä kasaan, voi katsoa onnistuuko käyminen niin, ettei anna heidän mennä ihon alla, vaan määrittää ajan, paikan ja rajan mihin lähtee mukaan ja mihin ei.
Tuo mitä tapahtuu on sinua kohtaan väärin, kuten edellinen kirjoittaja totesi. Toivoisin sinun pääsevän tuosta vapaaksi. Se ei vaan ole helppo ja kivuton tie, mutta nähdeäksnei kannttaa käydä läpi- muotoudut lopulta omaksi itseksesi, et vanhempiesi jatkeeksi tai kynnysmatoksi.
Täysin totta. Epäilen että lähes me kaikki kaltoinkohdellut - joita siis edelleen kohdellaan törkeästi vanhempien taholta - käymme tapaamassa vanhempia vain velvollisuudentunnosta ja syyllisyydentunnosta hammasta purren. Jos ei olisi pakko niin noin kusipäisiä ihmishirviöitä emme tapaisi lainkaan. Ovat jo pilanneet elämämme suurilta osin ja sama perseily vaan jatkuu. Ja mistään teosta eivät vastuuta ota tai kanna, ja pääsevät kaikista (myös pahoinpitelyrikoksista) kuin koira veräjästä. Suututtaa!
Vierailija kirjoitti:
Se muuten on totta että vanhemman tekemää aikuisen lapsensa häiriköintiä ja kiusaamista ja vaanimista ei oikein mikään instanssi tunnista. Tiedän tapauksia missä on saatu häirikkövanhemmalle löhestymiskielto mutta vasta silloin, kun tämä on ensin jo tehnyt jotain vakavaa (pahoinpidellyt, tunkeutunut kotiin esim aseen kanssa tjsp). Ja tällöinkään se lähestymiskielto ei välttämättä auta kun sen rikkomisesta ei seuraa oikein mitään.
Suomessa ylipäätään tällaisen toiminnan osalta sen uhrin asema on heikko eikä ole oikein välineitä asian estämiseen.
Olen itsekin tullut samaan johtopäätökseen selviteltyäni asiaa. Nykyään on kuulemma vaikeampi saada lähestymiskieltoa ja se edellyttää paljon näyttöjä pitemmältä ajalta, kuten rikosilmoituksia. Lisäksi on suuri kynnys lähteä oikeusprosessiin, jossa joudut kohtaamaan vanhemmat oikeudessa.
Itse suunnittelin jossain vaiheessa suojakiellon hakemista, mutta sitäkin on vaikeampi saada ja hankaloittaa kovasti omaa elämää. Lisäksi suojakiellon saaneella pitää olla yhteysosoite. Mietin sitten jotain Postin postilokeroa, mutta yksityishenkilöt eivät voi saada sitä, tai poste restantea, mutta sitä ei ole kaikilla paikkakunnilla ja postia pidetään siellä vain viikko. Kerroin näistä ongelmista väestörekisterikeskukseen, mutta ei heillä ollut ratkaisua.
Minut sitten ohjattiin Vainojen uhrien järjestöön, jossa sanottiin, että ei voi mitään, monet ihmiset elävät koko elämänsä vainon kohteena ja ”yritä mennä joskus vaikka hetkeksi johonkin ulos rentoutumaan”. Sitten kun selvisi ettei minulla ole ystäviä, niin pitivät sitä niin outona ja sen merkkinä, että minussa täytyy olla jotakin vikaa. Lisäksi kertoivat ettei minulla ole mitään todellista syytä kokea väkivallan uhkaa, koska näiden henkilöiden minuun kohdistamasta väkivallasta on niin pitkä aika (toistui jatkuvana lapsuudessa ja nuoruudessa).
Rikosuhripäivystys on ollut kyllä mielestäni paras ja kohtaaminen on siellä ollut inhimillistä. Voin suositella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se muuten on totta että vanhemman tekemää aikuisen lapsensa häiriköintiä ja kiusaamista ja vaanimista ei oikein mikään instanssi tunnista. Tiedän tapauksia missä on saatu häirikkövanhemmalle löhestymiskielto mutta vasta silloin, kun tämä on ensin jo tehnyt jotain vakavaa (pahoinpidellyt, tunkeutunut kotiin esim aseen kanssa tjsp). Ja tällöinkään se lähestymiskielto ei välttämättä auta kun sen rikkomisesta ei seuraa oikein mitään.
Suomessa ylipäätään tällaisen toiminnan osalta sen uhrin asema on heikko eikä ole oikein välineitä asian estämiseen.
Olen itsekin tullut samaan johtopäätökseen selviteltyäni asiaa. Nykyään on kuulemma vaikeampi saada lähestymiskieltoa ja se edellyttää paljon näyttöjä pitemmältä ajalta, kuten rikosilmoituksia. Lisäksi on suuri kynnys lähteä oikeusprosessiin, jossa joudut kohtaamaan vanhemmat oikeudessa.
Itse suunnittelin jossain vaiheessa suojakiellon hakemista, mutta sitäkin on vaikeampi saada ja hankaloittaa kovasti omaa elämää. Lisäksi suojakiellon saaneella pitää olla yhteysosoite. Mietin sitten jotain Postin postilokeroa, mutta yksityishenkilöt eivät voi saada sitä, tai poste restantea, mutta sitä ei ole kaikilla paikkakunnilla ja postia pidetään siellä vain viikko. Kerroin näistä ongelmista väestörekisterikeskukseen, mutta ei heillä ollut ratkaisua.
Minut sitten ohjattiin Vainojen uhrien järjestöön, jossa sanottiin, että ei voi mitään, monet ihmiset elävät koko elämänsä vainon kohteena ja ”yritä mennä joskus vaikka hetkeksi johonkin ulos rentoutumaan”. Sitten kun selvisi ettei minulla ole ystäviä, niin pitivät sitä niin outona ja sen merkkinä, että minussa täytyy olla jotakin vikaa. Lisäksi kertoivat ettei minulla ole mitään todellista syytä kokea väkivallan uhkaa, koska näiden henkilöiden minuun kohdistamasta väkivallasta on niin pitkä aika (toistui jatkuvana lapsuudessa ja nuoruudessa).
Rikosuhripäivystys on ollut kyllä mielestäni paras ja kohtaaminen on siellä ollut inhimillistä. Voin suositella.
Lisäys: siis fyysisestä väkivallasta aikaa, koska olen varmistanut etten ole kys. henkilöiden kanssa kahden kesken, mutta henkinen väkivalta on jatkunu aikuisuudessakin mm. haukkuminen, huutaminen, perusteettomat syytökset, salakatselu kotini ulkopuolella ja netissä, jatkuvat yhteydenotot ja uhkaukset kotiini tunkeutumisesta väkisin itse tai viranomaisten avulla (yllätysvisiittejä on jo tehty oven ulkopuolelle).
Voisit heittää äidilesi kun ottaa asian puheeksi, että tuttavaperheen tytärhän sai niin paljon apua vanhemmiltaan aikoinaan, että miksi ei hyysäis.